VALLOITUS

Olen vanha huuhaalainen ja olemme päättäneet yhdessä muiden vanhojen huuhistien kanssa valloittaa entinen hyvä huuhaa takaisin. Kaikki turhat suunpieksijät tullaan ajamaan palstalta pois. Valloitus tulee tapahtumaan ensi yönä mainitsemattomana ajankohtana.
74349
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 74

Vanhimmat

melko mainiosti noin klo 04.00 - 05.50 saakka. Tuohon kellon aikaan tulette törmäämään kuuluisan Hummeri-Tenhon pystyttämään muuriin jota ei läpäise kuin piiskatykki kohti suoraan ammuttuna. Mutta voinette jatkaa valloitusretkeä sillä aikaa kun Tenho menee päivä-unille. Vihjeeksi; valloitukseen tarvitsette todellakin hyvän suunnitelman salaisilla ja tehokkailla piirustuksilla.

Äänestä
  • muistakaa olla varovaisia. Onnea valloitusretkelle.

    Äänestä

kiusaamaan kotkoa hamaan loppuun saakka, olet senverran pöljä, etten sua rauhaan jätä.
Have nice day.

Äänestä
  • merimiehellöe pärjää, et kyllä kenelle muullekaan.

    Äänestä

  • hävitetään palstalta ensimmäiseks. Se on saastuttanut tään palstan. Tullaan hävittämään kaikki joiden kielenkäyttö on muuta kuin fiksua.

    Äänestä

  • sulla on ongelma.

    Äänestä

  • huomauttaja. kirjoitti:

    sulla on ongelma.

    sulla on ongelma. saat bannin heti huomenna

    Äänestä

  • kuten sinä joiden tuottamaton suojatyöpaikka pitää meidän tuottavien ihmisten kustantaa pitäisi tosiaan upottaa.

    Hyvin tuo edellinen houkutteli muuten kotkon tunkiostaan;-DDDD

    Äänestä

heh....sallitteko minun....

Äänestä

olet vanha ja te olette päättäneet......ketkä te???

tää haiskahtaa kotkan pierulta...

Äänestä
  • ole kotkalla mitään tekemistä mun aloituksen kanssa. Miksi te vedätte hänet aina joka aloitukseen.
    Emme ole siis iältämme vanhoja mutta vanhoja huuhisteja. Enkä kerro ketä olemme sillä pian tulette näkemään.

    Äänestä

  • vaviskaa kirjoitti:

    ole kotkalla mitään tekemistä mun aloituksen kanssa. Miksi te vedätte hänet aina joka aloitukseen.
    Emme ole siis iältämme vanhoja mutta vanhoja huuhisteja. Enkä kerro ketä olemme sillä pian tulette näkemään.

    on sitten vastattu. sinnikkyys näköjään palkitaan, kun on tarpeeksi kauan yhteydessä "ylöspäin", niin sieltä vaivautuu joku kattomaan paskapalstan tilaa. nyt onkin hyvä put maate, kun tietää järjestyksen palstalle palaavan huomenissa :-DD

    Äänestä

  • kädet ristissä kirjoitti:

    on sitten vastattu. sinnikkyys näköjään palkitaan, kun on tarpeeksi kauan yhteydessä "ylöspäin", niin sieltä vaivautuu joku kattomaan paskapalstan tilaa. nyt onkin hyvä put maate, kun tietää järjestyksen palstalle palaavan huomenissa :-DD

    on katsonut aihelliseksi hommata tänne sefu. Kukaan ei ole alkanut mutta minä ajattelin yrittää. Onhan minulla vuosien kokemus tästä palstasta eli tunnen porukat aika hyvin.

    Äänestä

  • vaviskaa kirjoitti:

    on katsonut aihelliseksi hommata tänne sefu. Kukaan ei ole alkanut mutta minä ajattelin yrittää. Onhan minulla vuosien kokemus tästä palstasta eli tunnen porukat aika hyvin.

    palstan shefu saakin varmaan paljon paskaa niskaansa. Esim. minä jo valitin ylläpitoon tulevan sheriffin olevan puolueellinen.

    Äänestä

  • tietäjä. kirjoitti:

    palstan shefu saakin varmaan paljon paskaa niskaansa. Esim. minä jo valitin ylläpitoon tulevan sheriffin olevan puolueellinen.

    etten tiedä sitä. Muistan miten huuhaan edellisen sefun kävi. En tule olemaan puolueellinen vaan oikeudenmukainen. Poistan kaikki törkeät jutut oli ne sitten kirjoittanut kuka tahansa.

    Äänestä

  • kotko vaan yksi kotkon halveksijoista.
    Enkä pasko shefun niskaan enkä ilmoittanut mitään ylläpitoon.

    Nyt alkaa ottelu!

    Äänestä

Huomenna klo 8 reikä reikä alkaa sefun pestini tällä palstalle ja arvatkaas alkaako puhdistusta tapahtumaan!

Äänestä
  • pääsi!hoh hoh hoooh!

    Äänestä

  • kuuluiko kopsahtelua molemmista korvistanne? Se olin minä kun putosin puutuoliltani puulattialle kun en hillinnyt viettejäni vaan repesin nauramaan niin, että saan poskistani pidellä kiinni, etteivät veny yli korvien. Puska Sefuksi huomen aamulla kelohonka 8.00.

    Onko Sefuilla jo virka-ajatkin? Aloittavat sunnuntaiaamuna? Saatko sunnuntaiSefu lisiä?

    Äänestä

  • . kirjoitti:

    pääsi!hoh hoh hoooh!

    huomenna kuka syö ja mitä! Parein olis olla vaan hiljaa.

    Äänestä

  • Shellin asiakas! kirjoitti:

    kuuluiko kopsahtelua molemmista korvistanne? Se olin minä kun putosin puutuoliltani puulattialle kun en hillinnyt viettejäni vaan repesin nauramaan niin, että saan poskistani pidellä kiinni, etteivät veny yli korvien. Puska Sefuksi huomen aamulla kelohonka 8.00.

    Onko Sefuilla jo virka-ajatkin? Aloittavat sunnuntaiaamuna? Saatko sunnuntaiSefu lisiä?

    :DDDDDDDDDDDDDD

    olen vielä huomiseen asti. Toivottavasti naurat nyt täysillä sillä huomenna voit itkeä. Sefun homma on palkatonta mutta otan sen kutsumustyönä jotta saatais palsta siivottua. Enkä ehdi olla täällä kuin iltaisin kun on muutakin duunia.

    :DDDD

    kirjoittamista estä vaikka täällä olisi sefukin.

    Äänestä

  • KirjoitteIija kirjoitti:

    kirjoittamista estä vaikka täällä olisi sefukin.

    Ja toivon että mahdollisimman paljon tänne kirjoitetaan mutta tulen kontrolloimaan MITÄ tänne suolletaan.

    Äänestä

  • vaviskaa kirjoitti:

    Ja toivon että mahdollisimman paljon tänne kirjoitetaan mutta tulen kontrolloimaan MITÄ tänne suolletaan.

    ylläpito hoitaa saman homman eli mikään ei muutu.

    Äänestä

  • vaviskaa kirjoitti:

    Ja toivon että mahdollisimman paljon tänne kirjoitetaan mutta tulen kontrolloimaan MITÄ tänne suolletaan.

    välittömästi. Olisiko hyvä aika 7.20. Ehtii juoda kafeet ja lukea sanomat ja alkaa suoltamaan huuhaata klo 7.55. Kello 8.05 jo näkeekin, lähteekö kirjoitukset lipettiin.

    Äänestä

  • KirjoitteIija kirjoitti:

    ylläpito hoitaa saman homman eli mikään ei muutu.

    muuttuu. Ylläpidolla ei ole aikaa kytätä eri palstojen juttuja mutta minulla on aikaa huomisesta saakka kaiket illat lukea ainoastaan tätä palstaa.

    Äänestä

  • Shellin asiakas! kirjoitti:

    välittömästi. Olisiko hyvä aika 7.20. Ehtii juoda kafeet ja lukea sanomat ja alkaa suoltamaan huuhaata klo 7.55. Kello 8.05 jo näkeekin, lähteekö kirjoitukset lipettiin.

    Laita kello soimaan. Sanoisin että puoli yhdeksään mennessä on epäasiallinen kirjoitus poistettu. IP osoitteisiin en pääse mutta jos joku häiriköi toistamiseen kerron sen ylläpidolle joka pääsee katsomaan ipeet ja häirikkö yritetään tavoittaa.

    Äänestä

  • vaviskaa kirjoitti:

    huomenna kuka syö ja mitä! Parein olis olla vaan hiljaa.

    sulle kans banni heti huomenna.

    Äänestä

  • vaviskaa kirjoitti:

    muuttuu. Ylläpidolla ei ole aikaa kytätä eri palstojen juttuja mutta minulla on aikaa huomisesta saakka kaiket illat lukea ainoastaan tätä palstaa.

    lukeminen auttaa palstan tilaa?

    Äänestä

  • vaviskaa kirjoitti:

    Laita kello soimaan. Sanoisin että puoli yhdeksään mennessä on epäasiallinen kirjoitus poistettu. IP osoitteisiin en pääse mutta jos joku häiriköi toistamiseen kerron sen ylläpidolle joka pääsee katsomaan ipeet ja häirikkö yritetään tavoittaa.

    hienoa. ylläpidolle riittää töitä..

    ylläpito ei edes yritä tavoittaa ketään.

    Äänestä

  • tietäjä. kirjoitti:

    ylläpito ei edes yritä tavoittaa ketään.

    kyllä ne yrittää tavoittaa ja rauhallisesti keskustelevat sekä polvillaan anovat häiritsevän henkilön lopettamaan palstakirjoittelun.

    Äänestä

  • työllistäjä. kirjoitti:

    hienoa. ylläpidolle riittää töitä..

    sanotiin että tästä palstasta on tehty paljon huomautuksia. Vanhemmat soitelleet ylläpitoon kun monien lapset käyvät näillä palstoilla ja täällä käytetään niin kamalaa kieltä. Kerrottiin myös että huuhaata on mietitty kokonaan lopetettavaksi.

    Äänestä

  • vaviskaa kirjoitti:

    sanotiin että tästä palstasta on tehty paljon huomautuksia. Vanhemmat soitelleet ylläpitoon kun monien lapset käyvät näillä palstoilla ja täällä käytetään niin kamalaa kieltä. Kerrottiin myös että huuhaata on mietitty kokonaan lopetettavaksi.

    kun lapset ei tällä palstalla käy. nehän nauraa tälle vanhojen pierujen palstalle.

    Äänestä

  • vaviskaa kirjoitti:

    sanotiin että tästä palstasta on tehty paljon huomautuksia. Vanhemmat soitelleet ylläpitoon kun monien lapset käyvät näillä palstoilla ja täällä käytetään niin kamalaa kieltä. Kerrottiin myös että huuhaata on mietitty kokonaan lopetettavaksi.

    lapsikin ymmärtää, että kotka on vitsi, eikä sitä tule ottaa vakavasti.

    Äänestä

  • vaviskaa kirjoitti:

    kyllä ne yrittää tavoittaa ja rauhallisesti keskustelevat sekä polvillaan anovat häiritsevän henkilön lopettamaan palstakirjoittelun.

    systeemeistä mitään. Ylläpito voi korkeintaan yrittää bannata mutta mites muuttuva ip bannataan, ei mitenkään.

    Mut nyt pitää katsoa nyrkkeilyiltaa, kohta ottelee Helenius tittelistä.

    Äänestä

Tämän näit varmaan unissasi? Ei huuhaan tyyliä voi enää muuttaa, mutta muututaan me vanhat uuden mukaisiksi?
Taitaa olla liian vaikea sydeemi useimmille? Luulen ma?

Äänestä
  • katsotaan mitä tuleman pitää. Ei heitetä vielä kirvestä kaivoon.

    Äänestä

kannatan.;D

Äänestä
  • sinä. Eipäs ole muita kannattajia vielä tullutkaan. Ehkä suurin osa rakastaa tätä palstaa tällaisena kuin se nyt on.

    Äänestä

minä kannatan ajatusta ., nyt kaikki siivoustalkoisiin ., !!!!

Äänestä
  • nimenomaan

    Äänestä

  • Vaviskaa kirjoitti:

    nimenomaan

    olevasi vitsikäskin kun vastasit minuna???

    Äänestä

  • vaviskaa kirjoitti:

    olevasi vitsikäskin kun vastasit minuna???

    kuin niin???

    Äänestä

  • vaviskaa kirjoitti:

    olevasi vitsikäskin kun vastasit minuna???

    Älä höpötä paskaa palstapöpi.

    Äänestä

Mulla on unelma, että voisin heittää teidät kaikki pois huuhaalta ja hallita itse koko palstaa.
Mulla on niin monta nikkiä etten muita tarvitse omaan monologiini. Te muut olette turhia ja minä olen tärkein, olenhan narsisti.

Äänestä
  • Et tiedä mitään vaginamonologista?
    Ne turhat roikkottimesi tuottaa varmasti kovasti tuskaa sinulle?

    Äänestä

olemaan feikkejä sen verran paljon että katson parhaaksi lopettaa avaukseeni kirjoittelun.
Huomenna tilanne tulee muuttumaan kun rekkaudun tulevalla sefun nikilläni. Nähdään huomenna ja ollaan ihmisiksi.

Äänestä
  • nuku hyvin haaveilija.

    Äänestä

  • pääsi munapää!

    Äänestä

kaikille. Mun pesti alkaakin vasta maanantaina. Olin käsittänyt vähän väärin joten huomenna 8.00 alkaa mun palstaduuni. Käyn ennen päiväduuniin menoa tekemässä nikilläni aloitteen johon en ehdi vastaamaan kylläkään ennen klo 16 jälkeen. Joten tapaamisiin sitten.

Äänestä
  • HOHOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOO!!

    Äänestä

  • hienoa, sitten saa kotkakin rauhassa mellastaa

    Äänestä

  • vapisija. kirjoitti:

    hienoa, sitten saa kotkakin rauhassa mellastaa

    ei mellasta sitten kukaan. Ei kotka eikä muutkaan. Siitä pidän huolen.

    Äänestä

  • vaviskaa kirjoitti:

    ei mellasta sitten kukaan. Ei kotka eikä muutkaan. Siitä pidän huolen.

    sullahan on iltavuoro niinkuin MoMilla, eli öisin ja päivisin sana on vapaa...

    Äänestä

taholta ole saanut kuulla että tuleva sefu on yxitypy. Ikävää että paljastuit :(

Äänestä
  • jos näin niin uskon palstan puhdistuvan kun typy panee tuulemaan :DDD

    Äänestä

  • ei usko vanha erkkikään. Typy ei olis niin tyhmä että tänne sefuksi tulisi, hänellä on varmaan parempaakin tekemistä.

    Äänestä

  • aletaanhan penkomaan menneet ja muut....

    Äänestä

  • valhetta kirjoitti:

    ei usko vanha erkkikään. Typy ei olis niin tyhmä että tänne sefuksi tulisi, hänellä on varmaan parempaakin tekemistä.

    tekemässä asiasta typylle 50 palstalle kyssärin. Hän kun nykyisin majailee siellä :DD

    Äänestä

  • katsotaan katsotaan kirjoitti:

    tekemässä asiasta typylle 50 palstalle kyssärin. Hän kun nykyisin majailee siellä :DD

    Olikin poistettu 50 palstalta se mun aloitus vaikka ihan asiallisesti kysyin :(

    Äänestä

  • pettyynyt kirjoitti:

    Olikin poistettu 50 palstalta se mun aloitus vaikka ihan asiallisesti kysyin :(

    kyllä yhtään ihmettele.

    Äänestä

palstalle tulee uusi sefu niin toivottavasti hän lukee ne viestit mitkä on ilmoitettu asiattomiksi. Eräät ovat pyytäneet poistoa asiallisillekin aloituksille tai kommenteilla vain nimimerkin "pärstäkertoimen" takia. En kuitenkaan usko mihinkään uutee sefuun, ei sitä ole ennenkään tullut.

Äänestä
  • ylläpito kyllä poistelee niinkuin ennekin. Sefu saa haukut. Ja tämä on tosi.

    Äänestä

  • tietäjä. kirjoitti:

    ylläpito kyllä poistelee niinkuin ennekin. Sefu saa haukut. Ja tämä on tosi.

    Keneltä ..sinultako ???

    Äänestä

  • tahtoo sefun kirjoitti:

    Keneltä ..sinultako ???

    sinultakin...

    Äänestä

mitenkäs tämä vallotus etenee? vielä ei mitään havaintoa valloittajan etenemisestä...

Äänestä

oli minulta tää avaus. Eli aitoa huuhaata.
Oliko muilla niin hauskaa kuin mulla? :=))))

Vielä hauskemman mulle tästä ketjusta teki se, kun joku oli 100% varmuudella tiennyt, että minä olisin tuleva sefu. Aika hyvä sattuma. Mietin tunsiko kirjoittaja niin hyvin mun "käsialan" vai oliko pelkkä arvaus. Yritin jättää nämä monituplaleukahymiötkin pois, vaikka vahingossa niitä ensin laitoin :=))

En mistään hinnasta haluais tänne sefuksi, ja uskon ettei halua kukaan muukaan. On tästä tullut niin siivoton paikka. Kannattaisin koko palstan lopettamista :=((

Äänestä
  • no susta on nyt pengottu kaikki mitä löytyi...

    Äänestä

  • muistaakseni oot leikkiny samalla asialla ennenkin...

    Äänestä

  • muistelija. kirjoitti:

    muistaakseni oot leikkiny samalla asialla ennenkin...

    leikkiä, mutta varmaan silloin tällä rekatulla nikilläni, koska puskasta en yleensä kirjoita. Nyt oli pakko kokeilla :=))

    Äänestä

  • !!! kirjoitti:

    no susta on nyt pengottu kaikki mitä löytyi...

    kaikkea löysit? :=))

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

Vaviskaa! kirjoitti:

Olen vanha huuhaalainen ja olemme päättäneet yhdessä muiden vanhojen huuhistien kanssa valloittaa entinen hyvä huuhaa takaisin. Kaikki turhat suunpieksijät tullaan ajamaan palstalta pois. Valloitus tulee tapahtumaan ensi yönä mainitsemattomana ajankohtana.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu