Paljonko Katainen

verovaroja pitämällä kirjojaan Siilinjärvellä vaikka on koko ajan asunut espoossa?
12145
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 12

Vanhimmat

oli matkikset noin 15000 euroa vuodessa, jännä juttu sinänsä, että komennusmiehiltä jotka tekevät tosi raskasta pitkää päivää töissä, aiotaan poistaa matkakorvaukset.

Äänestä
  • mielessä että Katainen asuu pysyvästi Espoossa ja nostaa kulukorvauksia perusteettomasti 1800 nettona kuukaudessa.

    Äänestä

  • komennusmiehiin vielä se ero että Kataiselle ovat kaikki matkat ilmaisia ja kumminkin tulee kulukorvaukset joita ei tartte veroilmoitukseen selitellä.

    Äänestä

Eikös verottaja voisi puuttua tuohon ja tulkita nuo kulukorvaukset verottomaksi palkan lisäksi ja mätkäistä mojovat jälkiverot päälle. Vai onko kansanedustajat säätäneet verolakeihin sellaisen pykälän, että se ei koske heitä itseään. Itse olin joskus aikoinaan vajaa pari vuotta matkatöissä (110-260km kotoa) ja ei kyllä mitään verottomia kilometrikorvauksia tai päivärahoja saanut. Työasuntoakaan en saanut sinkkuna vähentää verotuksessa. Ihan poskettoman isot nuo edustajien kulukorvaukset siihen nähden, mitä tuollaisesta oikeasti lisäkuluja aiheutuu.

Äänestä
  • voi mitään koska hallitus on se joka tekee lait.

    Äänestä

Ja tämmöisiä ihmiset sitten äänestävät?

Äänestä

"Kansallisen sivistysliiton koulutussuunnittelija ja kouluttaja 1998, opettajan sijaisuuksia, koulutusprojekteja 1998"

Äänestä

edes kenenkään mielestä laillista toimintaa??? Ei kai valtiota voi laskuttaa olemattomasta? Yhtä hyvinhän tuo epäpätevyyden ruumiillistuma voisi laskuttaa samalle päivälle 10 eri ulkomaanmatkaa vaikka olisi umpikännissä istunut kotikellarissa viinejä maistelemassa. Eikä P-LE noille ole mitään lakia?

Äänestä
  • Onhan niille laki! mutta kun he ovat itse itselleen lait sorvannut, niin se laki antaa luvan minkälaisiin sutkauksiin hyvänsä!
    Ennenvanhaan hyvään aikaan kansanedustajan piti nauttia kansalaisluottamusta, ja olla kaikinpuolin nuhteeton ihminen, nykyisin "kansanedustajaksi" kelpaa sutki kuin sutki, ja he ovat sutkauksistaan huolimatta lähes erottamattomia! tony halme oli hyvä esimerkki, samoin veivikaula vanhanen, kanki kaikkonen ja jopa sampsa kataja , tenavatähdestä puhumattakaan!
    Mutta Suomihan onkin poliittisten ja muiden ammattirosvojen luvattu valtakunta !


    Late Lapista. Konnat rautoihin tai lautoihin Ry !

    Äänestä

kuulemma voi, koska vastuu on aina kuulijalla.

Äänestä

PALJON

Äänestä
  • ÄÄNESTÄKÄÄ IHMEESSÄ KESKUSTAA/KOKOOMUSTA. SIELLÄ SUORASELKÄSET OMANEDUNKANNATTAJAT PITÄÄ HUOLEN TEIDÄN VERORAHOISTA. ITSE KYLLÄ ENSI VAALIEN ALLA RÄKÄSEN NAAMALLE JOKAISTA KOKOOMUKSEN / KESKUSTAN EDUSTAJAA JA ISÄNMAAN PETTURIA. JOHAN SE 90 LUVUN ALUSSA NÄHTIIN MIHIN NIIDEN PORUKKA AJAA MAAN.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


on kupannut kirjoitti:

verovaroja pitämällä kirjojaan Siilinjärvellä vaikka on koko ajan asunut espoossa?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu