Avaan uuden ketjun lapsen uskosta, koska tuossa toisessa ketussa vänkäämisestä ei näytä tulevan loppua:
Joillakin on taipumus
yleistää kaikki Raamatussa olevat lausunnot koskemaan joko itseään tai omia lapsiaan. He eivät osaa arvioida,
kenelle Jeesus puhui kulloisessakin tilanteessa.
Kun Jeesus sanoi esim. lasten uskosta, Hän sanoi:
Mark 9:42
"Joka viettelee yhden NÄISTÄ PIENISTÄ, jotka uskovat minuun, sen olisi parempi, että
myllynkivi
ripustettaisiin hänen kaulaansa ja hänet heitettäisiin mereen."
Jeesus puhuu tuossa JUURI NIISTÄ PIENISTÄ, jotka olivat Hänen seurassaan ja olivat kuunnelleet Hänen opetusta. He uskoivat Hänen opetustansa:
"Usko tulee kuulemisesta."!!!
Ei Jeesus tarkoita tuossa sitä, että kaikki maailman lapset uskoisivat Häneen!!!
Ei ole olemassa mitään automaattista uskoa, joka tulee määrättyjen seremonioiden noudattamisesta tai
edes siitä, että kuulee julistusta.
Sanotaanhan, että kuuleminen on turhaa, ellei sitä oteta uskossa vastaan, Hebr 4:2
Usko on aina henkilökohtainen asia ja Jumala vaikuttaa sen kuulijan sydämessä, jos tämä HALUAA
VASTAANOTTAA sanoman:
"Kaikille, JOTKA OTTIVAT HÄNET VASTAAN, Hän antoi voiman tulla Jumalan lapseksi;
NIILLE JOTKA USKOVAT HÄNEN NIMEENSÄ."
Joillakin on taipumus
yleistää kaikki Raamatussa olevat lausunnot koskemaan joko itseään tai omia lapsiaan. He eivät osaa arvioida,
kenelle Jeesus puhui kulloisessakin tilanteessa.
Kun Jeesus sanoi esim. lasten uskosta, Hän sanoi:
Mark 9:42
"Joka viettelee yhden NÄISTÄ PIENISTÄ, jotka uskovat minuun, sen olisi parempi, että
myllynkivi
ripustettaisiin hänen kaulaansa ja hänet heitettäisiin mereen."
Jeesus puhuu tuossa JUURI NIISTÄ PIENISTÄ, jotka olivat Hänen seurassaan ja olivat kuunnelleet Hänen opetusta. He uskoivat Hänen opetustansa:
"Usko tulee kuulemisesta."!!!
Ei Jeesus tarkoita tuossa sitä, että kaikki maailman lapset uskoisivat Häneen!!!
Ei ole olemassa mitään automaattista uskoa, joka tulee määrättyjen seremonioiden noudattamisesta tai
edes siitä, että kuulee julistusta.
Sanotaanhan, että kuuleminen on turhaa, ellei sitä oteta uskossa vastaan, Hebr 4:2
Usko on aina henkilökohtainen asia ja Jumala vaikuttaa sen kuulijan sydämessä, jos tämä HALUAA
VASTAANOTTAA sanoman:
"Kaikille, JOTKA OTTIVAT HÄNET VASTAAN, Hän antoi voiman tulla Jumalan lapseksi;
NIILLE JOTKA USKOVAT HÄNEN NIMEENSÄ."
Vastaukset 71
Vanhimmat
Kun ihminen tulee uskoon, se aina näkyy jollakin tavalla hänen elämässään!
"Usko ilman tekoja on kuollut" Jaak 2:17
Joko ilona, hyvinä tekoina tai elämäntavan muutoksena: Ef 2:1
"Jumala on eläväksitehnyt teidät, jotka olitte kuolleet rikoksiinne,ja synteihinne, JOISSA TE ENNEN VAELSITTE..."
Mutta aina on painotettava sitä, että nämä teot eivät pelasta meitä,vaan ne ovat seuraus Pyhän
Hengen työstä meissä.
Kun ihminen tulee uskoon, HÄN VOI OLLA SIITÄ VARMA, vaikka se usko olisi kovin heikkoa:
Room 8:16
Henki itse todistaa meidän henkemme kanssa, että olemme Jumalan lapsia."
Meidän uskomme määrällä ei ole väliä. Tärkeintä on uskon kohde:
Usko Herraan Jeesukseen, niin sinä pelastut."
Valitettavasti monien uskon kohde on seurakunta, sakramentit, rituaalit, kaste, kirkko ym
Tällainen usko ei pelasta ketään, vaan ainoastaan se, että uskomme kohde on Herra Jeesus.
Usko edellyttää aina sitä, että ihminen siis ymmärtää, kehen uskoo, mutta tämä ymmärtäminen ei
vielä riitä.
Matt 13:19
"Kun joku kuulee valtakunnan sanan, eikä ymmärrä, niin tulee paha ja tempaa pois sen,
mikä hänen sydämeensä kylvettiin."
Tämän takia meidän on turha kiistellä siitä, uskooko vauva tai peräti sikiö! Hän ei voi vielä ymmärtää
kuulemaansa, joten hän on vapaa vastuustaan Herran edessä.
Ihmiset ja kirkkolaitokset kehittelevät kaikenlaisia hienoja teorioita ja pelastusautomaatteja
saadakseen kaikki helmoihinsa vauvasta vaariin! Mutta usko ON AINA HENKILÖKOHTAINEN VALINTA,
johon Jumala antaa voiman:
"Valitkaa tänä päivänä, ketä tahdotte palvella."
elää hänessä Pyhän Hengen kautta niissä uskon teoissa ja hedelmässä, minkä vaikuttaa merkkien seuratessa tai ainakin hedelmän, jos armolahjoista ei osata opettaa ja niitä anoa ja käyttää, sillä kaikkia kutsutaan rakentumaan ja olemaan elävinä Jeesuksen osina, eikä vain palkattuja saarnaajia tai muutamia puhujia, sillä Paavali opettaa, että te saatatte kaikki profetoida tai muutoin palvella ja se on myös Isän Jumalan tahto, että on jalkoja ja käsiä ja sydämiä ja kaikkia muita, sillä armolahjoa on paljon, jos on vain anovia ja käyttäviä, ainakain terveeksitekemisen lahjaa kaivattaisiin, sillä on niin paljon sairaita ja monet on nukkuneet poiskin, kun ei ole työmiehiä, valitettavasti tuntuu, että on paljon penseitä, kun opetataan vain istumaan ja kuuntelemaan ja pois lähtemään niistä muutamista kokouksista, jolloin yhdessä ollaan, enkä edes tiedä monessakon mainitaan kenen nimessä koolla ollaan, sillä pimeyttä on niin paljon ja rakkautta niin vähän palavassa Pyhän Hengen voimassa niinkuin Jeesus vaelsi ja opetti, että jopa suurempia ja enemmän opetuslapsensa tekevät, sillä lähettää Pyhän Hengen voimallisena keskuudessaan toimimaan.
Sanokaa rakkaat lukijat, toimiiko Suomessakaan yhtään seurakuntaa, jossa sydämen palavassa rakkaudessa Herra Jeesus voi toimia niinkuin on kirjoitettu hengellisestä ja elävästä ja rakkaudessa palavasta seurakunnasta, jota myös ihmeet ja merkit seuraa, samoin Hengen hedelmä että kaikkea yhteisenä pidetään eikä etsitä omaa vaan lähimmäisen parasta ja jokaisella on jotakin annettavaa Pyhässä Hengessä armolahjojen kautta, samoin sydämellisessä Yhdessä Hengessä Yhdessä Jeesuksen maanpäällisessä seurakuntaruumiissa.
väittänyt, että vauvatkin uskovat.
Miten vauva koettelee itseään, onko hän uskossa???
Riittääkö siihen ulkopuolisen todistus?
tietysti jos on tehnyt parannuksen jo huomattavasti aikaisemmin eikä ole kastettu, niin kehotan menemään Raamatun opettamalle kasteelle Jeesuksen nimessä upotuskasteelle, sillä ainakaan suomessa ei ole puutetta vedestä eikä virtaavastakaan ja voihan mennä Jordanille Israeiiin sillä siellä kastetaan halukaan uskoon tulleet Jeesuksen nimessä ja onhan hienoa seurata Jeesustaan myös kasteasiassa niinkuin hyväksi näkee, toki ei välttämätöntä ole mennä Jordanille.
Israelin terveysviranomaiset ovat kieltäneet kasteet Jordanissa. Purohan on hyvin likainen ja saastunut. Ei siis "raamatulliselle" kasteelle Jordaniin.
ainakaan kokonaisuudessaan. Tiberiaan järven lähellä on ilmeisesti babtistien kastepaikka, eikä ole montaa vuotta kun siellä kastettiin ja varmaan myös nykyään kastetaan. Asian voinee tarkastaa jos katsoo aiheelliseksi. Tiberiaan eteläosassa.
Tietenkin kasteen voi ottaa myös Suomessa, sillä koko maailmaan tuo kehotus kuuluu, kunhan vain uskoo Jeesukseen ja tahtoo lähteä seuraamaan Herraa, niinkuin hyvä on jokaiselle sielulle. Jokainen vastaa omasta vaelluksestaan ja valinnoistaan Isän Jumalan edessä Jeesuksen miekan eli sanojensa tuomion kautta. Autuaat ne, jotka pääsevät perille Jumalan valtakuntaan voittajina ja testamentin perinnön vastaanottamijana Uudessa Jerusalemissa.
Sanot näin: "Ei ole olemassa mitään automaattista uskoa, joka tulee määrättyjen seremonioiden noudattamisesta tai
edes siitä, että kuulee julistusta."
Mutta te vapaasuunnissa väitätte että automaattinen pelastus tulee kaikille lapsille jopa ilman julistusta. ilman yhtään mitään. Ja väitätte vasta aikuisten olevan evankeliumin tarvitsijoita. TEILLÄ ON SIIS AUTOMAATTINEN USKO, JOKA EI TULE MISTÄÄN! Kunhan ikää on alle 12 vuotta, niin automaattiusko ja automaattipelastus saadaan. Ja monet vielä vähän vanhempanakin.
Vielä kun keksitte, että kaikki aikuisetkin automaattipelastuvat ja automaattisesti uskovat ilman sanaa, niin kaikki julistus- ja seurakuntatoiminta voidaankin lopettaa tarpeettomana.
Mistä vauvan pitää pelastua, kun hän ei ole vielä edes hukkunut????
"Senkaltaisten on taivasten valtakunta"!
Hän on tukevasti Jeesuksen sylissä. Miksi hänen pitää uskoa, kun hän on sylissä????
Eihän sinunkaan tarvitse uskoa olevasi kotona silloin kun olet jo kotona!!!!
Muuten, onko tuo vänkääminen hauskaa?
Jeesus ei lähetyskäskyssään ilmoittanut rajoituksia. Hän ei sanonut: "menkää ja tehkää kaikkien kansojen yli 12-vuotiaat opetuslapsikseni" eikä Hän ole luvannut, että lapset automaattisesti pelastuvat.
Apostolit kastoivat kokonaisia perhekuntia. Eivät he omasta päästään keksien todenneet, kun joku 5- tai 10-vuotias tuli kastetta saamaan, että "Sinä olet synnitön ja Jeesuksen sylissä ilman kastetta ja opetusta, palataan asiaan, kun olet täysi-ikäinen ja tehnyt jotain pahoja."
Jeesus sanoi lähetyskäskyssään:
"Menkää kaikkeen maailmaan ja SAARNATKAA evankeliumia kaikille luoduille....."
Jeesus tiesi, että vauvoille ei tarvitse saarnata, koska he eivät ymmärrä vielä mitään!!!!!
Muuten, onko tuo vänkääminen hauskaa? Nyt puhuttiin lasten uskosta eikä kasteesta.
Isän Jumalan tahdon mukaan elämään pyhää ja vanhurskasta elämää vapaina syntien harjoittamisesta ja omavanhurskaudesta tuottamaan Pyhän Hengen hedelmää ja palvelemaan lähimmäisiä sillä armolahjalla ja vaikutuksella, minkä itsekullekin vaikuttaa ruumiissaan. Autuaat ne, jotka puhdistavat itsensä Karitsan veressä ja vaeltavat Pyhän Hengen valkeudessa ja niissä teoissa, jotka annetaan hedelmän tuottamiseen Jeesuksessa, amen.
Pyhässä Hengessä ja palavassa rakkaudessa ja sen uudestisyntymisen kautta elävässä vedessä eli Jeesuksen elävissä sanoissa, niinkuin lapset huusivat Jeesuksen ratsastaessa Jerusalemiin aasilla "Hoosianna!"
Älköön kukaan sekoittako ihmisten uskonnollisuutta elävään Jumalan Pyhän Hengen vaikutukseen, sillä pelkkä kirjain kuolettaa, mutta Henki tekee eläväksi ja armolahjat ja hedelmä sitä seuraavat koska niin on kirjoitettu ja on Isän Jumalan tahto ja vaikutus hengellisesti.
Juuri niin!
Nuo lapset joita mainitsit olevan Jeesuksen seurassa ja joista hän mainitse: "näistä pienistä", niin kreikan alkutekstissä on heistä maininta sanalla "paidia", elikä tuo tarkoittaa sitä, että nuo lapset olivat jo vähintäänkin leikki ikäisiä lapsia! Joskus kuulee sanottavan että Jeesushan mainitsee heitä "pieniksi, eli = mikron"!
Niin kyllä, mutta aikuisen ihmisen edessä jopa kymmenvuotias lapsi on "pieni" eli = (mikron) kun tarkoitetaan heidän lapsen ominaisuudestaan aikuiseen ihmiseen verrattuna! Sana "mikron" ei tarkoita ilmaisua - (pieni lapsi tai vauva), vaan juuri sanaa joka tarkoittaa joitain asiaa joka on "pieni"!
Olen aina yhmetellyt sitä, että miksi vastasyntyneet vauvat pitää kastaa "kristityiksi" jo ennenkuin he ovat edes uskon kautta Jumalan sanasta tulleet Kristityiksi, aivan kuten Raamatun sanasta selkeästi saadaan ymmärtää siten tapahtuvan, sillä Raamatun ilmoituksen mukaan uskohan syntyy vain Jumalan sanan uskossa vastaanottamisella, ei vedessä kastamisella! -(Jaak 1:18 /1Piet 1:22-23 / Room 10:17)!
Kirjoitit:
>>"Kaikille, JOTKA OTTIVAT HÄNET VASTAAN, Hän antoi voiman tulla Jumalan lapseksi;
NIILLE JOTKA USKOVAT HÄNEN NIMEENSÄ."
Mark. 9
36 Sitten hän asetti heidän keskelleen lapsen, otti hänet syliinsä ja sanoi:
37 "Joka minun nimessäni ottaa luokseen yhdenkin tällaisen lapsen, se ottaa luokseen minut. Ja joka ottaa minut luokseen, ei ota minua, vaan sen joka on minut lähettänyt."
Jeesuksen ottaminen omaan elämäänsä merkitsee myös pienen sylilapsen ottamista luokseen Jeesuksen nimeen. Ja tämä merkitsee tietysti kastetta. Sen tähden kristityt kaikkialla maailmassa ovat kastaneet myös pienet lapsensa Jeesuksen nimeen. Tässä toteutuu Jeesuksen käsky: "Kastakaa ja opettakaa".
Kirjoitit:
>>Mark. 9
36 Sitten hän asetti heidän keskelleen lapsen, otti hänet syliinsä ja sanoi:
37 "Joka minun nimessäni ottaa luokseen yhdenkin tällaisen lapsen, se ottaa luokseen minut. Ja joka ottaa minut luokseen, ei ota minua, vaan sen joka on minut lähettänyt."
Jeesuksen ottaminen omaan elämäänsä merkitsee myös pienen sylilapsen ottamista luokseen Jeesuksen nimeen. Ja tämä merkitsee tietysti kastetta. Sen tähden kristityt kaikkialla maailmassa ovat kastaneet myös pienet lapsensa Jeesuksen nimeen. Tässä toteutuu Jeesuksen käsky: "Kastakaa ja opettakaa".
Jos haluamme seurata Jeesuksen esimerkkiä tässä kasteasiassa, meidän ei pidä silloin kastaa aikuisiakaan koska Jeesus ei harrastanut kastetoimintaan vaan hänen opetuslapsensa.
Aluksi Jeesus kastoi myös itse ja vasta myöhemmin Hän antoi tehtävän opetuslapsilleen:
Joh 3:22, Joh 3:26.
Jeesus antoi esimerkin, miten meidän tulee toimia. Sitä ei tarvitse muuttaa
Lue Joh. 4: 1-2 niin asia selvinnee sinullekin.
Joh 3:26
"Rabbi, se joka oli sinun kanssasi Jordaninin tuolla puolella ja josta sinä olet todistanut,
KATSO, HÄN KASTAA ja kaikki menebät Hänen tykönsä..."
Koska et löydä raamatunpaikkoja, tässä sinulle selvää tekstiä. Jos et osaa lukea tai et ymmärrä lukemaasi, sille en minä tietenkään mitään voi .
Joh. 4: 1-2
1 Jeesus sai tietää fariseusten kuulleen, että hän kokosi ympärilleen enemmän opetuslapsia ja kastoi useampia kuin Johannes -- [Joh. 3:26]
2 tosin hän ei itse kastanut, vaan hänen opetuslapsensa.
Tuo kohta ON ERI TILANTEESTA!!!!!
Muistat varmaan, että Jeesuksen toiminta kesti n 3,5 vuotta, joten kyllä siihen aikaan
mahtuu erilaisia tilanteita!!
Jeesus kastoi itse ensin opetuslapset ja sitten nämä jatkoivat Hänen työtään, mutta eivät hekään
kastaneet vauvoja , vaan AINOASTAAN NIITÄ, JOTKA JEESUS OLI ENSIN TEHNYT OPETUSLÖAPSEKSI!!!!!
Joh 3:22
"Siihen aikaan Jeesus meni opetuslapsineen Juudean maaseudulle ja oleskeli siellä
heidän kanssaan JA KASTOI."
Kenethän Jeesus olisi tuossa tilanteessa voinut kastaa tuolla maaseudulla?
Eri tilanne on sinun korviesi välissä, ei Raamatussa. Joh. 3:22 kertoo Jeesuksen toiminnasta Juudeassa. Heti sen jälkeen muutamaa jaetta edempänä (Joh. 4:1-3) Johanneksen evankeliumin kirjoittaja kertoo tarkemmin hänen toiminnastaan samassa paikassa eli Juudeassa.
Ei ole enää mikään ihme ettette ymmärrä kristillistä kastetta, koska ette osaa lukea sisältä, ettekä ymmärrä näin selvää tekstiä. Onko sinulla edes apukoulun päästötodistusta?
olla vahvimpia puoliasi!
Olikohan Johanneksen opetuslapsilla huono näkö kun he väittivät Johannekselle:
"Katso. Se, joka oli sinun kanssasi Jordanin tuolla puolen ja josta sinä olet todistanut;
katso, HÄN KASTAA ja ihmiset menevät hänen tykönsä." Joh 3:26
Jeesus oli JORDANIN TUOLLA PUOLEN,, eikä Juudeassa, kuten tuossa jakeessa 22!!!
Järjen käyttö on sallittua!
Joh. 3:22 "Tämän jälkeen Jeesus lähti opetuslapsineen JUUDEAAN. Hän viipyi siellä heidän kanssaan jonkin aikaa ja kastoi ihmisiä."
Joh. 4:1-3 "Jeesus sai tietää fariseusten kuulleen, että hän kokosi ympärilleen enemmän opetuslapsia ja kastoi useampia kuin Johannes - TOSIN HÄN EI ITSE KASTANUT, VAAN HÄNEN OPETUSLAPSENSA. Silloin hän lähti JUUDEASTA ja siirtyi takaisin Galileaan."
Kuinka voi olla mahdollista ettet ymmärrä näin selvää tekstiä. Kuinka pystyt yleensä tulemaan toimeen elämässäsi? Oletko käynyt mitään kouluja, vai lobotomiako sinulle on tehty?
Joh 3:26
Ja he tulivat Johanneksen luo ja sanoivat hänelle:
rabbi, se joka oli sinun kanssasi Jordanin TUOLLA PUOLELLA ja josta sinä olet todistanut,
KATSO, HÄN KASTAA."
Olivatko Johanneksen opetuslapset sinun mielestäsi sokeita?????
Kirjoitit:
>>>Jos haluamme seurata Jeesuksen esimerkkiä tässä kasteasiassa, meidän ei pidä silloin kastaa aikuisiakaan koska Jeesus ei harrastanut kastetoimintaan vaan hänen opetuslapsensa.
Etkö lukenut Joh. 4:1-3. Siinä Johanneksen evankeliumin kirjoittaja ottaa muutamaa jaetta aikaisemmin esittämänsä väitteen takaisin, ja korjaa ja tarkentaa asian. "tosin hän (Jeesus) ei itse kastanut, vaan hänen opetuslapsensa". Menikö jakeluun? Tuskin.
Minkä ikäinen olet? Oletko jo koulussa? Kuulutko johonkin seurakuntaan? Mihin?
etkö sinä lukenut tuota Joh 3:26.
Joh 3:26
Ja he tulivat Johanneksen luo ja sanoivat hänelle:
rabbi, se joka oli sinun kanssasi Jordanin TUOLLA PUOLELLA ja josta sinä olet todistanut,
KATSO, HÄN KASTAA."
Kukahan tuossa kastaa?
Vihje: Hänen nimensä alkaa J:llä!
Tiedätkö edes kastettinko Jeesus vauvana vai aikuisena?
Jeesus ympärileikattiin lapsena kahdeksan päivän ikäisenä. Johannes kastaja kastoi hänet parannuksen kasteella hänen julkisen toimintansa alussa.
Joh 3:26
Ja he tulivat Johanneksen luo ja sanoivat hänelle:
rabbi, se joka oli sinun kanssasi Jordanin tuolla puolella ja josta sinä olet todistanut,
katso, hän kastaa."
Tämä ei ole Johanneksen opetuslasten silminnäkijäkertomus vaan Johanneksen evankeliumin kirjoittajan kertomus, joka on aivan eri henkilö kuin Johannes Kastaja tai se opetuslapsi (Johannes hänkin) "jota Jeesus rakasti". Evankeliumin kirjoittaja Johannes ei ollut näiden tapahtumien silminnäkijä vaan tämä kertomus on syntynyt 100-luvun paikkeilla suullisesta perimätiedosta.
Kirjoittaja kertoo aluksi Jeesuksen kastaneen, mutta sitten hän korjaa ja sanoo ettei Jeesus itse suinkaan kastanut, vaan hänen opetuslapsensa olivat asialla. Tapahtumapaikka oli Juudea. Yksinkertaista eikö totta? Pidätkö Raamattuasi omien ajatuksiesi kristallipallona matheteksen tavoin?
Tuolla tavalla et opi koskaan ymmärtämään Raamattua oikein. Otat jonkin irrallisen lauseen sieltä ja toisen täältä ja kehittelet juttuja omassa päässäsi, tai oikeammin sanottuna ne jutut on sinuun iskostettu ulkopuolelta matheteksen kaltaisten manipulaattorien toimesta. Itse sinä et varmastikaan ajattele yhtään mitään.
Johanneksen kaste oli parannuksen kaste. Myös Johannes kastoi Jeesuksen tällä kasteella. Kristillinen kaste syntyi vasta Jeesuksen kuoleman ja ylösnousemisen jälkeen, ja se tapahtuu Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen.
"Jeesus itsekin kastoi! Joh 3:22, Joh 3:26."
Evankelista Johannes kertoo aluksi näin mainitsemissasi jakeissa ja myös Joh. 4:1, mutta ottaa kohta takaisin, tarkentaa ja korjaa väitteensä Joh. 4:2-3.
Luet Jumalan sanaa kovasti hutiloiden, niin kuin eräs toinenkin raukka tässä ketjussa. Jeesus ei siis itse kastanut vaan hänen opetuslapsensa.
Kristillinen kaste alkoi Jeesuksen kasteessa.
Siinä olivat läsnä Isä, Poika ja Pyhä Henki. Näinhän ei ollut Johanneksen kasteessa. Johannes kastoi
vain niitä, jotka tunnustivat syntinsä. ( Joh Matt 3:6. ) Mitä tunnustettavaa Jeesuksella oli?
Jeesus ei tarvinnut parannuksen kastetta, koska Hän oli SYNNITÖN!!!!
Etkö tiennyt vielä sitä? Teet Jeesuksestakin syntisen, joka tarvitsee parannuksen kastetta!
Kastetapa säilyi samanlaisen alkukirkon aikana ja vasta 200 luvulla, kun kirkkolaitos alkoi luopua
Jeesuksen opetuksista, tuli käyttöön vauvakaste!
Jeesus jatkoi tätä SAMAA käytäntöä Jordanin tuolla puolella, siis itäpuolella!!!! (Joh 3:26)
Johanneksen opetuslapset olivat näkemässä kun Jeesus itse kastoi ja sitten he menivät Jordanin yli Ainoniin, jossa Johannes kastoi, kertomaan asian Johannekselle! Ensin Jeesus kastoi itse ja myöhemmin opetuslapset jatkoivat
tätä samaa käytäntöä, Joh 4:1 heidän siirtyesään Jordanini toiselle puolelle, Juudeaan!
Mutta sielläkään opetuslapset eivät kastaneet vauvoja vaan AINOASTAAN NIITÄ, JOTKA JEESUS OLI
TEHNYT OPETUSLAPSEKSI!!!! Joh 4:1
Näinhän Lähetyskäskyssäkin kehoitetaan:
Ensin tehdään opetuslapseksi ja sen jälkeen kastetaan. Raamattu on niin johdonmukainen
tässäkin asiassa.
Sieltä he lähtivät Galileaan!
Ihailtavaa tuo sinun itsepäinen inttäminen, mutta se vaan osoittaa, että harhaan menneellä on
pakonomainen tarve olla oikeassa!
Aluksi Jeesus kastoi itse vedellä, mutta taivaaseen menonsa jälkeen HÄN KASTAA PYHÄLLÄ HENGELLÄ!
Matt 3:11.
1. Piet 2:21 kehoittaa meitäkin seuraamaan Kristuksen jälkiä
"Jättäen teille esikuvan, että noudattaisitte Hänen jälkiänsä."
Jeesustahan EI KASTETTU VAUVANA, joten sellainen tapa ei ole raamatullinen eikä Kristuksen jälkien
noudattamista!
Kirkkolaitos on sotkenut nämä vesikaste ja Pyhän Hengen kasteet yhteen, mutta Raamattu osoittaa selvästi,
että ne ovat eri asioita.
Apostolitkin kastettiin Pyhällä Hengellä vasta Helluntaina!
Kornelius kastettiin Pyhällä Hengellä ENNEN vesikastettaan, Ap 10:47.
Miksi luet Jumalan sanaa hutiloinen vauvakastesilmälasien läpi????
Jos tuo sinun intosi kiivailla väärän opin puolesta kohdistuisi vilpittömään Jumalan Sanan
tutkimiseen, niin kyllä tämä raamatullinen kaste-asiakin selviäisi sinulle.
Olet vaan ennakkoasenteiden vanki!
Kirjoitit: "Johannes kastoi vain niitä, jotka tunnustivat syntinsä." Ei pidä paikkaansa, koska Johannes kastoi Jeesuksenkin. Hänellä ei tiettävästi ollut mitään tunnustettavaa.
Niin kauan kuin uskot kaikkea soopaa mitä uudestikastajat sinulle suoltavat, etkä lue itse Raamattua, olet toisten propagandan uhri.
Jeesus ei kastanut ketään on tosiasia Uuden testamentin valossa. Tämän tunnustavat kyllä kaikki lukutaitoiset maailman kristityt ja muutkin jotka ovat ottaneet asioista selvää.
vielä hieman solmussa näin aamutuomaan, kun et tajunnut, mitä kirjoitin???
Jeesuksen kaste EI OLLUT ENÄÄ ns Johanneksen parannuksen kaste, vaan Hänen kasteestaan
alkoi Uuden liiton kaste!!!
Sitä ei ole tarvinnut muuttaa aikojen kuluessa, sillä Jeesus itse sanoi:
"Minun sanani ei koskaan katoa."
Hän sanoi opetuslapsilleen:
"Sillä kasteella, jolla minut kastetaan, kastetaan teidätkin."
Olet ehtinyt tehdä suuren työn, kun olet kysynyt asiaa kaikilta maailman lukutaitoisilta kristityiltä.
Miksi et kysynyt asiaa myös vauvoilta? Hehän ovat uskon esikuvia?
Kauanko sinulla meni siihen aikaa?
Voimakas propaganda on sumentanut ajattelukykysi ja lukutaitosi, ymmärryksestä puhumattakaan, tai sitten olet vaan hyvin yksinkertainen. Olen matheteksellekin sanonut ettei tyhmyys tietenkään synti ole, mutta luulisi ihmisellä olevan sen varran tiedonhaluakin että vaivautuu itse ottamaan asioista selvää eikä tyydy hokemaan täällä ulkoa oppimiaan fraaseja.
Kirjoitit: "Jeesuksen kaste EI OLLUT ENÄÄ ns Johanneksen parannuksen kaste, vaan Hänen kasteestaan
alkoi Uuden liiton kaste!!!"
Vastaus: Tällaista asiaa Uusi testamentti ei kerro.
Kirjoitit: Hän sanoi opetuslapsilleen:
"Sillä kasteella, jolla minut kastetaan, kastetaan teidätkin."
Vastaus: Tämä paikka ei kerro kristillisestä kasteesta mitään, vaan Jeesus viittaa siinä tulevaan kärsimykseensä.
Olet tyhmimpiä helluntailaisia joiden kanssa olen koskaan keskustellut.
näköjään kipeää!!!
Oliskohan tuo tyhmyys tarttunut sinusta?
Oliko sinun mielestäsi Johanneksen kasteessa Isä, Poika ja Pyhä Henki???
Etkö tiennyt vielä sitä, ETTÄ UUSI LIITTO ALKOI JEESUKSESSA:
"Hän on Uuden-liiton välimies" Hebr 9:15
Eikö teille ole kerrottu sitä vielä siellä peruskoulussa? No älä välitä. Kyllä se tulee esille
sitten, kun pääset ylemmälle luokalle!
Sinunkin kannattaisi ottaa asioista selvää, eikä hokea noita kirkon keksimiä fraaseja! Et ole
esittänyt vielä yhtään omaperäistä ajatusta. Kelaat samoja " fraaseja" etkä näköjään
ole kiinnostunut raamatullisesta totuudesta. Pimeydessä on varmaan
mukavaa olla?
Kehoittaisin sinua itsenäiseen ajatteluun. Lutherkin oli vain vajavainen ihminen!
Mutta se on tietenkin aika hankalaa, jos on noin voimakkaat ennakko-asenteet kuin sinulla!
Ukastajat voivat lukea Raamatusta vaikka, että Pietari kielsi kolmesti Jeesuksen, mutta jos saarnaaja olisi sanonut heille Pietarin olleen niin jämy mies, ettei hän ikinä kieltänyt Jeesusta, niin he uskoisivat saarnaajaa eivätkä Raamattua! Heille riittäisi tämä yksi raamatunkohta:
Pietari sanoi: "Vaikka minun pitäisi kuolla kanssasi, minä en ikinä sinua kiellä."
Siinähän Pietari selvästi sanoo, ettei kiellä Jeesusta! Näin asia on siis ukastajalle selvä! Väliäkö sillä, mitä hänelle muualta Raamatusta näytät.
Mitähän ne Ukastajat ovat???
Liittyykö se jotenkin U-käännökseen?
Oletkohan noussut väärällä jalalla ylös sängystä tänään???
Jutussasi ei ollut päätä eikä häntää!
puolustajat väittävät varmaan, että tuo Pietari oli vauva, koska Raamattu ei kiellä sitä!
Lapsethan ovat uskon esikuvia!
Hyvä, että sinäkin ihmettelet ukastajien pimeyttä! Tule toki joskus pois sieltä pimeydestäsi. Sääli tulee kun niin usein sitä pimeyttäsi voivottelet!
Onkohan errorkin ukastunut???
Ajattelin vaan, kun noin pimeää kirjoittaa? Ei päätä eikä häntää!
miksi ei saa estää???
http://www.iltalehti.fi/uutiset/2010082512233247_uu.shtml
Jeesus ei ole lähetyskäskyä antanut vaan se on raamatun väärennös.
Vanha käsikirjoitukset todistaa asian!!!
Jeesus antoi lähetyskäskyn ja siinä ei läträtä veden kanssa!!!
"Minulle on annettu kaikki valta taivaassa ja maan päällä.
Menkää siis ja tehkää kaikkien kansojen joukosta minulle
opetuslapsia, minun nimessäni opettamalla heitä pitämään
kaiken, mitä minä olen käskenyt teidän pitää. Ja katso,
minä olen teidän kanssanne kaikki päivät, maailmanajan
loppuun asti."
Älä sotke asioita ja vie keskustelua muualle!
Tässä kastekeskustelussa ei nyt ole lainkaan pääpointtina se että kastoiko Jeesus!!!
Jeesus itse antoi kasteesta selkeän mallin miten tulee toimia, hänen antamassa kasteen esimerkissään tuo kaikki selkeästi näkyy Matteuksen tekstissä hänen kastetilanteessaan mitä siinä tapahtuu! Siinä täyttyi koko uskon kautta saatava vanhurskauden työ jonka hän meidän syntisten ihmisten vuoksi valmisti lupullisesti ristintyöllään! Kyse on siis Hänen evankeliuminsa vastaanottamisesta uskon kautta jossa on vain uskon kautta pelastus ja kasteessa tuo koko vanhurskaus täyttyy kokonaisvaltaisesti, eli koko uskoontulon prosessi pelastuksesta kasteineen täyttyy Kristukseen uskovien kastamisen myötä Pyhän Hengen laskeutumisineen uskovan ihmisen ylle! -(Matt 3:13-17)!
Jeesushan itse vain siunasi lapset, -(Matt 19:13-15 / mark 10:13-16), Jeesus ei siis kastanut heitä, eikä kenekkään muullekaan antanut sellaista käskyä jotta lapset tulisi kastaa! Lapsien kastamisen kehoitusta Raamatun sanasta ei siis löydy mistään!
Ja sitten kirjoitin edellisessä kirjoituksessani sinulle seuraavaa, mutta et vastannut kysymyksiini!
Arvosteluja kyllä sitäkin enemmän näemmä tuli!
Kirjoitin siis näin::
>>>Olen usein pyytänyt kirkollisia kirjoittajia osoittamaan sellainen Raamatun kohta tai kohdat tänne esiin luettavaksi mistä kiistattomasti selviää vastasyntyneiden lapsian kastamiskehoitus! Olen noin 10 vuotta täällä kirjoitellut, mutta yhtään sellaista jaetta tai Raamatun kohtaa ei vielä ole kukaan minulle luettavaksi osoittanut! Vain tunneperäisiä selityksiä selityksien päälle on tullut roppakaupalla, kuten sinultakin, mutta yhtään selkeää Raamatun kohtaa kukaan ei ole vielä esittänyt vastasyntyneiden kastamisen käskystä! Eikä sellaista tulekaan, sillä sellaista ei mistään löydy Raamatun lehdiltä, koska Jeesus itsekin vain siunasi pienet lapset, ei siis lainkaan kastanut heitä! Lue-(Matt 19:13-15 / Mark 10:13-16)!
Totuus on se että edustat idiotismin huippua. Tyhmyytesi ei ole kristinuskoa.
Hyvä esimerkki. Näinhän he juuri toimivat muissakin väitteissään.
Täällä näyttää olevan muitakin idiootteja kuin tämä raamatulliseksi itseään merkitsevä. Et ole kovin innostavaa keskusteluseuraa omaamallasi ÄÖ:lla.
Kirjoitit: "Jeesushan itse vain siunasi lapset, -(Matt 19:13-15 / mark 10:13-16), Jeesus ei siis kastanut heitä, eikä kenekkään muullekaan antanut sellaista käskyä jotta lapset tulisi kastaa! Lapsien kastamisen kehoitusta Raamatun sanasta ei siis löydy mistään!"
Jeesus ei kastanut lapsia eikä aikuisia, ei keski-ikäisiä eikä vanhuksiakaan. Mutta hän antoi käskyn opetuslapsilleen: "Tehkää kaikki kansat minun opetuslapsikseni kastamalla ja opettamalla heitä..." Hän ei erotellut ketään ikänsä tai ymmärryksensä perusteella.
Sinä sensijaan erottelet: Estät vauvoja tulemasta Jeesuksen tykö, samoin teet kehitysvammaisille, sairaille ja vanhuksille yms. Tähän luetteloon voisi lisätä saman logiikan mukaan myös helluntailaiset ja muut uudestikastajat. Heidän ymmärryksensähän on hieman rajoittunut.
Jeesus asettaa pienen sylilapsen uskon aikuisillekin esikuvaksi mikäli he haluavat päästä Jumalan valtakuntaan. Jumalan valtakuntaan kelvataan lapsen uskolla, ei siis ymmärryksellä eikä edes synnintunnolla.
Jos katselet imeväistä äitinsä sylissä, hän on uskon luottamuksen perikuva ja aikuisillekin esimerkki oikeasta uskosta. Vain lapsen usko avaa taivaan portit. Miten on sinun laitasi?
Pieni lapsi uskoo epäilemättä ollenkaan, mitä hänelle kerrotaan.
Tällainen lapsenomainen usko Jeesukseen ja Hänen Sanaansa tulis olla meilläkin, mutta kun
eri kirkkolaitokset ovat kehitelleet omia sakramenttejaan, joiden avulla ihminen
parantelee Jumalan töitä ja koettaa ansaita Jumalan armon joko itselleen tai lapselleen.
Jeesus otti syliinsä näitä lapsia ja SIUNASI HEIDÄT.
Siksi lasten kastaminen on aivan turha seremonia.
Vauva kyllä uskoo kertomattakin. Hänelle evankeliumi julistetaan rakkauden teoilla. Evankeliumi ei ole vain sanoissa, vaan ennen kaikkea teoissa.
jopa joulupukkiin!!!
Varsinkin kun tämä tekee rakkauden tekoja ja antaa lahjoja!
Mutta tuollainen usko ei pelasta!
Olet aika innokas vänkäämään Jeesuksenkin sanoja vastaan. Jeesushan sanoi nimenomaan ettei kukaan, joka ei ota Jumalan valtakuntaa vastaan niin kuin lapsi, pääse sinne. Tämä vastaanottaminen tarkoittaa juuri USKOA. Jeesus itse asetti pienen lapsen uskon aikuisillekin esikuvaksi. Puuttuuko sunulta kokonaan tämä usko?
Lapsi uskoo helposti, kun hänelle kerrotaan:
"Usko tulee kuulemisesta." Room 10:17
Eikö Jeesus olekkin ihmeellinen? Hän asettaa pienen, uskovan lapsen meille esikuvaksi EIKÄ
AIOKKAAN KASTAA TÄTÄ!!!!
Miksihän eräät eivät usko tätä, vaan koettavat täydentää Jesuksen sanoja kasteella????
Eräät jopa opettavat, että lapsi on kadotettu, ellei häntä kasteta. Eikö ole julmaa oppia?
(Augsburgin tunnustus)
Tuskin Jeesus mitään herätyskokousta niille sylilapsille ensin piti ottaessaan heitä syliinsä. Usko syntyy useimmiten puheittakin.
Henkinen manipulaatio ja aivopesu tarvitsevat aina puhetta, mutta kristillinen usko ei.
Voisitko kertoa missä kohtaa Augsburgin tunnustusta on mainitsemasi väite?
Mutta tässä olet oikeassa: "Hän (Jeesus) asettaa pienen, uskovan lapsen meille esikuvaksi".
Augsburgin tunnustus:
II Perisynti
Edelleen seurakuntamme opettavat, että Aadamin lankeemuksen jälkeen kaikki ihmiset, jotka lisääntyvät luonnollisella tavalla, syntyvät synnissä, so. ilman jumalanpelkoa, ilman luottamusta Jumalaan sekä pahan himon hallitsemina, ja että tämä alkusairaus ja perisynti on todella synti, joka tuomitsee ja tuo jo nyt mukanaan iankaikkisen kuoleman niille, jotka eivät kasteen ja Pyhän Hengen voimasta synny uudestaan.
Raamatun mukaan:
Usko tulee kuulemisesta." Room 10:17
Ei siinä tarvita mitään manipulatiota eikä kummeja todistamaan!
Tuo vauvakaste on pahinta manipulatiota, koska siinä ei kysytä edes vauvan mielipidettä!
Raamatun mukaan pelastukseen tarvitaan usko ja kaste, kaste ja usko, ja niin kuin Augsburgin tunnustuskin edellyttää. Siinähän mainitaan kaste ja Pyhä Henki, nämä kaksi, jotka uudestisynnyttävät ihmisen.
keskustella Raamatusta, eikä noista syntisten ihmisten runoilemista selityksistä. Maailma on täynnään erilaisia, ristiriitaisia tunnustuskirjoja, jotka vain sotkeva Raamatun selvää sanomaa ja hämäävät sellaisia, kuin sinä, jotka eivät tunne Raamattua.
Sinulla taitaa olla melkoisia ennakkoluuloja raamatullista kastetta ja pelastumista kohtaan!
Ap 10:43
"Hänestä kaikki profeetat todistavat, että jokainen, joka uskoo Häneen,
saa synnit anteeksi Hänen Nimensä kautta."
"Usko Herraan Jeesukseen, niin sinä pelastut" Ap 16:31
Tämän jälkeen:
"Joka uskoo ja kastetaan, pelastuu"!!!!
Kerrohan missä porukoissa liikut? Haluan nimittäin kiertää kaukaa idiootit.
on parasta olla katsomatta peiliin!
Täälläpäin ei heitä ole näkynyt!
Miksi et uskalla kertoa rehellisesti mihin uskonlahkoon kuulut, vai kuulutko mihinkään seurakuntaan.
Luulen että kuulut valehtelijoiden klubiin ystäväsi matheteksen kanssa. Hänhän on oikea valehtelijoiden tyylinäyte tälläkin palstalla.
että nyt keskusteltiin lasten uskosta eikä seurakunnista.
Onko sinulla yleensä vaikeaa pysyä aiheessa?
PS. Oltko muistanut olla katsomatta peiliin?
Kyllä tuo nimim. Kristitty taitaa kuulua ev. lut seurakuntaan.
Sitä on vaan vaikea huomata heti, koska hän on täysin pihalla
Raamatun opetuksesta! Mutta intoa hänellä tuntuu olevan vaikka muille jakaa.
Te taidatte olla molemmat samasta seurakunnasta, kun sinullakin on Raamatun tuntemus täysin hukassa!
Katson kyllä peiliin joka päivä monta kertaa. Ihan mukavan näköinen mies sieltä katsoo:):):) Miksi edelleen varot paljastamasta porukoitasi? Mitä pelkäät?
Minä olen ev. lut. kuten nimimerkkinikin ilmaisee. Siinä ei ole mitään hävettävää sanoa se, mutta sinä, miksi salaat taustayhteisösi.
Kirjoituksistasi päätellen olet hyvin nuori, ehkä 15 v, ehkä tyttö, joka on aivopesty johonkin matheteksen edustamaan fundamentalistiseen porukkaan. Silloin ihminen pahimmassa tapauksessa menettää lukutaitonsakin ymmärryksestä puhumattakaan.
Säälittävää:(
koskahan uskovaiset oppii ymmärtämään, ettei Jumalan Valtakunnan kaltaine lapsi usko sillä Jumalan Valtakunnassa ei uskota vaan siellä on Jumalan Valtakunnan tieto!
He, jotka uskovat ei tiedä.
He, jotka tietavät eivät usko!
Jeesus ei ollut uskossa!
On Jumalan Valtakunnan pilkkaamista yrittää lapsia hyväksi käyttämällä yrittää opettaa, että Jumala Valtakunnan kaltainen on uskovainen. Rikollisin ḱristinuskon yli 3500 lahkossa riittää eksyttäjiä jota monella tavalla pikkaavat Jumalaa!!! Esimekriki omia uskovaisia tappanut rikollisjärjestö tappaja tukijoineen ei ole uskonut Jumalan ja Jeesuksen Lakia, ÄLÄ TAPA! Sellaisen rikollisuuden tukijat ovat perineet perisyntinsä ja levittävät sitä toisiin pakkokasteilla!!!
viekää lapsenne pakolla saarnapönttö pedon hoitoon ja maksakaa palkka pedolle!
http://www.iltalehti.fi/uutiset/2010082512233247_uu.shtml