väärään turvallisuuteen. Kaste ei pelasta, vaan usko Kristukseen sovittajanaan on ainoa tie pelastukseen:
>>>Yhteisjulistus sanoo edelleen, että "ihmiset, jotka kuulevat ja uskovat, tulevat vanhurskautetuiksi kasteen kautta". Tiedämme. että veden pirskottaminen pikkulapsen päähän on "pääsylippu" sekä Katoliseen että Luterilaiseen kirkkoon. Pienellä lapsella ei voi olla minkäänlaista uskoa. Ei ole myöskään oikein, että joku toinen uskoo lapsen puolesta. Raamattu sanoo, että usko tulee Jumalan sanan julistamisen kautta ja että, joka uskoo evankeliumin ja saa kasteen, tulee pelastumaan..(Room.10:17; Mark.16:15,16) Kaste on hyvän omantunnon liitto Jumalan ja ihmisen välillä (1.Piet.3:21). Pieni lapsi ei voi ymmärtää, mitä liiton pitäminen merkitsee. Ensin täytyy kuulla evankeliumi ja vasta sitten ottaa kantaa, haluaako käydä hyvän omantunnon liittoon Jumalan kanssa vai ei. Raamatullinen kaste tapahtuu veteen upottamalla, jolloin vertauskuvallisesti vanha syntielämä haudataan, ja tilalle nousee uusi elämä Kristuksessa (Room.6:3-6).
>>>Yhteisjulistus sanoo edelleen, että "ihmiset, jotka kuulevat ja uskovat, tulevat vanhurskautetuiksi kasteen kautta". Tiedämme. että veden pirskottaminen pikkulapsen päähän on "pääsylippu" sekä Katoliseen että Luterilaiseen kirkkoon. Pienellä lapsella ei voi olla minkäänlaista uskoa. Ei ole myöskään oikein, että joku toinen uskoo lapsen puolesta. Raamattu sanoo, että usko tulee Jumalan sanan julistamisen kautta ja että, joka uskoo evankeliumin ja saa kasteen, tulee pelastumaan..(Room.10:17; Mark.16:15,16) Kaste on hyvän omantunnon liitto Jumalan ja ihmisen välillä (1.Piet.3:21). Pieni lapsi ei voi ymmärtää, mitä liiton pitäminen merkitsee. Ensin täytyy kuulla evankeliumi ja vasta sitten ottaa kantaa, haluaako käydä hyvän omantunnon liittoon Jumalan kanssa vai ei. Raamatullinen kaste tapahtuu veteen upottamalla, jolloin vertauskuvallisesti vanha syntielämä haudataan, ja tilalle nousee uusi elämä Kristuksessa (Room.6:3-6).
Vastaukset 15
Vanhimmat
On parasta mitä voi saada.
Uskovan aamukaste on se, kun hän polvistuu silmät avattuaan Jumalansa kasvojen eteen ja pyytää Hengen virvoitusta päivälleen.
se vesikastekin.
Vesi kaste on vain muodollisuus, sehän ei suinkaan liity mitenkään sielun pelastukseen tai auta iankaikkiseen elämään pelastumaan. Vaan, - kun ihminen saanut uudestisyntymis kokemuksen ja hän tekee hengessään täyskäännöksen ja aloittaa uuden elämän Kristuksen rakkaudessa, niin hän saa Pyhän hengen kasteen hänessä, siten muodostuu hänessä uusiluomus Kristuksen rakkaudessa, niin silloin hän arvostaa ympäristöään aivan uudella tavalla - samoin myös ihmisiä, hän näkee kurjimmassakin Kristuksen, ja kaikki ovat hänen veljiään ja sisariaan, sillä hän on koreottanut heidät "korkeammalle" heidät kuin itsensä, hän on heidän palvelijansa.
on väärin, koska sen perustelu on väärä. vauvakasteen kannattajat uskovat olevansa syyllisiä siihen, että Aadam aikoinaan lankesi. Tässähän ei ole mitään järkeä, mutta silti he niin uskovat. Eli he uskovat, että perisynti pestään vedellä pois sen sijaan, että uskoisivat Raamattua, joka sanoo, että perisynti pestään pois Kristuksen veriansioilla. vauvakaste on puhtaasi omilla teoilla pelastumista eikä mitään "kasteen armoa".
Adventistit ovat myös omaksuneet lapsikasteen.
Vain siksi, että mitä vanhemmaksi lapsi tulee, sen paremmin hän itse jo huomaa adventismin harhaoppisuuden ja ulkokultaisuuden ja jättää kirkossa käynnit.
Adventtikirkolla on siis kiire kastaa vanhempiensa mukana kirkossa käyvät lapset ennen, kuin he itse alkavat ajatella omilla aivoillaan.
Aikuiskaste koskee siis täysi-ikäisiä eli 18-vuotiaat ja sitä vanhemmat.
Adventtikirkko on siis omaksunut lapsikasteen vastoin Raamatun ja Jeesuksen esimerkkiä.
Jeesus siunasi lapset, mutta heitä ei kastettu.
Mutta adventismihan on vain kultti, joten mitkään Raamatun ohjeet eivät päde adventtikultin toiminnassa.
kehoittaa kastamaan uskovia. Jos ihminen uudestisyntyy jo vaikkapa 12v, niin emme voi estää häntä saamasta myöskin raamattullista uskovien kastetta. Tässä ei ole mitään tekemistä maalliosella ikärajalla, vaan sydämen uskolla.
Ja hän sanoi Heille: Menkää kaikkeen maailmaan ja saarnatkaa evankeliumia kaikille luoduille. Joka uskoo ja kastetaan, se pelastuu; mutta joka ei usko, se tuomitaan kadotukseen.
Ja Jeesus tuli heidän tykönsä ja puhui heille ja sanoi: Minulle on annettu kaikki valta taivaassa ja maan päällä. Menkää siis ja tehkää kaikki kansat minun opetuslapsikseni, kastamalla heitä Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen ja opettamalla heitä pitämään kaikki, mitä minä olen käskenyt teidän pitää. Ja katso minä olen teidän kanssanne joka päivä maailman loppuun asti. Mar.16: 15,16. Matt. 28.18-20.
Nämä sanat selvästi osoittavat, että meidän Herramme itse sääti ja määräsi kasteen. Kaste kuuluu pelastuksen evankeliumiin ja liityy läheiseti siihen.
Kasteessa kääntyneet syntiset asettuvat Kristuksen ja hänen evankeliuminsa puolelle. He jättävät jäähyväiset entiselle syntielämälleen ja uskovat että Jeesus kuoli ja nousi kuolleista heidän hyväkseen ja nousevat kasteesta elääkseen uutta elämää hänen kanssaan.
Ei niin että kaste pelastaisi synnistä. Sen tekee Kristuksen veri. Mutta se on hyvän omantunnon liitto Jumalan kanssa, Jeesuksen Kristuksen ylösnousemuksen kautta.
Sillä tämä Matt.28:19 kohta on katolisen kirkon väärennös, lue:
Matt.28:19 jakeen sanojen ongelmallisuus ja Apt.2:38 oikeudellisuus;
http://suomi24kristinuskomme.phpbb.fi/viewtopic.php?f=2&t=22&sid=d0beeba6d3474d3118041727655683c2
RAAMATUN NEUVO; ei YHDEN todistajan nojalla vaan kahden tai useamman todistajan lausunto antaa asialle varmuuden/pätevyyden!
Eli; Matt.28:19 on yksin vastaan - muu, sillä TODISTEET PUHUVAT Kristus/Messiaan Nimeen KASTAMISEN PUOLESTA selvin numeroin; katso ja tunnusta tämä asia: Apt.2:38; 4:12; 8:16; 10:48; 19:5; Gal.3:27
Objektiivisesti luettuna RAAMATTU tuntee vain tämän YHDEN Oikean Kasteen; JOHANNEKSEN USKONMUKAISEN UPOTUSKASTEEN (Yhteen Nimeen) VAPAHTAJAN NIMEEN!!! Katso; Apt.2:38; 4:12; 8:35,36,37,38! Muu on väärennöstä!!
-- RAAMATUN ILMOITTAMA USKON MUKAINEN UPOTUSKASTA (joka suoritetaan ainoastaan uskoon tulleelle) tulee suorittaa siis VAPAHTAJAMME ja HERRAMME (yhteen) NIMEEN, joka on JAHSHUA MESSIAS (ei siis katolisen kirkon väärennökseen; kolmeen arvoasemaan), sillä KRISTUS KUOLI PUOLESTAMME, ei Isä Jumala eikä Pyhä Henki!!!
*
Johanneksen (Apt.2:38; Matt.21:25) kaste oli Taivaasta - Jumalalta, niin kuin Sapattikin, kun taas Jumalan pilkkaa ovat; vauvavalelu kasteena ja kastaminen kolmeen arvoasemaan ja sunnuntaisapatti, iankaikkinen kidutusoppi ne ovat ihmisestä - paavilta/katoliselta kirkolta - Ei Jumalasta, ketä/kumpaa sinä tottelet - eli haluatko pelastua vai olla harhaopissasi ja mennä kadotukseen?
*
Ystävällisesti Siunausterveisin Totuuden etsijöille
minulle niin Rakkaassa
Voittoisassa ja Voimallisessa י ה וֹ שׁ ﬠ
JAH SHUAN (Ilm.14:1) MESSIAAN Armollisessa ja Pyhässä Nimessä
eepu
*
http://suomi24kristinuskomme.phpbb.fi/viewforum.php?f=2&start=0
*
♥ MARANATA! ♥
puhu mistään aikuiskasteesta, vaan USKOVAN kasteesta. Sinun propagandasi on typerää suunpieksäntää.
Matt 28:19 on osa RAAMATTUA eikä mitään katolisen kirkon väärennöstä. Sinä sodit RAAMATTUA vastaan.
muuten myös Ilm 14:1 väitteessäsi. Tekstissä ei missään lue JAH SHUA, varsinkin kun Jeesuksen arameankielinen nimi on Jesua.
Noin sanoo hengetön katolisen kirkon kätyri! :( On sinulla neiti kova pää???... Vapahtaja ei ole käskenyt kastaa kolmeen arvoasemaan, ei, ja tämän asian ovat monet tutkijat todenneet:
Katso itse miten asia on: Matt.28:19 jakeen sanojen ongelmallisuus ja Apt.2:38 oikeudellisuus;
http://suomi24kristinuskomme.phpbb.fi/viewtopic.php?f=2&t=22&sid=59f9e68fb1f32b85da99d65e8a3364bc
RAAMATUN NEUVO on; ei YHDEN todistajan nojalla vaan kahden tai useamman todistajan lausunto antaa asialle varmuuden/pätevyyden!
Eli; Matt.28:19 on yksin vastaan - muu, sillä TODISTEET PUHUVAT Kristus/Messiaan Nimeen KASTAMISEN PUOLESTA selvin numeroin; KATSO ja TUNNUSTA tämä TOSI ASIA: Apt.2:38; 4:12; 8:16; 10:48; 19:5; Gal.3:27
Eräät " ... ottivat SANAN vastaan hyvin halukkaasti ja TUTKIVAT joka päivä kirjoituksia, OLIKO ASIA NIIN." (Apt.17:11) ...mutta eräät täällä vain huutelevat/kolisevat kuin tyhjät tynnyrit!
-- Nöyrry ja tee parannus ja käy uskonmukaiseen (Apt.2:38) upotuskasteeseen Vapahtajan, JAHSHUA MESSIAS, Nimeen, niin ehkä saat syntisi anteeksi ja Pyhän Hengen oppaaksi!
*
Johanneksen (Apt.2:38; Matt.21:25) kaste oli Taivaasta - Jumalalta, niin kuin Sapattikin, kun taas Jumalan pilkkaa ovat; vauvavalelu kasteena ja kastaminen kolmeen arvoasemaan ja sunnuntaisapatti, ja tämä sana "KIRKKO", se on paavin/katolisenkirkon hapatusta/salaisuutta, kreikaksi; kyriekee, kyriakon, Kyriakee, = SUNNUNTAI, ja iankaikkinen kidutusoppi, ne ovat ihmisestä - paavilta/katoliselta kirkolta - Ei Jumalasta, ketä/kumpaa sinä tottelet - eli haluatko pelastua vai olla harhaopissasi ja mennä kadotukseen?
Jumala sanoo: "Lähtekää siitä ULOS, te minun kansani, ettette tulisi hänen synteihinsä osallisiksi ja saisi tekin kärsiä hänen vitsauksistansa, sillä hänen syntinsä ulottuvat taivaaseen asti, ja Jumala on muistanut hänen rikoksensa."
UUDISTUKAA/PUHDISTUKAA kaikesta laittomuudesta, kaikesta katolisenkirkon hapatuksesta!
Sillä; Oikea Kristillinen/Messiaaninen Sapattiyhteisö on; εκκλησια [ekklesia] = "ULOSKUTSUTTU" – SEURAKUNTA yhteisö! -- Jätä siis kirkko – sunnuntaiyhteisö/rakennus!
- "Nyt on viimeinen aika." Herätkää!
*
”Ja minä näin ikäänkuin lasisen meren, tulella sekoitetun, ja niiden, jotka olivat saaneet voiton pedosta ja sen kuvasta ja sen nimen luvusta, seisovan sillä lasisella merellä, ja heillä oli Jumalan kanteleet.” (Ilm.15:2)
*
Katso lisää:
http://suomi24kristinuskomme.phpbb.fi/viewtopic.php?f=2&t=2&sid=5b8d393ce41a879c5683b3e978ffb734
*
♥ MARANATA! ♥
Väärin;
Katso: MESSIAS VAPAHTAJAMME OIKEA NIMI
http://suomi24kristinuskomme.phpbb.fi/viewtopic.php?f=2&t=4#p12
Vapahtaja sanoo: "Minä olen tullut ISÄNI NIMESSÄ, ne teot, joita minä teen ISÄNI NIMESSÄ, ne todistavat minusta."
Katso lisää: http://www.uq.net.au/~zzrlakes/index.html
*
http://www.uq.net.au/~zzrlakes/7vuotta.html
*
Johanneksen (Apt.2:38; Matt.21:25) kaste oli Taivaasta - Jumalalta, niin kuin Sapattikin, kun taas Jumalan pilkkaa ovat; vauvavalelu kasteena ja kastaminen kolmeen arvoasemaan ja sunnuntaisapatti, iankaikkinen kidutusoppi ne ovat ihmisestä - paavilta/katoliselta kirkolta - Ei Jumalasta, ketä/kumpaa sinä tottelet - eli haluatko pelastua vai olla harhaopissasi ja mennä kadotukseen?
*
Ystävällisesti Siunausterveisin Totuuden etsijöille
minulle niin Rakkaassa
Voittoisassa ja Voimallisessa
JAH SHUAN (Ilm.14:1) MESSIAAN Armollisessa ja Pyhässä Nimessä
י ה וֹ שׁ ﬠ
eepu
*
♥ MARANATA! ♥
Ne kaikki kuuluvat samaan perheeseen: Vauvakasteen hyväksynyt on jatkuvasti
vauvan asteella. Ymmärryksen mukaan. Tutiksi on vain muuttunut savuke tai
piippu. Näin olen tämän tutti tarinan ymmärtänyt.
Hepr. 6:1
Jättäkäämme sentähden Kristuksen opin alkeet ja pyrkikäämme täydellisyyteen,
ryhtymättä taas uudestaan laskemaan perustusta:
parannusta kuolleista töistä ja uskoa Jumalaan,
Ei tarvita oppia kasteesta, riittää kun huomioidaan kasteKÄSKY.
Sehän on liitetty lähetyskäskyyn ja sillä siisti.
Matt. 28:18
Ja Jeesus tuli heidän tykönsä ja puhui heille ja sanoi: "Minulle on annettu kaikki valta taivaassa ja maan päällä.
19 Menkää siis ja tehkää kaikki kansat minun opetuslapsikseni, kastamalla heitä Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen
20
ja opettamalla heitä pitämään kaikki, mitä minä olen käskenyt teidän pitää. Ja katso, minä olen teidän kanssanne joka päivä maailman loppuun asti."
Mark. 16:15
Ja hän sanoi heille: "Menkää kaikkeen maailmaan ja saarnatkaa evankeliumia kaikille luoduille.
16
Joka uskoo ja kastetaan, se pelastuu; mutta joka ei usko, se tuomitaan kadotukseen.
17
Ja nämä merkit seuraavat niitä, jotka uskovat: minun nimessäni he ajavat ulos riivaajia, puhuvat uusilla kielillä,
18
nostavat käsin käärmeitä, ja jos he juovat jotakin kuolettavaa, ei se heitä vahingoita; he panevat kätensä sairasten päälle, ja ne tulevat terveiksi."