Vaikuttaa rasismilta?

http://www.iltalehti.fi/ulkomaat/2010082312227907_ul.shtml

Miten on, onko kyseessä etniseen vähemmistöön kohdistuvaa rasismia?
Näitä samoja tohtoreita varmaan on jo hinattu Suomeenkin paikkaamaan terveydenhoitosektorin lääkäripulaa.
6194
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

lienee enemmän uskonnollistyyppisessä mytologiauskossa.

Syrjintää, mutta ei nykyisen terminologian mukaan rasismia.

Äänestä

Ei tuon uutisen kammottava murha kohdistunut mihinkään etniseen vähemmistöön, vaan muista ulkonaisesti poikkeavaan ihmiseen. Rasismilla ei tarkoiteta esimerkiksi vammaisiin tai sairaisiin kohdistuvaa syrjintää ja sortoa.

Sinänsä kammottava rikos. On jopa palstan tasonkin huomioon ottaen harvinaisen typerää huumoria epäillä meidän lääkäremme olevan noita murhaajia.

Äänestä
  • etninen, swazimaassa ja vendojen alueella uskotaan että valkoisesta lapsesta saa parhaan mutin.
    tässä tapauksessa muti-mies erehdyksessä kaappasi albiinon joka on musta ja siis käyttökelvoton kunnon lääkken tekemiseksi joten hän palautti kelvottoman raaka-aineen sitä käyttämättä.
    jos kyseessä oli valkoinen lapsi ei takuulla olisi löytynyt mitään, kaikki olisi käytetty.
    siinäs nähdäään valkoisen paremmuus tälläkin alalla.
    ja sitten jotain muuta ; kulma-pubin veteraanit kertoivat että väärillä papereilla maahantuotu "lääkäri"
    huijasi tsuhnia niinkauan, kunnes leikkauksen aikana kaivoi korvaansa steriilillä sormellaan.
    kysykää mummoilta ja ukeilta muistavatko he "korvankaivaja lekurin"

    Äänestä

  • suomi suomalaisille kirjoitti:

    etninen, swazimaassa ja vendojen alueella uskotaan että valkoisesta lapsesta saa parhaan mutin.
    tässä tapauksessa muti-mies erehdyksessä kaappasi albiinon joka on musta ja siis käyttökelvoton kunnon lääkken tekemiseksi joten hän palautti kelvottoman raaka-aineen sitä käyttämättä.
    jos kyseessä oli valkoinen lapsi ei takuulla olisi löytynyt mitään, kaikki olisi käytetty.
    siinäs nähdäään valkoisen paremmuus tälläkin alalla.
    ja sitten jotain muuta ; kulma-pubin veteraanit kertoivat että väärillä papereilla maahantuotu "lääkäri"
    huijasi tsuhnia niinkauan, kunnes leikkauksen aikana kaivoi korvaansa steriilillä sormellaan.
    kysykää mummoilta ja ukeilta muistavatko he "korvankaivaja lekurin"

    Kyllä kyse on paikallisesta taikauskosta, joka kohdistuu nimenomaan albiinoihin, ei siis valkoihoisiin. Ihmettelen, miksi keksit tuollaisia valheita.

    Sinänsä sillä ei ole paljoakaan tässä tapauksessa merkitystä, onko uhri valkoihoinen vai albiino tai onko rikoksen syy typerä taikausko vai rasismi, joka tapauksessa kuvottava ja raaka murha.

    Tuo korvaa kaivava lääkäri on vanha urbaanistoori, jonka lähde on muistaakseni Yhdysvalloissa ilmitullut valelääkäri muutama kymmenen vuotta sitten. Kyllähän Suomessakin on valelääkäreitä löytynyt. Minun muistini mukaan joku kymmenen vuotta sitten yksi ulkomaalaistaustainenkin, muistini mukaan jostain Itä-Euroopasta. En jaksa lähteä hakemaan varmoja tietoja, enkä ainakaan niitä kulmapubista yritä saaada.

    Minun äitini oli aivan supisuomalainen, jos sillä nyt on jotain tekemistä tämän keskutelun aiheen kanssa. Joten erehdyit siinäkin.

    Äänestä

  • Teko oli selvästi rasistinen. Lapsessa oli poikkeava ihonväri ja siitä syystä teko tuli tehtyä.

    Äänestä

  • 32 kirjoitti:

    Teko oli selvästi rasistinen. Lapsessa oli poikkeava ihonväri ja siitä syystä teko tuli tehtyä.

    Ei teko kohdistunut mihinkään "rotuun" (race - rasismi), vaan poikkeavan ominaisuuden omaavaan ihmiseen. Kyse oli julmasta murhasta, mutta ei rasismista.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 6 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


näitä tänne kirjoitti:

http://www.iltalehti.fi/ulkomaat/2010082312227907_ul.shtml

Miten on, onko kyseessä etniseen vähemmistöön kohdistuvaa rasismia?
Näitä samoja tohtoreita varmaan on jo hinattu Suomeenkin paikkaamaan terveydenhoitosektorin lääkäripulaa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu