Onko Hollanti Venäjän edellä?

Valtiovarainministerimme Jyrki Katainen lausahti hyvin varman tuntuisena, ettei Venäjä ainakaan taloudellinen suurvalta ole, koska se kilpailee taloudessa Hollannin kanssa samassa sarjassa.

Nyt ovat varmaan kaikki venäjämieliset suomalaiset repineet pyjamansa nähdessään painajaisunissaan idolivaltionsa kamppailemassa puukengät kopisten hollantilaisia vastaan leivän syrjästä, mutta onko toivoa, että Venäjä oppii sittenkin lähimpien vuosikymmenien aikana pääsemään irti korruptoituneisuudestaan ja kipuamaan vähitellen suurten talousmahtien joukkoon?

Mitä sanovat palstan asiantuntijat?

40

253

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Arvailijan aate

      Luultavimmatusti palstan venäjämieliset iirot vetävät nyt viestisi takia herneen nenäänsä.

      Venäjää kun täällä ei heidän mielestään yksinkertaisesti saa arvostella!

    • Äkäinen iiro

      Onko sinulla mustaa valkoisella siitä, että Venäjä olisi taloudessa Hollannin tasolla?

      Ellei ole, poistu häpeämään ja opettele Venäjän asioita vähän tarkemmin!

    • kuippi

      Bruttokansantuote! Jos velat lasketaan mukaan, niin Kiinan talous on jo lähellä usan taloutta! Tiesitkäs poitsu sitä?

    • Ajatuksia teemaan

      minusta kuitenkin oleellisempaa kuin talous ovat muut asiat kuten kansan yhtenäisyys, solidaarisuus ja yhteinen hyvä. Ihminen pärjää lopulta aika pienellä aineellisesti ja hyvin mielenkiintoista on, että hengen kasvaessa aineen merkitys vähenee.
      Riittää kun on kunnollinen asunto, työtä, ruokaa sopivasti ja ennenkaikkea sopu ihmisten kesken.
      Meillä täällä länsimaissa on kummallinen ja väärä usko rahan mahtiin ja sen mahdollistamaan materialistiseen elämäntapaan mutta totuushan on, ettemme saa mitää mukaan kun lähtö tulee.
      Miksi siis keräämme?
      Eihän se ole ollenkaan viisasta.
      Toivoisin, että Venäjä voisi tulevaisuudessa olla toisenlaisen tien näyttäjä eikä niinkään talousmahti.
      Ilmeistä on, että tulevaisuudessa elämä on enemmän ns. vita contemplativaa eikä aineellisen sonnan tonkimista.

      • Vaillant

        että ihmisen henkinen evoluutio etenee tulevaisuudessa kunhan tämä sian aika päättyy.
        Kannattaa lukea GE Vaillantin kirja Hengellisyyden evoluutio jossa kerrotaan neurobiologian uusista tutkimustuloksista, jotka vahvistavat sitä, että nisäkkäillä, joihin ihminenkin kuuluu, on aivoissa tiettyjä alueita jotka tekevät meistä humaaneja. Nuo alueet voivat jatkossa vahvistua jaa silloin meistä tulee yhä enemmän henkisiä ja vähemmän materialistisia olentoja.

      • jååpajååå
        Vaillant kirjoitti:

        Nykyinen suunaus ei tue tuota teoriaa.

      • jååpajååå
        jååpajååå kirjoitti:

        Nykyinen suunaus ei tue tuota teoriaa.

        suunaus = suuntaus. Leivänmuruja näppäimistössä?

      • sama V
        jååpajååå kirjoitti:

        Nykyinen suunaus ei tue tuota teoriaa.

        vain väkivaltavideoita ja istutaan jääkiekkokaukalon äärellä niin negatiiviset tunteet kuten aggressio, viha ja tuhoaminen jylläävät aivoissa ja silloin nuo alueet voivat vahvistua.
        Mutta toivotaan, että tulee kunnon kriisi, josta ei selvitä kuin yhteistyöllä. Silloin altruistiset tunteet nousevat pintaan mikäli aiotaan säilyä ylipäätään lajina.
        Kuitenkin on hyvä tietää, että nisäkkään aivot mahdollistavat positiivisten tunteiden voiton.

      • p.s.
        sama V kirjoitti:

        on että ihminen negatiivisilla tunteillaan tuhoaa itsensä ja planeetan mitä moni tiedemieskin pitää hyvin todennäköisenä.
        Nythän on menossa länsimaissa tietynlainen kollektiivinen sotapsykoosi, jossa ihmisestä kehitetään tappokonetta. Tappaminen on oikeutettua kunhan se palvelee omaa agendaa eli kuljetaan psykopatian suuntaan. Psykopaatti on kyvytön ylläpitämään elämää pitempään planeetalla. Hän tuhoaa sitä.

    • Lahtari Ari

      Maailman taloudesta 27 % on Eu:n alueella
      - USA:n yli 21 %
      - Kiina ja Japani painivat samassa sarjassa, ollen seuraavia.

      Venäjä - uskokaa tai älkää - niin uhoilee mahtipontisesti 3 (siis kolmen) prosentin mahtavuudella !
      Ja ellen väärin muista, niin Hollanti on 4 %:n talous. Swasimaa Afrikasta voinee jäädä hieman Venäjän mahtavan 3 %:n jalkoihin...

      • Tässäpä faktaa; Lah

        Tässäpä faktaa; Lahtari Ari= Paskakasa.

      • Utelias Unto
        Tässäpä faktaa; Lah kirjoitti:

        Tässäpä faktaa; Lahtari Ari= Paskakasa.

        Miksi et kiistele tosiasioilla Ari L-ia vastaan, vaan sorrut lapsellliseen nimittelyyn?

        Ottaako niin koville todeta, että Venäjä laahaa kehitysmaatasolla?

      • hitmanni-1
        Utelias Unto kirjoitti:

        Miksi et kiistele tosiasioilla Ari L-ia vastaan, vaan sorrut lapsellliseen nimittelyyn?

        Ottaako niin koville todeta, että Venäjä laahaa kehitysmaatasolla?

        Mene Timo(rane) jo nukkumaan.

      • yks mummo Venäjältä

        Kyllä Venäjän talous maailman taloudesta on 107 % !

      • E.Ilo

        ole että ihmiset ovat tyytyväisiä. Se ei aina ole talousasia lainkaan.
        Monasti rikkaatkin ovat tyytymättömiä ja onnettomia eivätkä löydä elämän juonta, joka lopulta ei ole materian asia lainkaan.

      • Humoristi minäkin
        yks mummo Venäjältä kirjoitti:

        Kyllä Venäjän talous maailman taloudesta on 107 % !

        Kjiäh, kjiäh!

        Iiro kun laski, että Tarja H. sai enemmän ääniä kuin muut yhteensä eli n. 107% kaikista äänistä, niin on hyvinkin mahdollista, että myös Venäjän menestysmittarit näyttävät tuota 107% maagista lukua!

      • Filosofisti
        E.Ilo kirjoitti:

        ole että ihmiset ovat tyytyväisiä. Se ei aina ole talousasia lainkaan.
        Monasti rikkaatkin ovat tyytymättömiä ja onnettomia eivätkä löydä elämän juonta, joka lopulta ei ole materian asia lainkaan.

        Kansa on Venäjällä hyvin katkeraa, kun johtajat antoivat pikkukylien tuhoutua kaikessa rauhassa.

        Ettei vain olisi käynyt samoin kuin muinoin Roomassa, kun keisari Nero seisoi parvekkeellaan luuttua soitellen katsellessaan sytyttämänsä vanhan Rooman muuttumista tuhkaläjäksi!

      • Pettynyt iiro
        Filosofisti kirjoitti:

        Selvittämättä jäi, ketkä olivat Venäjän romahtaneiden kerrostalojen pommien takana, joten ties vaikka FSB olisi saanut suoran käskyn entiseltä agentiltaan.

        Nythän sopii palaneiden kylien tilalle rakentaa oligarkeille entistäkin upeampia palatseja köyhän kansan selkänahasta revityillä ruplilla!

      • E.Ilo
        Filosofisti kirjoitti:

        Kansa on Venäjällä hyvin katkeraa, kun johtajat antoivat pikkukylien tuhoutua kaikessa rauhassa.

        Ettei vain olisi käynyt samoin kuin muinoin Roomassa, kun keisari Nero seisoi parvekkeellaan luuttua soitellen katsellessaan sytyttämänsä vanhan Rooman muuttumista tuhkaläjäksi!

        tyytyväisi. Pitäisi mennä tekemään galluppia.
        Yritän vaan sanoa, että tyytyväisyys ei ole rahasta kiinni kuin osin. Mutta jos on materialisti niin silloinhan arvostaa vain rahaa ja tavaraa. Kuitenkin hienoimmat asiat ovat aineen ulkopuolisia jos ne löytää.

      • Ironmikesss-fani
        Humoristi minäkin kirjoitti:

        Kjiäh, kjiäh!

        Iiro kun laski, että Tarja H. sai enemmän ääniä kuin muut yhteensä eli n. 107% kaikista äänistä, niin on hyvinkin mahdollista, että myös Venäjän menestysmittarit näyttävät tuota 107% maagista lukua!

        Tuo 107% jää pysyvästi tämän palstan historiaan esimerkkinä siitä suuresta ihailusta, jota kaikkien iirojen esikuva ironmike-SS tuntee vienosti hymyilevää ylipäällikkötärtämme Tarjaa kohtaan.

        Vain Mannerheimin ihailu menee iirollamme vieläkin kiihkeämpiin ilmaisumuotoihin!

    • Ihaileva iiro

      Turha teidän kapitalistien on muita maita kehua, kun ykkönen asiassa kuin asiassa on itäinen suuri naapurimme Venäjä!

      Missä muualla olisi varaa polttaa viljaa porona taivaan tuuliin kuin suuressa ja mahtavassa Venäjän maassa!

    • Chossu
      • Kekkonen XL

        Kolmas maailmansota:

        Venäjä vs. Hollanti. Hollanti voittaa koska sen talous on suurempi!!!!?????
        (Ei se sitä taloudella sodita)

      • Kekkonen XL kirjoitti:

        Kolmas maailmansota:

        Venäjä vs. Hollanti. Hollanti voittaa koska sen talous on suurempi!!!!?????
        (Ei se sitä taloudella sodita)

        Oli toki outoa, että duuman valiokunnan puheenjohtaja muistutti meille suomalaisille, että Venäjä on ydinasevaltio, mutta ei kai Venäjä sentään niin typerä valtio ole, että se lähtisi tekemään itsemurhaa haastamalla muun maailman sotaan?

        Kataisen toteamus oli,ettei Venäjä nykyisin ole mikään talouden suurvalta, vaikka se tietenkin sotilaallisesti sitä ainakin vielä on.

        Miten mahtaa käydä valtion, jolle aseet ovat suurvallan tunnusmerkkinä?

    • Venäjä on kansantalouden koolla mitaten maailman 12. suurin suurvalta.

      Venäjän kansantalous oli IMF:n mukaan 1229 miljardia dollaria vuonna 2009. Hollannin kansantalous oli 795 miljardia. Vertailun vuoksi: Suomen kansantalous oli 238 miljardia eli noin 20 % Venäjän kansantaloudesta.

      Per capita, eli henkeä kohti kansantulo/v/$ oli:

      Hollanti 48.223
      Suomi 44.492
      Venäjä 8694 eli noin 20 % Suomen vastaavasta

      http://en.wikipedia.org/wiki/List_of_countries_by_GDP_%28nominal%29_per_capita
      http://en.wikipedia.org/wiki/List_of_countries_by_GDP_%28nominal%29

      • Venäjä voi joillakin mittareilla mitattuna olla suurvalta, mutta 12. sija ei tee siitä taloudellista suurvaltaa, joka olikin Kataisen pointti.

        Per capita laskettuna suomalaisen kansantulo on lähes kuusinkertainen veli venäläiseen verrattuna.

        Menee ilmeisesti vuosikausia, ennen kuin Venäjästä voi käyttää sanaa suurvalta taloudellisessa mielessä.

        Muuten: Miksi venäläisnaisten täytyy käydä myymässä itseään Pohjoiskalotin alueella?

      • Vähän outoa
        Hitman-1 kirjoitti:

        Venäjä voi joillakin mittareilla mitattuna olla suurvalta, mutta 12. sija ei tee siitä taloudellista suurvaltaa, joka olikin Kataisen pointti.

        Per capita laskettuna suomalaisen kansantulo on lähes kuusinkertainen veli venäläiseen verrattuna.

        Menee ilmeisesti vuosikausia, ennen kuin Venäjästä voi käyttää sanaa suurvalta taloudellisessa mielessä.

        Muuten: Miksi venäläisnaisten täytyy käydä myymässä itseään Pohjoiskalotin alueella?

        mitään pahaa ole jos naapurin pojille on pillua tarjolla?
        Päinvatoin, upeaa, että meille tarjotaan hyvää tavaraa.
        Onko sinusta väärin jos joku ostaa? Markkinathan ovat aina ostajan eli jos ei ole ostajaa niin ei ole myyjääkään. Joten älä syytä näitä naisia.
        Vaikuttaa, että olet jotenkin pillunkipeä kun se noin ärsyttää.

      • Tosi on, kop
        Vähän outoa kirjoitti:

        oikein vetää sinne itään naista ja pillua hakemaan?
        Eikös täältä saa tai onko tavara huonompaa täällä?
        Kyllä venäläinen nainen on naisellinen ja tavarakin huippuluokkaa.

      • Njet bulimai

        Lappiin itseään myymään on vaeltanut itärajan takaa niitä naisia, joille Venäjän yhteiskunta ei anna mitään mahdollisuuksia tulla toimeen muilla keinoilla.

        Milloin Venäjän johtajat myöntävät, että Venäjän kansa elää köyhyydessä ja puutteessa kuten me suomalaiset elimme joskus 1910-luvulla?

      • Prostoi
        Tosi on, kop kirjoitti:

        oikein vetää sinne itään naista ja pillua hakemaan?
        Eikös täältä saa tai onko tavara huonompaa täällä?
        Kyllä venäläinen nainen on naisellinen ja tavarakin huippuluokkaa.

        Venäläissotilaat ampuivat aikanaan pahasti yli tai ohi meidän itärajaojen takana, mutta venäläisnaiset ampuvat nykyään yli pukeutumisellaan, jolle kilpailijaksi kelpaavat vain meidän eräitten tunnettujen "seurueiden" kimalteleviin röyhelöihin pukeutuneet, koruillaankin ylpeilevät heimon naiset.

      • hyvä pilu
        Njet bulimai kirjoitti:

        Lappiin itseään myymään on vaeltanut itärajan takaa niitä naisia, joille Venäjän yhteiskunta ei anna mitään mahdollisuuksia tulla toimeen muilla keinoilla.

        Milloin Venäjän johtajat myöntävät, että Venäjän kansa elää köyhyydessä ja puutteessa kuten me suomalaiset elimme joskus 1910-luvulla?

        ostaa pilua?
        Maistuuhan se venakon pilu paremmalta kuin oman eukon, jos nyt edes eukkoa on.

      • Lääket.kand.
        hyvä pilu kirjoitti:

        ostaa pilua?
        Maistuuhan se venakon pilu paremmalta kuin oman eukon, jos nyt edes eukkoa on.

        Maksullisissa venäläisnaisissa suomalaismies pelaa "venäläistä rulettia", sillä kuka takaa, ettei se maksettu pilu levitä hiviä, aidsia tai muuta hengenvaarallista pöpöä pahaa-aavistamattomaan suomalaisjulliin?

      • Äkäinen iiro-ss
        Lääket.kand. kirjoitti:

        Maksullisissa venäläisnaisissa suomalaismies pelaa "venäläistä rulettia", sillä kuka takaa, ettei se maksettu pilu levitä hiviä, aidsia tai muuta hengenvaarallista pöpöä pahaa-aavistamattomaan suomalaisjulliin?

        Oletko ihan törppö lääketieteen planttu, kun et käsitä, että voihan suomalaismies kysyä siltä viehkeältä venäläiseltä naisseuralaiseltaan, onko hän terve vai sairas!

        Ei kai kukaan sentään sikaa säkissä osta!

    • yäkki ja yäkki

      kuin haittaa !!!
      et joku nuolee vielä niitten perseitä, nooh Suomalaisia on ihan venakoksi asti :(

      • Res. upseeri

        Ei voi helpolla ymmärtää, että joku vieläkin ihailee maata, joka ilman syytä kävi Suomen kimppuun 1930-luvun lopulla ja yritti viedä meidät Siperiaan.

        Katainen ja Stubb ansaitsevat hatunnoston, kun eivät kumartele (Väyrysen tavoin) kaksinkerroin venäläisten edessä, vaan seisovat ryhdikkäästi ja oman arvonsa tuntien Venäjän painostuksen edessä.

        Kaikein nolointa oli, kun Venäjän duuman arvostettu jäsen veti hihastaan ydinasekortin vihjaisten, että jokaisen suomalaisen poliitikon pitää muistaa, mikä Venäjä on.

        Kyllä se muistetaan, ihan ilman mitään muistuttelua!

      • valpas mies
        Res. upseeri kirjoitti:

        oma käsitys, minulla oma.
        Oma vika, kuka käski olla sika -- se pätee noihin sotiin.

      • valpas mies kirjoitti:

        oma käsitys, minulla oma.
        Oma vika, kuka käski olla sika -- se pätee noihin sotiin.

        Totta on, että oli venäläisten oma vika alkaa sotiminen Suomea vastaan, mutta en kuitenkaan käyttäisi heidän kohdallaan sanaa sika.

        Hieman kohteliaisuutta naapurikansaa kohtaan toivoisi sinultakin, valpas mies.

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Haluan sinut, kuuletko minua.

      Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad
      Ikävä
      69
      1265
    2. Hän on tosi

      hyvännäköinen. Ei edes ryppyi oo. :D
      Ikävä
      42
      911
    3. Alastomat miehet seksikeinussa lasten nähden PRIDEssä!

      https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/adf62289-a0b6-4b4c-9672-9e19c01beb51 Eikö nyt muka mene jo aivan liian pitkälle että
      Maailman menoa
      356
      744
    4. Kuka sitä naista maalittaa

      Täällä oikeasti?
      Ikävä
      116
      690
    5. Rakastan häntä

      Jumala, rakastan häntä. Haluan olla hänen omansa. Hänen vierellä. Halata häntä.
      Ikävä
      53
      673
    6. Ei kukaan ole katsonut

      Kuten sinä. Niin välittävä ja hellä katse.
      Ikävä
      51
      648
    7. Anteeksipyynnöstä

      Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän
      Ikävä
      116
      646
    8. Naiselle Kuuleppa Tämä

      Tämä ei ole mikään vitsi. Minulla on ikävä sinua nainen! Naiselle mieheltä
      Ikävä
      38
      615
    9. Oletko päässyt minusta

      Eteenpäin?
      Ikävä
      76
      602
    10. Onko mun toinen

      Puoliskoni täällä, huhuuu 😍❤️ Ihanista ihanin 😚😚
      Ikävä
      56
      584
    Aihe