VTT vaatii tutkijoitaan vaikenemaan

Joukko VTT:n tutkijoita syyttää työnantajaansa painostuksesta. Valtion teknillinen tutkimuskeskus yrittää tutkijoiden mukaan runnoa läpi yksituumaisen näkemyksen muun muassa energiakysymyksistä ja painostaa yksittäiset työntekijät vaikenemaan julkisuudessa.

STT:n haastattelemien tutkijoiden mukaan talon johto on erityisen tarkkana energiapolitiikan linjauksista. Viime aikoina kiistaa ovat herättäneet kannanotot ja tutkimukset turpeesta, ydinvoimasta ja biopolttonesteistä.

Turpeen käytöstä on talossa erilaisia näkemyksiä, koska tutkimusta aiheesta tehdään eri näkökulmista. VTT tekee yrityksille tilaustutkimuksena tuotekehitystoimintaa, mutta myös julkista tutkimusta esimerkiksi ilmastonmuutoksen hillinnästä.

"VTT:n sisällä on hyvin erilaisia näkemyksiä turvekeskustelussa. Se, että johto päättää tehdä asiasta linjauksia ja tiedottaa tutkimustuloksista valikoivasti, pikkuisen ihmetyttää", sanoo nimettömänä pysyttelevä tutkija.

Erikoistutkija Jari Ihonen sai työnantajaltaan varoituksen arvosteltuaan julkisuudessa ydinvoimatutkimuksia juuri ennen eduskunnan ydinvoimaäänestystä. Hän kertoo kommentoineensa tutkimuksia yksityishenkilönä, mutta työnantajalle selitys ei riittänyt. Ihonen on vihreiden ehdokkaana ensi kevään eduskuntavaaleissa.

Ihonen on ainoa tutkija, joka on saanut sanomisistaan virallisen varoituksen. Useat tutkijat kertovat STT:lle, että suusanallisia moitteita ja painostusta on ollut enemmänkin.


http://www.kaleva.fi/uutiset/vtt-vaatii-tutkijoitaan-vaikenemaan/866990#kommentit
169
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Mielipidekirjoitus jäi lähettämättä

VTT:n ilmastoryhmässä työskennellyt tutkija kuvaa työnantajansa toimintaa painostavaksi. Haastatellut työntekijät pysyttelevät nimettöminä, koska pelkäävät työpaikkojensa puolesta.

"Olen joutunut tällaisen sensuroinnin kohteeksi. Tämä on ihan todellisuutta VTT:ssä."

VTT:n johto kielsi tutkijaa jokin aika sitten lähettämästä turve-energiaa kritisoivaa mielipidekirjoitusta Helsingin Sanomiin.

"Ongelma koskee sektoreita, joita valtio ja ministeriöt säätelevät voimakkaasti ja joissa suuryrityksillä on vahvat intressit. Kun VTT toimii molempien suuntaan, jännitteet ovat välillä aika rajuja."

Tutkijat kritisoivat myös sitä, että VTT:n kantoja esittelevät julkisuudessa aina samat ihmiset. Tutkimuslaitoksella ei pitäisi heidän mukaansa olla yhtä virallista kantaa, vaan talon pitäisi toimia tiedon tuottajana.

"Vapaassa yhteiskunnassa täytyy olla ristiriitaista tietoa. Eihän asioita VTT:ssä päätetä. Meidän roolimme on tuottaa tietoa monipuolisesti."

STT,

Äänestä

Kommentoi aloitusta


VTT=VitunTyhmäTollo kirjoitti:

Joukko VTT:n tutkijoita syyttää työnantajaansa painostuksesta. Valtion teknillinen tutkimuskeskus yrittää tutkijoiden mukaan runnoa läpi yksituumaisen näkemyksen muun muassa energiakysymyksistä ja painostaa yksittäiset työntekijät vaikenemaan julkisuudessa.

STT:n haastattelemien tutkijoiden mukaan talon johto on erityisen tarkkana energiapolitiikan linjauksista. Viime aikoina kiistaa ovat herättäneet kannanotot ja tutkimukset turpeesta, ydinvoimasta ja biopolttonesteistä.

Turpeen käytöstä on talossa erilaisia näkemyksiä, koska tutkimusta aiheesta tehdään eri näkökulmista. VTT tekee yrityksille tilaustutkimuksena tuotekehitystoimintaa, mutta myös julkista tutkimusta esimerkiksi ilmastonmuutoksen hillinnästä.

"VTT:n sisällä on hyvin erilaisia näkemyksiä turvekeskustelussa. Se, että johto päättää tehdä asiasta linjauksia ja tiedottaa tutkimustuloksista valikoivasti, pikkuisen ihmetyttää", sanoo nimettömänä pysyttelevä tutkija.

Erikoistutkija Jari Ihonen sai työnantajaltaan varoituksen arvosteltuaan julkisuudessa ydinvoimatutkimuksia juuri ennen eduskunnan ydinvoimaäänestystä. Hän kertoo kommentoineensa tutkimuksia yksityishenkilönä, mutta työnantajalle selitys ei riittänyt. Ihonen on vihreiden ehdokkaana ensi kevään eduskuntavaaleissa.

Ihonen on ainoa tutkija, joka on saanut sanomisistaan virallisen varoituksen. Useat tutkijat kertovat STT:lle, että suusanallisia moitteita ja painostusta on ollut enemmänkin.


http://www.kaleva.fi/uutiset/vtt-vaatii-tutkijoitaan-vaikenemaan/866990#kommentit

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu