Jätin somalin palkkaamatta.

Tänään kävi työhaastattelussa somali ja jätin hänet ottamatta. Vetosin siihen että hänen työkokemuksensa rakennustyömaalle on riittämätön eikä hän puhu riittävän hyvää suomea ja siten on turvallisuusriski. Tämän jälkeen hän haukkui minut rasistiksi ja alkoi meuhkaamaan. Poliisi nouti hänet kun ilmoitin häiriöstä. Poliisitkin olivat hänen mielestää rasisteja.
40547
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 40

Vanhimmat

Taidat valehdella. TROLLI

Äänestä
  • Olen työurani aikana jättänyt ottamatta töihin satoja työntekijöitä. Koskaan ei ole aikaisemmin haukuttu rasistiksi, eikä poliisiautolla noudettu. Vittuiltu kyllä on, sehän kuuluu asiaan.

    Se että heitellään papereita pöydältä, huudetaan, haukutaan rasistiksi ja kieltäydytään poistumasta, niin ei kuulu asiaan.

    Äänestä

  • sompun elämässä oli lottovoitto päästä ansiotta suomeen. sinä taidat olla semmoinen lähiövalas, tummanpojan spermanpyyhintärätti.

    Äänestä

  • gfhfghffg kirjoitti:

    sompun elämässä oli lottovoitto päästä ansiotta suomeen. sinä taidat olla semmoinen lähiövalas, tummanpojan spermanpyyhintärätti.

    anteeksi. oli se rumasti sanottu.

    Äänestä

  • dsfdsfsdfdsfdsf kirjoitti:

    anteeksi. oli se rumasti sanottu.

    ruma suommalainen rakenttaja sinnä valehtella, me somali ei hakee työttä sinun rakennus töymaa ku meilä on ramanta nyt ja me ei kiinnostu niin raskas töy. sinnä ottava illomielin meitä työhhön kun ei ole soumessa rakentaja, muta me ei tulla. me saata parempi sossialli avuste kun työ on. me nauretta sinulle paljo, suomi mies on räppäle valehtelleva sika.

    Äänestä

  • Mahmut Sulemei. kirjoitti:

    ruma suommalainen rakenttaja sinnä valehtella, me somali ei hakee työttä sinun rakennus töymaa ku meilä on ramanta nyt ja me ei kiinnostu niin raskas töy. sinnä ottava illomielin meitä työhhön kun ei ole soumessa rakentaja, muta me ei tulla. me saata parempi sossialli avuste kun työ on. me nauretta sinulle paljo, suomi mies on räppäle valehtelleva sika.

    rakas Mahmut. Kannatan täydestä sydämestäni asiaasi. Totta sanoit, sosiaaliavustuksilla tulee paremmin toimeen kuin tyåerällä raadannalla.
    Mokomat maajussit saavat tukia, jotka tulis poistaa, niin somaleille riittäisi vielä enemmän.

    Äänestä

miehen työ,.-,.-

Äänestä

Olet säällittävä rasisti, olet itse saanut potkut remonttimiehenä koska olet näyttäytynyt harvoin työpaikallasi, silloinkin tullut myöhään sellaisessa darrassa, että olet turvalisuusriski.

Äänestä
  • pedofiili-homolla ole edes äänioikeutta. Miksi siis tunget itsesi ihmisten asioihin?

    Äänestä

Olishan hänet voinut kuitenkin laittaa sellaisiin työtehtäviin, joissa ei riskiä ole. Kyllä sellaisiakin tehtäviä työmaalta löytyy. Ainakin olisit voinut todeta käytännössä tekeekö työtä tunnollisesti vaiko ei. Eikös sitten oma kielitaito(englanti)sitten riittänyt. Kovasti on keskusteltu, kun eivät halua töihin, mutta tältäkin kaverilta into varmaan lopahti. En puolusta enkä kannata maahanmuuttoa, mutta jonkinlainen mahdollisuus rehelliseen työntekoon olisi suotava.
Oletan, ettei aloitus ole "provo", jos vaikka olisikin, on mielipiteeni sama.

Äänestä
  • Katsos kun ne on tottunut sossussa ja kelassa saamaan kaiken mitä ne haluu ja kehtaa pyytää (ja kyllä ne kehtaakin) niin sinä rasisti et sitten ottanut töihin herraskansalaista joka oli päättänyt ja halunnut tulla ko paikkaan töihin (varmaan hetkellinen mielen häiriö??)

    Äänestä

  • somalletutaan kaikki kirjoitti:

    Katsos kun ne on tottunut sossussa ja kelassa saamaan kaiken mitä ne haluu ja kehtaa pyytää (ja kyllä ne kehtaakin) niin sinä rasisti et sitten ottanut töihin herraskansalaista joka oli päättänyt ja halunnut tulla ko paikkaan töihin (varmaan hetkellinen mielen häiriö??)

    Näin jälkikäteen tuli mieleeni, että olisin kyllä ottanut hänet purkuhommiin, jos sellaista olisi ollut tarjolla. Ovat he sen verran saaneet maansa raunioiksi, että kyllä se olisi täälläkin onnistunut.

    Ehkä kuitenkin oli parempi, että tiemme erosivat tässä vaiheessa, eikä joulukinkun jakotilaisuudessa. Tapanamme on antaa joulukinkku työntekijöille.

    Äänestä

  • ei kaivata takapuolenkaivajia. jos ei kokemus riitä, se ei riitä, vaikka kuin olis kivasti erilainen väriltään. ja raksalla on aina riski teloa itsensä/joku muu, jos ei tasan tarkkaan tiedä, mitä tekee. jos ei osaa kieltä, ohjeet voi käsittää vaäärin ja aiheuttaa onnettomuuden. aloittaja teki aivan oikein, eikä ottanut somalia töihin vain siksi, että se on somali.

    Äänestä

  • piällysmiesten mies kirjoitti:

    Näin jälkikäteen tuli mieleeni, että olisin kyllä ottanut hänet purkuhommiin, jos sellaista olisi ollut tarjolla. Ovat he sen verran saaneet maansa raunioiksi, että kyllä se olisi täälläkin onnistunut.

    Ehkä kuitenkin oli parempi, että tiemme erosivat tässä vaiheessa, eikä joulukinkun jakotilaisuudessa. Tapanamme on antaa joulukinkku työntekijöille.

    on työttöminä ihan tarpeeksi. Miksi pitäis palkata pienestä ärtyvä? Suomalaiset ei nosta mellakkaa, jos eivät pääse töihin, ainakaan yleensä.

    Äänestä

  • iso d kirjoitti:

    ei kaivata takapuolenkaivajia. jos ei kokemus riitä, se ei riitä, vaikka kuin olis kivasti erilainen väriltään. ja raksalla on aina riski teloa itsensä/joku muu, jos ei tasan tarkkaan tiedä, mitä tekee. jos ei osaa kieltä, ohjeet voi käsittää vaäärin ja aiheuttaa onnettomuuden. aloittaja teki aivan oikein, eikä ottanut somalia töihin vain siksi, että se on somali.

    Tämmöstä se on kun työnantajaksi voi ruveta kuka tahansa turvenuija ja kieliä taitamaton pölkkypää. Kosti nyt sitten kielitaitoiselle afrikkalaismaahanmuuttajalle sen, että ei itse koulussa aikanaan oppinut vieraita kieliä, kiusasi vaan muita ja häiritsi tunnilla. Aika nolo temppu. Menis nyt edes johonkin iltakursseille, että pärjää firmansa kanssa tulevaisuudessa!

    Äänestä

somalin voisi palkata variksenpelättiimeksi,voisi jaksaa tuota kun on kokemusta steisiilä nojailemiseen,eikä kielitaito ole esteenä.

Äänestä
  • Hyvä idea tuo variksenpelättimen homma. Jos sille lisäksi antaa puhelimen, niin huuto on sitä luokkaa että lähtee isommaltakin pellolta kaikki MUUT tuhoeläimet. Eikä puhelinlaskustakaan olisi haittaa, soskuhan sen maksaa.
    Kommentoippas jussuf nyt tätä agraarikulttuurin rikastamis ideaa, voisiko maataloustukea maksaa edes tähän tarkoitukseen?

    Äänestä

Hyvin tehty, suomalaisille töitä ensin.

Äänestä
  • olisi ollut työturvallisuusriski ilman koulutusta ja onnettomuuden sattuessa johto olisi ollut vastuussa ja joutunu oikeuteen.

    Äänestä

  • Oikein toimittu. kirjoitti:

    olisi ollut työturvallisuusriski ilman koulutusta ja onnettomuuden sattuessa johto olisi ollut vastuussa ja joutunu oikeuteen.

    Hänen käytöksensä, sen jälkeen, kun ilmoitin ettei hän saa hakemaansa paikkaa, osoitti hänet turvallisuusriskiksi. En pelännyt tilanteessa niinkään pahoinpitelyä itseäni kohtaan, vaan sitä että olisin satuttanut häntä, jos tilanne olisi vielä hiemankin kiristynyt.

    Äänestä

Aamupäivällä ilmeisesti tämä sama kaveri soitti minulle. Molotuksesta en saanut paljon muuta selvää, kuin "rasismi", rasisti" "ulkomaalaisia kirosanoja" ja jotain, mitä väljästi tulkiten voisi pitää uhkailuna.

Onni etten palkannut häntä, olisi koitunut hankaluuksia tuollaisesta kekkeruusista.

Äänestä
  • rakennuksille bajamajan puhdistajan.

    Äänestä

  • vedä herjaaja oikeuteen !
    kokeile edes , jospa hyvinkin kannattaa .

    Äänestä

palju somaleita

Äänestä
  • antaa teille somaleita, me ei tarvita niitä apinoita.

    Äänestä

  • Antakaa meille 10 000 venäläistä niin saatte Suomesta 10 000 somalia. Saatte välirahaa
    10 miljoonaa euroa! Käykö?

    Äänestä

  • günteri kirjoitti:

    antaa teille somaleita, me ei tarvita niitä apinoita.

    yhes eesti somaalimaa

    Äänestä

  • välirahaa kirjoitti:

    Antakaa meille 10 000 venäläistä niin saatte Suomesta 10 000 somalia. Saatte välirahaa
    10 miljoonaa euroa! Käykö?

    somaalia meile

    Äänestä

  • mutta somalit ei. Venäläisiä on jo nyt paljon Suomessa, eivätkä he erotu mitenkään. Venäläiset miehet eivät notku asemilla ja ostareilla pikkutyttöjen perässä vaan käyttäytyvät kuten suomalaisetkin. Venäläiset naiset eivät kulje säkki päällä kymmenen sosiaalihuollon elättämän lapsen kanssa vaan he hoitavat lapsensa itse ja kasvattavat ne länsimaissa hyväksytyille tavoille. Venäläiset ovat fiksua ja älykästä porukkaa kunhan yhteiskuntajärjestys on suomalainen.

    Oikeastaan kannattaisi vaihtaa 10 000 somalia 500 000 venäläiseen, sehän parantaisi Suomen kilpailukykyä nykymaailmassa, mutta kukapa tämmöistä vaihtokauppaa pystyisi tekemään, ihan teoreettista toiveunta.

    Äänestä

  • eestimies kirjoitti:

    somaalia meile

    No okei, mutta kaapatut laivat pitää tuoda Turun satamaan. Ja joku niemi pitäisi saada Afrikan sarvesta, että päästään talveksi aurinkoon ja venäläisiä pakoon.

    Äänestä

  • kättäpäälle kirjoitti:

    No okei, mutta kaapatut laivat pitää tuoda Turun satamaan. Ja joku niemi pitäisi saada Afrikan sarvesta, että päästään talveksi aurinkoon ja venäläisiä pakoon.

    sisse

    Äänestä

  • niinpäniin. kirjoitti:

    mutta somalit ei. Venäläisiä on jo nyt paljon Suomessa, eivätkä he erotu mitenkään. Venäläiset miehet eivät notku asemilla ja ostareilla pikkutyttöjen perässä vaan käyttäytyvät kuten suomalaisetkin. Venäläiset naiset eivät kulje säkki päällä kymmenen sosiaalihuollon elättämän lapsen kanssa vaan he hoitavat lapsensa itse ja kasvattavat ne länsimaissa hyväksytyille tavoille. Venäläiset ovat fiksua ja älykästä porukkaa kunhan yhteiskuntajärjestys on suomalainen.

    Oikeastaan kannattaisi vaihtaa 10 000 somalia 500 000 venäläiseen, sehän parantaisi Suomen kilpailukykyä nykymaailmassa, mutta kukapa tämmöistä vaihtokauppaa pystyisi tekemään, ihan teoreettista toiveunta.

    ... tumman ihonvärinsä ja erilaisen pukeutumisensa vuoksi. Se on ihan totta. Mutta mitä tällä on tekemistä sopeutumisen kanssa?

    Mielestäni ranskalaiset erottuvat katukuvassa myös kovin helposti, tyylikkään pukeutumisensa vuoksi. Onko sekin merkki sopeutumattomuudesta?

    Äänestä

  • Jussuf (se sama) kirjoitti:

    ... tumman ihonvärinsä ja erilaisen pukeutumisensa vuoksi. Se on ihan totta. Mutta mitä tällä on tekemistä sopeutumisen kanssa?

    Mielestäni ranskalaiset erottuvat katukuvassa myös kovin helposti, tyylikkään pukeutumisensa vuoksi. Onko sekin merkki sopeutumattomuudesta?

    Hahahaa.... Jussuf erottuu kans katukuvassa hyh, sanonko miten.

    Äänestä

Järkevä teko mieheltä,jolla on työntekijöitä vastuullaan. Eikä täällä laman alla kannata talous-
puoltakaan unohtaa

Äänestä

ollaan jo niin pitkällä, että jos on suunnilleen tietämykseltään samantasoiset musta ja valkoinen pyrkimässä johonkin työhön, musta on otettava, muuten tulee syyte rasismista, mutta ei koskaan mustalle puolelle.
Tämän minulle on kertonut 50 vuotta Yhdysvalloissa ollut suomalainen.
Sitten kun Suomesta tulee todella tilkkutäkkivaltio, voidaan olettaa, että asiat menevät samaan huonoon suuntaan. Sellaista en pitäisi enää Suomen valtiona.

Äänestä

  • ...pigmentin suojissa lorvivaa työntekijää.

    Ne tietää sen, ja ymmärrat millaista on työn jälki?

    Äänestä

  • ...irtisanoa.... kirjoitti:

    ...pigmentin suojissa lorvivaa työntekijää.

    Ne tietää sen, ja ymmärrat millaista on työn jälki?

    Parempi palkata laiska suomalainen, kuin laiska somali. Laiska suomalainen laiskottelee ja hörppii kahvia, kun laiska somali varastelee ja pureskelee khattia.

    Äänestä

  • Pelle Hervoton kirjoitti:

    Parempi palkata laiska suomalainen, kuin laiska somali. Laiska suomalainen laiskottelee ja hörppii kahvia, kun laiska somali varastelee ja pureskelee khattia.

    Laiskan somalin kassista löytyy työpaikalta lähtiessä enemmän tavaraa kuin sinne tullessa. Ihan sama sossussa, lisääntynyt on vain raha lompakossa. Siellä on sinun veromarkkojesi hyvä olla.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 5 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


piällysmiesten mies kirjoitti:

Tänään kävi työhaastattelussa somali ja jätin hänet ottamatta. Vetosin siihen että hänen työkokemuksensa rakennustyömaalle on riittämätön eikä hän puhu riittävän hyvää suomea ja siten on turvallisuusriski. Tämän jälkeen hän haukkui minut rasistiksi ja alkoi meuhkaamaan. Poliisi nouti hänet kun ilmoitin häiriöstä. Poliisitkin olivat hänen mielestää rasisteja.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu