Uutisista kuulee toistuvasti tarinoita siitä, miten sikailevat lapset aiheuttavat häiriötä ja tekevät ilkivaltaa. Jokapäiväiset havainnot erityisesti työmatkoilla junassa ja kaupoissa vahvistavat käsitystä tästä aikamme ilmiöstä, jonka taustalla vaikuttaa asia, jota yleisnimikkeellä kutsun siiderivanhemmuudeksi. Täysi-ikäiset ihmiset, jotka eivät suurin piirtein missään asioissa ole omaksuneet aikuisuutta, lisääntyvät, mutta eivät vaivaudu kasvattamaan lapsiaan ja osoittamaan heille sitä, mikä on oikein ja mikä väärin. Juuri lasten kotona saamasta kasvatuksesta lähtee peruskäsitys siihen, millainen käytös on sopivaa ja mikä ei.
Nykypäivän vanhemmalle lapsen saaminen on vain eräs elämys muiden joukossa ja se ei saa osoittautua liian raskaaksi ja omaa vapaa-aikaa vaativaksi "projektiksi", sillä muuten tulee "burn out", jota lääkitään päihteillä ja vanhemman asemaan täysin sopimattomalla käyttäytymisellä, johon kuuluu lasten kasvattamisen laiminlyöminen. Tästä ikuisen nuoruuden etsinnästä ja muusta holtittomuudesta lapset joutuvat ottamaan mallia ja omaksuvat itselleen todella huonot eväät elämäänsä varten. Vanhempien laatuaika on pelkkää elämysten metsästelyä, joiden etsintään käytettävä aika tulisi osoittaa lapselle, pienelle ihmiselle, jonka tulevaisuus tulisi olla jokaisen vanhemman ensisijainen huolenaihe.
Kaikki tämä johtuu siitä, että nykyajan länsimaisella ihmisellä pitää olla oikeuksia ja vapauksia, mutta ei lainkaan velvollisuuksia ja vastuita. Kasvatusvastuu sälytetään koululle ja muille viranomaisille ja sitten jos sen sisältö ei satu miellyttämään, kannellaan milloin millekin viranomaiselle, jotka populistisesti asettuvat oikeuksiaan puolustavan kansalaisen puolelle kykenemättä näkemään kokonaistilannetta. Nykypäivän kanteluviranomaisen on tällaisessa tapauksessa helpompaa haukkua vastuullisesti toimivaa virkamiestä kuin ryhdistäytyä osoittamaan äänekkäästi oikeuksiaan vaativille vanhemmille se, mikä on yksittäistapauksessa sopivaa ja mikä ei. Näin ongelmat eivät korjaudu viranomaisteitsekään vaan pikemminkin kumuloituvat - valitettavasti.

Vastaukset 2
Vanhimmat
Opettajat yrittää paikata juopottelevien ja sikailevien vanhempien kasvatusta mutta ellei opettajan tai poliisin naama miellytä, valitetaan oikeuskanslerille niinkuin Espoossakin tapahtui. Kuri pitäisi löytyä sekä lapsille että vanhemmille.
ehkä noin. Maalla vielä kasvatetaan lapsia ja pidetään kuria. Tämän lisäksi lapsilla on tervehenkisiä harrastuksia, VPK:ta, kalastusta, 4H-toimintaa jne.