aiheuttavat siis myös soluvaurioita skvaleenin lisäksi.
(21.11./30.11.2009/22.8.2010) Onko nanorokotteilla ja sikainfluenssarokote Pandemrixillä jotain yhteistä?
Aiemman tekstin perusteella nanorokotteet ovat toistaiseksi varsin varhaisessa kokeiluvaiheessa ihmisillä. Verkossa esitetyt huolet nanorokotteista sikainfluenssarokotteen yhteydessä herättävät kysymyksiä. Onko nanorokotteilla ja Pandemrixillä jotain yhteistä? Mitä riskejä nanorokotteisiin mahdollisesti sisältyy?
Pandemrix -rokotteen valmisteyhteenvedossa kerrotaan, että Pandemrix toimitetaan kahdessa pakkauksessa suspensiona ja emulsiona, jota sekoitetaan 10 annoksen pakkauksessa ennen käyttöä. Suspensio on antigeeni (virusosa) ja emulsio on adjuvantti. Valmisteyhteenvedon mukaan "emulsio on melkein valkoinen homogeeninen neste."
Aimmin viittasimme tekstiin, jonka mukaan nanohiukkaset (nanopartikkelit) eivät vaurioita useimpia soluja. Nanoemulsiota käsittelevän wikipedia-artikkelin mukaan mikroemulsioita käytetään mikrobien tappamiseen ja rokotteiden välittämiseen. Artikkeli kertoo, että näitä tekniikoita käytettävessä käytetään tyypillisesti soijaöljyn nanoemulsioita joissa partikkelit ovat halkaisijaltaan 400-600 nanometriä eli 0,4-0,6 mikrometriä. Wikipedia-artikkelin mukaan soijaöljyemulsio ei vahingoita useimpia soluja, poikkeuksena siittiösolut ja verisolut jotka ovat haavoittuvia nanoemulsioille kalvorakenteensa johdosta.
Entäpä sitten sikainfluenssarokote Pandemrix? Valmisteyhteenvedon mukaan Pandemrix sisältää skvaleenia. Kaupallisiin tarkoituksiin käytetty skvaleeni saadaan yleensä hainmaksaöljystä. Verkossa gesundheitlicheaufklaerung -sivustolla esitetyn varoituksen (konekäännös englanniksi) mukaan Pandemrixissä olisi yhden mikrometrin (1000 nanometriä) kokoisia hiukkasia. Kirjoitus sisältää ennestään tutut varoitukset siitä, että uutta adjuvanttia ei ole vielä kovinkaan paljon tutkittu.
Päivitys 30.11.2009: Vertaisarvioidun Molecules -lehden artikkeli rokotteiden ja lääkkeiden skvaleeniemulsioista kertoo enemmän skvaleenista, skvaleeniadjuvanteista ja Suomeenkin tilatussa sikainfluenssarokotteessa käytettävästä AS03-adjuvantista. Tutkimusartikkelin mukaan skvaleenilla on ainutlaatuisia ominaisuuksia, jotka tekevät siitä ihanteellisen vakaiden ja myrkyttömien nanoemulsioiden tekemiseen. Artikkelissa käsitellään myös eri valmistajien sikainfluenssarokotteissa käytettyjen nanohiukkasten hiukkaskokoja - GlaxoSmithKlinen AS03-adjuvantin hiukkaskooksi kerrotaan 150-155 nm, Novartiksen MF59-adjuvantin hiukkaskooksi 165 nm ja Sanofi-Aventiksen AF03-adjuvantin (jota on kokeiltu Suomessa lapsilla tehtävissä sikainfluenssarokotekokeissa) hiukkaskooksi alle 100 nm.
Tieto Molecules -lehden sikainfluenssarokotteiden adjuvantteja ja nanoemulsioita käsittelävästä artikkelista on julkaistu ensin Mirjaleena Isoahon blogin kommenteissa
Päivitys 22.8.2010: Mirjaleena Isoahon blogissa käsitellään edelleen nanorokotteita ja Pandemrixiä.

Vastaukset 5
Vanhimmat
painavaa asiaa.
http://aamulehdenblogit.ning.com/profiles/blogs/nyt-on-oikea-aika-julkaista?xg_source=activity
ihminen saa valkoisia homo-geenejä, ei siis ihme että hinttaroituminen ja lesbottuminen etenee
ennen kuin nanolitkun kaikki liitännäishaitat näkevät päivänvalon. En mä vaan jaksaisi niin kauan vartoa ja siksi en haittapiikkiin sekaantunutkaan.
tuntunee vähintään 60:ltä vuodelta, mutta nopeastihan se kuluu kun jatkuva narkkis- uinahtelu saa ajankulun tuntumaan nopeammalta. Kyllä minä ainakin paljon paremmin jaksan maata sängyssä kaheksan tuntia nukkuen kuin valvoen mitään tekemättä
tulevan liikakiloja, jos vain nukkuu. Se taas lyhentää elinikää eikä välttämättä tarvii koko aikaa vartoakaan. Saa ikäänkuin armahduksen kuin elinkautisvanki.