AVUKSI AHDISTUNEISUUTEEN JA PANIIKKIIN

Hei kaikki, jotka kärsitte jonkinlaisesta ahdistuneisuushäiriöstä!

Olen ollut itse vuosi sitten 24/7 paniikki päällä ja järjettömän ahdistunut.
Minulla oli rankka elämäntilanne, joka osaltaan laukaisi sitten masennuksen.
Sain rankkojen lapsettomuushoitojen seurauksena keskenmenon, jonka jälkeen molemmat vanhempani sairastuivat vakavasti, minkä jälkeen veljeni perhe hajosi jne..
Kaikki toisistaan riippumattomia tapauksia, mutta sattuivat samalle kesälle.
Seurauksena ahdistuneisuushäiriön puhkeaminen ja kuten kerroin paniikkia, karmeita pelkotiloja ja masennusta.

Hakeuduin tietysti terveyskeskukseen ja sain lääkettä apuuni.
Uskon, että vielä suurempi apu minulle oli kirjasta, jota psykiatriaan erikoistunut sairaanhoitaja suositteli.
Kirja antoi eväitä kokonaisvaltaiseen toipumiseen.
SUOSITTELEN KAIKILLE, jotka kärsivät jostakin edellä mainitusta ikävyydestä.
Kirjan nimi :
VAPAAKSI AHDISTUKSESTA; TYÖKIRJA PANIIKISTA JA PELOISTA KÄRSIVILLE
Kirjoittanut:
Edwin J. Bourne

Toteutan kirjan ohjeita enemmän ja vähemmän yhä vieläkin..
Vuoden aikana olen toipunut hyvään kuntoon ja väitän että pitkälle tuon kirjan ansiosta!

Tsemppiä jokaiselle teille, jotka asian kanssa painiskelette!
Hankkikaa kirja käsiinne, voitte tehdä paljon itse oman hyvinvointinne eteen!
0268
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


hyväksi havainnut kirjoitti:

Hei kaikki, jotka kärsitte jonkinlaisesta ahdistuneisuushäiriöstä!

Olen ollut itse vuosi sitten 24/7 paniikki päällä ja järjettömän ahdistunut.
Minulla oli rankka elämäntilanne, joka osaltaan laukaisi sitten masennuksen.
Sain rankkojen lapsettomuushoitojen seurauksena keskenmenon, jonka jälkeen molemmat vanhempani sairastuivat vakavasti, minkä jälkeen veljeni perhe hajosi jne..
Kaikki toisistaan riippumattomia tapauksia, mutta sattuivat samalle kesälle.
Seurauksena ahdistuneisuushäiriön puhkeaminen ja kuten kerroin paniikkia, karmeita pelkotiloja ja masennusta.

Hakeuduin tietysti terveyskeskukseen ja sain lääkettä apuuni.
Uskon, että vielä suurempi apu minulle oli kirjasta, jota psykiatriaan erikoistunut sairaanhoitaja suositteli.
Kirja antoi eväitä kokonaisvaltaiseen toipumiseen.
SUOSITTELEN KAIKILLE, jotka kärsivät jostakin edellä mainitusta ikävyydestä.
Kirjan nimi :
VAPAAKSI AHDISTUKSESTA; TYÖKIRJA PANIIKISTA JA PELOISTA KÄRSIVILLE
Kirjoittanut:
Edwin J. Bourne

Toteutan kirjan ohjeita enemmän ja vähemmän yhä vieläkin..
Vuoden aikana olen toipunut hyvään kuntoon ja väitän että pitkälle tuon kirjan ansiosta!

Tsemppiä jokaiselle teille, jotka asian kanssa painiskelette!
Hankkikaa kirja käsiinne, voitte tehdä paljon itse oman hyvinvointinne eteen!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu