Meijeri uhkaa potkuilla abortin tehneitä

meijeri uhkaa potkuilla niitä työntekijöitään, jotka ovat tehneet abortin tai antaneet vihkiä itsensä avioliittoon vain siviilimenoin.
Russkoje Moloko -meijerin johtaja sanoi Eho Moskvy -radiolle, että aborttiin päätyneet naiset eivät enää ole tervetulleita yhtiön palkkalistoille.

- Abortti on murha. Emme halua tehdä töitä murhaajien kanssa, Vasili Boiko-Veliki perusteli.
Siviilimenoin vihityt ortodoksit saavat firmalta kehotuksen kirkolliseen avioliittoon. Aikaa tähän on 14:nteen lokakuuta, muutoin tulee kenkää.
Firma aikoo komentaa kaikki työntekijänsä - myös muut kuin ortodoksit - ortodoksisen kulttuurin kurssille.
Ortodoksikirkko on noussut Venäjällä uuteen kukoistukseen kommunistivallan kaatumisen jälkeen.
Iltasanomat.

Raamatun mukaan sen saa anteeksi kun katuu ja tunnustaa, niin kuin muunkin synnin, ainoastaan Jeesuksen veressä ja nimessä on armo ja anteeksiantamus.
Elämän tärkein asia on tehdä sovinto elävän Jumalan kanssa.
168
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

on vielä moraalia ja selkärankaa. Ei tuo paha käytäntö olisi suomessakaan, siis olla palkkaamatta abortin tehneitä, narkkareita tai muuten vaan tavaraansa helposti jakavia lorttoja...

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Moskovalainen kirjoitti:

meijeri uhkaa potkuilla niitä työntekijöitään, jotka ovat tehneet abortin tai antaneet vihkiä itsensä avioliittoon vain siviilimenoin.
Russkoje Moloko -meijerin johtaja sanoi Eho Moskvy -radiolle, että aborttiin päätyneet naiset eivät enää ole tervetulleita yhtiön palkkalistoille.

- Abortti on murha. Emme halua tehdä töitä murhaajien kanssa, Vasili Boiko-Veliki perusteli.
Siviilimenoin vihityt ortodoksit saavat firmalta kehotuksen kirkolliseen avioliittoon. Aikaa tähän on 14:nteen lokakuuta, muutoin tulee kenkää.
Firma aikoo komentaa kaikki työntekijänsä - myös muut kuin ortodoksit - ortodoksisen kulttuurin kurssille.
Ortodoksikirkko on noussut Venäjällä uuteen kukoistukseen kommunistivallan kaatumisen jälkeen.
Iltasanomat.

Raamatun mukaan sen saa anteeksi kun katuu ja tunnustaa, niin kuin muunkin synnin, ainoastaan Jeesuksen veressä ja nimessä on armo ja anteeksiantamus.
Elämän tärkein asia on tehdä sovinto elävän Jumalan kanssa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu