Koulujärjestelmästä

Liberlistien edustaj

Liberalismissa on yksityisrahoitteiset koulut. Oppilaiden vanhemmat tai oppilaat itse, ostavat lukukausimaksut kansalaispalkkaan kuuluvilla opintoseteleillä.

Opetusohjelma on julkis-virallinen. Sen opetusministeriö vahvistaa. Siihen kuuluu myös mm yhteiskuntaoppi jossa esitetään sosiaali-liberalistinen näkemys yhteiskunnasta. Äidinkieli, laskutaito, luonnontieteiden perusteet, yhteiskuntatieteiden perusteet (mm markkinatalous). Opetusohjelma on suhteellisen suppea kuitenkin koska taideaineet ja liikunta eivät ole pakollisia (tosin nekin on sallittua koulun valinnan mukaan).

Koulujen, jotka voivat kuitata opintoseteleitä, on saatava opetusministeriön sertifikaatti ja toimintalupa. Siinä tarkistetaan opettajien koulutus, ja valvotaan että opetusohjelmaa noudatetaan.

Koulut ovat yksityis-kouluja ja voivat esimerkiksi itse valita oppilaansa. Ne voivat myös muokata opetusohjelmaa kunhan vain vaadittavat aineet on listalla.

Liberalimissa on yksityiset yliopistot myös, mutta korkeinta tieteellistä arvovaltaa käyttää VALTION AKATEMIA. Se suunnittelee ja järjestää peruskoulun päätöskokeet, lukionpäätöskokeen ja yliopistojen tutkintoja.

Liberalismi käyttää myös kulttuurillisia ja sosiaalisia keinoja kamppailussaan sosialismia vastaan. Ei olisi oikein antaa sosialistien tärvellä lasten mieltä propagandallaan ("hyvinvointi"-valtio), vaan meidän on tarjottava tieteellisesti perusteltu, sivistynyt vaihtoehto (markkinatalous, itsekkyys jne).


Osa opetusseteleistä on lapselle kuuluvaa: lapsi saa viikkorahaa jos osallistuu tunneille ja läpäisee tenttejä, esimerkiksi. Näin lapsia voidaan ehkä motivoida ainakin olemaan paikalla. Ja koulu voi myös sakottaa lasta kurinpitomenettelynä. Yksityisissä kouluissa saa muuten olla järjestyksen valvojiakin.

14

731

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Mielummin

      tarkastetaan opettajien osaaminen kuin koulutus. Muuten käy niin kuin nyt, että täysin idiootitkin voivat toimia opettajina koska he ovat joskus suorittaneet koulutuksen.

      Kouluilla ei pitäisi olla mitään velvollisuutta vaatia läsnäolopakkoa. Valtion hyväksymissä lukioissa ei edes saisi olla läsnäolopakkoa lukuaineissa.

      Koulujen tehtävä olisi opettaa, ei tarjota terveydenhoitoa eikä ainakaan huuhaa terveydenhoitoa. Mielenterveysseulontojen tulisi olla ehdottomasti kiellettyjä.

      Pari hyvää videota mielenterveysseulontaa koskien:
      http://www.youtube.com/watch?v=X6AFRhVe8aE
      http://www.youtube.com/watch?v=Ft1RDGVq2LA

      Mielenterveysseulonnalla yritetään saada ihan pikkulapsetkin syömään hyvin vaarallisia psyykelääkkeitä. Seurauksena on pysyväksi jäävä liikehäiriö:
      http://www.youtube.com/watch?v=BmvkXDgk1k8

      Aivovaurioita:
      http://psychminded.co.uk/news/news2010/july10/Anti-psychotics-likely-to-cause-brain-damage001.html

      Seksuaalisuuden tuhoutuminen:
      http://www.youtube.com/watch?v=9-6pmsVOe3g

    • lisäytykjhh

      Huomaa että koulutusseteleitä jaetaan vain ikäryhmälle 6 -14 vuotta. Eli peruskoulu ja yläasteen pari ensimmäistä luokkaa (nykyisessä järjestelmässä) katetaan koulutusseteleillä. Muun opiskelun opiskelija maksaa itse (saa kuitenkin kansalaispalkkaa, mutta ei opintoseteleitä). Lukio, korkamman asteen ammatilliset tutkinnot ja yliopistot ovat yksityisiä, maksullisia ja niihin ei anneta opintoseteleitä.

    • liberalistien edusta

      Liberlismissa on julkisesti rahoitettu YLE. Se on hallituksen ja eduskunnan tiedonvälityskanava. Liberalismi käyttää myös kulttuurillisia ja sosiaalisia keinoja kamppailussaan sosialismia vastaan.

      Mutta väkeä YLE:ssä tarvitaan huomattavsti vähemmän kuin nyt, 20% nykyisestä. Ja tv-lupamaksuja ei ole. Tv-lupamaksut ovat vapaan tiedonvälityksen vastainen järjeslemä.

      • Kelol

        Huutokaupataan yle, saadan samalla rahaa ja lasketaan veroa. Näin liberaalit ajattelevat ja hyvältä kuulostaa. Joka tapauksessa, jopa ilman tv-lupamaksuja kaikki maksavat ylestä...


    • Mari vastustaa
    • dggggf

      Jos oppilaan vanhemmat eivät osta koulupalveluja joltakin kouluyrittäjältä, niin kansalaispalkkaan kuuluva opintoseteli käytetään kunnan toimesta lapsen eduksi

    • sjsjksjkslliksi

      http://ollimakkonen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/97681-kuntauudistus-osa2-terveystili-ja-palvelusetelit

      Palvelusetelit

      Ruotsissa käytössä olevien palveluseteleiden idea on tuoda kilpailutus ja markkinatalouden mekanismit mukaan peruskoulutukseen. Siinä jokaisen kouluikäisen lapsen vanhemmat saavat valtiolta koulutussetelin, jonka arvolla voi ostaa peruskoulutusta lapselleen. Vanhemmat saavat itse päättää mihin kouluun lapsensa sijoittavat.

      Mallissa julkiset ja yksityiset koulut kilpailevat keskenään. Yksityiset koulut saavat tehdä toiminnallaan voittoa. Kilpailu nostaa koulutuksen tasoa, sillä vanhemmat voivat yksinkertaisesti ottaa lapsensa pois huonosti toimivista kouluista.

    • pakoruotsista

      http://www.mtv3.fi/uutiset/kotimaa.shtml/2012/05/1540464/ruotsalaiset-pakenevat-koulupakkoa-suomeen

      Ruotsista virtaa Suomeen kotiopetuspakolaisia. Ainakin kaksitoista perhettä on paennut koulupakkoa Suomeen, kertoo kotiopettajien yhdistys.

      Kotiopetus on Ruotsissa käytännössä kielletty, koska se on luvanvaraista, kotiopettajien puheenjohtaja Juhani Paavolainen kertoo.

      Suomessakin sosialidemokraattien puoluehallitus esittää toukokuun lopulla kokoontuvalle puoluekokoukselle, että kotiopetus tulisi luvanvaraiseksi. Myös opetusministeri Jukka Gustafsson on sosialidemokraatti.

      Kotiopettajien puheenjohtajaa Juhani Paavolaista asia huolestuttaa.

      – Käytännössä se merkitsisi, että kotiopetus kielletään.

    • pohdin

      Libertarismissa ihmiset päättävät itse omista asioista ilman että jokin VALTION väki valta järjestelmä puuttuu ihmisten toimiin. Valtio on olemassa vain maan puolustuksellisista syistä suojaamassa ihmisten omaisuutta joidenkin libertaristien tai anargistien mukaan valtiota ei tarvitse edes tähän. Vapaassa mailmassa ihmiset kasvattavat itse lapsensa eikä kerää mitään valtion opintoseteleitä koska valtioita ei enään ole, vaan ihmiset käyttävät vaihdon välineenä mitä haluavat. Koulutus on luultavammin kerhoilua ja mistä minä tiedän , mutta sentiedän että jos ei ole kansallis valtioita väkivalta järjestelmineen ei ole sotiakaan, lisäksi eläminen on paljon helpompaa. Et ole libertaristi olet natzi ja kommunisti

      • Liberalistien edusta

        Hei! Minulle sopii kyllä yhteiskunta ilman kouluvelvollisuutta ja ilman kouluja, mutta se ei ole poliittisesti realistinen tavoite TÄSSÄ VAIHEESSA, vaan se kuuluu ns loppuvaiheen liberalismiin. Ehdottamani kansalaispalkka on askel kohti vapaata valtiota, ei lopullinen askel.

        Kommunismia ei voida tuhota kerralla vaan se näivettyy ja häviää liberalistisen vallankumouksen edetessä

        Mutta mikä olikaan ehdotuksesi? Sinä tietysti ehdotat että lopetetaan kouluvelvollisuus ja koulu, mutta käytännössä jätetään OAJ lypsämään rahaa, kuten nyt, ja ohjataan edelleenkin verorahat sosialistien intressipiireille ja heidän kauttaan. Se liene todellinen päämääräsi?

        Edetäänpä sitten näin

        1) Kielletään OAJ koska ay-liike ei kuulu liberalismiin. katkaista OAJ:n rahanlypsäntä kartelli ja opettajien palkkasäännöstely

        2) Lopettaa rahojen poliittinen ohjaaminen , ja siirrytään kansalaispalkkaan ja yksityisiin kouluihin

        ja
        3) Viimeinen askel on siirtyminen täys-yksityiseen markkina-anarkismiin ilman kansalaispalkaa

        Minä olen ehdottanut ensiaskeleen. Luulenpa ettet sinä halua toteuttaa yhtäkään näistä askelta,


    • pakkoruotsipois

      Keskustan ruotsinkieliset ehdottavat pakkoruotsista luopumista

      Keskustan ruotsinkieliset haluavat puolueen työskentelevän sen puolesta, että peruskouluissa toisen kotimaisen kielen opetus olisi pakollista vain kaksikielisissä kunnissa.

      Keskustan viimekesäisen puoluekokouksen linjauksen mukaan Suomen itäosassa voitaisiin vapaaehtoisesti kokeilla, että pakollinen ruotsin kieli korvattaisiin venäjällä.

      (MTV3 - STT, 28.04.2013)

    • AlienIndie

      Entäs jos yhteiskuntaopin tunnilla esittää näkemyksensä, että markkinatalous ei toimi, joutuuko rehtorin puhutteluun?

    • fijzxxf

      Jos kouluilla on mahdollisuus valita itse oppilaansa, miten varmistetaan, että kaikki valinnat ovat oikeudenmukaisia ja asiallisia, miten vältetään esimerkiksi se, että lapsuuden käytöshäiriöiden takia ihmiseltä ei suljeta uramahdollisuuksia? Monilla suurilla neroilla on ollut käytöshäiriöitä ja hankala temperamentti etenkin lapsena, joten tällaisen uhkakuvan toteutuminen olisi muutamaa yksilöä suurempi tragedia.

    • demokratia.

      kansalaispalkka ei ole mahdollinen ilman sveitsiläistä demokrátiaa.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Ikävöin sinua kokoyön!

      En halua odottaa, että voisin näyttää sinulle kuinka paljon rakastan sinua. Toivon, että uskot, että olen varsin hullun
      Ikävä
      49
      3311
    2. Kova karman laki

      Karman lain kautta pahantekijä tehdessään pahaa toteuttaa koston ja rangaistuksen sille jolle pahaa on tehty. Tämä tarko
      Hindulaisuus
      543
      2037
    3. Päivieni piristys, missä olet?

      Toit iloa ja valoa mun elämään ☀️ Nyt mennyt kohta viikko ettei ole nähty. Kaipaan nähdä sua silti ja pelkään vaikka tei
      Ikävä
      17
      1950
    4. Näen jatkuvasti Sompasaunalla alastomia miehiä ja naisia

      jotka menevät siihen viereiseen rantaan myös uimaan alasti. Sompasaunat on siis Mustikkamaalla Helsingissä, ja kuljen si
      Maailman menoa
      82
      1917
    5. Älä mahdollisesti ota itseesi

      En voinut tietää. Sitäpaitsi.. niin
      Ikävä
      20
      1578
    6. Jos sinä olisit pyrkimässä elämääni takaisin

      Arvelisin sen johtuvan siitä, että olisit taas polttanut jonkun sillan takanasi. Ei taida löytyä enää kyliltä naista, jo
      Tunteet
      43
      1508
    7. Ota nainen yhteyttä ja tee Tikusta asiaa?

      Niin sitten minä teen Takusta asiaa.
      Ikävä
      28
      1386
    8. Millainen kaivattusi luonne on?

      Millaisia luonteenpiirteitä arvostat kaivatussa? Oletteko samanlaisia luonteeltanne?
      Ikävä
      90
      1349
    9. Helena ja Mikko Koivun ero jatkuu edelleen ja loppua ei näy.

      Voi eikä, miksi menee noin vaikeaksi avioero ja sopua ei tää ex- pari vaan saa.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      128
      1287
    10. UPM suunnittelee paperintuotannon lopettamista LPR:ssa

      Ilta-Sanomissa oli uutinen. Metsäyhtiö UPM suunnittelee paperintuotannon lopettamista Kaukaan-tehtaalla Lappeenrannassa
      Lappeenranta
      113
      1195
    Aihe