Uskonratkaisusta

"Lopuksi on syytä muistuttaa vielä yhdestä ratkaisevan tärkeästä asiasta.
Luterilaisessa parannussaarnassa ei saa vaieta kasteesta, mutta ei myöskään puhua vain kasteesta.
Vaikka sarnaaja puhuisi kasteesta kuinka luterilaisittain tahansa, mutta samalla säilyttäisi uskonopissaan muita, luterilaiselle uskonkäsitykselle vieraita elementtejä, hän väistämättä turhentaa myös kasteen merkityksen.
Olen tietoisesti käyttänyt tutkielmassani luterilaista ilmaisua 'parannussaarna' nykyisin usein käytetyn 'herätyssaarnan' rinnalla.
'Herätyssaarna' tuo helposti mieleen saarnamallin, jossa ihmistä ohjataan "tekemään uskonratkaisu" tai "avaamaan sydämensä Jeesukselle".
Tällainen saarnamalli sivuuttaa jo lähtökohdissaan sakramenttien aseman armonvälineinä.
Lisäksi se perustuu sille luterilaisissa tunnustuskirjoissa torjutulle ajatukselle, että ihminen uudestisyntymättömänäkin pystyy vapaan tahtonsa avulla tekemään uskonratkaisun.
Luterilainen teologi ei voi kehottaa kuulijoitaan tekemään minkäänlaista uskonratkaisua.
Uudestisyntyneiltä hän voi edellyttää heikkoa, alkavaa suostumista Jumalan sanaan, mutta ei Pyhän Hengen kadottaneilta.
Nämä ovat synnissä kuolleita ja elottomia eivätkä kykene siihen ratkaisuun, jota heiltä vaaditaan.


Lain ja evankeliumin näkökulmasta käsin tarkasteltuna puhe uskonratkaisusta ei ole evankeliumin saarnaamista, vaikka useimmat uskonratkaisun saarnaajat niin luulevat.
Se on lain saarnaa, vieläpä sellaista, jossa laki ja evankeliumi vaarallisella tavalla sotketaan keskenään.
Vanhurskauttava usko ja turvallinen luottamus Kristukseen voi syntyä vain evankeliumista, joka ilman mitään tekoja vakuuttaa vapisevan omantunnon sillä, että Kristuksen tähden Jumala on sovitettu.
Ja tätä evankeliumia julistaa, ei vain suullinen saarna vaan myös kasteen sakramentti oikein ymmärrettynä.
Ratkaisukristillisyys ei koskaan voi tuoda rauhaa aralle omalletunnolle, koska se viime kädessä lepää ihmisen teon, antautumisen tai päätöksen varassa eikä hänen ulkopuolellaan, siinä että meillä "Kristuksen tähden on sovitettu Jumala".

"Ihminen vastustaa Herraa Jumalaa omalla tahdollaan, kunnes hänet pannaan kääntymään".
Yksimielisyyden ohje torjuu jopa ajatuksen siitä, "että ihmisen tahto voisi myötävaikuttaa kääntymisessä edes hiukan".
Luterilainen teologi voi vain rukoilla ja saarnata puhtaasti, jotta Jumalan Pyhä Henki voisi hänen saarnansa välityksellä synnyttää sen kuuijoissa uskoa.
Usko on alusta loppuun asti yksin ja ainoastaan Jumalan työtä ihmisessä.
Jumala on se, joka herätttää, Hän on se, joka käännyttää, Hän on se, joka vanhurskauttaa.
Lain saarnasta ihminen oppii tuntemaan synnin ja Jumalan vihan, tulee sydämen tuskaan ja katumukseen.
Evankeliumi julistaa hänelle "armollista syntien anteeksiantamusta Kristuksessa." Ja kun hän tätä "tarkkaa, hänessä sytytetään uskon kipinä, hän ottaa vastaan syntien anteeksiantamuksen Kristuksen tähden", lohduttautuu evankeliumin armolupauksella ja saa Pyhän Hengen sydämeensä.
Vaikeaa tällainen parannussaarna on siksi, että olemme paljolti kadottaneet taidon, miten lain ja evankeliumin oikeaa erottamista sovelletaan Jumalan sanan selitykseen ja oman uskonelämämme kysymyksiin.
Mutta ihanaa se on siksi, että se on Kristuksen kirkon oikea oppi".
1224
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

että monet uskomattomat vanhemmat tekevät sen ratkaisun vauvansa puolesta ja vievät tämän
väkisin kasteelle??

Mikä henki heidät ajoi tähän? Pyhä Henkihän ei ohjaa uskomattomia!

Äänestä

Kommentoi aloitusta


lakievankeliumi 1 kirjoitti:

"Lopuksi on syytä muistuttaa vielä yhdestä ratkaisevan tärkeästä asiasta.
Luterilaisessa parannussaarnassa ei saa vaieta kasteesta, mutta ei myöskään puhua vain kasteesta.
Vaikka sarnaaja puhuisi kasteesta kuinka luterilaisittain tahansa, mutta samalla säilyttäisi uskonopissaan muita, luterilaiselle uskonkäsitykselle vieraita elementtejä, hän väistämättä turhentaa myös kasteen merkityksen.
Olen tietoisesti käyttänyt tutkielmassani luterilaista ilmaisua 'parannussaarna' nykyisin usein käytetyn 'herätyssaarnan' rinnalla.
'Herätyssaarna' tuo helposti mieleen saarnamallin, jossa ihmistä ohjataan "tekemään uskonratkaisu" tai "avaamaan sydämensä Jeesukselle".
Tällainen saarnamalli sivuuttaa jo lähtökohdissaan sakramenttien aseman armonvälineinä.
Lisäksi se perustuu sille luterilaisissa tunnustuskirjoissa torjutulle ajatukselle, että ihminen uudestisyntymättömänäkin pystyy vapaan tahtonsa avulla tekemään uskonratkaisun.
Luterilainen teologi ei voi kehottaa kuulijoitaan tekemään minkäänlaista uskonratkaisua.
Uudestisyntyneiltä hän voi edellyttää heikkoa, alkavaa suostumista Jumalan sanaan, mutta ei Pyhän Hengen kadottaneilta.
Nämä ovat synnissä kuolleita ja elottomia eivätkä kykene siihen ratkaisuun, jota heiltä vaaditaan.


Lain ja evankeliumin näkökulmasta käsin tarkasteltuna puhe uskonratkaisusta ei ole evankeliumin saarnaamista, vaikka useimmat uskonratkaisun saarnaajat niin luulevat.
Se on lain saarnaa, vieläpä sellaista, jossa laki ja evankeliumi vaarallisella tavalla sotketaan keskenään.
Vanhurskauttava usko ja turvallinen luottamus Kristukseen voi syntyä vain evankeliumista, joka ilman mitään tekoja vakuuttaa vapisevan omantunnon sillä, että Kristuksen tähden Jumala on sovitettu.
Ja tätä evankeliumia julistaa, ei vain suullinen saarna vaan myös kasteen sakramentti oikein ymmärrettynä.
Ratkaisukristillisyys ei koskaan voi tuoda rauhaa aralle omalletunnolle, koska se viime kädessä lepää ihmisen teon, antautumisen tai päätöksen varassa eikä hänen ulkopuolellaan, siinä että meillä "Kristuksen tähden on sovitettu Jumala".

"Ihminen vastustaa Herraa Jumalaa omalla tahdollaan, kunnes hänet pannaan kääntymään".
Yksimielisyyden ohje torjuu jopa ajatuksen siitä, "että ihmisen tahto voisi myötävaikuttaa kääntymisessä edes hiukan".
Luterilainen teologi voi vain rukoilla ja saarnata puhtaasti, jotta Jumalan Pyhä Henki voisi hänen saarnansa välityksellä synnyttää sen kuuijoissa uskoa.
Usko on alusta loppuun asti yksin ja ainoastaan Jumalan työtä ihmisessä.
Jumala on se, joka herätttää, Hän on se, joka käännyttää, Hän on se, joka vanhurskauttaa.
Lain saarnasta ihminen oppii tuntemaan synnin ja Jumalan vihan, tulee sydämen tuskaan ja katumukseen.
Evankeliumi julistaa hänelle "armollista syntien anteeksiantamusta Kristuksessa." Ja kun hän tätä "tarkkaa, hänessä sytytetään uskon kipinä, hän ottaa vastaan syntien anteeksiantamuksen Kristuksen tähden", lohduttautuu evankeliumin armolupauksella ja saa Pyhän Hengen sydämeensä.
Vaikeaa tällainen parannussaarna on siksi, että olemme paljolti kadottaneet taidon, miten lain ja evankeliumin oikeaa erottamista sovelletaan Jumalan sanan selitykseen ja oman uskonelämämme kysymyksiin.
Mutta ihanaa se on siksi, että se on Kristuksen kirkon oikea oppi".

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu