Tutkimus tukee

Käsitystä homouden traumaattisesta alkuperästä.Uudessa Seelannissa Otagon yliopistossa tehdyn tutkimuksen mukaan homo-tai biseksuaaleiksi itsensä mieltävät ovat heteroseksuaaleja huomattavasti todennäköisemmin kokeneet traumaattisen lapsuuden.
Lapsuudessaan seksuaallisesta hyväksikäytöstä,raiskauksesta tai väkivallasta kärsineistä 15 prosenttia ei mieltänyt itseään heteroseksuaalliseksi,mikä on kolme kertaa enemmän kuin kyseisiltä kokemuksilta välttyneiden keskuudessa.
Asiaa uutisoi LifeSiteNews.com.
26230
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 26

Vanhimmat

tuohon tutkimukseen. Eräs henkilö, joka on minulle avautunut homoseksuaalisista taipumuksistaan sanoi, että hän joutui nuorena hyväksikäytetyksi ja siitä eteenpäin hän on tuntenut vetoa samaan sukupuoleen. Hänellä oli myös erittäin huono isä suhde, joka varmaan osin vaikutti taustalla.

Äänestä
  • ei homot tilastoihin usko

    Äänestä

  • Jos jollain on ollut vaikeaa lapsena niin tarkoittaako se sitä että te aikuiset voitte kohdella heitä sillä perusteella jotenkin niin kuin olisivat vähempiarvoisempia?

    Äänestä

  • Jahas - ja tuosta sinä sitten päättelet, että homous johtuu aina jostain traumoista? Voi saatanan perkele teitä itse valitusti homofoobikkoja! Sinä olet tavallisesti sanonut uskovas Raamattuun etkä MIHINKÄÄN tutkimuksiin, koska tutkimukset ovat sinusta epäluotettavia...

    Ja vielä luette tuotakin tahallanne väärinpäin.

    Äänestä

  • pikku faktaa kirjoitti:

    Jahas - ja tuosta sinä sitten päättelet, että homous johtuu aina jostain traumoista? Voi saatanan perkele teitä itse valitusti homofoobikkoja! Sinä olet tavallisesti sanonut uskovas Raamattuun etkä MIHINKÄÄN tutkimuksiin, koska tutkimukset ovat sinusta epäluotettavia...

    Ja vielä luette tuotakin tahallanne väärinpäin.

    Enemmistö on puolellamme.

    avauksen tarkoitus ollutkaan mikään muu kuin pyrkiä perustelemaan näkemystä, että kyllä homoja lyödä saa. Sen perusteleminen, että homoja saa syrjiä ja asettaa epätasa-arvoiseen asemaan on joillekin uskoville ryhmille hyvin tärkeää, omalle toiminnalle haetaan epätoivoisesti oikeutusta.

    Ei tyydytä siihen, että sanotaan homoseksuaalisuuden olevan syntiä vaan sen lisäksi pyritään leimaamaan homoseksuaalit mielisairaiksi tai vähintäänkin häiriintyneiksi, jopa pedofiileiksi ja pervetikoiksi. Näiden väitteiden takana on kai ajatus saada leimattua homoseksuaalit myös muiden ryhmien silmissä kuin oman ahdasmielisen uskonnollisen ryhmän sisällä, saada leimattua homoseksuaalit siis niidenkin silmissä joille syntikäsitys on merkityksetön. Heille täytyy argumentoida toisin ja siihen käytetään sitten ei-uskonnollisia argumentteja.

    Psykologisesti tällainen toimintamalli on hyvin tuttu muista, hyvin ikävistä yhteyksistä.

    Tämä on jonkinlaista nykypäivän noitavainoa, päällepäsmärit agitoi ja pieni joukko lähtee mukaan valtaosan kauhistellessa. Näin oli inkvisitionkin aikaan.

    Äänestä

  • jepjepjee kirjoitti:

    Hyvin kiteytit. Näitä irisrailoja ja psalmeja sun muita jukkafinlandeja on juuri ääriliikkeiden propagoijissa aina ollut. Niin oli neukkulassa, niin oli Hitlerin Saksassa. Onnemme on, että nyky-Suomessa sentään isoin osa ihmisistä käyttää aivojaan ja osaa itse lukea niin tuommoiset tahallaan harhaan railolaisittain luetut tutkimukset kuin muutkin.

    Iris Railo taitaa olla Ari Puontin nimimerkkejä. Eikös niin?

    Äänestä

  • Myös huono äiti suhde voi johtaa homouteen

    Äänestä

  • 555555 kirjoitti:

    Myös huono äiti suhde voi johtaa homouteen

    Johtuuko uskovaisuutesi siitä että sisaruksesi on raiskanneet sinut lapsena?

    Äänestä

  • 555555 kirjoitti:

    Myös huono äiti suhde voi johtaa homouteen

    Ihmisen kehitys kokonaisuudessaan on monimutkainen kokonaisuus ja tähän vaikuttaa ratkaisevasti geneettisyys ja ympäristö.

    Esim. jos ihmisen geneettisyys/perusolemus on sellainen, että hänellä on jo heikko/heikompi valmius ottaa yhteys toiseen ihmiseen, niin tämä ihminen lapsena kokee kaikki kielteiset asiat voimakkaana.Esim. jos lapsella on heikko valmius ottaa kontakti äitiin/toiseen ihmiseen, niin äidin käytös ja olemus tulee erittäin merkittävään osaan. Siis jos äiti on vähänkin passiivinen/kiireinen lapsen suhteessa ja hoidossa.

    Tavallinen ihminen ei ymmärrä,- koska ei ole tarvetta ymmärtää, miten paljon pienen lapsen kehitykseen vaikuttaa fyysinen helliminen. Suukottelu, hyväily, leikkimielinen "retuuttelu", eli vauvastam siihen ikään/kehitysvaiheeseen, jolloin lapsen ymmärrys laajenee ja sanojen muodostaminen alkaa.

    Vauva ei todella kasva itsekkääksi, jos häntä suukotyellaan ja hellitään fyysisesti vaikka kahdessa vuorossa.

    Äänestä

  • 555555 kirjoitti:

    Myös huono äiti suhde voi johtaa homouteen

    Jos lapsella on syntyessään jo heikko perusvalmius/geneettisyys ottaa syvällistä kontaktia äitiinsä ja jos taas äiti on "kylmä" ja siksi jää etäiseksi vauvalle, niin tällä "paketilla" on erittäin laajat kielteiset vaikutukset lapsen kehitykseen. Siis kaikkiin alueisiin.

    Vauvallehan erikoisen tärkeää ohjaantua mahdollisiman syvään äitisuhteeseen ja takertua näin äitiinsä ja kasvaa lapsen kehityksen ohjaamana pois äidistä. Siis kasvun kautta,- ei ulkoisen painostuksen/repimisen kautta kuten tänä päivänä ulkoitetussa hoivassa tapahtuu.

    Äänestä

  • ja onnistunut kirjoitti:

    Hyvin kiteytit. Näitä irisrailoja ja psalmeja sun muita jukkafinlandeja on juuri ääriliikkeiden propagoijissa aina ollut. Niin oli neukkulassa, niin oli Hitlerin Saksassa. Onnemme on, että nyky-Suomessa sentään isoin osa ihmisistä käyttää aivojaan ja osaa itse lukea niin tuommoiset tahallaan harhaan railolaisittain luetut tutkimukset kuin muutkin.

    Iris Railo taitaa olla Ari Puontin nimimerkkejä. Eikös niin?

    En ole Ari Puonti enkä Marja-Sisko Aalto,enkä ole näin ollen vaihtanut sukupuolta kesäloman
    aikana.Emme saa ummistaa silmiämme tosiasioiden edessä.Ennen luotan virallisiin tutkimuksiin kuin
    Setan luonnottomiin tulkintoihin.

    Äänestä

  • Iiris Railo kirjoitti:

    on niin kiinnostunut toisten seksuaaliominaisuuksista?

    No, luepa sitten itse tuo "virallinen tutkimus" äläkä antamasi propagandasivuston tarkoitushakuista ja tahallaan harjhaan vievää tulkintaa. Olet valinnut ihmisvihan tien, kun vastustat asiallista tietoa seksuaalisuudesta. Se tie ei hyvää tuo kenellekään, ei edes sinulle, jole homoviha on arkileipää.

    Äänestä

  • outoa...... kirjoitti:

    on niin kiinnostunut toisten seksuaaliominaisuuksista?

    No,en ole laisinkaan kiinostunut toisten seksuaaliominaisuuksista.Miksi sitten otan kantaa näihin asioihin? Sentakia, koska täällä määrätyt henkilöt, tuon tuostakin Raamatun sanaa väärin tulkiten
    tuovat homoutta esille, ikäänkuin Jumalan sana sen hyväksyisi.Tätä en Jeesuksen omana voi hyväksyä.En edelleenkään vihaa ketään seksuualisesti poikkeavaa henkilöä,mutta en voi kääntää Jumalan sanalle selkääni ja ruveta saatanan kanssa tekemään sinun kauppoja.

    Tarkennappa näkemystäsi homoudesta. Jos ymmärrät ja uskot, miten lapsuudella on merkittävä vaikutus muutenkin ihmisen kehitykseen,- yhdessä geneettisyyden kanssa, niin miten ymmärrät ihmistä, joka on homo.

    Tarkoitan lähemmin, että kuulutko niihin ihmisiin/uskoviin, jotka ymmärtävät ja uskovat homoudesta pääsevän irti noin vain,- jopa tahtonsa avulla.

    Mitä ymmärrän homutta, niin todellisuus lienee, miten tästä muuttuminen/kasvaminen ihastumaan vastakkaista sukupuolta vaatinee,- jopa elämän tehtävään verrattavaa asiaa ja todellista antautumista asialle. Esim. jo heteron laajentaessaan ryhmää,- johon mahdollisuu ihastumaan, on jo työlästä,- puhumattakaan homostam,- jonka täytyy siirtyä ihastumisessaan toiseen sukupuoleen.

    Monasti näissä asioisssa ja asenteissa lie armahtaminen ja armossa eläminen ainut todellinen vaihtoehto.

    Aha: noin sitä pestään kädet omien kannanottojen seurauksilta. Paskat sinä mikään Jeesuksen seuraaja olet: selkeästi olet ihmisvihan puolella etkä rakasta lähimmäisiä, et ainakaan homolähimmäisiä, kun tahallaan levität mm. tämän avauksen kaltaista propagandaa muka totena tietona.

    Äänestä

  • UPDATE_9045125 kirjoitti:

    Tarkennappa näkemystäsi homoudesta. Jos ymmärrät ja uskot, miten lapsuudella on merkittävä vaikutus muutenkin ihmisen kehitykseen,- yhdessä geneettisyyden kanssa, niin miten ymmärrät ihmistä, joka on homo.

    Tarkoitan lähemmin, että kuulutko niihin ihmisiin/uskoviin, jotka ymmärtävät ja uskovat homoudesta pääsevän irti noin vain,- jopa tahtonsa avulla.

    Mitä ymmärrän homutta, niin todellisuus lienee, miten tästä muuttuminen/kasvaminen ihastumaan vastakkaista sukupuolta vaatinee,- jopa elämän tehtävään verrattavaa asiaa ja todellista antautumista asialle. Esim. jo heteron laajentaessaan ryhmää,- johon mahdollisuu ihastumaan, on jo työlästä,- puhumattakaan homostam,- jonka täytyy siirtyä ihastumisessaan toiseen sukupuoleen.

    Monasti näissä asioisssa ja asenteissa lie armahtaminen ja armossa eläminen ainut todellinen vaihtoehto.

    Voi hyvät hyssykät: siellä toine n bimbo, joka ei tajua tippakaan siitä, mitä kirjoittaa. Mikä siinä on, että sinä jatkat tuota itse laatimaasi tekopsykologian lötinää biikosta viikkoon? Olet joko ilkeä tai tyhmä.

    Äänestä

  • Huohh!! kirjoitti:

    Eiks tää oo keskutelu foorumi asioista kiinnostuvien ihmisten kesken? Jesss!!

    Äänestä

  • UPDATE_9045125 kirjoitti:

    Eiks tää oo keskutelu foorumi asioista kiinnostuvien ihmisten kesken? Jesss!!

    On. Kunnon keskustelija ei kuitenkaan tunge joka paikkaan itse keksimiään väärin käyteltykä termejä, epäaitoa psykologiaa eikä muutakaan roskaa, joka estää asioiden käsittelyä. Sinua ei tietenkään nappaa, että sekoitat ymmärtämättömänä asioita - niin kuin teet myös kannattaessasi sielunvaellusta, jota itse vastustat, vaikka kannatat...

    Äänestä

Ja miten tämä väärin luettu tutkimus liittyy helluntailaisuuteen? Sitenkö, että kun vanhemmat ovat hellareita, lapsi tod.näk traumatisoituu?

Eihän tuosta noin päin voi mitään päätellä, kuin sinä teet.

Äänestä

Jos ihmisellä on "tavallinen" geneettisyys eli ei poikkeava tasoltaan, niin tämä ihminen saa lapsena kasvaa vaika puunoksalla, niin häneen ei tule erikoista poikkeavutta.Tietenkin tunteiden näyttäminen ongelmoituu ja yleensä kuori kovenee, mutta ei erikoista poikkeavuutta, jonka tavallinen ihminen havainnoisi.

Jos ihmisen kehitys jollain alueella ohjaantuu poikkeavaksi/poikkeavuuteen, niin taustalla täytyy olla myös geneettisyys.Siis herkkyys helposti ohjaantua poikkeavaan kehitykseen.Taas todellisuudessa vanhemmat eivät tiedosta lapsessaan tätä aluetta lapsen ollessa pieni. Hedelmien syntyessä koko kehitys on jo tapahtunut ja ihminen ain havainnoi poikkeavuutensa/hedelmät.

Äänestä
  • Voi hyvä ihme noita sun sekotermejäsi. Lopeta tuo tekaistu psykologian ja biologian termien käyttely. Puhut poikkeavuukissta silkkaa soopaa, koska sinulla on änkytysvika ja luulet, että kaikki ihmisen erilaisisuus on kuin sun änkytykses.

    Äänestä

LifeSiteNews on ääriuskovaisten propagandakanava, jonka "uutisointi" on liki aina silkkaa harhautusta. Se on samanlainen kuin Neuvostoliitossa oli aikoinaan Pravda, mutta siihenkinhän te kai luotitte totuutta viestivänä lehtenä, eikös niin?

Miksi tuot tänne ihmisvastaisia horinoita muka tietona? Mitä si nulla on aikuisten ihmisten tasaveroisuutta vastaan?

Äänestä

sivusto kävi aikoinaan mm. Harry Potter vastaista kampanjaa. Kertonee jotakin "uutispalvelun" tasosta ja siitä mitä arvoja sivusto edustaa.

Ilmituomasi tutkimus on kyllä olemassa ja kyseessä on tieteellinen tutkimus. Johtopäätökset ovat vain tarkoitushakuisia josta jälleen kerran tutkijat ovat joutuneet irtisanoutumaan ja oikaisemaan tavoitehakuisesti tehtyjä johtopäätoksiä.

Äänestä
  • Näyttää ns. uskovaisilla olevan kova kiinnostus noihin seksiasioihin, varsinkin se että minkälaiseen rakoon urospuolinen uskovainen työntää vehkeensä.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta

Iiris Railo kirjoitti:

Käsitystä homouden traumaattisesta alkuperästä.Uudessa Seelannissa Otagon yliopistossa tehdyn tutkimuksen mukaan homo-tai biseksuaaleiksi itsensä mieltävät ovat heteroseksuaaleja huomattavasti todennäköisemmin kokeneet traumaattisen lapsuuden.
Lapsuudessaan seksuaallisesta hyväksikäytöstä,raiskauksesta tai väkivallasta kärsineistä 15 prosenttia ei mieltänyt itseään heteroseksuaalliseksi,mikä on kolme kertaa enemmän kuin kyseisiltä kokemuksilta välttyneiden keskuudessa.
Asiaa uutisoi LifeSiteNews.com.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu