Käytös ja EVL

Peruskoulussa evankelisluterinen uskonto korreloi negatiivisesti käytösnumeroihin. Ja koska
uskonnottomat eivät todellakaan ole lellikkejä (saavat aina hyppytunteja pidentämään koulupäiväänsä
kostona taikauskottomuudesta), niin jäljelle jää selitykjsenä se, että uskonnottomat käyttäytyvät paremmin
kuin kristillisistä perheistä tulevat. Tämä on toisaalta yhdenmukaista sen kanssa, että lukuisissa tutkimuksissa ateistien moraali on korkeampi kuin kristittyjen ja kristittyjen rikollisten määrä
on korkeampi kuin uskonnottomien.
399
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Syy miksi ateistit kristisoivat nimenomaan kristinuskoa on se että sen he yleensä ainakin länsimaissa tuntevat parhaiten se myös yleensä eniten vaikuttaa heidän elämäänsä koska se on niin esillä kaikessa. Ja kuka oikeasti voi sanoa että mitä Raamatun kirjoittajilla oli todellisuudessa mielessä. Maailma on pikkuhiljaa muuttumassa uskontoneutraaliksi, sellaiseksi jossa eri uskonnot elävät rinnakkain keskenään ilman että yksikään niistä olisi vallassa tai kokisi edes tarvetta siihen.

Lakkaa levittämästä tuota uskis-vihaasi. Ja oliko se Darwinin vika että Hitler käytti hänen rotuteoriaansa väärään? Mikäs totuus se nyt sitten oli? Ääriuskonnollisen ihmisen epärealistinen käsitys ateisteista, jolla pikemmin perustelee omien uskomustensa oikeutusta kuin että kertoisi ateismista jotain. Ainoa todiste jonka voin antaa siitä että olen alkuperäinen aloittaja on asiallinen kirjoitustapa, joka viestii että päässäni on jonkun verran järkeä.

Äänestä
  • Sinulla nyt ei ole tuossa tekstissä pienintäkään järkeä, tosin tekstisi vaikuttaa sen verran
    mihinkään liittymättömältä että voi olla myös suomi24 virhe ja viestisi on joutunut väärään ketjuun.

    Hitler oli kristitty todistettavasti. Uskonto on paha ja olen sen täysin aukottomasti todistanut.
    Enkä myöskään puhunut mitään krisitty->huono käytös vaan kerroin että niillä on yhteys.
    Korrelaatio ei kerro mitään syy-seuraus suhteen laadusta se kertoo vain ja ainoastaan että
    yhteys on olemassa ja kuinka voimakas, mutta se ei ota kantaa esim. kysymtykseen muna vai kana.

    Äänestä

  • AntiChrisu kirjoitti:

    Sinulla nyt ei ole tuossa tekstissä pienintäkään järkeä, tosin tekstisi vaikuttaa sen verran
    mihinkään liittymättömältä että voi olla myös suomi24 virhe ja viestisi on joutunut väärään ketjuun.

    Hitler oli kristitty todistettavasti. Uskonto on paha ja olen sen täysin aukottomasti todistanut.
    Enkä myöskään puhunut mitään krisitty->huono käytös vaan kerroin että niillä on yhteys.
    Korrelaatio ei kerro mitään syy-seuraus suhteen laadusta se kertoo vain ja ainoastaan että
    yhteys on olemassa ja kuinka voimakas, mutta se ei ota kantaa esim. kysymtykseen muna vai kana.

    Hitleristä tuli joku aika sitten dokumentti telkusta. Siinä kävi hyvin selvästi ilmi, että hän oli hyvin syvällä okkultiikassa. Hänellä oli jopa oma okkultiikka opas. Kristinuskoon ei kuulu tälläinen. Se taas että Hitler käytti kristillisyyttä ponnahduslautana silloin kuin se sopi hänen uraansa, ei tee hänestä kristittyä.

    " Uskonto on paha ja olen sen täysin aukottomasti todistanut."

    Toisaalta tieteelliset tutkimukset sanovat toista. Uskonto lisää uskojan hyvinvointia.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


AntiChrisu kirjoitti:

Peruskoulussa evankelisluterinen uskonto korreloi negatiivisesti käytösnumeroihin. Ja koska
uskonnottomat eivät todellakaan ole lellikkejä (saavat aina hyppytunteja pidentämään koulupäiväänsä
kostona taikauskottomuudesta), niin jäljelle jää selitykjsenä se, että uskonnottomat käyttäytyvät paremmin
kuin kristillisistä perheistä tulevat. Tämä on toisaalta yhdenmukaista sen kanssa, että lukuisissa tutkimuksissa ateistien moraali on korkeampi kuin kristittyjen ja kristittyjen rikollisten määrä
on korkeampi kuin uskonnottomien.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu