Tuo väkivaltapätkä, joka palstalle oli laitettu ja jossa mustien jengi hakkasi saksassa brutaalisti yhden valkoisen miehen juna-asemalla. Tuollaisia ei viitsi katsoa ylkeensä kun niin pahaa tekee, mutta tämä teko mielestäni antaa jotain profiilia osasta näitä afrikkalaisia miehiä. Ei heillä näytä olevan mitään kunnioitusta maanosan väestöä kohtaan. Se nostatti jotain ennen tuntemtonta vihaa itsessäni.
Olivatpa he jollain historian pimentämällä kostoretkellä tai, tuollaiset pitää ajaa tuomiolle ja pistää lopun iäkseen ikävänlaiseen vankilaan tai sitten tuollaisesta voisi jo harkita ihan muutakin yhteiskuntarauhan turvan vuoksi. Ei siis yhdellekään tuollaiselle tilaa tällä mantereella.
Olen myös nähnyt videon jossa afrikkalaiset potkivat kansan jäseniään nuotiolle elävältä. Se myös on jotain aivan äärimmäistä pahuutta, josta Eurooppa on kasvanut ulos. Tappaminen on pahuutta ja se liittyy sotiin, sairaaseen ideologiaan, kuten natsismissa yhtenä esimerkkinä aikanaan, mutta nykyään se on näyttänyt pesiytyvän mm:ssa afrikan joihinkin kansoihin.
Seuraan huolestuneesti tänne sopimattomien kansojen virtaa. Eivät he tule rauhan hengessä ja kunnioituksen hengessä. Sitten olen kuullut kaiken päälle, että afrikkalainen mies tulee valkoista laitapuolen taikka nuorta ja kypsymätöntä naista paneskelemaan, niin että pornosivuillakin niitä näkyy joka puolella. Mikähän näiden hyöty siis on vanhalla mantereella ?
Enkä minä lainkaan ymmärrä islamiin päin mielistelyä. Naisetko saavat tällä kertaa lähes kaiken pahan taas liikkelle tällä mantereella kun ovat niin ymmärtäviä ?

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.