Faaraot

Tietäkö kukaan miten Egyptin ensimmäiset Faaraot ja Raamatussa luetellut ihmiset liittyvät toisiinsa.
101174
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 10

Vanhimmat

Egyptillä ei ole niinkään suurta merkitystä Raamatussa kuin esim. Roomalla. Kuitenkin, on otettava huomioon että Vanhan Testamentin puolella kerrotaan kuinka Israelilaiset olivat Egyptiläisten orjuudessa. En muista aikaa, kuinka kauan he olivat orjuudessa, mutta kuitenkin olivat, kunnes Mooses vapautti heidät Jumalan avulla ja vei heidät erämaahan moneksi kymmeneksi vuodeksi.

Äänestä
  • Tarinahan alkaa Siitä kun veljet myyvät Joosefin
    orja kauppiaille, Muutamia vuosikymmeiä aikaisemmin. Ovat Egyptiläiset itse joutuneet
    orjaksi Hyksoiie. Jotka alistivat Egyptin
    raudoitetuilla sotavaunuillaan. Juuri Hyksojen
    kuninkaiden eli Faaraoiden aikana Joosef myytiin
    orjaksi Egyptiin. Jossa hän kohosi pääministeriksi
    Eli nostettiin Vanki kuopasta Mahtavuuteen.

    Arkealogiset tiedot kertovat Hyksojen olleen
    Egyptin valtiaita. Itse asiassa Raamattu ei kerro
    tästä orjuudesta muuta kuin sen, sitten toli Egyptiin Farao joka ei Joosefista mitään tiennyt.

    Tämän takia joutuivat Hebrealaiset Orjuuteen!
    Syy on yksin kertainen. Egyptiläiset tekivät kapinan isäntiään vastaan ja ajoivat heidät pois
    maasta Ja kaikki hyksoille myötämieliset joutuivat orjuuteen, Kuitenkin heille tuli johtajaksi Mooses joka johti heidät Palestiinan
    Eli Caanaan maan Läheisyyteen. Mooses kuoli ja
    Joosua johti kansansa perille. Aikaa tähän matkaan kului 40 kymmentä vuotta. Itse asiassa
    tämä tarina on liian pitkä kerrottavaksi kokonaan
    Siksi tässä on vain viide tiedot.
    Ystävyydellä Aramis ::

    Äänestä

  • "Kuitenkin, on otettava huomioon että Vanhan Testamentin puolella kerrotaan kuinka Israelilaiset olivat Egyptiläisten orjuudessa. En muista aikaa, kuinka kauan he olivat orjuudessa, mutta kuitenkin olivat, kunnes Mooses vapautti heidät Jumalan avulla ja vei heidät erämaahan moneksi kymmeneksi vuodeksi."

    Mooses on hyvin tärkeä henkilö Vanhan testamentin tarinoissa, sillä hänet mainitaan niissä yli 800 kertaa. Vanhan Testamentti kertoo, että Israelin kansa polveutuu kantaisä Aabrahamista, hänen pojastaan Iisakista ja Iisakin pojasta Jaakobista. Babylonian pakkosiirtolaisuuden jälkeen heitä ruvettiin kutsumaan juutalaisiksi. Jaakobilla oli 12 poikaa, joista toiseksi nuorin oli Joosef. Kateelliset veljet myivät Joosefin orjaksi Egyptiin, missä hän kuitenkin ennustajan taitonsa ansiosta kohosi faaraon mahtavaksi hallitusmieheksi.

    Joosef kutsui isänsä ja veljensä Egyptiin, jossa Israelin kansa kasvoi uskomattoman tehokkaasti. Jo kahden sukupolven kuluttua pelkästään miehiä oli 600 000 (4.Moos 1:45-46), 2.Moos 12:37), joten kansa oli paisunut n. 2 miljoonaiseksi.

    Jokainen nainen joutui siis synnyttämään satoja lapsia. Raamattu ilmoittaa tämän tapahtuneen aikana, jolloin Egyptin yhteenlasketun väestön määrä, juutalaiset mukaan lukien, on arkeologisten tutkimusten nojalla arvioitu olevan alle 1,5 miljoonaa henkeä. Kuitenkin myöhäisemmässä vaiheessa miljoona väestö oli huvennut 7000 henkeen :”Niin hän katsasti herrain palvelijat, ja niitä oli kaksisataa kolmekymmentä kaksi. Niitten jälkeen hän katsasti kaiken väen, kaikki israelilaiset, joita oli seitsemäntuhatta” 1 Kun. 20:15.

    Egyptiläisistä lähteistä on yritetty etsiä viitteitä Israelin kansan elämisestä siellä, joukkopaosta ja ennen muuta Joosefista. Olisi ollut hyvin todennäköistä, että edes ihmeellinen joukkopako olisi säilynyt myös Egyptin historiassa, mutta niin ei ole. Egyptiläisen rajavirkailijat ja sotilaat ovat kuitenkin kirjanneet tiedonantoja paljon pienemmistä tapahtumista 1200 jaa.. Pienten seemiläisten paimentolaisryhmien liikkeet Niilin suistossa on raportoitu, muttei kokonaisen 2 miljoonaisen kansan olemassaolosta mainita mitään. Faarao Ramses II:n tiedetään käyttäneen rakennustöissään erilaisia heimoja ja kansallisuuksia, ehkä myös israelilaisia.

    MUUTAMIEN EGYPTISTÄ TULLEIDEN ISRAELILAISTEN VAELTAMISESTA KANAANIN MAAHAN, TULI KUITENKIN KOKO KANSAN YHTEISTÄ MYYTTISTÄ HISTORIAA.

    Daavidin perustaessa vuoden 1000 jaa. tienoilla Israelin valtion, ryhdyttiin kirjoittamaan muistiin suullisena perintönä säilynyttä historiaa (=myyttejä) israelin kansan menneistä vaiheista ja Jumalan eli Jahven välisestä liittosuhteesta.

    TÄSTÄ MYYTTISYYDESTÄ ON SELVÄNÄ OSOITUKSENA MM. SE SEIKKA, ETTÄ VANHAN TESTAMENTIN VANHIMMAT PROFEETTAKIRJAT JULISTAVAT JUMALAN VALINNEEN KANSANSA JO EGYPTISSÄ, MUTTA MOOSEKSEN KIRJOJEN PERUSTEELLA VASTA MOOSES SAI TIETÄÄ KUKA JAHVE OLI, KUN TÄMÄ ILMESTYI HÄNELLE PALAVASSA PENSAASSA.

    Mistä sitten myyttinen tarina Mooseksesta on peräisin? Jäljet johtavat taasen Eufrat ja Tigris jokien alueelle, aivan kuten Raamatun useissa muissakin kertomuksissa, juutalaiset ovat ”lainanneet” hänet mesopotanialaisesta tarustosta.

    Babylonian suurvallan kuningas Sargonin (n. 2300 eaa.) syntymälegenda muistuttaa niin tarkoin Mooseksen syntymäkertomusta, ettei se voi olla pelkkä sattuma. Sargonista nimittäin kerrotaan, että hänen äitinsä oli ylipapitar, mutta isä tuntematon. Koska ylipapittarella ei ollut lupa saada lapsia, hän jätti vastasyntyneen poikansa ruokovasuun virran vietäväksi. Palmutartarhan hoitaja, nimeltään Aqqi, pelasti hänet ja kasvatti hänet kuin oman lapsensa. Nimi Aqqi merkitsee ”nostin vettä”, kun taas Mooseksen nimen kerrotaan merkitsevän ”nostin hänet vedestä”.

    Myös Jeesuksen syntymätarinassa toistuu sama sumerilainen legenda, sillä olihan Maria juuri nostamassa vettä kaivosta, kun enkeli ilmoitti hänen tulevan raskaaksi. Eräässä tekstissä kerrotaan Sargosin päivittäin syöneen leipää 5400 miehen kanssa (vrt. Mark 8:19-20). Vanhan Testamentin kaanon vastaa läheisesti muodoltaan ja sisällöltään mesopotamialaista uskonnollista kirjallisuutta. Kun esim. Megiddossa tehtyjen löytöjen perusteella tiedetään varmasti, että Gilgames-eepos tunnettiin Palestiinassa jo 1500-luvulla eaa., eli yli 500 vuotta ennen Salomon aikaa, ei voi olla epäilystäkään kumpi oli ennen Nooa vai Utnapistim.

    Jeesuskin uskoi Mooseksen eläneen ja siihen, että Herra oli luvannut herättää toisen hänen kaltaisensa profeetan (5Moos 18:18), joka on hallitseva kuninkaana ja menestyvä, ja hän on tekevä oikeuden ja vanhurskauden maassa. Tämä on taas selvä osoitus siitä, että hän uskoi väärään tietoon. Jumalan Poika ei varmaankaan tekisi näin helppoa virhettä. Jeesuksen kerrotaan sanoneen; ”Sillä jos te Moosesta uskoisitte, niin te uskoisitte minua; sillä minusta hän on kirjoittanut. ”(Jh 5:46).

    Lisäksi kuviteltu Jeesus ei tuntenut Pyhiä kirjoituksia niin hyvin kuin väitetään. Moosekseen liittyvistä legendoista on varsin helppo löytää sadoittain virheitä ja ristiriitaisuuksia. Pelkästään niistä syntyisi paksu kirja. Voidaan ihmetellä mikseivät uskovaiset herää harhoistaan niitä päivittäin lukiessaan.

    Äänestä

  • Totuuden torvi kirjoitti:

    "Kuitenkin, on otettava huomioon että Vanhan Testamentin puolella kerrotaan kuinka Israelilaiset olivat Egyptiläisten orjuudessa. En muista aikaa, kuinka kauan he olivat orjuudessa, mutta kuitenkin olivat, kunnes Mooses vapautti heidät Jumalan avulla ja vei heidät erämaahan moneksi kymmeneksi vuodeksi."

    On hirmuinen toora noita taruja muistissa. Kenen kirjoituksia ja yhteenvetoja ne ovat?

    Näillä palstoilla on enimmäkseen tavallisia keskustelijoita, joilla ei ole teologian tutkijakoulutusta. "Hyvät" aineistosi menevät tavallaan hukkaan, kun kukaan ei yksinkertaisesti tiedä miten kanssasi aloittaa. Jukka Norvanto on mielestäni henkilö, joka on perehtynyt Raamatun tutkimukseen ja opettamiseen niin, että saisit hyvän keskustelun aikaiseksi.

    Tavallinen uskovainen elää tätä päivää. Joka aamu on armo uusi. Eilinen on mennyt, huomisesta en tiedä, mutta tänään auttaa Herra. Siunausta eloosi ja oloosi.

    Äänestä

on sen muotoinen että on vaikea vastata. Raamatussa on mainittu Kaananissa sotaa käynyt faarao Shishak, Suusak(=Sheshonq) 1.Kun 11:40 ja 2. Aikak.12:2-4. Muitakin yhteyksiä oli jo aivan israelilaisen yhteisön syntyvaiheista alkaen ,jolloin Egyptin faaarot käytännössä hallitsivat Kaananin aluetta paikallisten vasallien avulla.
Jos tarkoitat Raamatun alkusukuluetteloita niitä ei voida yhdistää todellisiin historiallisiin tapahtumiin, faaraoihin sen paremmin kuin muihinkaan.

Äänestä
  • Miteinkä niin ei onhan todistettu että Aadam olisi ollut Egyptin ensimmäinen Faarao joku Menan ja muistakin on löytynyt todisteita Esim. 20:s Faarao nimeltään Nofru olisi ollut Nooa.
    Ja että sfinlsi olisi Aadamin hauta.

    Äänestä

  • Tutkija kirjoitti:

    Miteinkä niin ei onhan todistettu että Aadam olisi ollut Egyptin ensimmäinen Faarao joku Menan ja muistakin on löytynyt todisteita Esim. 20:s Faarao nimeltään Nofru olisi ollut Nooa.
    Ja että sfinlsi olisi Aadamin hauta.

    vappuriehaa näin aikaisin aloittaa...

    Äänestä

  • ateisti45 kirjoitti:

    vappuriehaa näin aikaisin aloittaa...

    ...Hyvistä nauruista:D!
    Ei tuommoista lopetusta keskustelulle ole=).
    Tai näkööjään on!
    Kyllä nauru maittaa.Hehhee.
    Noita asioita kun alkaa liikaa miettimään niin on vappurieha jokapäivä:o). Kiitos vielä.
    Voiko päivä alkaa paremmin kuin hymyssä suin?

    P.S.Pitäkää päänne kylmänä rakkaat ihmiset:)!

    Äänestä

mitenkään.

Äänestä
  • Kuuluisat Amarnan kirjeet ovat tuoneet päivän valoon monia asioita. Esimerkiksi nämä Hebrealaiset on mainittu Habiruu nimellä näissä
    Amarnan kirjeissä. Sillä oli ihmeellinen asia,
    että Amrnasta löydettiin näitä nuolenpää kirjoituksella kirjoitettuja kirjeitä jotka oli
    lähetetty Farao Agetnaatonille, joka oli perustanut oman hallitus kaupungkinsa kauvaksi edellisistä hallitus kaupungeista.

    Mika Waltari kirjoitta romaaninsa Sinuhe Egyptiläinen juuri Amarnasta. Kuitenkin palaan
    itse asiaan. Nämä kuuluisat kirjeet ovat avun pyyntö kirjeitä Egyptiltä. koska nämä Caanaan
    maan alueet ovat Egyptin Vasalli valtioita.
    Näissä kirjeissä on avun pyyntö texti joka on
    kirjoitettu tähän tapaan Armollinen Farao lähetä
    meille avuksi sotajoukkoja. meidän mahamme tunkeutuu Habiruu niminen kansa, Kuitenkin me
    olemme liian heikkoja taistelemaan heitä vastaan.

    Kuitenkaan Aatonin Aurikojumalan palvelia Akhennaton ei vastaa mihinkään avun pyyntöön vaan
    toimittaa omia pyhiä palvelumenojaan.

    Argeologien mukaan on tässä asiassa kyseessä
    Joosuan tekemä Caananin maan valloitus sota.
    näillä Habiruilla tarkoitettiin kuulema Hebrelaisia. Jotka tunkeutuivat maahan Joosuan
    johdolla. Loppu valloitukst tapahtuivat Tuomarien
    aikana. Joten Argeologien mukaan on Hebrealaisia
    tullut Palestiinaan. Ja Argeologit määrittelivät
    ajankin melko tarkkaan. ovat nämä Juutalaiset
    vieläkin olemassa, Joten lienee tarinassa totta
    toinen puoli.
    Ystävyydellä Aramis ::

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Tutkija kirjoitti:

Tietäkö kukaan miten Egyptin ensimmäiset Faaraot ja Raamatussa luetellut ihmiset liittyvät toisiinsa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu