Nato on

Puolustusliitto Nato on 28 maan Demokraatinen liitto Eu:n 27 jäsenistä 21 kuuluu jo puolustusliitto Natoon. Suomi,Ruotsi,Itävalta mukaan.
2322
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Nato on 28 maan puolustusliitto, jonka nykyisenä tarkoituksena on sitoa kahleilla Eurooppa, että Eurooppa turvallisuus- ja ulkopoliittisesti pysyy riittävissä määrin USA:n talutusnuorassa. Merkillistä, että oikeistolaiset ovat muuttuneet sikäli, ettei niitä voida Nato integraation vedättäjinä pitää enää millään tavoin isänmaalisina. "perinteisen oikeiston" tulisi jakaantua näin olleen kahtia, ne jotka kannattavat USA:n tarkoitusperiä ja niihin jotka ovat yksinomaan ja ensisijaisesti kaikissa asetelmissa Suomen puolta.

Nato ei ole tätä päivää ja siihen on Kylmän Sodan aikana liittynyt vain itäblokin ja Baltian alikehittyneet maat. Naton rooli Venäjää vastaan on lähes merkityksetön ja kun USA:lla on kerätty Natoon kaikki EU-maat ja vähän yli niin ajan myötä heidän silkkihansikkaansa muuttuvat rautaisiksi kouriksi. Tämä on päivän selvää, kun ei heille kukaan enää kykene sanomaan "Ei USA, EI", niin, että sanominen myös purisi. Jenkit Euroopan ulkopuolisena valtana ajattelevat vain itseään ja valtansa lisäämistä entistä enemmän koko maailmassa.

Kylmän Sodan aikana oli yhteinen motiivi, jolloin USA kohteli Eurooppaa hyvin, nyt se ei enää tarvitse Eurooppaa siinä määrin, joten silmukassa tulemme olemaan.

"Pax America" sille tulisi pistää stoppi tykkänään ja luoda "Pax Europe" ja sen oma ITSENÄINEN päätöksenteon turvaaminen, niin turvallisuuspolitiikassa, kuin ulkopolitiikassakin ja mitään todellista takeita ja takuuta tästä Euroopan itsenäisestä ulko- ja turvallisuuspolitiikasta ei ole, ellei ole 100% itsenäisesti toimivaa eurooppalaista puolustusliittoa, jossa jenkeillä ei saa, eikä voi olla kuin sivustakatsojan rooli.

Myös kompromissi olisi ihan siedettävä, silloin Eurooppalaiset olisivat Naton komentopyramidiin kärjessä, ei enää US-presidentti, siis täysin eurooppalaiseksi saneerattu Nato komentajineen ja ylipäällikkyys ja komentaja Natossa aina jostain Euroopan maasta, mutta eihän se silloin enää Nato olisikaan. Se Naton sihteeri voisi sitten olla Jenkki. heh :)

-masson

http://www.saulmasson.org

Äänestä

Jo silloin kun Jeltsin seisoi panssarin päällä kun Neuvostoliitto kaatui, sanoin että nyt tai ei koskaan meidän pitäisi liityä Natoon. Ulkoministeriön edustajat sanoivat että se ei ole olleenkaan ajankohtaista, siitä ei edes keskustella. Tämä Nato kielteisyys tuntuu kun se olisi joku mielenhäiriö Lähes kaikki läntiset sivistys valtiot kuuluvat Natoon. Meillä olisi hyvä turvallisuus takuu, ei niin pakonnomainen puolustus palvelu heille jotka eivät halua sinne. Nato alennus varusteluun. Oikeus viimeisiin uusiin tekniikkaan, todella ei ikinä enään ryssänpelkoa, siinä piste. Terveisin Jan

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Kyllä.. kirjoitti:

Puolustusliitto Nato on 28 maan Demokraatinen liitto Eu:n 27 jäsenistä 21 kuuluu jo puolustusliitto Natoon. Suomi,Ruotsi,Itävalta mukaan.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu