Halonen kahdeksas!

Halonen on yksi suomen pidetyimmistä presidenteistä ja Time on rankannut Halosen maailman kymmenen parhaan naisjohtajan listalla kahdeksanneksi.

"Halosen kerrotaan olevan Helsingin kasvatti, joka onnistui luomaan upean poliittisen uran. Tarja Halonen solmi suhteita kauppaliittojen ja erilaisten yhdistyksien kanssa. 2000-luvulta saakka presidenttinä toiminut Halonen on puolustanut vahvasti virkansa roolia toimia puolustusvoimien ylimpänä johtajana."

http://www.iltalehti.fi/uutiset/2010082312229926_uu.shtml
27170
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 27

Vanhimmat

Mun sukulainen oli kylässä ja sai sairaskohtauksen, no piipiautoa odoteltiin 45 min, ja se on aika vähän kun aattelee välimatkoja. Mutta sitten oli ongelma mihin sairaalaan potilas pitäisi viedä ja nehän vei sen väärän sairaanhoitopiirin sairaalaan josta kohta se kuskattiin oikeaan. Kallista yhteiskunnalle ja raskasta potilaalle.

Maalla ei kannata saada sairaskohtausta tai kaivata poliisin apua, ne tulee niin kaukaa että usein on liian myöhäistä.

Äänestä
  • Joko kirjoitit väärään keskusteluun tai sitten sinulla on todella outo ajatuksen juoksu?

    Äänestä

  • ei muut kirjoitti:

    niin kotimaassa kuin maailmalla, tottaki äänestävät vertaistaan!

    http://www.gaytoday.com/garchive/world/020800wo.htm

    Samanmieliset tunnevammaiset puolustavat toisiaan, ko. lehtihän on tunnettu
    "outojen puolustaja" Halonen on korkeintaan tämän maan 8 suosituin presidentti.
    Hänen puheensa ovat outoja, fanaattista hyökkäystä homojen moittijoita vastaan
    mutta ei sanaakaan vaikka mustalainen apmpui ihmisiä, se siitä tasapuolisuudesta.

    Äänestä

  • paskapuhetta kirjoitti:

    Halonen on fiksu ja selkeäsanainen nainen. Se että hän on ollut setan toiminassa mukana ei tee lesboa vaan osoittaa miten avarakatseinen hän on ja ottaa jokaisen ihmisen ihmisenä eikä lietso vihaa kansan keskuuteen kuten niin moni tällä palstalla.

    Halonen on täyttänyt hyvin presidentin paikkansa siinä roolissa mikä presidentillä tässä maassa vielä on. Jos presidentin valtaoikeudet olisivat kuten 70-luvulla niin Halonen olisi kevyesti Kekkosen tasoinen vahva johtaja, sitä hän osoitti ministeriaikanaan!

    Halonen on suuri pettymys äänestäjilleen ja muillekin suomalaisille, kaksi kautta ei riittänyt kaikkien aikojen elitistisimmälle presidentille muuhun, kuin veropakolaisten ja heidän hovinsa kuningattarena esiintymiseen.

    Näytösluontoinen lippalakkishow kansan parissa ei poista sitä tosiasiaa, että Suomessa on toista miljoonaa ihmistä köyhyysrajan alapuolella, suurtyöttömyys, raiskaukset lisääntyneet räjähdysmäisesti, kouluja, tarhoja ja sairaaloita lakkautetaan ym Naisten asema on huonontunut tämän yhden narsisti-egoistin valtaanpääsyn myötä, naisiin kohdistuva väkivalta lisääntynyt, kaikki tämä Marie Antoinetten=Halonen aikana.

    Äänestä

  • Ei ansaitse kunniaa kirjoitti:

    Ainakin kuuluu samaan pummieliittiporukkaan, liekö veropakolainen ja/tai Bilderbergin palkkalistoilla ?

    Äänestä

  • ----> kirjoitti:

    Halonen on fiksu ja selkeäsanainen nainen. Se että hän on ollut setan toiminassa mukana ei tee lesboa vaan osoittaa miten avarakatseinen hän on ja ottaa jokaisen ihmisen ihmisenä eikä lietso vihaa kansan keskuuteen kuten niin moni tällä palstalla.

    Halonen on täyttänyt hyvin presidentin paikkansa siinä roolissa mikä presidentillä tässä maassa vielä on. Jos presidentin valtaoikeudet olisivat kuten 70-luvulla niin Halonen olisi kevyesti Kekkosen tasoinen vahva johtaja, sitä hän osoitti ministeriaikanaan!

    Ei tosiaankaan seta-toiminta muuta ihmistä lesboksi eikä homoksi (eikä toisaalta heteroksikaan). Itse puolustan kaikenväristen maahanmuuttajien oikeuksia enkä ole huomannut ihonvärini muuttuneen mihinkään suuntaan.

    Äänestä

  • Ei ansaitse kunniaa kirjoitti:

    Halonen on suuri pettymys äänestäjilleen ja muillekin suomalaisille, kaksi kautta ei riittänyt kaikkien aikojen elitistisimmälle presidentille muuhun, kuin veropakolaisten ja heidän hovinsa kuningattarena esiintymiseen.

    Näytösluontoinen lippalakkishow kansan parissa ei poista sitä tosiasiaa, että Suomessa on toista miljoonaa ihmistä köyhyysrajan alapuolella, suurtyöttömyys, raiskaukset lisääntyneet räjähdysmäisesti, kouluja, tarhoja ja sairaaloita lakkautetaan ym Naisten asema on huonontunut tämän yhden narsisti-egoistin valtaanpääsyn myötä, naisiin kohdistuva väkivalta lisääntynyt, kaikki tämä Marie Antoinetten=Halonen aikana.

    Myös negatiivisissa asioissa.

    Oiskohan kuitenkin hallitus nykyisin vahvemmin vallankahvassa kiinni kuin tasavallan presidentti? Oletkos kuullut presidentin valtaoikeuksien vähentämisestä vai elätkö edelleen iloista 70-lukua kekkosmuisteloinesi?

    Ja viimeiseksi, mitkähän puolueet siellä hallituksessa näinä ankeina aikoina istuvat päätöksiä tekemässä ja suomalaisten elämää kurjentamassa?

    Äänestä

että sama lehti aikanaan valitsi Stalinin kaksi kertaa VUODEN MIEHEKSI!!!

Äänestä
  • Miksi haloska kuuluu IGLA:an ?
    Mitä muka "hetero" tekee Internationala Gay and Lesbian Associationissa? IGLA:aan kuuluu mm. NAMBLA (North American Man Boy Love Association)

    Äänestä

  • järkyttynyt äiti kirjoitti:

    Miksi haloska kuuluu IGLA:an ?

    Ja suurtyöttömyys, ym valtavia yhteiskunnallisia ja poliittisia ongelmia, joista ei pienimpänä se, että halonen kuuluu itse siihen loiseliitin porukkaan, joka juhlii kansan rahoilla, samaan aikaan, kun ihmisiä joutuu leipäjonoihin.

    Koettakaahan vähän priorisoida, mikä lienee tärkeintä, ihmishenget, vai heidän seksuaalinen suuntautumisensa ?

    Valtionoikeuteen tuokin presidentin virkanimikkeellä istuva Bilderberg-eu-NWO-halonen kuuluu.

    GAYTODAY kertoo että Halonen on IGLA:n eli:

    "Kansainvälisen lesbojen, homopedofiilien yhdistyksen jäsen"

    http://gaytoday.badpuppy.com/garchive/world/020800wo.ht m

    Halonen on ollut myös perustamassa SEXPOA 1969 , poistamassa eläiseksin rikoslaista laistaja, ollut SETA ry:n puheenjohtaja vuosina 1980-1981 josta erosi juuri kun huomasi AIDS aikakauden alkaneen.....

    Äänestä

  • kuvottava mummo! kirjoitti:

    Pidä ihan oikeesti se turpasi kiinni nyt. Ei noita sun paskoja juttuja jaksa lukea montaa kymmentä viestiä peräkkäin.

    Äänestä

  • Suomen Perustuslaki kirjoitti:

    Ja suurtyöttömyys, ym valtavia yhteiskunnallisia ja poliittisia ongelmia, joista ei pienimpänä se, että halonen kuuluu itse siihen loiseliitin porukkaan, joka juhlii kansan rahoilla, samaan aikaan, kun ihmisiä joutuu leipäjonoihin.

    Koettakaahan vähän priorisoida, mikä lienee tärkeintä, ihmishenget, vai heidän seksuaalinen suuntautumisensa ?

    Valtionoikeuteen tuokin presidentin virkanimikkeellä istuva Bilderberg-eu-NWO-halonen kuuluu.

    Ensinnäkin pääministeri on ylin poliittinen vaikuttaja! Presidentti nykyoikeuksillaan ei juuri mihinkään voi vaikuttaa. Kun Halonen oli ministeri osoitti hän todella vahvaa johtajuutta ja selkeyttä päämäärissään, useimpien mielestä Halosen taidot ovat menneet hukkaaan presidenttiydessä!

    Presidenttin tulot ovat virkaan nähden olemattomat, pikkuisen yrityksen pääjohtajakin nettoaa huimasti enemmän, presidentti saa 126 000 euron suuruisen palkkion vuodessa.

    Äänestä

  • ajatteleva nuori kirjoitti:

    Pidä ihan oikeesti se turpasi kiinni nyt. Ei noita sun paskoja juttuja jaksa lukea montaa kymmentä viestiä peräkkäin.

    Kirveleekö totuus;DD Hyvä vaan!

    Totuushan on että halonen saa noi "kaanatusäänensä" kotimaassa ja maailmalla,
    kun kysellään homobriden osaanottajilta!

    Säälittävä lihava pervomummo!
    Miehen näköinen lätsäpää!

    Äänestä

  • -------------------- kirjoitti:

    entäs avajävvi?

    ihan oikeesti viiraa päässä todella pahasti.

    Varmaan mun pitäisi tuntea jotain sääliä sua kohtaan, mut sanon että vain joku todella sairas, itsetunnoton ja omassa elämässään päähän potkittu ihminen voi löytää elämälleen sisältöä kirjoittamalla tuon tasoista tekstiä kanssaihmisistään.

    Äänestä

Olen hiukan katunut, mutta vain siksi että maamme menetti yhden parhaimmista poliitikoista joutavaan presidentin virkaan. Halosen älykkyyttä ja diplomaattista taitoa olisi maamme tarvinnut kovasti esim. pääministerin tai ulkoministerin roolissa.

Äänestä

Time:
http://www.time.com/time/specials/packages/article/0,28804,2005455_2005458_2005463,00.html

"Brought up in a working-class family in downtown Helsinki, Halonen has built a highly successful political career by building ties with trade unions and nongovernmental organizations. Serving as President since 2000, she has vehemently defended the President's role as commander in chief of the military, and campaigned against Finnish membership in NATO. Her hobbies belie her powerful position: she is said to enjoy swimming and taking care of her two cats. In 2006, TV host and comedian Conan O'Brien endorsed Halonen's re-election because of her strong resemblance to him."

Äänestä
  • "and campaigned against Finnish membership in NATO. "

    Jollain "munaa" vastustaa natojäsenyyttä. Kokoomuksen teinikaksikko veisi hurraten suomen Natoon maksumieheksi! Perkele Halosta olisi tarvittu pää- tai ulkoministerinä!

    Äänestä

ja jos niistäkin edes osa on niitä sukupuolineutraaleja, tilanne on vieläkin huonompi.

Äänestä
  • että tällaisessa mukana vain päästäkseen "arvostus" listalle maailmalla, halonen haluaa kuulua tähän järjestöön; Internationala Gay and Lesbian Associationissa? IGLA:aan kuuluu mm. NAMBLA (North American Man Boy Love Association)
    saadakseen näkyvyyttä (8 sija) :)))

    Tämä Gay-järjestöjen sivu kertoo, että Tarja Halonen on jäsenenä IGLA:ssa International Lesbian and Gay Associationissa. http://gaytoday.badpuppy.com/garchive/world/020800wo.htm

    Tämä on ongelmallista, sillä IGLA:ssa on ollut 1990-luvun puolivälissä peri järjestöjä, jotka kannattavat avoimesti pedofiliaa. Yksi IGLA:n jäsenjärjestö oli North American Man Boy Love Association (NAMBLA) Vuonna 1985 NAMBLA hyväksyttiin jäseneksi New York's council of Lesbian and Gay Organizationseihin kuin myös International
    Gay Associationiin –nykyisin International Lesbian and Gay Association (ILGA). 1990-luvun puolivälissä ILGAn yhteydet NAMBLAn ja muiden pedofiliaorganisaatioiden kanssa johti siihen, että yhdistys menetti YK:ssa virallisen asemansa YK:n kansalaisjärjestönä.
    ILGAn yritys saada takaisin virallinen asemansa YK:n kansalaisjärjestönä hylättiin vuonna 2002, koska järjestö ei toimittanut riittävän tarkkoja jäsenluetteloita, joista olisi selvinnyt, että järjestö olisi koskaan erottanut pedofiliaa kannattavat jäsenjärjestönsä.
    Halonen on halunnut tehdä yhteistyötä pedofiliaa kannattavien järjestöjen kanssa, ja se on merkki vakavasta harkitsemattomuudesta ja sinisilmäisyydestä liittyä järjestöön tietämättä mitä muista jäseniä ja millä asialla järjestössä toimii.
    Pedofilian historiasta homoliikkeessä: http://katsaus.mail15.com/ VASTAA

    Äänestä

  • maailma on ihmeellin kirjoitti:

    että tällaisessa mukana vain päästäkseen "arvostus" listalle maailmalla, halonen haluaa kuulua tähän järjestöön; Internationala Gay and Lesbian Associationissa? IGLA:aan kuuluu mm. NAMBLA (North American Man Boy Love Association)

    Puolustanut vahvasti kaikkia saamiaan etuja. Ja tyhmä kansa äänestää tämmösen pressaksi.

    Äänestä

  • MM kirjoitti:

    Puolustanut vahvasti kaikkia saamiaan etuja. Ja tyhmä kansa äänestää tämmösen pressaksi.

    voisi tai kannattaisikin mitään merkityksettömänä valtavana rahareikänä lopettaa VÄLITTÖMÄSTI! Mitä haloska on muka saanut SUOMALAISTEN VERONMAKSAJIEN HYVÄKSI (JOTKA HÄNEN YLISUUREN VEROTTOMAN PALKKANSA JA ÖKYVENEENSÄ MAKSAVAT!) AIKAAN? Ei mielestäni yhtään mitään HYVÄÄ JA ANSIOKASTA. Päinvastoin. Aina on puheistaan päätellen yrittänyt vaikuttaa yhä lisääntyvien verorahoillamme elätettävien rahtaamiseksi maahan. Kukahan sitäkin äänesti? Tyhjän saa pyytämättäkin...

    Äänestä

  • maailma on ihmeellin kirjoitti:

    että tällaisessa mukana vain päästäkseen "arvostus" listalle maailmalla, halonen haluaa kuulua tähän järjestöön; Internationala Gay and Lesbian Associationissa? IGLA:aan kuuluu mm. NAMBLA (North American Man Boy Love Association)
    saadakseen näkyvyyttä (8 sija) :)))

    Tämä Gay-järjestöjen sivu kertoo, että Tarja Halonen on jäsenenä IGLA:ssa International Lesbian and Gay Associationissa. http://gaytoday.badpuppy.com/garchive/world/020800wo.htm

    Tämä on ongelmallista, sillä IGLA:ssa on ollut 1990-luvun puolivälissä peri järjestöjä, jotka kannattavat avoimesti pedofiliaa. Yksi IGLA:n jäsenjärjestö oli North American Man Boy Love Association (NAMBLA) Vuonna 1985 NAMBLA hyväksyttiin jäseneksi New York's council of Lesbian and Gay Organizationseihin kuin myös International
    Gay Associationiin –nykyisin International Lesbian and Gay Association (ILGA). 1990-luvun puolivälissä ILGAn yhteydet NAMBLAn ja muiden pedofiliaorganisaatioiden kanssa johti siihen, että yhdistys menetti YK:ssa virallisen asemansa YK:n kansalaisjärjestönä.
    ILGAn yritys saada takaisin virallinen asemansa YK:n kansalaisjärjestönä hylättiin vuonna 2002, koska järjestö ei toimittanut riittävän tarkkoja jäsenluetteloita, joista olisi selvinnyt, että järjestö olisi koskaan erottanut pedofiliaa kannattavat jäsenjärjestönsä.
    Halonen on halunnut tehdä yhteistyötä pedofiliaa kannattavien järjestöjen kanssa, ja se on merkki vakavasta harkitsemattomuudesta ja sinisilmäisyydestä liittyä järjestöön tietämättä mitä muista jäseniä ja millä asialla järjestössä toimii.
    Pedofilian historiasta homoliikkeessä: http://katsaus.mail15.com/ VASTAA

    Ei tuosta linkistä ainakaan pääse jäsenluetteloon.
    Halonen on ollut SETA:n jäsen, en tiedä onko enää, mutta SETA on ollut joskus IGLA:n jäsen.
    Nykytilanteesta ei taida olla mitään todisteita.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Hyvä Tarja! kirjoitti:

Halonen on yksi suomen pidetyimmistä presidenteistä ja Time on rankannut Halosen maailman kymmenen parhaan naisjohtajan listalla kahdeksanneksi.

"Halosen kerrotaan olevan Helsingin kasvatti, joka onnistui luomaan upean poliittisen uran. Tarja Halonen solmi suhteita kauppaliittojen ja erilaisten yhdistyksien kanssa. 2000-luvulta saakka presidenttinä toiminut Halonen on puolustanut vahvasti virkansa roolia toimia puolustusvoimien ylimpänä johtajana."

http://www.iltalehti.fi/uutiset/2010082312229926_uu.shtml

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu