Darren Smithin näky 1.6.2009
Tässä on lyhyt tiivistelmä näystä. Alkuperäinen englanninkielinen näky on luettavissa englanninkielisillä sivuillani osoitteessa: www.kolumbus.fi/jouko.piho/english/english.htm päivämäärän 06-14-2009 (amerikkalaisittain merkittynä) kohdalla.
Näin eilen illalla 1.6.2009 rukouksissa ollessani näyn, joka todellakin ravisteli minua. Näin näyssäni tämän maan (USA) jakautuvan neljään osaan, joilla oli jokaisella oma lippunsa. Kaikkia alueita oli kohdannut hirvittävä tuho ja monet ihmiset olivat kuolleet.
Kun tarkastelin tuhoa, aloin itkeä. Silloin Herra kysyi minulta: "Miksi itket Babylonin kukistumista? Miksi olet edes rukoillut Babylonin parantumista?"
Sitten Herra avasi kirjakäärön ja alkoi lukea syytöksiä maatamme kohtaan. Ennen jokaista syytettä Herra kutsui selvästi USAta Babyloniksi. Lista oli pitkä ja yksityiskohtainen sisältäen syytteitä syntymättömien lasten tappamisesta useiden sukupolvien aikana ja uhraamisesta itsekkyyden jumalalle. Luettelossa oli myös syytteitä ahneudesta, epäjumalanpalvonnasta, ylpeydestä, haureudesta ja monista muista synneistä.
Kun katsoin syytelistaa, tunsin murtuvani sen takia, että me elämme kansakunnassa, joka on etääntynyt niin kauas Jumalasta ja on täydellisesti oppositiossa Jumalan valtakuntaa vastaan ja kuitenkin me elämme kaiken mukavuuden keskellä täällä. Meistä on tullut Sodomassa eläneen Lootin kaltaisia. Maamme meille antama vauraus on sokaissut meidät näkemästä maatamme hallitsevaa pahuutta.
Tein parannusta siitä, että minäkin olin rakastanut Babylonia. Sen jälkeen Herra kehotti minua julistaman Valtakunnan evankeliumia, ei Amerikan evankeliumia. Amerikka on jo tuomittu ja ravistelun aika on jo alkanut. Tulee pulaa ruoasta, vedestä ja polttoaineesta. Luonnonkatastrofit koettelevat kansakunnan resursseja murtumispisteeseen asti. Tätä seikkaa tullaan käyttämään myös hyväksi siten, että kansalaisten vapauksia aletaan ottaa pois.
Näin näyssäni vielä suuren tuhotun alueen keskellä maatamme. Siellä oli kaikki tuhoutunut. Näin suuria joukkoja ihmisiä vaeltavan ilman suuntaa. He olivat likaisia ja ryysyisiä, melkein kuolleita ilman mitään toivoa mistään avusta tai helpotuksesta.
Herra kehotti meitä tekemään parannusta ja etsimään häntä juuri nyt. Meidän ei tule etsiä tämän maailman asioita. Meidän ei tule itkeä Babylonin tuhoa ja kukistumista. Meidän tulee suuntautua kohti Jumalan valtakuntaa.
Darren Smith
[email protected]
Näky USA/Babylonin tuhosta
12
642
Vastaukset
- Inhottava realisti
Mitä sitten? Taas yksi amerikkaklainen puhuu läpiä päähänsä?
- Jeesuksen veli
Ilmestyskirjan suuri kaupunki Babylon on peitenimi Jerusalemille, jota profeettojen puheissa myös Sodomaksi ja Egyptiksi kutsutaan.
Ilm. 11:8 "Ja heidän (säkkipukuisten todistajien) ruumiinsa viruvat sen suuren kaupungin kadulla, jota hengellisesti puhuen kutsutaan Sodomaksi ja Egyptiksi ja jossa myös heidän Herransa ristiinnaulittiin."
Babylonin portto tarkoittaa Israelin kansaa, joka oli Jumalan Pojalleen valitsema morsian, mutta josta tuli saastainen portto, kun se hylkäsi ylkänsä. Talmudistien eksytyksen tähden juutalaiset ovat eläneet lähes 2000 vuotta Jumalan vihan alaisina.
"Tule, minä näytän sinulle sen suuren porton tuomion, joka istuu paljojen vetten päällä, hänen, jonka kanssa maan kuninkaat ovat haureutta harjoittaneet ja jonka haureuden viinistä maan asukkaat ovat juopuneet"
Vedet tarkoittavat kansoja, joiden parissa juutalaiset ovat rikastuneet ja haureuden viini tarkoittaa juutalaisten tarjoilemaa eksytystä: materialismia, mammonan palvontaa ja sionismia. Kaikki esivallat taas tekevät yhteistyötä juutalaispankkiirien ja -oligarkkien kanssa.
"Nainen, jonka näit, on se suuri kaupunki, joka hallitsee maan kaikkia hallitsijoita."
Juutalaiset todella hallitsevat kaikkia kansoja, sillä he pyörittävät maailmantaloutta ja lähes kaikki valtiot ovat velkaa juutalaispankeille.
"Kukistunut, kukistunut on suuri Babylon ja tullut riivaajain asuinpaikaksi ja kaikkien saastaisten henkien tyyssijaksi ja kaikkien saastaisten ja vihattavain lintujen tyyssijaksi."
Tämä viittaa talmudistien saastaisiin oppeihin ja jumalattomuuteen, jota Israel on pullollaan.
"Koska hän sanoo sydämessään: 'Minä istun kuningattarena enkä ole leski enkä ole surua näkevä', sentähden hänen vitsauksensa tulevat yhtenä päivänä: kuolema ja suru ja nälkä, ja hän joutuu tulessa poltettavaksi, sillä väkevä on Herra Jumala, joka on hänet tuominnut.""
Juutalaiset eivät sure Messiastaan ja käänny Hänen puoleensa ja silti väittävät olevansa Jumalan valittuja, joten Herran viha kohtaa Israelia.
"Voi, voi sinua, Babylon, sinä suuri kaupunki, sinä vahva kaupunki, sillä sinun tuomiosi tuli yhdessä hetkessä!"
Jerusalem tulee tuhoutumaan tulevassa sodassa Israelin ja muslimeiden välillä (mahdollisesti ydiniskussa).- Huhahhhei
kummassa tuo teidän herranne jaksaakin vihata ihmisiä noin paljon?
- Politik 77
Huhahhhei kirjoitti:
kummassa tuo teidän herranne jaksaakin vihata ihmisiä noin paljon?
Natsismilta, Juutalaisvihalta.
- Filadelfi
"Jerusalem tulee tuhoutumaan tulevassa sodassa Israelin ja muslimeiden välillä (mahdollisesti ydiniskussa)."
Jumala valvoo Jerusalemin tulevan hyvän suunnitelman toteutumista.
Kyllä kansakuntien synnin mitan täyttyessä, mahdollinen Jumalan kuritus on mahdollinen, ellei profeetan varoituksesta parannusta tehdä. Profetiassa Babylon mainitaan vain vertauskuvana synnin tähden.
Ilmestyskirjassa 18luvussa mainittu Babylonin tuho on kirjaimellisesti sillä maantieteellisellä alueella missä ensimmäinen kapina Baabelin tornikin sijaitsi. 17 luvussa on väärän uskonnon järjestelmä, joka sekin tulee vallitsemaan antikristuksen pääkaupungissa, jae18. - Jeesuksen veli
Filadelfi kirjoitti:
"Jerusalem tulee tuhoutumaan tulevassa sodassa Israelin ja muslimeiden välillä (mahdollisesti ydiniskussa)."
Jumala valvoo Jerusalemin tulevan hyvän suunnitelman toteutumista.
Kyllä kansakuntien synnin mitan täyttyessä, mahdollinen Jumalan kuritus on mahdollinen, ellei profeetan varoituksesta parannusta tehdä. Profetiassa Babylon mainitaan vain vertauskuvana synnin tähden.
Ilmestyskirjassa 18luvussa mainittu Babylonin tuho on kirjaimellisesti sillä maantieteellisellä alueella missä ensimmäinen kapina Baabelin tornikin sijaitsi. 17 luvussa on väärän uskonnon järjestelmä, joka sekin tulee vallitsemaan antikristuksen pääkaupungissa, jae18.Ilm. 11:8 "Ja heidän (säkkipukuisten todistajien) ruumiinsa viruvat sen suuren kaupungin (Jerusalemin) kadulla, jota hengellisesti puhuen kutsutaan Sodomaksi ja Egyptiksi (ja Babyloniksi) ja jossa myös heidän Herransa ristiinnaulittiin."
Jerusalem on Saatanan pääkaupunki tällä planeetalla ja Kristuksen mukaan fariseukset/talmudistit ovat Paholaisen lapsia.
"Te olette isästä perkeleestä, ja isänne himoja te tahdotte noudattaa. Hän on ollut murhaaja alusta asti, ja totuudessa hän ei pysy, koska hänessä ei totuutta ole. Kun hän puhuu valhetta, niin hän puhuu omaansa, sillä hän on valhettelija ja sen isä."
"Jerusalem, Jerusalem! Sinä tapat profeetat ja kivität ne, jotka on lähetetty sinun luoksesi."
- Netmission.
minin kansani sanoo Herra, alkaa etsimään vihdonkin Jumalan avaltakuntaa ja Hänen vanurskauttaam jonka ohessa (vasta) teiie (etsiville) kaikki muukin tulee ja annetaan mitä elämässä tarvitaan. Turvalliseksi ja turvatuksi tulevasiuudeksi, perille täydellisyyteen asti rittäävästi. Tämä koko pahan vallassa oleva, vääryyden mukisesti, ja pahuudenpuolesta toimiva maailma on sitä ns. egyptiä ja Baapelia josta Kristityt on ULOS kutsuttuja.
Joiden kuuluu yhdistyä Kristuksessa Jeesuksessa YHDEKSI, yhtä oleviksi ja kaikessa YHTÄ pitäviksi, keskinäisessä rakkaudessa ja huolenpidossa eläviksi ja toimiviksi / vaikuttaviksi, ja siinä niin, että riittää maailmalle valkeudeksi ja maalle suolakasi. Vuosien ajan Hän on näillä foorumeilla Pyhässä nimessään muistutellut ja valistanut, kutsunut ja kehoittanut lähtemään tälle kaikille hyväksi tielle. Kaiksessa Täydellisyyteen pyrkivästi. Järjestäytykäämme! - ttkk
Esimerkiksi kauppaketjut voisivat olla katastrofia pakenevien tukipisteinä!
- KK
koko maailma, jossa heidän Herransa ristiinnaulittiin. Maailman kaikkien kaupunkien kaduilla viruvat
seurakunta, kaikki kiinnisaadut Jeesukseen uskovat. - KK
KK kirjoitti:
koko maailma, jossa heidän Herransa ristiinnaulittiin. Maailman kaikkien kaupunkien kaduilla viruvat
seurakunta, kaikki kiinnisaadut Jeesukseen uskovat.oli profetia kuvineen, kuinka Aritsonaan putoaa suuri meteori, joka tuhoaa matkallaan Floridan ja Rooman.
Eipä siinä annettu aikoja, että voihan se vielä tapahtuakin. - Kritik
KK kirjoitti:
oli profetia kuvineen, kuinka Aritsonaan putoaa suuri meteori, joka tuhoaa matkallaan Floridan ja Rooman.
Eipä siinä annettu aikoja, että voihan se vielä tapahtuakin.vielä pari vuotta, niin alkaa "tähdet" tippua. Sitä odotellessa käydään tuhoisa atomisota..
- kummallisteknikko
Unohdit vastuuvapauslausekkeen, jolla irtisanoudut tästäkin profetiasta mikäli sekään ei toteudu, kuten eivät monet muutkaan sivustollasi olevat ole toteutuneet. Millä tavoin sinä eroat valheprofeetoista, tai heidän äänitorvistansa?
Olen joutunut huomaamaan, että olet täysin haluton korjaamaan aivan selvää puppua mitä sivustoillasi myös on. Siksi en voi pitää sinua vähäisessäkään määrin kristittynä ja haluan varoittaa sekä kristittyjä että ateisteja siitä miten on olemassa tahoja, jotka pyrkivät esiintymään kristittyinä mutta tosiasiallisesti he yrittävät ainoastaan esittämään kristillisyyden jotenkin mielenvikaisten hihhulointina, jotta uskovat luopuisivat uskostaan ja ateistit eivät koskaan hyvään sanomaan perehtyisikään.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Nainen kokki autossa kammottavan kuoleman sähköauto-Teslan syttyessä tuleen.
https://www.is.fi/autot/art-2000011652873.html Näin vaarallisia sähköautopalot voivat olla.745019Persuja ei aluevaltuustoissa näy
Ei tunnu persuja paljon paikalliset asiat kiinnostavan, vaan ainoastaan ulkomaalaiset, joku Israel ja Trumpin fanitus.163403Päivän Riikka: Uudenkaupungin autotehdas hiljeni
Näin ne 100 000 uutta pysyvää ei-tempputyötä yksityiselle sektorille tämän hallituksen ansiosta syntyy. Työntekijöille j242700Kerro kaivattusi nimi tai nimikirjaimet
🌠 Tähdenlento! Kirjoittamalla kaivattusi nimen tai nimikirjaimet tähän, saattaa toiveesi toteutua.581760- 471576
Tämmönen höpsö
Höpönassu mä olen. En mikään erikoinen…hölötän välillä ihan levottomia. Tykkäisit varmasti jos olisin siellä sun vieress441346- 941342
Alkuvuodesta poistuu työttömyyskorvaus kaikilta joilla on säästössä rahaa
Tippuu korvaukselta iso määrä työttömiä.2331221Hiljaisuus
Tarkoittaa välinpitämättömyyttä, henkistä väkivaltaa ja kiusaamista. Olet valinnut hiljaisuuden.711025IS Viikonloppu 29.-30.11.2025
Antti Skytältä 3-tasoinen ristikko. Pääkuvassa on harhauttava elementti, mikä saattaa hidastaa myös muiden kuin minun ra54912