Ilo Herrassa

ja pysyy SITÄ EI TARVITSE mistään pinnistää ja ponnistaa.

Ilo Herrassa Jeesuksessa ON SIIS aivan muuta, kuin OMAA PINNISTYSTÄ ja PONNISTUSTA.

Ilo Herrassa Jeesuksessa Jumalan yhteydessä SIIS ON JA PYSYY, vaikka sinä ITKEVIEN KANSSA ITKISITKIN.

Siis se ei ole iloa Herrassa Jeesuksessa jos ihminen itse pinnistää ja ponnistaa, yrittää siis itse saada
iloa irti vaikka sydän sanoo AIVAN MUUTA.

Harhaan johdattavaa on siis ottaa Paavalin sana, "iloitkaa aina Herrassa"KUN EI OLLA ENSINKÄÄN LÄHDETTY
sille tielle jolla Jumala ihmistä johdattaa pysyvään iloon Hänessä Poikansa kautta.

Siis sinä jonka sydän on kaikkea muuta kuin iloa, niin hylkää jo vihdoin nuo ihmisopin kehotukset
joilla sinua "piiskataan" iloitsemaan. JUMALA ON ANTAVA PYSYVÄN ILON JOKAISELLE TAHTONSA TIEN
KULKIJALLE POJASSAAN.
290
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

jotka Saatana on omikseen tekopyhittänyt tällä Paavalin pelastusopilla:

"Armosta Jumala on teidät pelastanut antamalla teille uskon.
Pelastus ei ole lähtöisin teistä, vaan se on Jumalan lahja."

Äänestä
  • En kuulu alkuunkaan tähän porukkaan jotka ulkoisesti hokevat,"Armosta Jumala on teidät pelastanut antamalla teille uskon.
    Pelastus ei ole lähtöisin teistä, vaan se on Jumalan lahja."

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Jeesuksessa ON kirjoitti:

ja pysyy SITÄ EI TARVITSE mistään pinnistää ja ponnistaa.

Ilo Herrassa Jeesuksessa ON SIIS aivan muuta, kuin OMAA PINNISTYSTÄ ja PONNISTUSTA.

Ilo Herrassa Jeesuksessa Jumalan yhteydessä SIIS ON JA PYSYY, vaikka sinä ITKEVIEN KANSSA ITKISITKIN.

Siis se ei ole iloa Herrassa Jeesuksessa jos ihminen itse pinnistää ja ponnistaa, yrittää siis itse saada
iloa irti vaikka sydän sanoo AIVAN MUUTA.

Harhaan johdattavaa on siis ottaa Paavalin sana, "iloitkaa aina Herrassa"KUN EI OLLA ENSINKÄÄN LÄHDETTY
sille tielle jolla Jumala ihmistä johdattaa pysyvään iloon Hänessä Poikansa kautta.

Siis sinä jonka sydän on kaikkea muuta kuin iloa, niin hylkää jo vihdoin nuo ihmisopin kehotukset
joilla sinua "piiskataan" iloitsemaan. JUMALA ON ANTAVA PYSYVÄN ILON JOKAISELLE TAHTONSA TIEN
KULKIJALLE POJASSAAN.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu