Vanhat hyvät ajat

Ennen oli kaikki paljon paremmin. Muistellaan yhdessä aikoja jotka valitettavasti eivät koskaan palaa. Kuka tahtoo aloittaa, sana on vapaa!
14157
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 14

Vanhimmat

Olihan se aivan helvetin hienoa aikaa kun Suomessakin imeväiskuolleisuus oli siinä kahdenkymmenen prosentin huitteilla, odotettu elinikä vajaat kuusikymmentä vuotta, suurin osa kansalaisista viettäen ne rykien ja räkien, saastassa rämpien ja hoitamattomia vaivojaan ähkien.

Elämä oli yksinkertaista monokulttuurin ollessa virallinen pakko yksityisajattelijoiden joutuessa yhteisön hylkäämiksi tai hullujenhuoneelle.

Äänestä
  • Ei ollut homoja, sivareita, nuorisohuligaaneja, koti, uskonto ja isänmaa, perinteiset arvot kunniassa! Objektiivisesti ajateltuna 1950-luku oli Suomen parasta aikaa, sen jälkee alkoi moraalinen alamäki.

    Äänestä

  • Näin on kirjoitti:

    Ei ollut homoja, sivareita, nuorisohuligaaneja, koti, uskonto ja isänmaa, perinteiset arvot kunniassa! Objektiivisesti ajateltuna 1950-luku oli Suomen parasta aikaa, sen jälkee alkoi moraalinen alamäki.

    huligaaneja kutsuttiin lättähatuiksi.

    Äänestä

  • karva lakki pää mies kirjoitti:

    huligaaneja kutsuttiin lättähatuiksi.

    Syyllistyivätkö rikoksiin, mitä pahaa tekivät, eikö poliisi ottanut hattuja pois?

    Äänestä

  • Vaarallisia? kirjoitti:

    Syyllistyivätkö rikoksiin, mitä pahaa tekivät, eikö poliisi ottanut hattuja pois?

    ja villamyssymissit ärsyttivät vanhempaa väestöä pukeutumisellaan. Nuoriso oli löytänyt muodin ! Lisäksi heidän musiikkinsa oli outoa, amerikkalaista "rokkia". Ei "lättähatut" mikään rikollisjärjestö ollut. Mutta he erottautuivat joukosta, se oli tuomittavaa.

    Äänestä

  • Ei ollut vielä ilmastonmuutosta.

    Äänestä

  • Pärinäpoika-58 kirjoitti:

    ja villamyssymissit ärsyttivät vanhempaa väestöä pukeutumisellaan. Nuoriso oli löytänyt muodin ! Lisäksi heidän musiikkinsa oli outoa, amerikkalaista "rokkia". Ei "lättähatut" mikään rikollisjärjestö ollut. Mutta he erottautuivat joukosta, se oli tuomittavaa.

    Tuollaiseen lättähattumenoon olisi pitänyt puuttua kovalla kädellä, turmelevat kunnon nuoretkin.

    Äänestä

Muistellaan Elmo Kailaa ja Adolf Hitleriä jotka suunnittelivat vapauttavansa Suomen Pietari I:sen paskasta nimeltä Pi

tai kutsukaamme sitä Nevan kaupungiksi.

Äänestä
  • Ei Suomessa eikä Saksassa sosialistit ja muut kommunistit vapaina mellastaneet vaan ne oli laitettu kuriin ja järjestykseen. Tulisipa nytkin joku suuri johtaja laittamaan velton Euroopan asiat kuntoon. Olis kirveellä töitä!

    Äänestä

  • aikaa kirjoitti:

    Ei Suomessa eikä Saksassa sosialistit ja muut kommunistit vapaina mellastaneet vaan ne oli laitettu kuriin ja järjestykseen. Tulisipa nytkin joku suuri johtaja laittamaan velton Euroopan asiat kuntoon. Olis kirveellä töitä!

    Kyllähän tuo SA ja Lapuan liike aikanaan kommunisteja kuritti sen jälkeen kun Freikorps ja Suojeluskunnat olivat lopettaneet niiden kommareiden tuhoamisen.

    Äänestä

aikaa kun kansakoulussa sodan jälkeen sai ruokaa.

Äänestä

Ennenvanhaan kaikki oli paremmin. Jopa puolikarkeat vehnäjauhot oli paljon puolikarkeammat kun nykyään.

Äänestä
  • meille kakaroille sai antaa "risua kintuille" tarvittaessa. Ja opettajille ei huudeltu hävittömyyksiä.

    Äänestä

  • Yx -41 syntynyt kirjoitti:

    meille kakaroille sai antaa "risua kintuille" tarvittaessa. Ja opettajille ei huudeltu hävittömyyksiä.

    Joka vitsaa säästää se lastansa vihaa. Tuo oli vanhaan hyvään aikaan johtotähti, samoin joka kuritta kasvaa se kunniatta kuolee. Minäkin muistelen lämmöllä niitä kertoja kun isäukko antoi kunnolla remmillä. Kyllä loppui koiruudet siihen paikkaan!

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Kuka muistaa kirjoitti:

Ennen oli kaikki paljon paremmin. Muistellaan yhdessä aikoja jotka valitettavasti eivät koskaan palaa. Kuka tahtoo aloittaa, sana on vapaa!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu