Eikö se Atlantti ole meille suomalaisille vähän liian kaukana?

Brittien ”transatlanttisuus” perustuu siihen, että he haluavat jakaa uudelleen maailman Yhdysvaltojen kanssa tai päästä ainakin tuntuville osingoille ja lisäksi kieli ja Nato yhdistää. Yhdysvaloilla ei tähän yhteistyöhön ole mitään vastaan sanottavaa, päinvastoin! Englaninkieliset Natomaat ovatkin aivan omalukunsa, eli Yhdistyneet Kuningaskunnat ja Yhdistyneiden Kuningaskuntien entiset siirtomaat kuten Kanada ja Pohjois-Amerikan yhdysvallat.

Transatlanttiseen strategiaan, politiikkaan ja ulko- ja turvallisuuspolitiikkaan vaaditaan ainakin se, että Atlantin valtameri on lähellä.

Suomea lähellä ei Atlantti ainakaan ole, eikä se ole lähellä Saksaakaan tai Italiaa ja monia muita Natomaita, miksi siis harjoittaa muita dominoivaa ”Transatlanttista ulko- ja turvallisuus politiikkaa?” kuten esim. "Terrorismin vastainen sota", joka on tai oli enemmän häiriköivän ja metelöivän Presidentti Bushin vihaa täynnä olevia puheita, kuin todella etsiä terrorismia. Tehtiin päinvastoin, ei etsittykään riittävän tarmokkaasti todellisia terroristeja vaan jyvät ja akanat menivät täysin sekaisin ja alettiin suurpiirteisesti kirjaamaan lopulta miljoonia länsimaisia ihmisiä henkilötietoineen leimana "terrorist"i.

Ei se transatlanttisuus perinteisesti myöskään ole kiinnostanut Ranskaa (olivat jopa pois Nato kuvioista vuosien 1969-2003 välisen ajan, vaikka Atlantti nyt siinä heillä on vieressä ja heillä oma "hiljaisempi" ranskalainen maailmansa, kun amerikkalaismielinen Presidentti vaihtuu Ranskassa, kurssi on aivan toinen.

Kanada on ”eurooppalaisempi”, kuin Yhdysvallat, ehkä juuri Kanadan ranskankielisten vaikutuksen vuoksi. Ranska on ollut ”hyvää pataa” mm. ainakin Belgian kanssa. Onhan Belgia puoliksi ranskankielinenkin.

Keski- ja Etelä-Euroopan tulee tehdä itsenäistä turvallisuus politiikkaa yhdessä Pohjolan kanssa ja antaa olla nuo entiset itäblokinmaat ja lännessä englantia puhuvat maat omissa turvallisuus- ja ulkopoliittisissa kehyksissään, joissa on suomalaisena aina välillä vaikeata nähdä mitään järkevää. mm Irakin ja Afganistanin sotien kiihkeitä kannattajia ja halu nähdä Venäjä jonkinlaisena supervaltana.

Venäjä on "vain" suurvalta brittien tavoin, eikä Venäjästä enää saa kukaan supervaltaa, siinä palapelissä tökkii useimmat osat, jotka runnomallakaan eivät sovi keskenään kokonaisuuteen.

Suurvalta Venäjä on, mutta diplomatiassa ja muussa ei siihen tule suhtautua, kuten nousevaan supervaltaan, kun se ei pelkällä öljyllä onnistu ja silläkin Business on hankalaa, kun öljynhinnat heilahtavat niin rajusti, että varmasti venäjällä on vaikeata tehdä budjettia seuraaviksi vuosiksi.

Siis Anglosaksit, Angloamerikkalaiset sekä, slaavilaiset (jenkki nuolijat) maat, eivät ole meidän kanssa samaa porukkaa. Kylmä tosiasia.

Samaa porukkaa meidän kanssamme voisi olla koko Skandinavia sekä Keski- ja Etelä-Euroopan maat.

-masson

http://www.saulmasson.org

3

219

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Iivan

      valtameri huuhtelee rantojamme, eli kaikki merirajamme ovat Atlantissa.

      • ihme ja kumma

        Onko Itämeri osa Atlanttia? Tämä on uutta minullekkin.


      • Iivan

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Savonlinnassa machete hyökkäys!

      Myös kirvestä käytetty lyömäaseena......näin se Savonlinnakin rikastui...
      Maailman menoa
      132
      1724
    2. Jos sinua kiinnostaa nainen

      tai olet miettinyt, niin ei minulla ole ollut ketään. Olen viettänyt hiljaista ja yksinäistä elämää. En ole "käynyt nais
      Ikävä
      57
      1391
    3. Suoraan Sinulle

      En usko välttämättä mihinkään sielunkumppanuuteen tai muuhun maagiseen voimaan, mutta sinussa olen silti nähnyt jotain,
      Ikävä
      49
      1139
    4. Mikä siinä sun kaivatussasi on niin

      erityistä muihin verrattuna? 🙋‍♂️
      Ikävä
      78
      1005
    5. Apokryfikirjat: mitä "kielletyt kirjat" kätkevät sisäänsä?

      Itämaiset palstat eivät ole Raamatun tai kristinuskon asialla, mutta koska meitä häiritään täällä, meidän on puhuttava a
      Hindulaisuus
      371
      851
    6. Miksi toisille löytyy kumppani, mutta joillekin ei?

      Usein ihmettelee, miten helppoa joillekin on löytää seuraa. Jo nuoresta asti on kumppani vierellä ja jos tulee ero, vaih
      Sinkut
      124
      729
    7. aa eli nyt tajuan..

      eli siis pitkä-aikainen vaikeus parisuhteen saamisesta johtuu omalta kohdaltani alhaisesta yhteiskunnallisesta asemasta.
      Sinkut
      117
      685
    8. Niin siinä kävi

      Mä ihastuin suhun. Kukapa ei? Olisi pitänyt kuunnella sisäistä naisen vaistoa, etten takuulla ollut ainut. Kuulin sattum
      Ikävä
      38
      684
    9. Mitä siellä tapahtuu?

      Mitä ihmettä? Joku hyökkäys?
      Savonlinna
      17
      651
    10. Mikähän auttaisi kun kuIIi

      Seisoo kun lipputanko. PaIIien sitominen antaa voimakkaan orkun mikä jeesaa himoja hetkeksi, mutta se panetus tulee pian
      Ikävä
      69
      636
    Aihe