Älkää tuomitko!

Luuk. 6:37

"Älkääkä tuomitko, niin ei teitäkään tuomita; älkää kadotustuomiota lausuko, niin ei teillekään kadotustuomiota lausuta."

Miksi kasteenuusijat tälläkin palstalla koko ajan tuomitsevat uskosta osattomiksi kadotukseen luterilaisia veljiään ja sisariaan?

Kävin kerran helluntailaisten kokouksessa. Kuulin valheita ja toisten uskovien tahallista mustamaalausta. Hengen hedelmääkö, mutta minkä hengen?
34217
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 34

Vanhimmat

uskovaiset osoittaa uskonveljeyttään rikollisuuksillaan, tappamalla omia uskovaisiakin tarvittaessa. se on uskoa se, uskoa herraan epäjumalana

Äänestä
  • Harvoin uskalletaan puhua siitä, että kristinusko levisi vain siksi että siitä tehtiin valtionuskonto ja sitä vastustavia kohdeltiin äärimmäisen julmasti.

    Kristinuskon edustajat alistivat muulla tavalla ajattelevat.

    Äänestä

Olet ymmärtänyt asian kokonaan väärin ja itseasiassahan juuri sinä olet tuomitsemassa meitä muita "kasteenuusijoiksi", vaikka Raamatun opetus selkeästi opettaa sanassaan jotta vain uskoontulleet kastetaan, ei muita! Joten se kaste jonka monet ovat kirkon kautta vauvoina saaneet itselleen ovat kastetut vastoin Raamatun sanan opetusta, joten tuo sinun mainitsemasi "kasteenuusija" kommenttisi on vain ilkeilyä ja ivailua meitä muita uskovia kohtaan!

Kirjoitit:
>>Miksi kasteenuusijat tälläkin palstalla koko ajan tuomitsevat uskosta osattomiksi kadotukseen luterilaisia veljiään ja sisariaan?

Äänestä
  • "Kasteenuusijat" ei ole mikään pilkkatermi muille kuin ehkä sinulle, eikä mikään kadotustuomio.

    Koska kasteenuusijoiksi sanotaan niitä, jotka kastavat uudestaan sellaisia jotka on jo kerran kastettu Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen, niin mitä nämä kastajat muuta ovat kuin kasteenuusijoita?

    Sinä sitävastoin tuomitset kadotukseen Jeesuksen lunastamia uskovia kristittyjä jotka eivät ajattele sinun kanssasi samalla tavalla, ja sehän on vastoin Jeesuksen selvää käskyä: "älkää kadotustuomiota lausuko". Luet Raamattua falskisti.

    Äänestä

  • Lukija... kirjoitti:

    "Kasteenuusijat" ei ole mikään pilkkatermi muille kuin ehkä sinulle, eikä mikään kadotustuomio.

    Voisiko tuota selvemmin enää sanoa? Ei voisi.

    kasteen uusimista, jos kastetaan VAIN NIITÄ, JOTKA USKOVAT. Emmehän me uusi vauvakastetta!!
    Emme me kasta kaikkia, jotka ovat vauvana kastetu!!!!!

    Se on täysin eri kaste kuin tuo vauvakaste, joka Raamatun mukaan ei ole kaste lainkaan, vaan
    siunaus!!!

    Äänestä

  • Bud Spencer! kirjoitti:

    Voisiko tuota selvemmin enää sanoa? Ei voisi.

    Kylläpä oli hyvä, terävä ja luterilaisen täsmällinen mielipide!
    Kyllä heti hyvin näkee miten korket ovat nuo hengen eväät!
    Ja enentyköön nuo mahtavat viisauden hedelmät sinulle edelleen runsaasti! :)

    Jeesus sinua runsaasti siunatkoon!

    Terv, mathetes :)

    Äänestä

  • Lukija... kirjoitti:

    "Kasteenuusijat" ei ole mikään pilkkatermi muille kuin ehkä sinulle, eikä mikään kadotustuomio.

    Koska kasteenuusijoiksi sanotaan niitä, jotka kastavat uudestaan sellaisia jotka on jo kerran kastettu Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen, niin mitä nämä kastajat muuta ovat kuin kasteenuusijoita?

    Sinä sitävastoin tuomitset kadotukseen Jeesuksen lunastamia uskovia kristittyjä jotka eivät ajattele sinun kanssasi samalla tavalla, ja sehän on vastoin Jeesuksen selvää käskyä: "älkää kadotustuomiota lausuko". Luet Raamattua falskisti.

    Kiitos todella henkevästä vastauksestasi!
    Kyllä nuo kasteasiat nyt tuli heti kerralla selvitettyä tosi hyvin taholtasi!
    Ja kyllä heti näkee miten sinulla on korkeat tiedot Raamatun sanasta!
    Oli ihan mukavaa lukea kun selvitit nuo kasteasiat noin hyvin!

    Oikein runsasta siunausta vain sinullekin nimim, Lukija! :)

    Terv, mathetes

    Äänestä

  • mathetes kirjoitti:

    Lyöt asian leikiksi, mutta harrastamasi Jeesuksen lunastamien uskovien kristittyjen tuomitseminen kadotukseen (sellaisten, jotka eivät ajattele sinun kanssasi samalla tavalla kasteesta) on vakava asia, ja kehottaisin, kun sinulla vielä on aikaa, tekemään siinä parannusta. Jumalan tuomioistuimen edessä et voi paeta vaihtamalla puheenaihetta tai lyömällä harrastamaasi vääryyttä leikiksi.

    Kommentointisi oli kovin lapsellinen!
    Minkähän ikäinen sinä oikein mahdat olet?

    Mutta vastaan kuitenkin syytökseen:
    Minä en koskaan ole tuominnut ketään kadotustuomiolla! Piste!

    Mutta siunausta ja Jumalan armoa ja rauhaa sinulle! :)

    >>Lyöt asian leikiksi, mutta harrastamasi Jeesuksen lunastamien uskovien kristittyjen tuomitseminen kadotukseen (sellaisten, jotka eivät ajattele sinun kanssasi samalla tavalla kasteesta) on vakava asia

    Sinua on varoitettu, että itsepä valitset veljiäsiä tuomita.

    Älä valehtele. Väität milloin kenenkin luterilaisen keskustelijan olevan USKOSTA OSATON. Ja uskosta osattomat eivät minun tietääkseni mene taivaaseen vaan kadotukseen.

    USKOA tai sen puuttumista muiden sydämestä ei toinen ihminen voi nähdä. Sen näkee vain Jumala, joten toinen syntisi veljien tuomitsemisen lisäksi on se, että korotat itsesi Jumalan paikalle, päättämään siitä, ketkä voivat olla oikeita uskovia, ketkä eivät.

    Koko "uskovien kaste" touhussa tehdään juuri viimeksimainittu virhe jatkuvasti. Ihmisen arvostelulla päätetään, kuka kelpaa Jumalalle ja kasteelle.

    Paavalikin erehtyi kun kirjoitti:

    2. Kor 13:5
    "Koetelkaa itseänne, oletteko uskossa; tutkikaa itseänne, vai etteko tunne että Kristus on teissä.
    Ellei, niin ette kestä koetusta."

    Room 8:16
    "Henki itse todistaa meidän henkemme kanssa, että olemme Jumalan lapsia."

    Äänestä

  • mathetes kirjoitti:

    Kiitos todella henkevästä vastauksestasi!
    Kyllä nuo kasteasiat nyt tuli heti kerralla selvitettyä tosi hyvin taholtasi!
    Ja kyllä heti näkee miten sinulla on korkeat tiedot Raamatun sanasta!
    Oli ihan mukavaa lukea kun selvitit nuo kasteasiat noin hyvin!

    Oikein runsasta siunausta vain sinullekin nimim, Lukija! :)

    Terv, mathetes

    Ota sitten niistä opiksesi. Kyllä Jeesuksen käsky "älkää kadotustuomiota lausuko" koskee myös sinua.

    Äänestä

  • mathetes kirjoitti:

    Kirjoitit:
    >>Lyöt asian leikiksi, mutta harrastamasi Jeesuksen lunastamien uskovien kristittyjen tuomitseminen kadotukseen (sellaisten, jotka eivät ajattele sinun kanssasi samalla tavalla kasteesta) on vakava asia

    Mistä muuten tiedät etteivät luterilaiset uskovat kristityt ole ottaneet Jeesusta vastaan omana Vapahtajanaan? Millä sinä toisten uskoa mittaat kun et osaa omaasikaan mitata?

    Omilla tempuillasiko, ja omilla falskeilla raamatuntulkinnoillasiko sinä toisten uskoa mittaat? Jo on omavanhurskautesi ja narsismisi huipussaan.

    Äänestä

  • Voi Paavalia kirjoitti:

    Paavalikin erehtyi kun kirjoitti:

    2. Kor 13:5
    "Koetelkaa itseänne, oletteko uskossa; tutkikaa itseänne, vai etteko tunne että Kristus on teissä.
    Ellei, niin ette kestä koetusta."

    Room 8:16
    "Henki itse todistaa meidän henkemme kanssa, että olemme Jumalan lapsia."

    Itsensä koetteleminen kannattaa "uskoa tunnustavan kasteella" kastetunkin muistaa. Eivät ne kasteiden ottamiset tee ketään täydelliseksi, tai vapaaksi vaarasta langeta pois uskosta.

    Äänestä

  • terence.hill kirjoitti:

    Itsensä koetteleminen kannattaa "uskoa tunnustavan kasteella" kastetunkin muistaa. Eivät ne kasteiden ottamiset tee ketään täydelliseksi, tai vapaaksi vaarasta langeta pois uskosta.

    Ei kukaan ole niin väittänytkään.
    Noita Siimonkin lankesi ylpeyteen ja rahanhimoon, vaikka oli kastettu.

    Mutta sanoppas, miten vauva koettelee itseänsä???

    Äänestä

  • Meitä kristittyjä ei ole kutsuttu kadotustuomioita jakamaan niinkuin kasteenuusijat mielellään tekevät, vaan julistamaan evankeliumia Jumalan rakkaudesta Jeesuksessa Kristuksessa. Siis Jeesuksen käskyn mukaan: "kastakaa ja opettakaa". Jumalan on tuomio, ei ihmisten.

    Äänestä

  • Kristitty45 kirjoitti:

    Meitä kristittyjä ei ole kutsuttu kadotustuomioita jakamaan niinkuin kasteenuusijat mielellään tekevät, vaan julistamaan evankeliumia Jumalan rakkaudesta Jeesuksessa Kristuksessa. Siis Jeesuksen käskyn mukaan: "kastakaa ja opettakaa". Jumalan on tuomio, ei ihmisten.

    noudattavat Jeesuksen esimerkkiä JA SIUNAAVAT LAPSENSA.

    Nimikristityille se ei riitä, vaan he haluavat täydentää Jumalan työtä ja vaativat
    vauvalle kastetta!

    Äänestä

  • Hyvä kysymys kirjoitti:

    Ei kukaan ole niin väittänytkään.
    Noita Siimonkin lankesi ylpeyteen ja rahanhimoon, vaikka oli kastettu.

    Mutta sanoppas, miten vauva koettelee itseänsä???

    Mutta sanoppas, miten vauva koettelee itseänsä??? Lukeeko sinun Raamatussasi että Paavali kävi synnytyslaitoksella saarnaamassa?

    Äänestä

  • Lukija... kirjoitti:

    "Kasteenuusijat" ei ole mikään pilkkatermi muille kuin ehkä sinulle, eikä mikään kadotustuomio.

    Koska kasteenuusijoiksi sanotaan niitä, jotka kastavat uudestaan sellaisia jotka on jo kerran kastettu Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen, niin mitä nämä kastajat muuta ovat kuin kasteenuusijoita?

    Sinä sitävastoin tuomitset kadotukseen Jeesuksen lunastamia uskovia kristittyjä jotka eivät ajattele sinun kanssasi samalla tavalla, ja sehän on vastoin Jeesuksen selvää käskyä: "älkää kadotustuomiota lausuko". Luet Raamattua falskisti.

    ja toisin.

    Ensiksi ´kasteenuusija´ termiä voidaan käyttää oikein tai väärin, asiasta ei Raamatussa ole mitään eikä termiä mainitakaan kertaakaan, koska ei ollut ongelma niinkuin eräille, joilla on siihen selkeä syy, jotta voivat puolustaa omaa vauvakastettaan Jumalan tahdon mukaisena, vaikka näemme Pyhän Hengen teoista, että kastettiin vain ne, jotka uskovat eikä vauvakasteopetusta ole noudatettu eikä vauvojaan tai lapsiaan ole kasteenottajat tuoneet eikä kehotettu, vaikka tietysti Jeesuksen opetuslapsiksi Jumala kaikki tahtoo, mutta ei tehdä kastamalla vaan evankeliumia julistamalla ja sen uskoneet ja parannuksen tehneet kastettiin vedessä Jeesuksen nimessä.

    > Koska kasteenuusijoiksi sanotaan niitä, jotka kastavat uudestaan sellaisia jotka on jo kerran kastettu Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen, niin mitä nämä kastajat muuta ovat kuin kasteenuusijoita?

    Tällaista kastetta ei ole Raamautussa annettu vauvoille vaan pelkästään parannuksen tehneille niinkuin voimme lukea Apostolien Teoista ja Jeesuksen opetuksista, kun on opetettu kasteista monikossa.

    Kysymysmerkkiä ei tarvita, koska kyseessä parannuksen tehneelle on aivan ensimmäinen ja Jumalan tahdon mukainen kaste vedessä Jeesuksen nimessä. Vauvakaste ei ole Jumalan valtakunnan mukainen kaste. Jeesus opetti miekasta perheiden sisällä ja todistaa, etteivät kaikki uskoneet perheissä eikä kaikkia tietenkään myös kastettu, sillä kaste on vain parannuksen tehneille. Valitan toistamista, mutta on selkeämpää ymmärtää.

    Kadotustuomioita en ole lukenut, mutta niitä ei tule sekoitaa oppien arvosteluihin ovatko kasteet Jumalasta vai ihmisistä, niinkuin Jeesus kysyi fariseuksilta Johannes Kastajan kasteesta. Samoin voidaan kysyä tämän päivän kasteista erinäisissä yhteyksissä ja minä vastaan omasta puolestani asiaa Raamatusta Pyhän Hengen opetuksen kautta anoneena ja saaneena:

    Vauvakasteet ovat ihmisestä, eivätkä ole Isän Jumalan valtakunnan kasteita vedessä puhumattakaan Pyhän Hengen kasteena, joka Jeesus antaa anoville.

    Parannuksen tehneet ja Jeesukseen uskovat kastetaan vedessä upotuskasteella, jos mahdollista, Jeesuksen nimessä, sillä niin on kirjoitettu, samoin kehotetaan kaikki tekemään Herran nimessä. Toki kastaa voidaan Jeesuksen nimessä vaikka lisätään Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimessä.

    > Luet Raamattua falskisti.

    Pyydä Pyhää Henkeä Jeesuksen nimessä opettamaan Raamatusta Jumalan tahdon mukainen terve oppi ja tahto ja pyydä ennenkaikkea voimaa ja rakkautta sen tekemiseen palavassa rakkaudessa, sillä se on otollista ja hyvää hengellistä hedelmää ja vaikutusta, amen.

    Äänestä

  • Bud Spencer! kirjoitti:

    Sinua on varoitettu, että itsepä valitset veljiäsiä tuomita.

    On se vaan niin vaikeeta näemmä! On se vaikeeta! :(

    Mutta Siunausta nyt kuitenkin sinulle runsaasti!

    Terv, mathetes

    Äänestä

  • mathetes kirjoitti:

    On se vaan niin vaikeeta näemmä! On se vaikeeta! :(

    Mutta Siunausta nyt kuitenkin sinulle runsaasti!

    Terv, mathetes

    Jeesus rakastaa sinua sanoi entinenkin äiti kun lastaan pieksi.

    Äänestä

  • Ev. lut. kirjoitti:

    Mistä muuten tiedät etteivät luterilaiset uskovat kristityt ole ottaneet Jeesusta vastaan omana Vapahtajanaan? Millä sinä toisten uskoa mittaat kun et osaa omaasikaan mitata?

    Omilla tempuillasiko, ja omilla falskeilla raamatuntulkinnoillasiko sinä toisten uskoa mittaat? Jo on omavanhurskautesi ja narsismisi huipussaan.

    Selitetään nyt sitten sinullekin!
    Nimim, Lukija kertoi minulle että jotkut helluntailaiset ovat tuominneet uskomattomia kadotukseen!
    Johon minä vastasin, että asia on aivan selvä, jos joku ei ole ottanut Jeesus vastaan vapahtajanaan, niin hän on silloin kadotustuomion alainen! Ymmärsitkö!? Minä en ole ketään tuominnut kadotukseen, vaan kerroin miten Raamattu asian ilmoittaa sanassaan jos ei tunne Jeesusta vapahtajanaan!

    Ihan turha on minua tuosta asiasta tökkiä!
    Jos tahdotte asiasta riidellä niin riidelkää sitten!
    Se vain silloin kertoo teistä sen että ette ole asiaa ymmärtäneet laisinkaan! (tahallanneko)?

    Mutta siunausta kuitenkin ja Kristusvaloa elämääsi! :)

    Terv, mathetes

    Äänestä

  • Bud Spencer! kirjoitti:

    Älä valehtele. Väität milloin kenenkin luterilaisen keskustelijan olevan USKOSTA OSATON. Ja uskosta osattomat eivät minun tietääkseni mene taivaaseen vaan kadotukseen.

    USKOA tai sen puuttumista muiden sydämestä ei toinen ihminen voi nähdä. Sen näkee vain Jumala, joten toinen syntisi veljien tuomitsemisen lisäksi on se, että korotat itsesi Jumalan paikalle, päättämään siitä, ketkä voivat olla oikeita uskovia, ketkä eivät.

    Koko "uskovien kaste" touhussa tehdään juuri viimeksimainittu virhe jatkuvasti. Ihmisen arvostelulla päätetään, kuka kelpaa Jumalalle ja kasteelle.

    Älä sekoita asioita!

    Nyt sanoit että:
    >>Väität milloin kenenkin luterilaisen keskustelijan olevan USKOSTA OSATON>USKOA tai sen puuttumista muiden sydämestä ei toinen ihminen voi nähdä. Sen näkee vain Jumala, joten toinen syntisi veljien tuomitsemisen lisäksi on se, että korotat itsesi Jumalan paikalle, päättämään siitä, ketkä voivat olla oikeita uskovia, ketkä eivät.
    Koko "uskovien kaste" touhussa tehdään juuri viimeksimainittu virhe jatkuvasti. Ihmisen arvostelulla päätetään, kuka kelpaa Jumalalle ja kasteelle.

    Äänestä

  • Lukija... kirjoitti:

    Ota sitten niistä opiksesi. Kyllä Jeesuksen käsky "älkää kadotustuomiota lausuko" koskee myös sinua.

    Kirjoitit:
    >>>Kyllä Jeesuksen käsky "älkää kadotustuomiota lausuko" koskee myös sinua.

    Äänestä

  • Hyvä kysymys kirjoitti:

    Ei kukaan ole niin väittänytkään.
    Noita Siimonkin lankesi ylpeyteen ja rahanhimoon, vaikka oli kastettu.

    Mutta sanoppas, miten vauva koettelee itseänsä???

    Läskipäälle sanon että vauvan ei tarvitse koetella uskoansa sillä vauvoilla on se usko mistä Jeesus lausui tunnustuksensa.
    Mutta eelimissä koeteltiin helluntailaisten uskoa siten että naiset kävelivät seläällään olevien miesten ylitse ILMAN ALUSHOUSUJA heh-heh!
    Pappa sanoi että ei vaikuttanut uskooni kun oma vaimo käveli ylitse, mutta usko horjoi kun muita loikki ylitseni.
    Tämä on aitoa helluntailaisuutta parhaimmillaan.

    Äänestä

Jumalan lapsia tuolla ´kasteenuusija´ valheellisella termillä, sillä vihaat valkeuden lapsia Jeesuksessa ja esilläpitäessään Jumalan tahdon mukaista kastetta parannuksen yhteydessä siinä iässä missä Herra kutsuu evankeliumin kautta itse kutakin etsikkoaikanaan.

Jumalan tahdon mukaisen opin esillä pitäminen ei ole tuomitsemista vaikka parannukseenkin kehotetaan, sillä se on myös Jumalan tahto vääristä ihmisopeista tahtoaan tekemään kasteissa, kaikissa kolmessa, eikä ole pelkästään ulkokuorista jumalisuutta, jossa kielletään Pyhän Hengen voima ja opettajana toimiminen, koska papit ovat käyneet ihmisyliopistoa, mutta Jeesus ei sellaisia perustanut vaan lähetti Pyhän Hengen olemaan opetuslapsiensa opettajana ja puolustajana, mutta järkeisopeista ja maallisesta viisaudesta varotettaan, sillä Jumalan tahtoa vesittäessään ei kukaan voi tulla Herran tahtoa tuntemaan eikä tekemään, lisäksi ilman pyhitystä Pyhän Hengen totuudessa ei kukaan voi päästä Jumalan valtakuntaan ja on mieleen yksin tämän maailman Pahalle hallitsijalle pimeydessään, sillä vihaa kaikkien ihmisten sieluja ja sen vuoksi tekeytyy valkeuden ja vanhurskauden palvelijaksi ja opettaa väärin kasteista ja Jumalan valtakunnasta pyrkien kaikki yleisellä vauvakasteillaan sitomaan omaan eksytykseensä, sillä vihaa Jeesuksen Hengen opetusta ja sen esillä pitämistä ja sen tähden myös syyttää ´uudestikastajiksi´ ja on kastanut ihmismielenmukaisella Jumalan valtakunnan kannalta merkityksettömällä vauvakasteelle, että voi syyttää Jumalan lapsia ja totuudellista oppia kasteista. Toivottavasti jokainen parannuksen tehnyt ottaa kasteen Jeesuksen nimessä vedessä niinkuin on Jeesus opettanut ja anoo ja saa myös Pyhän Hengen kasteen, jota seuraa merkkeinä kielilläpuhuminen ja muitakin armolahjoja ja voimavaikutuksia pelastettu sielu saa Jeesuksen nimessä anoa ja vastaanottaa kiitoksella Isälle Jumalalle Jeesuksen nimessä, hallelujah! Herra on hyvä ja armonsa pysyy iankaikkisesti, amen.

Äänestä
  • Olin vaan niitä Jeesuksen opetuslapsia!!!
    Rikollisen kristinuskon palveluksessa olevia valekastajia on uskovaisille mutta Jumalallisuuden tietous on heillä hukassa, eivät paranna sairaita, herätä kuolleita jne. Sitä kutsutaan harhauttamiseksi!

    Äänestä

  • h-gv.fd kirjoitti:

    Olin vaan niitä Jeesuksen opetuslapsia!!!
    Rikollisen kristinuskon palveluksessa olevia valekastajia on uskovaisille mutta Jumalallisuuden tietous on heillä hukassa, eivät paranna sairaita, herätä kuolleita jne. Sitä kutsutaan harhauttamiseksi!

    täyttymiseen ja Raamatun ja Pyhän Hengen terveen opin esilläpitämiseen, eikä pelkään syyttämiseen ainakaan toisten vääristä teoista. Jokaisen Jeesuksessa tulee itse pitää huolta vaelluksestaan ja vanhurskaudestaan Jeesuksen veren ja elävän veden ja Pyhän Hengen uudestisyntymisen ja hengellisen hyvän hedelmän ja elämän vaikutuksen kautta. Sinäkin voit keskittyä anomaan ja parannusta tekemään niissä asioissa, jotka Uusi Testamentti sinulle Jeesuksen nimessä ja anoen Herran armoa ja totuutta annettaan sielusi parantumiseksi ja puhdistumiseksi ja pyhittymiseksi, sillä siitä taivaassa iloitaan myös sinun kohdallasi, samoin minunkin ja matkalle olen saanut tulla jo aiemmin, siksi myös sinua kehotan ahtaan portin kautta kaidalle tielle käymään koetuksiin ja sielullisesi hyväksi hedelmäksi ja pelastumiseksi niinkuin Jumalan rakkaus kaikkia vetää ja armo kasvattaa ja totuus pyhittää Jeesuksen nimessä.

    Äänestä

Vauvakaste ei ole Jumalan silmissä kaste. Luterialiset tunnustuskirjatkaan eivät puhu vauvojen kastamisesta vaan lasten kastamisesta. Lapsi voi uskoa Jeesukseen jo 3 tai 4 vuotiaana ja jos hän silloin ymmärtää mennä kasteelle hän voi mennä kasteelle. Englanninkielisetkin tunnustuskirjat käyttävät sanaa "children" eli lapsi eikä "infant" eli vauva.
Ei vauvoja tarvitse kastaa eikä se edes ole kaste. Joten syytökset "kasteenuusijoiksi" on näiden "väkisinkastajien" tapa tehdä veronmaksajia kirkkoonsa. Jos kaste pelastaa ja uudestisynnyttää, niin miksi se ei näy Suomessa käytännön elämässä? Miksi baarit vetävät ihmisiä eikä kirkot? Miksi Raamattu ei puhu, että ihminen voi aina palata kasteen armoon? Jeesus pelastaa ei kaste.

Äänestä

tekeminen tulee tuomioksi niille, jotka eivät tee Jumalant tahdon mukaan. Tietenkään ei kukaan Jeesuksen opetuksen mukaan tuomitse kadotukseen, mutta autuaat ne, jotka tekevät parannuksen sen mukaan kuin on selkeästi opetettu. Jeesus opetti Israelin kaupungeissa joissa opetti ja teki tekojansa, mutta itki koska ei tehty parannusta, jopa opetti että Sodomankin olisi olemassa, jos Herra olisi siellä vaikuttanut armotekonsa ja samoin tulevat tuomioksi, koska ei tahdota parannusta tehdä Jumalan tahdon mukaan vaikka voidaan selkeästi nähdä ja kuulla mutta ylpeys estää uudistumasta mieleltään ja vihataan näin valkeutta ja Jeesusta ja ristiään, vaikka ei sitä ymmärretä pimeydessä.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Lukija... kirjoitti:

Luuk. 6:37

"Älkääkä tuomitko, niin ei teitäkään tuomita; älkää kadotustuomiota lausuko, niin ei teillekään kadotustuomiota lausuta."

Miksi kasteenuusijat tälläkin palstalla koko ajan tuomitsevat uskosta osattomiksi kadotukseen luterilaisia veljiään ja sisariaan?

Kävin kerran helluntailaisten kokouksessa. Kuulin valheita ja toisten uskovien tahallista mustamaalausta. Hengen hedelmääkö, mutta minkä hengen?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu