Jatkoa aiheen kulmilta
-Aamulehti. 08.2010. Yleisöltä tulee kiivasta kyselyjä siitä mistä ovat peräisin ne suuret vitivalkoisiksi häivevärjätyt ilmatilaamme systemaattisen päivittäin loukkaavat kemikaaliruiskutuslentokoneet? Tiedossa on myös, että
ovat venäläisiä lentokoneita, joista on valkoisella ylimaalattu niin konetunnukset kuin mm. venäjän liput! SAINT armeijan kenraalistolta tulee hämmästynyt tunnustus siitä, että Suomessa tosiaan tuollaisia suurkoneita on myrkkyjään levittämässä, mutta EDES Suomen armeijalle EI ole uskallettu kertoa mistä on kyse?! Koko operaatio on salattuna pelkästään ydinturvasta vastaavan sisäministeriön erikoisosastolle.
- TVO aloitti taas kerran epätoivoisen suunnattomat Selkämeren salaiset myrkytykset. Katainen otti projektin alusta kaikki Itämeren tutkimusrahat pois, etteivät tutkijat pääse mittaamaan ydinyhtiöitten tuhovaikutuksia! 38 000 kuutiometriä 50 % pitoisuuden natriumhypokloriittimyrkkyä TVO surutta syytää meriämme tuhoamaan ja Loviisa toisen mokoman myös. Syyksi TVO ilmoittaa hengenvaarallisen isoksi kasvaneitten kaspian runkopolyyppikasvustojen epätoivoiset poistoyritykset. Ydinyhtiö laskee, miten jatkuvasti immuunimmaksi tuleville polyyppikannoilla menee aikaa täyttää Sosnoviborin tyyliin elintärkeät varmistamattomat ydinlauhdevesikanavat enää luokkaa 2 vuotta! Ongelmaan ei maailmalta tunneta
toimivaa ratkaisua mistään!
- Länsi-Suomi 14.8.2010. (Maailman ensi-iltatunnustus): Lämmin kesä laskee Olkiluodon sähköntuotantoa. Teho on edelleen jokusen prosentin (2 %) keskimääräistä alempi. Pörssihinnalla laskettuna vaikutustappiot on JO
miljoonaluokkaa. Syy on liian lämmin lauhdevesi joka ylittää ydinturvalain katon 30 astetta jo NYT likemmä 10C. - Kyllä sen vaikutus on meillä näkynyt tehon laskuna, kertoo OL3 käyttöpäällikkö ja heinäkuussa ydinvoimalan vastuullisen johtajan sijaisena toiminut Kari Kukkonen." Jo OL-1 ja OL-2 laitokset lämmittävät merivettä lisää 14C ja 25C
peruslämpöinen kesäimuvesi ylittääkin JO kesäkuukausia IAEA:n ydinturvalain 30C katon 9 astetta rikollisenvaarallisiin tasoihinsa. OL-3 startti tuo lisälämpöä tähän taas TUPLAT, OL-4 triplat. . ! Ydinyhtiö TVO alkaa olla näissäkin korruptiosalatuissa ydinrikoksissaan todella vaikeuksissa!
- TVO:lla on suunnattomasti myös muuta ongelmaa. MOLEMMAT laitokset ovat muutaman prosentin likalämpöajonsa lisäksi joutuneet alentamaan tehojaan uskomattoman historiallisesti ruotsin 60 % tehoajotyyliin! Olkiluodon voimaloitten tehokattona pidetään nyt 80 %. Ydinyhtiö rajaa tehoaan -20 % liikalämpöveden päälle koska kävi kuten mm. YVA-raportoinneissani varoitettiin. Yli 25v ikään ehtineet reaktoripönttörakenteet ovat kanavasäteilystä niin superloonin huokoiset, että kanavasäteilyvuodot tekevät laitoksien ajot hengenvaarallisiksi. TVO vaikenee tarkoin näistäKIN megaongelmistaan. Kun kevään jälkeen koeajettiin uusia ylitehoisia turbiineja huomattiin rakenteitten vuotavan säteilykertymäenergioita, neutronivoita, malenkaa, termivireitä niin suunnattomasti ympäristöön, että tehoa oli pakko rajoittaa. Asia on pidetty sisäministeriön toimesta TABU:na lehdistöstä, mutta NYT ydinyhtiön salaisuuksista on päästy selvyyksiin. Ongelma kasvaa vailla ratkaisua, koska yli-ikäosissaan on korjaamiseen tappavankorkeat säteilykertymät. TVO ilmoittikin Jo viime vuona kadottavansa vuotoihin 2 200kg/v raakaa plutoniumkanavasäteilytonnistoa reaktoristaan. Kuinkahan isoksi se nyt on kasvanut jää arvattavaksi?
Jatkuu . . .

Vastaukset 6
Vanhimmat
Jatkoa. .
- PS. Olkiluodon loputtomista ongelmista pois potkituista johtajistoista ei kuulu mitään. Niin hävisivät TVO Mokat, Simolat, Landmanit, Posivan Äikäät, Fortumin Liliukset, Fagernääsit, Eurajoen johtajat Niinimäet kun muutkin. Keväällä mm. TVO:n pois potkittu tiedotuspäällikkö Anneli Nikulan p i t i esiintyä Rauman tilaisuudessa yleisölleen. Aiheesta L.S. julkaisi jopa feikkikuvan, jossa mm. Oras Tynkkysen kanssa tilaisuudessa olisi A. Nikula muka esiintynyt! Sain selville, miten Nikulaa EI PÄÄSTETTY mm. SUPO:n paineista lainkaan tilaisuuteen! Joten lujille on alkanut ydinherrojen
valheitten täyttämät pestit mennä. Ihmekös kun vuosia sitten YVA- ydinkokouksissa esiin ottamani varoitukset alkavat nyttemmin k a i k k i systemaattisesti osoittautua kylmäksi faktaksi! Siitäkin huolimatta että erotetut kymmenet ydinjohtajat pyhästi vannoivat, etteivät osoittamani olisi totta! Itse fysiikka on totuuksieni alleviivaajana tässä ja nyt. Jaa niin katsokaa vielä sivuava video:
http://www.youtube.com/watch?v=B9la7fLBErw
Uudelleenpäivitystä 20.08. . .
Chemtrailauksessa jatkuvat säteilyionisaation kasvut ovat aiheuttamassa kiihdytettyä lisäpainetta. Ydinhallinnon toimenkuva sisäministeriölleen pitää tapahtumat suurelta yleisöltä yhä tarkoin kiinni. Olen jonkin aikaa miettinyt suurtako laajarunkokoneitten kalustoa Olkiluodon tauoton boorisäteilymyrkytys työllistää. Keväästä alkaneet ruiskutukset kun ovat
tuoneet näkyviin vain yhden vitivalkean venäläisen 4-moottorikoneen kerrallaan. Mutta muutospaineet ajoivat näkyviin ensimäisen kerran 12km korkeudesta silmiini KAKSI laajarunkiokonetta myrkyttämässä rinnakkain.
Suuntanaan Oulu- Olkiluoto- Turku. Kuvan laatu on heikko ilman zoomia, mutta kaksoisvanat vasemmalta pohjoisesta oikealle etelään horisontin suuntaan:
http://kuvaton.com/k/w3O.jpg
[img]http://kuvaton.com/k/w3O.jpg[/img]
---------
http://www.youtube.com/watch?v=7k4d26Lqang&feature=channel#]Taistelu
betasoihdusta[/url]
onko mahdollista kun olen puhunut näistä asioista kirjoituksien muodossa
keskusteluissa että suomessa on kemikaaleja ruiskutettu laajamittaisesti 17.6.2010 saakka
tähän päivään asti ja jatkoa riittää ruiskutuksien muodossa
onko erikseen säänmuokkaus kemikaalit ja kanavasäteilyn tiputtamis kemikaalit
vai onko ne yhteen laitettu koska suomessa lentokoneruiskutuksilla on muokattu säätä
nyt laajamittaisesti 2kuukautta 7päivää tulos on ollut päivänselvä ilmasto on reakoinut
kemikaaleihin radikaalisti sateet suuri pisaraiset, tuulet myrskyt pilvimassojen atmosfäärien lämpeneminen
yläilmakehässä lämpimien ilmamassapatjojen nousunopeudet kasvaneet
radikaalisti aiheuttaneet trombeja sähkökatkoksia
onko tässä nyt kaksi kärpästä yhdellä iskulla saatu hoidettua suomen korruptio hallituksen
toimesta, ei näytä ketään kiinnostavan jos kemikaaliruiskutuksista puhuu suurin osa pitää
mee hoitoon asiana kyllä media puhuisi siitä, sairasta väittää semmosta ei semmosta
tapahdu suomessa, kieltäjät niin paljon nekin ovat huomanneet että puhuvat sotaharjoituksista
mutta vanat ovat edelleen vain ja ainoastaan pakokaasuvanoja olen länsi suomesta
olen huomannut pinkin taivaan, veljeni perhe on kuvannut hämeenlinnasta taivasta
joka on ollut kummallisen pinkin värinen
ruiskutukset yhtä totta kuin maatuva ruumis hautasmaalla
suomeen tulossa ennätysmäärä lunta talvella ja kun ruiskutuksista taukoa kesällä ennätyskuuma
johtuen kemikaalien imukyvystä imeä ilmassa oleva kosteus itseensä ja tuulen kuljettaessa
pois pilvet saatiin kesällä huippu lämpölukemat, talvella käy päinvastoin mitä kesällä
tapahtui tulee tehdään kemikaalivanoja taivaalle jotka imevät kosteuden
joista tulee massiivisia lumipilviä, lumipilvien lumihiutaleet ovat ehkä nanoperäisiä
joihinka mahtuu samaan ulkotilavuuteen sisälle enemmän rosoista pinta alan kasvattaja muotoa
koon siitä kasvamatta yhtään enempää, painoa hiutaleissa varmasti on enemmän kuin
normaalisti lumihiutaleissa tulevat nopeasti alas kasvattaen lumen määrän nopeasti
ennätyslukemiin suomessa lumiauraajilla töitä riittää
kun pilvet sataneet pilvet poistuvat tuulen mukana silloin sähköyhtiöiden sormet alkavat syyhytä
kun pakkaslukema laskee miinuksen puolelle reippaasti
eikä normaali lunnon sääntasaaja pysty ehdi tasaamaan liian viileeksi mennyttä ilmaa
näin saadaan paikka paikoin luultavasti kylmiä ajanjaksoja aikaan -30 ehkä
minulle tapahtui ehkä aika kummallinen juttu kaksi kertaa en sitä oikeen millään usko itse
voisiko olla totta taitaa olla hyvää sattumaa kerron kumminkin
tulin hammaslääkäristä huomasin poliisihelikopterin samana päivänä 17.8.2010 oli kulunut
2kuukautta ruiskuksien laajamittaisten alkamisesta olin laittanut tänne samana päivänä asiasta
tiedon näin tapahtui poliisihelikopteri kierteli pienen kaupunkin yllä jotenkin tuntui
että se seuraisi minua menin kotiin lähdin autohajottamolle hakemaan autoon nokkapellin
iskareita ehjiä huomasin hetken ajan kuluttua sama poliisihelikopteri tuli pyörimään
autohajottamon päälle mitä se etti hajottamon läheisyydestä en ymmärrä
kun iskaria irrotin helikopteri tuli ihan minun kohdalta näin pohjan selvästi
jäi kiertelemään alueelle lähdin korjaamorakennukseen helikopteri vielä lensi
korjaamon ihan katon yläpuolelta oliko tämä vain hyvää sattumaa
samanlainen tapaus tapahtui 19.8.2010 yksi päivä välissä
olin veneellä laiturin päässä huomasin pienen lentokoneen
ajattelin joku lentää pienellä lentokoneella lentokone oli minun linjalla
en ihmetellyt sen enempää asiaa lentokone lähestyi minua
rupesin katsomaan voisiko lentokone olla kemikaalimittaus lentokone
etsin intrumentteja en nähnyt kun lentokone oli mennyt ohi ajattelin taitaa olla tavallinen lentokone
arvaamattani lentokone kääntyi takas huomioida pitää olin pienen kaupunkin kohdalla
satama lahden pohjukassa olisisiko sillä vaikutusta ,mutta miksi lentokone jäi päälleni pyörimään
aivain kuin jotakin oltaisiin etsitty ainakin viisi minuuttia kaarteli yläpuolella
onko täysin naurettava kuvitelma että suomessa tarkkailtaisiin toisinajattelijoita
tällä tavalla, onko asiat näin arkoja onko suomessa oikeasti astuttu terroriyhteisön
naton ajatus agendaan asiat eivät todellakaan ole niinkuin mediassa kerrotaan
suvulta sain noottia kun olen puhunut näistä asioista ihmisille ruiskutukset
koska on mahdoton ihmisten ymmärtää että suomessa tällästä voisi tapahtua.
sairasta
tarkoitettu arto laurille
valon tuoja
ei ollut minulle tarkoitettu mutta vastaan silti koska sanot olevasi meitä valontuojia
ihana kuulla että joku muukin törmännyt näihin helikoptereihin ja lentokoneisiin.
ei mitenkään yllättävää kuulla että tiedät myös olevasi valontuoja...
meitähän ne jahtaa. yrittävät näillä kemikaaleilla estää työtämme tällä planeetalla
itse sain puolisonikin uskomaan nyt tänä kesänä kun ajoimme täältä länsisuomesta Kuusamoon
600 km:n matkan ensin kauniit cumulus-pilvet muuttuivat risaisiksi aina meidän yllämme
täällä etelässä ollessani olin aivan varma noista helikoptereiden jäljittämisestä
mutta puoliso uskoi vasta kun heräsimme teltasta aamutunteina patikointireissulla tuttuun pörinään
hyppäsin alastomana teltasta pois ja kas kummaa poliisihelikopterihan se siellä
otin kristallit ja niihin viritetyt sähköjohdot esiin, heilutin niille oranssia paitaani
lähetin telepaattisesti niihin vähän paremmat ajatukset laitteitteni kanssa visualisoiden samalla vihreän aallon ja kas kummaa ne lähtivät menemään hyvin nopeasti
no tästä meni noin vartti ja näkyi yksi lentokone tulevan kohti
tuon huomattuani ja sitä tarkkailtuani puolisoni huomasi toisen koneen tulevan erisuunnasta
keräsimme äkkiä tavaramme ja lähdimme lähellä olleeseen korpimetsään maastoutumaan
ne kiertelivät ympärillämme kymmenisen minuuttia jonka jälkeen niitä ei näkynyt moneen tuntiin
nämä koneet ovat varustettu jollakin ihmismieleen vaikuttavilla laitteilla
en tässä viitsi enempää kertoa näistä kokemuksistani tai tiedoistani mitä minulla on
tiedän kuitenkin että nämä samat tahot tarkkailevat _jokaista_ liikettäni internetissä
huomasitko mitään eroa kognitiivisessa suorituskyvyssäsi noiden lentokoneiden jäljiltä?
oletko jo tarpeeksi herännyt että näet astraalitasojen vakoilijat?
jos et niin voin/voimme muistista palauttaa sinulle saman kyvyn nukkuessasi kunhan _pyydät apua_
ihan pääsi sisällä riittää mieluiten meditaatiossa mutta milloin tahansa käy
orgoniittien teon myötä ja radiotornien "giftaamisen" myötä olen itse tässä tilanteessa ettei luonnossakaan saa olla rauhassa
olen aloittanut harrastuksen vasta tänä keväänä ja nyt sain ensimmäisen "chembusterin" valmiiksi
saan sen kanssa hyvin tuhottua näitä kemikaalivanoja jos vaan oma mieli on kunnolla mukana
mieluusti palaisin takasin vanhaan hyvään ei tietoiseen mieleeni
se ei kuitenkaan ole mahdollista
nämä kokemukset ovat aivan jotain järkyttäviä ja liian fyysisiä ollakseen harhoja
media ei ole muuta kuin valtaa pitävien keino massojen kontrollointiin
ei meidän Suomi ole ollut turvallinen paikka kummankaan meidän eliniän aikana
aina nämä samat tyypit ovat olleet naruja vetelemässä kuin jenkeissäkin
niille on tullut nyt kuitenkin kiire meidän heräämisen kanssa ja kiireessä tapahtuu hutilointeja
lopeta heti paikalla olet varmaan trolli tai aivoton poliisi
mulle ei tarvitse kertoa täysin perättömiä asioita
uskon tieteeseen fysiikkaan omiin analyyseihin en katto kassisiin
raakaan tieteeseen jota voi ja pitää kehittää eteenpäin
tekninen kehitys energia tekniikan osalta ei saa riittävää rahoitusta
kuplarahamaailmasta, ostetaan ydinturpiineja mutta pyöritetään niitä biokaasulla
ei ydinvoimalla yhden ydinvoiman hinnalla saisi aika monta
biokaasuturpiinivoimalaa suomeen eikä tulisi säteilevää jätettä
aito valontuoja muutettavissa oleva maailma aito narsisti rauhan tuoja
No nythän on käynyt selvästi niin että kun yleisön mielenkiinto on kääntynyt liikaa tämän aiheen suuntaan niin Supon huinat (ent. peelot) saattoivat matkaan jutun narkolepsian yhteydestä sikainfluenssarokotuksiin. Minkä muun takia se olisi tehty ellei huomion kääntämiseksi pois chemtraileista, sanokaapa se!
Joopa joo. Etkö ole edes uutisia lukenut hallituksemme panostaa mm. bioenergiaan.
http://yle.fi/uutiset/talous_ja_politiikka/2010/08/kiviniemi_kehui_budjettia_keskustan_nakoiseksi_1921906.html
Aivan järjetöntä tuollaiset alkeelliset luontoa tuhoavat teknologiat sähkön tuotossa... Pitäisi mennä ajassa taakse päin sata vuotta ja katsoa mitä eräällä slaavilaiskeksijällä oli sanottavaa ja näyttihän hän tuon todeksikin rakentamalla autoon laatikon, joka otti energiansa "meitä kaikkia ympäröivästä eetteristä". Ei hyväksynyt vaan tieteen ylikomitea JP Morganin johdolla tuollaista kehitystä, niinpä satsattiin tämän Einsteinin teorioihin.
Nimenomaan "uskot tieteeseen". :D
siitähän siinä on kyse, kunhan saisi vain sinutkin palautettua maanpinnalle noista "spagettihirviöihin" uskomisista...
valontuojat eivät työskentele tuollaisille roistoille kuin sinä. Miten kestät olla töissä tuollaisessa paikassa? Eikö moraali ala kolkuttaa? Ainiin eihän narsisteilla omaa tuntoa olekaan...