Matti Antila

Ilkka lehti kertoi että Matti Antila on yksin valtuustossa kyseenalaistanut kaupungin johtamista!!! Muut valtuutetut ja ymmärtääkseni kaupunginhallitus ovat käsittääkseni olleet hyvin perillä johdon asioista ja työpaikkaongelmia on hoidettu niin kuin niitä tulee hoitaa.

Miksi valtuutettu Antila on halunnut toimia näin?
391487
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 39

Vanhimmat

Onkohan Antilalla ongelmia omassa ryhmässään? Siis kokoomuksessa? Vai pysyykö hän samoilla linjoilla kuin Panu, Kaitsu ja muut?
Vai kuuluuko Antila persuihin?

Äänestä

Onhan se nyt aika erikoista, että muut ovat kuin lammaslauma vaikka kaksi eronnutta johtavaa virkamiestä on kertonut avoimesti, miten heitä on kohdeltu. Lammaslauman mielestä kaikki on hyvin.
Mahtaasko olla liikkeellä sitä samaa tautia, jolla sama lammaslauma seurasi kellokkaitaan kaasupöttiasiassa.
Tai jos tätä tautia ei pysty tunnistamaan, niin olisiko helpompi ymmärtää sadun kautta lukemalla sadun keisarin uusista vaatteista.
Hyvä Antila ja hyvä Lapuan Sanomat.

Äänestä
  • 35:stä yksi saa suunsa auki ja muut pelkää niin helvetisti, etteivät vaan joudu herrojen epäsuosioon. Lapualaiset ovat kauan tienneet, että valtuusto on yhteen ääneen määkivä lammaslauma. Tätä asiantilaa Latva-Rasku käytti hyväkseen päivän Ilkassa olleessa jutussa. Paljastava juttu kaikessa olemattomuudessaan.

    Johtajaa pelätään ja Ilkan jutussa johtaja yritti pyyhkiä johtajuusongelman olemattomiin kyseistä tosiasiaa hyväksi käyttäen eli meni valtuutettujen taakse omassa asiassaan. Onneksi lapualaiset jo tietävät valtuutettujensa pelokkuuden ja suuttomuuden, todellisesta asiantilastahan niitten vaikeneminen ei kerro mitään. Suuttomuudellaan valtuutetut antavat valheen elää ja sallivat oikeusmurhia. Antila on ainoa mies valtuustossa. (En ole kokoomuksen äänestäjä, mutta tunista suoraselkäisen toiminnan.)

    Äänestä

puolueet kokoontuu ennen valtuuston istuntoa ja keskustelee EI KOKOUKSESSA OLLA ÄÄNESSÄ KAIKKI VAAN YKSI.muuten olisi huutokauppa meneillään.HYVÄ MATTI että tulee julkisuuteen tälläiset asiat.hallituksessa istuu puh joht just lahdensuo ja ......hyvä veli ......meininki,eihän näistä saisi puhua muuten menee turva jos olet toista mieltä.onko lahdensuo töissä kaup talolla kun auto on aina parkissa siellä.valtuutettuja onkin 35 eikä 33 eikö paavo muistanut tätä.

Äänestä
  • En todellakaan usko että Lapuan valtuutetut on VELLIHOUSUJA! Tuo on ihan turhaa provosintia.
    Enkä sitäkään usko että joku voisi olla niin diktaattori, kuin kuvailet Latva-Raskua. Kyllä kokoomuksen pojat Panu ja Kaitsu ja kepunkin valtuutetut suunsa auki saavat, ja ovat uskaltaneet olla asioista eri mieltä.

    Panu Lahdensuo kommentoi Ilkka lehdessä johdon eduksi. Eli eipä taida ainakaan Panu olla Antilan kanssa samoilla linjoilla?! Vai onko?

    Kyllä valtuutossa uskalletaan puhua ja huutaakin. Mutta nyt oletettavasti siellä vain Antila oli monilla linjoillaan muut oli eri mieltä.

    Äänestä

  • ko.asiaan kirjoitti:

    En todellakaan usko että Lapuan valtuutetut on VELLIHOUSUJA! Tuo on ihan turhaa provosintia.

    Lapuan valtuusto ei ole määkivä lammaslauma. Se on demokraattisesti valittu luottamuselimistö, joka edustaa Lapuan kaupunkia ja kuntalaisia

    Jos kyseenalaistaa valtuustoa, kyseenlaistaa myös demokratiaa. Kuitenkin demokratia on paras mahdollinen toimintamalli yhteiskunnassa.

    Matilla oli valtuustossa mukanaan lappu, joka oli hallintojohtajan vuodatus irtisanoutumisesta. Tämä lappu tuli monille uutena asiana ja kun siihen annettiin maks. minuutti aikaa ajatella ja varsinkin, kun sitä mitä siinä luki ei tullut tietouteen, oli vaikea muodostaa kantaansa. Suurena ongelmana on myöskin se, että toinenkin osapuoli pitäisi saada kuulluksi. Nyt on sana sanaa vastaan. Ole siinä nyt sitten puolesta tai toisesta. Toivottavast ent. hallintojohtaja tulee ulos tällä lapullaan vielä tarkemmin ja olihan siitä hiukan tietoa lapuan lehdessä. Jotain kuitenkin olisi nyt tehtävä, vaan mitä?

    Äänestä

  • on hyvä ja toimiva kirjoitti:

    Tästä lapsellisemmaksi ei puhe enää parane:

    "Lapuan valtuusto ei ole määkivä lammaslauma. Se on demokraattisesti valittu luottamuselimistö, joka edustaa Lapuan kaupunkia ja kuntalaisia
    Jos kyseenalaistaa valtuustoa, kyseenlaistaa myös demokratiaa. Kuitenkin demokratia on paras mahdollinen toimintamalli yhteiskunnassa."

    Ps. Isäriippuvaisille lapsille isän paljastuminen kehnoksi aiheuttaa suurta ahdistusta ja turvattomuudentunnetta, joten asialta on paras sulkea silmänsä ikäänkuin sitä ei olisikaan.

    Äänestä

  • Valtuutettu somebody kirjoitti:

    Matilla oli valtuustossa mukanaan lappu, joka oli hallintojohtajan vuodatus irtisanoutumisesta. Tämä lappu tuli monille uutena asiana ja kun siihen annettiin maks. minuutti aikaa ajatella ja varsinkin, kun sitä mitä siinä luki ei tullut tietouteen, oli vaikea muodostaa kantaansa. Suurena ongelmana on myöskin se, että toinenkin osapuoli pitäisi saada kuulluksi. Nyt on sana sanaa vastaan. Ole siinä nyt sitten puolesta tai toisesta. Toivottavast ent. hallintojohtaja tulee ulos tällä lapullaan vielä tarkemmin ja olihan siitä hiukan tietoa lapuan lehdessä. Jotain kuitenkin olisi nyt tehtävä, vaan mitä?

    sanoi samaa: Lapualla ei saa puhua eikä tiedottaa asioista. He ovat koettaneet tuoda avoimempaa toimintakulttuuria tänne ja seuraus siitä on ulos savustaminen. Valtuusto näköjään hyväksyy asiantilan ja sitten valittaa, että oli minuutti aikaa tutustua johonkin. TEHKÄÄ ASIALLE JOTAKIN!

    Äänestä

  • on hyvä ja toimiva kirjoitti:

    Lapuan valtuusto ei ole määkivä lammaslauma. Se on demokraattisesti valittu luottamuselimistö, joka edustaa Lapuan kaupunkia ja kuntalaisia

    Jos kyseenalaistaa valtuustoa, kyseenlaistaa myös demokratiaa. Kuitenkin demokratia on paras mahdollinen toimintamalli yhteiskunnassa.

    vetoaa demokratiaan, kun ei halua kantaa vastuuta hommasta, mihin on valittu. Se ei kuule riitä, että istuu siellä kansan demokraattisen tahdon symbolina. Siinä seuraa velvollisuus ja vastuu mukana. Olet vastuussa meille ja me vaadimme, että kannat myös sen. Toimintamalli ei ole vastuullinen, vaan ihmiset ovat. Sinäkin jos olet valtuutettu.

    Äänestä

  • kattokaa peiliin kirjoitti:

    sanoi samaa: Lapualla ei saa puhua eikä tiedottaa asioista. He ovat koettaneet tuoda avoimempaa toimintakulttuuria tänne ja seuraus siitä on ulos savustaminen. Valtuusto näköjään hyväksyy asiantilan ja sitten valittaa, että oli minuutti aikaa tutustua johonkin. TEHKÄÄ ASIALLE JOTAKIN!

    Vuosi pari takaperin oli lehdissä juttua lain vaatimasta avoimuudesta kunnallisessa päätöksenteossa. Lapua oli listalla niitä, jotka rikkoivat lakia. Kai se nyt ainakin on muuttunut, kun näin asiasta rähistään :-)

    Äänestä

  • Tyytyväinen Lapualta kirjoitti:

    Vuosi pari takaperin oli lehdissä juttua lain vaatimasta avoimuudesta kunnallisessa päätöksenteossa. Lapua oli listalla niitä, jotka rikkoivat lakia. Kai se nyt ainakin on muuttunut, kun näin asiasta rähistään :-)

    Eikö hallintojohtajan ongelma ollut se Lapuan Sanomien mukaan, että hänen toimenkuvaansa oli jotenkin muutettu.
    Hallintokeskuksen päällikkönä - siis johtajana - taitaa toimia Kuistin Tuula? Sitä vaan mietin että kun on kaksi naista, onko tullut ongelmaa siinä, kummalla on enmmän valtaa?

    Kannattaa hieman pohtia että mitkä ne todelliset syyt kenties on. Mistä alkoi kenkä puristamaan, eikä panetella koko kylää.

    Äänestä

  • asiat on hoidettu kirjoitti:

    Työpaikoille kuuluvaa ongelma mössää, jota joku valtuutettu haluaa väkisin julkiseen keskusteluun.
    Ei kuulu lehtien palstoille.

    Asioiden parhainpäin näkemisen yrityksen huippua osoittaa se, että kyseessä olisikin vain kahden naisen (sic!) riitely.

    Lapuansanomista kävi kohtuullisen hyvin selväksi, minkätyyppisistä syistä eroamiset johtuivat. Sisälukutaitoaan ei kannata uhrata toivekuville maailman olemuksesta.

    Äänestä

  • ongelmaa aina on kirjoitti:

    Työpaikoille kuuluvaa ongelma mössää, jota joku valtuutettu haluaa väkisin julkiseen keskusteluun.
    Ei kuulu lehtien palstoille.

    Yllättävän paljon "työpaikkaongelmia" on tuolla Lapuan hallinnossa viimevuosina esiintynyt.

    Onkohan pomot valinneet kelvottomia työntekijöitä?

    Äänestä

  • Aabeli. kirjoitti:

    Asioiden parhainpäin näkemisen yrityksen huippua osoittaa se, että kyseessä olisikin vain kahden naisen (sic!) riitely.

    Lapuansanomista kävi kohtuullisen hyvin selväksi, minkätyyppisistä syistä eroamiset johtuivat. Sisälukutaitoaan ei kannata uhrata toivekuville maailman olemuksesta.

    Kun johtajat joutuvat sotkeutumaan alaistensa riitoihin, lopuksi riitelijät aina huutavat ettei heitä ole tuettu tarpeeksi. Ei ymmärretty, ei kannustettu jne.

    Enkä tällä tarkoita nyt vain Lapuan juttua vaan yleensäkin työpaikkoja ja esimiehiä. Siksi nykyään niin vähän vaativille johtopaikoille on hakijoita.

    Äänestä

  • esimiehen syy kirjoitti:

    eikö tää paskan jauhaminen jo riitä...

    Äänestä

  • jauhaminen jo riitä kirjoitti:

    eikö tää paskan jauhaminen jo riitä...

    koska on kysymys isosta ja periaattellisesta asiasta ja ihmisten oikeudenmukaisesta kohtelusta. Kun kerrankin Lapualla tulee asioita kansalaisten tietoisuuteen. Kaksi eronnutta/eroamaan joutunutta virkamiestä kertoo paljon Lapuan johtamiskulttuurista. Tottakai moomma-päättäny-miehet haluaa turvat tukkoon. Ja heidän peesaajansa.

    Äänestä

  • Edelliselle. kirjoitti:

    Tuosta koko prosessista vaan tulee mieleen seuraavaa: Ajan kuluessa ylimmän johdon ympärille on kerääntynyt (tai kerätty) ns. jees-ihmisiä. Nyt sivusta ilmestyi pari ulkopuolista, jotka eivät vain vanhaan komentoon suostuneet. Sen jälkeen, kun on sukset ristissä, tulee helposti heitettyä kaikenlaisia pätevyysargumentteja puolin ja toisin.

    Äänestä

  • ko.asiaan kirjoitti:

    En todellakaan usko että Lapuan valtuutetut on VELLIHOUSUJA! Tuo on ihan turhaa provosintia.
    Enkä sitäkään usko että joku voisi olla niin diktaattori, kuin kuvailet Latva-Raskua. Kyllä kokoomuksen pojat Panu ja Kaitsu ja kepunkin valtuutetut suunsa auki saavat, ja ovat uskaltaneet olla asioista eri mieltä.

    Panu Lahdensuo kommentoi Ilkka lehdessä johdon eduksi. Eli eipä taida ainakaan Panu olla Antilan kanssa samoilla linjoilla?! Vai onko?

    Kyllä valtuutossa uskalletaan puhua ja huutaakin. Mutta nyt oletettavasti siellä vain Antila oli monilla linjoillaan muut oli eri mieltä.

    Panuhan on Paavon juoksupoika

    Äänestä

  • +++++++++++++++++++ kirjoitti:

    Panuhan on Paavon juoksupoika

    Eiköhän Lapuan kaupunginvaltuuston pj. ole täysin ylimmän virkamiehen vietävissä, kuulemma "mukava mies."
    Mutta se ei riitä, paitsi kansalaisiin nähden. Epäilen, että palaverit ylimmän päällikön kanssa, saman puolueen edustajina sujuvat jeejee-hengessä. Vaikea arvata, kumpi vie toista.

    Äänestä

  • ongelmaa aina on kirjoitti:

    Työpaikoille kuuluvaa ongelma mössää, jota joku valtuutettu haluaa väkisin julkiseen keskusteluun.
    Ei kuulu lehtien palstoille.

    just sinne kuuluu.

    Äänestä

  • +++++++++++++++++++ kirjoitti:

    Panuhan on Paavon juoksupoika

    Miksi Panun johtama työryhmä oli niin hidas, eikö tulosta haluttukaan - tulee mieleen eräs virkavaali ,joka ei mennyt ihan niin kuin oli etukäteen suunniteltu

    Äänestä

  • on hyvä ja toimiva kirjoitti:

    Lapuan valtuusto ei ole määkivä lammaslauma. Se on demokraattisesti valittu luottamuselimistö, joka edustaa Lapuan kaupunkia ja kuntalaisia

    Jos kyseenalaistaa valtuustoa, kyseenlaistaa myös demokratiaa. Kuitenkin demokratia on paras mahdollinen toimintamalli yhteiskunnassa.

    Lapuan valtuusto on tosiaa määkivä lammaslauma. Onhan se nähty jo monta kertaa kun riktaattori vie asiansa läpi esim. Simpsiökaupat.

    Äänestä

  • +++++++++++++++++++ kirjoitti:

    Panuhan on Paavon juoksupoika

    ..tai sitten toisinpäin.....

    Äänestä

  • esimiehen syy kirjoitti:

    Kun johtajat joutuvat sotkeutumaan alaistensa riitoihin, lopuksi riitelijät aina huutavat ettei heitä ole tuettu tarpeeksi. Ei ymmärretty, ei kannustettu jne.

    Enkä tällä tarkoita nyt vain Lapuan juttua vaan yleensäkin työpaikkoja ja esimiehiä. Siksi nykyään niin vähän vaativille johtopaikoille on hakijoita.

    kyllä se on niin ,että siellä on liikaa johtajia ja pelko ettei toinen mene minun ylitseni.tästä se riitely johtuu.pakkohan sietä on alasajaa muutamat ulos.johtajan ei pitäisi lähteä tälläiseen mukaan,olisi ollut selvittämässä eikä olla päänä alasajamassa ja ottamassa käskyjä sivistyskes talouspääliköltä.

    Äänestä

En tiedä lammashousuista, mutta eipähän nuo valtuutetut arkipäiviään kaupungintalolla kuluta.
Olla töissä kaupunginorganisaatiossa on täysin eri asia, kuin käydä valtuuston ja lautakuntien kokouksissa. Eipä se arkityön tunnelma sinne luottamusmiesten kokouksiin automaattisesti tule. Eli aika iso osa valtuutetuista oli ihan kuulolla tilanteesta, mutta ei mitenkään tarkoita että asia jäisi tähän.

Ei nyt ole vielä mitään ratkaistu. Kaupungin pahatyöolo on ratkaistava. Se ei ole virkamiesten päätettävissä, vaikka niin joku voisi halutakin.

Äänestä

Hyvä Matti Antila,kerrankin löytui yksi suoraselkäinen päättäjä Lapualta,saat ehdottamasti ääneni jatkossa,sillä tälläista avoimuutta tarvitaan yhteisten asioiden hoido Lapualla.
Sillä eihän tämä ole ensimmäinen kerta kun Lapualta "savustetaan ulos" muualta tulleita erittäin päteviä ja uudistushaluisia viranhaltijoita.
Täytyy myös todeta,että Valta ja Särkelä tekivät rohkean teon antaessaan haastattelut Lapuan Sanomille ja että ne myös julkaistiin,siitä kiitos Risikolle ja Hjeltille.
Lapuan Sanomat on tärkeä meille Lapualaisille nimenomaan kuntalais -asioiden tiedottajana.Toivoisin Lapuan Sanomilta vieläkin aktiivisempaa otetta Lapualla tapahtuviin toimintoihin,sillä on tullut esille varsinkin viime aikoina se, että on luvattu toimittaja pyydettyyn tilaisuuteen,mutta ketään ei ole tullut,eikä peruuntumisesta ole vaivaudutt ilmoittamaan. sitten kun on asiaa tiedusteltu jälkeenpäin on sanottu,että ei ollut vapaata toimittajaa tai heitä ei iltatyöt kiinnosta.

Äänestä
  • Melkein jokaisella on kamera, ja joka porukassa on kouluja käyneitä. Ilta ja pyhätyöt on kalliita, kirjoittakaa ja kuvatkaa itse. Saa sanomansa perille.

    Äänestä

  • kamereoita on kirjoitti:

    Melkein jokaisella on kamera, ja joka porukassa on kouluja käyneitä. Ilta ja pyhätyöt on kalliita, kirjoittakaa ja kuvatkaa itse. Saa sanomansa perille.

    Lapuansanommistako itsepalvelulehti?

    Äänestä

  • T.Oimittaja kirjoitti:

    Lapuansanommistako itsepalvelulehti?

    Sellaiset järjestöt pääsee esille kaikissa lehdissä jotka ovat aktiivisia. Jokainen järjestö valitsee tiedotusvastaavan. Sen hommia on hoitaa lehtijutut.

    Äänestä

  • Kameroita on kirjoitti:

    Sellaiset järjestöt pääsee esille kaikissa lehdissä jotka ovat aktiivisia. Jokainen järjestö valitsee tiedotusvastaavan. Sen hommia on hoitaa lehtijutut.

    Kokemuksesta oppineena, että paikallislehden resurssit ovat jokaiseen tilaisuuteen pyydettynä rajalliset. Ei muuta kuin järjestäjä juttua tekemäänn ja kuvia ottamaan, kyllä tapahtuma Lapuan Sanomiin menee läpi, kunhan sopii etukäteen

    Äänestä

  • Näin se menee kirjoitti:

    Kokemuksesta oppineena, että paikallislehden resurssit ovat jokaiseen tilaisuuteen pyydettynä rajalliset. Ei muuta kuin järjestäjä juttua tekemäänn ja kuvia ottamaan, kyllä tapahtuma Lapuan Sanomiin menee läpi, kunhan sopii etukäteen

    pitääs kylmästi alkaa savustamaan ulos paikaltaan,,,mikä perkele siinä on että ei tajua jo jäädä eläkkeellekään,,,luuleeko olevansa korvaamaton

    Äänestä

Kepulaiset virkamiehet vievät kaupunginhallitusta ja valtuustoa, kuin "pässejä narussa". Lapualla on harvinaisen tyhmiä kuntapäättäjiä ja se johtuu siitä, että Lapualla on itse asiaassa vain kaksi puoluetta; kepua ja maalaisliitto ja siinä järjestyksessä.

Lapuan kokoomuslaiset ovat kepulaisempia kun kepu itse.

Äänestä
  • Kepulaisten valtakunnassa kepulainenkin on viisas.

    Äänestä

  • Lähde nyt äkkiä vaaleihin ehdokkaaksi, juuri sinunlaista ehdokasta olen kaivannut.

    Äänestä

Antila on oppositiossa omaa rymää vastaan. Kyselee asiat ensi ryhmäkokouksessa ja sitten samat asiat salissa...pääsee julkisuuteen. Vielä kun viime vaaleissa häntä tukeneet eivät enää lähteneet ehdokkaaksi, niin hän ei päässyt hallitukseen. Nyt hänellä on uusi vaikuttamiskanava. Syöttää tietoja Persulaisille ja nämä hyppivät hänen "laskuunsa". Samoin Lapuan Sanomien toimittaja hyppii hänen tahtiin. Näkeekö tämä toimittaja Lapuassa mitään hyvää...löytyykö sellaista kirjoitusta ??

Äänestä
  • Kyllä Lapualla jotain hyvääkin on tai ainakin on näköpiirissä. Esin johtaja on JO ELÄKEIÄSSÄ joten varmaan pian lähtee vaihtoon. Ehkä sen jälkeen on ainakin toivoa paremmasta avoimuudesta ja Lapuankin siirtymisestä sivistyksellisempään kdemokratiaan, vähän niinkuin muissakin kunnissa.

    Äänestä

  • Syöttää tietoja persulaisille?

    Juuri tästä asioiden salailusta kertoivat nämä eronneet johtajatkin. Lisäksi työntekijöiden klikkiytymisistä eri ryhmiin ja kuppikuntiin.

    Taitaa näillä kaupingin työntekijöillä olla liian vähän töitä kun kerkiää olemaan toistensa kimpussa pääasiassa.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

ja Ilkkalehti kirjoitti:

Ilkka lehti kertoi että Matti Antila on yksin valtuustossa kyseenalaistanut kaupungin johtamista!!! Muut valtuutetut ja ymmärtääkseni kaupunginhallitus ovat käsittääkseni olleet hyvin perillä johdon asioista ja työpaikkaongelmia on hoidettu niin kuin niitä tulee hoitaa.

Miksi valtuutettu Antila on halunnut toimia näin?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu