Uni oli kyllä siitä erikoinen että jokainen yksityiskohta on kirkkaana mielessäni, yleensä unet unohtuvat nopeasti.
Poikani kuoli Maaliskuussa, reilun viikko sen jälkeen hän tuli ihmeen elävänä uneeni, hän seisoi vierelläni kotonamme ikäänkuin ei olis sairastanutkaan syöpää, elinvoimaisen ja terveen näköisenä, kuten oli ennen sairastumistaan.
Kännyin hänen puoleensa ja kosketin häntä olkapäästä, hän katsoi minuun, sanoin hänelle ikäänkuin se olisi maailman luonnollisin asia: "Sinun pitää lakata kaipaamasta ruumistasi." Poikani nyökkäsi ja sanoi että niin pitää.
Seuraavaksi katsoin ikkunasta, ikkunan alla oli ikäänkuin savea ja multaa sekaisin, siinä oli pojan ruumiin muotoinen muotti joka oli tyhjä.
Ajattelin että olikohan tuo vertauskuva siitä että ruumis on katoavainen.
Tämä oli jotenkin lohdullista, samalla hyvin lopullisen tuntuista.
Nyt toivon joka ilta että poikani näyttäytyisi minulle unissani, usein niin käykin, viimeksi hän oli luonani kookkaana ja komeana kuin terveenä ollessaan, hän kiusoitteli minua kuten hänen tapansa oli ja sitten halasi lämpimästi.
Olen hyvin epäileväinen kaiken ns. yliluonnollisen suhteen, kai nuo unet kuuluvat surutyöhön, en tiedä.
Kirjoitan joskus toisen kerran siitä kun ihmishenki pelastu kauttani oudolla tavalla.
Poikani kuoli Maaliskuussa, reilun viikko sen jälkeen hän tuli ihmeen elävänä uneeni, hän seisoi vierelläni kotonamme ikäänkuin ei olis sairastanutkaan syöpää, elinvoimaisen ja terveen näköisenä, kuten oli ennen sairastumistaan.
Kännyin hänen puoleensa ja kosketin häntä olkapäästä, hän katsoi minuun, sanoin hänelle ikäänkuin se olisi maailman luonnollisin asia: "Sinun pitää lakata kaipaamasta ruumistasi." Poikani nyökkäsi ja sanoi että niin pitää.
Seuraavaksi katsoin ikkunasta, ikkunan alla oli ikäänkuin savea ja multaa sekaisin, siinä oli pojan ruumiin muotoinen muotti joka oli tyhjä.
Ajattelin että olikohan tuo vertauskuva siitä että ruumis on katoavainen.
Tämä oli jotenkin lohdullista, samalla hyvin lopullisen tuntuista.
Nyt toivon joka ilta että poikani näyttäytyisi minulle unissani, usein niin käykin, viimeksi hän oli luonani kookkaana ja komeana kuin terveenä ollessaan, hän kiusoitteli minua kuten hänen tapansa oli ja sitten halasi lämpimästi.
Olen hyvin epäileväinen kaiken ns. yliluonnollisen suhteen, kai nuo unet kuuluvat surutyöhön, en tiedä.
Kirjoitan joskus toisen kerran siitä kun ihmishenki pelastu kauttani oudolla tavalla.
Vastaukset 8
Vanhimmat
Olen kokenut vastaavia, lukemattomat kerrat. Sinä koet elämää laajemmin, yli "rajojen"
Se kehittyy vielä paljon, kun uskossa vielä kasvat.
Kerropa miten pelastit jonkun.
Olin asiasta niin ihmeissäni että kirjoitin siitä enkelit palstalle, laitan tähän kopion. Tämä on totta, kuka minut tuntee niin tietää että minua ei ole helppo saada uskomaan tällaisiin, jos joku olisi tämän minulle kertonut niin tokkopa olisin uskonut.
Untako vai totta?
Outoa joka tapauksessa.
Mieheni oli alkoholisti, hän sai aamuyöllä tuska kohtauksia. Itse tein vielä kolmen vuoron työtä ja olin aina väsynyt.
Eräänä aamuyönä 4-5 välillä heräsin aivan kuin joku olisi herättänyt.
Miehen sänky oli vastakkaisella senustalla. Miehen sängyn yläpuolelle oli kumartuneena olento, katsoin tarkemmin se oli läpikuultava, takana oleva seinävaate näkyi läpi. Ensin luulin että näen unta vaikka tunsin olevani hereillä.
Olento alkoi siirtyä sänkyni viereen, istuin sängyn laidalla. Nipistin itseäni reidestä kun olin kuullut että siitä tietää näkeekö unta, tuntui yhä siltä että olen hereillä.
Olento seisoi ehkä minuutin verrana paikallaan ja katseli minua, oli aivan tavallisen pienehkön naisen näköinen.
Sitten kuulin jollain tavalla vaikka ääntä ei kuulunutkaan että "Mene liiteriin."
Katsoin miehen sänkyyn päin, se olikin tyhjä, sillä välin olento oli hävinnyt.
Läksin saman tien katsomaan liiteriin, siellä oli mies naru kädessä nousemassa pölkylle, aikomuksena tappaa itsensä.
Kysyin mitä sinä teet, hän ikäänkuin havahtui ja yritti olla kuin mitään outoa ei olisikaan tapahtunut.
Jos olisin myöhästynyt muutaman minuutin olisi mies ollut vainaa.
Sama olento näyttäytyi toisenkin kerran muutaman vuoden kuluttua, kello oli kymmen yli viisi aamulla, katsoin kun kello oli vastapäisellä seinällä.
Olento vain katseli liikahtamatta, en pelännyt, vaikka jälkeenpäin karmikin kun sain kuulla että minua todella paljon kiusannut henkilö oli kuollut juuri samaan aikaan.
Lähestyn asiaa omalta kantilta.
Isäni kuoli pitkän sairauden murtamana. Välimme oli lopulta viileät, syihin en tässä puutu, ne eivät ole tavallaan oleellisia.
Kuitenkin, kun hän oli kuollut, niin en odottanut hänen vierailuaan, koska en usko maallisen persoonan kuolemanjälkeiseen elämään.
No kuitenkin kuukausia myöhemmin eräänä yönä unessa näin isäni.
Hänet oli sidottu eteeni giljotiiniin harmaassa maisemassa. Giljotiiniin terä putosi ja isäni pää irtosi ruumiista ja vieri eteeni nauraen ilkeästi.
Analysoin tuota kammottavaa ja hirveää unta.
Mietin unesta niin, että alitajuntani päästi lopulta irti isäni manipuloivasta kasvatus-vaikutuksesta, vihjaten kuitenkin vielä kerran irvokkaalla ja ilkeällä kuvalla siitä kivusta ja henkisestä tuskasta jonka isäni ajatukset ja kasvatus-tyyli olivat minua muokanneet.
Ehkä unessa oli myös hieman omaa alitajuista "kostoa" isälleni edellä mainitusta syystä.
Isäni kohteli minua lapsena alistavasti, hyvin julmasti henkisesti ja fyysisesti. Hän kuoli syöpään, kärsittyään sitä ennen kovat tuskat. Hän pyysi yleisluontoisesti anteeksi ennen kuolemaansa jos on jotain pahaa tehnyt. Annoin anteeksi, ainakin sanoilla, ajattelin kyllä kun katsoin hänen laihtunutta ruumistaan että enää et minua hakkaa.
En nähnyt vuosiin mitään unta isästäni, sitten eräänä yönä hänen kasvonsa tulivat uneeni hyvin selkeänä. Niillä oli kuvaamattoman ilkeä ja pahansuopa ilme. En ole eläissäni nähnyt kenenkään muun ihmisen kasvoilla sellaista ilmettä.
Kun heräsin tuntui että hän haluaa vielä haudan takaakin minulle pahaa.
Väärin käsitysten välttämiseksi tarkennan hieman sitä, että tuo uni-kokemus on m i n u n alitajuntani esiin nostamaa.
Tajuan nyt sen että isäni rakasti minua omalla tavallaan, kuten myös "testamentissaan" totesi olleen.
Tuo isäni rakkaus ei tietysti kohdannut aina sitä, miksi rakkauden lapsen silmin ja tuntein käsitin rakkaudeksi, ja kun isänikään ei ollut omastaan varma, niin ei ole ihme ja juuri kai siksi alitajuntaani "jäi mitä jäi, mikä tuli esiin joka tuli esiin".
ps. anteeksianto on tärkeä nimenmaan itselle, siinä tilanteessa tajuaa ja ymmärtää puutteet itsessään kuten toisissa.
Vaikka kuinka toden tuntuisia uneni olisivat niin korvieni välistä ne ovat lähtöisin.
Asia ymmärretty puolin ja toisin, hyvä. :)
Kirjasta Viinakortti " Ei mikään pääty kuoleman vaan anteeksi antoon "
Meillä on mahdollisuus tulla tuolta / olla täällä ja tehdä sovinto. Näin minä olen sen saanut kokea ja tilanne on muuttunut hyväksi.
Eivät he ole sen kauempana kun ajatus.