Jaahas on tämä suomi kumma maa….
Täällä säädetään laki joka menee pressan allekirjoitettavaksi perjantaina, joka kiristää tupakkalakia melko hassusti minun mielestäni.
” Alle 18-vuotiailta kielletään tupakkatuotteiden maahantuonti ja hallussapito. Maahantuonnista voidaan tuomita sakkorangaistus, mutta hallussapidosta ei ole säädetty rangaistusta. Myös tupakkatuotteiden myyjän on jatkossa oltava vähintään 18-vuotias.”
Edellä mainuttu katkelma löytyy verkkouutisten sivuilta.
Suomeksi siis alle 18 vuotias ei voi enää laillisesti työskennellä kaupan kassana eikä kioskeissa tai missään muussakaan paikassa missä myydään tupakkaa!!
” Tupakointikieltoja muun muassa lasten ja nuorten käytössä olevissa tiloissa, asuinkiinteistöjen yhteisissä tiloissa, ulkona järjestettävissä tilaisuuksissa ja hotellihuoneissa laajennetaan….”
Eli siis esimerkiksi et saa enää polttaa festivaalialueella ulkona!!
Siis mitä vittua???
Tässä maassa on siis tärkeämpää laittaa tupakoitsijoita ahtaamalle kuin esimerkiksi pedofiliaan syyllistyneiden, raiskaajien ynnä muiden rangaistuksien koventaminen..
mie en ymmärrä…
ajattelin tässä tosin käydä pitämässä röökitauon eduskuntatalossa

Vastaukset 19
Vanhimmat
tupakkatuotteita. Mikäs siinä on niin vaikeaa ymmärtää, mister juntti?
Juuri sinunlaisesi osoittavat, miksi politiikka tuntuu olevan joillekin vaikeaa.
siksi koska en minä eikä kukaan muukaan kaupan omistaja ota töihin ihmistä jolla on rajoitteita tuotteiden myynnissä ..
sillä perusteella, että he eivät voi käydä myrkkykauppaa. Ja sinä kuules syyllistyt silloin IKÄRASISMIIN. Se on osoitettavissa aivan täysin, ja SINÄ olet silloin rikollinen joka rikkoo lakia. Siitä asiasta ei ole epäilystäkään.
sinäkö ottaisit marketin kassalle töihin ihmisen joka joutuu sanomaan keskellä pahinta ruuhka aikaa... anteeksi en voi myydä teille tupakkaa olkaa hyvä ja vaihtakaa kassaa..
Kuka palkkaa ihmisen jos hänen työajallaan voi menettää satoja euroja pelkästään sen takia että hän ei saa myydä tupakkaa? Noh tuskin kukaan tuota lakia niin kirjaimellisesti seuraisi, jotkut laithan on suorastaan tehty rikottaviksi.
Esim mitä merkitystä sillä on kenellekkään saako Herra X päivittäisen röökiannoksensa 17 vai 18 vuotiaalta?
etkä sinä eikä kukaan muukaan voi asiasta tehdä rikosilmoitusta koska kyseisten tuotteiden myyjän on oltava lain mukaan täysikäisiä.
erilliselle tiskille, jolla työskentelee 18v täyttänyt ja myy pelkkiä tupakkatuotteita.
Tavallisiin kassatehtäviin ei tarvita 18v ikää.
niin ja asiakaat sitten jonottaa tähän yhdelle tiskille ja muut möllöttää tyhjinä tyhmänä ..okei... paitsi että se myyjä joutuu erikseen jokaisen röökiaskin, sytyttimen, nikoreten, filttteripussin, sätkäpaperin, piipun, tulitikkurasian, piipputupakkipussin. sätkäkoneen ja kaiken muun tupakka tuotteen kaivamaan jostain tiskin alta koska alle 18 vuotias ei voi myydä tupakkatuotteita.. eikä niitä saa olla näkyvillä.
paremmin vain etenee kassajono, kun aivonsa mädättäneet asiakkaat eivät arvo jonon tulppana että mikäs se hänen lempimerkkinsä olikaan.
Tuo ei aiheuta pätkääkään kohtuutonta vaivaa. Tupakkapiste voidaan sijoittaa kassalinjan ulkopuolelle, ja asiakkaat hakevat sieltä pelkästään tupakkatuotteet.
no hyvä maksa sinä sen ylimääräisen myyjän palkka jolla ei ole muuta tehtävää siellä kuin päivystää siinä röökitiskillä, kun se ei voi oikein poistuakkaan sieltä hyllyttämään tai pullon palautukseen tai mihinkään muuhun toimintaan.
tai voihan siihen laittaa lottotiskin samaan tietysti mutta yhtä kaikki.
mites alepat, siwat, valintatalot, ja muut pikkukaupat mihin ei moista hässäkkää mahdu..
niin KÖY-HÄ, ettei kykene noin mitättömään panostukseen, niin sitten bisnes menee niin huonosti että on jo aikakin lopettaa.
joo suomeen pelkkiä sittareita ja s-marketteja
nuorta lihaa...eli kun nuuskan myynti kielletiin sen käyttö kymmenkertaistui kun tää laki tulee voimaan niin nuorten tupakointi satakertaistuu eli siitä tulee todella coolia ja vanhalla einarillakin alkaa ovi käymään kun nuoret tytöt tulevat einarin "tupakka salonkiin" nautiskelemaan..
http://www.youtube.com/watch?v=lGRl2gDCUuI&feature=related
salonginovet vasta käyvätkin, kun sisään paukkaa parikymmentä swat-pukuista poliisia. Pistävät einarin nielemään oman irtileikatun mulkkunsa, ja vetäisevät lopuksi einarilta mahan auki taistelupuukolla.
Ja tämä on AIVAN OIKEIN, KORREKTIA, ja HYVÄ HOMMA, kunhan asiasta saadaan ensin laki että kaikki menee sääntöjen mukaan.
enemmän se einari saa tuomiota tässä maassa tupakan alaikäiselle luovututtamisesta ku siitä oman pythonin mekkoon laitosta
kaupassa mekkoon:
http://naurunappula.com/623131/ammattivarkaat.jpg
kun noi sun hathat pölvästit syöksyy einarin lukaaliin niin einari onkin jo smuglaus rahojen turvin nauttimassa hyvin ansaitusta eläkepäivistä jossain ihan muualla ;)
http://www.youtube.com/watch?v=3N-Z0YPJp08
tämäkin uutinen oli taas näitä turhimpia kun miettii sitä mitä kaikkea täällä pitäisi ensin rajoittaa,kieltää tai vahtia. Sitten näitä asioita aletaan vatvoa oikeudessa ja jo muutenkin ylikuormitettu oikeuslaitos ratkaisee poltitko omassa autossasi ulkona järjestettävässä tilaisuudessa vaiko mitä.
Tupakkaa ja viinaa saa aina, vaikka sitten salaa ja näin sitä lisääntyy taas kerran tupakan ja viinan salatuonti,mutta onhan tuossa tullilla sitten töitä.
työpaikkoja. Huomiota kiinnitetään näemmä presidenttiä myöten idioottilakeihin, koska ei uskalleta/haluta/osata kiinnittää huomiota vakavempiin ongelmiin. Kiitos Suomen aivottomat päättäjät.