Hägglund menetti kymppitonnin Wincapitaan

Tällainen uhkapeluri oli Suomen Puolustusvoimain komentajana.

Kenraali Gustav Hägglund menetti kymppitonnin Wincapitaan
"Se oli kuin pokeria"

Maanantai 23.8.2010 klo 09.07 (päivitetty klo 15.30)

http://www.iltalehti.fi/uutiset/2010082312227624_uu.shtml

Entinen puolustusvoimain komentaja, kenraali Gustav Hägglund, 71, menetti kymmenentuhatta euroa epäillyssä Wincapita-pyramidihuijauksessa.

Kenraali Gustav Hägglun osasi epäillä Wincapitaa, mutta vanhana pokerinpelaajana hänet onnistuttiin houkuttelemaan mukaan. (TOMMI HEINO)Hägglund iski rahansa Wincapitaan viimeisten joukossa tammikuussa 2008. Kenraalin sai riskisijoitustuulelle parin metsästyskaverin retostelu omilla Wincapita-voitoillaan villisikajahdissa Turkissa. Hägglundin Wincapita-tappioista kertoi ensimmäisenä Ilta-Sanomat sunnuntaisen Helsingin Sanomien pohjalta.
- Olen pelannut pokeriakin ja sijoitin Wincapitaan vähän samassa hengessä. Voitto oli epävarma ja koko sijoitus saattaisi mennä, ajattelin että jos siitä kuitenkin ehtisi saamaan oman osansa pois, Hägglund kertoo Iltalehdelle.
Hägglund osasi epäillä sijoitusta jopa siinä määrin, että kysyi pankistaan Nordeastakin neuvoa. Pankki varoitteli asiasta.
- Kaverit kuitenkin näyttivät tositteita omista sijoituksistaan. He olivat kaksin- ja kolminkertaistaneet vuodessa oman sijoituspääomansa.
Wincapitan verkkosivut sulkeutuivat 7.3. 2008. Sen koommin kenraali ei ole rahoistaan kuullut. Hägglund ei osaa olla vihainen Wincapita-suosittelijoilleen. Suosittelijat pistivät hekin voittonsakin takaisin Wincapitaan ja hävisit kaiken.
- He eivät ole julkisuudessa tunnettuja ihmisiä vaan tavallisia pulliaisia.
Hägglund ei ole tehnyt omasta menetyksestään tutkintapyyntöä.
- En viitsinyt ryhtyä toimenpiteisiin kun en usko, että rahoja saisi enää takaisin. Joutuisi vain todistamaan toiseen kertaan hölmöytensä.
Poliisi tutkii Wincapitan toimintaa nimikkeillä törkeä petos ja rahankeräysrikos. Kaikkiaan noin 10 000 ihmistä sijoitti yhteensä noin 100 miljoonaa euroa Wincapitaan vuosina 2005-2008. Poliisitutkimusten mukaan Wincapita ei käynyt valuuttakauppaa, josta suuret voitot oli määrä nyhtää. Wincapita maksoi "voittoja" joillekin jäsenilleen saadakseen jäsenistön uskomaan toimintaan ja hankkiakseen uusia jäseniä. Todellisuudessa voitot maksettiin uusien jäsenten sijoituspääomalla.
1104
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

NO HYVÄ!

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Juosten Kustu kirjoitti:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu