MIten muut näkevät identiteettierot suomenkielisten ja ruotsinkielisten välillä.
Vastasin Ankdamin aiheesta esittämään kysymykseen toisaalla näin:
Useimmilla suomenruotsalaisilla on vahva kytkös Nordeniin, he kokevat olevansa Nordboreja, osa Nordenin kielienemmistöä ja Suomen he kokevat Ruotsin tytärvaltioksi, sukusitein ikuisesti Nordeniin kuuluvaksi. Useimpien suomenruotsalaisten osalta näin onkin, vaikka juurissa olisikin vahvasti suomalaista, venäläistä ja saksalaista verta. Eikä tässä ole siis mitään vikaa, kunhan ymmärtää, että kyse on oman vähemmistöryhmän luontevasta identiteetistä, jota ei pidä ulottaa muihin.
Kaksikielisyysideologia syntyi siitä, että suomenruotsalaiset olivat riittävän vauras ja vaikutusvaltainen vähemmistö piirtääkseen oman tulkintansa suomalaisuudesta perustuslakiin. Se vaikuttaa siellä edelleenkin, mutta suomalaiset eivät ole sitä koskaan omaksuneet. Se on ollut sellainen liturginen osuus perustuslaissa ja kansa on elänyt todeksi omia identiteettejään, joissa karjalaisuus tai hämäläisyys jne. ovat olleet keskeisiä ja ruotsin kieli on kuulunut lähinnä rannikkoseuduille.
Suomenkieliset eivät koe olevansa Ruotsin tytärvaltion kansalaisia, nordborejakin ihan vain suomen kielellä ja ilman yhteistä "vår stam och vårt gamla fornnordiska språk"-hehkuttelua. Suomenkieliset kokevat Suomen myös Viron kaltaiseksi maaksi, jossa maarahvas on monen muun kulttuurin pidättelemänä joutunut odottamaan näihin aikoihin päästäkseen ilmaisemaan itseään muunakin kuin rahvaana.
Suomalaiset suhtautuvat aika relaten koko kansallisuuteen, sillä olemme tottuneet jo siihen, että kansallisia identiteettejä on monenlaisia. Välillä Väinämöinen ja Louhi nousevat sielusta, mutta muuten ollaan ihan rennosti vaan suomalaisia.
Olisiko muita oleellisia pointteja tai toisenlaisia näkemyksiä?
Vastasin Ankdamin aiheesta esittämään kysymykseen toisaalla näin:
Useimmilla suomenruotsalaisilla on vahva kytkös Nordeniin, he kokevat olevansa Nordboreja, osa Nordenin kielienemmistöä ja Suomen he kokevat Ruotsin tytärvaltioksi, sukusitein ikuisesti Nordeniin kuuluvaksi. Useimpien suomenruotsalaisten osalta näin onkin, vaikka juurissa olisikin vahvasti suomalaista, venäläistä ja saksalaista verta. Eikä tässä ole siis mitään vikaa, kunhan ymmärtää, että kyse on oman vähemmistöryhmän luontevasta identiteetistä, jota ei pidä ulottaa muihin.
Kaksikielisyysideologia syntyi siitä, että suomenruotsalaiset olivat riittävän vauras ja vaikutusvaltainen vähemmistö piirtääkseen oman tulkintansa suomalaisuudesta perustuslakiin. Se vaikuttaa siellä edelleenkin, mutta suomalaiset eivät ole sitä koskaan omaksuneet. Se on ollut sellainen liturginen osuus perustuslaissa ja kansa on elänyt todeksi omia identiteettejään, joissa karjalaisuus tai hämäläisyys jne. ovat olleet keskeisiä ja ruotsin kieli on kuulunut lähinnä rannikkoseuduille.
Suomenkieliset eivät koe olevansa Ruotsin tytärvaltion kansalaisia, nordborejakin ihan vain suomen kielellä ja ilman yhteistä "vår stam och vårt gamla fornnordiska språk"-hehkuttelua. Suomenkieliset kokevat Suomen myös Viron kaltaiseksi maaksi, jossa maarahvas on monen muun kulttuurin pidättelemänä joutunut odottamaan näihin aikoihin päästäkseen ilmaisemaan itseään muunakin kuin rahvaana.
Suomalaiset suhtautuvat aika relaten koko kansallisuuteen, sillä olemme tottuneet jo siihen, että kansallisia identiteettejä on monenlaisia. Välillä Väinämöinen ja Louhi nousevat sielusta, mutta muuten ollaan ihan rennosti vaan suomalaisia.
Olisiko muita oleellisia pointteja tai toisenlaisia näkemyksiä?
Vastaukset 6
Vanhimmat
Suomalaisuuteen ei kuulu nousukkuus, hienostelu tai snobismi, päinvastoin kuin suomenruotsalaisuuteen.
Sitävastoin suomalaisuuteen kuuluu rauhallisuus, jurous, ahkeruus eikä helposti valiteta.
"Suomalaisuuteen ei kuulu nousukkuus, hienostelu tai snobismi, päinvastoin kuin suomenruotsalaisuuteen. "
Näitä piirteitä havaitaan kuitenkin ruotsinkielisen rahan vaikutusvallassa elävillä suomalaisilla, esim J. Katainen.
Identiteetti ei niinkään liity näihin ominaisuuksiin, tosin identiteetti voi edesauttaa vaikkapa positiivisuuden tai itsevarmuuden kehittymistä.
Kansallinen identiteetti liittyy siihen, mitkä ovat juureni, keitä ovat läheiseni, miten näen oman ryhmäni historian, siihen liittyvät ristiriidat, nykyiset ristiriidat ja alakultuurit jne.
Mielestäni meidän 95 %:n enemmistön ei tarvitse miettiä
jonkin vähemmistön identiteettiongelmia,
kun kyse on meidän kieltenopiskelustamme.
Minulle on aivan sama, mikä identiteetti heillä on.
Enemmän minua kiinnostaa, miksi suomalaisella poliittisella eliitillä on
alamaissuhde tähän vähemmistöön.
"Minulle on aivan sama, mikä identiteetti heillä on.
Enemmän minua kiinnostaa, miksi suomalaisella poliittisella eliitillä on
alamaissuhde tähän vähemmistöön."
Itse näen tämän jotenkin oleellisena, koska kaksikielisyysilluusio on rakennettu suomenruotsalaisten identiteetin pohjalta ja se on ujutettu osaksi virallista liturgiaa.
En usko, että monellakaan poliitikolla on samanlaista identiteettiä kuin suomenruotsalaisilla, mutta heillä on poliittinen itsesuojeluvaisto ;) Sen sijaan he voivat käyttää "identieettikieltä" kuten Ahtisaari ja Lipponen ja näihin kommentteihin voidaan puuttua.
Lyhyesti ja ytimekkäästi sanottuna. Kun meillä vain sattuu olemaan näitä lipposia, saseja ja ahtisaaria niin homma jatkuu koska näillä näyttää olevan vielä hännystelijöitäkin.