KUOLONKOLARIT

Vetää kovin surulliseksi mielen, kun kuuntelee noita uhrien vanhempien ja poliisin selostuksia ja tuntemuksia kolareitten jälkeen.
Ensimmäisenä tulee aina mieleen, että miksi nykyisin juuri nuorille sattuu näitä vakavia onnettomuuksia.
Minun kokemukseni kolareitten tiimoilta on 50 - 80 -luvulta viime vuosisadalta, mutta silloin ei ollut havaittavissa tällaista kasaantumista juuri nuorten osalle kuolonkolaritapahtumissa.
Nämä tapahtumathan sattuu yleensä ja useimmiten syvällä maaseudulla.
Olen itsekin huomannut ajaessani etelästä ylös pohjoista kohden, että mitä etäämmälle mennään etelän valtavirrasta, sen välinpitämättömämmäksi liikennesääntöjen noudattaminen muuttuu. Nopeusrajoituksia ei hiljaisemmilla teillä noudateta ja vaarallisia ohituksia sattuu usein, vaikka ajat varmuudella sallittua nopeutta.
Kun selvätkin kuskit syyllistyvät tällaiseen, niin mitä on sitten alkoholia nauttineen halu noudattaa liikennesääntöjä.
Meille pitäisi saada esim. televisioon ohjelmia, joissa annettaisiin asennekasvatusta Ja että liikennesäännöistä lipeäminen tulisi yleisesti enemmän paheksuttavaksi ja oikea liikennekäyttäytyminen olisi tavoite.
Kun näyttää siltä, että nämä menehtyneet nuoret ovat muuten yleensä kunnollisia ja elämänhaluisia ihmisiä, niin vielä enemmän pitää ihmetellä, että mikä saa heidät tekemään vastuuttomia tekoja liikenteessä.
490
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

yleisesti yhteiskunnassa laskee, niin tuppaa käymään siten, että mitä isot edellä, sitä pienet perässä.
Se ei kai suoraan sovi liikenteeseen, mutta kyllä yhteiskunnan yleisellä kehityksellä on kaikkeen vaikutusta.
Kohta ei ole millään muulla merkitystä kuin paljolla rahalla. Kaikenlaiset tavalliset harrastukset ovat vähentyneet, ja aina pitää mennä lujaa ja olla hauskaa. Tavallinen arkipäinen elämä koetaan tylsäksi, minkä seurauksena päihteiden osuus kasvaa vapaa-ajassa.
Tuskin kukaan tietää tarkkaa vastausta, mutta aina voi miettiä.

Äänestä
  • että typerykset kuolevat nuorina.

    Äänestä

Eivät nuoret ole ralliautoilijoita, vaikka yrittävt ajaa jopa kovemmin kuin nuo ammattilaiset!

Äänestä

on niin, että jotenkin kituuttelee ilman työtekoakin, jolloin jää liikaa energiaa kaikenlaisiin jonninjoutaviin harrastuksiin.
Ja se autoropponen sekoitetaan sellaisiinkin harrastuksiin, joihin se ei lainkaan kuuluisi.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Männistön vaari kirjoitti:

Vetää kovin surulliseksi mielen, kun kuuntelee noita uhrien vanhempien ja poliisin selostuksia ja tuntemuksia kolareitten jälkeen.
Ensimmäisenä tulee aina mieleen, että miksi nykyisin juuri nuorille sattuu näitä vakavia onnettomuuksia.
Minun kokemukseni kolareitten tiimoilta on 50 - 80 -luvulta viime vuosisadalta, mutta silloin ei ollut havaittavissa tällaista kasaantumista juuri nuorten osalle kuolonkolaritapahtumissa.
Nämä tapahtumathan sattuu yleensä ja useimmiten syvällä maaseudulla.
Olen itsekin huomannut ajaessani etelästä ylös pohjoista kohden, että mitä etäämmälle mennään etelän valtavirrasta, sen välinpitämättömämmäksi liikennesääntöjen noudattaminen muuttuu. Nopeusrajoituksia ei hiljaisemmilla teillä noudateta ja vaarallisia ohituksia sattuu usein, vaikka ajat varmuudella sallittua nopeutta.
Kun selvätkin kuskit syyllistyvät tällaiseen, niin mitä on sitten alkoholia nauttineen halu noudattaa liikennesääntöjä.
Meille pitäisi saada esim. televisioon ohjelmia, joissa annettaisiin asennekasvatusta Ja että liikennesäännöistä lipeäminen tulisi yleisesti enemmän paheksuttavaksi ja oikea liikennekäyttäytyminen olisi tavoite.
Kun näyttää siltä, että nämä menehtyneet nuoret ovat muuten yleensä kunnollisia ja elämänhaluisia ihmisiä, niin vielä enemmän pitää ihmetellä, että mikä saa heidät tekemään vastuuttomia tekoja liikenteessä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu