Erikoisesti Pekulle lienee Ristin Voitto -lehti väsännyt kaksi sivua juttua ns. neuvoa antavista vanhimmista. Uusi puheenjohtaja Kauko Venhiäinenkin on kuvassa katsottavana. :)
Neuvoa antavat
vanhimmat!
2107
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 2
Vanhimmat
on saanut käsiinsä tämän numeron?
ja kommentoinkin tekstiä: Viestiin vastasi lut. kirkon tilanteesta huolestunut veli. Tosin, tuo kirkon tilahan on juuri sitä herätystä. Suomessa on kaikkinaiset synnin himot kirkkokansassa heränneet. Siinä mielessä noihin herätyksen rukouksiin, on herätys jumala vastannutkin. Siunausta kaikille.
RV- lehden höpö höpö herätys juttut
juttut 13.8.2010 23:42 Vastauksia: 1 Lukukertoja: 27 TEKSTIKOKO: Viestien esitystapa: RV- lehti esitteli Neuvoa-antavat veljet ovat jämähtäneet, herätys höyryihin ainakin eroava puheenjohtaja, kuului noihin jämähtäneisiin, kun hän väitti, että “uuden temppelin valmistumisen myötä koettiin (eritystä herätyksen ja seurakunta kasvun aikaa.”) Sulkumerkeillä merkityssä paikassa tulisi raamatun mukaan olla:
“Erityisen virvoittavaa seurakunnan kasvun aikaa”
ilman höpö höpö herätys juttuja.
Sitten haastateltava aloitti taas puhumaan: Jumalan antamat (höpö höpö ajoista).
Mutta kun lauseen muotoa muutetaan niin saadaan asian ydin ja Isä Jumalan ajatuskin selkeämmin näkyviin Siis:
“Jumalan antamat virvoituksen ajat tuovat seurakuntaan myönteisen ilmapiirin” jne.
Sitten oli vielä yksi lause joka sammaltaa.
“Silloin taas kun ei koeta erityisiä Pyhän Hengen virvoittavia aikoja, jää helposti aikaa kiistelyihin, arvosteluun, syyttelyyn ja vastuun pakoiluun.”