Massonille..

Epäilit aiemmin että palstalla olisi jonkinlaista seurantaa ja ajattelinpa että seuraava viestini saattaisi kiinnostaa.

Linkitin tuon mielenkiintoisen panssarivaunujen omasuoja-järjestelmään liittyvän youtube videon ainakin 4-5 eri Suomi24 -keskustelupalstan aiheiden alle noin tunti sitten. Tämän jälkeen menin puolen tunnin kuluttua katsastamaan että montako kävijää viestini oli käynyt lukemassa kullakin palstalla. 3 palstaa oli sellaisia, joita kukaan ei (yleensä) käytä tähän aikaan vuorokaudesta ja niissä kaikissa oli käynyt tasan 4 vierasta!!! Muissa oli enemmänkin, mutta niitä käyttävätkin monet ihmiset vielä öiseen aikaankin. Mainitut Keskustelun ''aiheet'' oli sijoiteltu eri puolille Suomi24-sivustoa, joten sattumalta ne mainitsemani 4 käyttäjää eivät olisi voineet eksyä yhtä-aikaa kaikille ''aihe'' alueille, jonne viestini laitoin.

Monet palstojen käyttäjät ovat epäilleet että heitä tarkkaillaan ja ovat kyenneet sen hyvin perustelemaan. Oman pienimuotoisen ''kokeeni'' jälkeen minustakin on nyt alkanut tuntua, ettei netin käyttäjien yksityisyyttä kunnioiteta tässä maassa pätkääkään.
7234
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Vielä äsken tälläkin viestillä oli 0 lukukertaa, mutta nyt tänne on yhtäkkiä napsahtanut ne 4 mainittua lukukertaa. En ole itse avannut viestiäni kertaakaan siten että olisin sulkenut välillä netin, eli omalta koneeltani ne eivät voi olla peräisin.

Äänestä
  • Nyt noin 1 tunti ensimmäisen viestin jälkeen lukukertoja edelleen 4, mutta ehdin pitää tämän viestin auki vain 3 minuuttia, jonka jälkeen päivitin viestin ja tänne oli ilmaantunut yhtäkkiä taas monta käyttäjää kerrallaan, joten tämän viestin lähettämisen jälkeen väkeä on käynyt lukemassa taas enemmän väkeä. Tämä tarkkailukerta päättyykin tälläkertaa tähän. Sori vaan homot! Pitäähän sitä joskus nukkuakin.

    Äänestä

Tosiaan minulta löytyi trojan hevosia koneeltani. Sitä ennen Hakkeri muokkaili tekstejäni, kun ne olivat Windowsin leikepöydällä, ennen kuin liitin tekstin foorumin lomakkeeseen!

Minä en voi ymmärtää mistä trojalaiset olivat tulleet, kun koneenikin on aivan uusi en ole käynyt epämääräisillä sivuilla, enkä ladannut piraatti ohjelmia!!

Hämärästä puhelinsoitosta ja kyselyt palomuuristani osoittavat järjestäytynyttä toimintaa. Jos se on Supo on toiminta laitonta, kun heillä ei edes saisi olla minkäänlaista Natokantaa, saati että operoisivat kantansa mukaisesti!!

Jos se on CIA älkää olko lampaita mikäli ne alkaa väkivaltaiseksi. Jos teillä on aseenkantolupa tekisi mieli sanoa "ampukaa koko tiedustelubandiitti sakki! parempi napit tai kokardit bandiittien otsassa, kuin omassa otsassa". Suomeksi tämä tarkoittaa, että halveksin heitä, heidän toimintaansa ja pidän niitä täysin laittomina! Pyrkikää kaikilla tasoilla vastarintaan, jos he itse rikkovat suomenlakia.

Vakavasti: tiedustelupalvelut voivat olla todellinen vaara, yleensä kuitenkin he pyrkivät saamaan tietokantoihinsa henkilöiden tietoja ja mielipiteitä, jota käyttävät sitten mahdollisesti myöhemmin jos on tarve ja ae sinäänsä on jo vaara.

-masson

http://www.saulmasson.org

Äänestä
  • ...ja SE sinäänsä on jo vaara.

    Äänestä

ja / tai Mossadin murha Euroopassa, niin he saavat maksaa kalliisti. Kyllä eurooppalaiset tietää ja myös tekee. Asiaan lienee syytä paremmin perehtyä, kyllä joskus niitä CIA ja Mossad miehiä on ihan "pongattavissa."

-masson

Äänestä

>Keskustelupalstat on tarkoitettu rakentavaa ja asiallista ajatusten vaihtoa varten. Keskustelu ei ole chattailua tai samojen viestien lähettelyä jokaikiselle palstalle.

Keskusteluissa ei saa:

- Massapostittaa puheenvuoroja tai lausuntoja. Toisin sanoen saman sisältöisen viestin lähettäminen useampaan kertaan tai jo kertaalleen poistetun viestin uudelleen postittaminen palstoille on kielletty.>

http://www.suomi24.fi/opastus/keskustelu/ohjeet/#saannot_vastuu

Äänestä

Tulee kuin itsekseen koneelleni vaikka en käy hämärillä sivuilla, enkä asenna Piraattiohjelmia!! Koneeni on pari-kolmeviikkoa käytössä olut ja siinä on / oli ihan tuore Windows juuri asennettuna. Myös ADSL palomuurin ovat onnistuneet ohittamaan. Ilmeisesti joku pääsee jostain TCP/IP protokolan portista sisään koneelleni ja asennuttaa vakoiluohjelman, vai miten tämä tapahtuu?

Tämä on sitten jo toinen kerta noin viikon aikana, kun minua vakoillaan trojan hevosella, kuka tulee kärymään? Saa sitten joka murrosta tuomion erikseen ja tosiaan todennäköisesti tähän liittyy muutakin... nyt arvioin tilannetta ja rikosilmoitus on jo nyt mahdollinen. Seuraavan kerran se on sitten varma rikosilmoitus, voi se nytkin sitä olla ja millä nimellä tätä laitonta toimintaa harjoitetaan ja kuinka laajasti? Varsin paksukalloista porukkaa (tai epätoivoisia tiedon-nälkäisiä), vihjalin jo viimeksi rikosilmoituksella ja nyt he yrittävät minun konettani uudelleen. En minä niistä teille tiedottele, joten syylisten ei kannata huokaista helpotuksesta.


Tulee kuin itsekseen koneelleni vaikka en käy hämärillä sivuilla, enkä asenna Priaattiohjelmia!!

Tarkistusraportti
16. elokuuta 2010 21:40:13 - 21:42:27
Tietokoneen nimi: olen sensuroinut koneen nimen
Tarkistustyyppi: Nopea haittaohjelmatarkistus
Kohde: Järjestelmä


--------------------------------------------------------------------------------

Tulos: 2 haittaohjelmaa löytyi
Puhdistustoiminnon valmistuminen edellyttää järjestelmän käynnistämistä uudelleen.
Gen:Trojan.Heur.@JZ@XYaTLk (virus)
Toiminto: eristetty
Gen:Trojan.Heur.@JZ@XkAanmj (virus)
Toiminto: eristetty

Äänestä

Kommentoi aloitusta


menneisyyden haamu kirjoitti:

Epäilit aiemmin että palstalla olisi jonkinlaista seurantaa ja ajattelinpa että seuraava viestini saattaisi kiinnostaa.

Linkitin tuon mielenkiintoisen panssarivaunujen omasuoja-järjestelmään liittyvän youtube videon ainakin 4-5 eri Suomi24 -keskustelupalstan aiheiden alle noin tunti sitten. Tämän jälkeen menin puolen tunnin kuluttua katsastamaan että montako kävijää viestini oli käynyt lukemassa kullakin palstalla. 3 palstaa oli sellaisia, joita kukaan ei (yleensä) käytä tähän aikaan vuorokaudesta ja niissä kaikissa oli käynyt tasan 4 vierasta!!! Muissa oli enemmänkin, mutta niitä käyttävätkin monet ihmiset vielä öiseen aikaankin. Mainitut Keskustelun ''aiheet'' oli sijoiteltu eri puolille Suomi24-sivustoa, joten sattumalta ne mainitsemani 4 käyttäjää eivät olisi voineet eksyä yhtä-aikaa kaikille ''aihe'' alueille, jonne viestini laitoin.

Monet palstojen käyttäjät ovat epäilleet että heitä tarkkaillaan ja ovat kyenneet sen hyvin perustelemaan. Oman pienimuotoisen ''kokeeni'' jälkeen minustakin on nyt alkanut tuntua, ettei netin käyttäjien yksityisyyttä kunnioiteta tässä maassa pätkääkään.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu