Onko Saksa todella Suomen henkivakuutus vai onko tämä vain kansallisromanttinen myytti jota saksalaiset ja suomalaiset ylläpitävät?
Onko Saksa?
kenraali dietl
13159
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 13
Vanhimmat
kahden suurvallan välittömässä vaikutusalueella oleva kansakunta pakostakin joutuu aina jotenkin vedetyksi näihin kiistoihin mukaan, se on sitten toinen juttu miten osaa asemaansa hyödyntää, vai onko se vain rasite.
Venäjä ei todellisuudessa ole suurvalta vaan pelkkä iso kasa sekarotuista mongoolista paskaa. On hyvin irvokasta verrata Venäjää Saksaan.
Venäjä, kuten kaikki muutkin suurvallat, on suurvaltoja jos muut suurvallat niitä suurvaltoina pitävät.
Ei suurvallalle ole määritelty mitään alinta rimaa, joka pitää ylittää, suurvalta on suurvalta jos toinen suurvalta sitä suurvaltana pitää.
USA:n mielestä Venäjä on sen vastapeluri hyvin monella foorumilla, se myös käyttää tätä asemaansa näin, joten se on silloin suurvalta, oli talous vaikka Ahvenanmaan talouden kokoinen.
Eiköhän se ole toisinpäin. Ilman Suomen rintamaa vuonna 1941 ei olisi saksalaisilla ollut toivoa edes päästä Leningradin lähelle.
Ryssillä oli Suomen rintamalla 1941 noin 400 000 ukkoa, parituhatta tankkia ja lentokonetta.
Saksalla oli Suomen suunnalla suunnilleen näämä tavoitteet:
1. Saada Suomi osallistumaan Leningradin tuhoamiseen
2. Saada Suomi sitomaan Puna-Armeijan joukkoja
3. Katkaista Muurmannin rata jota pitkin tuli Länsiliittoutuneiden apua Venäjälle
Sekä tietysti Petsamon nikkeli.
Suomella oli myös merkittävä rooli SS:sän vahvistamisessa. SS-divisioona Wikingin pohjoismaalaisista vapaaehtoisista suurin osa oli talvisodan veteraaneja. Lisäksi SS-divisioona Nord ja siinä kunnostautuneet SS-miehet toimivat useilla eri rintamilla idässä ja lännessä.
Myös virolaiset vapaaehtoiset jotka täällä taistelivat kiidätettiin suoraa päätä 1944 Baltiaan. Osa toimi sodan jälkeen metsäveljissä.
Toki Suomi oli riippuvainen Saksasta mutta Saksa oli vähintään yhtä riippuvainen Suomen rintamasta.
Yhdellä pataljoonan vahvuisella porukalla parin vuoden ajan ei itärintaman aroilla ollut hevon veen humpan sotilaallista merkitystä: kyseessä oli vain Suomen diplomaattinen ele natsi-Saksan suuntaan, jota ei tietenkään sinänsä pidä väheksyä.
Suomalaisia (ei välttämättä Suomen kansalaisia) taisteli Puna-Armeijan joukoissa paljon enemmän. ; )
Jospa ensin opettelisit mitä pataljoona jonka vahvuus on yleensä noin 1500 miestä tarkoittaa.
Hohhoijaa? Vai taisteli luupää läskipään mielestä Puna-Armeijassa yli 500 000 suomalaista? Ettet vain sotkisi niitä virolaisiin.
Itärintamalla meni 1500 miestä vaikka päivässä, joten en jaksa ymmärtää mitä todellista sotilaallista merkitystä yhden sellaisen satsin läsnä- tai poissaololla olisi ollut.
yli 500 000? Mistä _sinä_ sellaisia lukuja olet saanut? Mikä on tämä luupää läskipää -tietolähde? Sinä itsekö?
Vuosien 43-45 aikana Saksa taisi muutamaan otteeseen menettää kerralla yhdessä taistelussa suunnilleen Suomen armeijan verran miehiä. Täss perspektiivissä yhden pataljoonan rekrytointi tai menettäminen on hyttysen pieraisu.
Se oli Suomen Armeijan vahvuus jatkosodassa luupää. 500 000 miestä.
Niin jos luoteisosa Leningradin saarrosta olisi ollut täysin vapaa niin eihän sillä mitään merkitystä vai kuinka uupää.
Se oli vuonna 1943 eikä noin suuria menetyksiä varmasti tapahtunut noina vuosina Pohjoisessa. Tuskin edes silloin kun iivanat saivat nostettua Leningradin saarron mutta älä sie vaivvoo päätäs näil sotilaallisil asioil joita et ymmärrä.
Pistetään toinen pähkinä kuupäälle luupää.
Suomen tykistö ampui jo Valkeasaaressa kesällä 1944 enemmän laukauksia kuin Saksan tykistö Leningradiin koko saarron aikana.
"Suomella oli myös merkittävä rooli SS:sän vahvistamisessa. SS-divisioona Wikingin pohjoismaalaisista vapaaehtoisista suurin osa oli talvisodan veteraaneja. Lisäksi SS-divisioona Nord ja siinä kunnostautuneet SS-miehet toimivat useilla eri rintamilla idässä ja lännessä."
SS-Wikingissä palveli kaikkiaan 1 400 suomalaista. Siis vajaa 10 % div:n vahvuudesta vajaan kahden vuoden ajan.Suomen rooli Waffen-SS:ssä oli vähäinen.
SS-NORD toimi 1941-44 Kiestingin suunnassa lyhyen Salla-vaiheen jälkeen. Se ehti -45 alkuvuodesta lyhyeksi ajaksi länsirintamalle, jossa hajosi taisteluissa amerikkalaisia vastaan.Nordissa ei palvellut suomalaisia.
"Ryssillä oli Suomen rintamalla 1941 noin 400 000 ukkoa, parituhatta tankkia ja lentokonetta."
Puna-armeijan cvahvuus suomen rintamalla heinäkuun alussa -41 oli 18 divisioonaa ym muita joukkoja, kaikkiaan noin 300 000 miestä.Näistä 6 divisioonaa oli pohjoisessa. Panssareita oli noin 300 ja lentokoneita 500. Kolmannes voimista siirrettiin pois heinäkuun aikana.