syntynyt?
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 21
Vanhimmat
Onko sitä ollut edes olemassa?
Kyllä minulla sellainen käsitys on, että ainakin historiallinen henkilö on ollut olemassa. Itse asiassa asiaa ei epäile nykyään monikaan. Toinen asia on sitten oliko hän muutakin kuin ihminen.
Perinteisestihän Jeesuksen syntymää juhlitaan jouluna, mutta onko tälle perusteita? Todennäköisesti ei..
Satuolento jessuli on. Keksitty hahmo kristinuskon satunäytelmään. Jouluna juhlitaan joulukinkkua, ei jessulia.
Moinen käsitys tuntuu olevan vallalla, mutta ainakaan itse en ole törmännyt kuin spekulointeihin Jeesuksen olemassaolosta. Ensin uskotaan tarinaan, ja sitten lähdetään etsimään edes hataria todisteita miehestä, ja niitä palasia sitten yritetään sovitella palapeliin vaikka väkisin. Jos jotakin oikeata infoa ja todisteita löytyy nimen omaan raamatun Jeesuksesta, niin mielelläni tutustuisin niihin.
Hän oli Jumalan ihminen taivaasta, joka syntyi Jumalan siemenestä ja vaimosta ja joka viimeisenä Aadamina, teki tyhjäksi Perkeleen teot: 1 Joh.3:8; Ja:
>> Taivaan piti omistaman Hänet niihin aikoihin asti, jolloin kaikka jälleen (Hänessä ja Hänen kauttaan) kohdalleen asetetaan, mistä Jumala on ikiajoista saakka puhunut pyhäin profeettainsa kautta.
"Kaksi maailmanuskontoa, kristinusko ja islam, sekä bahai[2], hyväksyvät Jeesuksen historiallisuuden perustuen näiden uskontojen pyhiin kirjoituksiin. Valtavirran maallinen historiantutkimus sekä liberaali teologinen tutkimus (kuten Jeesus-seminaari) hyväksyvät Jeesuksen historiallisuuden muun muassa siksi, että se selittää uskottavimmin evankeliumitradition synnyn.[3] Uskontojen ja tutkijoiden näkemykset siitä, millainen historiallinen Jeesus oli, kuitenkin vaihtelevat merkittävästi."
"Jotkut tahot ovat kyseenalaistaneet Jeesuksen olemassaolon kokonaan ja katsoneet hänen olleen vain myytti perustuen esim. aiempiin Persiasta tulleisiin tarinoihin Zarathustrasta. Tällainen näkemys ei ole kuitenkaan saanut laajaa suosiota varsinaisten historiantutkijoiden parissa."
"Neljän ei-kristillisen historioitsijan kirjoituksissa on kuitenkin kohtia, jotka saattavat mahdollisesti viitata Jeesukseen tai Kristukseen. Nämä ovat roomalaiset Tacitus, Plinius nuorempi ja Suetonius[15] sekä juutalainen Josephus"
"Merkittävin ei-kristillinen todistus tulee Josephukselta. Jeesuksen lisäksi hänen kirjoituksensa mainitsevat myös Johannes Kastajan ja Jaakob Vanhurskaan, tosin jotkut ovat kyseenalaistaneet sen, onko Jaakobin yhteydessä oleva viittaus "Kristuksen veljeen" alkuperäinen vai myöhempi lisäys. Ainut selonteko, joka mainitsee Jeesuksen kiistämättömästi, on Josephuksen nimellä Testimonium Flavianum tunnettu kohta. Sen aitoudesta on kuitenkin myös käyty paljon väittelyitä.."
»Niihin aikoihin siellä eli Jeesus, viisas ihminen, jos häntä voi nimittää ihmiseksi. Sillä hän oli henkilö, joka teki yllättäviä sankaritekoja ja oli sellaisten ihmisten opettaja, jotka iloiten ottivat vastaan totuuden. Hän voitti puolelleen monia juutalaisia ja monia kreikkalaisia. Hän oli Kristus. Kun Pilatus, kuultuaan että häntä syyttivät keskuudessamme korkeimmassa asemassa olevat miehet, oli tuominnut hänet ristiinnaulittavaksi, ne, jotka olivat ensin oppineet rakastamaan häntä, eivät luopuneet kiintymyksestään häntä kohtaan. Kolmantena päivänä hän ilmestyi heille herättynä takaisin henkiin, sillä Jumalan profeetat olivat profetoineet tämän ja lukemattomia muita hämmästyttäviä asioita hänestä. Ja kristittyjen heimo, jota hänen mukaansa sillä nimellä kutsutaan, ei tähän päivään mennessä ole kadonnut.»
(Josephus: Antiquities 18.63-64.)
"Monet tutkijat ovat olettaneet, että teksti olisi ytimeltään aito, mutta että siihen olisi tehty myöhemmin kristillisiä lisäyksiä."
Toinen Josephuksen teoksen kohta, joka mainitsee Jeesuksen, on vähemmän kyseenalainen:[16]
»Hän kutsui koolle Sanhedrinin ja toi heidän eteensä miehen nimeltä Jaakob, sen Jeesuksen veli, jota kutsuttiin Kristuksesi, ja jotakin muita. Hän syytti heitä lain rikkomisesta ja lähetti heidät kivitettäviksi.»
(Josephus: Antiquities 20.200.)
http://fi.wikipedia.org/wiki/Jeesuksen_historiallisuus
Moogilla on joku ongelma, kun olet kaksi viestiä laittanut ja poistanut?
Lisään tähän hiukan, jossain netissä väitettiin että Talmudissa puhutaan Jeesuksesta paljonkin maininnalla Se Ihminen. En ole tuota tarkistanut, mutta toinen kohta jossa monet ovat Jeesuksen näkevinään, on
Babylonian Talmud: Tractate Sanhedrin
Folio 43a
"AND A HERALD PRECEDES HIM etc. This implies, only immediately before [the execution], but not previous thereto.33 [In contradiction to this] it was taught: On the eve of the Passover Yeshu34 was hanged. For forty days before the execution took place, a herald went forth and cried, 'He is going forth to be stoned because he has practised sorcery and enticed Israel to apostacy. Any one who can say anything in his favour, let him come forward and plead on his behalf.' But since nothing was brought forward in his favour he was hanged on the eve of the Passover!35 — Ulla retorted: 'Do you suppose that he was one for whom a defence
could be made? Was he not a Mesith [enticer], concerning whom Scripture says, Neither shalt thou spare, neither shalt thou conceal him?36 With Yeshu however it was different, for he was connected with the government [or royalty, i.e., influential].'
Our Rabbis taught: Yeshu had five disciples, Matthai, Nakai, Nezer, Buni and Todah. ...."
http://www.halakhah.com/sanhedrin/sanhedrin_43.html
Juu, jonkunlainen ongelma oli, kun kirjoitin pitkät pätkät ja sivulle tuli vaan yksi merkki ja sama toistamiseen. Palaan vääntämään aiheesta kunhan päivätyöt on pulkassa :-)
No niin, Wikipedian artikkeli aiheesta on tuttu, kuten myös monet muut todistelut. Minä olen taipuvainen uskomaan, että jos raamatun Jeesus olisi oikeasti ollut olemassa, niin hänestä olisi jäänyt jälkipolville reilusti muistiin merkittyjä tarinoita ja ehkäpä myös muita kiistattomia todisteita. Jos minulta on jäänyt huomaamatta joku riippumattoman tahon todiste ihmeitä tekevän Jeesuksen olemassaolosta, niin ihan uteliaisuuttanikin tutustuisin mielelläni.
Noihin aikoihin on taatusti elänyt useita Jeesus-nimisiä, ja miksei joku niistä ole myös kuvitellut olevansa jumalan poika (kuten monet mielenvikaiset tänäkin päivänä). Miksi sellainen tulisi ottaa vakavasti?
Vuodenaikaan nähden Jeesus-lapsi lienee syntynyt syksyllä. Hän syntyi ihmiseksi Marian synnyttämänä noin 2000 vuotta sitten.
Alunperin Hän oli syntynyt Jumalasta jo ikuisuudessa. "Minä olen ollut Herran oma hänen teidensä alussa: ennenkuin mitään tehty oli, olin Minä." (San 8:22 Biblia)
Mutta Jumala antoi tuon ainosyntyisen Poikansa meille, ja tämä tapahtui siten, että suuren suuri Jumala tuli pienen pieneksi ihmisen aluksi Marian kohtuun ja syntyi ihmiseksi. "Sillä lapsi on meille syntynyt, Poika on meille annettu, jonka hartioilla on herraus, ja hänen nimensä on: Ihmeellinen neuvonantaja, Väkevä Jumala, Iankaikkinen isä, Rauhanruhtinas." (Jes 9:5)
teologiaan , mikään VT:n kohta ei kerro Jeesuksesta .Sananlaskuissa ylsitetään viisautta joka on naispuolinen " sisar", eikä ole tarkoitettu ennustukseksi mistään. Jesaja kuvaa tiettyä aikaa ja tapahtumaa lähi-idässäs 700 vuotta ennen ajanlaskun alkua , Israel ja Juuda joutuivat sotaan keskenään kun toinen alkoi uhitella uutta suurvaltaa (Assyyria), toinen älysi suomettua.
Ja väännös jossa saatanan synagogan oma viisaus, tahtoo mitätöidä Jumalan peroonallisen viisauden, ja Hänen historian saatossa: "tänä päivänä synnyttämänsä Immanuel Pojan", jonka historiallisen syntymän: Jes.7:14; nämä Moosekseken istumen valtaajat, tahtovat kiistää, vaikka kaikki tietävät ja historian kirjoitukset todistavat Hänen syntyneen Juudan Beetlehemissä: kuten profeetta Miika ennusti: Miika 5:1; ja juuri Hänen alkuperäntä on "muinaisuudesta, iankaikkisista ajoista asti.
Saatanan synagoga levitää valheita, Messiaasta, jonka se ristiinnaulitsi kavalasti - kiistäen tämän osallisuutensa "viattomaan vereen": 5 Moos.23:7; 2 Moos.23:7; ja siksi heidän kiroustuomionsa pysyy voimassa, - kun he sanovat: "ei meillä ole tätä syntiä".
Jokainen voi lukea nuo kohdat ja päätellä itse, ei vain yhtä jaetta vaan koko kappaleet. Paavali joka kehuu tunteneensa kirjoitukset hyvin, löysikö hän sieltä ennustuksia Jeesuksesta vai vainosiko hän Jeesuksen kannattajia kunnes näki jonkun "näyn"? Ei löytänyt, kun ei voi löytää.
JHWH:lla ei ole poikaa se sanotaan VT:ssä täysin selvästi, joten on turhaa ja valheellista tulkita muita asioita käsitteleviä VT:n kohtia kuin olisi. Sen verran pitää tekstiä kunnioittaa.
Roomalaiset tuomitsivat ja ristiinnaulitsivat Jeesuksen, ei kukaan muu. Häpeä sille jonka uskonto tarvitsee tuollaisia valheita mitä sinä esität. Israelin messias ei ole vielä tullut koska kukaan ei ole tehnyt sitä mitä messiaan odotetaan tekevän, ja alkuperäisoikeudet ovat juutalaisilla, ei muilla.
Kristinuskon "messias " on uusi jumala jota pitää palvoa ja rukoilla, joka tulee jumalan ja ihmisten väliin ym Juutalaisuudessa on vain yksi tekijä, JHWH, hän antaa anteeksi synnit ja tekee kaiken muunkin, ei ole, eikä tarvita mitään välittäjää tai uutta jumalaa , eikä messias tietenkään tule olemaan sellainen, jos uskotaan originaaliin eikä luoda jotain uutta ja olla sitten vihaisia alkuperäisen kirjoituksen kansalle siitä että nämä eivät usko uuteen hahmoon, vaikka se on niin paljon alkuperäistä monimuotoisempikin , tekee vaikka mitä ja tulee takisinkin(sekin uusi ominaisuus) vaan pitäytyvät omassaan.
Rabbinistinen tulkintasi on täydessä ristiriidassa kaikkien niinden Uudenliiton hitorialsiten kirjoistusten kanassa, jotka osoittavat prfeettain ennustusten mukaisesti, kärsivän Messiaan jo tulleen, ensikertaa maan päälle, saattaen voimaan kaikki ne lupaukset jotka, Jumalan siunausten osallisuus antaa, luvattuina kaikille kansolle alkaen Aabrahamista, ja hänen luvatun siemenensä ilmetymisestä maan päälle. Ja tämä luvattu Aabarahamin siemen on Immanel Poika eli Kristus, kuten Paavali aivan oikein profeettoja ja kirjoituksia tuntien julistaa. Gal.3:16.
Kenestä tässä sinun mielestäsi puhutaan:
Sananlaskut 8
.
.
22 Herra loi minut töittensä esikoiseksi, ensimmäiseksi teoistaan, ennen aikojen alkua.
23 Iankaikkisuudesta minä olen asetettu olemaan, alusta asti, hamasta maan ikiajoista.
24 Ennenkuin syvyyksiä oli, synnyin minä, ennenkuin oli lähteitä, vedestä rikkaita.
25 Ennenkuin vuoret upotettiin paikoilleen, ennen kukkuloita, synnyin minä,
26 kun hän ei vielä ollut tehnyt maata, ei mantua, ei maanpiirin tomujen alkuakaan.
27 Kun hän taivaat valmisti, olin minä siinä, kun hän veti piirin syvyyden pinnalle,
.
.
VT:n kohta ei kerro Jeesuksesta
mutta VT:ssä on ennusteita messiaasta, eikö?
Messiasehdokkaita kait oli useampiakin, mutta näistä ei ole mitään dokumenttia?
Varsinaiset VT:n kirjat lienevät kirjoitettu ennen Jeesuksen syntymää, joten ei niissä pitäisi hänestä mitään ollakaan, paitsi ennusteita.
Vaan omistaa, ja vanhammat Suomalaiset raamaatut käätävätkin kohdan oikein:
>> Hän omisti minut teittensä alussa, ennen aikojen alkua iankaikkisuudesta jne.
The LORD
Yhovah (yeh-ho-vaw')
(the) self-Existent or Eternal; Jehovah, Jewish national name of God -- Jehovah, the Lord.possessed
qanah (kaw-naw')
to erect, i.e. create; by extension, to procure, especially by purchase (causatively, sell); by implication to ownme in the beginning
re'shiyth (ray-sheeth')
the first, in place, time, order or rank (specifically, a firstfruit) -- beginning, chief(-est), first(-fruits, part, time), principal thing.of his way
derek (deh'-rek)
a road (as trodden); figuratively, a course of life or mode of action, often adverbbefore
qedem (keh'-dem)
the front, of place (absolutely, the fore part, relatively the East) or time (antiquity); often used adverbially (before, anciently, eastward)his works
miph`al (mif-awl')
a performance -- work.of old
Ai si se´disembers a turru la gila mar?
siinä ylistetään luku alkaakin Kuulkaa! Viisaus kutsuu, ymmärrys korottaa äänensä".
"sano viisaudelle: "Sinä olet sisareni", kutsu ymmärrystä ystäväksesi" koska viisaus on feminiini hepreassa. VT:ssä ei ole suoria ennustuksia messiaasta mutta on joukko jakeita joita on alettu jossain vaiheessa niin tulkita . Ehdokkaita on ollut voidelluksi on ollut, ei tungokseen asti, mutta muutama.
.. Kun noin arvelet, selostatko meille kohdan -Sakaria 3 ; 1-8 , Siinä ylipappi Joosua toimivat "Ennusmerkin miehinä," - Joshua , ( ..ALunp; Jeesuksen nimi oli Joshua - tai Joosua, ) , Jeshuan nimi mainitaan, "KR 38 on väärä käännös ,Engl; Käännös ;" -Annan tulla palvelijani Nasaretista," , kotipaikka mainitaan , Ylösnousemuksen jälkeinen Jeesus esitetään lihallisena ihmisenä Lain neuvoston edessä, (-koska enkelit olivat lain tuomareita,- ja Hänet todettiin Liiton enkeln välittäessä Jerusalemin Herran päätöksen, jeshua todettiin täyttäneen Lain.
Kiista koski Job 2 ;2 - 7, saatanan syytöstä ihmisen kelvottomudesta; jeshua puolusti Isäänsä ja todisti väitteen vääräksi. Ajatus, ettei Vt Tunne Jeshuaa, on väärä. Profeetoista useimmat kertovat "Miehestä Nasaretista;".
On todellava ettei tarkkaa tiedetä hänen, Hänen syntymistään syntisen lihan kalataisuun - ja kuitenkin myös synnittömänä: Isästä ja vaimo siemenstä - Jes.7:14; 9:16; mutta Jumalan muotoisena (Fil.2:6) Hän on näkyumättämän Jumalan kuva: 1 Moos.1:26; Jumalan ihminen taivaasta, aina ollut muuttumaton esikoinen Jumalna kirkkaudessa (Hebr.13:8) ennen kaikkea lumakuntaa: Kol.1:15,17; 2:10.