Suomi onkin porttola!

Bushmanni

Suomi ei olekaan paras maa, vaan Suomi onkin porttola. Näin kertoo meille adventtikirkon virallinen äänitorvi, nimimerkki !!??!!.

Minua ihmetyttää erityisesti se, että mistä hän on keksinyt, että Suomi on porttola ja onko tämä yleisesti hyväksytty mielipide adventtikirkon sisällä?

Osaisiko joku, vaikkapa evankeliomistyössä lähellä oleva taho kertoa, että mistä ihmeestä tämä adventtikirkon jäsenistö saa tällaista päähänsä ja onko tämä todellakin se mielipide, mitä pastorit takovat nousevan nuorison päähän?

Uskottetko, esim Kai_A ja Timo F. siihen, että !!??!! mielipiteet edustavat laajemminkin jäsenistönne näkemystä ja oletteko te henkilökohtaisesti vaikuttaneet siihen, että jäsenistössä on tällaisia, sanoisinko voimallisia ilmauksia Suomen tilasta, joita peruskansalaiset ehkäpä suorastaan kammoksuisivat ihanan järjestönne ulkopuolella?

Suurimmalle osalle suomalaisista !!??!! mielipiteet edustavat sellaista, jotka he kokisivat vastenmieliseksi ja sitä kautta he kokisivat vastenmieliseksi myös adventtikirkon, joka saa tällaista istutettua jäsenistönsä ajatusmaailmaan.

Tässä valittuja paloja !!??!! raikkaista, adventtikirkon istuttamista mielipiteistä:

-Suomi on pahin pakanamaa.

-Suomi on pahin porttola mitä maan päältä löytyy. Revi siitä.

-Maailman valtiot ovat kaikki Saatanan valtakuntaa.

-Koko tämä maailma on saatanan valtakunta, sanoo RAAMATTU.

-SUOMI ON HUORIEN MAA NIIN KUIN KAIKKI MUUTKIN SYNNISSÄ RYPEVÄT SODOMAT JA GOMORRAT.

-Toivottavasti Suomelle käy huonosti.

-suomi = paskalandia

Tämä kaikki vain yhdessä ketjussa, pienen hetken sisällä. http://keskustelu.suomi24.fi/node/9271175

Onko Kai_A ja Timo Flink, kenttätyön tekijöinä ylpeitä siitä työstä ja etenkin siitä, millaista hedelmää työnne tuottaa jäsenistöön?

Oletteko ylpeitä jäsenistöstänne ja heidän raikkaista mielipiteistänne?

Ajatteletteko muut jäsenet, mm. Stork, samoin kuin nouseva nuoriso, jonka retoriikka on varsin epätyypillistä, kun puhumme sellaisesta yhteisöstä, joka kertoo itse olevansa kristillinen?

Onko teidän järjestössänne kaikki hyvin, kun se kasvattaa tällaista nuorisoa?

85

537

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • werwerwer

      paljon oletuksia... luulet, että !!??!! edustaa jotain virallista linjaa, että hän on nuorisoa, että hänen näkemyksensä ovat pastoreilta / kirkolta jne.... milläs todistat, että mikään noista oletuksistasi pitää paikkansa?

      • Bushmanni

        En minä tiedäkään, vaan siksi minä haluan vastauksia mm. Kailta, koska hän tekee sitä työtä, joka synnyttää jäsenistön päähän ajatuksia.

        Kuitenkin !!??!! on sangen kiihkeä adventisti ja hän on 1-3 sanan komenteillaan tuhonnut täältä lähes kaiken keskustelun ja hän sotkee itsensä mukaan silloinkin, kun häneltä ei mitään kysytä.

        Minun mielestäni hän on kuitenkin aika tavalla sellainen jäsen, jollaisia jäsenet olivat minunkin aikanani.

        Nuorison edustajan teen hänestä hänen kommenttiensa perusteella ja voin toki olla väärässä.

      • samaan yhtyy

        Kuten huomaatte werwerwer yhtyy selvästikin !!??!! näkemykseen, sillä ei hän asetu kielteiselle kannelle!

      • Bushmanni kirjoitti:

        En minä tiedäkään, vaan siksi minä haluan vastauksia mm. Kailta, koska hän tekee sitä työtä, joka synnyttää jäsenistön päähän ajatuksia.

        Kuitenkin !!??!! on sangen kiihkeä adventisti ja hän on 1-3 sanan komenteillaan tuhonnut täältä lähes kaiken keskustelun ja hän sotkee itsensä mukaan silloinkin, kun häneltä ei mitään kysytä.

        Minun mielestäni hän on kuitenkin aika tavalla sellainen jäsen, jollaisia jäsenet olivat minunkin aikanani.

        Nuorison edustajan teen hänestä hänen kommenttiensa perusteella ja voin toki olla väärässä.

        Näiden oletustesi lisäksi. Oletko varma että hän todella on adventisti??? Saattaa ollakkin jos niin väittää. Olen joskus törmännyt adventistina esiintyvään, eikä niiden kirjoitusten tarkoitus ollut antaa mitenkään hyvää kuvaa adventisteista, päinvastoin.

      • Bushmanni
        PikkuKonna kirjoitti:

        >>> Näiden oletustesi lisäksi. Oletko varma että hän todella on adventisti??? Saattaa ollakkin jos niin väittää. Olen joskus törmännyt adventistina esiintyvään, eikä niiden kirjoitusten tarkoitus ollut antaa mitenkään hyvää kuvaa adventisteista, päinvastoin. >>>

        Kyllä minä vakaasti uskon, että hän on adventisti. Ainakin hän verikoiran tavoin puolustaa, johdonmukaisesti, Timo Flinkiä, Ellen Whitea, adventtikirkon dogmeja jne ja yhtä johdonmukaisesti hän on tavallisia suomalaisia, rehellisiä ihmisiä vastaan.

        Mutta miksi sinunkin viestistäsi saa sellaisen kuvan, että sinä häpeät osaa jäsenistöstäsi?

        Luulisi, että papistosi tuote kelpaa sellaisena, rehellisenä itsenään kuin hän on?

        Tällaisia ihmisiä adventtikirkko pahimmillaan, tai parhaimillaan tuottaa, sillä amerikkalaisilla hapatuksilla on ihmisiin ihmeellisiä muotoja vaikuttaa.

        Häpeätkö sinä !!??!! ja sitä, minkälaisen, ehkäpä totuudellisen kuvan hän antaa adventtikirkon jäsenistöstä ja siitä, millaista jälkeä papistonne saa opetuksillaan aikaan?

        Ei minun tarvitse hävetä toisia jaseniä eikä heidän kirjoituklsiaan, omiani kylläkin.

      • Bushmanni
        PikkuKonna kirjoitti:

        Ei minun tarvitse hävetä toisia jaseniä eikä heidän kirjoituklsiaan, omiani kylläkin.

        Koska et häpeä, tai tunne myötähäpeää lahkosi jäsenen !!?!! edesottamuksista, niin oletko sinä sitten sitä mieltä, että hänen ajatuksensa ovat kannatettavia ja sinäkin ajattelet samoin?

        Onko suomi paskalandia ja porttojen ja huorien paskamaa?

        Kyllä minua hävettäisi, jos joku palstalainen, sellainen joka on lähellä omaa katsomustani, kirjoittaisi tuollaista roskaa, niin tuntisin kyllä myötähäpeää henkilön puolesta.

        Olen minä usein tuntenut myötähäpeää vaikkapa Timo Flinkin kirjoitusten johdosta, ihan vilpittömästi. Olen ajatellut, että mistä hänen ajatuksensa kumpuavat ja sitä, millainen ihminen niitä kirjoittaa.

        Suora vastaus! Mielestäni suomi ei ole paskalandia, eikä porttojen ja huorien paskamaa. En ole tuollaisia ilmaisuja kuullutkaan sen enempää adventistien kuin muidenkaan taholta.
        Jokainen vastaa omista kirjoituksistaan ja ajatuksistaan, meitä on moneen junaan myös adventtikirkossakin.

      • Fniss!
        Bushmanni kirjoitti:

        Koska et häpeä, tai tunne myötähäpeää lahkosi jäsenen !!?!! edesottamuksista, niin oletko sinä sitten sitä mieltä, että hänen ajatuksensa ovat kannatettavia ja sinäkin ajattelet samoin?

        Onko suomi paskalandia ja porttojen ja huorien paskamaa?

        Kyllä minua hävettäisi, jos joku palstalainen, sellainen joka on lähellä omaa katsomustani, kirjoittaisi tuollaista roskaa, niin tuntisin kyllä myötähäpeää henkilön puolesta.

        Olen minä usein tuntenut myötähäpeää vaikkapa Timo Flinkin kirjoitusten johdosta, ihan vilpittömästi. Olen ajatellut, että mistä hänen ajatuksensa kumpuavat ja sitä, millainen ihminen niitä kirjoittaa.

        Ei haittaa, ei sinun bushmanni tarvirse häpeilyäsi hävetä. Häpeäminenhän on yksi suomalaisten perusominaisuuksista, etkö ole tiennyt. Siitähän suomalaisen maailmalla erottaa suomalaiseksi kun hän häpeää kaikkea mahdollista. Ja sillehän muualla naureskellaan kun suomalaiselle ei riitä itsensä takia häpeäminen, vaan hävetään vielä toistenkin puolesta.

        Hyvä hyvä Suomipoika! Jatka samaan malliin.

    • werwerwer

      1 Joh. 5:19 "Me tiedämme olevamme Jumalasta, mutta KOKO MAAILMA on PAHAN VALLASSA."

      • Bushmanni

        Eli olet sitä mieltä, että !!??!! edustaa oikeaa näkemystä ja teille todellakin opetetaan juuri tuota sanomaa, jota !!??!! toi esille. Sitä opetetaan teille, taotaan teidän päähänne ja se tehdään Raamatulla ja yhdellä jakeella?

        Onko tämä se viesti, jonka halusit esittää?

        Mielestäsi Suomi on huorien ja porttojen maa ja sinäkin toivot, että suomelle käy huonosti?

        Ajatteleeko kaikki näin, sillä nyt teitä on jo kaksi.

        Tämähän alkaa näyttää hyvältä.

        Ennen seuraavaa viestiäsi mieti hetki sitä kuvaa, jonka haluat yhteisöstäsi antaa, jookos?

        ja vääristät toisten viestejä, eikös vain?

      • !!??!!

        sinä et usko Raamattua. kyllä se jo tiedetään.

      • Bushmanni
        werwerwer kirjoitti:

        Minä kysyin, että kuinka !!??!! on saanut tällaisia ajatuksia päähänsä ja mistä, niin sinä loistavasti toit esille Raamatun jakeen, josta hän mielipiteensä ammentaa.

        Ja sitten kuka käyttää Raamattua opettaakseen sitä, miten maailma makaa?

        Olisiko adventtikirkon papisto?

        En minä vääristele, vaan kysyin asiaa ja sinä vastasit.

        Siksi sinunkin kannattaisi miettiä, että mitä ollaan kysymässä ja mitä siihen voi vastata, jotta asia ei näyttäytyisi kovin epämiellyttävässä valossa.

        Ovatko sinusta !!??!! mielipiteet sellaisia, että sinäkin niitä kannatat, eli onko Suomi porttola ja huorien kansoittama paikka, jonka toivot menestyvän kurjasti?

        Osaatko vastata, joko Raamatun kanssa tai ilman?

      • Bushmanni
        !!??!! kirjoitti:

        >> sinä et usko Raamattua. kyllä se jo tiedetään. >>

        Pitäiskö meidän sinun viesteistäsi päätellä, että sinä uskot?

        Minä jotenkin luulisin, että sinä haluaisit määrätyistä viesteistä eroon, mutta kun sinulla ei ole rekisteröity nimimerkki, niin se taitaa jäädä haaveeksi, mutta kerrataan vielä muistin virkistykseksi ne viestit, joiden perusteella on lähes pakko uskoa, että sinä uskot Raamattua.

        Onneksi werwerwer toi esiin lähteesi, jonka olet varmaan oppinut henkiseltä paimeneltasi:

        1 Joh. 5:19 "Me tiedämme olevamme Jumalasta, mutta KOKO MAAILMA on PAHAN VALLASSA."

        Ja tästä sinä johdat tämän:

        -Suomi on pahin pakanamaa.

        -Suomi on pahin porttola mitä maan päältä löytyy. Revi siitä.

        -Maailman valtiot ovat kaikki Saatanan valtakuntaa.

        -Koko tämä maailma on saatanan valtakunta, sanoo RAAMATTU.

        -SUOMI ON HUORIEN MAA NIIN KUIN KAIKKI MUUTKIN SYNNISSÄ RYPEVÄT SODOMAT JA GOMORRAT.

        -Toivottavasti Suomelle käy huonosti.

        -suomi = paskalandia

        Oletko ylpeä viesteistäsi ja ajatteletko, että kaikki adventtikirkon jäsenet tällä palstalla heiluttavat sinulle lippua nyt? Ajattelevat mielessään, että GO !!??!! GO ja näytä sille riivatun bushmannille, niinkö?

        Luuletko, että sinusta ollaan ylpeitä ja kaikki kokevat, että sinä olet oikea raamatullinen uskova ja kristitty?

        otetaan mittariksi, niin kyllähän Suomi aikamoinen porttola on, kun suurin osa ihmisistä ei välitä pätkääkään Jumalan moraalietiikasta, vaan elää omien himojensa ja syntiensä kurimuksessa ja lähinnä heristää nyrkkiään Jumalalle omalla elämäntavallaan.

        bushmanni sinä tosiaan olet. Siinä sanoit totuuden.

      • Bushmanni
        werwerwer kirjoitti:

        otetaan mittariksi, niin kyllähän Suomi aikamoinen porttola on, kun suurin osa ihmisistä ei välitä pätkääkään Jumalan moraalietiikasta, vaan elää omien himojensa ja syntiensä kurimuksessa ja lähinnä heristää nyrkkiään Jumalalle omalla elämäntavallaan.

        No niin. Nyt löytyi jo toinen adventisti, jonka mielestä Suomi on aikamoinen porttola ja ilmeisesti sen asukkaat ovat silloin porttoja ja huoria ja parittajia?

        Tästä ketjusta alkaa kehkeytyä mukava verhon avaus siihen maailmaan, jossa adventistit elävät.

        Mielestäsi suurin osa ihmisistä elää kuin portot?

        Voitko vielä kertoa, että onko papistosi tukemassa näitä mielipiteitä yleisemminkin?

        Kaatavatko he niin sanotusti "öljyä laineille", kun määrätty käsitys niistä "muista", pahan vallassa elävistä on jo olemassa ja nyt meidät "omat" täytyisi saada näyttäytymään vielä paremmassa valossa?

        Ruokkivatko pastorinne näitä mielikuvia suomalaisista porttoina ja huorina, vai mistä sinä olet sen keksinyt?

        Eivät tällaiset ajatukset itsestään pörähdä kenenkään päähän, etenkin kun Suomi on hyvä ja turvallinen paikka asua, jossa elää normaaleja, mukavia ihmisiä.

        Voitko kertoa papistosi roolista ajatusmaailmassasi?

      • haikara321
        !!??!! kirjoitti:

        sinä et usko Raamattua. kyllä se jo tiedetään.

        Jos sinulla on tuollainen "raamattu", niin todella se joutaa heittää helvetin palavaan pätsiin yhdessä sinun tulkintojesi kanssa. Olet todella hirviön esikuva, ja ihmisyys puuttuu sinulta !!??!! ja werwerwer,tä aivan samassa merkityksessä kummaltakin. Puhumattakaan todellisesta Kristuksen rakkauden opista, josta teillä kummallakaan ei ole edes haaleta hajua siitä, vaan olette teeskenteleviä pellejä ja huonoja siinäkin.

      • benedi
        Bushmanni kirjoitti:

        Eli olet sitä mieltä, että !!??!! edustaa oikeaa näkemystä ja teille todellakin opetetaan juuri tuota sanomaa, jota !!??!! toi esille. Sitä opetetaan teille, taotaan teidän päähänne ja se tehdään Raamatulla ja yhdellä jakeella?

        Onko tämä se viesti, jonka halusit esittää?

        Mielestäsi Suomi on huorien ja porttojen maa ja sinäkin toivot, että suomelle käy huonosti?

        Ajatteleeko kaikki näin, sillä nyt teitä on jo kaksi.

        Tämähän alkaa näyttää hyvältä.

        Ennen seuraavaa viestiäsi mieti hetki sitä kuvaa, jonka haluat yhteisöstäsi antaa, jookos?

        Itsehän ja vanhempasi opettavat että : " Tämä maa on talletettu tulelle kadotuksen päivää varten"

        Opetat että tämä maa poltetaan tulella, niin että alkuaineetkin kuumuudesta sulavat ja palavat!
        Jos ja kun tällaista pidät totena, niin eikö maa nimiseen planeettaan kuulu suomikin?

        Jos tätä maata ei oppisi mukan polteta, niin miten voidaan luoda uusi taivas ja uusi , kuten opetat?

        Ja jos ja kun uusi maa ja uusi taivas luodaan, niin silloinhan suomikin on hävitettävien maitten listalla?
        Ja eikö suomi muka ole silloin paska maa, kun se kerran pitää polttaa tämän planeetan, so. maan mukana?

        Se, syy miksi suomikin palaa poroksi, niin ettei itämerta enää ole, niin tuleehan se syy esille:
        " Ja minä näin kuolleet seisomassa tuomioistuimen edessä ...jne..

        " Ja ettekö tiedä, että te tulette maailman tuomitsemaan....mutta älä nyt hikeenny...kaikki kristityt ovat koonneet voimansa ihmisten pelastamiseen eikä tuhoamiseen!
        Katsos, Bushmanni, kun kaikella on määräaikansa...minullahan on synttärit 20.08..ja pyöreitä täytellään!

      • Bushmanni
        benedi kirjoitti:

        No niin.

        SInä olet jo neljäs, joka ei paheksu !!??!!:n juttuja ja sinustakin hänen juttunsa esittävät asian niin, kuten adventtikirkossa ollaan yleisesti mieltä.

        Tämähän onkin aivan loistava ketju. Emme tarvitse enää Kai_A:n onnettomia selityksiä, joilla hän koettaa tehdä taas mustasta valkoista ja koettaa saada adventtikirkon näyttäytymään jotenkin kristillisessä valossa.

        Seuraavat henkilöt tai nimimerkit eivät ole paheksuneet !!??!!:n näkemyksiä rakkaan isänmaamme kansalaisista, vaan he hiljaisuudessa tukevat !!??!! mielipidettä siitä, että Suomi on porttola, pahimmasta päästä:

        -Werwerwer
        -Timo Flink
        -Pikku-konna
        -Benedi

        Koska nämä kirjoittajat eivät paheksuneet, tai millään tavalla osoittaneet, että !!??!! mielipiteet ovat täysin adventtikirkon näkemysten vastaisia, eikä kukaan muukaan palstan adventisti ole moista rohjennut kertoa, niin olemmeko kohta sitä mieltä, että Suomi on porttola ja pitäisikö meidän kertoa se Newsweekille, jotta he muuttavat hiukan tilastojaan?

        Pikkukonna uskalsi olla ensimmäinen adventisti, joka kiistää uskonveljensä näkemyksen ja tekee sen rohkeasti niin, että sitä ei voi tulkita toisin.

        Kiitos siitä ja otetaan pikku-konna pois listalta.

      • werwerwer
        Bushmanni kirjoitti:

        No niin. Nyt löytyi jo toinen adventisti, jonka mielestä Suomi on aikamoinen porttola ja ilmeisesti sen asukkaat ovat silloin porttoja ja huoria ja parittajia?

        Tästä ketjusta alkaa kehkeytyä mukava verhon avaus siihen maailmaan, jossa adventistit elävät.

        Mielestäsi suurin osa ihmisistä elää kuin portot?

        Voitko vielä kertoa, että onko papistosi tukemassa näitä mielipiteitä yleisemminkin?

        Kaatavatko he niin sanotusti "öljyä laineille", kun määrätty käsitys niistä "muista", pahan vallassa elävistä on jo olemassa ja nyt meidät "omat" täytyisi saada näyttäytymään vielä paremmassa valossa?

        Ruokkivatko pastorinne näitä mielikuvia suomalaisista porttoina ja huorina, vai mistä sinä olet sen keksinyt?

        Eivät tällaiset ajatukset itsestään pörähdä kenenkään päähän, etenkin kun Suomi on hyvä ja turvallinen paikka asua, jossa elää normaaleja, mukavia ihmisiä.

        Voitko kertoa papistosi roolista ajatusmaailmassasi?

        mitä Jeesus sanoi? Joka katsoo naista himoiten, on jo sydämessään tehnyt huorin. Siis hän on Jumalan silmissä huorintekijä. Pelkkä ajatus siihen riittää.

      • !!??!!
        haikara321 kirjoitti:

        Jos sinulla on tuollainen "raamattu", niin todella se joutaa heittää helvetin palavaan pätsiin yhdessä sinun tulkintojesi kanssa. Olet todella hirviön esikuva, ja ihmisyys puuttuu sinulta !!??!! ja werwerwer,tä aivan samassa merkityksessä kummaltakin. Puhumattakaan todellisesta Kristuksen rakkauden opista, josta teillä kummallakaan ei ole edes haaleta hajua siitä, vaan olette teeskenteleviä pellejä ja huonoja siinäkin.

        Siis Raamatussa lukee (werwerwerin viestistä kopsattu):

        1 Joh. 5:19 "Me tiedämme olevamme Jumalasta, mutta KOKO MAAILMA on PAHAN VALLASSA."

        Sinä siis haluat nyt polttaa Raamatun? Etkö ole koskaan edes lukenut Raamattua?

      • Bushmanni
        werwerwer kirjoitti:

        mitä Jeesus sanoi? Joka katsoo naista himoiten, on jo sydämessään tehnyt huorin. Siis hän on Jumalan silmissä huorintekijä. Pelkkä ajatus siihen riittää.

        >>> Joka katsoo naista himoiten, on jo sydämessään tehnyt huorin. Siis hän on Jumalan silmissä huorintekijä. Pelkkä ajatus siihen riittää. >>>

        SInä siis uskallat väittää, että kaikki ihmiset kadulla katsovat toisiaan himoiten, eli kaikki ovat huorintekijöitä?

        Kukas tämän on sinuun iskostanut?

        Pappisi?

        Evankelioimisjohtaja?

        Lakiasiantuntija?

        Keksitkö vielä lisää juttuja, joilla haluat kaikki suomalaiset saada näyttämään huorintekijöiltä, vai voisiko siellä olla ihan tavallisia, kunnon ihmisiä mukana, jopa suurin osa, jopa valtaisa enemmistö?

      • !!??!!
        Bushmanni kirjoitti:

        No niin.

        Pikkukonna uskalsi olla ensimmäinen adventisti, joka kiistää uskonveljensä näkemyksen ja tekee sen rohkeasti niin, että sitä ei voi tulkita toisin.

        Kiitos siitä ja otetaan pikku-konna pois listalta.

        mukaasi henkilö, joka ei ole sanonut mitään, on aina väärässä ja väärällä puolella ja ihmiskunnan vihollinen... just joo. Olet melkoinen sekopää.

      • Bushmanni
        !!??!! kirjoitti:

        mukaasi henkilö, joka ei ole sanonut mitään, on aina väärässä ja väärällä puolella ja ihmiskunnan vihollinen... just joo. Olet melkoinen sekopää.

        >>> jahas, eli sinun mukaasi henkilö, joka ei ole sanonut mitään, on aina väärässä ja väärällä puolella ja ihmiskunnan vihollinen... just joo. Olet melkoinen sekopää. >>>

        Rakas !!??!!. Älä nyt ymmärrä väärin.

        Sinä kirjoitat paljon, niin paljon ja jokainen kirjoittamasi sanaa on hunajaa minun silmilleni.

        Sinä annat niin raikkaan, totuudellisen kuvan tästä ihanasta amerikkalaisesta lahkosta, että välillä minä ihmettelen sitä, kuinka olemme voineet elää ilman sinua.

        Et sinä ole koskaan väärässä, saatikka väärällä puolella. SInä olet aina oikeassa ja adventtikirkko on sinulle niin oikea paikka kuin ikinä mikään paikka voi olla.

        Etkä sinä ole sekopääkään. Voit kutsua minua sekopääksi, jos se sinun oloasi helpottaa. Voin olla sinulle se olkapää, johon voit pääsi turvallisesti painaa, sillä se olkapää sinulta on tainnut puuttua koko lapsuutesi.

      • werwerwer
        Bushmanni kirjoitti:

        >>> Joka katsoo naista himoiten, on jo sydämessään tehnyt huorin. Siis hän on Jumalan silmissä huorintekijä. Pelkkä ajatus siihen riittää. >>>

        SInä siis uskallat väittää, että kaikki ihmiset kadulla katsovat toisiaan himoiten, eli kaikki ovat huorintekijöitä?

        Kukas tämän on sinuun iskostanut?

        Pappisi?

        Evankelioimisjohtaja?

        Lakiasiantuntija?

        Keksitkö vielä lisää juttuja, joilla haluat kaikki suomalaiset saada näyttämään huorintekijöiltä, vai voisiko siellä olla ihan tavallisia, kunnon ihmisiä mukana, jopa suurin osa, jopa valtaisa enemmistö?

        vissiin ole koskaan lukenut Raamattua ... otappa se käteesi ja lue Matt. 5-7 luvut.

        hyvää ihmistä. Jumala sanoo, että kaikki ovat läpeensä mätiä.

        Room. 3:10-16 "Onhan kirjoitettu: -- Ei ole yhtäkään vanhurskasta, ei yhtäkään ymmärtäväistä, ei ketään, joka etsii Jumalaa. Kaikki ovat luopuneet ja käyneet kelvottomiksi. Ei ole ketään, joka tekee hyvää, ei ainoatakaan. Heidän kurkkunsa on avoin hauta, heidän kielensä puhuu petollisesti, huultensa takana heillä on kyykäärmeen myrkkyä, heidän suunsa on täynnä katkeria kirouksia. Nopein jaloin he rientävät vuodattamaan verta, tuhoa ja kurjuutta he jättävät jälkeensä. Rauhan tietä he eivät tunne, jumalanpelko on heille vieras."

        että ENEMMISTÖ on tasan porttoja.

        Ehkäpä me emme voi ihan aina olla nenä kiinni Raamatussa, vaan jos haluamme tietää, että onko Suomi hyvä maa ja ovatko suomalaiset kunnollista kansaa, niin ehkä meidän kannattaa mennä ulos lasipallostamme katsomaan sitä maata ja sen ihmisiä.

        Minusta on täysin yhdentekevää, mitä Raamattu kertoo sen ajan tietämyksellä ihmisistä, sillä tuo pätkä ei käsittääkseni puhu 2000-luvun suomalaisista vaan ihan jostain muusta.

        Suomalaiset ovat rehellistä, suoraselkästä ja kaikin puolin hyviä ihmisiä, mutta sopii joukkoon myös heitä, jotka eivät ole tällaisia. Heitä on marginaalinen vähemmistö suomalaisista.

        SInä olet uskonnollinen fanaatikko, jolta ei tunnu saavan järkevää vastausta yhtään mihinkään ja toivottavasti kaikki eivät ole yhtä sekaisin kuin sinä.

        Enemmistö suomalaisista on mahtavia ihmisiä, eikä todellakaan mitään porttoja.

        Ehkä sinun kannattaa pistää Raamattu kiinni ja mennä oikeiden ihmisten pariin, jos Raamattu sairastuttaa sinut noin pahoin.

      • Bushmanni
        werwerwer kirjoitti:

        vissiin ole koskaan lukenut Raamattua ... otappa se käteesi ja lue Matt. 5-7 luvut.

        Siellä sanotaan vaikkapa näin:

        21 "Teille on opetettu tämä isille annettu käsky: 'Älä tapa.' Se, joka tappaa, on ansainnut oikeuden tuomion. 22 Mutta minä sanon teille: jokainen, joka on vihoissaan veljelleen, on ansainnut oikeuden tuomion. Samoin jokainen, joka sanoo veljelleen: 'Senkin hölmö', on ansainnut Suuren neuvoston tuomion, ja se, joka sanoo: 'Sinä hullu', on ansainnut helvetin tulen.

        Mitenhän käy sellaiselle, joka sanoo rehelliselle, hyvälle suomalaiselle: "senkin huoraava portto".

        Mene tapaamaan niitä ihmisiä ja sulje Raamattu, jos se sairastuttaa sinut noin pahoin.

        Suomalaiset ovat hyviä ihmisiä ja rehellisiä.

        Suomi on hyvä maa asua ja amerikkalaisissa lahkoissa on jokin pahasti vialla, ei Suomessa.

        "Suomalaiset ovat hyviä ihmisiä ja rehellisiä." Lukeeko siinä tosiaan REHELLISIÄ?

        Heh-heh, heh-hehhheeeee!

      • Fniss!
        Bushmanni kirjoitti:

        >>> jahas, eli sinun mukaasi henkilö, joka ei ole sanonut mitään, on aina väärässä ja väärällä puolella ja ihmiskunnan vihollinen... just joo. Olet melkoinen sekopää. >>>

        Rakas !!??!!. Älä nyt ymmärrä väärin.

        Sinä kirjoitat paljon, niin paljon ja jokainen kirjoittamasi sanaa on hunajaa minun silmilleni.

        Sinä annat niin raikkaan, totuudellisen kuvan tästä ihanasta amerikkalaisesta lahkosta, että välillä minä ihmettelen sitä, kuinka olemme voineet elää ilman sinua.

        Et sinä ole koskaan väärässä, saatikka väärällä puolella. SInä olet aina oikeassa ja adventtikirkko on sinulle niin oikea paikka kuin ikinä mikään paikka voi olla.

        Etkä sinä ole sekopääkään. Voit kutsua minua sekopääksi, jos se sinun oloasi helpottaa. Voin olla sinulle se olkapää, johon voit pääsi turvallisesti painaa, sillä se olkapää sinulta on tainnut puuttua koko lapsuutesi.

        Siinä vähän sitä suomalaista rehellisyyttä taas.

      • !!??!!
        Bushmanni kirjoitti:

        Ehkäpä me emme voi ihan aina olla nenä kiinni Raamatussa, vaan jos haluamme tietää, että onko Suomi hyvä maa ja ovatko suomalaiset kunnollista kansaa, niin ehkä meidän kannattaa mennä ulos lasipallostamme katsomaan sitä maata ja sen ihmisiä.

        Minusta on täysin yhdentekevää, mitä Raamattu kertoo sen ajan tietämyksellä ihmisistä, sillä tuo pätkä ei käsittääkseni puhu 2000-luvun suomalaisista vaan ihan jostain muusta.

        Suomalaiset ovat rehellistä, suoraselkästä ja kaikin puolin hyviä ihmisiä, mutta sopii joukkoon myös heitä, jotka eivät ole tällaisia. Heitä on marginaalinen vähemmistö suomalaisista.

        SInä olet uskonnollinen fanaatikko, jolta ei tunnu saavan järkevää vastausta yhtään mihinkään ja toivottavasti kaikki eivät ole yhtä sekaisin kuin sinä.

        Enemmistö suomalaisista on mahtavia ihmisiä, eikä todellakaan mitään porttoja.

        Ehkä sinun kannattaa pistää Raamattu kiinni ja mennä oikeiden ihmisten pariin, jos Raamattu sairastuttaa sinut noin pahoin.

        sinulle tyypillistä Raamatun halveksimista, johon me olemme jo tottuneet. Siksi sinä ET ole pelastettujen joukossa etkä uskova ollenkaan. Olet 100% pakana.

      • Bushmanni
        Fniss! kirjoitti:

        "Suomalaiset ovat hyviä ihmisiä ja rehellisiä." Lukeeko siinä tosiaan REHELLISIÄ?

        Heh-heh, heh-hehhheeeee!

        >>> "Suomalaiset ovat hyviä ihmisiä ja rehellisiä." Lukeeko siinä tosiaan REHELLISIÄ?

        Heh-heh, heh-hehhheeeee! >>>

        No nyt minä ymmärrän sen, mistä on kysymys.

        Koska sinä et luultavasti pyöri muiden kuin adventistien kanssa, niin sinä oletat, että suomalaiset käyttäytyvät samoin kuin sinun adventistikaverisi.

        Eivät kaikki ole niin selkärangattomia ja sellaisia epärehellisiä ketkuja kuin adventistit ovat.

        Koska sinä olet sellaisen opin pauloissa, joka on pelkkää valhetta ja sitä on pakko puolustaa pelkällä valheella ja silloin ne ihmiset, jotka puolustavat valhetta valheella, ovat valehtelijoita, niin onneton luulet, että kaikki muutkin ovat valehtelijoita.

        Tule pois sieltä valehtelijoiden paratiisista oikeaan maailmaan, niin huomaat, että täällä ollaan rehellisiä, suurimmalta osalta.

      • Vuorisaarnan Helmi
        !!??!! kirjoitti:

        Siis Raamatussa lukee (werwerwerin viestistä kopsattu):

        1 Joh. 5:19 "Me tiedämme olevamme Jumalasta, mutta KOKO MAAILMA on PAHAN VALLASSA."

        Sinä siis haluat nyt polttaa Raamatun? Etkö ole koskaan edes lukenut Raamattua?

        Minulla olisi tuollainen raamattu kuin sinulla, joka tuollaista hirveätä käskee tekemään kuin nuo sinun kommenttisi ovat ilmaisseet. Tuokin sinun kommenttisi jonka Bushman otti esiin, niin ei voi kuin kauhistella, että mitä hieveyksiä lasket tulemaan kirjoituksessasi, ja kehtaat vielä sanoa, että olet uskossa? No onhan sitä tietysti maailmassa kovin monen laista uskoa, kuten nyt tuo sinun ja werwertwerin ja fnissin uskot, monet tekevät uskonsa perusteella mitä julmimpia tekoja ja muita raakuuksia, niihin viittaavat myöskin teidän kommentit, mutta teot ilmeisestikin vielä puuttuvat, että pahalta näyttää, mitä ihmeen raamattua te luette?

        Ei minun raamatussani ilmene ainakaan mitään tuollaista! Tietysti Vanha Testamentissa ilmenee hyvin paljon julmuuksia jahven määräyksinä 10-käskyssä, ja on ilmeistä että sieltä olette kirjaimellisesti lainanneet kirjoituksenne motiivit. Mutta Uusi testamentti perustuu vain rakkauden tekoihin, ja Vuorisaarna on niiden tekoihin kehoittava aarreaitta, eli Vuorisaarna on raamatun "helmi", alkakaa tutkia sitä, että pääsette eroon noista kauhu kuvitelmistanne.

    • Bushmanni

      Eikö löydy virallista mielipidettä kertomaan, että kuinka adventtikirkko onnistuu tekemään !!??!! kaltaisia jäseniä iloksemme?

      Heistä kyllä ilolla tehdään tuollaisia, mutta kun pitäisi ottaa vastuu oman järjestön jäsenen sanomisista ja kirjoittelemisista, niin sitten työnnetään pää pensaaseen ja toivotaan, että kyllä se kohta hiljenee, vai mikä on lakimiesasiantuntijaneuvoston vinkki tällaiseen tilanteeseen?

      Kirkko on sellainen kuin on sen jäsenistö. !!??!! edustaa jäsenistöä, minusta oikein rehellisesti ja oletteko tyytyväisiä työnne hedelmistä?

      Timo Flink on kertonut olevansa sitä mieltä, että tiedeyhteisö ja tiedemiehet ovat saatanan palveluksessa, niin siitä ei ole kovin pitkä matka !!??!! mielipiteisiin, eli minusta vahvasti näyttää siltä, että !!??!! ei ole yksin mielipiteittensä kanssa, mutta suurin osa adventisteista osaa pitää todellisen ajatusmaailmansa piilossa, eikä tuo sitä koko voimalla esiim tällaisella palstalla, vaan vasta sitten omien kanssa lauantaina klo 10-12.

      Onko adventtikirkossa kaikki hyvin, kun se tekee !!??!! kaltaisia jäseniä, jolla on aika hurjia mielipiteitä, millä mittarilla mitattuna tahansa?

      • että näkemykseni liittyi evoluutiokeskusteluun, eikä yleisesti kaikkeen tieteentekemiseen.

        Timo

      • Bushmanni
        TimoFlink kirjoitti:

        että näkemykseni liittyi evoluutiokeskusteluun, eikä yleisesti kaikkeen tieteentekemiseen.

        Timo

        >>> huomauttaisin että näkemykseni liittyi evoluutiokeskusteluun, eikä yleisesti kaikkeen tieteentekemiseen. >>>

        Mutta kun sinä et taida ymmärtää, että mainittu evoluutioteoria on synteesi, joka koostuu havainnoista liittyen geologiaan, arkeologiaan, lääketieteeseen, paleontologiaan, molekyylibiologiaan, biologiaan, kemiaan, fysiikkaan, matematiikkaan, tähtitieteeseen, geofysiikkaan ja lähes kaikkiin nykyaikaisiin tieteisiin, eikä se oli mikään yksittäinen asia, niin käsittääkseni sinä pidät kaikkea sitä tiedettä saatanan vallassa olevana, joiden tieteiden avulla evoluutioteoria on todistettu todeksi.

        Olenko oikeassa?

        Et sinä voi vastustaa pelkkää evoluutioteoriaa, koska sitä ei ole, vaan se on synteesi lukuisista eri tieteen alojen teorioista nykypäivänä. Se on biologian peruskallio, jolla lepää esimerkiksi nykyaikainen lääketiede. Sinun ja sinun lapsesi sairaudet parannetaan sillä samalla saatanan vallassa olevalla teorian osalla, joka pitää osaltaan koossa evoluutioteoriaa ja johon se osaltaan perustuu.

        Ymmärrätkö sinä yhtään, mitä sinä vastustat ja miksi ja mistä edes evoluutioteoria koostuu?

        Kirjoituksestasi voin päätellä, että et ymmärrä, etkä varmaan ymmärrä koskaan. Mutta ei se minua haittaa. SInä olet osaltasi viemässä lahkoasi tuhoon tieteiden vastustamisella ja se on minusta hyvä asia.

        Jos sinä sanot, että evoluutioteoria on saatanan vallassa kyhätty teoria, joka on saatanan huijausta aasta ööhön, niin samalla sinä tulet kertoneeksi, että saatanan vallassa on lähes koko tiedeyhteisö ja kaikki sen tiedemiehet. Teologia on ehkä ainoa tieteen osa-alue, joka ei ole osallistunut rakentamaan evoluutioteoriaa millään tavalla.

        Ja sinun mielipiteistäsi, koskien tiedemaailmaa, ei ole pitkä matka !!??!! sairaisiin fantasioihin, joita hän täällä viljelee.

        Mutta osaatkos kertoa, että mistä lähteestä !!??!! niitä fantasioita ammentaa ja oletko sinä osa sitä lähdettä, josta nämä "SUOMI ON HUORIEN MAA NIIN KUIN KAIKKI MUUTKIN SYNNISSÄ RYPEVÄT SODOMAT JA GOMORRAT" -fantasiat purkautuvat ihmisten ilmoille?

        Oletko ylpeä tuosta jäsenestä, joka niin kiivaasti puolustaa mm. sinua? Ja adventtioppia?

        Luulisit olevan, sillä hän tuntuu oikein uskolliselta jäseneltä teidän poppooseen.

        taustalla vaikuttavat todistamattomat, filosofiset, ateistiseen ja/tai panteistiseen maailmankatsomukseen liittyvät oletukset eivät ole luonnossa havaittuja tosiasioita, vaan luonnossa olevia ilmiöitä TULKITAAN edellä mainitun maailmankatsomuksen läpi, joka on epäraamatullinen ja väärä. Tiedän riittävästi, jotta olen hylännyt koko teorian soopana. Minulle Raamattu on tässäkin asiassa tiedemiehiä korkeampi auktoriteetti, koska sen sivuilla Jumala sanoo, miten asia on. En keskustele tästä kanssasi enää.

        >> En keskustele tästä kanssasi enää. >>

        Oi kuinka yllättävää. Vedit taas maton altani, totaalisesti. Sinä olet sankarini.

        Mutta et vastannut taaskaan siihen, että ymmärrätkö sinä, että sinä vastustat kaikkea tiedemaailman löytämää tietoa, ihan fysiikasta ja kemiasta ja biologiasta lähtien?

        Minua ei haittaa se, että sinä markkinoit valheellista maailmankuvaa pölvästeille. Se on minusta hyvä asia, usko jo. Oikeasti olen sitä mieltä, että olet parasta antiadventismia, jota ei pysty millään rahalla ostamaan. Kiitos siitä!

      • TimoFlink kirjoitti:

        taustalla vaikuttavat todistamattomat, filosofiset, ateistiseen ja/tai panteistiseen maailmankatsomukseen liittyvät oletukset eivät ole luonnossa havaittuja tosiasioita, vaan luonnossa olevia ilmiöitä TULKITAAN edellä mainitun maailmankatsomuksen läpi, joka on epäraamatullinen ja väärä. Tiedän riittävästi, jotta olen hylännyt koko teorian soopana. Minulle Raamattu on tässäkin asiassa tiedemiehiä korkeampi auktoriteetti, koska sen sivuilla Jumala sanoo, miten asia on. En keskustele tästä kanssasi enää.

        Timo

        ##: makroevoluutioteorian
        TimoFlink 19.8.2010
        taustalla vaikuttavat todistamattomat, filosofiset, ateistiseen ja/tai panteistiseen maailmankatsomukseen liittyvät oletukset eivät ole luonnossa havaittuja tosiasioita,
        vaan luonnossa olevia ilmiöitä TULKITAAN edellä mainitun maailmankatsomuksen läpi, joka on epäraamatullinen ja väärä.
        Tiedän riittävästi, jotta olen hylännyt koko teorian soopana.
        Minulle Raamattu on tässäkin asiassa tiedemiehiä korkeampi auktoriteetti, koska sen sivuilla Jumala sanoo, miten asia on.
        Timo -##

        JOKAINEN vakaa kristitty voinee yhtyä Timon syvälliseen toteamukseen !
        Noin sanoisivat kristilliset tiedemiehetkin, sillä he nöyrästi myöntävät
        tieteen tekemisen olevan enemmän teoriaa kuin auktoriteetiksi julistautumista. Jälleen kerran: kiitokset Timolle kärsivällisestä vastailemisesta.

    • Teet aika pitkälle meneviä johtopäätöksiä yhden niminerkin mielipiteistä!!! Jos todella pidät kyseisiä ajatuksia "nousevan nuorison" mielipiteinä (adventtikirkon), niin et enempää voi olla metsässä. Aloituksesi onkin selvästi tarkoitushakuinen, enkä usko sen enempää Timon kuin Kainkaan siihen puuttuvan.

      • Bushmanni

        >>> Aloituksesi onkin selvästi tarkoitushakuinen >>

        Luultavasti näin on. Minä en kirjoita ns. lämpimikseni, vaan minulla on aina jokin tarkoitus viesteilläni. Hyvä, että se alkaa valjeta.

        >> enkä usko sen enempää Timon kuin Kainkaan siihen puuttuvan. >>

        Olet oikeassa. Amerikkalaisten kulttien kuukausipalkkainen henkilökunta yleensä osaa pysytellä kaukana niistä hirviöistä, joita he ovat onnistuneet luomaan. Luovat heitä kyllä, mutta sitten ei enää oteta vastuuta, kun se luotu uskonnollinen fanaatikko alkaa pistää oppeja käytäntöön, ja puhua niitä päähän taottuja oppeja julkisesti, joten olet taas oikeassa.

        >> Jos todella pidät kyseisiä ajatuksia "nousevan nuorison" mielipiteinä (adventtikirkon), niin et enempää voi olla metsässä. >>

        Yksikään adventisti ei ole vielä kirjoittanut, että !!??!! mielipiteet ovat kamalia ja hän ei voisi olla enempää väärässä. Päinvastoin. Werwerwer tuli tukemaan häntä ja sinäkään et ole paheksunut hänen mielipiteitään, niin pitäisikö meidän olla sitä mieltä, että Suomi on porttola sinunkin mielestäsi?

        Mitä mieltä olet Suomesta?

        Onko Suomi hyvä maa asua, vai ovatko suomalaiset porttoja, huoria ja toivotko, että suomelle käy huonosti?

        niitä jotka kokoavat portonpalkkoja, eikä kukaan täällä huoraa, anna vääriätodistuksia,
        jne. niin näytä toteen ettei niin ole!
        Jos ja kun saat sen toteen näytetyksi, niin silloinhan suom ion pyhä, vanhurskas ja hyvä maa...ja kyllä minusta harjakkaiksi !!??!!...pitää pyytää suomelta anteeksi!

        Eihän !!??!! nimennyt ketkä tahi kuka sitä portoutta harjoittaa,...sillä jos Jumalalla on vaimo, morsian maanpäällä, niin voihan olla että !!??!! on ilmituonut että portonpalkkoja nostaakin Jumalan oma vaimo!!

        Onhan näes niin että tämä nimimerkki tietää: " Ettehän tekään tuomitse muita , kuin omaan piiriinne kuuluvat, ulkopuoliset tuomitsee Jumala"

        Joten kyllä tämä asia nyt kohdistuu Bushmanni enemmän sinne sun kotipuolen seurakuntaan, jossa isäsi ja äitisi sapattisin käyvät...varma on kuitenkin tämä sana, että Jumala on pitänyt vanhempasi erossa synnistä,...sillä he tietävät että synti on laittomuus!

        Ja laittomuutta he vihaavat,...mutta on niitökin jotka ovat pujahtaneet seurakuntiimme, vakoilemaan vapauttamme Kristuksessa!

        Eihän ympärileikkaus tahi leikkaamattomuus ole yhtään mitään, vaan rakkauden kautta vaikuttava usko!
        Ja kun kerran Jumala on rakkaus, niin Jumalan rakkauden kauttahan uskomme vaikuttaa...mutta jos tulee päivä, jolloin se ei enää vaikuta,...niin eikö Jumala saa kutsua vaimoaan silloin portoksi?

        Mieshän on vaimon pää!!
        Ja kun ilmestyskirjaa luet, niin tataapi Hän siksi häntä kutsuakin... Kumpi siis on väärämielinen?
        Jumalako, vai vaimo?

        Jos vaimolla on salaisuus, kuten enkeli Johannekselle paljastaa olevan, niin eikö Jumala ole salaisuuksia paljastava Jumala?
        Tietäähän viisaana esiintyvä Bushmannikin, mitä salaisuuksia vaimoilla yleensä on??

        >>> Eihän !!??!! nimennyt ketkä tahi kuka sitä portoutta harjoittaa,... >>

        No hän taisi puhua yleisellä tasolla, eli kaikki muut, paitsi adventtikirkon oma väki.

        Vai miten sinä ymmärrät hänen kommenttinsa:

        Suomi on pahin porttola mitä maan päältä löytyy. Revi siitä.
        SUOMI ON HUORIEN MAA NIIN KUIN KAIKKI MUUTKIN SYNNISSÄ RYPEVÄT SODOMAT JA GOMORRAT.
        ...

        Mutta sitten kirjoitat näin:

        >>> Joten kyllä tämä asia nyt kohdistuu Bushmanni enemmän sinne sun kotipuolen seurakuntaan >>>

        Vai että minuun kohdistat? Minä en tainnut olla se, joka haukkuu kaikki suomalaiset portoiksi ja Suomen paskalandiaksi, vai onko minulta jäänyt jokin viestini huomaamatta?

        Ja mitä tulee noihin tuomitsemisiin, niin oletko nähnyt minulta yhtään viestiä, jossa minä jaan taivaspaikkoja etukäteen, kuten eräät?

        Käyn niin harvoin tällä palstalla, enkä ole sen paremmin syventynyt kaikkeen mitä täällä kirjoitellaan. Aloituksesi oli vaan niin silmään pistävä, että "tartuin" siihen.

      • Bushmanni
        PikkuKonna kirjoitti:

        Käyn niin harvoin tällä palstalla, enkä ole sen paremmin syventynyt kaikkeen mitä täällä kirjoitellaan. Aloituksesi oli vaan niin silmään pistävä, että "tartuin" siihen.

        >> Aloituksesi oli vaan niin silmään pistävä, että "tartuin" siihen. >>

        Tarkoitukseni on aina kirjoittaa jotain sellaista, tai jostain sellaisesta, että siihen ihmiset tarttuvat ja heille syntyy päähän ajatuksia, mielellään omia, eikä niitä, joita papit sinne takovat.

        Välillä onnistun ja välillä en.

        Huomaan kyllä ketjuistani sen, milloin olen onnistunut ja milloin en ja koetan oppia tulkitsemaan oikein signaaleja, joita näen.

      • !!??!!
        Bushmanni kirjoitti:

        >>> Aloituksesi onkin selvästi tarkoitushakuinen >>

        Luultavasti näin on. Minä en kirjoita ns. lämpimikseni, vaan minulla on aina jokin tarkoitus viesteilläni. Hyvä, että se alkaa valjeta.

        >> enkä usko sen enempää Timon kuin Kainkaan siihen puuttuvan. >>

        Olet oikeassa. Amerikkalaisten kulttien kuukausipalkkainen henkilökunta yleensä osaa pysytellä kaukana niistä hirviöistä, joita he ovat onnistuneet luomaan. Luovat heitä kyllä, mutta sitten ei enää oteta vastuuta, kun se luotu uskonnollinen fanaatikko alkaa pistää oppeja käytäntöön, ja puhua niitä päähän taottuja oppeja julkisesti, joten olet taas oikeassa.

        >> Jos todella pidät kyseisiä ajatuksia "nousevan nuorison" mielipiteinä (adventtikirkon), niin et enempää voi olla metsässä. >>

        Yksikään adventisti ei ole vielä kirjoittanut, että !!??!! mielipiteet ovat kamalia ja hän ei voisi olla enempää väärässä. Päinvastoin. Werwerwer tuli tukemaan häntä ja sinäkään et ole paheksunut hänen mielipiteitään, niin pitäisikö meidän olla sitä mieltä, että Suomi on porttola sinunkin mielestäsi?

        Mitä mieltä olet Suomesta?

        Onko Suomi hyvä maa asua, vai ovatko suomalaiset porttoja, huoria ja toivotko, että suomelle käy huonosti?

        hyvä maa asua. Suomi on pakanoiden, siis hengellisten porttojen maa, jotka sitten kirjaimellisestikin porttoilevat. Toivon totisesti, että Jumala rankaisee tätä jumalatonta maata oikein olan takaa.

      • !!??!!
        Bushmanni kirjoitti:

        >>> Eihän !!??!! nimennyt ketkä tahi kuka sitä portoutta harjoittaa,... >>

        No hän taisi puhua yleisellä tasolla, eli kaikki muut, paitsi adventtikirkon oma väki.

        Vai miten sinä ymmärrät hänen kommenttinsa:

        Suomi on pahin porttola mitä maan päältä löytyy. Revi siitä.
        SUOMI ON HUORIEN MAA NIIN KUIN KAIKKI MUUTKIN SYNNISSÄ RYPEVÄT SODOMAT JA GOMORRAT.
        ...

        Mutta sitten kirjoitat näin:

        >>> Joten kyllä tämä asia nyt kohdistuu Bushmanni enemmän sinne sun kotipuolen seurakuntaan >>>

        Vai että minuun kohdistat? Minä en tainnut olla se, joka haukkuu kaikki suomalaiset portoiksi ja Suomen paskalandiaksi, vai onko minulta jäänyt jokin viestini huomaamatta?

        Ja mitä tulee noihin tuomitsemisiin, niin oletko nähnyt minulta yhtään viestiä, jossa minä jaan taivaspaikkoja etukäteen, kuten eräät?

        niin koira älähti kuin katajaan kapsahti kohdallasi, kun totesin että suomi on porttola... ilmeisesti sait taas hepulin. Sinua on näköjään helppo nykyisin hermostuttaa toteamalla miten asiat vain ovat.

      • !!??!!
        Bushmanni kirjoitti:

        >> Aloituksesi oli vaan niin silmään pistävä, että "tartuin" siihen. >>

        Tarkoitukseni on aina kirjoittaa jotain sellaista, tai jostain sellaisesta, että siihen ihmiset tarttuvat ja heille syntyy päähän ajatuksia, mielellään omia, eikä niitä, joita papit sinne takovat.

        Välillä onnistun ja välillä en.

        Huomaan kyllä ketjuistani sen, milloin olen onnistunut ja milloin en ja koetan oppia tulkitsemaan oikein signaaleja, joita näen.

        murjaisit!! "tulkitsemaan oikein"???? SALLI MEIDÄN NAURAA RÄKÄNAURUT tuollaiselle väitteellesi. Sinä et tulkitse mitään oikein, vaan aina tarkoituksella herjaat muita vääntämälä heidän kirjoituksiansa vinoon. ja sitten vielä kysyt miksi minä olen sitä mieltä, että suomi on porttola. Syy on sinussa ja kirjoituksissasi.

      • Bushmanni
        !!??!! kirjoitti:

        hyvä maa asua. Suomi on pakanoiden, siis hengellisten porttojen maa, jotka sitten kirjaimellisestikin porttoilevat. Toivon totisesti, että Jumala rankaisee tätä jumalatonta maata oikein olan takaa.

        Sinä se et osaa lopettaa ollenkaan ja hyvä niin.

        Voisitko nyt paljastaa meille edes seurakuntasi ja sen, kun on hengellinen paimenesi, eli kuka nämä ajatukset sinulle syöttää?

        Minä veikkaisin vahvasti tuota Mikkelin suuntaa, sillä siltä suunnalta tuota sinun retoriikkaasi paljon kuulee.

        Joten älä enää pidä hullua (siis minua) jännityksessä, vaan paljasta edes pappisi.

        Se olisi miehen työ ja sitten en enää koskaan kohtelisi sinua ikävin sanankääntein.

        Oletko mies vaiko elli, vaiko homoseksuelli?

      • Bushmanni
        !!??!! kirjoitti:

        murjaisit!! "tulkitsemaan oikein"???? SALLI MEIDÄN NAURAA RÄKÄNAURUT tuollaiselle väitteellesi. Sinä et tulkitse mitään oikein, vaan aina tarkoituksella herjaat muita vääntämälä heidän kirjoituksiansa vinoon. ja sitten vielä kysyt miksi minä olen sitä mieltä, että suomi on porttola. Syy on sinussa ja kirjoituksissasi.

        Nauru pidentää ikää, niin naura pois vain.

        Minä nauran joka päivä pari minuuttia itselleni, niin karisee turhat luulot parhaiten. Tekisi hyvää sinullekin!

      • Bushmanni
        !!??!! kirjoitti:

        niin koira älähti kuin katajaan kapsahti kohdallasi, kun totesin että suomi on porttola... ilmeisesti sait taas hepulin. Sinua on näköjään helppo nykyisin hermostuttaa toteamalla miten asiat vain ovat.

        Toki minä sain hepulin siitä, kun sinä kirjoitat suoraselkäsiesti sen, miten maa makaa.

        Se on selvä juttu ja voit olla siinä uskossa aivan vapaasti.

        Sinä et taida todellakaan ymmärtää sitä, kuinka paljon sinä tällä hetkellä vahingoitat seurakuntasi mainetta?

        Tälläkin hetkellä palstalla saattaa olla henkilöitä, jotka ovat kiinnostuneet adventtikirkosta ja ovat ehkä kerran käyneet sapattina kuuntelemassa saarnaa seurakunnassasi ja nyt ovat täällä lukemassa adventistien, siis myös sinun viestejäsi.

        Ajatteletko sinä ollenkaan sitä, millaisen kuvan he saavat adventtikirkosta ja haluavatko he ehkä seuraavana lauantaina mennä kuuntelemaan sinne yhtään mitään?

        Kykenetkö sinä näin vaikeaan ajatteluun ollenkaan?

      • (((((()))))):
        benedi kirjoitti:

        niitä jotka kokoavat portonpalkkoja, eikä kukaan täällä huoraa, anna vääriätodistuksia,
        jne. niin näytä toteen ettei niin ole!
        Jos ja kun saat sen toteen näytetyksi, niin silloinhan suom ion pyhä, vanhurskas ja hyvä maa...ja kyllä minusta harjakkaiksi !!??!!...pitää pyytää suomelta anteeksi!

        Eihän !!??!! nimennyt ketkä tahi kuka sitä portoutta harjoittaa,...sillä jos Jumalalla on vaimo, morsian maanpäällä, niin voihan olla että !!??!! on ilmituonut että portonpalkkoja nostaakin Jumalan oma vaimo!!

        Onhan näes niin että tämä nimimerkki tietää: " Ettehän tekään tuomitse muita , kuin omaan piiriinne kuuluvat, ulkopuoliset tuomitsee Jumala"

        Joten kyllä tämä asia nyt kohdistuu Bushmanni enemmän sinne sun kotipuolen seurakuntaan, jossa isäsi ja äitisi sapattisin käyvät...varma on kuitenkin tämä sana, että Jumala on pitänyt vanhempasi erossa synnistä,...sillä he tietävät että synti on laittomuus!

        Ja laittomuutta he vihaavat,...mutta on niitökin jotka ovat pujahtaneet seurakuntiimme, vakoilemaan vapauttamme Kristuksessa!

        Eihän ympärileikkaus tahi leikkaamattomuus ole yhtään mitään, vaan rakkauden kautta vaikuttava usko!
        Ja kun kerran Jumala on rakkaus, niin Jumalan rakkauden kauttahan uskomme vaikuttaa...mutta jos tulee päivä, jolloin se ei enää vaikuta,...niin eikö Jumala saa kutsua vaimoaan silloin portoksi?

        Mieshän on vaimon pää!!
        Ja kun ilmestyskirjaa luet, niin tataapi Hän siksi häntä kutsuakin... Kumpi siis on väärämielinen?
        Jumalako, vai vaimo?

        Jos vaimolla on salaisuus, kuten enkeli Johannekselle paljastaa olevan, niin eikö Jumala ole salaisuuksia paljastava Jumala?
        Tietäähän viisaana esiintyvä Bushmannikin, mitä salaisuuksia vaimoilla yleensä on??

        Adventistien kirkon kynnyksien vartijoina toimii täällä kekustelun perusteella itse paholaisen henki näköjään johon joukkoon yhtyi näiden toisten ääriaineksien lisäksi Benedikin, joden yhteisöön ei sovi muuta kuin ääri-fundamentalisteja ja kotimaansa päälle paskojia. Tavallinen uskovainen ei voi muuta kuin kauhistella. Nämä ihmiskunnan vihaajat olisi mielestäni syytä täysin erottaa omalle heille sopivalle meren saarelle viettämään omaa "taivas" onneaan. Nämähän alkaa olla vaarallisia normaalille kadulla kulkijalle, fähintäin psykologin hoidon tarpeessa olisi !!??!! hän ja werwerwer, mutta ei se se pahaa tekisi Benedillekään, sillä hän kommenttinsa viittaa vahvasti sinne suuntaan.(((((

      • benedi
        Bushmanni kirjoitti:

        >>> Eihän !!??!! nimennyt ketkä tahi kuka sitä portoutta harjoittaa,... >>

        No hän taisi puhua yleisellä tasolla, eli kaikki muut, paitsi adventtikirkon oma väki.

        Vai miten sinä ymmärrät hänen kommenttinsa:

        Suomi on pahin porttola mitä maan päältä löytyy. Revi siitä.
        SUOMI ON HUORIEN MAA NIIN KUIN KAIKKI MUUTKIN SYNNISSÄ RYPEVÄT SODOMAT JA GOMORRAT.
        ...

        Mutta sitten kirjoitat näin:

        >>> Joten kyllä tämä asia nyt kohdistuu Bushmanni enemmän sinne sun kotipuolen seurakuntaan >>>

        Vai että minuun kohdistat? Minä en tainnut olla se, joka haukkuu kaikki suomalaiset portoiksi ja Suomen paskalandiaksi, vai onko minulta jäänyt jokin viestini huomaamatta?

        Ja mitä tulee noihin tuomitsemisiin, niin oletko nähnyt minulta yhtään viestiä, jossa minä jaan taivaspaikkoja etukäteen, kuten eräät?

        omaan seurakuntaasi jossa lapsena kävit,...juoksit käytävillä saarnan aikana, ja piirtelit
        kirkonpenkissä värikynillä,..ja supisit yhtä ja toista ,puhelias kun olit!

        Etkö kallistanut korvaasi saarnojen aikana, että muistaisit...että jos !!??!! on sanonut olevan
        suomen pahin porttola , ja synnissä rypevä maa,...niin ei adventtikirkko ole tullut tätä porttolaa tuomitsemaan, vaan se on rekisteröity sitä varten, että se adventtikirkon kautta löytäisi
        avukseen pelastuksen oikeaan aikaan!!

        Ja oikea aika on siis tänään, ja viimeistään silloin kun suomi kuulee pelastuksen kutsun äänen,
        ihan kuin karja laitumelta emäntänsä äänen!

        Eihän !!??!! ole tullut suomea tuhoamaan, vaan esitti kait näkemyksensä siksi että suomi
        lopettaisi tuollaiset teot ja toimet!

        Eiväthän kaikki suomessa ryyppää, mutta ryyppäähän täällä niin moni että voisiko silti suomea juoppolalliksi kutsua!
        Jos 500.000 suomalaista juo, huoraa ja rypee synnissä, niin jos tuo määrä tekee syntiä, niin pitäisikö vihastua koko kansaan??
        Mitä Bushmanni arvelet?
        Tahi jos meillä on 100.000 syntistä, niin onko koko kansa syntinen? Ja jos koko kansa ei ole syntinen, sillä onhan syntiä, jota suomen laki ei lue synniksi, mutta Jumalan laki lukee!!

        Kumman lain tässä "porttola" asiassa mennään, rikoslain, vai tieliikennelain, vaiko alkoholilain, vaiko Jumalan lain mukaan,...sitten on vielä Mooseksen laki säädöksineen, osa joka oli meitä vastaan, ja osa joka on meidän puolella!

        Ei tämä !!??!! ihan tyhjää asiaa esille nostanut, sillä eikö eduskunta säätänyt lakia, jonka seurauksena perussuomalaisia tapetaan n. 14.000 lasta jo ennen syntymää, vuosittain... ja silti nämä lapset eivät ole kaikki porton lapsia!

        Joten kun tätä tuhotyötä on tehty jo 30-40 v, niin onko ihme että mietitään, et kuka hoitaa suurta ikäluokkaa, kun hoitoaika heille tulee!

        Eihän oikeusministeri voi vakavissaan antaa määräystä esim. sossuntyöntekijöille, että menkääpä ja puhaltakaapa elämän henkäys, näihin lapsiin, kun tuli tehtyä virheellinen laki takavuosina!

        Suomalainen nainen kun saatuaan lain, kait ampuisi hengiltä lähinaapurinsakin, kun valtakunnanjohto vain tuuppaisi sopivan lain rännistä alas kansan tykö!

        Tyhmyyshän on nainen...huom. en sanonut että nainen on tyhmä...vaikka mitä viisautta näette siinä että nainen sanoo kohdun lapselleen tänään: " Oi kuinka sinua tänään rakastankin...ja huomenna
        " minua et enää potki, ei minun vatsani ole potkimista varten, nyt saat lähteä autuaammille
        jalkapallokentille"
        No, mitäpä tuleva jalkapallo tähti voi, ..kun valmentaja käskee, niin mentävä on, sillä eihän ole kuin yksi ovi, josta tuli sisälle ja josta ulos...ja portinvartijat vielä vahdissa!!

        Väistääkö palloilija vasemmalle vai oikealle? Ei muuta kuin tulta munille !!??!!

      • benedi
        (((((()))))): kirjoitti:

        Adventistien kirkon kynnyksien vartijoina toimii täällä kekustelun perusteella itse paholaisen henki näköjään johon joukkoon yhtyi näiden toisten ääriaineksien lisäksi Benedikin, joden yhteisöön ei sovi muuta kuin ääri-fundamentalisteja ja kotimaansa päälle paskojia. Tavallinen uskovainen ei voi muuta kuin kauhistella. Nämä ihmiskunnan vihaajat olisi mielestäni syytä täysin erottaa omalle heille sopivalle meren saarelle viettämään omaa "taivas" onneaan. Nämähän alkaa olla vaarallisia normaalille kadulla kulkijalle, fähintäin psykologin hoidon tarpeessa olisi !!??!! hän ja werwerwer, mutta ei se se pahaa tekisi Benedillekään, sillä hän kommenttinsa viittaa vahvasti sinne suuntaan.(((((

        myös syntynyt todistamaan totuuden puolesta, ja eikös " Sinun sanasi ole kokonansa totuus"
        Jumalasta puhuin!

        Me adventtikirkossa opetamme, että : Olemme vieraita ja muukalaisia tämän maan päällä"!!
        Eli tämä maa, jonka päälle me paskomme, ..kuka paskoo veden vietäväksi, kuka kaivaa lapiolla kuopan, kuten Israelin kansa maahan aikoinaan, ..muutenhan leiri olisi ollut täynnä paskaa,!

        Siis adventisti etsivät koko ajan isänmaata, ja se ei ole suomi,...eiväthän he muutoin levittäisi kirjeopiston kortteja, ja rukoilisi " Isä meidän joka olet Taivaassa"...
        Ja eiväthän he olisi keksineet nimeä adventismi..jos olisivat sitä mieltä että heillä jo on isänmaa!!

        jos he rakastaisivat tätä maata, niin eiväthän adventistit olisi levittäytyneet ympäri maailman kertoakseen kaikille " uudesta maasta, jossa vanhurskaus asuu"

        Tuhannet saarnat, jonka lähetyssaarnaajat ovat pitäneet , sisältää sanoman, että mm. suomi on paska maa, mutta meillä on teille parempi maa tiedossa!

        Ja eiväthän he saarnaa ja kasta kuulijoitan tämän maan asukkaiksi , vaan tulevan, se onm taivaallisen maan kansalaisiksi!
        Tavallinen uskova tosin kauhistelee, että mitä järkeä on ottaa 200,000 euron talon laina, jos kerran Jeesuksen takaisintulo on lähellä, oven edessä!?
        Jos pitää ruveta vihaamaan tätä maata, ja rakastamaan tulevaa, jota ei voi nähdä, ei kosketella..
        Jeesus on siis taloni alku ja tekee siitä myös lopun .
        Hän on Alfa ja Omega..velkojeni alku ja loppu!
        Ja Jumala kuitenkin sanoo: " Älkää olko kenellekään mitään velkaa, muuta kuin että toisianne rakastatte"!!

        Tämähän johtaa siihen, että on täysin järjetöntä ottaa talovelkaa, jos Jeesuksen tulo on ulko-oven edessä!!
        Sekin kun on maksamatta!! Eli velkaista taloasi ei kukaan peri, se kait romutetaan...joten ei kannata kiinnittää sydäntään sellaiseen joka palaa...ja talollehan voi niin käydä!

        Mutta ne, jotka Herraa odottavat he perivät uuden maan, ja siellä on kuulemma talot valmiina!

      • benedi
        Bushmanni kirjoitti:

        >>> Eihän !!??!! nimennyt ketkä tahi kuka sitä portoutta harjoittaa,... >>

        No hän taisi puhua yleisellä tasolla, eli kaikki muut, paitsi adventtikirkon oma väki.

        Vai miten sinä ymmärrät hänen kommenttinsa:

        Suomi on pahin porttola mitä maan päältä löytyy. Revi siitä.
        SUOMI ON HUORIEN MAA NIIN KUIN KAIKKI MUUTKIN SYNNISSÄ RYPEVÄT SODOMAT JA GOMORRAT.
        ...

        Mutta sitten kirjoitat näin:

        >>> Joten kyllä tämä asia nyt kohdistuu Bushmanni enemmän sinne sun kotipuolen seurakuntaan >>>

        Vai että minuun kohdistat? Minä en tainnut olla se, joka haukkuu kaikki suomalaiset portoiksi ja Suomen paskalandiaksi, vai onko minulta jäänyt jokin viestini huomaamatta?

        Ja mitä tulee noihin tuomitsemisiin, niin oletko nähnyt minulta yhtään viestiä, jossa minä jaan taivaspaikkoja etukäteen, kuten eräät?

        Suomessahan ne kaikki kristilliset kirkot ovat, ja on kait ei kristillisiäkin...jos Suomion paska maa, ja porttola, niin onhan adventtikirkkokin jäsenineen suomessa...joten saa kait tuota nyt yleistää!

        Onhan sata varmaa että suomen seurakunnissa on porttoja ja huorintekijöitä,...asunhan minäkin suomessa, hih...en kait minäkään missään selibaatissa ole ollut, joten ei minua loukkaa jos
        joku minua huorintekijäksi sanoo, sehän on vain yksi synti,...ja mitäs tekään synnille
        voitte tehdä? Onko se poistunut jo kokonaan adventtikirkosta esim. helluntalaisten vaivoiksi,
        tai tupsahtiko se oikeauskoisten ,ortodoksien murheeksi!

        Jeesus sanoo: " Ilman minua te ette voi mitään tehdä" piste
        Koettakaapa siis lopettaa, epäjumalanpalvelus, spatin rikkominen, väärän todistusten jakaminen, toisen vaimon himoitseminen, varastaminen, jne.jne...huomaatte ettei se onnistu...kyllä se belsebuuppi, jonkin ansan virittää, johon kömsähdätte...osoitapa joku suomalainen joka ei olisi ollut
        edes hengellisesti portto!??

        Puhumattakaan jonkun peiton alla, ja voihan sitä olla omankin peiton alla portto pieni, pesu sieni...

        Pitääkö meidän nyt heittää pois usko, jonka palkka on suuri, sen takia että lankettiin joskus syntiin?
        Jos uskovan elämä on taistelua, miksi siinä ei saisi olla tappioitakin, eihän se vaikuta taistelulta, jos aina voittaa?
        Pitääkö menneitä muistella, ja niitä mieleen nostatella...eikös sitä joka panee kätensä auraan ja vilkuilee kynnöstään taaksepäin kyntäessään, katsota vähän oudoksuen...hmm..no, traktorilla kyntäessä on tosin vilkuiltava taakseenkin.

        Mutta kestäväisyyshän tässä on pääominaisuus, sillä eikös taivasmatka ole pitkä,...jos nyt satanen on joillain lasissa!
        Pitkän matkan kävelyssä on hyvä olla vahva sydän, joten sydämen hoitotoimenpiteet ovat matkalla tärkeintä työtä!
        Jos jätät matkan kesken, niin pääsetkö perille? Et, sinähän jäit välille!!

      • Fniss!
        Bushmanni kirjoitti:

        >> Aloituksesi oli vaan niin silmään pistävä, että "tartuin" siihen. >>

        Tarkoitukseni on aina kirjoittaa jotain sellaista, tai jostain sellaisesta, että siihen ihmiset tarttuvat ja heille syntyy päähän ajatuksia, mielellään omia, eikä niitä, joita papit sinne takovat.

        Välillä onnistun ja välillä en.

        Huomaan kyllä ketjuistani sen, milloin olen onnistunut ja milloin en ja koetan oppia tulkitsemaan oikein signaaleja, joita näen.

        Nii just. Sinä provosoit, sen kyllä huomaa. Mutta kun joku toinen tekee sinulle samaa niin alat keuhkoamaan ja saat, niinkuin !!??!! sanoo hepulin.

        Tuokin aloituksesi oli niin selvä provo. Sillä et kai edes sinä ole niin naiivi, että uskoisit ettei suurin osa suomalaisista ole tehnyt huorin Raamatun mittapuun mukaan.

      • Tämä jo tapahtuu
        !!??!! kirjoitti:

        hyvä maa asua. Suomi on pakanoiden, siis hengellisten porttojen maa, jotka sitten kirjaimellisestikin porttoilevat. Toivon totisesti, että Jumala rankaisee tätä jumalatonta maata oikein olan takaa.

        Kun hän vetää vain siunauksensa pois, paholainen saa mielin määrin rellestää. Niin se käy.

      • "hirveä oppi"???
        benedi kirjoitti:

        myös syntynyt todistamaan totuuden puolesta, ja eikös " Sinun sanasi ole kokonansa totuus"
        Jumalasta puhuin!

        Me adventtikirkossa opetamme, että : Olemme vieraita ja muukalaisia tämän maan päällä"!!
        Eli tämä maa, jonka päälle me paskomme, ..kuka paskoo veden vietäväksi, kuka kaivaa lapiolla kuopan, kuten Israelin kansa maahan aikoinaan, ..muutenhan leiri olisi ollut täynnä paskaa,!

        Siis adventisti etsivät koko ajan isänmaata, ja se ei ole suomi,...eiväthän he muutoin levittäisi kirjeopiston kortteja, ja rukoilisi " Isä meidän joka olet Taivaassa"...
        Ja eiväthän he olisi keksineet nimeä adventismi..jos olisivat sitä mieltä että heillä jo on isänmaa!!

        jos he rakastaisivat tätä maata, niin eiväthän adventistit olisi levittäytyneet ympäri maailman kertoakseen kaikille " uudesta maasta, jossa vanhurskaus asuu"

        Tuhannet saarnat, jonka lähetyssaarnaajat ovat pitäneet , sisältää sanoman, että mm. suomi on paska maa, mutta meillä on teille parempi maa tiedossa!

        Ja eiväthän he saarnaa ja kasta kuulijoitan tämän maan asukkaiksi , vaan tulevan, se onm taivaallisen maan kansalaisiksi!
        Tavallinen uskova tosin kauhistelee, että mitä järkeä on ottaa 200,000 euron talon laina, jos kerran Jeesuksen takaisintulo on lähellä, oven edessä!?
        Jos pitää ruveta vihaamaan tätä maata, ja rakastamaan tulevaa, jota ei voi nähdä, ei kosketella..
        Jeesus on siis taloni alku ja tekee siitä myös lopun .
        Hän on Alfa ja Omega..velkojeni alku ja loppu!
        Ja Jumala kuitenkin sanoo: " Älkää olko kenellekään mitään velkaa, muuta kuin että toisianne rakastatte"!!

        Tämähän johtaa siihen, että on täysin järjetöntä ottaa talovelkaa, jos Jeesuksen tulo on ulko-oven edessä!!
        Sekin kun on maksamatta!! Eli velkaista taloasi ei kukaan peri, se kait romutetaan...joten ei kannata kiinnittää sydäntään sellaiseen joka palaa...ja talollehan voi niin käydä!

        Mutta ne, jotka Herraa odottavat he perivät uuden maan, ja siellä on kuulemma talot valmiina!

        Eli te niissä lehdissänne informoitte ihmisiä vihaamaan muita kansalaisia jotka eivät hyväksy kiihko uskonnollisuuttanne, eli fundamentallista toimintaanne. Haluatte häiritä ihmisten harmoonista yhdessä-oloa ja saada tuollaista hirveää sadismin omaista vihaa aikaan, niinkuin esim- tämä !!??!! ja werwerwer ja muut kiihko ääri adventistit.

      • !!??!!
        "hirveä oppi"??? kirjoitti:

        Jos ja kun sanon, että Suomi on porttola, niin en ole kutsunut ketään vihaamaan suomalaisia, vaan suomalaisia tekemään parannuksen porttotouhuistaan. Jos eivät tee parannusta, niin tulkoon sitten Jumalan ilmoittama rangaistus niskaan. Ehkä sitten joku tekee parannuksen. Luepas kuule Raamattua!

      • !!??!!
        Tämä jo tapahtuu kirjoitti:

        Kun hän vetää vain siunauksensa pois, paholainen saa mielin määrin rellestää. Niin se käy.

        toisiaan myös itsekin rankaisee, eikä vain ota suojelustaan pois.

      • eremith32
        !!??!! kirjoitti:

        toisiaan myös itsekin rankaisee, eikä vain ota suojelustaan pois.

        Hei kovapää, johon ei tunnu tarttuvan mikään asia joka vaatisi vähänkin omaa ajattelua ja järkeilyä?
        Kuule nyt ei sellaista Jumalaa ole olemassa kenelläkään muilla, kuin sinulla ja, ehkä teillä toisilla fanaatikoilla jotka palvelette sellaista sadististista "jahvea" jota juutalaiset veren himoiset fariseukset ylipapit ja muut kapitalis-uskonnollispoliittiset äärijärjestöt palvoivat. He nauttivat aivan samalla tavalla kuin te, nyt ihailette mielessänne sitä sairasta kuvaa jonka olette maalanneet omaan saastaiseen sielunne tauluun, että nami nami - nyt meidän jumalamme astuu "piilosta" tuhoaa Suomen jumalattoman - porton kansan, ja kostaakin oikein kunnolla sen saastan, jonka minä; "!!??!!" ja werwerwer sekä fniss olemme rukoilleet sielussamme, että hän kuulisi meidän "hartaat rukouksemme".

        Tallaisia voimiako te "rukoilette"? Tämäkö on teidän etuoikeus adventismin opissa, että koska ihmiset eivät ota vastaan adventistioppia, niin me rukoilemme sen ihmiskunnan tuhoa, ja jumalamme rankaisee heitä lopulta ankarasti tulijärvessä, jos ei muuten, tai sitten tuhoaa heidät Jeesuksen "toisessa tulemuksessa". Tälläinenkö teidän uskonne on? Vai rankaiseeko hän muulla kuoleman lopullisella eli pysyvällä rangaistuksella? - Raamattu sanoo, että "Jumala on elämän henki". ja häntä tulee palvoa Hengessä". Mikä henki teissä käskee palvoa, ja ketä? No ainakin kommenteistanne nähden, ja niitä lukiessa saa selvän kuvan, että palvotte tyystin vastakkaista henkeä, joiden neovoja mielellänne toteutatte.

        Jeesuksen Kristuksen Jumala ei suinkaan hyväksy sellaista, vaan Hän ottaa suojeluksensa pois tallaisen "totuuden" edustajilta, eli sallii heille tapahtuvan heidän totuutensa mukaisesti, eli "joka toiselle kuoppaa kaivaa se itse siihen lankee". Eli jos ihmisen sisäitä elämää hallitsee tallainen fanaattinen viha toisin-ajattelevia kohtaan, niin tottakai se johtaa varmasti henkiseen tuhoon, kuten tälle "!!??!!" nimimerkkiä käyttävälle, on silmiin pistävästi tapahtumassa, ainakin pahasti henkisesti häiriintynyt hän on.

        Tasapainoinen "Henkinen elämä" on kaiken edellä mainitun ahdasmielisen fanaattisuuden yläpuolella, sellainen ihminen joka omistaa Vuorisaarnan esiin nostaman elämän ymmärryksen elää ainaisessa sopusoinnussa itsensä ja ympäristönsä, ja eritoten oman maansa lakien ja on ystävä kaikkien ihmisten, niin heidän elämän katsomustensa kunnioittamisessa kuin myökin ihmisyyden kunnioittamisessa. Kärsimys ja nautinto kuuluvat ihmisenä olemiseen, kärsimys ja koettelemukset ovat elämään kasvattavia oppiaineita, jotka meidän on otettava hengemme/sielumme kouluttajana.

        "Kaikki mitä nimitämme pahaksi, kärsimykseksi, tuskaksi, on ainoastaan episoodi määrätty kohta kehityksessämme täydellisyyden saavuttamiseksi". Henkinen rakkaus saavutetaan vain kulkemalla "ahtaan portin kautta" eli monien kärsimysten ja koettelemusten tien kautta, jolloin Hengen elämä on voittanut persoonallisen kiusauksen pyyteen.

      • sairasta sairasta!
        benedi kirjoitti:

        myös syntynyt todistamaan totuuden puolesta, ja eikös " Sinun sanasi ole kokonansa totuus"
        Jumalasta puhuin!

        Me adventtikirkossa opetamme, että : Olemme vieraita ja muukalaisia tämän maan päällä"!!
        Eli tämä maa, jonka päälle me paskomme, ..kuka paskoo veden vietäväksi, kuka kaivaa lapiolla kuopan, kuten Israelin kansa maahan aikoinaan, ..muutenhan leiri olisi ollut täynnä paskaa,!

        Siis adventisti etsivät koko ajan isänmaata, ja se ei ole suomi,...eiväthän he muutoin levittäisi kirjeopiston kortteja, ja rukoilisi " Isä meidän joka olet Taivaassa"...
        Ja eiväthän he olisi keksineet nimeä adventismi..jos olisivat sitä mieltä että heillä jo on isänmaa!!

        jos he rakastaisivat tätä maata, niin eiväthän adventistit olisi levittäytyneet ympäri maailman kertoakseen kaikille " uudesta maasta, jossa vanhurskaus asuu"

        Tuhannet saarnat, jonka lähetyssaarnaajat ovat pitäneet , sisältää sanoman, että mm. suomi on paska maa, mutta meillä on teille parempi maa tiedossa!

        Ja eiväthän he saarnaa ja kasta kuulijoitan tämän maan asukkaiksi , vaan tulevan, se onm taivaallisen maan kansalaisiksi!
        Tavallinen uskova tosin kauhistelee, että mitä järkeä on ottaa 200,000 euron talon laina, jos kerran Jeesuksen takaisintulo on lähellä, oven edessä!?
        Jos pitää ruveta vihaamaan tätä maata, ja rakastamaan tulevaa, jota ei voi nähdä, ei kosketella..
        Jeesus on siis taloni alku ja tekee siitä myös lopun .
        Hän on Alfa ja Omega..velkojeni alku ja loppu!
        Ja Jumala kuitenkin sanoo: " Älkää olko kenellekään mitään velkaa, muuta kuin että toisianne rakastatte"!!

        Tämähän johtaa siihen, että on täysin järjetöntä ottaa talovelkaa, jos Jeesuksen tulo on ulko-oven edessä!!
        Sekin kun on maksamatta!! Eli velkaista taloasi ei kukaan peri, se kait romutetaan...joten ei kannata kiinnittää sydäntään sellaiseen joka palaa...ja talollehan voi niin käydä!

        Mutta ne, jotka Herraa odottavat he perivät uuden maan, ja siellä on kuulemma talot valmiina!

        Mitä ihmettä sä hörhöilet? jo yli 2000 v-se on ollut siellä oven takana, ja sinä sanot, että ei kannata ottaa velkaa talon lainaa varten. Keroppa kuinka monta sukupolvea tuoho 2000 v-sopii jotka ovat ottaneet velkaa ja maksaneet talonsa. Älä viitsi noita höpön löpöjä ladella, ja ihmisten elämän halua yrittää murentaa, pidä ne sairaat ajatukset ominasi.

    • Joka palstalla on omat,häirikkönsä,kun selailee,Suomi 24 palstoilla.
      Siunausta ja Jumalan johdatusta elämällesi!

      • prof.

        että jokaisessa adventtikirkossakin on vähintään yksi tai jopa joukko häiriintyneitä adventisteja.
        Häiriintyneisyys on tarttuva "tauti".

        Katsokaamme vaikkapa natsien touhuja, niin aika ison joukon häiriintymisestä voidaan puhua vielä tänäkin päivänä.
        Tuppaa olemaan vain niin, että porukassa tyhmyys tiivistyy.
        Uskonyhteisöt ovat esim. tällaisia porukoita, joissa tyhmyys pääsee oikein valloilleen.
        Uskotaan kaikkea, mitä joku "pönttö" sieltä puhujapöntöstä sopertelee.
        Aammenet raikaa, kun oma ajattelu piilotetaan "penkin alle".
        Kivaa olla samaa mieltä, vaikka hampaat irvessä.

    • ##: Suomi onkin porttola! -## --Bushmanni --

      Mielestäsi Kristinusko on paholaisesta ja seurakunnat. Ei saa alistua
      paimennettavaksi vaan on oltava itse itselleen jumala. Pitää ennemmin
      ottaa tiede auktoriteetiksi kuin Raamattu, mutta kristityt ovat ottaneet
      Raamatun auktoriteetiksi. Sinä pidät suomalaisia kristittyjä porttoina.

      Sivumennen sanoen ..
      tiedät varsin hyvin ettei !!??!! edusta adventisteja vaan uskossaan
      vammautuneita. Siksi olet aivan epätieteellinen viitatessasi häneen,
      kun arvioit adventisteja. Häiriköitä löytyy kaikista suunnista ja
      suunnattoman paljon suunnattomista eli ulkopuolelle jättäytyvistä.

      • Bushmanni

        >>> Mielestäsi Kristinusko on paholaisesta ja seurakunnat. >>>

        Missä olen näin kirjoittanut? Amerikkalaiset humpuukilahkot ovat ties mistä, mutta muuten taidat valehdella?

        >>> vaan on oltava itse itselleen jumala. >>

        Missä olen näin kirjoittanut? Taisit keksiä tämän omasta päästä?

        >> Pitää ennemmin ottaa tiede auktoriteetiksi kuin Raamattu >>

        Missä olen näin kirjoittanut? Taisit keksiä omasta päästä?

        >> Sinä pidät suomalaisia kristittyjä porttoina. >>

        Missä olen näin kirjoittanut? Nimimerkki !??!! taisi näin kirjoittaa ja hänen adventistikaverinsa komppasivat häntä, mm. werwerwer. Ainoastaan pikku-konna rohkeni ilmoittaa adventistina, että suomalaiset eivät ole porttoja. Kukaan muu adventisti ei kumonnut !!??!! näkemystä.

        >>> tiedät varsin hyvin ettei !!??!! edusta adventisteja >>>

        Kyll' hän edustaa. Lahko on sellainen kuin sen jäsenet ovat. !!??!! on vakaumuksellinen adventisti ja silloin hän edustaa lahkoaan. Muistutan vielä, että vain yksi adventisti, pikku-konna, rohkeni ilmoittaa suorasti, että ei tue !!??!! näkeymyksiä. Kukaan muu ei kertonut, että ne olisivat väärin. Ei edes Timo Flink, vaikka hän kävi piipahtamassa keskustelussa. Hänkään ei kertonut, että by the way, !!??!! EI edusta oikeaa adventtikirkon näkemystä, joten ilmeisesti hän tykkäsi !!??!!:n ajatuksista.

        >> Häiriköitä löytyy kaikista suunnista >>

        Ja erityisen paljon heitä on amerikkalaisissa höpölahkoissa, kuten kokemuksen äänellä voin kertoa. Sinulla on kokemusta parista teatteriesityksestä, joista ei välttämättä kannata tehdä kovin pitkällemeneviä johtopäätöksiä.

        >>> ja suunnattoman paljon suunnattomista eli ulkopuolelle jättäytyvistä. >

        En ole tavannut ainoatakaan hörhöä sellaisten parista, jotka ovat nämä höpölahkot jättäneet. He ovat yleisesti sieltä mukavimmasta päästä ja sivistyneitä henkilöitä.

        Sinäkin olit ennen ihan sivistyneen oloinen henkilö, mutta se maski alkaa nopeasti yltäsi rapautua.

        "Missä olen näin kirjoittanut?"

        En tiedä oletko oikeastaan missään oikeastaan mitään kirjoittanut,
        mutta henkesi haisee Kristuksen seurakuntaa vastaan, olkootpa kyse
        mistä kirkkokunnasta tahansa.

        1.Tim.6:
        4 niin hän on paisunut eikä ymmärrä mitään, vaan on riitakysymyksien ja sanakiistojen kipeä, joista syntyy kateutta, riitaa, herjauksia, pahoja epäluuloja,
        5 alituisia kinastuksia niiden ihmisten kesken, jotka ovat turmeltuneet mieleltään ja totuuden menettäneet ... ... ...

      • Bushmanni
        AnttiVKantola kirjoitti:

        Eli sinä väitit taas jotain, vastoin tosiasioita.

        Kun pyysin sinua näyttämään toteen hassut väitteesi, niin sain lisää syytöksiä.

        Sinä olet kuule hieno lisä adventtikirkon nuoleskelijoihin. He ovat itse juuri samanlaisia kuin sinäkin.

        Kai_A ja Helmisten dynastia on saanut aika nopeasti koulutettua sinusta kelpo adventistin, joka kykenee valehtelemaan sujuvasti kirkkain silmin ja kun jää valehtelusta kiinni, niin hiukan lisää valhetta ja pari syytöstä ja taas jaksaa hymyillä, kuten amerikkalaiset kultit opettavat hymyilemään valkaistuin hampain ja leveästi.

        Sinä taidat jo ihan oikeasti uskoa itse kaikkiin juttuihisi, aivan sydämestäsi, niinkö?

        Valhetta valheen perään ja ajattelet olevasi hyväkin kristitty?

      • näin sinulle kävis

        aina voittaa sinut busman kristillisyydessä, ethän sinä kyllä olekkaan kristitty puheistasi päätellen, olet vain tyhjä huulen heittäjä tällä adventistien palstalla, kun et uskalla muille palstoille mennä, ne heittäis sinut pois palstaltaan ja pyyhkisivat jälkesikin.

      • Bushmanni kirjoitti:

        Eli sinä väitit taas jotain, vastoin tosiasioita.

        Kun pyysin sinua näyttämään toteen hassut väitteesi, niin sain lisää syytöksiä.

        Sinä olet kuule hieno lisä adventtikirkon nuoleskelijoihin. He ovat itse juuri samanlaisia kuin sinäkin.

        Kai_A ja Helmisten dynastia on saanut aika nopeasti koulutettua sinusta kelpo adventistin, joka kykenee valehtelemaan sujuvasti kirkkain silmin ja kun jää valehtelusta kiinni, niin hiukan lisää valhetta ja pari syytöstä ja taas jaksaa hymyillä, kuten amerikkalaiset kultit opettavat hymyilemään valkaistuin hampain ja leveästi.

        Sinä taidat jo ihan oikeasti uskoa itse kaikkiin juttuihisi, aivan sydämestäsi, niinkö?

        Valhetta valheen perään ja ajattelet olevasi hyväkin kristitty?

        Jatkat sanoista kiistelemistä ja PIMITÄT itse asian: et hyväksy yhtäkään kirkkokuntaa.

        1. Tim. 6:4
        niin hän on paisunut eikä ymmärrä mitään,
        VAAN ON RIITAKYSYMYSTEN JA SANAKIISTOJEN KIPEÄ,
        joista syntyy kateutta, riitaa, herjauksia, pahoja epäluuloja, ...

        Ev.lut. kirkkovuosi kahlaa lävitse Raamattua. Liitypä lukijoihin niin todellinen raamattutietoisuutesi paisuu siunatulla tavalla!
        http://evl.fi/Evkirja.nsf/kirkkovuosikalenteri

        Esim. tänään pe 20.8.10 opitaan luterilaisittain tekemään parannusta ...
        http://evl.fi/Evkirja.nsf/b77b2176fb5a41c7c225750d003cd360/344176c33f0940b4c22575230035af90?OpenDocument

        Sana tänään:
        Sinua, sinua vastaan olen rikkonut,
        olen tehnyt vastoin sinun tahtoasi.
        Oikein teet, kun minua nuhtelet,
        ja syystä sinä minut tuomitset.
        Ps. 51:6

        Ja sinä koetat hypätä yli sen, että välttyisit ottamasta taas valheistasi vastuuta, eli palataan sinne, mistä sinä sen valheillasi aloitit:

        http://keskustelu.suomi24.fi/listmessage/9271591/45467499

        Johon vastasin näin:

        >>> Mielestäsi Kristinusko on paholaisesta ja seurakunnat. >>>

        Missä olen näin kirjoittanut? Amerikkalaiset humpuukilahkot ovat ties mistä, mutta muuten taidat valehdella?

        >>> vaan on oltava itse itselleen jumala. >>

        Missä olen näin kirjoittanut? Taisit keksiä tämän omasta päästä?

        >> Pitää ennemmin ottaa tiede auktoriteetiksi kuin Raamattu >>

        Missä olen näin kirjoittanut? Taisit keksiä omasta päästä?

        >> Sinä pidät suomalaisia kristittyjä porttoina. >>

        Missä olen näin kirjoittanut? Nimimerkki !??!! taisi näin kirjoittaa ja hänen adventistikaverinsa komppasivat häntä, mm. werwerwer. Ainoastaan pikku-konna rohkeni ilmoittaa adventistina, että suomalaiset eivät ole porttoja. Kukaan muu adventisti ei kumonnut !!??!! näkemystä.

        >>> tiedät varsin hyvin ettei !!??!! edusta adventisteja >>>

        Kyllä hän edustaa. Lahko on sellainen kuin sen jäsenet ovat. !!??!! on vakaumuksellinen adventisti ja silloin hän edustaa lahkoaan. Muistutan vielä, että vain yksi adventisti, pikku-konna, rohkeni ilmoittaa suorasti, että ei tue !!??!! näkeymyksiä. Kukaan muu ei kertonut, että ne olisivat väärin. Ei edes Timo Flink, vaikka hän kävi piipahtamassa keskustelussa. Hänkään ei kertonut, että by the way, !!??!! EI edusta oikeaa adventtikirkon näkemystä, joten ilmeisesti hän tykkäsi !!??!!:n ajatuksista.

        >> Häiriköitä löytyy kaikista suunnista >>

        Ja erityisen paljon heitä on amerikkalaisissa höpölahkoissa, kuten kokemuksen äänellä voin kertoa. Sinulla on kokemusta parista teatteriesityksestä, joista ei välttämättä kannata tehdä kovin pitkällemeneviä johtopäätöksiä.

        >>> ja suunnattoman paljon suunnattomista eli ulkopuolelle jättäytyvistä. >

        En ole tavannut ainoatakaan hörhöä sellaisten parista, jotka ovat nämä höpölahkot jättäneet. He ovat yleisesti sieltä mukavimmasta päästä ja sivistyneitä henkilöitä.

        Sinäkin olit ennen ihan sivistyneen oloinen henkilö, mutta se maski alkaa nopeasti yltäsi rapautua.

        Joten onko sinulla sanomista valheisiisi, vai koetatko peittää jäljet uusilla valheilla ja syytöksillä, kuten kunnon kristitty yleensä tekee, erityisesti seminaarikristitty Antti, joka oppii kuin koira temppuja, jotka näyttävät joltain.

      • eremith32
        AnttiVKantola kirjoitti:

        Jatkat sanoista kiistelemistä ja PIMITÄT itse asian: et hyväksy yhtäkään kirkkokuntaa.

        1. Tim. 6:4
        niin hän on paisunut eikä ymmärrä mitään,
        VAAN ON RIITAKYSYMYSTEN JA SANAKIISTOJEN KIPEÄ,
        joista syntyy kateutta, riitaa, herjauksia, pahoja epäluuloja, ...

        Ev.lut. kirkkovuosi kahlaa lävitse Raamattua. Liitypä lukijoihin niin todellinen raamattutietoisuutesi paisuu siunatulla tavalla!
        http://evl.fi/Evkirja.nsf/kirkkovuosikalenteri

        Esim. tänään pe 20.8.10 opitaan luterilaisittain tekemään parannusta ...
        http://evl.fi/Evkirja.nsf/b77b2176fb5a41c7c225750d003cd360/344176c33f0940b4c22575230035af90?OpenDocument

        Sana tänään:
        Sinua, sinua vastaan olen rikkonut,
        olen tehnyt vastoin sinun tahtoasi.
        Oikein teet, kun minua nuhtelet,
        ja syystä sinä minut tuomitset.
        Ps. 51:6

        Kyllä minä annan Bushmannille hyvän todistuksen siitä, että hän todella käyttäytyy: hänelle sivistyneenä miehenä hienosti ja asiallisesti, hän jaksaa aivan asiattomiinkin vastata; jotka ovat pilkkaavia ja hyvin - hyvin törkeitä kommentteja esim; !!??!! ja werwerwerin- sanoisin sikamaisiin kommentteihin, joten nostan hänelle "korkealle hattuaani"! Sillä hänellä on ollut kärsivällisyyttä ja hionotunteisuutta rutkasti, jakaa noissa vastauksissaan, niin että hän on todella esimerkillinen monelle täällä itseään "kristityksi kutsuvalle"

      • eremith32
        eremith32 kirjoitti:

        Pieni korjaus! Hänelle Bushmannille! Sivistyneenä miehenä. On hienoa lukea hänen kirjoituksiaan, sillä hänellä on sentään sanottavaa jota arvostan!

      • Helmi Ruusunen

        Tottakai arvostat. Kaksi Jumalan vihaajaa, sinä ja Bushmanni. Tietysti teillä synkkaa hyvin.

      • Bushmanni
        Helmi Ruusunen kirjoitti:

        Tottakai arvostat. Kaksi Jumalan vihaajaa, sinä ja Bushmanni. Tietysti teillä synkkaa hyvin.

        >> Kaksi Jumalan vihaajaa, sinä ja Bushmanni. Tietysti teillä synkkaa hyvin. >>

        Voisitko kertoa ne kirjoitukseni, joista saat minut Jumalan vihaajaksi tai joista saat eremithin Jumalan vihaajaksi?

        Pistä seuraavaan viestiin linkit kirjoituksiini ja sitten katsomme asiayhteydet ja sitten pohdimme hiukan lisää.

        Vahva mielipide tarvitsee yleensä vahvat todisteet.

      • eremith32
        Helmi Ruusunen kirjoitti:

        Tottakai arvostat. Kaksi Jumalan vihaajaa, sinä ja Bushmanni. Tietysti teillä synkkaa hyvin.

        Minun käsitykseni mukaan uskovaisuus on sitä, että pyrkii kaikin keinoin välttämään ihmis-tulkintoihin laadittuja epäterveitä uskon-oppirakennelmia, jotka perustuvat kirkkojen auktoritääriseen päätelmään jostakin raamatun mielivaltaisesesta itsekeskeisestä tulkinnasta, johon sitten on luotu dogmaattinen kirkollinen oppi, joka pyrkii valtaan opillisten päätelmiensä turvin.

        Uskovaisuus on sitä, että ihminen tunnustaa yksinomaan Kristuksen rakkauden Herrakseen Jumalakseen, eli siveellisen puhdistuneen omantunnon, joka on moraalisesti valveutunut siveellisesti puhdas niin, että hänen käytöksensä on lähimmäistä kohtaan hillittyä siviswtynyttä ja kaikin puolin huomioivaa, ja auttavaa. Niin silloin hän tunnustaa Jumalan elämässään Herrakseen, koska hän näin edistää sielussaan Hänen Jumalan henkeä elämässään. Hän todistaa elämällään, että on korkeampi hyvän voima olemassa joka johtaa hänen persoonallisuuttaan. Tämänhän todistaa tiedekkin, ja silloinhan tallaiset sinunkin edustamat heikot ihmisten päätelmiin johdet,ja rakennetut kirkolliset heikot ihmisen järkeilemät opit eivät pysty todistamaan millään ajattelevalle ihmiselle hänen joka on rakentanut yksinomaan Kristuksen Rakkauden armoon ja anteeksiantoon, sekä palvelevaan lähimmäisensä huomioimiseen.

        "otuuson ihmeellistä; mitä enemmän sitä tavoittelemme sitä enemmän se meitä väistää". Eli meidän on mahdotonta sitä vangita itsellemme millään keinolla kirkkoyhteisönä. Tällä totuuden matkalla meidän on kuljettava yksilöinä sitoutumatta joidenkien kirkollisten yhteisöjen laatimiin dogmaattisiin oppiin. Mielemme täytyy puhdistautua kaikista niistä minkä se on turvallisuuden tarpeessa, ta sen yllyttämänä itseensä luonut, ja sen ajamana jouduttanut itsensä jonkun kirkolliseen oppikaavan orjaksi.

        Minun nähdäkseni ihminen joka on esim; sitonut itsensä adventismiin, olisi äärettömän tärkeää, että hän antaisi takaisin kaiken sen, mitä hän yhteisön yllyttämänä on koonnut itseensä. Ihminen joka pakenee aivan kuin itseään, ja rakentaa toisen yhteisön laatimaan
        elämän uskonnolliseen kaavaan, on silloin hyljännyt omakohtaisen totuuden etsinnän ja kieltänyt oman vapahtajansa. Jumalallisessa rakkaudessa on kaikki, ja se on kätketty jokaisen ihmisen sieluun/sydämeen.

        Ja se on jokaisessa ihmisessä vähintäinkin sinapin siemenen koossa. Ja se varmasti sieltä löytyy kun vaikka syvennymme Jeesuksen Kristuksen Vuorisaarnaa tutkimaan. Mutta se on aivan varma, että me menetämme otteen totuuteen, jos me samaistumme kirkollisiin oppi-päätelmiin ja dogmatiikkaan. Kaikki ihmisten päätelmät ovat erittäin pettäviä silloin kun ne tuodaan kirkollisina oppirakennelmina varsinkin ajattelemattomalle ihmisyksilölle tarjottuna totuutena. Meille ihmisille tarjotaan kirkollisten yhteisöjen taholta, ja varsinkin U.S.A-n uskonnollisten yhteisöjen taholta mitä ovelinta harhaa, joihin on valitettavasti suuri joukko ihmisiä itsensä joutunut vangitsemaan.

    • Bushmanni näyttää helteisen kesän seurauksena päässeen vapaaksi
      kaikesta ajattelemisesta - lienee saavuttanut ajattelemattomuuden.
      Sillä kyllä tämä ajattelemattomuutta on ...

      "Suomi onkin porttola!" -- Bushmannin otsikko

      "" Uskottetko, esim Kai_A ja Timo F. siihen,
      että !!??!! mielipiteet edustavat laajemminkin
      jäsenistönne näkemystä ""
      -- Bushmannin avoin kysymys --

      Tuohon sanoisin että kaikkihan tietävät että !!??!! ei edusta adventismia,
      vaan tahtoo palstoilla aiheuttaa yleistä hämminkiä ja ristiriitoja yms.
      Todennäköisesti !!??!! on langennut ylöspäin, ylimieliseksi, ja on ylpeä
      siitä, ettei kuulu MIHINKÄÄN seurakuntaa; ei huolita.

      Kummastelen sitä erityisesti, että miksi Bushmanni tahtoo äärimmäisen
      huonoja iskulauseita nostattaa ylös haudasta, aivankuin uusnatsismia se.

      """ Suomi on pahin pakanamaa.
      -Suomi on pahin porttola mitä maan päältä löytyy. Revi siitä.
      -Maailman valtiot ovat kaikki Saatanan valtakuntaa.
      -Koko tämä maailma on saatanan valtakunta, sanoo RAAMATTU.
      -SUOMI ON HUORIEN MAA NIIN KUIN KAIKKI MUUTKIN SYNNISSÄ RYPEVÄT SODOMAT JA GOMORRAT.
      -Toivottavasti Suomelle käy huonosti.
      -suomi = paskalandia
      Tämä kaikki vain yhdessä ketjussa, pienen hetken sisällä. """
      -- Bushmannin viestistä nämä iskulauseet--

      • ruskeata

        sontaa syytävät palstalle jatkuvalla syötöllä.
        Bushmanni vain kertoo, kenen ja millaista sontaa adventistit kirjoittelevat palstoille.

      • No nyt alkaa näyttää pahasti siltä, että loputkin järkesi valosta on pahasti sammumaan päin.

        Oletko kenties ollut adventtikirkon järjestämässä seminaarissa viime aikoina, kun yleensä sinun kirjoituksesi taso laskee roimasti heti niiden jälkeen. Näiden humpuukilahkojen mukaan kun ihminen tulee uskovaksi ainoastaan käymällä nipun kursseja ja seminaareja, joilla opetellaan käyttäytymistä, jollaista käytöstä ns. kristityltä odotetaan, eli kuten koiraa koulutetaan käyttäytymään niin, miten ihmiset toivoisivat koiran käyttäytyvän.

        Mutta itse asiaan. Sinäkö kehtaat aivan oikeasti väittää, että seuraavat kommentit ovat minun käsityksiäni:

        >>> Kummastelen sitä erityisesti, että miksi Bushmanni tahtoo äärimmäisen
        huonoja iskulauseita nostattaa ylös haudasta, aivankuin uusnatsismia se. >>>

        >>>>""" Suomi on pahin pakanamaa.
        -Suomi on pahin porttola mitä maan päältä löytyy. Revi siitä.
        -Maailman valtiot ovat kaikki Saatanan valtakuntaa.
        -Koko tämä maailma on saatanan valtakunta, sanoo RAAMATTU.
        -SUOMI ON HUORIEN MAA NIIN KUIN KAIKKI MUUTKIN SYNNISSÄ RYPEVÄT SODOMAT JA GOMORRAT.
        -Toivottavasti Suomelle käy huonosti.
        -suomi = paskalandia
        """
        -- Bushmannin viestistä nämä iskulauseet-- >>>>

        Sinä aivan aikuisen vakavasti väität, että koska nämä olivat minun viestissäni, niin nämä edustavat minun näkemyksiäni?

        Luitkos sinä taaskaan viestiä, vai mistä kenkä puristaa?

        Sinä taidat olla menossa aika jyrkkää syöksyä henkisen epätasapainon tilaan ja olisin jo hiukan huolestunut sinusta, jos en tietäisi, että valitettavasti amerikkalaiset humpuukilahkot saavat tällaista ihmisessä aikaan, eli se on aivan normaalia. He saavat ihmisestä uskonnollisen zombien ja sinä todistat sitä joka viestissäsi, nykyään.

        Sinä kehtaat väittää, että minä ole sitä mieltä, että suomi = paskalandia, niinkö?

        Sinun järkesi valo on nyt niin himmeä, että sitä tuskin huomaa, mutta älä huoli, niin se on ollut jo pitkään nimimerkillä !!??!! ja te olette samassa veneessä, niin sinne sovitte tukemaan toisianne.

      • !!!!!!!!!!!!!!!!!!!!
        bushmanni kirjoitti:

        No nyt alkaa näyttää pahasti siltä, että loputkin järkesi valosta on pahasti sammumaan päin.

        Muistan, kun Kai_A Toivonlinnassa Raamatun tunnilla opetti, että seurakunta on kuin sairaala. On sairaita, jotka tarvitsevat parantajaa. Tuli vaan taas mieleeni, kun näitä kommentteja täällä lukee.

      • !!!!!!!!!!!!!!!!!!!! kirjoitti:

        Muistan, kun Kai_A Toivonlinnassa Raamatun tunnilla opetti, että seurakunta on kuin sairaala. On sairaita, jotka tarvitsevat parantajaa. Tuli vaan taas mieleeni, kun näitä kommentteja täällä lukee.

        >>> Muistan, kun Kai_A Toivonlinnassa Raamatun tunnilla opetti, että seurakunta on kuin sairaala. On sairaita, jotka tarvitsevat parantajaa. Tuli vaan taas mieleeni, kun näitä kommentteja täällä lukee. >>>

        Minulla on sellainen tuntuma, että he eivät näistä seurakunnista tunnu apua saavan, vaan he sairastuvat siellä yhä pahemmin ja pahemmin.

        Tämä on selkeästi havaittavissa vaikkapa Antin jutuista, jotka jutut menevät koko ajan syvemmälle hulluuden syövereihin.

        Seurakunnista on tullut "sairaaloita", jotka keräävät henkisesti epävakaita puoleensa, mutta apua he eivät sieltä löydä, vaan sairastuvat pahemmin.

        Onneksi ovat siellä, eivätkä sairastuttamassa terveitä kaduilla ja toreilla. Tapa se on tuokin saada yhteiskunta näyttämään näennäisesti terveemmältä, kun kahjot kerätään säilytykseen, ketkä sairaaloihin ja ketkä lahkoihin.

      • benedi= siunattu

        aika yksin mielipiteinesi, Bush, ...niin eikö ole johdonmukaista ajatella, että sinä olet
        lahko, ..ja lahkon päämies on Bush..?
        Vai miten tämä lahkous lasketaan? Onko suuri kirkko eli luterilaiset. päässeet suuruutensa kautta pois lahkoudesta?

        Ja koska Raamattu sanoo, että lahkon päämies on Kristus, sen tietyn lahkon!
        Onko silloin esim. Katolinen kirkko, ortodoksit, ja luterilaiset päässeet pois Kristuksesta?

        Eikö se, joka sanoo sinä olet lahkolainen, eikö hänen tule karttaa lahkon Päämiestä
        Kristustakin!?

        Jos pääset eroon lahkonpäämiehestä, niin pääset eroon lahkolaisista? Niinkö?

        Jos suuruus on kriteerinä, eikä evankeliumi, siihen että onko lahko vai ei, niin lasketaanko
        Kristuksen jäsenet, enkelit ja taivaan vallat mukaan lahkouteen?

        Kristushan on heidänkin Päämies! Siinä tapauksessa, kaikki tällä maapallolla olevat kirkot ja järjestöt
        ovat pienempiä, kuin Kristuksen, joka on lahkon Päämies, joukot!

        Tämä johtaa siihen, että Kristus joukkoineen on suurin kaikista, ja silti hän on lahko Päämies!

        Tästä johtaa väjäämättä siihjen, että Bushmanni on tästä lahkosta vapaa?
        Mutta jos hän hyväksyy Kristuksen, ...mutta ei hänen lahkolapsiaan, eli perillisiään, niin eikö hän ole joutunut riitaan itse " sen lahkon Päämiehen" kanssa??

        Adventistithan saarnaavat evankeliumia Kristuksesta...ja Bushmanni mollaa hänen lapsiaan,..jotka
        ovat kuitenkin kastetut Kristukseen, lahkon Päämieheen!

        Bush..in pitäisi nyt näyttää toteen etteivät adventistit olekaan lahkolaisia, eivätkä ole
        ystäviä lahkon Päämiehen kanssa, ja ettei heidän oppinsa ole sama,
        kuin adventisteilla, jotka vielä hetki sitten olivat lahkolaisia...niinkuin tuli ollakin!

        Nyt Bushmannin, pitäisi vääntää rautalangasta malli, että todellisuudessa lahkolaisia ovat ne ,tavalliset ja terveet ihmiset, jotka kadulla kulkevat,...ja etteivät adventistit yllä lahkouteen!

        Sitten Bushin, pitää valita kumpaan hän haluaa kuulua, lahkolaisiin,...vai ei lahkolaisiin, johon
        nyt adventistit eivät kuulu! terv. Benkku

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Aivosyöpää sairastava Olga Temonen TV:ssä - Viimeinen Perjantai-keskusteluohjelma ulos

      Näyttelijä-yrittäjä Olga Temonen sairastaa neljännen asteen glioomaa eli aivosyöpää, jota ei ole mahdollista leikata. Hä
      Maailman menoa
      89
      2888
    2. Pelotelkaa niin paljon kuin sielu sietää.

      Mutta ei mene perille asti. Miksi Venäjä hyökkäisi Suomeen? No, tottahan se tietenkin on jos Suomi joka ei ole edes soda
      Maailman menoa
      299
      1676
    3. Mikä saa ihmisen tekemään tällaista?

      Onko se huomatuksi tulemisen tarve tosiaan niin iso tarve, että nuoruuttaan ja tietämättömyyttään pilataan loppuelämä?
      Sinkut
      246
      1547
    4. Minkä merkkisellä

      Autolla kaivattusi ajaa? Mies jota kaipaan ajaa Mersulla.
      Ikävä
      87
      1381
    5. IL - VARUSMIEHIÄ lähetetään jatkossa NATO-tehtäviin ulkomaille!

      Suomen puolustuksen uudet linjaukset: Varusmiehiä suunnitellaan Nato-tehtäviin Puolustusministeri Antti Häkkänen esittel
      Maailman menoa
      402
      1374
    6. Nyt kun Pride on ohi 3.0

      Edelliset kaksi ketjua tuli täyteen. Pidetään siis edelleen tämä asia esillä. Raamattu opettaa johdonmukaisesti, että
      Luterilaisuus
      398
      1292
    7. Kiitos nainen

      Kuitenkin. Olet sitten ajanmerkkinä. Tuskin enää sinua näen ja huomasitko, että olit siinä viimeisen kerran samassa paik
      Tunteet
      2
      1069
    8. Esko Eerikäinen tatuoi kasvoihinsa rakkaan nimen - Kärkäs kommentti "Ritvasta" lävähti somessa

      Ohhoh! Esko Eerikäinen on ottanut uuden tatuoinnin. Kyseessä ei ole mikä tahansa kuva minne tahansa, vaan Eerikäisen tat
      Suomalaiset julkkikset
      38
      1037
    9. Hyväksytkö sinä sen että päättäjämme ei rakenna rauhaa Venäjän kanssa?

      Vielä kun sota ehkäpä voitaisiin välttää rauhanponnisteluilla niin millä verukkeella voidaan sanoa että on hyvä asia kun
      Maailman menoa
      329
      874
    10. Miksi Purra-graffiti ei nyt olekkaan naisvihaa?

      "Pohtikaapa reaktiota, jos vastaava graffiti olisi tehty Sanna Marinista", kysyy Tere Sammallahti. Helsingin Suvilahden
      Maailman menoa
      257
      845
    Aihe