Vuonna 1914 syntyneiden sukupolvi vanheni lopulta Harmagedonin kannalta liikaa ja 1914-sukupolvioppi hylättiin 1995, jolloin ikämittariin tuli 80. Tosin ensimmäinen sukupolvi oli 40 vuotta ja Harmagedonia uumoiltiin silloin vuodelle 1954.
Jt-opetuksen mukaan vuonna 1935 (aiemmin myös 1931) täyttyneen jäännöksen nuorimmat ovat jo 90, koska heidän esitettiin olleen tuolloin jo kokeneita julistajia.
Tilastomatemaattisesti kyseistä jäännöstä olisi elossa noin 200. Vertauskuviin on viimeisen 10 vuoden aikana ottanut osaa keskimäärin tasaisesti noin 8500 voideltua. Lukumäärä on aika ajoin jopa kasvanut.
Tämä palvelee sitä jt-näkemystä, että Harmagedoniin asti maapallolla on elossa voideltua jäännöstä, ainakin hallintoelimen verran. Lienee niin, että Jehova on lykännyt Harmagedonia jälleen kerran. Edellinen oli Fred Franzin tuittuilun takia. Mitähän Ted on tehnyt?

Vastaukset 5
Vanhimmat
nykyisestä hallintoluokasta voideltu joskus 60-luvulla. Se tuli pääosin täyteen -35 ja alettiin kerätä ensisijassa maallista luokkaa. Ja niistä yli 8000 on kyllä väärin perustein osaa ottavia joitakin. Viime vuonna otti osaa 8565 ja se on alin kaiken kaikkiaan.
>>..voideltu joskus 60-luvulla.
Juu ja niitä on nykyisin parikymppisiäkin, entä sitten? Hehän tulevat 'luopuneiden' tilalle, vai esitätkö, että luopumus on ollut jotenkin merkittävää tuossa joukossa?
On esitetty, että heitä on ollut vankiloissa ja vapautettu, mitähän muuta vanhimmat keksivätkään hätävalheeksi kun asiaa seuraavan kerran kysytään?
>>Se tuli pääosin täyteen -35 ja alettiin kerätä ensisijassa maallista luokkaa.
Kuules nyt, kirjaimellinen 144000 tuli täyteen jo ennen ensimmäisen vuosisadan loppua. Josephus kirjoitti, että Jerusalemin piirityksessä kuoli noin miljoona henkilöä ja se oli ainoastaan yksittäinen tapahtuma. Kristittyjen vainoissa kuoli ensimmäisen vuosisadan loppuun mennessä sellainen joukko, että 144000 täyttyy mennen tullen ja jää vielä yli. Puhumattakaan ensimmäisen vuosisadan jälkeen eläneistä ja kuolleista.
>>Ja niistä yli 8000 on kyllä väärin perustein osaa ottavia joitakin.
Kuten esitin, niin pelkän historian valossa koko kirjaimellista 144000 joukkoa ei voi olla olemassa ensimmäisen vuosisadan jälkeen.
>>Viime vuonna otti osaa 8565 ja se on alin kaiken kaikkiaan.
Juu ja vuonna 1988 otti vertauskuviin osaa 8685, laske siitä kuolleisuus, se on paljon alle työikäisen väestön kuolleisuuden. Kyseessä on kuitenkin vanhuskuoro.
Kuten esitin, niin pelkän historian valossa
jerusalemin miljoona mihinkään vaikuttaa? Ne oli juutalaisia. Jeesus sanoi että paetkaa kaupungista tai kuolette. Ei ne jäljelle jääneet mitä taivaaseen menijöitä ollut kenenkään mittakaavassa.
>>Jeesus sanoi että paetkaa kaupungista tai kuolette.
Ja kaikki lähtivät?
Jehova sitkistää jäännöstä. Vanhemmiten kanoistakin tulee sitkeitä. Jos siis kirves ei heilahda ajoissa.