Tervetuliaiskäsittelyn jälkeen Seppo ohjattiin kahden hengen huoneeseen. Huonetoverikseen hän sai eläkeikää lähentelevän urheiluselostajan, joka esitteli itsensä Tenhoksi. Tenhon vaivana oli alle normien laskenut radioaktiivisuus. Kertomansa mukaan hänen olisi pitänyt olla edellisessä viikonvaihteessa selostamassa saappaanheiton piirinmestaruuskilpailuja paikallisradiolle. Heikentyneen radioaktiivisuuden takia saappaat saivat kuitenkin lennellä ilman Tenhoa, joka istui kaikessa rauhassa kantapubissaan. ”Minä ruukaan käydä täällä tankkaamassa pari kertaa vuodessa, kun tuo säteilyvoima tahtoo päästä lopahtamaan”, selosti radioselostaja Tenho tilannetta rutinoidulla tyylillään
.
Kun kohtaloonsa alistunut Shellin Seppoi oli hivuttautunut peiton alle ikään kuin ottaakseen päivänokoset, syöksyi huoneeseen kukkeimman ikänsä ohittanut naispotilas. Hänen tukkansa sojotti kuin Einsteinilla ja suu hoki pelästyneenä, että joku on asentanut hänen huoneensa ikkunoihin sanaristikot. Pian ovi aukesi uudestaan ja miehenkorsto tarttui naista niskasta vetäisten tämän käytävän puolelle. Siinä menivät Shellin Sepon yöunet. Hän nousi jalkeille, vetäisi päälleen aakkoskuvioisen aamutakin ja lähti tutustumaan hoitopaikkaansa.
Käytävän päässä oli jonkinlainen ruokasali. Oveen teipattu ilmoitus kertoi, että päivän lounasruokana oli jutunjuurikeittoa. Shellin Seppo ei muistanut koskaan kuulleensa sellaisesta juureksesta. Sitten hänen huomionsa kiintyi viereisessä lasikopperossa puuhastelevaan hoitsuun. Tämä jakoi hienonnettua, yrtin näköistä ainetta pieniin lääkelaseihin.Shellin Seppo tavasi yrttipurkin kyljessä olevaa etikettiä: Eupteris aquilina… ei voi olla... sehän on sananjalka... myös kuolleenkourana tunnettu myrkkysaniainen! Shellin Seppo päässä kasvioppi oli yhä järjestyksessä. Oppikouluaikanaan hän oli rakastanut kasvien keruuta herbaarioon, vaikka lähes kaikki muut olivat vihanneet kesäloman pilaavaa velvoitetta.
Shellin Seppo koputti lasiin ja kysyi pyöreän puheaukon kautta: ”Ette kai te aio syöttää tuota potilaille?” Hoitsu katsoi viattomin silmin kysyjää ja alkoi oikea etusormi ilmaa viuhtoen selittää: ”Ottaa vähän kalpenee. Ottaa paljon, nirri pois. Ottaa vain hippusen, lause parempi!” Shellin Seppo ajatteli, ettei hoitsun verbaliikka ainakaan todistanut sananjalan myönteistä vaikutusta. Tai sitten henkilökunta varoi panemasta suuhunsa sitä, mitä potilaille syötti.
jatkakaa.. päiväänne.

Vastaukset 3
Vanhimmat
mainio tarina :)) Täydet points.
Hyvää päivää vaan, on ollut täällä huussissa hyvää luettavaa.
Huussi on toiminut kiitettävällä tavalla ja täyttynyt kuralla.
Huono puoli että tämä huuhaahuussi vetää huonosti. On
tukossa eikä vie kaikkia jätteitä mennessään.