Kaverini voitti lotossa miljoonia ja osti itselleen loistoauton Lexuksen ISFn! Neljä ovaalin muotoista pakoputkea peräpellissä kertoo kaiken oleellisen. Tietenkin halusin kokeilla miltä moinen tykki tuntuu omaan loistoautooni verrattuna.
Suunnistin heti ensimmäiseksi Turun motarille ja Nihtisillasta alas laskeutuessani räväytin lusikan lattiaan.... Neljän tonnin kohdalla alkoi tapahtua ja murina putkistossa kertoi tehon puhuvan. Auto kiihtyi ripeästi automaatin tyrkkiessä isompaa pesään. Soundit olivat kuin pelikoneessa ja mieleen tuli moottoripyörä, sillä vaihdevälit olivat tiheät ja niitähän on kahdeksan.
Keskiviiva alkoi vilistää ja vilkaisu mittariin kertoi mojovasti 240km/h ! Joku VITUN vatipää vetäisi rekan takaa vasemmalle ja jouduin jarruttamaan hieman. Jarrut ovat tosi mahtavat. Huomattavasti paremmat kuin omassa loistoautossani. No loistoautoni vaatiikin jo päivitystä...
Hetken roikuttuani runkkarin perseessä, sain taas ladun auki ja survoin lapikasta lattiaan. Laitoin vihdevalitsimen manuaalille ja läpsyttelin isompaa ratissa olevista vivuista. Vaihto sujui automaattiakin ripeämmin ja ohjuksen lailla syöksyimme Ikean ohi kohti horisonttia. Pidin vauhdin siinä 230km/h kohdilla ja mutkat taipuvat ilman ylimääräisiä liikkeitä Histan suoralle. Auto kulki kuin kiskoilla.
Annoin palaa koko rahalla ja mittarin neula nousi kevyesti 260km/h, kunnes taas joku VITUN vatipää lähti ohittamaan ilman vilkkuja ja peiliin katsomista. Survoin tass jarrupedaalia ja vauhti putosi hetkessä 130km/h. MAHTAVAT JARRUT!!!! En ole koskaan kokenut moista. No enpä ole F1 päässytkään testaamaan.
Sitte taas ladun avautuessa torvi auki. Ennen Veikkolaa sain mittariin 270km/h ja kurvasin ylös rampilta.
Takapenkillä huudettiin kauhusta kun survoin rampin läpi140km/h mittarissa, eikä auton hallinnassa ollut mitään häiriötä. Mallikas jousitus täytyy myöntää.
Lopulta vetelin läpi Lapinkylän ja palasin Espooseen kartanon kautta mittarin heiluessa puolentoistasadan paikkeilla. Mahtavat kaarreominaisuudet. Oma loistoautoni ei ole sen huonompi. mutta jarruissa on toivomisen varaa. Kyllä Lexusta voi kutsua loistoautoksi, vaikka se onkin riisipussi. Ominaisuudet ovat kohdallaan ja varsinkin soundit neljän tonnin jälkeen nostavat niskakarvat pystyyn. Tulee mieleen Mersun SLR. No hintaluokkahan on japsissa matalalla tasolla Meseen verrattuna, mutta hyvät on murinat.
Omalla loistoautollanui pesen kyllä Lexuksen, ainakin huipuissa, mutta radalla saattaisi olla tiukkaa.
No jahka IS aletaan valmistaa LFAn konella, saattaaisin ruveta harkitsemaan uutta loistoautoa, Japanilaista!

Vastaukset 5
Vanhimmat
Et voi mennä enää sekaisin. Ihan sama onko provoja vai ei. Patologista kuitenkin.
Jätät keromatta ne herkät hetkemme taukopaikalla, sain kokeilla peliäsi ja sinä minun ja sitten ajettiin ilman kilpiä hurmiossa vuoronperään toisten perää..
T: Rkp:n Swantte Åland.
Meillähähän piti olla treffit Espoon Entressen edustalla klo 13.00. http://keskustelu.suomi24.fi/node/9248316#comment-45340393 jos se keskikaljan pöhöttämä kusinen pääsi on sattunut unohtamaan.
Ethän sinä saatnan velliperse sitten kuitenkaan uskaltautunut paikalle, kuten oli puhe. Ei se sinällään yllättänyt, johan tuo on moneen otteeseen nähty. Antero on pelkkää suuta koko "mies", mutta kun tosipaikka iskee niin paskaraukka itkee ja kitisee jossakin nurkassa. Minäkin odottelin muutaman muun ohella, en tuonut heitä paikalle olivat varmaan tulleet potkimaan susta sen paskan ulos joka käsittelyni jälkeen olisi jäänyt vielä päähäsi. Mutta olihan se arvattavissa ettei Antero uskaltaudu paikalle.
Vittu mikä surkimus, lopeta sitten edes se saatanan leukojen repimisesi jos sussa ei ole riittäväti miestä vastaamaan omaan huutoosi.
No ei ole antsaa näkyny tienpäällä koskaan, ei se saa kuvattua mitääm videoita, täysin fantasioissa ajava.
Tulin suoraan isomummon 80v päiviltä. Näin paikalla vain yhden pakettiauton, joka heilui itsestään. Ikkunasta sisään kurkistaessa näin jätkien nussivan rajusti. Olipahan teillä juhlat pystyssä! Neljä jätkää junassa ja kaksi siinä välissä liikuivat! Olihan se söpön näköistä, vaan hajusta en edes halua tietää.
Nähdään ensi viikonloppuna uudestaan. Lupaan tulla paikalle, kuten sinäkin, apujoukot mukana!