Ikärasismi

Meitä suomalaisia liikuttaa enemmän meitä kohtaa harjoitettavaa ikärasismia. Työpaikkailmoitukset ovat yksi hyvä esimerkki. Ikää kysytään lähes aina siksi että oletko yli 40 vuotias, ei siksi että onko hakija alaikäinen.

- Tule nuorekkaaseen joukkoon tekemään töitä.
- Nyt hyvä työmahdollisuus sinulle. Sopii opiskelijoille.

Työpaikkailmoituksista voi lukea rivien välistä ja itse tekstistäkin sen että yli 45 vuotias rupee olemaan jo työkyvytön. Luonnollisesti on korkeastikoulutettuja yli-ikäisiä jolla ikä on vain plussaa jos tarvitaan ammatissa auktoriteettia ja ulkoista "osaamista". Yli 40 vuotiaana ei kannat enää vaihaa työpaikkaa jos haluaa olla työssä lopun ikää. Se nyt on selvää että jos työntekijän arvioija itse on alle 35 vuotta ei hän itseään vanhempia työnantaja palvelukseen palkkaa. No tottakai on poikkeuksiakin että joku yli 45 vuotias pääsee töihin ilman ikärasismia, mutta taitaa olla yhtä harvassa kuin lottovoittajat.

Täytyy vain ihmetellä näiden henkilöiden omaa kohtalo kun tulevat itse 4 kympin ikään että kuvittelevat itse sitten olevansa aina ikinuoria.
089
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


tuttu juttu...... kirjoitti:

Meitä suomalaisia liikuttaa enemmän meitä kohtaa harjoitettavaa ikärasismia. Työpaikkailmoitukset ovat yksi hyvä esimerkki. Ikää kysytään lähes aina siksi että oletko yli 40 vuotias, ei siksi että onko hakija alaikäinen.

- Tule nuorekkaaseen joukkoon tekemään töitä.
- Nyt hyvä työmahdollisuus sinulle. Sopii opiskelijoille.

Työpaikkailmoituksista voi lukea rivien välistä ja itse tekstistäkin sen että yli 45 vuotias rupee olemaan jo työkyvytön. Luonnollisesti on korkeastikoulutettuja yli-ikäisiä jolla ikä on vain plussaa jos tarvitaan ammatissa auktoriteettia ja ulkoista "osaamista". Yli 40 vuotiaana ei kannat enää vaihaa työpaikkaa jos haluaa olla työssä lopun ikää. Se nyt on selvää että jos työntekijän arvioija itse on alle 35 vuotta ei hän itseään vanhempia työnantaja palvelukseen palkkaa. No tottakai on poikkeuksiakin että joku yli 45 vuotias pääsee töihin ilman ikärasismia, mutta taitaa olla yhtä harvassa kuin lottovoittajat.

Täytyy vain ihmetellä näiden henkilöiden omaa kohtalo kun tulevat itse 4 kympin ikään että kuvittelevat itse sitten olevansa aina ikinuoria.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu