Tieroksi teillekkin. Kopioottin blogia ja ihimettelen hilijaisuutta asian suhtehen?
Ilkassa oli tänään kirjoitus jossa entinen Perussuomalaisten piirisihteeri Manninen ottaa kantaa uudesta tulokkaasta Perussuomalaisiin.
Kirjoitus oli hyvä ja asiallinen, ainut virhe oli "piirisihteerin" nimikkeen kohdalla.
Piirisihteeri Manninen on sanonut itsensä irti, no ehkä kuukausi sitten. En ole varma ajasta.
Seuraavassa kokouksessa Piiritoimikunnan asialistalla on, piirisihteerin valinta vuoden 2010 loppuun.
Liekö toimittaja itse lisännyt Mannisen entisen viran kirjoitukseensa, tiedä häntä.
Eihän tuolla nyt väliä ole, mutta kun ihminen sanoo itsensä irti tuokoon hän sen myös julki yleisesti.

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.