Luona Kainuun rannan pienen saaren suojassa lahden poukaman tyttö niin soria oottaa poikaa komiaa kaukaa saapuvaa. Nähny ei ollu tuota miestä viel koskaan, rukihista leivän taittajaa, rakastajaa niin taitavaa. Muisteli vaan tunteja satoja miehen korian uskollisuutta vannoneen. Taitojansa ja komiuttansa alati kehuneen.
Enää ei niin kaukana tuo sulho rakkahin ois, sydämensä jo omalle hellullensa unohtaneena, neito tuumiskeli itteksensä. Kuuli vaan tyttären naapurisaaren, tuon tytön vehnän vaaleen huutavan omalle rakkaalleen "kuin taivaan salamat mun sydämein lyö sulle rakkauden tulta aina ja ikuisesti".
Siitä tyttömme niin soma muisti taas sen oman, vanhan ja kultaisen heilansa siel koivukujan päässä, vaik sydänjuuret itki verta, niin lauloi silti sydän täynnä rakkauden ja ilon riemua sille ainoalle ja oikealle omalle sydänkäpyselleen "täällä mä haluun sun kanssas olla Kainuun korven taivaan alla, niin alla ukkosmyrskyjen kuin päivänpaisteiden, viettää mun ja meidän loppuelämän". Antoi hän merkin miehelle rukihisille, et sää oo mulle se oikia sittenkään vaik niin luulin jo pitempään.
Kääns rukihinen mies valjakkonsa kotia päin. Eihän tää ollu ensmäinen kerta, eikä toinenkaan, kun tuns torjutuksi tulleesa. Eikä varmaan viimenenkään. Mut viel oli hänkin löytävä tyttösä liehuvatukkaisen. Niin uskoi rukihinen mies.
Enää ei niin kaukana tuo sulho rakkahin ois, sydämensä jo omalle hellullensa unohtaneena, neito tuumiskeli itteksensä. Kuuli vaan tyttären naapurisaaren, tuon tytön vehnän vaaleen huutavan omalle rakkaalleen "kuin taivaan salamat mun sydämein lyö sulle rakkauden tulta aina ja ikuisesti".
Siitä tyttömme niin soma muisti taas sen oman, vanhan ja kultaisen heilansa siel koivukujan päässä, vaik sydänjuuret itki verta, niin lauloi silti sydän täynnä rakkauden ja ilon riemua sille ainoalle ja oikealle omalle sydänkäpyselleen "täällä mä haluun sun kanssas olla Kainuun korven taivaan alla, niin alla ukkosmyrskyjen kuin päivänpaisteiden, viettää mun ja meidän loppuelämän". Antoi hän merkin miehelle rukihisille, et sää oo mulle se oikia sittenkään vaik niin luulin jo pitempään.
Kääns rukihinen mies valjakkonsa kotia päin. Eihän tää ollu ensmäinen kerta, eikä toinenkaan, kun tuns torjutuksi tulleesa. Eikä varmaan viimenenkään. Mut viel oli hänkin löytävä tyttösä liehuvatukkaisen. Niin uskoi rukihinen mies.
Vastaukset 8
Vanhimmat
satunaisella on jo uusi mies kuvioissa
kuka?
On tainnu Vempula unohtua aikoja sitten kuvioista. Monta uutta "kuumaa" rautaa on jo tulessa jos ei niin kuumia mutta lämpimiä pappoja;-DD
tämmönenkään siistimpi tarina. Huonohan tuo ol omasta pienestä mielestäinkiin.
Minähän ne kirjuuttelin ne Pallogrillimies Part 1&2 jutut, ne oli vissiin parempia. Jatkan sillä linjalla kun jaksan. Ei oo meikäläisestä kynäniekaks, mut onneks sen tiedän.
Kuivaa raportointia osaan tehä, ehkä ne yli tuhat juttua tuhos vähäsenkiin luovuuden jos sitäkään oli.
Ei mitään muuta kun jatkoja.
huono tarina. >Luin aiemmin, en ehtinyt arvostella muiden kiireiden ohella.
Jatka tarinaa.
Suosiosta viis, mut saahan tänne kirjuuttoo.
asustaa koiransa ja kissansa kanssa. Möyrii marjamaitaan, kerää mustikoita, mansikoita syö ja kermavaahtoa päälle laittaa. Lakkoja napsii, ja akkoja samaten. Kuka se on, miettikää niin arvaatten.
Satumainen, mut ei se poimi akkoja. Oisko sitten kyseessä ite Kerbiili?
Erämiesten kruunamaton kuningas?
Nyt pitää tuon likan kanssa viettää aikaa ainaskiin himppu, huomen hänen lahjasa on kotimetsästä poimittu kukkakimppu.