Tämä sukupolvi

Kun lukee Jeesuksen kommentteja, ei voi välttyä huomaamasta kuinka hän muutamaan kertaan toteaa ettei tämä mainittu sukupolvi saa mitään merkkiä, mutta silti hän sanoo ettei tämä sukupolvi katoa ennen kuin kaikenlaista tapahtuu.

Hän myös kertoo ettei pyhäkköön ole jäävä kiveä kiven päälle, sanoo seuraajiensa joutuvan kansojen vihattaviksi, kertoo muista kristusehdokkaista, sekä kertoo kasan huomattavasti mystisempiä tapahtumia, joissa löytyy tulkinnanvaraa.

Osahan noista tapahtui, muttta takaisin hän ei ole tullut. Ei ainakaan näkyvästi ja pilven reunalla.

Miten selittäisitte tätä sukupolviristiriitaa, vai onko siinä sellaista?
Onko mahdollista ettei Jeesus tiennyt mitä puhui, vai onko joku lisännyt kommentin kirjoituksiin, jotta seuraajat saisivat odotettavaa? Onhan tänäkin päivänä lukematon määrä toteutumattomia tuomiopäivän ennusteita, muidenkin kuin Jehovan todistajien.

Matt. 12:39
Mutta hän vastasi heille ja sanoi: "Tämä paha ja avionrikkoja sukupolvi tavoittelee merkkiä, mutta sille ei anneta muuta merkkiä kuin profeetta Joonaan merkki.

Matt. 16:4
Tämä paha ja avionrikkoja sukupolvi tavoittelee merkkiä, mutta sille ei anneta muuta merkkiä kuin Joonaan merkki." Ja hän jätti heidät ja meni pois.

Matt. 17:17
Niin Jeesus vastasi ja sanoi: "Voi sinä epäuskoinen ja nurja sukupolvi, kuinka kauan minun täytyy olla teidän kanssanne? Kuinka kauan kärsiä teitä? Tuokaa hänet tänne minun tyköni."

Matt. 24

1 Ja Jeesus lähti ulos pyhäköstä ja meni pois; ja hänen opetuslapsensa tulivat hänen tykönsä näyttämään hänelle pyhäkön rakennuksia.
2 Niin hän vastasi ja sanoi heille: "Ettekö näe näitä kaikkia? Totisesti minä sanon teille: tähän ei ole jäävä kiveä kiven päälle, maahan jaottamatta."

5 Sillä monta tulee minun nimessäni sanoen: 'Minä olen Kristus', ja he eksyttävät monta.
6 Ja te saatte kuulla sotien melskettä ja sanomia sodista; ..

7 Sillä kansa nousee kansaa vastaan ja valtakunta valtakuntaa vastaan, ja nälänhätää ja maanjäristyksiä tulee monin paikoin.

9 Silloin teidät annetaan vaivaan, ja teitä tapetaan, ja te joudutte kaikkien kansojen vihattaviksi minun nimeni tähden.

14 Ja tämä valtakunnan evankeliumi pitää saarnattaman kaikessa maailmassa, todistukseksi kaikille kansoille; ja sitten tulee loppu.

29 Mutta kohta niiden päivien ahdistuksen jälkeen aurinko pimenee, eikä kuu anna valoansa, ja tähdet putoavat taivaalta, ja taivaitten voimat järkkyvät.
30 Ja silloin Ihmisen Pojan merkki näkyy taivaalla, ja silloin kaikki maan sukukunnat parkuvat; ja he näkevät Ihmisen Pojan tulevan taivaan pilvien päällä suurella voimalla ja kirkkaudella.

34 Totisesti minä sanon teille: tämä sukupolvi ei katoa, ennenkuin kaikki nämä tapahtuvat.

36 Mutta siitä päivästä ja hetkestä ei tiedä kukaan, eivät taivasten enkelit, eikä myöskään Poika, vaan Isä yksin.
2922057
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 292

Vanhimmat

Raamatun jumalallisuusväitteen kannalta mielenkiintoista on myös huomata, mitä muut Uuden testamentin kirjoittajat ovat tästä asiasta kirjoittaneet. Kuinka esimerkiksi Paavali ymmärsi Jeesuksen lupaukset paluustaan. Tässä eräs paljonpuhuva esimerkki:

"Sillä sen me sanomme teille Herran sanana, että me, jotka olemme elossa, jotka jäämme tänne Herran tulemukseen, emme suinkaan ehdi ennen niitä, jotka ovat nukkuneet. Sillä itse Herra on tuleva alas taivaasta käskyhuudon, ylienkelin äänen ja Jumalan pasunan kuuluessa, ja Kristuksessa kuolleet nousevat ylös ensin; sitten meidät, jotka olemme elossa, jotka olemme jääneet tänne, temmataan yhdessä heidän kanssaan pilvissä Herraa vastaan yläilmoihin; ja niin me saamme aina olla Herran kanssa." - 1. Tess. 4:15-17

Paavali sanoi tässä selvästi säilyvänsä itse henkilökohtaisesti elossa Jeesuksen paluuseen saakka. Paavalin väitetään olleen yksi Jumalan henkeyttämistä Raamatun kirjoittajista; Raamatun taas väitetään olevan Jumalan erehtymätön sana. Ristiriita on mielestäni nimenomaan tällaisten väitteiden ja todellisuuden välillä: Jeesus ei palannut Paavalin tai muidenkaan Jeesuksen seuraajien elinaikana. Eikä myöhemminkään.

Myöskään tämä lausunto ei jätä tulkinnanvaraa sen suhteen, mitä aikaa Paavali uskoi itse elävänsä:

"Tämä, mikä tapahtui heille, on esikuvallista ja on kirjoitettu varoitukseksi meille, joille maailmanaikojen loppukausi on tullut." - 1. Kor. 10:11

Äänestä
  • Aloittaja

    Paavalista tuli Jeesuksen seuraaja vasta Jeesuksen kuoleman jälkeen. Tai näin olen ymmärtänyt.
    Eli on mahdollista ettei hän tuntenut Jeesusta henkilökohtaisesti, ja tapasiko hän muita opetuslapsia?
    Hänellä on voinut olla annettu väärä tieto, tai hän on uskonnollisen johtajan tapaan pyrkinyt vahvistamaan seurakuntalaisten uskoa.

    Miten ajattelet noiden "tämä sukupolvi ei saa edes merkkiä" -lauseiden sopivan Paavalin mahdollisen uskomisen kanssa?

    Äänestä

  • UPDATE_9157407 kirjoitti:

    >>Paavalista tuli Jeesuksen seuraaja vasta Jeesuksen kuoleman jälkeen. - - Eli on mahdollista ettei hän tuntenut Jeesusta henkilökohtaisesti, ja tapasiko hän muita opetuslapsia?>>

    Kun itse ajattelen asiaa, niin eipä kai Paavalin olisi tarvinnut henkilökohtaisesti Jeesusta tavatakaan ollakseen silti tietoinen Jeesuksen antamista paluulupauksista. Esimerkiksi tällaisista lupauksista:

    "Ja kun TEITÄ vainotaan yhdessä kaupungissa, paetkaa toiseen; sillä totisesti minä sanon teille: TE ette ehdi loppuun käydä Israelin kaupunkeja, ennenkuin Ihmisen Poika tulee." - Matt. 10:23

    "Totisesti minä sanon teille: TÄMÄ sukupolvi ei katoa, ennenkuin kaikki nämä tapahtuvat." - Matt. 24:34

    Jeesuksen jälkeensä jättämät seuraajat kertoivat varmasti Paavalille nämä asiat, joiden toteutumiseen itsekin uskoivat.

    >>Hänellä on voinut olla annettu väärä tieto>>

    Tuo on hyvinkin mahdollista. Mutta minusta nuo yllä lainatut Matteuksen evankeliuminkin kohdat ovat yhtä lailla väärää (paikkansapitämätöntä) tietoa.

    >>tai hän on uskonnollisen johtajan tapaan pyrkinyt vahvistamaan seurakuntalaisten uskoa>>

    Tämä varmasti pitääkin paikkansa; aivan samoin kuin Pietarikin (toisen kirjeensä 3. luvussa) pyrki vahvistamaan seurakunnan uskoa siihen, että aivan pian - heidän omana elinaikanaan - maailma äkisti loppuisi ja Jeesus hoitaisi homman kotiin. Samaa uskovien uskon vahvistamista teki myös Johannes:

    "Lapsukaiset, nyt on viimeinen aika. Ja niinkuin te olette kuulleet, että antikristus tulee, niin onkin nyt monta antikristusta ilmaantunut; siitä me tiedämme, että nyt on viimeinen aika." - 1. Joh. 2:18

    >>Miten ajattelet noiden "tämä sukupolvi ei saa edes merkkiä" -lauseiden sopivan Paavalin mahdollisen uskomisen kanssa?>>

    Ajattelen ensiksikin, että Raamattu on kauttaaltaan ristiriitojen sävyttämä teos. Pelkästään Uusi testamentti on ristiriitainen itsensä, kuin myös yleisesti tunnettujen tosiasioiden kanssa. Tästä on olemassa niin monia esimerkkejä, että mielestäni tätä on pidettävä lähtökohtana Raamatun tekstiä tarkasteltaessa.

    Mennäksemme sitten hieman tarkemmin kysymykseesi, niin eikö tuo Jeesuksen tuomitsema "paha" ihmisjoukko tavoitellut itselleen jotakin erikoislaatuista, ihmeellistä tunnusmerkkiä, jotta voisivat uskoa Jeesuksen olevan jumalallista alkuperää? Tällaisen antamisesta Jeesus sanoi pidättyvänsä, koska oli sitä mieltä, että porukan pitäisi uskoa hänen taivaasta tuloonsa muutenkin.

    Mitä taas Paavaliin tulee, niin edellisessä viestissäni lainatut kohdat Tessalonikalais- ja Korinttilaiskirjeistä eivät kyllä jätä yksiselitteisyydessään mitään tulkinnanvaraa siihen, milloin Paavali uskoi Jeesuksen palaavan. Tämä siitäkin huolimatta, että hän kirjoitti kirjeensä "Herran sanana".

    Joten kysymys kuuluu: miksi Jumala henkeyttäisi Paavalin (ja muut UT:n kirjoittajat) kirjoittamaan vääriä tietoja/ennustuksia Jeesuksen paluuta koskien pyhään Sanaansa? Entä miksi Jeesus itse sanoi palaavansa seuraajiensa elinaikana, jos ei tarkoittanut sitä mitä sanoi?

    Äänestä

  • Aloittaja

    Voimantorni kirjoitti:

    Ok. Kyllä noista väkisin tulee mieleen, että ovat todella odottaneet Jeesuksen pikaista paluuta.

    Merkkien pyytäjät olivat faiseuksia ja saddukeuksia, mutta tuo
    Matt. 17:17
    Niin Jeesus vastasi ja sanoi: "Voi sinä epäuskoinen ja nurja sukupolvi, kuinka kauan minun täytyy olla teidän kanssanne? Kuinka kauan kärsiä teitä? Tuokaa hänet tänne minun tyköni."

    liittynee tilanteeseen, jossa opetuslapset eivät ole kyenneet parantamaan jonkun miehen poikaa. Tämän jälkeen Jeesus sitten moittiikin opetuslapsia näiden epäuskosta.

    Totta kai Raamattu on ristiriitainen, siitähän tässä on samalla kyse, ja kai asioita voi silti tarkastella, vaikka ristiriitoja onkin? Ottamalla asioita avoimesti huomioon, ilman että pitää pitäytyä ehdottomasti jossain tietyssä näkökannassa.
    Se onko Raamatussa henkeytettyjä kirjoituksia, on sitten kokonaan oma asiansa.
    Lähtisin ennemmin tarkastelemaan sitä, mitä piilee uskovaisille tarkoitetun pinnan alla.

    "miksi Jumala henkeyttäisi Paavalin (ja muut UT:n kirjoittajat) kirjoittamaan vääriä tietoja/ennustuksia "

    Yksinkertaisesti: he eivät tienneet mitä puhuivat, tai tietoja on tarkoituksella muuteltu.

    >>Totta kai Raamattu on ristiriitainen>>

    Niin, on kuitenkin olemassa useita fundamentalistisia uskonsuuntia, jotka pitävät Raamattua erehtymättömänä. Jehovan todistajien oppi on yksi esimerkki tällaisesta suhtautumisesta Raamattuun:

    "Raamattu on Jumalan erehtymätön sana, joka on kirjoitettu hänen henkensä ohjauksessa."
    (T-100-FI, traktaatti: "Jehovan todistajat 100 vuotta Suomessa 1910-2010")

    Koska olemme jehovantodistajuutta käsittelevällä palstalla, käsittelen asiaa Jt-oppiin peilaten.

    >>Ottamalla asioita avoimesti huomioon, ilman että pitää pitäytyä ehdottomasti jossain tietyssä näkökannassa>>

    Itse pyrin ottamaan tässä kysymyksessä avoimesti huomioon Jehovan todistajien väitteet Raamattuun liittyen sekä tosiasiat, ja vertailemaan näitä keskenään.

    >>Se onko Raamatussa henkeytettyjä kirjoituksia, on sitten kokonaan oma asiansa>>

    Mielestäni tämä on kuitenkin aivan oleellinen kysymys.
    Juuri usko Raamatun henkeytykseen ja erehtymättömyyteen mahdollistaa monia ikäviä asioita sellaisissa uskonnollisissa liikkeissä, jotka käyttävät perusteetonta valtaa jäseniinsä nähden ja manipuloivat heitä ajamaan järjestön etuja (jopa ihmisoikeuksien kustannuksella); tällaiset lahkot nimenomaan vetoavat Raamatun auktoriteettiin saadakseen ihmisiä koukkuunsa.

    Raamatun henkeytys on mielestäni samaa tasoa kuin on vaikka Koraanin, Mormonin kirjan tai Popol vuhin henkeytys; sillä on ainoastaan kannattajiensa tunnepitoiset julistukset tukenaan. Tosiasiat osoittavat kuitenkin jotain aivan muuta.

    >>Lähtisin ennemmin tarkastelemaan sitä, mitä piilee uskovaisille tarkoitetun pinnan alla.>>

    Raamattu sisältää kyllä useita hyviä elämänohjeita ja moraalikäsityksiäkin, kuten rehellisyyden ja ahkeruuden korostaminen. Nämä ovat mielestäni sen kokemusperäisen tiedon helmiä, jota ihmiskunta on jälkipolvilleen aikojen kuluessa siirtänyt. Toisaalta samat asiat ovat löydettävissä monista muistakin myytillisistä perinnekokoelmista. Esimerkkinä vaikka vuorisaarnan "kultainen sääntö":

    http://fi.wikipedia.org/wiki/Kultainen_sääntö

    >>"miksi Jumala henkeyttäisi Paavalin (ja muut UT:n kirjoittajat) kirjoittamaan vääriä tietoja/ennustuksia "
    Yksinkertaisesti: he eivät tienneet mitä puhuivat, tai tietoja on tarkoituksella muuteltu.>>

    Jos Raamatun kirjoittajat eivät tienneet, mitä kirjoittivat, niin heitä ei varmaankaan voida sanoa henkeytetyiksi kirjoittajiksi. Myöskään Raamattua ei voida sanoa erehtymättömäksi. Jos taas tietoja oltaisiin jälkikäteen muuteltu, ollaan samassa tilanteessa kuin esim. Koraanin kanssa.

    Jehovan todistajat opettavat, että Jumala on kyennyt säilyttämään erehtymättömän sanansa oleellisesti muuttumattomana meidän aikoihin asti. Vaikka tämä vanha kirjoituskokoelma onkin säilynyt nykyaikaan asti, ei se ole koskaan ollut erehtymätön. Tämän voi havaita helposti lukemalla esimerkiksi seuraavan Tyroksen kaupunkia koskevan muinaisen ennustuksen:

    "Minä panen sinut paljaaksi kallioksi, sinusta tulee verkkojen kuivauspaikka, eikä sinua enää rakenneta. Sillä minä, Herra, olen puhunut, sanoo Herra, Herra. - - Sinut minä panen kauhuksi, sinua ei sitten enää ole; ja jos sinua etsitään, ei sinua enää löydy, hamaan ikiaikoihin asti, sanoo Herra, Herra."
    - Hesekiel 26:14-21

    Sitten voi katsoa, kuinka autiolta ja asumattomalta tämä Libanonin neljänneksi suurin matkailukaupunki Tyros nykyään näyttää:

    http://www.earthspots.com/SpotImages/1211/LebanonTyre.jpg
    http://www.youtube.com/watch?v=T03Qi9yrf8g
    http://www.youtube.com/watch?v=qz2fK6y_wvw
    http://tyros.leb.net/tyre/

    Äänestä

  • Voimantorni kirjoitti:

    Jumalan aikataulu on edessäpäin. Kaupunkia ei ole vielä tulella poltettu.

    Hes.28
    12. "Ihmislapsi, viritä itkuvirsi Tyyron kuninkaasta ja sano hänelle: Näin sanoo Herra, Herra: Sinä olet sopusuhtaisuuden sinetti, täynnä viisautta, täydellinen kauneudessa…..

    18. Paljoilla synneilläsi, tekemällä vääryyttä kaupoissasi, sinä olet häväissyt pyhäkkösi. Niin minä annoin sinun keskeltäsi puhjeta tulen; se kulutti sinut. Ja minä panin sinut tuhaksi maahan kaikkien silmäin edessä, jotka sinut näkivät.
    19. Kaikki tuttavasi kansojen seassa ovat tyrmistyneet sinun tähtesi. Kauhuksi olet sinä tullut, eikä sinua enää ole, hamaan ikiaikoihin asti."

    Äänestä

  • Tyyron kanssa kirjoitti:

    itse korjasi ennustuksiaan selittäen että Egypti tuleekin autioiksi -40 vuodeksi 12 Minä teen Egyptistä autiomman kuin yksikään autiomaa, ja sen kaupungit ovat raunioista raunioituneimmat neljäkymmentä vuotta. Minä hajotan Egyptin kansan toisten kansojen sekaan, minä sirotan sen vieraisiin maihin. 12 Autioksi minä teen Egyptin maan autioiksi tehtyjen maitten joukossa, ja sen kaupungit tulevat olemaan autioina raunioiksi pantujen kaupunkien joukossa neljäkymmentä vuotta, ja egyptiläiset minä hajotan kansojen sekaan ja sirotan heidät muihin maihin.
    13 "Mutta näin sanoo Herra Jumala: Neljänkymmenen vuoden kuluttua minä kokoan egyptiläiset toisten kansojen keskeltä, sieltä minne heidät oli hajotettu. 13 Sillä näin sanoo Herra, Herra: Neljänkymmenen vuoden kuluttua minä kokoan egyptiläiset kansoista, joiden sekaan he olivat hajotetut, 14 Minä käännän Egyptin kohtalon, tuon heidät takaisin Patrosin maahan*, heidän synnyinmaahansa, ja sinne he rakentavat vähäisen valtakunnan "
    Hajoitus-jakokommisteema teema oli ajankohtainen, Babelissa Hesekielkin profetoi.
    Egyptin Nebukadnessar sai korvaukseksi siitä että Tyyossa tyrittiin . 18 "Ihmislapsi, Baabelin kuningas Nebukadressar on teettänyt sotajoukoillansa raskasta työtä Tyyroa vastaan: kaikki päät ovat käyneet kaljuiksi ja kaikki olkapäät lyöpyneet; mutta palkkaa ei Tyyrosta ole tullut hänelle eikä hänen sotajoukoilleen työstä, jota ovat tehneet sitä vastaan. 19 Sen tähden sanoo Herra Jumala: Minä annan Nebukadnessarille, Babylonian kuninkaalle, Egyptin maan. Hänen sotajoukkonsa riistää, ryöstää ja rosvoaa sen rikkaudet, siinä on sen palkka. " Nebukadnessar-raasu ei sitten vallannut Egyptiäkään. Yritti, mutta ei onnistunut.

    Äänestä

  • 15+20 kirjoitti:

    edessäpäin tai on joku muu selitys. Vanhempiani pidettiin pöllönö kun he luottivat Raamattuun että Juutalaiset saavat oman valtion ja niin kävi. Vastustajat joutuivat häpeään.

    Äänestä

  • saattaa olla kirjoitti:

    muuta selitystä,Hesekielhän itse korjaa ensimmäisen erehdyksensä toisella, joka sekin siis meni pieleen. Hän puhui oman aikansa hallitsijasta, siitä jonka piti tuhota Tyyro ja joka oli vienyt juutalaiset pakkosiirtoon, tämän , Nebukadnessarin piti tuhota ja ryöstää Egypti, eikä hän sitä tehnyt. Eli ei toteutunut .Ennustukset koskivat tiettyä aikaa, joka ei ollut tuhansien vuosien päästä.

    Sionistisen liikkeen perustamisesta lähtien - oikeastaan nk Chovevei Zion liikkeen perustamisesta -oli selvää että juutalainen valtio tulee.Hess, Herzl, Basel ja ensimmäiset alijat olivat jo 130 vuotta sitten.Vanhempasi todennäköisesti ovat jo eläneet aikana jolloin Palestiinan nk juutalainen "jishuv" oli rakentanut tulevan valtion perustan vaikka valtiota ei vielä olisi julistettu itsenäiseksi

    Äänestä

  • Aloittaja

    Voimantorni kirjoitti:

    >>Totta kai Raamattu on ristiriitainen>>

    Niin, on kuitenkin olemassa useita fundamentalistisia uskonsuuntia, jotka pitävät Raamattua erehtymättömänä. Jehovan todistajien oppi on yksi esimerkki tällaisesta suhtautumisesta Raamattuun:

    "Raamattu on Jumalan erehtymätön sana, joka on kirjoitettu hänen henkensä ohjauksessa."
    (T-100-FI, traktaatti: "Jehovan todistajat 100 vuotta Suomessa 1910-2010")

    Koska olemme jehovantodistajuutta käsittelevällä palstalla, käsittelen asiaa Jt-oppiin peilaten.

    >>Ottamalla asioita avoimesti huomioon, ilman että pitää pitäytyä ehdottomasti jossain tietyssä näkökannassa>>

    Itse pyrin ottamaan tässä kysymyksessä avoimesti huomioon Jehovan todistajien väitteet Raamattuun liittyen sekä tosiasiat, ja vertailemaan näitä keskenään.

    >>Se onko Raamatussa henkeytettyjä kirjoituksia, on sitten kokonaan oma asiansa>>

    Mielestäni tämä on kuitenkin aivan oleellinen kysymys.
    Juuri usko Raamatun henkeytykseen ja erehtymättömyyteen mahdollistaa monia ikäviä asioita sellaisissa uskonnollisissa liikkeissä, jotka käyttävät perusteetonta valtaa jäseniinsä nähden ja manipuloivat heitä ajamaan järjestön etuja (jopa ihmisoikeuksien kustannuksella); tällaiset lahkot nimenomaan vetoavat Raamatun auktoriteettiin saadakseen ihmisiä koukkuunsa.

    Raamatun henkeytys on mielestäni samaa tasoa kuin on vaikka Koraanin, Mormonin kirjan tai Popol vuhin henkeytys; sillä on ainoastaan kannattajiensa tunnepitoiset julistukset tukenaan. Tosiasiat osoittavat kuitenkin jotain aivan muuta.

    >>Lähtisin ennemmin tarkastelemaan sitä, mitä piilee uskovaisille tarkoitetun pinnan alla.>>

    Raamattu sisältää kyllä useita hyviä elämänohjeita ja moraalikäsityksiäkin, kuten rehellisyyden ja ahkeruuden korostaminen. Nämä ovat mielestäni sen kokemusperäisen tiedon helmiä, jota ihmiskunta on jälkipolvilleen aikojen kuluessa siirtänyt. Toisaalta samat asiat ovat löydettävissä monista muistakin myytillisistä perinnekokoelmista. Esimerkkinä vaikka vuorisaarnan "kultainen sääntö":

    http://fi.wikipedia.org/wiki/Kultainen_sääntö

    >>"miksi Jumala henkeyttäisi Paavalin (ja muut UT:n kirjoittajat) kirjoittamaan vääriä tietoja/ennustuksia "
    Yksinkertaisesti: he eivät tienneet mitä puhuivat, tai tietoja on tarkoituksella muuteltu.>>

    Jos Raamatun kirjoittajat eivät tienneet, mitä kirjoittivat, niin heitä ei varmaankaan voida sanoa henkeytetyiksi kirjoittajiksi. Myöskään Raamattua ei voida sanoa erehtymättömäksi. Jos taas tietoja oltaisiin jälkikäteen muuteltu, ollaan samassa tilanteessa kuin esim. Koraanin kanssa.

    Jehovan todistajat opettavat, että Jumala on kyennyt säilyttämään erehtymättömän sanansa oleellisesti muuttumattomana meidän aikoihin asti. Vaikka tämä vanha kirjoituskokoelma onkin säilynyt nykyaikaan asti, ei se ole koskaan ollut erehtymätön. Tämän voi havaita helposti lukemalla esimerkiksi seuraavan Tyroksen kaupunkia koskevan muinaisen ennustuksen:

    "Minä panen sinut paljaaksi kallioksi, sinusta tulee verkkojen kuivauspaikka, eikä sinua enää rakenneta. Sillä minä, Herra, olen puhunut, sanoo Herra, Herra. - - Sinut minä panen kauhuksi, sinua ei sitten enää ole; ja jos sinua etsitään, ei sinua enää löydy, hamaan ikiaikoihin asti, sanoo Herra, Herra."
    - Hesekiel 26:14-21

    Sitten voi katsoa, kuinka autiolta ja asumattomalta tämä Libanonin neljänneksi suurin matkailukaupunki Tyros nykyään näyttää:

    http://www.earthspots.com/SpotImages/1211/LebanonTyre.jpg
    http://www.youtube.com/watch?v=T03Qi9yrf8g
    http://www.youtube.com/watch?v=qz2fK6y_wvw
    http://tyros.leb.net/tyre/

    "Niin, on kuitenkin olemassa useita fundamentalistisia uskonsuuntia, jotka pitävät Raamattua erehtymättömänä. Jehovan todistajien oppi on yksi esimerkki tällaisesta suhtautumisesta Raamattuun: "

    Pitävät sitä sellaisena joo, tai ainakin omaa tulkintaansa raamatun kirjoituksista erehtymättöminä, siitä huolimatta että heidän tulkintansa ei ole kovin henkeytettyä. Ovat itse tehneet itsestään väärän profeetan.

    "Koska olemme jehovantodistajuutta käsittelevällä palstalla, käsittelen asiaa Jt-oppiin peilaten. "

    Koska olemme JT-palstalla, asioita toki pitää voida tarkastella heidän oppiinsa nähden, mikään ei liene esteenä tarkastella asiaa laajemminkin. Ei ole kovin mielekästä yksin esittää väitettä jonkin tulkinnan virheellisyydestä jollei sitä voi tarkastella enemmänkin. Kunnon perustelut ja spekulaatio oikeammasta tulkinnasta ei liene haitallinen, niin kauan kuin keskustelu on vapaa. Jos se tukahdutetaan, silloin syntyy ongelmia.Pois suljettuna huono käytös ja pelkät typerät älämölö-kommentit.

    "Juuri usko Raamatun henkeytykseen ja erehtymättömyyteen mahdollistaa monia ikäviä asioita sellaisissa uskonnollisissa liikkeissä,.."

    Tämä on totta, ja sitä tuodaan nykyään monilta tahoilta esille. Ihmisillä on kuitenkin tarve uskoa, ja uskonnon kieltäminen ei toimi, se lienee nähty?
    Miten voi estää uskonnollisten yhdyskuntien syntymisen? Monilla ihmisilllä on tarve hallita kanssaihmisiään, toisilla tarve saada neuvontaa ja opastusta. Ihmiset kaipaavat turvaa ja välittämistä. Niin kauan kuin yhteiskunta ei kykene tai HALUA tarjota sitä kansalaisilleen, uskonnon ja uskon tarve lisääntyy. Saman tekee materialismiin ja indvidualismiin keskittyvä yhteiskunta.
    Tästä taisi nyt kehittyä jonkin sortin paradoksi.

    "Raamattu sisältää kyllä useita hyviä elämänohjeita ja moraalikäsityksiäkin, ..."

    Raamatun moraalikäsitykset ovat varmaankin olleet parannus muinaisessa maailmassa, ja sopivat toki elämään vieläkin. Ei ihan niin tiukkoina kylläkään.
    Raamatulla on myös historiallisia yhteyksiä, vaikka kaikki ei oikein kuvioihin sovikaan.
    Kyllä se myös on kertomus valtaapitävistä ja profeetoista, sekä eräästä tietystä kansasta. Ainakin jossain määrin.

    "Jos Raamatun kirjoittajat eivät tienneet, mitä kirjoittivat, niin heitä ei varmaankaan voida sanoa henkeytetyiksi kirjoittajiksi. Myöskään Raamattua ei voida sanoa erehtymättömäksi. Jos taas tietoja oltaisiin jälkikäteen muuteltu, ollaan samassa tilanteessa kuin esim. Koraanin kanssa. "

    No tuskin se raamattu liian henkeytetty on, sisältää profeettojen ennustuksia ja varoituksia, pelolla on ennenkin ihmisiä osattu hallita. Syyllistäminen siihen mukaan kuvioihin vielä, niin a vot.
    Raamatustahan on eri versioitakin, eikäs katolisessa raamatussa ole 70 kirjaa?
    Kokous jossa raamattu aikoinaan koostettiin eri teoksista, oli ihmisten aikaansaannosta.
    Ja koraani ja islamin usko lienee paljon tuoreempaa perua kuin kristinusko ja juutalaisuus.
    Tuosta koraanin muuntelusta en tiedä..

    7 "Näin sanoo Herra Jumala: Minä tuon Tyrosta vastaan Nebukadnessarin, Babylonian kuninkaan, kuninkaiden
    kuninkaan. Hän tulee pohjoisesta ja tuo hevosensa, vaununsa ja soturinsa, jättiläismäisen sotajoukon.

    Nebukadnessa taisi Tyyroa vastaan sotia, vaikka tosin kaupunki on edelleen olemassa ja kauniina, toisessa paikassa kuin mitä se alun perin oli. Ja taitaa olla toisen niminenkin.

    ei saanut tuhottua sitä Tyyroa joka oli olemassa hänen aikanaan .

    Äänestä

  • Aloittaja

    15+20 kirjoitti:

    Ei, mutta ennustuksessa sanottiin että tämä hyökkää Tyyroon..

    Lisäksi, "Tyros on vahingoittui pahoin 1970-luvulla(operaatio Litani) ja 1982 (Libanonin sodassa) Israelin ja PLO:n sodassa. PLO on käyttänyt Tyrosta tukikohtana, ja sen Israel melkein tuhosi tykistöllä[7]. Vuonna 2006, Hizbollah on käyttänyt Tyrosta tukikohtana rakettihyökkäyksille Israelia vastaan" [Wikipedia]

    Ennustukset on voitu kirjoittaa myös jälkikäteen?

    Ja Egyptiä ei ole enää sellaisena kuin se muinoin tunnettiin, valtakunta on kuollut kieltä myöden, sanojen lausumisesta on täytynyt sopia.

    Äänestä

  • 15+20 kirjoitti:

    muuta selitystä,Hesekielhän itse korjaa ensimmäisen erehdyksensä toisella, joka sekin siis meni pieleen. Hän puhui oman aikansa hallitsijasta, siitä jonka piti tuhota Tyyro ja joka oli vienyt juutalaiset pakkosiirtoon, tämän , Nebukadnessarin piti tuhota ja ryöstää Egypti, eikä hän sitä tehnyt. Eli ei toteutunut .Ennustukset koskivat tiettyä aikaa, joka ei ollut tuhansien vuosien päästä.

    Sionistisen liikkeen perustamisesta lähtien - oikeastaan nk Chovevei Zion liikkeen perustamisesta -oli selvää että juutalainen valtio tulee.Hess, Herzl, Basel ja ensimmäiset alijat olivat jo 130 vuotta sitten.Vanhempasi todennäköisesti ovat jo eläneet aikana jolloin Palestiinan nk juutalainen "jishuv" oli rakentanut tulevan valtion perustan vaikka valtiota ei vielä olisi julistettu itsenäiseksi

    jo toteutunut?

    1. Minulle tuli tämä Herran sana:
    2. "Ihmislapsi, käännä kasvosi kohti Googia Maagogin maassa, Roosin, Mesekin ja Tuubalin ruhtinasta, ja ennusta häntä vastaan
    3. ja sano: Näin sanoo Herra, Herra: Katso, minä käyn sinun kimppuusi, Goog, sinä Roosin, Mesekin ja Tuubalin ruhtinas.
    4. Minä kuljetan sinua, panen koukut sinun leukoihisi ja nostatan sotaan sinut ja kaiken sinun sotaväkesi: hevoset ja ratsumiehet, kaikki pulskasti puettuja, suuren joukon suurine ja pienine kilpineen, miekankantajia kaikki.
    5. Persia, Etiopia ja Puut ovat heidän kanssansa, kilvet ja kypärit on heillä kaikilla.
    6. Goomer ja kaikki sen sotalaumat, Toogarman heimo pohjan periltä ja kaikki sen sotalaumat - lukuisat kansat ovat sinun kanssasi.
    7. Ole valmis, varustaudu, sinä ja kaikki joukkosi, jotka ovat kokoontuneet sinun luoksesi, ja ole sinä varalla heitä varten.
    8. Pitkien aikojen perästä sinä saat määräyksen, vuotten lopulla sinun on karattava maahan, joka on tointunut miekan jäljiltä, koottu monien kansain seasta, - mentävä Israelin vuorille, jotka kauan aikaa olivat olleet rauniomaana; se on tuotu pois kansojen seasta, ja he asuvat turvallisina kaikki tyynni.
    9. Sinä hyökkäät kuin rajuilma, tulet kuin pilvi, peittääksesi maan, sinä ja kaikki sotalaumasi ja lukuisat kansat, jotka ovat sinun kanssasi.

    Äänestä

  • Tyyron kanssa kirjoitti:

    Jumalan aikataulu on edessäpäin. Kaupunkia ei ole vielä tulella poltettu.

    Hes.28
    12. "Ihmislapsi, viritä itkuvirsi Tyyron kuninkaasta ja sano hänelle: Näin sanoo Herra, Herra: Sinä olet sopusuhtaisuuden sinetti, täynnä viisautta, täydellinen kauneudessa…..

    18. Paljoilla synneilläsi, tekemällä vääryyttä kaupoissasi, sinä olet häväissyt pyhäkkösi. Niin minä annoin sinun keskeltäsi puhjeta tulen; se kulutti sinut. Ja minä panin sinut tuhaksi maahan kaikkien silmäin edessä, jotka sinut näkivät.
    19. Kaikki tuttavasi kansojen seassa ovat tyrmistyneet sinun tähtesi. Kauhuksi olet sinä tullut, eikä sinua enää ole, hamaan ikiaikoihin asti."

    >>Jumalan aikataulu on edessäpäin>>

    Raamatun jumalan esittämä ennustus Tyrokseen liittyen meni pahemman kerran pieleen. Tyyros on toki valloitettu, mutta se on myös jälleenrakennettu useampaan kertaan uudelleen. Tämä ei sovi mitenkään siitä annettuun ennustukseen: Hesekielin tekstin mukaan Nebukadressarin tuli valloittaa Tyyros, minkä jälkeen koko kaupunkia ei enää pitänyt rakentaa koskaan uudelleen. Luehan tarkkaan:

    "Sillä näin sanoo Herra, Herra: Katso, minä tuon Tyyron kimppuun Nebukadressarin, Baabelin kuninkaan pohjoisesta, kuninkaitten kuninkaan, hevosten ja vaunujen ja ratsumiesten ja suuren väenpaljouden kanssa. Sinun tytärkaupunkisi, jotka ovat mantereella, hän surmaa miekalla ja asettaa sinua vastaan saartovarusteet, luo sinua vastaan vallin, nostaa sinua vastaan kilpikatoksen, suuntaa sinun muureihisi murtajansa iskut ja kukistaa tornisi rauta-aseillansa. Hänen hevostensa paljous peittää sinut pölyyn. Ratsumiesten, pyöräin ja vaunujen ryskeestä sinun muurisi vapisevat, kun hän hyökkää sisälle sinun porteistasi, niinkuin valloitettuun kaupunkiin hyökätään. Hevostensa kavioilla hän tallaa rikki sinun katusi kaikki, surmaa miekalla sinun kansasi, ja sinun mahtavat patsaasi kaatuvat maahan. He riistävät sinun rikkautesi ja ryöstävät kauppatavarasi, repivät muurisi maahan ja kukistavat kauniit talosi, ja kivesi, puusi, tomusi he heittävät meren syvyyteen. Minä lakkautan laulujesi helinän, eikä kuulu enää kanneltesi soitto. Minä panen sinut paljaaksi kallioksi, sinusta tulee verkkojen kuivauspaikka, EIKÄ SINUA ENÄÄ RAKENNETA. Sillä minä, Herra, olen puhunut, sanoo Herra, Herra." - Hesekiel 26:7-14

    Tämän lisäksi Tyyrosta ei ennustetun toimenpiteen jälkeen pitänyt pystyä edes löytämään, vaikka sitä myöhemmin etsittäisiinkin:

    "Sinut minä panen kauhuksi, sinua ei sitten enää ole; ja jos sinua etsitään, ei sinua enää löydy, hamaan ikiaikoihin asti, sanoo Herra, Herra." - Hesekiel 26:21

    Näistä ehdottomista tuomiojulistuksista huolimatta me näemme muinaisen Tyroksen paikalla tällaista:

    http://tyros.leb.net/img/tyr002b.jpg
    http://tyros.leb.net/img/tyr014b.jpg
    http://tyros.leb.net/img/tyr001b.jpg
    http://tyros.leb.net/img/tyr008b.jpg
    http://tyros.leb.net/img/tyr011b.jpg

    Kaupunki on yhä edelleen löydettävissä muinaisella nimellään Tyyros, ja sinne markkinoidaan lomamatkoja nimenomaan Nebukadnessarin aikaisena muinais-historiallisena kaupunkina:

    http://www.tyrefestival.com/history.shtml
    http://tyros.leb.net/tyre/

    >>Jumalan aikataulu on edessäpäin>>

    Tuo on yksi tapa vedättää omaa mieltään. Raamatullisesti asiaa katsoen jo pari tuhatta vuotta sitten uskovat elivät tiukasti viimeisissä hetkissä:

    "Tämä, mikä tapahtui heille, on esikuvallista ja on kirjoitettu varoitukseksi meille, joille maailmanaikojen loppukausi on tullut." - 1. Kor. 10:11

    "Lapsukaiset, nyt on viimeinen aika. Ja niinkuin te olette kuulleet, että antikristus tulee, niin onkin nyt monta antikristusta ilmaantunut; siitä me tiedämme, että nyt on viimeinen aika." - 1. Joh. 2:18

    >>Kaupunkia ei ole vielä tulella poltettu>>

    Eikä Jeesuskaan ole tullut, vaikka lupasi seuraajilleen palata jo heidän elinaikanaan lähes 2 000 vuotta sitten:

    "Ja kun TEITÄ vainotaan yhdessä kaupungissa, paetkaa toiseen; sillä totisesti minä sanon teille: TE ette ehdi loppuun käydä Israelin kaupunkeja, ennenkuin Ihmisen Poika tulee." - Matt. 10:23

    Mikä sinun mielestäsi todistaa sen, että tässä ei nyt käsiteltäisi toteutumattomia ennustuksia?

    Äänestä

  • saattaa olla kirjoitti:

    edessäpäin tai on joku muu selitys. Vanhempiani pidettiin pöllönö kun he luottivat Raamattuun että Juutalaiset saavat oman valtion ja niin kävi. Vastustajat joutuivat häpeään.

    >>Tuokin saattaa olla edessäpäin tai on joku muu selitys>>

    Mitä tahansa saattaa olla edessäpäin, mutta tuollaisilla selityksillä ei kuitata jo takanapäin olevia ristiriitoja olemattomiksi; ristiriitoja, jotka ovat olleet toteen näytettävissä eilen, tänään ja huomenna.

    Tosiasioiden valossa Raamattu ei ole erehtymätön Jumalan sana.

    Äänestä

  • UPDATE_9157407 kirjoitti:

    "Niin, on kuitenkin olemassa useita fundamentalistisia uskonsuuntia, jotka pitävät Raamattua erehtymättömänä. Jehovan todistajien oppi on yksi esimerkki tällaisesta suhtautumisesta Raamattuun: "

    Pitävät sitä sellaisena joo, tai ainakin omaa tulkintaansa raamatun kirjoituksista erehtymättöminä, siitä huolimatta että heidän tulkintansa ei ole kovin henkeytettyä. Ovat itse tehneet itsestään väärän profeetan.

    "Koska olemme jehovantodistajuutta käsittelevällä palstalla, käsittelen asiaa Jt-oppiin peilaten. "

    Koska olemme JT-palstalla, asioita toki pitää voida tarkastella heidän oppiinsa nähden, mikään ei liene esteenä tarkastella asiaa laajemminkin. Ei ole kovin mielekästä yksin esittää väitettä jonkin tulkinnan virheellisyydestä jollei sitä voi tarkastella enemmänkin. Kunnon perustelut ja spekulaatio oikeammasta tulkinnasta ei liene haitallinen, niin kauan kuin keskustelu on vapaa. Jos se tukahdutetaan, silloin syntyy ongelmia.Pois suljettuna huono käytös ja pelkät typerät älämölö-kommentit.

    "Juuri usko Raamatun henkeytykseen ja erehtymättömyyteen mahdollistaa monia ikäviä asioita sellaisissa uskonnollisissa liikkeissä,.."

    Tämä on totta, ja sitä tuodaan nykyään monilta tahoilta esille. Ihmisillä on kuitenkin tarve uskoa, ja uskonnon kieltäminen ei toimi, se lienee nähty?
    Miten voi estää uskonnollisten yhdyskuntien syntymisen? Monilla ihmisilllä on tarve hallita kanssaihmisiään, toisilla tarve saada neuvontaa ja opastusta. Ihmiset kaipaavat turvaa ja välittämistä. Niin kauan kuin yhteiskunta ei kykene tai HALUA tarjota sitä kansalaisilleen, uskonnon ja uskon tarve lisääntyy. Saman tekee materialismiin ja indvidualismiin keskittyvä yhteiskunta.
    Tästä taisi nyt kehittyä jonkin sortin paradoksi.

    "Raamattu sisältää kyllä useita hyviä elämänohjeita ja moraalikäsityksiäkin, ..."

    Raamatun moraalikäsitykset ovat varmaankin olleet parannus muinaisessa maailmassa, ja sopivat toki elämään vieläkin. Ei ihan niin tiukkoina kylläkään.
    Raamatulla on myös historiallisia yhteyksiä, vaikka kaikki ei oikein kuvioihin sovikaan.
    Kyllä se myös on kertomus valtaapitävistä ja profeetoista, sekä eräästä tietystä kansasta. Ainakin jossain määrin.

    "Jos Raamatun kirjoittajat eivät tienneet, mitä kirjoittivat, niin heitä ei varmaankaan voida sanoa henkeytetyiksi kirjoittajiksi. Myöskään Raamattua ei voida sanoa erehtymättömäksi. Jos taas tietoja oltaisiin jälkikäteen muuteltu, ollaan samassa tilanteessa kuin esim. Koraanin kanssa. "

    No tuskin se raamattu liian henkeytetty on, sisältää profeettojen ennustuksia ja varoituksia, pelolla on ennenkin ihmisiä osattu hallita. Syyllistäminen siihen mukaan kuvioihin vielä, niin a vot.
    Raamatustahan on eri versioitakin, eikäs katolisessa raamatussa ole 70 kirjaa?
    Kokous jossa raamattu aikoinaan koostettiin eri teoksista, oli ihmisten aikaansaannosta.
    Ja koraani ja islamin usko lienee paljon tuoreempaa perua kuin kristinusko ja juutalaisuus.
    Tuosta koraanin muuntelusta en tiedä..

    7 "Näin sanoo Herra Jumala: Minä tuon Tyrosta vastaan Nebukadnessarin, Babylonian kuninkaan, kuninkaiden
    kuninkaan. Hän tulee pohjoisesta ja tuo hevosensa, vaununsa ja soturinsa, jättiläismäisen sotajoukon.

    Nebukadnessa taisi Tyyroa vastaan sotia, vaikka tosin kaupunki on edelleen olemassa ja kauniina, toisessa paikassa kuin mitä se alun perin oli. Ja taitaa olla toisen niminenkin.

    >>Ovat itse tehneet itsestään väärän profeetan>>

    Raamatullisesti katsoen tämä ei ole lainkaan liioiteltua:

    "Ja jos sinä ajattelet sydämessäsi: 'Mistä me tiedämme, mikä sana ei ole Herran puhetta?' niin huomaa: kun profeetta puhuu Herran nimessä, ja kun se, mitä hän on puhunut, ei tapahdu eikä käy toteen, niin sitä sanaa Herra ei ole puhunut; julkeuttaan se profeetta on niin puhunut; älä pelkää häntä." - 5. Moos. 18:21, 22

    >>Ihmiset kaipaavat turvaa ja välittämistä>>

    Jota sitten käyttävät hyväksi mm. uskonnolliset lahkot tarjoamalla heille tiukasti strukturoidun yhteisön ja valheellisen maailmankuvan. Samalla lahkot itse saavat näiltä lojaaleilta jäseniltään ilmaista työvoimaa ja verovapaata taloudellista tuloa.

    >>Raamatun moraalikäsitykset ovat varmaankin olleet parannus muinaisessa maailmassa, ja sopivat toki elämään vieläkin. Ei ihan niin tiukkoina kylläkään>>

    Joo, paljon on Raamatussa (varsinkin Vanhalla puolella) sellaisia moraalikäsityksiä esitetty jumalan suulla, jotka eivät mene läpi nykyistenkään - vaikkakin maallistuneiden - yhteiskuntien lainsäädännöissä. Naisen asema ja orjuus nyt vaikka esimerkkeinä.

    Moraalis-filosofinen kysymys kuuluukin: "Onko jokin asia hyvää vain siksi, että jumala sanoo sen olevan hyvää? Vai onko se hyvää siksi, että se todella on hyvää?" (en muista tämän kirjoittajaa, mutta ajatus taitaa olla aika yleinen).

    Kun Vanhan Testamentin jumala vaati tappamaan täysin viattomia ihmisiä, pieniä lapsia ja vielä syntymättömiäkin lapsia kantavine äiteineen, yllä lainattu kysymys saa mielestäni täyden merkityksen.

    >>No tuskin se raamattu liian henkeytetty on, sisältää profeettojen ennustuksia ja varoituksia, pelolla on ennenkin ihmisiä osattu hallita. Syyllistäminen siihen mukaan kuvioihin vielä, niin a vot.>>

    Niinpä. Pelottelu, uhkailu ja kiristäminen kuuluvat mielestäni niihin keinoihin, joita vallanhimoiset ihmisdiktaattorit ovat aina käyttäneet. Jos kyseessä olisi todella Kaikkivaltias Täydellinen Rakkaus, voisi tällaisen olennon odottaa käyttävän hieman korkeampia keinoja rakkautensa opettamiseksi ihmiskunnassa.

    >>Nebukadnessa taisi Tyyroa vastaan sotia, vaikka tosin kaupunki on edelleen olemassa ja kauniina, toisessa paikassa kuin mitä se alun perin oli. Ja taitaa olla toisen niminenkin.>>

    Niinhän tuo taisi sotia, mutta kaupunki se vain seisoo edelleen uljaana paikallaan, ja vieläpä täysin tietoisena muinaisesta historiastaan: http://tyros.leb.net/tyre/

    Nykyinen Tyyros sijaitsee oleellisesti samassa paikassa kuin sijaitsi muinainen Tyyros:

    "Niin sanottu Vanha Tyros sijaitsi mantereella, mutta kaupunki siirrettiin myöhemmin saarelle, joka sijaitsi parin sadan metrin päässä rannasta. Saarella kaupunki oli suojassa vihollisten hyökkäyksiltä."
    http://fi.wikipedia.org/wiki/Tyros

    "Tyyroksen" ohella kaupungista käytetään nykyään vaihtoehtoista nimeä "Sur", joka ei kuitenkaan muuta asiaa miksikään. Miksi ei? Koska "Sur" on ainoastaan foinikialainen käännös nimelle "Tyros".
    http://en.wikipedia.org/wiki/Tyre,_Lebanon

    Äänestä

  • 15+20 kirjoitti:

    muuta selitystä,Hesekielhän itse korjaa ensimmäisen erehdyksensä toisella, joka sekin siis meni pieleen. Hän puhui oman aikansa hallitsijasta, siitä jonka piti tuhota Tyyro ja joka oli vienyt juutalaiset pakkosiirtoon, tämän , Nebukadnessarin piti tuhota ja ryöstää Egypti, eikä hän sitä tehnyt. Eli ei toteutunut .Ennustukset koskivat tiettyä aikaa, joka ei ollut tuhansien vuosien päästä.

    Sionistisen liikkeen perustamisesta lähtien - oikeastaan nk Chovevei Zion liikkeen perustamisesta -oli selvää että juutalainen valtio tulee.Hess, Herzl, Basel ja ensimmäiset alijat olivat jo 130 vuotta sitten.Vanhempasi todennäköisesti ovat jo eläneet aikana jolloin Palestiinan nk juutalainen "jishuv" oli rakentanut tulevan valtion perustan vaikka valtiota ei vielä olisi julistettu itsenäiseksi

    liikkeestä mitään ja tuskin tiesivätkään. Raamattuun uskoen he sanoivat että Juutalaiset saavat oman valtion.

    Paljon vielä tapahtuu ennenkuin ollaan tässä tilanteessa Hes.37.

    25. He saavat asua maassa, jonka minä annoin palvelijalleni Jaakobille ja jossa teidän isänne ovat asuneet. Siinä saavat asua he, heidän lapsensa ja lastensa lapset iankaikkisesti, ja minun palvelijani Daavid on oleva heidän ruhtinaansa iankaikkisesti.
    26. Minä teen heidän kanssansa rauhan liiton - se on oleva iankaikkinen liitto heidän kanssansa - istutan ja runsaasti kartutan heidät ja asetan pyhäkköni olemaan heidän keskellänsä iankaikkisesti.
    27. Minun asumukseni on oleva heidän yllänsä, ja minä olen heidän Jumalansa, ja he ovat minun kansani.
    28. Ja pakanakansat tulevat tietämään, että minä olen Herra, joka pyhitän Israelin, kun minun pyhäkköni on heidän keskellänsä iankaikkisesti."

    Äänestä

  • Voimantorni kirjoitti:

    >>Paavalista tuli Jeesuksen seuraaja vasta Jeesuksen kuoleman jälkeen. - - Eli on mahdollista ettei hän tuntenut Jeesusta henkilökohtaisesti, ja tapasiko hän muita opetuslapsia?>>

    Kun itse ajattelen asiaa, niin eipä kai Paavalin olisi tarvinnut henkilökohtaisesti Jeesusta tavatakaan ollakseen silti tietoinen Jeesuksen antamista paluulupauksista. Esimerkiksi tällaisista lupauksista:

    "Ja kun TEITÄ vainotaan yhdessä kaupungissa, paetkaa toiseen; sillä totisesti minä sanon teille: TE ette ehdi loppuun käydä Israelin kaupunkeja, ennenkuin Ihmisen Poika tulee." - Matt. 10:23

    "Totisesti minä sanon teille: TÄMÄ sukupolvi ei katoa, ennenkuin kaikki nämä tapahtuvat." - Matt. 24:34

    Jeesuksen jälkeensä jättämät seuraajat kertoivat varmasti Paavalille nämä asiat, joiden toteutumiseen itsekin uskoivat.

    >>Hänellä on voinut olla annettu väärä tieto>>

    Tuo on hyvinkin mahdollista. Mutta minusta nuo yllä lainatut Matteuksen evankeliuminkin kohdat ovat yhtä lailla väärää (paikkansapitämätöntä) tietoa.

    >>tai hän on uskonnollisen johtajan tapaan pyrkinyt vahvistamaan seurakuntalaisten uskoa>>

    Tämä varmasti pitääkin paikkansa; aivan samoin kuin Pietarikin (toisen kirjeensä 3. luvussa) pyrki vahvistamaan seurakunnan uskoa siihen, että aivan pian - heidän omana elinaikanaan - maailma äkisti loppuisi ja Jeesus hoitaisi homman kotiin. Samaa uskovien uskon vahvistamista teki myös Johannes:

    "Lapsukaiset, nyt on viimeinen aika. Ja niinkuin te olette kuulleet, että antikristus tulee, niin onkin nyt monta antikristusta ilmaantunut; siitä me tiedämme, että nyt on viimeinen aika." - 1. Joh. 2:18

    >>Miten ajattelet noiden "tämä sukupolvi ei saa edes merkkiä" -lauseiden sopivan Paavalin mahdollisen uskomisen kanssa?>>

    Ajattelen ensiksikin, että Raamattu on kauttaaltaan ristiriitojen sävyttämä teos. Pelkästään Uusi testamentti on ristiriitainen itsensä, kuin myös yleisesti tunnettujen tosiasioiden kanssa. Tästä on olemassa niin monia esimerkkejä, että mielestäni tätä on pidettävä lähtökohtana Raamatun tekstiä tarkasteltaessa.

    Mennäksemme sitten hieman tarkemmin kysymykseesi, niin eikö tuo Jeesuksen tuomitsema "paha" ihmisjoukko tavoitellut itselleen jotakin erikoislaatuista, ihmeellistä tunnusmerkkiä, jotta voisivat uskoa Jeesuksen olevan jumalallista alkuperää? Tällaisen antamisesta Jeesus sanoi pidättyvänsä, koska oli sitä mieltä, että porukan pitäisi uskoa hänen taivaasta tuloonsa muutenkin.

    Mitä taas Paavaliin tulee, niin edellisessä viestissäni lainatut kohdat Tessalonikalais- ja Korinttilaiskirjeistä eivät kyllä jätä yksiselitteisyydessään mitään tulkinnanvaraa siihen, milloin Paavali uskoi Jeesuksen palaavan. Tämä siitäkin huolimatta, että hän kirjoitti kirjeensä "Herran sanana".

    Joten kysymys kuuluu: miksi Jumala henkeyttäisi Paavalin (ja muut UT:n kirjoittajat) kirjoittamaan vääriä tietoja/ennustuksia Jeesuksen paluuta koskien pyhään Sanaansa? Entä miksi Jeesus itse sanoi palaavansa seuraajiensa elinaikana, jos ei tarkoittanut sitä mitä sanoi?

    ..Ei ole kumma, että Pentti Saarikoski sanoi Luterilaista raamatunkäännöskomiteaa kuivahtaneiksi Horiskoiksi ;
    sanoa nyt Partasuu-ukkeleita Lapsukaisiksi. EI raamattu ole ristiriitainen , se on erilaisten kirjoitusten kokoelma, mutta käännöstyöt, ja eritoten nämä -1800 -1900 luvun tulkinnat, joilla on kaivettu -1700- luvun taikauskoiset käsitykset, ovat täysin metsässä. Ja mitä rauhan, tai rakkauden oppia, olisi esim Luther oikeesti voinut jättää; Mies, joka käski hävittämään kaikki, jotka eivät enää ottaneet asetta? -1600-luvulla;.
    Se "Tänä päivänä ", ei tarkoittanut sitä vuosisataa, vaan ;
    " ..Ei ole teidän asianne tietää aikoja jotka Isä on oman valtansa voimalla asettanut ; Jeesus sanoi, että Hän palaa silloin, kun Isä niin käskee, ja se on se "Tämä päivä".
    Sitten vielä Tyroksesta; Kun profeettojen ilmoitus monien muiden kansojen ja maiden häviämisestä on toteutunut Sanan mukaan, " ..Voi sinua Mooab, sinä hukut, Kemoksen kansa !..-Miekka Kaldealaisten kimppuun,..Se valhettelijain kimppuun!
    .."Hes;35 ; "..Katso, minä käyn sinun kimppuusi, Seirin vuori, ...-ja teen sinut autioksi, ja hävitetyksi; ." hes 34 ; Voi Israelin paimenia, jotka ovat itseänsä kainneet.. jae 10 ; ..Katso, Minä käyn Paimenten kimppuun; ,""
    Herodesten suku oli Idumealaisia, siis Edomilaisia. Agrippa, joka suojeli Paulusta, oli jopa Rooman sijaishallitsija.
    kun siis kaikki muut ennustukset toteutuivat, niin miksi ei myös Tyros"? Muutama vuosi s, oli tv;ssa dok; ,ohjelma, jossa Arkeologit esttelivät sitä "Verkkojenkuivauspaikkaa.

    Äänestä

  • Voimantorni kirjoitti:

    >>Totta kai Raamattu on ristiriitainen>>

    Niin, on kuitenkin olemassa useita fundamentalistisia uskonsuuntia, jotka pitävät Raamattua erehtymättömänä. Jehovan todistajien oppi on yksi esimerkki tällaisesta suhtautumisesta Raamattuun:

    "Raamattu on Jumalan erehtymätön sana, joka on kirjoitettu hänen henkensä ohjauksessa."
    (T-100-FI, traktaatti: "Jehovan todistajat 100 vuotta Suomessa 1910-2010")

    Koska olemme jehovantodistajuutta käsittelevällä palstalla, käsittelen asiaa Jt-oppiin peilaten.

    >>Ottamalla asioita avoimesti huomioon, ilman että pitää pitäytyä ehdottomasti jossain tietyssä näkökannassa>>

    Itse pyrin ottamaan tässä kysymyksessä avoimesti huomioon Jehovan todistajien väitteet Raamattuun liittyen sekä tosiasiat, ja vertailemaan näitä keskenään.

    >>Se onko Raamatussa henkeytettyjä kirjoituksia, on sitten kokonaan oma asiansa>>

    Mielestäni tämä on kuitenkin aivan oleellinen kysymys.
    Juuri usko Raamatun henkeytykseen ja erehtymättömyyteen mahdollistaa monia ikäviä asioita sellaisissa uskonnollisissa liikkeissä, jotka käyttävät perusteetonta valtaa jäseniinsä nähden ja manipuloivat heitä ajamaan järjestön etuja (jopa ihmisoikeuksien kustannuksella); tällaiset lahkot nimenomaan vetoavat Raamatun auktoriteettiin saadakseen ihmisiä koukkuunsa.

    Raamatun henkeytys on mielestäni samaa tasoa kuin on vaikka Koraanin, Mormonin kirjan tai Popol vuhin henkeytys; sillä on ainoastaan kannattajiensa tunnepitoiset julistukset tukenaan. Tosiasiat osoittavat kuitenkin jotain aivan muuta.

    >>Lähtisin ennemmin tarkastelemaan sitä, mitä piilee uskovaisille tarkoitetun pinnan alla.>>

    Raamattu sisältää kyllä useita hyviä elämänohjeita ja moraalikäsityksiäkin, kuten rehellisyyden ja ahkeruuden korostaminen. Nämä ovat mielestäni sen kokemusperäisen tiedon helmiä, jota ihmiskunta on jälkipolvilleen aikojen kuluessa siirtänyt. Toisaalta samat asiat ovat löydettävissä monista muistakin myytillisistä perinnekokoelmista. Esimerkkinä vaikka vuorisaarnan "kultainen sääntö":

    http://fi.wikipedia.org/wiki/Kultainen_sääntö

    >>"miksi Jumala henkeyttäisi Paavalin (ja muut UT:n kirjoittajat) kirjoittamaan vääriä tietoja/ennustuksia "
    Yksinkertaisesti: he eivät tienneet mitä puhuivat, tai tietoja on tarkoituksella muuteltu.>>

    Jos Raamatun kirjoittajat eivät tienneet, mitä kirjoittivat, niin heitä ei varmaankaan voida sanoa henkeytetyiksi kirjoittajiksi. Myöskään Raamattua ei voida sanoa erehtymättömäksi. Jos taas tietoja oltaisiin jälkikäteen muuteltu, ollaan samassa tilanteessa kuin esim. Koraanin kanssa.

    Jehovan todistajat opettavat, että Jumala on kyennyt säilyttämään erehtymättömän sanansa oleellisesti muuttumattomana meidän aikoihin asti. Vaikka tämä vanha kirjoituskokoelma onkin säilynyt nykyaikaan asti, ei se ole koskaan ollut erehtymätön. Tämän voi havaita helposti lukemalla esimerkiksi seuraavan Tyroksen kaupunkia koskevan muinaisen ennustuksen:

    "Minä panen sinut paljaaksi kallioksi, sinusta tulee verkkojen kuivauspaikka, eikä sinua enää rakenneta. Sillä minä, Herra, olen puhunut, sanoo Herra, Herra. - - Sinut minä panen kauhuksi, sinua ei sitten enää ole; ja jos sinua etsitään, ei sinua enää löydy, hamaan ikiaikoihin asti, sanoo Herra, Herra."
    - Hesekiel 26:14-21

    Sitten voi katsoa, kuinka autiolta ja asumattomalta tämä Libanonin neljänneksi suurin matkailukaupunki Tyros nykyään näyttää:

    http://www.earthspots.com/SpotImages/1211/LebanonTyre.jpg
    http://www.youtube.com/watch?v=T03Qi9yrf8g
    http://www.youtube.com/watch?v=qz2fK6y_wvw
    http://tyros.leb.net/tyre/

    Nebukadressanin hävitytyksestä, Hes.26:7. Se kuitenkin on todettu, että sen jälkeen uusi Tyyro rakennettiin meren saarelle (hepr: Sor, Amarna kielestä Surru, ja sor "kallio" johtunee kahdesta kalliosesta saaresta) ja mantereella sijaitseva Tyyro jätettiin raunioksi. Mutta Hesekiel ennusti myös: "lakaisen pois sen tomutkin (jae Hes.26:4), kivesi, puusi, tomusi he heittävät meren syvyyteen (jae Hes 26:12). Nämä yksityiskohdat toteutuivat n. 250 v. myöhemmin, kun Aleksanteri Suuri kaivautti koko vanhan Tyyron rauniokerrostumat ja upotti ne mereen täyttäessään rannikon ja uuden Tyyron välisen strategisesti suojaavan salmen, jotta pääsisi paremmin uuden Tyyron kimppuun. (Ote A. Saarisalon toim. Hakusanakirjasta s.491.

    Äänestä

  • 22+16 kirjoitti:

    Piti kirjoittaa, mutta sen tiedämme ette siis vanha Tyyro ei ole enää kuin korkeintaan "verkkojenkuivauspaikka".

    tiesi, hänhän perui ennustuksensa Tyyrosta ja siirsi hävityksen koskemaan Egyptiä, Nebukadnessarhan muka hävittäisi ja ryöstäisi sen.Ei ryöstänyt. Mikä lienee Saarisalon selitys tälle...

    Ainakaan nyt heti minulla esitää, mutta huomiosi on mielenkiintoinen ja tarkastelun arvoinen...

    Äänestä

  • 15+20 kirjoitti:

    tiesi, hänhän perui ennustuksensa Tyyrosta ja siirsi hävityksen koskemaan Egyptiä, Nebukadnessarhan muka hävittäisi ja ryöstäisi sen.Ei ryöstänyt. Mikä lienee Saarisalon selitys tälle...

    Että Tyyrosta ja sen kuninkaasta, tehdään jo Hes.28- luvussa selvästi myös "metafoora". Sen kuvastaa jo Eedenissä läsnäolleen hallitsijan ja ruhtinaan asemaan, loistossaan, joka sillä kerran oli, sen hallitsijan ollessa vielä "laajasti suojaavainen", eli kunnes sen kaunedesta löydettin vääryys ja ylpeyden synti, eli sen olemuksen mukainen kapina Jumalaa vastaan: jota kuvaa osuvasti sen laajenevan hallintovalllan tavoittelu sekä 28- luvussa, että paratiisissa "kaupankäynillään" eli "hyvän ja pahan tiedon" markkinoinnille, laajentaa ja rikastuttaa itseään, jopa kaiken hallitsijaksi maan päällä. Näitä valtapyrkimyksiä kuvaa puolestaan, putoamien alas "Jumalan vuorelta" ja hänen hävittämisensä sieltä, ja lopulta kokonaan, valtiaana. Tämän Jumalaa vastustavan voiman, kuvaamiseen käytetään metaforisesti Baabelin kuningasta, Jes:16-luvussa, jossa kuvataan tämän voiman, pyrkimyksiä asettua jopa Jumalan sijaisena, taivaisiin: 12-15. Tänä pohjimmanen hauta on "ikuiset kahleet syvyyden kuiluissa" ja sammumattomassa tulessa, joka on valmistettu: "perkeleelle ja hänen enkeleilleen".

    Myös lomittain historiallisen ilmaisun kanssa metafoorinen, ja jopa osittain apokryfinen, ja se kuvaa siis myös siltäosin selväti, myös konkreettista ilmaisuaan laajenmmin, eli myös niitä valtoja ja voimia, jotka ovat ikäänkuin varsinaista historiallista kontekstiaan ajattomampia, ja tavallaan suurempia valtoja ja voimia.

    Äänestä

  • Aloittaja

    15+20 kirjoitti:

    tiesi, hänhän perui ennustuksensa Tyyrosta ja siirsi hävityksen koskemaan Egyptiä, Nebukadnessarhan muka hävittäisi ja ryöstäisi sen.Ei ryöstänyt. Mikä lienee Saarisalon selitys tälle...

    Miten niin perui? Eivätkös molemmat ennustukset edelleen löydy Hesekielistä

    Äänestä

  • Balttis kirjoitti:

    Myös lomittain historiallisen ilmaisun kanssa metafoorinen, ja jopa osittain apokryfinen, ja se kuvaa siis myös siltäosin selväti, myös konkreettista ilmaisuaan laajenmmin, eli myös niitä valtoja ja voimia, jotka ovat ikäänkuin varsinaista historiallista kontekstiaan ajattomampia, ja tavallaan suurempia valtoja ja voimia.

    itse sanoo jotain, peruuttaa sen, nimeää sen jälkeen uuden ennustuksen koskemaan tiettyä henkilöä ja maata eikä sekään toteudu, on turha selitellä asiaa ja kaikkien turhinta ottaa käyttöön jonkun uuden uskonnon myöhemmät selitysmallit.
    Nebukadnessar. Tyyro hallitsijoinen ja Egypti faaraoineen olivat juuri ne, eivät "ikään kuin" tai "historiallista kontekstiaan ajattomampia." Saahan profeetoista vaikka minkälaisia satusetiä jos haluaa , mutta mitä arvoa heidän teksteillään silloin on?

    Äänestä

  • UPDATE_9157407 kirjoitti:

    Miten niin perui? Eivätkös molemmat ennustukset edelleen löydy Hesekielistä

    tekstissään myöhemmin että Nebukadnessarin armeija ei todella onnistunut valloittamaan Tyyroa, mutta seuraava kohde, Egypti, valloitettaisiin .
    "Ihminen! Nebukadnessar, Babylonian kuningas, on teettänyt miehillään ankarasti työtä sotiessaan Tyrosta vastaan. Joka mieheltä ovat hiukset hiertyneet päästä, jokaisen hartiat ovat verillä, mutta mitään palkkaa ei kuningas ole saanut, ei itselleen eikä sotilailleen, vaikka on tehnyt paljon työtä vallatakseen Tyroksen"

    Äänestä

  • Balttis kirjoitti:

    Että Tyyrosta ja sen kuninkaasta, tehdään jo Hes.28- luvussa selvästi myös "metafoora". Sen kuvastaa jo Eedenissä läsnäolleen hallitsijan ja ruhtinaan asemaan, loistossaan, joka sillä kerran oli, sen hallitsijan ollessa vielä "laajasti suojaavainen", eli kunnes sen kaunedesta löydettin vääryys ja ylpeyden synti, eli sen olemuksen mukainen kapina Jumalaa vastaan: jota kuvaa osuvasti sen laajenevan hallintovalllan tavoittelu sekä 28- luvussa, että paratiisissa "kaupankäynillään" eli "hyvän ja pahan tiedon" markkinoinnille, laajentaa ja rikastuttaa itseään, jopa kaiken hallitsijaksi maan päällä. Näitä valtapyrkimyksiä kuvaa puolestaan, putoamien alas "Jumalan vuorelta" ja hänen hävittämisensä sieltä, ja lopulta kokonaan, valtiaana. Tämän Jumalaa vastustavan voiman, kuvaamiseen käytetään metaforisesti Baabelin kuningasta, Jes:16-luvussa, jossa kuvataan tämän voiman, pyrkimyksiä asettua jopa Jumalan sijaisena, taivaisiin: 12-15. Tänä pohjimmanen hauta on "ikuiset kahleet syvyyden kuiluissa" ja sammumattomassa tulessa, joka on valmistettu: "perkeleelle ja hänen enkeleilleen".

    haukkuu Tyron kuningasta ja kuvaa tämän kuolemankin.Tuon kuvauksen selittivät tarkoittavan saatanaa vasta kristityt joiden uskonto on dualistinen ja jossa saatana on jumlan vastavoima toisin kuin Hesekielin uskonossa .
    Pitää muistaa sekin että nuo kerubit ja muut juutalaiset oppivat tuntemaan vasta Babyloniassa, jossa Hesekielkin eli ja katseli ympärilleen. Jesaja kuvaa myös vihollismaan hallitsijaa joka nimetään, samoin tekee Hesekiel omassaan. On turhaa ja epärehellistä muuttaa toiseksi selkeää tekstiä olemaan sen mukainen mitä 2500 vuotta myöhemmin jokin uusi uskonto selittää sen olevan .

    Äänestä

  • UPDATE_9157407 kirjoitti:

    Miten niin perui? Eivätkös molemmat ennustukset edelleen löydy Hesekielistä

    Koska hän ei olisi koskaan osoittanut minkäänlaista kriittisyyttä tämän 15 20:n eli rv. lausuntoja kyseenalaistaen.

    Äänestä

  • 15+20 kirjoitti:

    itse sanoo jotain, peruuttaa sen, nimeää sen jälkeen uuden ennustuksen koskemaan tiettyä henkilöä ja maata eikä sekään toteudu, on turha selitellä asiaa ja kaikkien turhinta ottaa käyttöön jonkun uuden uskonnon myöhemmät selitysmallit.
    Nebukadnessar. Tyyro hallitsijoinen ja Egypti faaraoineen olivat juuri ne, eivät "ikään kuin" tai "historiallista kontekstiaan ajattomampia." Saahan profeetoista vaikka minkälaisia satusetiä jos haluaa , mutta mitä arvoa heidän teksteillään silloin on?

    Hesekiselin sanoman yleisempää, ja siltä osin apokryfistä luonnetta ja ilmaisukielineen.

    Äänestä

  • Aloittaja

    15+20 kirjoitti:

    tekstissään myöhemmin että Nebukadnessarin armeija ei todella onnistunut valloittamaan Tyyroa, mutta seuraava kohde, Egypti, valloitettaisiin .
    "Ihminen! Nebukadnessar, Babylonian kuningas, on teettänyt miehillään ankarasti työtä sotiessaan Tyrosta vastaan. Joka mieheltä ovat hiukset hiertyneet päästä, jokaisen hartiat ovat verillä, mutta mitään palkkaa ei kuningas ole saanut, ei itselleen eikä sotilailleen, vaikka on tehnyt paljon työtä vallatakseen Tyroksen"

    Ok, mutta tuo voitaisiin tulkita myös niin, että profeetta pyrki antamaan ehkä "helpomman" kohteen vaivoiksi epäonnistumisesta.
    Jos kerran kyse on vain profetian kohteen muutoksesta, miksi jättää molemmat ennustukset teokseen?

    Äänestä

  • Aloittaja

    Balttis kirjoitti:

    Koska hän ei olisi koskaan osoittanut minkäänlaista kriittisyyttä tämän 15 20:n eli rv. lausuntoja kyseenalaistaen.

    Voisitko Balttis lopettaa arvuuttelun siitä kuka olen ja kuka en? Minä en ole juutalainen, en jehovan todistaja en luterilainen enkä kuulu mihinkään muuhunkaan lahkoon tai uskontokuntaan.

    Minusta 15 20 puhuu sangen paljon asiaa, ja hänen tietomääränsä vaikuttaa runsaanlaiselta.
    Toista voi päätellä sinun jatkuvista väistelyistäsi ja jankutuksistasi.

    Tule käymään Porissa niin voimme käydä kaffeella, niin pääset vaivoistasi.

    Äänestä

  • UPDATE_9157407 kirjoitti:

    Ok, mutta tuo voitaisiin tulkita myös niin, että profeetta pyrki antamaan ehkä "helpomman" kohteen vaivoiksi epäonnistumisesta.
    Jos kerran kyse on vain profetian kohteen muutoksesta, miksi jättää molemmat ennustukset teokseen?

    mikä oli tarkoitus, ei ehkä haluttu muuttaa mitään mikä oli Hesekielin omaa, ja kirjallista "jäämistöä" harvemmin päivitettiin .

    Äänestä

  • UPDATE_9157407 kirjoitti:

    Ok, mutta tuo voitaisiin tulkita myös niin, että profeetta pyrki antamaan ehkä "helpomman" kohteen vaivoiksi epäonnistumisesta.
    Jos kerran kyse on vain profetian kohteen muutoksesta, miksi jättää molemmat ennustukset teokseen?

    Apokalyptinen metafoora, joka on leimallista koko Hesekielin tuotannolle, ja siksi se ei vielä Tyyron- ja Baabelin kuninkaiden osalta ole kokenut lopullista ja itse asiassa, varsinaista täyttymystään. Hesekielinin profetiat ovat selvästi rinnastattavissa, juutalaiseen apokryfiseen ilmoituskirjllisuuteen, johon kuuluvat myös ns. Haakokin kirja, Danielin kirja ja: yllätys, yllätys myös Ilmestyskirja. Nämä kírjat ovat luonteeltaan profetaalisia, ja edustavat historialliskronologista apokalyptiikkaa, - toisin kuin Paavalin opettaman, ja seurakunnan julistaman (Ef.3-luku) Jumalan armoon, ja Hänen tuntemiseensa keskittyvä apokalyptiikka: 1 Kor. 2:6-16.

    Äänestä

  • Aloittaja

    Balltis kirjoitti:

    "ns. Haakokin kirja" ??

    Hanokin kirja vai? (Book of Enoch)

    Äänestä

  • UPDATE_9157407 kirjoitti:

    "ns. Haakokin kirja" ??

    Hanokin kirja vai? (Book of Enoch)

    Henkilön nimivaishtoethoja, eli kyse on Aadamista seitsemännen nimeä kantavista kirjoituksisista, jotka ovat "kooste kiejoituksia" ja Juuda lainaan niitä kirjeessään. Kohta on luettavissa "Etiopialaisen Eenokin kirjasta". Lyötyy netistäkin.

    Äänestä

  • Balltis kirjoitti:

    Apokalyptinen metafoora, joka on leimallista koko Hesekielin tuotannolle, ja siksi se ei vielä Tyyron- ja Baabelin kuninkaiden osalta ole kokenut lopullista ja itse asiassa, varsinaista täyttymystään. Hesekielinin profetiat ovat selvästi rinnastattavissa, juutalaiseen apokryfiseen ilmoituskirjllisuuteen, johon kuuluvat myös ns. Haakokin kirja, Danielin kirja ja: yllätys, yllätys myös Ilmestyskirja. Nämä kírjat ovat luonteeltaan profetaalisia, ja edustavat historialliskronologista apokalyptiikkaa, - toisin kuin Paavalin opettaman, ja seurakunnan julistaman (Ef.3-luku) Jumalan armoon, ja Hänen tuntemiseensa keskittyvä apokalyptiikka: 1 Kor. 2:6-16.

    Tuomioprofetiat ovat ehdollisia esim. Niinive. Sama voi olla Tyyronkin tapaus.

    Jer.18:8 mutta jos se kansa kääntyy pois pahuudestaan, josta minä sitä uhkasin, niin minä kadun sitä pahaa, jota ajattelin tehdä sille.

    Äänestä

  • ulof kirjoitti:

    Joka tulee muistaa.

    Egyptin osalla ei ollut jossia vaan niiden piti tuhoutua.

    Äänestä

  • 15+20 kirjoitti:

    haukkuu Tyron kuningasta ja kuvaa tämän kuolemankin.Tuon kuvauksen selittivät tarkoittavan saatanaa vasta kristityt joiden uskonto on dualistinen ja jossa saatana on jumlan vastavoima toisin kuin Hesekielin uskonossa .
    Pitää muistaa sekin että nuo kerubit ja muut juutalaiset oppivat tuntemaan vasta Babyloniassa, jossa Hesekielkin eli ja katseli ympärilleen. Jesaja kuvaa myös vihollismaan hallitsijaa joka nimetään, samoin tekee Hesekiel omassaan. On turhaa ja epärehellistä muuttaa toiseksi selkeää tekstiä olemaan sen mukainen mitä 2500 vuotta myöhemmin jokin uusi uskonto selittää sen olevan .

    Vaan teitääksenin myös varsin juutalainen juttu, eikä Tyyron kuningkaaseen ole mitenkään sovitettavissa, tuo "kerubin" asema, ja jopa Edeninssä oleskelu - joka jää sinulta ilmeisesti sisäsyntyien kaihesi takia huomaamatta taas.

    Äänestä

  • 15+20 kirjoitti:

    Egyptin osalla ei ollut jossia vaan niiden piti tuhoutua.

    Niinhän se oli Ninivessäkin mutta toisin kävi.

    4. Joona lähti kulkemaan kaupungissa ensimmäistä päivänmatkaa ja huusi: "Enää neljäkymmentä päivää, sitten Ninive hävitetään!"

    10. Jumala näki, että he kääntyivät pahoilta teiltään. Niin hän muutti mielensä eikä sallinutkaan onnettomuuden kohdata niniveläisiä, vaikka oli sanonut tuhoavansa heidät.

    Äänestä

  • Aloittaja

    Balttis kirjoitti:

    Henkilön nimivaishtoethoja, eli kyse on Aadamista seitsemännen nimeä kantavista kirjoituksisista, jotka ovat "kooste kiejoituksia" ja Juuda lainaan niitä kirjeessään. Kohta on luettavissa "Etiopialaisen Eenokin kirjasta". Lyötyy netistäkin.

    Tiedän, minulla on joku käännös printattunakin jossain.

    Ja kysyin josku Piiltä mielipidettä Hanokin 10 viikon profetiaan, mutta hän ei ole vielä vastannut.

    Äänestä

  • uloff kirjoitti:

    Niinhän se oli Ninivessäkin mutta toisin kävi.

    4. Joona lähti kulkemaan kaupungissa ensimmäistä päivänmatkaa ja huusi: "Enää neljäkymmentä päivää, sitten Ninive hävitetään!"

    10. Jumala näki, että he kääntyivät pahoilta teiltään. Niin hän muutti mielensä eikä sallinutkaan onnettomuuden kohdata niniveläisiä, vaikka oli sanonut tuhoavansa heidät.

    Missä päin Raamattua Jumalan kerrotaan peruneen Tyyrosta vastaan julistamansa tuomion?

    Äänestä

  • 22+16 kirjoitti:

    Piti kirjoittaa, mutta sen tiedämme ette siis vanha Tyyro ei ole enää kuin korkeintaan "verkkojenkuivauspaikka".

    >>vanha Tyyro ei ole enää kuin korkeintaan "verkkojenkuivauspaikka">>

    Näyttääkö tämä (vanhan Tyyroksen manneralue) sinusta verkkojenkuivatus- tai matonpesupaikalta:

    http://tyros.leb.net/img/tyr001b.jpg
    http://tyros.leb.net/img/tyr008b.jpg
    http://tyros.leb.net/img/tyr011b.jpg

    Koko tuo alue on rakennettu, mikä käy ilmi tästäkin satelliittikuvasta:

    http://www.earthspots.com/SpotImages/1211/LebanonTyre.jpg

    Äänestä

  • .... kirjoitti:

    Eli siltäohin ohi on.

    Nyky Jerikosta, joka myös sai purkutuomion tuomion.

    Äänestä

  • Voimantorni kirjoitti:

    Missä päin Raamattua Jumalan kerrotaan peruneen Tyyrosta vastaan julistamansa tuomion?

    Vaikka sen ei tiedetäkään tarkkaan miten, ja Aleksanteri Suuri antoi lapioida sen jääneteet mereen. >> Hes.26:12:sta eli nämä yksityiskohdat toteutuivat n. 250 v. myöhemmin, kun Aleksenteri Suuri kaivautti koko vanhan Tyyron rauniokerrostumat ja upotti ne mereen täyttäesään rannikon ja uuden Tyyron välisen strategisesti suojaavan salmen, jolta pääsisi paremmin uuden Tyyron kimppuun.

    Äänestä

  • Voimantorni kirjoitti:

    >>Jumalan aikataulu on edessäpäin>>

    Raamatun jumalan esittämä ennustus Tyrokseen liittyen meni pahemman kerran pieleen. Tyyros on toki valloitettu, mutta se on myös jälleenrakennettu useampaan kertaan uudelleen. Tämä ei sovi mitenkään siitä annettuun ennustukseen: Hesekielin tekstin mukaan Nebukadressarin tuli valloittaa Tyyros, minkä jälkeen koko kaupunkia ei enää pitänyt rakentaa koskaan uudelleen. Luehan tarkkaan:

    "Sillä näin sanoo Herra, Herra: Katso, minä tuon Tyyron kimppuun Nebukadressarin, Baabelin kuninkaan pohjoisesta, kuninkaitten kuninkaan, hevosten ja vaunujen ja ratsumiesten ja suuren väenpaljouden kanssa. Sinun tytärkaupunkisi, jotka ovat mantereella, hän surmaa miekalla ja asettaa sinua vastaan saartovarusteet, luo sinua vastaan vallin, nostaa sinua vastaan kilpikatoksen, suuntaa sinun muureihisi murtajansa iskut ja kukistaa tornisi rauta-aseillansa. Hänen hevostensa paljous peittää sinut pölyyn. Ratsumiesten, pyöräin ja vaunujen ryskeestä sinun muurisi vapisevat, kun hän hyökkää sisälle sinun porteistasi, niinkuin valloitettuun kaupunkiin hyökätään. Hevostensa kavioilla hän tallaa rikki sinun katusi kaikki, surmaa miekalla sinun kansasi, ja sinun mahtavat patsaasi kaatuvat maahan. He riistävät sinun rikkautesi ja ryöstävät kauppatavarasi, repivät muurisi maahan ja kukistavat kauniit talosi, ja kivesi, puusi, tomusi he heittävät meren syvyyteen. Minä lakkautan laulujesi helinän, eikä kuulu enää kanneltesi soitto. Minä panen sinut paljaaksi kallioksi, sinusta tulee verkkojen kuivauspaikka, EIKÄ SINUA ENÄÄ RAKENNETA. Sillä minä, Herra, olen puhunut, sanoo Herra, Herra." - Hesekiel 26:7-14

    Tämän lisäksi Tyyrosta ei ennustetun toimenpiteen jälkeen pitänyt pystyä edes löytämään, vaikka sitä myöhemmin etsittäisiinkin:

    "Sinut minä panen kauhuksi, sinua ei sitten enää ole; ja jos sinua etsitään, ei sinua enää löydy, hamaan ikiaikoihin asti, sanoo Herra, Herra." - Hesekiel 26:21

    Näistä ehdottomista tuomiojulistuksista huolimatta me näemme muinaisen Tyroksen paikalla tällaista:

    http://tyros.leb.net/img/tyr002b.jpg
    http://tyros.leb.net/img/tyr014b.jpg
    http://tyros.leb.net/img/tyr001b.jpg
    http://tyros.leb.net/img/tyr008b.jpg
    http://tyros.leb.net/img/tyr011b.jpg

    Kaupunki on yhä edelleen löydettävissä muinaisella nimellään Tyyros, ja sinne markkinoidaan lomamatkoja nimenomaan Nebukadnessarin aikaisena muinais-historiallisena kaupunkina:

    http://www.tyrefestival.com/history.shtml
    http://tyros.leb.net/tyre/

    >>Jumalan aikataulu on edessäpäin>>

    Tuo on yksi tapa vedättää omaa mieltään. Raamatullisesti asiaa katsoen jo pari tuhatta vuotta sitten uskovat elivät tiukasti viimeisissä hetkissä:

    "Tämä, mikä tapahtui heille, on esikuvallista ja on kirjoitettu varoitukseksi meille, joille maailmanaikojen loppukausi on tullut." - 1. Kor. 10:11

    "Lapsukaiset, nyt on viimeinen aika. Ja niinkuin te olette kuulleet, että antikristus tulee, niin onkin nyt monta antikristusta ilmaantunut; siitä me tiedämme, että nyt on viimeinen aika." - 1. Joh. 2:18

    >>Kaupunkia ei ole vielä tulella poltettu>>

    Eikä Jeesuskaan ole tullut, vaikka lupasi seuraajilleen palata jo heidän elinaikanaan lähes 2 000 vuotta sitten:

    "Ja kun TEITÄ vainotaan yhdessä kaupungissa, paetkaa toiseen; sillä totisesti minä sanon teille: TE ette ehdi loppuun käydä Israelin kaupunkeja, ennenkuin Ihmisen Poika tulee." - Matt. 10:23

    Mikä sinun mielestäsi todistaa sen, että tässä ei nyt käsiteltäisi toteutumattomia ennustuksia?

    >>Raamatun jumalan esittämä ennustus Tyrokseen liittyen meni pahemman kerran pieleen.

    Juu, Raamattu itse osoittaa pieleenmenon. Jos väittää Hesekielin ennustuksen täyttyneen, niin joutuu heti alkuun ihmettelemään Raamatussa olevia mainintoja Jeesuksesta:

    ”Lähdettyään sieltä Jeesus poistui nyt Tyroksen ja Sidonin tienoille. Ja katso, eräs noilta seuduilta oleva foinikialainen nainen tuli ulos ja huusi sanoen:” (Matt 15:21-22)

    ”Mutta Jeesus poistui opetuslapsineen meren rannalle, ja suuri joukko Galileasta ja Juudeasta seurasi häntä. Vieläpä Jerusalemista ja Idumeasta ja Jordanin toiselta puolelta ja Tyroksen ja Sidonin ympäriltä tuli hänen luokseen suuri joukko kuultuaan, kuinka monia tekoja hän teki.” (Mark. 3:7-8)

    ”Sieltä hän nousi ja meni Tyroksen ja Sidonin seuduille.... Tullessaan sitten takaisin Tyroksen seuduilta...” (Mark. 7:24, 31)

    ”Ja hän tuli alas heidän kanssaan ja asettui seisomaan tasaiselle paikalle, ja siellä oli suuri joukko hänen opetuslapsiaan ja kaikkialta Juudeasta ja Jerusalemista ja Tyroksen ja Sidonin rannikkomaasta suuri kansanpaljous,...” (Luuk. 6:17)

    Ja miksi Pietari oli vihoissaan olemattomille asukkaille?

    ”Mutta hän oli vihoissaan Tyroksen ja Sidonin asukkaille.” (Apt. 12:20)

    Ja mitä Paavali teki paikkakunnalla, joka oli asumaton, mutta kuitenkin sinne vietiin rahtia?

    ”Kun Kypros tuli näkyviin, jätimme sen taakse vasemmalle ja purjehdimme edelleen Syyriaan ja laskimme maihin Tyroksessa, sillä laivan oli määrä purkaa lastinsa siellä.... Me päätimme sitten Tyroksesta alkaneen merimatkamme ja saavuimme Ptolemaikseen,...” (Apt. 21:3, 7)

    Äänestä

  • .... kirjoitti:

    Vaikka sen ei tiedetäkään tarkkaan miten, ja Aleksanteri Suuri antoi lapioida sen jääneteet mereen. >> Hes.26:12:sta eli nämä yksityiskohdat toteutuivat n. 250 v. myöhemmin, kun Aleksenteri Suuri kaivautti koko vanhan Tyyron rauniokerrostumat ja upotti ne mereen täyttäesään rannikon ja uuden Tyyron välisen strategisesti suojaavan salmen, jolta pääsisi paremmin uuden Tyyron kimppuun.

    >>Vaikka sen ei tiedetäkään tarkkaan miten

    Miksi sitten selitellä?

    >>ja Aleksanteri Suuri antoi lapioida sen jääneteet mereen.

    Häh? Aa Suuri rakensi penkereen mantereelta ja teki sen minkä Raamattu antoi Hesen kautta Nebun hommaksi.

    Palstan aiheen mukaisesti Vt-seura on myöntänyt (ja toisin ajoin kieltänyt) Hesen ennustuksen menneen pieleen:

    ”Vaikka Aleksanteri tuhosi Tyroksen kaupungin täydellisesti, se rakennettiin uudelleen seleukidien aikana, ja ensimmäisellä vuosisadalla se oli huomattava Välimeren satama, johon laivojen oli tapana poiketa.” (it-2-FI sivu 1183)

    Tässä kiisto:

    ”Hesekielin ja Sakarjan ennustuksen mukaisesti Tyroksen tomut ja jäännökset päätyivät siis lopulta mereen. Kaupunki jäi paljaaksi kallioksi, ”paikaksi, johon voidaan levittää verkkoja”, kuten muuan paikalla käynyt totesi. Satoja vuosia aiemmin esitetyt ennustukset täyttyivät siis täsmällisesti yksityiskohtia myöten.” (ce-FI sivu 218)

    >>Vanha Tyyro tuhoutui>>

    Ja miksi se nyt kuitenkin on olemassa siellä tänä päivänä? Pitikö sen Hesekielin mukaan olla olemassa siellä nyt vieläkin? Asuttuna? Samassa paikassa kuin ennen? Löydettävissä täsmälleen samalla nimellä "Tyyros"? Ja vieläpä muinaisella historiallaan ylpeillen?
    Niinkö sen piti mennä "jumalan" ennustuksen mukaan?

    Äänestä

  • .... kirjoitti:

    Mereen.

    Hesekiel kirjoitti Tyyrosta koskien:

    "Minä panen sinut paljaaksi kallioksi, sinusta tulee verkkojen kuivauspaikka, eikä sinua enää rakenneta. Sillä minä, Herra, olen puhunut, sanoo Herra, Herra" - Hesekiel 26:14

    Kysymykset:
    1) Pitikö Tyyrosta ennustuksen mukaan koskaan rakentaa uudelleen? Kyllä vai ei?
    2) Onko Tyyros rakennettu uudelleen? Kyllä vai ei?

    Vastaukset:
    1) Ei pitänyt todellakaan rakentaa uudelleen, julistus oli ehdoton.
    2) Kyllä, Tyyros on todellakin rakennettu uudelleen, sekä vanhan Tyyroksen manner-alue, että myös siihen yhteen kasvanut saari. Katso vaikka:

    http://www.earthspots.com/SpotImages/1211/LebanonTyre.jpg
    (voit myös itse hakea Google-mapista kyseisen paikan satelliittikuvan ja zoomata lähemmäs)

    Hesekiel kirjoitti Tyyrosta koskien:

    "Sinut minä panen kauhuksi, sinua ei sitten enää ole; ja jos sinua etsitään, ei sinua enää löydy, hamaan ikiaikoihin asti, sanoo Herra, Herra." - Hesekiel 26:21

    Kysymykset:
    1) Pitikö Tyyros ennustuksen mukaisesti olla enää koskaan löydettävissä? Kyllä vai ei?
    2) Onko Tyyros nykyään löydettävissä? Kyllä vai ei?

    Vastaukset:
    1) Ei, Tyyros ei enää koskaan pitänyt olla löydettävissä, vaikka sitä myöhemmin etsittäisiinkin.
    2) Tyyros on nykyään Libanonin neljänneksi suurin kaupunki (yli 110 000 asukasta), joka markkinoi omilla internet-sivuillaan matkoja tuohon Nebukadnessarin aikaiseen muinaiseen "merten kuningattareen" viiden tuhannen vuoden historiallaan, kas tällä tavalla:

    "Phoenician Tyre was queen of the seas, an island city of unprecedented splendor.
    She grew wealthy from her far-reaching colonies and her industries of purple-dyed textiles. But she also attracted the attention of jealous conquerors among them the Babylonian King Nebuchadnezzar and Alexander the Great."

    "Near the market you will see a busy fisherman's port, in Phoenician times referred to as the "Sidonian" port because it faced north towards Sidon. Walk along the port with the sea on your right and you enter the city's Christian Quarter, a picturesque area of narrow streets, traditional architecture, and the Seat of the Maronite bishop of Tyre and the Holy land."

    http://www.tyrefestival.com/history.shtml

    Äänestä

  • Voimantorni kirjoitti:

    >>Vanha Tyyro tuhoutui>>

    Ja miksi se nyt kuitenkin on olemassa siellä tänä päivänä? Pitikö sen Hesekielin mukaan olla olemassa siellä nyt vieläkin? Asuttuna? Samassa paikassa kuin ennen? Löydettävissä täsmälleen samalla nimellä "Tyyros"? Ja vieläpä muinaisella historiallaan ylpeillen?
    Niinkö sen piti mennä "jumalan" ennustuksen mukaan?

    >>Ja miksi se nyt kuitenkin on olemassa siellä tänä päivänä?

    Vahvistaakseen niiden uskoa, joiden mukaan se ei voi olla olemassa tänä päivänä?

    >>Pitikö sen Hesekielin mukaan olla olemassa siellä nyt vieläkin?

    Hesekiel ei voinut aavistaa, että etenkin Jeesus ja Paavali menisivät paljastamaan jullikan.

    >>Asuttuna? Samassa paikassa kuin ennen?

    Ei tietenkään jos Raamattu on kaiken kritiikin yläpuolella, kuten esimerkiksi Vt-seura.

    >>Löydettävissä täsmälleen samalla nimellä "Tyyros"?

    Ehei, hätäisimmille uskovaisille riittä todistukseksi se, että kaupungilla on myös foinikialainen nimi Sur, jolloin kyse ei enää olekaan samasta kaupungista. Hieman samaan malliin kuin Turun ja Åbon välinen ero, siis se Föri.

    >>Ja vieläpä muinaisella historiallaan ylpeillen?

    Saatanan juoni ja luopioden vääristelyä kaikki?

    >>Niinkö sen piti mennä "jumalan" ennustuksen mukaan?

    Hese mokasi homman jo Nebun kohdalla, eikä se ollut edes ainoa Hesen moka. Koko Egyptin 40-vuotinen autioitus oli toinen merkittävä Hesen jullikka. Niillä hemmo ei kuitenkaan pääse edes mitallisjoille jullikkalukumäärässä, mutta Jeesuksen edelle kuitenkin.

    Äänestä

  • .... kirjoitti:

    Eli siltäohin ohi on.

    >>Se ei ole vanha Tyyro>>

    Sekä vanha, että uusi Tyyro, sekä myös kaikki välimaat ja mannut on rakennettu uudelleen:

    http://www.earthspots.com/SpotImages/1211/LebanonTyre.jpg

    Tee tämän lisäksi oma Google -karttahaku hakusanalla "Tyre, Lebanon", valitse satelliittikuva ja zoomaa loppuun asti kuvaa. Kuinka autiolta siellä manner-Tyyroksen alueella näyttää?

    Äänestä

  • Markku_Meilo kirjoitti:

    >>Ja miksi se nyt kuitenkin on olemassa siellä tänä päivänä?

    Vahvistaakseen niiden uskoa, joiden mukaan se ei voi olla olemassa tänä päivänä?

    >>Pitikö sen Hesekielin mukaan olla olemassa siellä nyt vieläkin?

    Hesekiel ei voinut aavistaa, että etenkin Jeesus ja Paavali menisivät paljastamaan jullikan.

    >>Asuttuna? Samassa paikassa kuin ennen?

    Ei tietenkään jos Raamattu on kaiken kritiikin yläpuolella, kuten esimerkiksi Vt-seura.

    >>Löydettävissä täsmälleen samalla nimellä "Tyyros"?

    Ehei, hätäisimmille uskovaisille riittä todistukseksi se, että kaupungilla on myös foinikialainen nimi Sur, jolloin kyse ei enää olekaan samasta kaupungista. Hieman samaan malliin kuin Turun ja Åbon välinen ero, siis se Föri.

    >>Ja vieläpä muinaisella historiallaan ylpeillen?

    Saatanan juoni ja luopioden vääristelyä kaikki?

    >>Niinkö sen piti mennä "jumalan" ennustuksen mukaan?

    Hese mokasi homman jo Nebun kohdalla, eikä se ollut edes ainoa Hesen moka. Koko Egyptin 40-vuotinen autioitus oli toinen merkittävä Hesen jullikka. Niillä hemmo ei kuitenkaan pääse edes mitallisjoille jullikkalukumäärässä, mutta Jeesuksen edelle kuitenkin.

    >>Saatanan juoni ja luopioden vääristelyä kaikki?>>

    Näin se on nähtävä. Perkele varmaan bygasi ihan omin pikku kätösin tuon kaupungin taas pystyyn, vaikka jumala oli asiasta toisin määrännyt. Samoin Perkeleen lapset siellä Tyroksen rannoilla nykyäänkin loiskii ja temmeltää, mainostaen oman asuinpaikkansa pitkää historya tulewillekin sukupolwille...

    Jos oli Paavali Raamattunsa lukenut Hesekielin kohdalta, niin näyttää asenne jo tuolloin olleen hänellä ihan sama jumalan epäonnistuneisiin ennustuxxiin nähden kuin on uskowilla nykyäänkin:
    eli aiwan sama, vaikka ei asiat tapahdukaan käsikirjoituksen mukaan.. kyllä ne sitli toteutuneet ovat! Ja toki niihin joku parempi selitys sitten joskus paratiisissa saadaan.
    Ehkäpä kyy sen heille siellä puhuu.
    Tai ruhtinas-wanhin.

    Äänestä

  • Voimantorni kirjoitti:

    Hesekiel kirjoitti Tyyrosta koskien:

    "Minä panen sinut paljaaksi kallioksi, sinusta tulee verkkojen kuivauspaikka, eikä sinua enää rakenneta. Sillä minä, Herra, olen puhunut, sanoo Herra, Herra" - Hesekiel 26:14

    Kysymykset:
    1) Pitikö Tyyrosta ennustuksen mukaan koskaan rakentaa uudelleen? Kyllä vai ei?
    2) Onko Tyyros rakennettu uudelleen? Kyllä vai ei?

    Vastaukset:
    1) Ei pitänyt todellakaan rakentaa uudelleen, julistus oli ehdoton.
    2) Kyllä, Tyyros on todellakin rakennettu uudelleen, sekä vanhan Tyyroksen manner-alue, että myös siihen yhteen kasvanut saari. Katso vaikka:

    http://www.earthspots.com/SpotImages/1211/LebanonTyre.jpg
    (voit myös itse hakea Google-mapista kyseisen paikan satelliittikuvan ja zoomata lähemmäs)

    Hesekiel kirjoitti Tyyrosta koskien:

    "Sinut minä panen kauhuksi, sinua ei sitten enää ole; ja jos sinua etsitään, ei sinua enää löydy, hamaan ikiaikoihin asti, sanoo Herra, Herra." - Hesekiel 26:21

    Kysymykset:
    1) Pitikö Tyyros ennustuksen mukaisesti olla enää koskaan löydettävissä? Kyllä vai ei?
    2) Onko Tyyros nykyään löydettävissä? Kyllä vai ei?

    Vastaukset:
    1) Ei, Tyyros ei enää koskaan pitänyt olla löydettävissä, vaikka sitä myöhemmin etsittäisiinkin.
    2) Tyyros on nykyään Libanonin neljänneksi suurin kaupunki (yli 110 000 asukasta), joka markkinoi omilla internet-sivuillaan matkoja tuohon Nebukadnessarin aikaiseen muinaiseen "merten kuningattareen" viiden tuhannen vuoden historiallaan, kas tällä tavalla:

    "Phoenician Tyre was queen of the seas, an island city of unprecedented splendor.
    She grew wealthy from her far-reaching colonies and her industries of purple-dyed textiles. But she also attracted the attention of jealous conquerors among them the Babylonian King Nebuchadnezzar and Alexander the Great."

    "Near the market you will see a busy fisherman's port, in Phoenician times referred to as the "Sidonian" port because it faced north towards Sidon. Walk along the port with the sea on your right and you enter the city's Christian Quarter, a picturesque area of narrow streets, traditional architecture, and the Seat of the Maronite bishop of Tyre and the Holy land."

    http://www.tyrefestival.com/history.shtml

    Jäännöksiään myöten, ja se että samanniminen kaupunki on osoitettavasti rakennettu tuhotun jälkeen, ei kenenkään uskoa ole tuhonnut - mutta toki on varmasti skeptikolle herkku pala.

    Äänestä

  • Markku_Meilo kirjoitti:

    >>Raamatun jumalan esittämä ennustus Tyrokseen liittyen meni pahemman kerran pieleen.

    Juu, Raamattu itse osoittaa pieleenmenon. Jos väittää Hesekielin ennustuksen täyttyneen, niin joutuu heti alkuun ihmettelemään Raamatussa olevia mainintoja Jeesuksesta:

    ”Lähdettyään sieltä Jeesus poistui nyt Tyroksen ja Sidonin tienoille. Ja katso, eräs noilta seuduilta oleva foinikialainen nainen tuli ulos ja huusi sanoen:” (Matt 15:21-22)

    ”Mutta Jeesus poistui opetuslapsineen meren rannalle, ja suuri joukko Galileasta ja Juudeasta seurasi häntä. Vieläpä Jerusalemista ja Idumeasta ja Jordanin toiselta puolelta ja Tyroksen ja Sidonin ympäriltä tuli hänen luokseen suuri joukko kuultuaan, kuinka monia tekoja hän teki.” (Mark. 3:7-8)

    ”Sieltä hän nousi ja meni Tyroksen ja Sidonin seuduille.... Tullessaan sitten takaisin Tyroksen seuduilta...” (Mark. 7:24, 31)

    ”Ja hän tuli alas heidän kanssaan ja asettui seisomaan tasaiselle paikalle, ja siellä oli suuri joukko hänen opetuslapsiaan ja kaikkialta Juudeasta ja Jerusalemista ja Tyroksen ja Sidonin rannikkomaasta suuri kansanpaljous,...” (Luuk. 6:17)

    Ja miksi Pietari oli vihoissaan olemattomille asukkaille?

    ”Mutta hän oli vihoissaan Tyroksen ja Sidonin asukkaille.” (Apt. 12:20)

    Ja mitä Paavali teki paikkakunnalla, joka oli asumaton, mutta kuitenkin sinne vietiin rahtia?

    ”Kun Kypros tuli näkyviin, jätimme sen taakse vasemmalle ja purjehdimme edelleen Syyriaan ja laskimme maihin Tyroksessa, sillä laivan oli määrä purkaa lastinsa siellä.... Me päätimme sitten Tyroksesta alkaneen merimatkamme ja saavuimme Ptolemaikseen,...” (Apt. 21:3, 7)

    Minun nähdäkseni keskustelussa on tullut ilmi, että vanha Tyyros hävitettiin/siirrettiin, joten uusi ei ole enää vanha. Loogista tietysti.
    Kumman Tyyron tienoille Jeesus poistui?

    Äänestä

  • Markku_Meilo kirjoitti:

    >>Vaikka sen ei tiedetäkään tarkkaan miten

    Miksi sitten selitellä?

    >>ja Aleksanteri Suuri antoi lapioida sen jääneteet mereen.

    Häh? Aa Suuri rakensi penkereen mantereelta ja teki sen minkä Raamattu antoi Hesen kautta Nebun hommaksi.

    Palstan aiheen mukaisesti Vt-seura on myöntänyt (ja toisin ajoin kieltänyt) Hesen ennustuksen menneen pieleen:

    ”Vaikka Aleksanteri tuhosi Tyroksen kaupungin täydellisesti, se rakennettiin uudelleen seleukidien aikana, ja ensimmäisellä vuosisadalla se oli huomattava Välimeren satama, johon laivojen oli tapana poiketa.” (it-2-FI sivu 1183)

    Tässä kiisto:

    ”Hesekielin ja Sakarjan ennustuksen mukaisesti Tyroksen tomut ja jäännökset päätyivät siis lopulta mereen. Kaupunki jäi paljaaksi kallioksi, ”paikaksi, johon voidaan levittää verkkoja”, kuten muuan paikalla käynyt totesi. Satoja vuosia aiemmin esitetyt ennustukset täyttyivät siis täsmällisesti yksityiskohtia myöten.” (ce-FI sivu 218)

    "Vaikka Aleksanteri tuhosi Tyroksen kaupungin täydellisesti,"

    Eli tuhottiin, joten ensimmäinen puoli ennustusta oikein.

    Ja jos vanhan tyyron tomut lapioitiin mereen (aika homma muuten), niin toinen puolikin täyttyi.

    Vaikka kaupunki onkin nykyään kaunis ja kukoistava, niin ei pidä nyt sentään liikoja vaatia profeetoiltakaan.
    Meni liki kummiskin. :D

    Äänestä

  • Voimantorni kirjoitti:

    >>Saatanan juoni ja luopioden vääristelyä kaikki?>>

    Näin se on nähtävä. Perkele varmaan bygasi ihan omin pikku kätösin tuon kaupungin taas pystyyn, vaikka jumala oli asiasta toisin määrännyt. Samoin Perkeleen lapset siellä Tyroksen rannoilla nykyäänkin loiskii ja temmeltää, mainostaen oman asuinpaikkansa pitkää historya tulewillekin sukupolwille...

    Jos oli Paavali Raamattunsa lukenut Hesekielin kohdalta, niin näyttää asenne jo tuolloin olleen hänellä ihan sama jumalan epäonnistuneisiin ennustuxxiin nähden kuin on uskowilla nykyäänkin:
    eli aiwan sama, vaikka ei asiat tapahdukaan käsikirjoituksen mukaan.. kyllä ne sitli toteutuneet ovat! Ja toki niihin joku parempi selitys sitten joskus paratiisissa saadaan.
    Ehkäpä kyy sen heille siellä puhuu.
    Tai ruhtinas-wanhin.

    Perkele on käyttänyt tietysti veto-oikeuttaan niin kuin ennenkin (vertaa Job), ja saanut luvan kaupungin pystyttämiseen uudelleen kommentin "kunhan et vain pystytä sitä sille paikalle jolla se jo oli, sillä minä olen sanassani sanonut ettei sitä siihen pidä jäämän" kera.

    Tietojen päivitys profetioihin on valitettavasti unohdettu.

    Äänestä

  • .... kirjoitti:

    Jäännöksiään myöten, ja se että samanniminen kaupunki on osoitettavasti rakennettu tuhotun jälkeen, ei kenenkään uskoa ole tuhonnut - mutta toki on varmasti skeptikolle herkku pala.

    Nebukadnessarin tuhoavan Tyyron mutta nähtyään itse että niin ei käynyt, siirsi ennustuksen koskemaan Egyptiä,mutta Nebukadnessar ei tuhonnut Egyptiäkään.
    "Näin sanoo Herra Jumala: Minä tuon Tyrosta vastaan Nebukadnessarin, Babylonian kuninkaan, kuninkaiden kuninkaan. Hän tulee pohjoisesta ja tuo hevosensa, vaununsa ja soturinsa, jättiläismäisen sotajoukon.
    8 -- Sinun tyttäresi, mantereen kylät, kaatuvat miekkaan. Hän rakentaa ympärillesi vallin, luo valtausluiskan ja pystyttää suojakatokset 9Hän iskee murtajillaan muureihisi, hän repii raudoilla tornisi. 10 Hevoset nostattavat päällesi pölypilven, ja kavioniskut ja pyörien ryske panevat muurisi tärisemään, kun hän tunkeutuu sisään porteistasi niin kuin tunkeudutaan kaupunkiin, jonka muurit on murrettu. 11 Hänen hevosensa polkevat katusi rikki, hänen sotilaansa surmaavat väkesi, ja hän kaataa pylvääsi, mahtisi merkit. 12 He ryöstävät kaikki rikkautesi, riistävät kaiken kokoamasi, repivät muurisi maahan ja tuhoavat komeat talosi, heittävät kivet, palkit ja mullan syvälle mereen.13 Minä lopetan sinun laulujesi pauhun, harppujesi helinää ei enää kuulla. " mutta sitten:
    Ihminen! Nebukadnessar, Babylonian kuningas, on teettänyt miehillään ankarasti työtä sotiessaan Tyrosta vastaan. Joka mieheltä ovat hiukset hiertyneet päästä, jokaisen hartiat ovat verillä, mutta mitään palkkaa ei kuningas ole saanut, ei itselleen eikä sotilailleen, vaikka on tehnyt paljon työtä vallatakseen Tyroksen. 19 Sen tähden sanoo Herra Jumala: Minä annan Nebukadnessarille, Babylonian kuninkaalle, Egyptin maan. Hänen sotajoukkonsa riistää, ryöstää ja rosvoaa sen rikkaudet, siinä on sen palkka.
    20 Minä annan hänelle Egyptin maan, siten hän saa palkan minun hyväkseni tekemästään työstä -- näin sanoo Herra Jumala " Egyptikin jäi saamatta.
    Jokainen kaupunki tuhoutuu joskus, ei meillä ole enää paljonkaan ensimmmäisten sivilisaatioden jäänteitä, paitsi jokunen arkeologinn esiinkaivama jäänne joistakin niistä, mutta Hesekiel kertoi koska ja kenen toimesta tietyt tuhot tapahtuvat - ja erehtyi.

    Lopullinen tuho ja perinpohjainen kukistuminen tämän maailmanaja maailmanvaltoina, on lopulllisena vasta tuleva; - eli se tapahtuu ulkoisisti vasta tämän pahan maailmanajan päättyessä, Sar Shalomin ilmestyessä, murskaamaan nämä vallat ja voimat. (Sak.14-luku ja Jes.9:5) Kyse on myös selväti, Hesekielin tekstissä metafoorisesta ilmauksesta, ja osin vieläkin toteutumattomista ennustuksista.

    Äänestä

  • .... kirjoitti:

    Vaikka sen ei tiedetäkään tarkkaan miten, ja Aleksanteri Suuri antoi lapioida sen jääneteet mereen. >> Hes.26:12:sta eli nämä yksityiskohdat toteutuivat n. 250 v. myöhemmin, kun Aleksenteri Suuri kaivautti koko vanhan Tyyron rauniokerrostumat ja upotti ne mereen täyttäesään rannikon ja uuden Tyyron välisen strategisesti suojaavan salmen, jolta pääsisi paremmin uuden Tyyron kimppuun.

    Nebukadnessarin valloitusyrityksen jälkeen ja Hesekiel itse myönsi sen, Egyptiä ei edes Saarisalo pysty selittämään valloitetuksi tai sen olleen 40 vuotta autoina ja kansan maanpaossa . Usko jo Balttis, Saarisalo ei ole luotettava lähde, vaan huono apologeetti .

    Äänestä

  • ..... kirjoitti:

    Lopullinen tuho ja perinpohjainen kukistuminen tämän maailmanaja maailmanvaltoina, on lopulllisena vasta tuleva; - eli se tapahtuu ulkoisisti vasta tämän pahan maailmanajan päättyessä, Sar Shalomin ilmestyessä, murskaamaan nämä vallat ja voimat. (Sak.14-luku ja Jes.9:5) Kyse on myös selväti, Hesekielin tekstissä metafoorisesta ilmauksesta, ja osin vieläkin toteutumattomista ennustuksista.

    ei Nebukadnessarin aikaan vaan rauhanruhtinaan tuhotessa ne ja ajaessa saman tien palestiinalaiset Jerusalemista ja ryhtyessä Israelin kunkuksi .

    Äänestä

  • 15+20 kirjoitti:

    ei Nebukadnessarin aikaan vaan rauhanruhtinaan tuhotessa ne ja ajaessa saman tien palestiinalaiset Jerusalemista ja ryhtyessä Israelin kunkuksi .

    On odotettavissa seuraavan suursodan aikana; koska: puoli Jerusalemia, "valloitetaan" ja raju sekä koko Isreelin olemassa oloa uhkaava tilanne pääsee syntymää. Onneksi tämä vitsaus kohtaa hyökkääviä joukkoja:

    >> Ja tämä on oleva vitsaus, jolla Herra lyö niitä kansoja; jotka sotivat Jerusalemia vastaan: Hän mädättää siltä kansalta lihan, kun se vielä seisoo jaloillaan, sen silmät mätänevät kuopissansa, ja sen kieli mätänee sen suussa. > kolmas osa siitä jää jäljelle, joka viedään vielä puhdistuksen tuleen: Sak.13:8,9.

    Äänestä

  • 15+20 kirjoitti:

    Nebukadnessarin valloitusyrityksen jälkeen ja Hesekiel itse myönsi sen, Egyptiä ei edes Saarisalo pysty selittämään valloitetuksi tai sen olleen 40 vuotta autoina ja kansan maanpaossa . Usko jo Balttis, Saarisalo ei ole luotettava lähde, vaan huono apologeetti .

    Ja jopa iitse Jumala osoitti inhimillisiä piirteitä, mm. katuessaan tehneesä ihmisen maan päälle, silloin kun maa oli tullut täytee jäkivaltaa, ja "jumalan pojat" ottivat vaimoikseen maan tyttäristä, ketkä parhaiksi, vain katsoivat - tavallisten miesten jäädessä: suomalaisugrilaista ilmaisua käyttäen: "vain soittelemaan lehdellä", ja katsoen perään kun heidän naisensa vietiin "vieraille ja muukalaisille vaimoiksi". On aika selvää ettei mikää "profeesuurikaan" takaa erehtymättömyyttä, vaan sen kritiikitön kunniottaminen tai palvominen, johtaisi jopa suoranaiseen epäjumalansa palvelmiseen, johon ainakaan minä en hauasi osallisua: "teiteen alttarillakaan". En ole koskaan pitänyt Aapelia minään erehtymättömänä, vaan vain ihmisenä jolla on paljon historiallsita tietoa, joskaan ei mitään erehtymätöntä, ja vaikka siteeraan hänen Raamatunkäännöksiään, koska hän pyrkii santarkuuteen, jopa kansankielistä tekstin tyyliasua myöten, en ole aina saamieltä hänen kaikistä "änkyräkäännöksistään" tai niiden ehdottomasta osuvuudesta. Saarisalon tuotanto on kuitenkin mielenkiitoista, ja kansanomaisuudessaan, jopa hellytävän suloista lisäaineistoa, tutkittaessa Raamattua, sen kieliä- ja sen historiaa/argeologiaa.

    Äänestä

  • Voimantorni kirjoitti:

    Missä päin Raamattua Jumalan kerrotaan peruneen Tyyrosta vastaan julistamansa tuomion?

    Raamatussa on paljon asioita jotka eivät vastaa uteliaisuuteemme. Katsos kun kaikki eivät usko vaikka joku kuolleista nousisi ja kertoisi vaikka helvetistä.

    Äänestä

  • uloff kirjoitti:

    Raamatussa on paljon asioita jotka eivät vastaa uteliaisuuteemme. Katsos kun kaikki eivät usko vaikka joku kuolleista nousisi ja kertoisi vaikka helvetistä.

    uskosta, en tiedä miten kristityt käsittävät UT:n, mutta VT ei ole salatiedettä eikä tarkoitus ollut että lakia noudattaisivat vain jotkut "uskovat" (koko tuota käsitettä ei muuten ollut muinoin), vaan koko kansa.Samoin profeetat puhuivat kaikille, jos he erehtyivät, ei se ollut kuulijoiden vika. Itse asiassa erehtymisiä lienee sattunut melko usein , koska laki ilmoittaa että oikean profeetan tunnistaakin vasta jälkeenpäin: sellainen on henkilö jonka ennustukset toteutuivat ...

    Äänestä

  • .... kirjoitti:

    Jäännöksiään myöten, ja se että samanniminen kaupunki on osoitettavasti rakennettu tuhotun jälkeen, ei kenenkään uskoa ole tuhonnut - mutta toki on varmasti skeptikolle herkku pala.

    >>se että samanniminen kaupunki on osoitettavasti rakennettu tuhotun jälkeen, ei kenenkään uskoa ole tuhonnut>>

    Uskoa on olemassa tietenkin monenlaista, vilpittömämpää ja vähemmän vilpitöntä.
    Sillä, että Tyyros on joskus lapioitu mereen, ei kuitata sitä, että ennustuksesta jäi toteutumatta muut oleelliset kohdat kaupungin valloittajan henkilöllisyyteen liittyen sekä autioituksen lopullisuuteen liittyen. Vai mitä ajattelet?

    Raamatun ennustuksen mukaan Tyyrosta EI PITÄNYT ENÄÄ RAKENTAA KOSKAAN UUDELLEEN sen jälkeen, kun Nebukadnessar olisi sen tuhonnut.

    >>mutta toki on varmasti skeptikolle herkku pala>>

    Tyyros on mielestäni yksi konkreettinen esimerkki Raamatun täyttymättömistä ennustuksista.

    Äänestä

  • uloff kirjoitti:

    Raamatussa on paljon asioita jotka eivät vastaa uteliaisuuteemme. Katsos kun kaikki eivät usko vaikka joku kuolleista nousisi ja kertoisi vaikka helvetistä.

    >>Raamatussa on paljon asioita jotka eivät vastaa uteliaisuuteemme>>

    Raamatun mukaan Tyyrosta ei pitäisi olla enää olemassa.
    Niniven tuhon peruuntumiselle annettiin Raamatun teksteissä selvä syy: niniveläisten katuminen ja Jumalan tekemä muutos tuomiopäätöksessään. Siksi Niniven tuhoamista ei toteutettu.

    Mutta mistä kohdasta Raamattua sinä löydät Tyyrosta vastaan esitetyn julistuksen peruutetun?
    Millä sinä osoitttaisit, että tässä ei nyt ole kysymyksessä Raamatun täyttymätön ennustus?

    Miten sinä tekisit eron Raamatun esittämän täyttymättömän ennustuksen ja jonkin toisen pyhänä pidetyn perinnekokoelman esittämän täyttymättömän ennustuksen välille?

    Äänestä

  • helel. kirjoitti:

    Minun nähdäkseni keskustelussa on tullut ilmi, että vanha Tyyros hävitettiin/siirrettiin, joten uusi ei ole enää vanha. Loogista tietysti.
    Kumman Tyyron tienoille Jeesus poistui?

    >>vanha Tyyros hävitettiin/siirrettiin, joten uusi ei ole enää vanha>>

    Sekä vanhan, että uuden Tyyroksen paikka ovat kaikki rakennettuja ja asuttuja:

    http://www.earthspots.com/SpotImages/1211/LebanonTyre.jpg

    Äänestä

  • UPDATE_9157407 kirjoitti:

    Tiedän, minulla on joku käännös printattunakin jossain.

    Ja kysyin josku Piiltä mielipidettä Hanokin 10 viikon profetiaan, mutta hän ei ole vielä vastannut.

    .." -Mielipidettä Hanokin 10 viikon profetiaan ;-"
    On se netisä, mutta olen lukenut sen vasta osittain uudestaan . siitä on aikaa kun sen aiemmin luin.
    Epäilen kumminkin että siinä on aika paljon niitä Juutalaisia Taruja, joista Paulus varoitti. Yksi asia on kuitenkin varma, ; Hanokin kirja ei puolusta kolminaisuutta, ja se saattaa olla syy Kaanonista pudottamiseen.
    ..Kunhan luen lisää...
    -Että saa tuon taas mieleen muistumaan.

    Äänestä

  • Voimantorni kirjoitti:

    >>se että samanniminen kaupunki on osoitettavasti rakennettu tuhotun jälkeen, ei kenenkään uskoa ole tuhonnut>>

    Uskoa on olemassa tietenkin monenlaista, vilpittömämpää ja vähemmän vilpitöntä.
    Sillä, että Tyyros on joskus lapioitu mereen, ei kuitata sitä, että ennustuksesta jäi toteutumatta muut oleelliset kohdat kaupungin valloittajan henkilöllisyyteen liittyen sekä autioituksen lopullisuuteen liittyen. Vai mitä ajattelet?

    Raamatun ennustuksen mukaan Tyyrosta EI PITÄNYT ENÄÄ RAKENTAA KOSKAAN UUDELLEEN sen jälkeen, kun Nebukadnessar olisi sen tuhonnut.

    >>mutta toki on varmasti skeptikolle herkku pala>>

    Tyyros on mielestäni yksi konkreettinen esimerkki Raamatun täyttymättömistä ennustuksista.

    Vaikka silloin Tyyron nimellä rakennetun kaupungin tuhon syytä ei tunnetakaan, ja onhan se melko selvä päätepiste että se lapioiteen merten syvyyksiin - toki sen jälkeen on saman nimisiä kaupunkeja rakennettu uuteen paikaan - sitä ei käy kiistäminen. Homma meni uusiin puihinkin ehkä, profetaalisestikin kuten sivustolla on myös pyritty osoittamaan. - mutta vanhan Tyyron raunioitumisen syytä ei tunneta, joten se jäänee toistaiseksi historiaan hämärään eikä asiasta siltä osin voi "pekuloida suuntaan tai toiseen", mutta raunioina se oli anikin Aleksanteri Suuren aikoihin, kun hän pyrki valloittamaan Uutta Tyyroa joka sijaitsi uudella paikalla.

    Äänestä

  • uloff kirjoitti:

    Raamatussa on paljon asioita jotka eivät vastaa uteliaisuuteemme. Katsos kun kaikki eivät usko vaikka joku kuolleista nousisi ja kertoisi vaikka helvetistä.

    Tämä on ehdottomasti totta.

    Äänestä

  • 15+20 kirjoitti:

    uskosta, en tiedä miten kristityt käsittävät UT:n, mutta VT ei ole salatiedettä eikä tarkoitus ollut että lakia noudattaisivat vain jotkut "uskovat" (koko tuota käsitettä ei muuten ollut muinoin), vaan koko kansa.Samoin profeetat puhuivat kaikille, jos he erehtyivät, ei se ollut kuulijoiden vika. Itse asiassa erehtymisiä lienee sattunut melko usein , koska laki ilmoittaa että oikean profeetan tunnistaakin vasta jälkeenpäin: sellainen on henkilö jonka ennustukset toteutuivat ...

    Aiemmin oli yleistä että ihmiset ilman muuta uskoivat eri jumaliin, joita sitten piisasikin kaikkeen tarkoitukseen.
    Ihmiset elivät symbioosissa jumalien kanssa, ei ollut sellasita käsitystä luultavsti kuin usko.
    Täten on selvää että on puhuttu koko kansasta, sittemmin ajan kuluessa asioita on kyseenalaistettu lisää koko ajan, ja jumalilta on ehkä vaadittu konkreettisempia toimia?
    Jumalan olemassaolon kyseenalaistaminen vaatii monimutkaisempia "selityksiä" ja enemmän mystiikkaa, jotta ei päädyttäisi toteamaan ettei jumalia ole olemassa, ainakaan sellaisia kuin on kuviteltu.

    Maanantaipäivän löysä mietelause.

    Äänestä

  • .... kirjoitti:

    Vaikka silloin Tyyron nimellä rakennetun kaupungin tuhon syytä ei tunnetakaan, ja onhan se melko selvä päätepiste että se lapioiteen merten syvyyksiin - toki sen jälkeen on saman nimisiä kaupunkeja rakennettu uuteen paikaan - sitä ei käy kiistäminen. Homma meni uusiin puihinkin ehkä, profetaalisestikin kuten sivustolla on myös pyritty osoittamaan. - mutta vanhan Tyyron raunioitumisen syytä ei tunneta, joten se jäänee toistaiseksi historiaan hämärään eikä asiasta siltä osin voi "pekuloida suuntaan tai toiseen", mutta raunioina se oli anikin Aleksanteri Suuren aikoihin, kun hän pyrki valloittamaan Uutta Tyyroa joka sijaitsi uudella paikalla.

    >>vanhan Tyyron raunioitumisen syytä ei tunneta, joten se jäänee toistaiseksi historiaan hämärään>>

    Mutta kun vanhankin Tyyron alueella asutaan nykyään. Kuten kuvasta näkyy:
    http://www.earthspots.com/SpotImages/1211/LebanonTyre.jpg

    Hesekielin ennustuksen mukaan siellä ei pitäisi enää olla asutusta Nebun vierailun jälkeen.
    Miksi tämä on niin vaikea asia ymmärtää?

    >>eikä asiasta siltä osin voi "pekuloida suuntaan tai toiseen">>

    Minä ymmärrän hyvin, miksi Raamatun jumalallisuudesta kiinni pitävä henkilö ei sen syvemmin halua tutkia tätä aihetta, suorien ja rehellisten johtopäätösten vetämisestä puhumattakaan.

    >>mutta raunioina se oli anikin Aleksanteri Suuren aikoihin>>

    Tyyroksen olisi pitänyt olla raunioina heti Nebukadnessarin käynnin jälkeen, ja PYSYÄ sellaisena "hamaan ikiaikoihin asti" (Hes. 26:21).

    >Hesekielin ennustuksen mukaan siellä ei pitäisi enää olla asutusta Nebun vierailun jälkeen.
    Miksi tämä on niin vaikea asia ymmärtää?>

    Jumalalla on aina tarkoitus kun tuomioprofetia tulee. Hänelle ei ole mieleen Jumalattoman kuolema. Tyyro sai lisäaikaa kun Nebu ei onnistunut. Kansa oli ilmeisesti tehnyt parannusta synneistään.

    >Tyyroksen olisi pitänyt olla raunioina heti Nebukadnessarin käynnin jälkeen, ja PYSYÄ sellaisena "hamaan ikiaikoihin asti" (Hes. 26:21).>

    Jakeesta 15 alkaa uusi asiayhteys. Siinä annetaan ymmärtää että Tyyrolle kävisi samoin kuin Koorahin joukoille.

    tapahtumat kirjattiin omien tai vieraiden jumalien tiliin. Kuivuus ja kato:jumalat olivat suuttuneet, häviö taistelussa : sama juttu.
    Israelilaiset tulkitsivat näin omat kohtalonsa: jos hävittiin suurvallalle, ei se johtunut voimasuhteista eikä omasta tyhmästä käytöksestä, vaan siitä että oli loukattu JHWH:ea joka siksi antoi vihollisen voittaa. Molempien valtioiden tuho johtui siitä että uutta alueellista suurvaltaa härnättiin, Israel liittoutui Assyyrian vihollisten kanssa ja Juudan kuningas arveli että saman voi ihan hyvin tehdä Babylonialle...

    Profeetoilla on usein tämä "jos", jos Jumalan viha saadaan pois, silloin ongelma johon ollaan jouduttu sen vuoksi, katoaa saman tien, Hesekiel ei kuitenkaan käytä tätä takaporttia puhuessaan Tyyrosta tai Egyptistä vaikka mahdollisuus oli olemassa myös ei-israelilaisten kansojen osalta .

    Äänestä

  • uloff kirjoitti:

    >Hesekielin ennustuksen mukaan siellä ei pitäisi enää olla asutusta Nebun vierailun jälkeen.
    Miksi tämä on niin vaikea asia ymmärtää?>

    Jumalalla on aina tarkoitus kun tuomioprofetia tulee. Hänelle ei ole mieleen Jumalattoman kuolema. Tyyro sai lisäaikaa kun Nebu ei onnistunut. Kansa oli ilmeisesti tehnyt parannusta synneistään.

    >Tyyroksen olisi pitänyt olla raunioina heti Nebukadnessarin käynnin jälkeen, ja PYSYÄ sellaisena "hamaan ikiaikoihin asti" (Hes. 26:21).>

    Jakeesta 15 alkaa uusi asiayhteys. Siinä annetaan ymmärtää että Tyyrolle kävisi samoin kuin Koorahin joukoille.

    >>Jumalalla on aina tarkoitus kun tuomioprofetia tulee>>

    Mikä saa sinut uskomaan, että Hesekielin teksti oli ylipäätään Jumalalta tullut profetia? Eihän sen sisältämät ennustukset toteutuneet sen enempää kuin Vartiotorni-seurankaan esittämät ennustukset, esimerkiksi nämä:

    ”Me voimme odottaa sen tähden luottavaisina, että 1925 tulee olemaan Aabrahamin, Iisakin ja Jaakobin ja muinaisten uskollisten profeettojen palaamisvuosi - - inhimillisen täydellisyyden tilaan” (Miljoonat, jotka nyt elävät, eivät kuole koskaan 1920, sivu 65)

    "Kuitenkin me voimme olla varmoja seuraavasta: 1970-luku on näkevä ihmiskunnan historian vaikeimman ajan." (Herätkää! 8. joulukuuta 1968)

    "Apostoli Paavali työskenteli kristillisen lähetystoiminnan eturintamassa. Lisäksi hän laski perustuksen työlle, joka saatettaisiin loppuun tällä 1900-luvulla." (Vartiotorni 1. tammikuuta 1989 s. 12)

    >>Hänelle ei ole mieleen Jumalattoman kuolema>>

    Mutta silti me luemme jatkuvasti Vanhan testamentin lehdiltä siitä, kuinka tämä väkivaltainen Jahve teurasti läjäpäin ihmisiä (myös täysin syyttömiä yksilöitä) ja kaikesta päätellen vielä nautti tällaisesta. Tässä yksi esimerkki väkivallalla hekumoimisesta:

    "Minä nostan käteni taivasta kohti ja sanon: Niin totta kuin minä elän iankaikkisesti, kun minä teroitan miekkani salaman, kun minun käteni ryhtyy tuomiota pitämään, niin minä kostan vastustajilleni ja maksan vihamiehilleni. Minä annan nuolteni juopua verestä - ja minun miekkani syö lihaa - surmattujen ja vangittujen verestä, vihollispäällikköjen päistä. Riemuiten ylistäkää, te pakanakansat, hänen kansaansa, sillä hän kostaa palvelijoittensa veren; hän antaa koston kohdata vastustajiansa ja toimittaa sovituksen maallensa, kansallensa." - 5. Moos. 32:40-43

    >>Tyyro sai lisäaikaa kun Nebu ei onnistunut.>>

    Maineestaan erityisen tarkka Jahve ei kuitenkaan sitten viitsinyt oikaista asiaa Raamattuun, vai... Kyllä menee jo melkoiseksi tuo selittely.

    >>Kansa oli ilmeisesti tehnyt parannusta synneistään>>

    Jep jep... ehtaa selittelyä tämä on. Raamatun ilmeisiä ristiriitoja peitellään keksimällä itse puuttuvat osat tarinasta. Ilmeisesti ovat tämänkin pahan maailman ihmiset tehneet parannusta synneistään oikein urakalla aina tuolta 1800-luvun lopulta asti, kun joka ikinen Vartiotorni-seuran Jumalan suulla puhuma ennustus maailmanlopusta onkin peruttu.

    >>Jakeesta 15 alkaa uusi asiayhteys>>

    Tuollakaan verukkeella et saa selitettyä pois sitä tosiasiaa, että Hesekielin 26. luku (sekä ennen jaetta 15, että sen jälkeen) lupaa Tyyrokselle lopullista autoitusta Nebukadnessarin johdolla.

    Ja katsoa tarkaan, se selonteko, jonka myös Hesekiel itse aiheesta anataa. Tyyroa vastaan nostetaan:

    >> Katso minä käyn sinun kimpuusi, Tyyro, ja nostatan monet kansat sinua vastaan, niinkuin meri nostaa aaltonsa. Ne hävittävät Tyyron muurit, repivät maahan sen tornit, ja minä lakaisen pois sen tomunkin ja panan sen paljaaksi kallioksi. Siitä tulee verkkojen kuivauspaikka... >> tämän toteutti yhtenä aaltona: Aleksanteri Suuri joka, upotti vanhan Tyyron rauniot mereen. Sitä ei enää siis voinut "kunnostaa" tai rakentaa tämän jälkeen uudellleen, sillä se makasi meren pohjassa, muureineen ja torneineen.

    >Tuollakaan verukkeella et saa selitettyä pois sitä tosiasiaa, että Hesekielin 26. luku (sekä ennen jaetta 15, että sen jälkeen) lupaa Tyyrokselle lopullista autoitusta Nebukadnessarin johdolla.>

    Raamattu on monikerroksinen kirja. Esim. Jeesusta sanotaan esikoiseksi ym. Jumalalla on oma ajanlasku kun jossain sanotaan että Hän on pojassaan suunnitellut ENNEN ikuisia aikoja. Tyyrokin on monikerroksinen kun siitä puhutaan niin paljon.

    Esim. Hes.26:12-14 jakeet eivät enää puhu erityisesti Nebusta eikä Hesekiel käytä yksikön kolmatta persoonaa eli häntä vaan on alkanut puhumaan epämääräisemmin heistä.

    Äänestä

  • helel. kirjoitti:

    Minun nähdäkseni keskustelussa on tullut ilmi, että vanha Tyyros hävitettiin/siirrettiin, joten uusi ei ole enää vanha. Loogista tietysti.
    Kumman Tyyron tienoille Jeesus poistui?

    >>Minun nähdäkseni keskustelussa on tullut ilmi, että vanha Tyyros hävitettiin/siirrettiin,

    Nokun ei siirretty minnekään. Nebu ei täyttänyt Raamatun ennustusta, sen teki vasta A Suuri, pengertämällä. Jos asiasta on rehellisesti kiinnostunut, niin kannattaa ottaa selvää asioista.

    >>joten uusi ei ole enää vanha.

    Ei ole uutta eikä vanhaa, on vaan jatkettu pengerrystä niin, että nyt kyseessä on lähinnä niemi.

    >>Kumman Tyyron tienoille Jeesus poistui?

    Kerro ihnmeessä mistä kahdesta eri paikasta sinä kirjoittelet?

    Äänestä

  • Voimantorni kirjoitti:

    >>vanha Tyyros hävitettiin/siirrettiin, joten uusi ei ole enää vanha>>

    Sekä vanhan, että uuden Tyyroksen paikka ovat kaikki rakennettuja ja asuttuja:

    http://www.earthspots.com/SpotImages/1211/LebanonTyre.jpg

    >>Sekä vanhan, että uuden Tyyroksen paikka ovat kaikki rakennettuja ja asuttuja:

    Vt-seuran mukaan asutettu jopa useampia kertoja:

    ”Vaikka Aleksanteri tuhosi Tyroksen kaupungin täydellisesti, se rakennettiin uudelleen seleukidien aikana, ja ensimmäisellä vuosisadalla se oli huomattava Välimeren satama, johon laivojen oli tapana poiketa.” (it-2-FI sivu 1183)

    “In the years that followed Alexander’s conquest of Tyre, the island city managed to rebuild itself a number of times, only to be conquered by many nations.” (w59 May 15 page 311)

    Paratiisikirja on samoilla linjoilla, mutta lisäksi väittää tosiasioiden vastaisesti, että Raamatun ennustus olisi toteutunut:

    ”Se mahtava valli, jonka Tyyro rakensi suojakseen merenkävijä- ja kauppamahtina, ei kestänyt kreikkalaisen valloittajan Aleksanteri Suuren strategiaa vuonna 332 eaa. ....Vuosia myöhemmin Tyyro rakennettiin uudelleen, mutta ei se eikä Siidon saavuttanut enää sitä vahvaa kaupallista asemaa, mikä sillä oli ollut, ennen kuin sitä vastaan lausuttu ’Jehovan sana’ toteutui.” (pm-FI sivu 260)

    Äänestä

  • .... kirjoitti:

    Vaikka silloin Tyyron nimellä rakennetun kaupungin tuhon syytä ei tunnetakaan, ja onhan se melko selvä päätepiste että se lapioiteen merten syvyyksiin - toki sen jälkeen on saman nimisiä kaupunkeja rakennettu uuteen paikaan - sitä ei käy kiistäminen. Homma meni uusiin puihinkin ehkä, profetaalisestikin kuten sivustolla on myös pyritty osoittamaan. - mutta vanhan Tyyron raunioitumisen syytä ei tunneta, joten se jäänee toistaiseksi historiaan hämärään eikä asiasta siltä osin voi "pekuloida suuntaan tai toiseen", mutta raunioina se oli anikin Aleksanteri Suuren aikoihin, kun hän pyrki valloittamaan Uutta Tyyroa joka sijaitsi uudella paikalla.

    >>Vaikka silloin Tyyron nimellä rakennetun kaupungin tuhon syytä ei tunnetakaan, ja onhan se melko selvä päätepiste että se lapioiteen merten syvyyksiin - toki sen jälkeen on saman nimisiä kaupunkeja rakennettu uuteen paikaan - sitä ei käy kiistäminen.

    Kertoisitko asiasta hieman yksityiskohtaisemmin?

    Äänestä

  • helel. kirjoitti:

    "Vaikka Aleksanteri tuhosi Tyroksen kaupungin täydellisesti,"

    Eli tuhottiin, joten ensimmäinen puoli ennustusta oikein.

    Ja jos vanhan tyyron tomut lapioitiin mereen (aika homma muuten), niin toinen puolikin täyttyi.

    Vaikka kaupunki onkin nykyään kaunis ja kukoistava, niin ei pidä nyt sentään liikoja vaatia profeetoiltakaan.
    Meni liki kummiskin. :D

    >>Eli tuhottiin, joten ensimmäinen puoli ennustusta oikein.

    Samaan malliin kai sitten kun Jeesuksen paluulupauksenkin kohdalla, puolet onnistui, siis se lupailupuoli.

    >>Ja jos vanhan tyyron tomut lapioitiin mereen (aika homma muuten), niin toinen puolikin täyttyi.

    Jos jotain lapioitiin, niin lapioitiin pengertä Tyroon.

    >>Vaikka kaupunki onkin nykyään kaunis ja kukoistava, niin ei pidä nyt sentään liikoja vaatia profeetoiltakaan.

    Hese meni retkuun, mitä sitä ihmettelemään sen syvällisemmin. Nyt olemme jehovantodistajuutta käsittelevällä palstalla ja Vt-seura väittää (aika ajoin) Hesen osuneen täysin oikeaan.

    Äänestä

  • Markku_Meilo kirjoitti:

    >>Minun nähdäkseni keskustelussa on tullut ilmi, että vanha Tyyros hävitettiin/siirrettiin,

    Nokun ei siirretty minnekään. Nebu ei täyttänyt Raamatun ennustusta, sen teki vasta A Suuri, pengertämällä. Jos asiasta on rehellisesti kiinnostunut, niin kannattaa ottaa selvää asioista.

    >>joten uusi ei ole enää vanha.

    Ei ole uutta eikä vanhaa, on vaan jatkettu pengerrystä niin, että nyt kyseessä on lähinnä niemi.

    >>Kumman Tyyron tienoille Jeesus poistui?

    Kerro ihnmeessä mistä kahdesta eri paikasta sinä kirjoittelet?

    Niin ymmärrät että sekä Nebu että Egypti ja Persiakin, ja Aleksanteri Suurin joukot lapiovat mereen: vanhan mantereella sijainneen Tyyron (hepr. Sor) rauniot, eli profetiassa mainitut "muurit ja tornit" - kijaimellisesti - kun Aleksanteri rakennutti kannasta: alk. 332 eKr. vallatakseen meren saarelle rakennetun uuden Tyyron valtaamiseksi, joka vallattiin 315 eKr. Jeesus kävi uuden Tyyron alueella Mark.7:24; Matt.15:21; ja uudessa Tyyrossa oli mm. kristillinen seurakunta, jonka vieraana Paavali viipyi seitsemän päivää: Apt.21:3-6.

    Kysessä on saari, jolle uusi Tyyro rakennettiin, ja vanha Tyyro "torneineen ja muureineen ruodattiin meren syvyyksiin" -- aivan kuten profetiossa ennustettiinkin kansojen hyökkäysaaltojen seurauksena: Hes.26:1-4. Tarkkoja historiantietoja vanhan Tyyron tuhosta ei ole, mutta se on tiedossa että Vanha Tyyro, joka sijaitsi mantereella on rauniokasana, kun se mereen lapiotiin.

    Äänestä

  • yxz kirjoitti:

    Hyökkäsivät Vanhaa Tyyroa vastaan, mutta Aleksanterin joukot lapiovat sen valmiit rauniot mereen.

    Äänestä

  • yxz kirjoitti:

    Niin ymmärrät että sekä Nebu että Egypti ja Persiakin, ja Aleksanteri Suurin joukot lapiovat mereen: vanhan mantereella sijainneen Tyyron (hepr. Sor) rauniot, eli profetiassa mainitut "muurit ja tornit" - kijaimellisesti - kun Aleksanteri rakennutti kannasta: alk. 332 eKr. vallatakseen meren saarelle rakennetun uuden Tyyron valtaamiseksi, joka vallattiin 315 eKr. Jeesus kävi uuden Tyyron alueella Mark.7:24; Matt.15:21; ja uudessa Tyyrossa oli mm. kristillinen seurakunta, jonka vieraana Paavali viipyi seitsemän päivää: Apt.21:3-6.

    Kysessä on saari, jolle uusi Tyyro rakennettiin, ja vanha Tyyro "torneineen ja muureineen ruodattiin meren syvyyksiin" -- aivan kuten profetiossa ennustettiinkin kansojen hyökkäysaaltojen seurauksena: Hes.26:1-4. Tarkkoja historiantietoja vanhan Tyyron tuhosta ei ole, mutta se on tiedossa että Vanha Tyyro, joka sijaitsi mantereella on rauniokasana, kun se mereen lapiotiin.

    >>Kysessä on saari, jolle uusi Tyyro rakennettiin,

    Ai jaa, kuka tuon uuden rakensi? Ei ainakaan A Suuri, joka tappoi osan T:n asukkaista ja vei osan orjiksi.

    >> ja vanha Tyyro "torneineen ja muureineen ruodattiin meren syvyyksiin" --

    Ja mikä nyt sitten on Raamatun Hesen mukaista asumatonta Tyrosta?

    Ja varkkojenkuivauspaikka.

    Äänestä

  • uloff kirjoitti:

    >Tuollakaan verukkeella et saa selitettyä pois sitä tosiasiaa, että Hesekielin 26. luku (sekä ennen jaetta 15, että sen jälkeen) lupaa Tyyrokselle lopullista autoitusta Nebukadnessarin johdolla.>

    Raamattu on monikerroksinen kirja. Esim. Jeesusta sanotaan esikoiseksi ym. Jumalalla on oma ajanlasku kun jossain sanotaan että Hän on pojassaan suunnitellut ENNEN ikuisia aikoja. Tyyrokin on monikerroksinen kun siitä puhutaan niin paljon.

    Esim. Hes.26:12-14 jakeet eivät enää puhu erityisesti Nebusta eikä Hesekiel käytä yksikön kolmatta persoonaa eli häntä vaan on alkanut puhumaan epämääräisemmin heistä.

    >>Raamattu on monikerroksinen kirja>>

    Tuo on yksi tapa selitellä Raamatun ristiriidat pois näköpiiristä.
    Itse ajattelen niin, että täydellinen luoja-jumala kykenisi varmasti kirjoituttamaan Sanansa sellaiseen muotoon, ettei se olisi miltään osin ristiriidassa todellisuuden kanssa (mahdollisesta monikerroksisuudestaan huolimatta).

    >>Tyyrokin on monikerroksinen kun siitä puhutaan niin paljon>>

    Minusta tuntuu, että Tyyroksesta puhuttiin "Jumalan suulla" vähän liikaakin.
    Kun yksiselitteinen ennustus ei sitten toteutunutkaan, pyritään koko homma selittämään Raamatun "monikerroksisuudella". Se ei kuitenkaan poista sitä tosiasiaa, että kyseinen ennustus oli uutisankka.

    Ei täyttynyt koskaan myöskään Hesekielin 29. luvussa ennustettu Egyptin 40-vuotinen autioitus, johtuuko tämäkin mahdollisesti Raamatun "monikerroksisuudesta"?

    >>Esim. Hes.26:12-14 jakeet eivät enää puhu erityisesti Nebusta eikä Hesekiel käytä yksikön kolmatta persoonaa>>

    Höpö höpö. Seitsemännessä jakeessa mainitaan Tyyroksen lopettaja Nebukadressar nimeltä, vieläpä hänen tuhovoimaansa ylistäen. Kymmenennessä jakeessa viitataan edelleen samaan Nebukadressariin sanomalla "hänen hevostensa paljous". Samoin on seuraavassa jakeessa. Mikä saa sinut uskomaan, että kun kahdestoista jae alkaa sanoilla "He riistävät sinun rikkautesi ja ryöstävät kauppatavarasi, repivät muurisi maahan" olisikin ennustuksen päähenkilöt vaihtuneet joksikin toisiksi kuin edeltävissä jakeissa? Tarinan kerronta etenee yhtenäisesti läpi koko 26. luvun.

    >>Hes.26:12-14 jakeet eivät enää puhu erityisesti Nebusta>>

    Kenestä siinä sitten sinun mielestäsi puhutaan? Annettiinko siinä välissä jonkin toisen valloittajan nimi?

    "Minä panen sinut paljaaksi kallioksi, sinusta tulee verkkojen kuivauspaikka, eikä sinua enää rakenneta. Sillä minä, Herra, olen puhunut, sanoo Herra, Herra." - Hes. 26:14

    Eikö tässä puhuttu Tyyroksesta? Myös jakeen 14 jälkeen kerronta jatkuu samanlaisena:

    "Sinut minä panen kauhuksi, sinua ei sitten enää ole; ja jos sinua etsitään, ei sinua enää löydy, hamaan ikiaikoihin asti, sanoo Herra, Herra." - Hes. 26:21

    Eikö tässäkin puhuttu Tyyroksesta? Jos ei, niin onko sinulla parempia ehdotuksia, mistä siinä puhuttiin?
    Edellisessä jakeessa sanottiin vielä näin: "ettei sinussa asuttaisi". Tästä huomaamme, ettei 26. luvun lopussakaan kyse ollut mistään muusta kuin konkreettisesta Tyyroksen kaupungista.

    Äänestä

  • Markku_Meilo kirjoitti:

    >>Kysessä on saari, jolle uusi Tyyro rakennettiin,

    Ai jaa, kuka tuon uuden rakensi? Ei ainakaan A Suuri, joka tappoi osan T:n asukkaista ja vei osan orjiksi.

    >> ja vanha Tyyro "torneineen ja muureineen ruodattiin meren syvyyksiin" --

    Ja mikä nyt sitten on Raamatun Hesen mukaista asumatonta Tyrosta?

    Mahdollisesta Nebukadressarin hävityksestä, mutta se tiedättän että Vanhan Tyyron rauniot päätyivät lakaistuina merten syvyyksiin.

    Äänestä

  • Balttis kirjoitti:

    Ja katsoa tarkaan, se selonteko, jonka myös Hesekiel itse aiheesta anataa. Tyyroa vastaan nostetaan:

    >> Katso minä käyn sinun kimpuusi, Tyyro, ja nostatan monet kansat sinua vastaan, niinkuin meri nostaa aaltonsa. Ne hävittävät Tyyron muurit, repivät maahan sen tornit, ja minä lakaisen pois sen tomunkin ja panan sen paljaaksi kallioksi. Siitä tulee verkkojen kuivauspaikka... >> tämän toteutti yhtenä aaltona: Aleksanteri Suuri joka, upotti vanhan Tyyron rauniot mereen. Sitä ei enää siis voinut "kunnostaa" tai rakentaa tämän jälkeen uudellleen, sillä se makasi meren pohjassa, muureineen ja torneineen.

    >>Katso minä käyn sinun kimpuusi, Tyyro, ja nostatan monet kansat sinua vastaan, niinkuin meri nostaa aaltonsa.>>

    Miten tuo mitätöi sen, että ennustuksessa nimenomaan mainitaan Nebukadressar Tyyroksen valloittajaksi? Raamattu on ristiriitoja täynnä oleva kirjakokoelma, joten tämä Hesekielin 26. luvun sekametelisoppa ei ole ollenkaan ainut laatuaan. - Kerropa minulle, kun ehdit, että mikä sitten olisi osoitus täyttymättömästä ennustuksesta, ellei tämä sitä ole.

    Lisäksi Tyyroksen piti kokonaan hävitä maailmankartalta asuttuna kaupunkina uhkumasta maineikkaalla historiallaan. Miksi se on siellä vielä tänäkin päivänä muistuttamassa ihmisille, kuinka suuri ja mahtava kaupunki se aikoinaan oli:

    "Phoenician Tyre was queen of the seas, an island city of unprecedented splendor.
    She grew wealthy from her far-reaching colonies and her industries of purple-dyed textiles. But she also attracted the attention of jealous conquerors among them the Babylonian King Nebuchadnezzar and Alexander the Great."

    "Near the market you will see a busy fisherman's port, in Phoenician times referred to as the "Sidonian" port because it faced north towards Sidon. Walk along the port with the sea on your right and you enter the city's Christian Quarter, a picturesque area of narrow streets, traditional architecture, and the Seat of the Maronite bishop of Tyre and the Holy land."

    http://www.tyrefestival.com/history.shtml

    Äänestä

  • Voimantorni kirjoitti:

    >>Katso minä käyn sinun kimpuusi, Tyyro, ja nostatan monet kansat sinua vastaan, niinkuin meri nostaa aaltonsa.>>

    Miten tuo mitätöi sen, että ennustuksessa nimenomaan mainitaan Nebukadressar Tyyroksen valloittajaksi? Raamattu on ristiriitoja täynnä oleva kirjakokoelma, joten tämä Hesekielin 26. luvun sekametelisoppa ei ole ollenkaan ainut laatuaan. - Kerropa minulle, kun ehdit, että mikä sitten olisi osoitus täyttymättömästä ennustuksesta, ellei tämä sitä ole.

    Lisäksi Tyyroksen piti kokonaan hävitä maailmankartalta asuttuna kaupunkina uhkumasta maineikkaalla historiallaan. Miksi se on siellä vielä tänäkin päivänä muistuttamassa ihmisille, kuinka suuri ja mahtava kaupunki se aikoinaan oli:

    "Phoenician Tyre was queen of the seas, an island city of unprecedented splendor.
    She grew wealthy from her far-reaching colonies and her industries of purple-dyed textiles. But she also attracted the attention of jealous conquerors among them the Babylonian King Nebuchadnezzar and Alexander the Great."

    "Near the market you will see a busy fisherman's port, in Phoenician times referred to as the "Sidonian" port because it faced north towards Sidon. Walk along the port with the sea on your right and you enter the city's Christian Quarter, a picturesque area of narrow streets, traditional architecture, and the Seat of the Maronite bishop of Tyre and the Holy land."

    http://www.tyrefestival.com/history.shtml

    Nebukadressarin hävityksestä, mutta sen tiedämme että: mantereella sijainne vanhan Tyyron, rauniot: muureineen ja torneineen: Aleksanteri Suuri joukkoineen lakaisi merten syvyyksiin.

    Äänestä

  • yxz kirjoitti:

    Mahdollisesta Nebukadressarin hävityksestä, mutta se tiedättän että Vanhan Tyyron rauniot päätyivät lakaistuina merten syvyyksiin.

    >>Mahdollisesta Nebukadressarin hävityksestä, mutta se tiedättän että Vanhan Tyyron rauniot päätyivät lakaistuina merten syvyyksiin.

    Häh? Tyron häivytys edellytti saareen karanneiden eliminointia ja se taas tapahtui pengertämällä kulkutie saareen. Täältä voit katsoa ihan kuvista miten se meni.

    http://www.jehovahs-witness.com/10/117647/12.ashx

    Kun kuvat olet katsonut, niin kerrotko missä on uusi ja/tai vanha Tyros ja mikä nykyään on se Hesen ennustuksen asumaton alue?

    Täällä on sitten kuva vuoden 1917 Tyrosta:

    http://www.jehovahs-witness.net/watchtower/bible/117647/16/For-those-not-sick-to-death-of-talking-about-this-607-BCE

    Kuvaussuunta siis se, suunta, jonne Nebu pyrki tuloksettomasti, vaikka Hese oli eri mieltä ennustuksessaan. Ja siis sama suunta, jonne A Suuri suuntasi hävitysreissunsa.

    Eli missä on Raamatussa oleva, Hesen ennustama autio mesta?

    Äänestä

  • Voimantorni kirjoitti:

    >>Raamattu on monikerroksinen kirja>>

    Tuo on yksi tapa selitellä Raamatun ristiriidat pois näköpiiristä.
    Itse ajattelen niin, että täydellinen luoja-jumala kykenisi varmasti kirjoituttamaan Sanansa sellaiseen muotoon, ettei se olisi miltään osin ristiriidassa todellisuuden kanssa (mahdollisesta monikerroksisuudestaan huolimatta).

    >>Tyyrokin on monikerroksinen kun siitä puhutaan niin paljon>>

    Minusta tuntuu, että Tyyroksesta puhuttiin "Jumalan suulla" vähän liikaakin.
    Kun yksiselitteinen ennustus ei sitten toteutunutkaan, pyritään koko homma selittämään Raamatun "monikerroksisuudella". Se ei kuitenkaan poista sitä tosiasiaa, että kyseinen ennustus oli uutisankka.

    Ei täyttynyt koskaan myöskään Hesekielin 29. luvussa ennustettu Egyptin 40-vuotinen autioitus, johtuuko tämäkin mahdollisesti Raamatun "monikerroksisuudesta"?

    >>Esim. Hes.26:12-14 jakeet eivät enää puhu erityisesti Nebusta eikä Hesekiel käytä yksikön kolmatta persoonaa>>

    Höpö höpö. Seitsemännessä jakeessa mainitaan Tyyroksen lopettaja Nebukadressar nimeltä, vieläpä hänen tuhovoimaansa ylistäen. Kymmenennessä jakeessa viitataan edelleen samaan Nebukadressariin sanomalla "hänen hevostensa paljous". Samoin on seuraavassa jakeessa. Mikä saa sinut uskomaan, että kun kahdestoista jae alkaa sanoilla "He riistävät sinun rikkautesi ja ryöstävät kauppatavarasi, repivät muurisi maahan" olisikin ennustuksen päähenkilöt vaihtuneet joksikin toisiksi kuin edeltävissä jakeissa? Tarinan kerronta etenee yhtenäisesti läpi koko 26. luvun.

    >>Hes.26:12-14 jakeet eivät enää puhu erityisesti Nebusta>>

    Kenestä siinä sitten sinun mielestäsi puhutaan? Annettiinko siinä välissä jonkin toisen valloittajan nimi?

    "Minä panen sinut paljaaksi kallioksi, sinusta tulee verkkojen kuivauspaikka, eikä sinua enää rakenneta. Sillä minä, Herra, olen puhunut, sanoo Herra, Herra." - Hes. 26:14

    Eikö tässä puhuttu Tyyroksesta? Myös jakeen 14 jälkeen kerronta jatkuu samanlaisena:

    "Sinut minä panen kauhuksi, sinua ei sitten enää ole; ja jos sinua etsitään, ei sinua enää löydy, hamaan ikiaikoihin asti, sanoo Herra, Herra." - Hes. 26:21

    Eikö tässäkin puhuttu Tyyroksesta? Jos ei, niin onko sinulla parempia ehdotuksia, mistä siinä puhuttiin?
    Edellisessä jakeessa sanottiin vielä näin: "ettei sinussa asuttaisi". Tästä huomaamme, ettei 26. luvun lopussakaan kyse ollut mistään muusta kuin konkreettisesta Tyyroksen kaupungista.

    >> Nostan monet kansat sinua vastaan, niinkuin meri nostaa aaltonsa.

    Äänestä

  • yxz kirjoitti:

    Ja varkkojenkuivauspaikka.

    >>Ja varkkojenkuivauspaikka.

    Ja kuitenkin Jeesus sekä Paavali käppäilivät seudulla ja Pietari oli nyreissään Tyroksen asukkaille - siis ihan vaan Raamatun perusteella?

    Olisiko mahdollista näyttää se verkkojenkuivatuspaikka vaikka GoogleEarthin linkillä?

    Äänestä

  • Markku_Meilo kirjoitti:

    >>Mahdollisesta Nebukadressarin hävityksestä, mutta se tiedättän että Vanhan Tyyron rauniot päätyivät lakaistuina merten syvyyksiin.

    Häh? Tyron häivytys edellytti saareen karanneiden eliminointia ja se taas tapahtui pengertämällä kulkutie saareen. Täältä voit katsoa ihan kuvista miten se meni.

    http://www.jehovahs-witness.com/10/117647/12.ashx

    Kun kuvat olet katsonut, niin kerrotko missä on uusi ja/tai vanha Tyros ja mikä nykyään on se Hesen ennustuksen asumaton alue?

    Täällä on sitten kuva vuoden 1917 Tyrosta:

    http://www.jehovahs-witness.net/watchtower/bible/117647/16/For-those-not-sick-to-death-of-talking-about-this-607-BCE

    Kuvaussuunta siis se, suunta, jonne Nebu pyrki tuloksettomasti, vaikka Hese oli eri mieltä ennustuksessaan. Ja siis sama suunta, jonne A Suuri suuntasi hävitysreissunsa.

    Eli missä on Raamatussa oleva, Hesen ennustama autio mesta?

    Juuri niinkuin siitä torneineen ja muureineen ennustettiinkin, ja tämän lopputyön teki Aleksanteri Suuri, joka siirsi rauniot loppusijoitettuina mereen.

    Sen jälkeen kun Aleksanterin joukot olivat sen mereen siirtäneen, oli jäljellä vain ne autiot kalliot.

    Äänestä

  • Balttis kirjoitti:

    >> Nostan monet kansat sinua vastaan, niinkuin meri nostaa aaltonsa.

    >>Myös tämä pitää huomioda >> Nostan monet kansat sinua vastaan, niinkuin meri nostaa aaltonsa. >

    Niin, tämähän on paljon lähempänä sitä todellisuutta, miten Tyrokselle on oikeassa elämässä käynyt.

    Jokin kumma sai kuitenkin tuon Hesekielin luvun kirjoittajan jatkamaan perättömillä väitteillään siitä, että Nebu menee sinne ja hoitaakin yksin koko homman, lopullisesti. Kun luet Hesekielin 26:7-21, niin huomaat juonenkulun olevan aivan saumatonta.

    Joka tapauksessa asian lopputulos - eli se, että Tyyros on nykyäänkin olemassa oleva huomattavan asuttu historiallinen kaupunki - on suorassa ristiriidassa tuon ennustuksen lopputuloksen kansssa (jakeet 14 ja 21).

    Äänestä

  • Markku_Meilo kirjoitti:

    >>Ja varkkojenkuivauspaikka.

    Ja kuitenkin Jeesus sekä Paavali käppäilivät seudulla ja Pietari oli nyreissään Tyroksen asukkaille - siis ihan vaan Raamatun perusteella?

    Olisiko mahdollista näyttää se verkkojenkuivatuspaikka vaikka GoogleEarthin linkillä?

    Kahta eri kaupunkia kohtaloineen yhteen, ja niiden sijaintia sekä historiaa. Uusi Tyyro on eri kaupunki kuin: se vanha Tyyro, joka muureineen ja torneineen päätäyi mereen, ja sen pituinen oli sen kohtalo.

    Äänestä

  • Voimantorni kirjoitti:

    >>Myös tämä pitää huomioda >> Nostan monet kansat sinua vastaan, niinkuin meri nostaa aaltonsa. >

    Niin, tämähän on paljon lähempänä sitä todellisuutta, miten Tyrokselle on oikeassa elämässä käynyt.

    Jokin kumma sai kuitenkin tuon Hesekielin luvun kirjoittajan jatkamaan perättömillä väitteillään siitä, että Nebu menee sinne ja hoitaakin yksin koko homman, lopullisesti. Kun luet Hesekielin 26:7-21, niin huomaat juonenkulun olevan aivan saumatonta.

    Joka tapauksessa asian lopputulos - eli se, että Tyyros on nykyäänkin olemassa oleva huomattavan asuttu historiallinen kaupunki - on suorassa ristiriidassa tuon ennustuksen lopputuloksen kansssa (jakeet 14 ja 21).

    Nebun suorittamasta hävityksestä, mutta se tiedetään että: Aleksenteri Suuri joukoineen lakaisi Vanhan Tyyron "tornien ja muurien rauniot" mereen sijoiltaan, ja sen pituinen se.

    Äänestä

  • yxz kirjoitti:

    Sen jälkeen kun Aleksanterin joukot olivat sen mereen siirtäneen, oli jäljellä vain ne autiot kalliot.

    >>Sen jälkeen kun Aleksanterin joukot olivat sen mereen siirtäneen, oli jäljellä vain ne autiot kalliot.

    Niinpä, osan A Suuri tappoi siihen paikkaan ja osan vei orjiksi. Onko sinun kovionkin vaikea ymmärtää kysymyksiä? Raamatun mukaan Hese ennusti Tyroksen autiuden ihan ikiajoiksi, siis meidän jälkeemmekin.

    Mikä osa Raamatuaikuista Tyrosta on tänään edelleen autiota?

    Äänestä

  • yxz kirjoitti:

    Juuri niinkuin siitä torneineen ja muureineen ennustettiinkin, ja tämän lopputyön teki Aleksanteri Suuri, joka siirsi rauniot loppusijoitettuina mereen.

    >>Juuri niinkuin siitä torneineen ja muureineen ennustettiinkin, ja tämän lopputyön teki Aleksanteri Suuri, joka siirsi rauniot loppusijoitettuina mereen.

    Sehän ei ollut A Suuren päämäärä, hänhän pyrki saarelle karanneen porukan perään.

    Mutta se itse kysymys on siitä Tyroksesta, joka Raamatun mukaan on tänään asumaton, onko sinulla siitä havaintoa?

    Äänestä

  • Balttis kirjoitti:

    Nebukadressarin hävityksestä, mutta sen tiedämme että: mantereella sijainne vanhan Tyyron, rauniot: muureineen ja torneineen: Aleksanteri Suuri joukkoineen lakaisi merten syvyyksiin.

    >>sen tiedämme että: mantereella sijainne vanhan Tyyron, rauniot: muureineen ja torneineen: Aleksanteri Suuri joukkoineen lakaisi merten syvyyksiin>>

    Niin, ja nuo paikat on rakennettu myöhemmin uudelleen tottelemaan nimeä Tyyros, vaikka näin ei missään nimessä pitänyt ennustuksen mukaan käydä:

    "sinusta tulee verkkojen kuivauspaikka, eikä sinua enää rakenneta." (Hes. 26:14)

    Ole hyvä ja katso, miltä nykyään näyttää vanhan Tyyroksen alueet:
    http://www.earthspots.com/SpotImages/1211/LebanonTyre.jpg

    Äänestä

  • yxz kirjoitti:

    Kahta eri kaupunkia kohtaloineen yhteen, ja niiden sijaintia sekä historiaa. Uusi Tyyro on eri kaupunki kuin: se vanha Tyyro, joka muureineen ja torneineen päätäyi mereen, ja sen pituinen oli sen kohtalo.

    >>Kahta eri kaupunkia kohtaloineen yhteen, ja niiden sijaintia sekä historiaa. Uusi Tyyro on eri kaupunki kuin: se vanha Tyyro, joka muureineen ja torneineen päätäyi mereen, ja sen pituinen oli sen kohtalo.

    Miksi sinun on niin vaikea osoittaa missä se Raamatun mukaan autio Tyros on?

    Äänestä

  • Balttis kirjoitti:

    Nebun suorittamasta hävityksestä, mutta se tiedetään että: Aleksenteri Suuri joukoineen lakaisi Vanhan Tyyron "tornien ja muurien rauniot" mereen sijoiltaan, ja sen pituinen se.

    >>Aleksenteri Suuri joukoineen lakaisi Vanhan Tyyron "tornien ja muurien rauniot" mereen sijoiltaan>>

    Ja uusi Tyyros on rakennettu niille sijoilleen, vaikka ennustuksessa nimenomaan julistettiin, että näin ei tule käymään:

    "eikä sinua enää rakenneta" (jae 14)
    "ettei sinussa asuttaisi" (jae 20)
    "ja jos sinua etsitään, ei sinua enää löydy, hamaan ikiaikoihin asti, sanoo Herra, Herra." (jae 21)

    >>ja sen pituinen se>>

    Myöntäisit nyt vaan, että Hesekielin ennustus oli uutisankka.
    Jos ei ollut, niin voisitko antaa minulle (vaikka kuvitteellisen) esimerkin toteutumattomasta ennustuksesta? Mitä kaikkea sinun mielestäsi pitää ennustuksessa mennä pieleen, että sitä olisi lupa kutsua virheelliseksi/vääräksi ennustukseksi?

    Äänestä

  • Markku_Meilo kirjoitti:

    >>Sen jälkeen kun Aleksanterin joukot olivat sen mereen siirtäneen, oli jäljellä vain ne autiot kalliot.

    Niinpä, osan A Suuri tappoi siihen paikkaan ja osan vei orjiksi. Onko sinun kovionkin vaikea ymmärtää kysymyksiä? Raamatun mukaan Hese ennusti Tyroksen autiuden ihan ikiajoiksi, siis meidän jälkeemmekin.

    Mikä osa Raamatuaikuista Tyrosta on tänään edelleen autiota?

    Ja se puhuu Tyyrosta ja sen kuninkaasta, selvästi myös metafoorana, eikä vain historiallisena paikkana, - yksioikoisesti tulkiten: mutta toki voidaan sanoa myös että Tyyron on vielä keskuudessammekin: >> Kuka on Tyyron vertainen, hänen, joka on niin hijaa keskellä merta... Kauhuiksi sinä olet tullut, eikä sinua enää ole, hamaan ikiaikoihin asti. >> Hes.27:32,36. Jne.

    Äänestä

  • Voimantorni kirjoitti:

    >>sen tiedämme että: mantereella sijainne vanhan Tyyron, rauniot: muureineen ja torneineen: Aleksanteri Suuri joukkoineen lakaisi merten syvyyksiin>>

    Niin, ja nuo paikat on rakennettu myöhemmin uudelleen tottelemaan nimeä Tyyros, vaikka näin ei missään nimessä pitänyt ennustuksen mukaan käydä:

    "sinusta tulee verkkojen kuivauspaikka, eikä sinua enää rakenneta." (Hes. 26:14)

    Ole hyvä ja katso, miltä nykyään näyttää vanhan Tyyroksen alueet:
    http://www.earthspots.com/SpotImages/1211/LebanonTyre.jpg

    >>Niin, ja nuo paikat on rakennettu myöhemmin uudelleen tottelemaan nimeä Tyyros, vaikka näin ei missään nimessä pitänyt ennustuksen mukaan käydä:

    Fundiksilla on moniongelma, yritetään ratkaista ongelma mainitsemalla kaksi Tyrosta, joista sen 'aution' sijaintiin ei kosketa pitkällä kepilläkään. Varsinainen rimanalitus on aika ajoin havaittu ratsastus Tyroksen foinikialaisella nimellä.

    Äänestä

  • Voimantorni kirjoitti:

    >>Aleksenteri Suuri joukoineen lakaisi Vanhan Tyyron "tornien ja muurien rauniot" mereen sijoiltaan>>

    Ja uusi Tyyros on rakennettu niille sijoilleen, vaikka ennustuksessa nimenomaan julistettiin, että näin ei tule käymään:

    "eikä sinua enää rakenneta" (jae 14)
    "ettei sinussa asuttaisi" (jae 20)
    "ja jos sinua etsitään, ei sinua enää löydy, hamaan ikiaikoihin asti, sanoo Herra, Herra." (jae 21)

    >>ja sen pituinen se>>

    Myöntäisit nyt vaan, että Hesekielin ennustus oli uutisankka.
    Jos ei ollut, niin voisitko antaa minulle (vaikka kuvitteellisen) esimerkin toteutumattomasta ennustuksesta? Mitä kaikkea sinun mielestäsi pitää ennustuksessa mennä pieleen, että sitä olisi lupa kutsua virheelliseksi/vääräksi ennustukseksi?

    Joka nyt on hiljaa, keskellä merta torneineen ja muureineen, kuten myös Hesekiel sanoo: "Kuhuksi sinä olet tullut, eikä sinua enää ole, haamaan ikiaikoihin asti. Hes.27:32-36. Yhtä mieletöntä kuin on väittää tätä metafooraa Tyyrosta: mikä on Hesekielille apokryfisen ilmaisun käyttäjänä ominaista, - olisi väittää seuraavassa 28:ssa luvussa esiintyvää Tyyron kuningasta, vain maalliseksi ja paikalliseksi ja historialliseksi henkilöksi, näkemättä niitä salattuja ja apikryfisiä merkitykiä mitä Tyyron kuninkaaseen on kätketty.

    Äänestä

  • yxz kirjoitti:

    Ja se puhuu Tyyrosta ja sen kuninkaasta, selvästi myös metafoorana, eikä vain historiallisena paikkana, - yksioikoisesti tulkiten: mutta toki voidaan sanoa myös että Tyyron on vielä keskuudessammekin: >> Kuka on Tyyron vertainen, hänen, joka on niin hijaa keskellä merta... Kauhuiksi sinä olet tullut, eikä sinua enää ole, hamaan ikiaikoihin asti. >> Hes.27:32,36. Jne.

    >>Ja se puhuu Tyyrosta ja sen kuninkaasta, selvästi myös metafoorana,

    Tämä on näköjään selvinnyt sinulle viimeisen noin puolentunnin aikana:

    http://keskustelu.suomi24.fi/listmessage/9282968/45681479

    Jehovantodistajille tämä on vaikea paikka, koska Vt-seura pitää asiaa kirjaimellisena, mutta on vuosien varrella sekoillut asian kanssa.

    Äänestä

  • Markku_Meilo kirjoitti:

    >>Niin, ja nuo paikat on rakennettu myöhemmin uudelleen tottelemaan nimeä Tyyros, vaikka näin ei missään nimessä pitänyt ennustuksen mukaan käydä:

    Fundiksilla on moniongelma, yritetään ratkaista ongelma mainitsemalla kaksi Tyrosta, joista sen 'aution' sijaintiin ei kosketa pitkällä kepilläkään. Varsinainen rimanalitus on aika ajoin havaittu ratsastus Tyroksen foinikialaisella nimellä.

    >>Fundiksilla on moniongelma, yritetään ratkaista ongelma mainitsemalla kaksi Tyrosta, joista sen 'aution' sijaintiin ei kosketa pitkällä kepilläkään.>>

    Aivan. On vaan melko hullunkurista, että tuollaisilla eväillä jaksetaan kuitenkin jatkaa Raamatun jumalallisen alkuperän nolaamista; sellaiseksihan tuollainen viime kädessä koituu.

    >>Varsinainen rimanalitus on aika ajoin havaittu ratsastus Tyroksen foinikialaisella nimellä>>

    Aivan sama kuin jos joku olisi joskus ennustanut Helsingin Pasilan häviävän maailmankartalta, ja tähän uskovat hokevat tämän johdosta toisilleen, että niinpä on käynytkin ja profetia oli totta. Nämä uskovaiset käyvät sitten ilmeisesti vain Bölessä, kun sinne suunnalle sattuu olemaan asiaa.

    Äänestä

  • Markku_Meilo kirjoitti:

    >>Kahta eri kaupunkia kohtaloineen yhteen, ja niiden sijaintia sekä historiaa. Uusi Tyyro on eri kaupunki kuin: se vanha Tyyro, joka muureineen ja torneineen päätäyi mereen, ja sen pituinen oli sen kohtalo.

    Miksi sinun on niin vaikea osoittaa missä se Raamatun mukaan autio Tyros on?

    Ja sen kuninkaasta, ja kaikki mitä siitä sanotaan, niin onko kaikki sanottu sidottu vain historialliseen paikkaan, ja tarkasti tietyyn aikaan sidottua. Tyyro on vain lopultakin kulissi metafooralle, ja paljon sitä suuremman: "apokryfisesti kuvatun" vallan kohtalosta ja tuhosta, kuin vain historiallisesti tarkastellen ja kapea-alaisesti voisi harhaanjohtavasti päätellä: ja sanoohan siitä Hesekiel myös jo näin: Hes.27:32-36. >> Kuka OLI Tyyron vertainen, hänen, joka on niin hiljaa keskellä merta? ...Kauhuksi sinä olet tullut, eikä sinua enää ole, hamaan ikiaikoihin asti.

    Joten sitten taidan tarkoittamistasi merkityksista ulkona.

    Ilmaisee myös - historiallisesta kontekstista irroitten Tyyron ja sen ruhtinaan tuhotuiksi: Hes.27:36 ja 28:19; joten ei tämä metafoora kaikessa "aaltomaisuudessaan", ja kerroksellisuudessaan, mitään Hesarin sunnuntailiitettä vastaa, ilmaisussaan.

    Äänestä

  • Balttis kirjoitti:

    Joka nyt on hiljaa, keskellä merta torneineen ja muureineen, kuten myös Hesekiel sanoo: "Kuhuksi sinä olet tullut, eikä sinua enää ole, haamaan ikiaikoihin asti. Hes.27:32-36. Yhtä mieletöntä kuin on väittää tätä metafooraa Tyyrosta: mikä on Hesekielille apokryfisen ilmaisun käyttäjänä ominaista, - olisi väittää seuraavassa 28:ssa luvussa esiintyvää Tyyron kuningasta, vain maalliseksi ja paikalliseksi ja historialliseksi henkilöksi, näkemättä niitä salattuja ja apikryfisiä merkitykiä mitä Tyyron kuninkaaseen on kätketty.

    >>Yhtä mieletöntä kuin on väittää tätä metafooraa Tyyrosta: mikä on Hesekielille apokryfisen ilmaisun käyttäjänä ominaista, - olisi väittää seuraavassa 28:ssa luvussa esiintyvää Tyyron kuningasta, vain maalliseksi ja paikalliseksi ja historialliseksi henkilöksi, näkemättä niitä salattuja ja apikryfisiä merkitykiä mitä Tyyron kuninkaaseen on kätketty.>>

    No tästä voidaan olla kyllä aivan samaa mieltä. Tyyroksen kaupunkiin liitetyt salatut apokryfiset merkitykset ovat täyttä hepreaa minulle, ja niin taitavat olla Vartiotorni-seurallekin, joka ottaa tuon Hesekielin 26. luvun ennustuksen kirjaimellisesti.

    >>historiallisesta kontekstista irroitten Tyyron ja sen ruhtinaan tuhotuiksi: Hes.27:36 ja 28:19; joten ei tämä metafoora kaikessa "aaltomaisuudessaan", ja kerroksellisuudessaan, mitään Hesarin sunnuntailiitettä vastaa, ilmaisussaan>>

    Anteeksi nyt vaan, mutta en aivan pysy ajatuksessasi mukana...
    Siis onko kirjaimellisen Tyyroksen kohtalo Hesekielin 26. luvun mukaan metafora, vai eikö se ole? Jos on, asia saa puolestani jäädä siihen. Jos ei, niin kertoisitko hieman selvemmin, mitä se on?

    Mitäs muuten sanot, jos ryhdytään puhumaan Hesekielin 29. luvusta löytyvästä "Jumalan ennustuksesta", jonka mukaan Egyptin kaikkien kaupunkien tuli olla täysin autiona neljäkymmentä vuotta?

    Tämän konkreettisen ja maan tieteellisen paikan nimeä kantavat Tyyron ja sen kuninkaan kohtaloa, sellaisina kuin niitä puhutaan jo tuhoutuneina, ja loppunsa saavuttaneina seuraavissa luvuissa, 27,28. Eli jopa Hesekiel kuvaa jo Tyyroa ja sen kuningasta tuhottuna valtana ja voimana. Jakeet 27:27,32,36; ja sen kuningas tuhtottuna: 28:19.

    Äänestä

  • Voimantorni kirjoitti:

    >>Yhtä mieletöntä kuin on väittää tätä metafooraa Tyyrosta: mikä on Hesekielille apokryfisen ilmaisun käyttäjänä ominaista, - olisi väittää seuraavassa 28:ssa luvussa esiintyvää Tyyron kuningasta, vain maalliseksi ja paikalliseksi ja historialliseksi henkilöksi, näkemättä niitä salattuja ja apikryfisiä merkitykiä mitä Tyyron kuninkaaseen on kätketty.>>

    No tästä voidaan olla kyllä aivan samaa mieltä. Tyyroksen kaupunkiin liitetyt salatut apokryfiset merkitykset ovat täyttä hepreaa minulle, ja niin taitavat olla Vartiotorni-seurallekin, joka ottaa tuon Hesekielin 26. luvun ennustuksen kirjaimellisesti.

    Kritiikkinne taustan.

    Äänestä

  • yxz kirjoitti:

    Joten sitten taidan tarkoittamistasi merkityksista ulkona.

    >>...tarkoittamistasi merkityksista ulkona.

    Siihen viittaa se, että tarjoat kahta eri kaupunkia:

    http://keskustelu.suomi24.fi/listmessage/9282968/45681495

    Ja sitten perään vielä metaforaa.

    Joko Raamatun ennustus toteutui tai sitten ei, itseään voi toki lohduttaa millaisilla saduilla hyvänsä, mutta niillä ei ole merkitystä itse asiaan.

    Äänestä

  • yxz kirjoitti:

    Ja sen kuninkaasta, ja kaikki mitä siitä sanotaan, niin onko kaikki sanottu sidottu vain historialliseen paikkaan, ja tarkasti tietyyn aikaan sidottua. Tyyro on vain lopultakin kulissi metafooralle, ja paljon sitä suuremman: "apokryfisesti kuvatun" vallan kohtalosta ja tuhosta, kuin vain historiallisesti tarkastellen ja kapea-alaisesti voisi harhaanjohtavasti päätellä: ja sanoohan siitä Hesekiel myös jo näin: Hes.27:32-36. >> Kuka OLI Tyyron vertainen, hänen, joka on niin hiljaa keskellä merta? ...Kauhuksi sinä olet tullut, eikä sinua enää ole, hamaan ikiaikoihin asti.

    >>

    Äänestä

  • yxz kirjoitti:

    Ja se puhuu Tyyrosta ja sen kuninkaasta, selvästi myös metafoorana, eikä vain historiallisena paikkana, - yksioikoisesti tulkiten: mutta toki voidaan sanoa myös että Tyyron on vielä keskuudessammekin: >> Kuka on Tyyron vertainen, hänen, joka on niin hijaa keskellä merta... Kauhuiksi sinä olet tullut, eikä sinua enää ole, hamaan ikiaikoihin asti. >> Hes.27:32,36. Jne.

    oli eksiilin ajan tsadokilainen pappi (taistelu siitä mille suvulle temppelin hallinta kuului jatkui hasmonien aikaan jolloin sadokilaiset voittivat ) ei paholaisesta paahtava 20 vuosisadan saarisalolainen kristitty. Hesekiel vihasi Tyyroa hallitsijoineen joita piti yhtenä syypäänä oman kansansa kohtaloon.Moni metafora oli vielä keksimistä vailla, paholainen mukaan lukien, vaikka ei se koskaan voinut tulla monoteistiseen juutalaisuuteen itsenäisenä voimatekijänä jollainen se kristinukossa on. Koko maailmahan on siinä metaforisen Tyyron hallitsijan ja kolmiyhteisen jumaluuden loputonta taistelua. Lopuksi Tyyron hallitsijaa keitetään ikuisesti tulessa eikä hän kuole ihmisen käden kautta kuten Hesekielin ympärileikattu Tyyron ruhtinas.
    Vastaisitko yhteen kysymykseen: Hesekielin pääteema oli maanpaon jälkeen rakennettava uusi temppeli jossa tsadokilainen papisto olisi pääossa ja valtoita johtava ruhtinas heille alisteinen.Hän kuvaa uhrimenot ,ne ovat lain mukaiset, samoin temppelin sijannin Jerusalemissa ja sen vaikutukset rituaalisen puhtauden osalta. Koska tämä temppeli rakennettiin? Erehtyikö Hesekiel siis lähes kaikessa mitä sanoi, uhrijärjestelmän ikuisuudessa ,myös sen piti toimia "hamaan aikojen loppuun",Nebukadnessarin suorittamassa Tyyron hävittämisessä, jonka hän kyllä itse korjasi ja ilmoitti Egyptiä koskevaksi, vaikka sekään ei toteutunut.

    Äänestä

  • Balttis kirjoitti:

    Tämän konkreettisen ja maan tieteellisen paikan nimeä kantavat Tyyron ja sen kuninkaan kohtaloa, sellaisina kuin niitä puhutaan jo tuhoutuneina, ja loppunsa saavuttaneina seuraavissa luvuissa, 27,28. Eli jopa Hesekiel kuvaa jo Tyyroa ja sen kuningasta tuhottuna valtana ja voimana. Jakeet 27:27,32,36; ja sen kuningas tuhtottuna: 28:19.

    tekstiä jos on ongelmia ne ovat käännöksissä, Hesekiel luettelee vihaamansa kansakunnat jo kappaleessa 25 ja seuraavat kappaleet ovat yhtä ja samaa jatkumoa
    "25 Rabban minä panen kamelien laitumeksi ja ammonilaisten maan lammaslaumojen leposijaksi. Ja te tulette tietämään, että minä olen Herra.
    6 Sillä näin sanoo Herra, Herra: Koska sinä käsiä taputit ja jalkaa poljit ja, sielu täynnä ylenkatsetta, pidit iloa Israelin maasta,
    7 sentähden, katso, minä ojennan käteni sinua vastaan ja annan sinut pakanain ryöstettäväksi ja hävitän sinut kansojen joukosta ja hukutan sinut maitten luvusta ja tuhoan sinut. Ja sinä tulet tietämään, että minä olen Herra.

    8 Näin sanoo Herra, Herra: Koska Mooab ja Seir ovat sanoneet: 'Katso, Juudan heimon käy samoin kuin kaikkien muitten kansain',
    9 sentähden, katso, minä teen avonaiseksi Mooabin vuoriselänteen, paljaaksi kaupungeista-kaupungeista sen rajasta toiseen-jotka ovat maan kaunistus: Beet-Jesimot, Baal-Meon ja Kirjataim

    12 Näin sanoo Herra, Herra: Koska Edom menetteli kovin kostonhimoisesti Juudan heimoa kohtaan ja tuli suuresti syynalaiseksi, kostaessansa heille,
    13 sentähden, näin sanoo Herra, Herra: Minä ojennan käteni Edomia vastaan ja hävitän siitä ihmiset ja eläimet. Teemanista lähtien minä panen sen raunioiksi, ja Dedania myöten he kaatuvat miekkaan

    15 Näin sanoo Herra, Herra: Koska filistealaiset menettelivät kostonhimoisesti ja, ylenkatse sielussaan, kostivat kovasti, ikivihassa tuottaaksensa tuhon, 16 sentähden, näin sanoo Herra, Herra: Katso, minä ojennan käteni filistealaisia vastaan, hävitän kreetit, hukutan, mitä on jäljellä meren rannikolla, "

    Äänestä

  • Markku_Meilo kirjoitti:

    >>...tarkoittamistasi merkityksista ulkona.

    Siihen viittaa se, että tarjoat kahta eri kaupunkia:

    http://keskustelu.suomi24.fi/listmessage/9282968/45681495

    Ja sitten perään vielä metaforaa.

    Joko Raamatun ennustus toteutui tai sitten ei, itseään voi toki lohduttaa millaisilla saduilla hyvänsä, mutta niillä ei ole merkitystä itse asiaan.

    Arvioitaessa Tyyroa, metaforana, että historiallisesti jo kandonneena että eri paikkaan uudelleen rakenettuna saman nimisenä uuten kaupunkina - jollainen se on tänäkin päivänä - mutta mikä on sen lopullinen kohtalo historiallisesti ja ajallisesti jää myös tämän uuden Tyyron osalta nähtäväksi.

    Äänestä

  • Balttis kirjoitti:

    Nebun suorittamasta hävityksestä, mutta se tiedetään että: Aleksenteri Suuri joukoineen lakaisi Vanhan Tyyron "tornien ja muurien rauniot" mereen sijoiltaan, ja sen pituinen se.

    Tyyroa koskaan eikä valloittanut sitä, Tyyros kyllä yhdessä vaiheessa alistui Babylonian ylivaltaan vapaehtoisesti . Nebukadnessar todennäköisesti aloitti 13 vuotta kestäneen Tyyron piirityksen samana vuonna jona Jerusalem sortui (586).
    Tyyros, "kallio" mitä sen nimi hepreaksi tarkoitti, oli merenkävijä ja kauppakaupunki jonka rikkauksia tuolloin yleisesti kadehdittiin. Tyyros ja Juuda olivat osa liittokuntaa Babyloniaa vastaan, mutta pieni ja heikko Juuda sortui heti, Tyyros ei lainkaan .Profeetat kertovat juuri tuosta ajasta, eivät mitään esim Rooman vallan ajasta jonne eräs kirjoittaja yrittää heidän tekstinsä siirtää. Jer27:3 "Lähetä se Edomin kuninkaalle, Mooabin kuninkaalle, ammonilaisten kuninkaalle, Tyyron kuninkaalle ja Siidonin kuninkaalle niiden lähettiläiden mukana, jotka ovat tulleet Jerusalemiin Sidkian, Juudan kuninkaan, tykö."
    Tyyron rikkaudet ja kauppa jatkuivat kunnes lähi-itään ilmestyi uusi valloittaja Aleksanteri Suuri , mutta Tyyro toipui lopulta Aleksanteristakin vaikka jouduttiin rakentamaan uudelleen .

    Äänestä

  • 15+20 kirjoitti:

    oli eksiilin ajan tsadokilainen pappi (taistelu siitä mille suvulle temppelin hallinta kuului jatkui hasmonien aikaan jolloin sadokilaiset voittivat ) ei paholaisesta paahtava 20 vuosisadan saarisalolainen kristitty. Hesekiel vihasi Tyyroa hallitsijoineen joita piti yhtenä syypäänä oman kansansa kohtaloon.Moni metafora oli vielä keksimistä vailla, paholainen mukaan lukien, vaikka ei se koskaan voinut tulla monoteistiseen juutalaisuuteen itsenäisenä voimatekijänä jollainen se kristinukossa on. Koko maailmahan on siinä metaforisen Tyyron hallitsijan ja kolmiyhteisen jumaluuden loputonta taistelua. Lopuksi Tyyron hallitsijaa keitetään ikuisesti tulessa eikä hän kuole ihmisen käden kautta kuten Hesekielin ympärileikattu Tyyron ruhtinas.
    Vastaisitko yhteen kysymykseen: Hesekielin pääteema oli maanpaon jälkeen rakennettava uusi temppeli jossa tsadokilainen papisto olisi pääossa ja valtoita johtava ruhtinas heille alisteinen.Hän kuvaa uhrimenot ,ne ovat lain mukaiset, samoin temppelin sijannin Jerusalemissa ja sen vaikutukset rituaalisen puhtauden osalta. Koska tämä temppeli rakennettiin? Erehtyikö Hesekiel siis lähes kaikessa mitä sanoi, uhrijärjestelmän ikuisuudessa ,myös sen piti toimia "hamaan aikojen loppuun",Nebukadnessarin suorittamassa Tyyron hävittämisessä, jonka hän kyllä itse korjasi ja ilmoitti Egyptiä koskevaksi, vaikka sekään ei toteutunut.

    Ja on kadottanut ainoan pysyvän ylipapin ja kuninkaan: Psalmi 110; joka on yksi ja sama henkilö: Herran huoneen rakentaja ja hallitisijana, ja Hänen valasuuruuttaan kantavana: Sak.6:12.13; Eikä huomaa myöskään: sitä yhtä kiveä, johon päin on seitsemän silmää, - sen kaiverruksia kohti, ja sitä että: "yhtenä päivänä otetaan pois tämän maan pahat teot", - lienee aika turha lähteä realisoimaan mitään muutakaan.

    Olet vaillla ylipappia, kuningasta, temppeliä, kasukkaa eikä papistoa sitä kantamaan, - eli olekohan vähän eksyksissä - eli missä olet Aadam vai Eevako olet? Sama se he ovat echad eli kadotettu ihminen, jota itse Herra etsi: 1 Moos.3:9. Kanattsiko lähteä liikkeelle tämän kohti Herran ääntä, ja lopettaa turha mietiskely? Ei kaiketi ole aivan yksinkertainen jutta koettaa pystyttää, kaikkea JHWH:n maahan hajoittaamaa turhaa uudelleen pystyyn, kun se ei osoittautunut toimivaksi "setiksi"; suhteessa Jumalaan, silloinkaan kun se vielä oli "pelittävinään". Vai onko aikomuksenasi ryhtyä rakentamaan uutta temppeliä, saddaukealaisten pelipaikaksi, Hesekielin antamien piirustusten mittojen mukaisena? Onko uskontosi kadottanut Jumalan vastausten rintakilvenkin, kun se opettaa ihmisoppeja Jumalan lakina?

    Äänestä

  • Balttis kirjoitti:

    Joka nyt on hiljaa, keskellä merta torneineen ja muureineen, kuten myös Hesekiel sanoo: "Kuhuksi sinä olet tullut, eikä sinua enää ole, haamaan ikiaikoihin asti. Hes.27:32-36. Yhtä mieletöntä kuin on väittää tätä metafooraa Tyyrosta: mikä on Hesekielille apokryfisen ilmaisun käyttäjänä ominaista, - olisi väittää seuraavassa 28:ssa luvussa esiintyvää Tyyron kuningasta, vain maalliseksi ja paikalliseksi ja historialliseksi henkilöksi, näkemättä niitä salattuja ja apikryfisiä merkitykiä mitä Tyyron kuninkaaseen on kätketty.

    Eihän mikään tuhon jälkeen jälleenrakennettu kaupunki, maa tai muu paikka ole sama kuin hävitetty.Tuolla logiikalla Jerusalemiakaan ei enää ole.

    Äänestä

  • yxz kirjoitti:

    Arvioitaessa Tyyroa, metaforana, että historiallisesti jo kandonneena että eri paikkaan uudelleen rakenettuna saman nimisenä uuten kaupunkina - jollainen se on tänäkin päivänä - mutta mikä on sen lopullinen kohtalo historiallisesti ja ajallisesti jää myös tämän uuden Tyyron osalta nähtäväksi.

    >>- mutta mikä on sen lopullinen kohtalo historiallisesti ja ajallisesti jää myös tämän uuden Tyyron osalta nähtäväksi.

    Esimerkiksi jehovantodistajille, jotka pitävät Raamattua erehtymättömänä, on Hesekielin pieleen mennyt ennustus ongelma. Se mitä sinä kirjoittelet tuntuu muuttuvan kaiken aikaa ja karkaavan yhä kauemmaksi Hesen jullikasta (joka sekään ei ole ainoa lajiaan).

    Äänestä

  • Balttis kirjoitti:

    Ja on kadottanut ainoan pysyvän ylipapin ja kuninkaan: Psalmi 110; joka on yksi ja sama henkilö: Herran huoneen rakentaja ja hallitisijana, ja Hänen valasuuruuttaan kantavana: Sak.6:12.13; Eikä huomaa myöskään: sitä yhtä kiveä, johon päin on seitsemän silmää, - sen kaiverruksia kohti, ja sitä että: "yhtenä päivänä otetaan pois tämän maan pahat teot", - lienee aika turha lähteä realisoimaan mitään muutakaan.

    Olet vaillla ylipappia, kuningasta, temppeliä, kasukkaa eikä papistoa sitä kantamaan, - eli olekohan vähän eksyksissä - eli missä olet Aadam vai Eevako olet? Sama se he ovat echad eli kadotettu ihminen, jota itse Herra etsi: 1 Moos.3:9. Kanattsiko lähteä liikkeelle tämän kohti Herran ääntä, ja lopettaa turha mietiskely? Ei kaiketi ole aivan yksinkertainen jutta koettaa pystyttää, kaikkea JHWH:n maahan hajoittaamaa turhaa uudelleen pystyyn, kun se ei osoittautunut toimivaksi "setiksi"; suhteessa Jumalaan, silloinkaan kun se vielä oli "pelittävinään". Vai onko aikomuksenasi ryhtyä rakentamaan uutta temppeliä, saddaukealaisten pelipaikaksi, Hesekielin antamien piirustusten mittojen mukaisena? Onko uskontosi kadottanut Jumalan vastausten rintakilvenkin, kun se opettaa ihmisoppeja Jumalan lakina?

    taaskaan tullut. Myönnät siis ilmeisesti Hesekielin erehtyneen kaikessa paitsi Jjerusalemin tuhon ennustuksessa, mutta senhän hän näki silmiensä alla. Höpinät Aatamista ja Eevasta eivät tässä auta yhtään.

    Vanha Tyyro on meren syvyydessä, kuten myös Hese antanaa ymmärtään sen päätepisteenä: lue sen itkuvirttä, ja katso mihin se oli päätyvä, keskelle merta - "hijaisuuteen sen, eikä sinua enää ole, hamaan ikiaikoihin asti". Hes.27:32-36. Se että on rakennettu saman niminen kaupunki ei tarkoista siis tätä joka päätyi meren syvyyteen: "torneineen ja muureineen". Ei New Amsderdamkaan ole sama kaupunki kun se vanha, vaikka sijaitsee saman meren rannalla, - vai mitä?

    Äänestä

  • 15+20 kirjoitti:

    Tyyroa koskaan eikä valloittanut sitä, Tyyros kyllä yhdessä vaiheessa alistui Babylonian ylivaltaan vapaehtoisesti . Nebukadnessar todennäköisesti aloitti 13 vuotta kestäneen Tyyron piirityksen samana vuonna jona Jerusalem sortui (586).
    Tyyros, "kallio" mitä sen nimi hepreaksi tarkoitti, oli merenkävijä ja kauppakaupunki jonka rikkauksia tuolloin yleisesti kadehdittiin. Tyyros ja Juuda olivat osa liittokuntaa Babyloniaa vastaan, mutta pieni ja heikko Juuda sortui heti, Tyyros ei lainkaan .Profeetat kertovat juuri tuosta ajasta, eivät mitään esim Rooman vallan ajasta jonne eräs kirjoittaja yrittää heidän tekstinsä siirtää. Jer27:3 "Lähetä se Edomin kuninkaalle, Mooabin kuninkaalle, ammonilaisten kuninkaalle, Tyyron kuninkaalle ja Siidonin kuninkaalle niiden lähettiläiden mukana, jotka ovat tulleet Jerusalemiin Sidkian, Juudan kuninkaan, tykö."
    Tyyron rikkaudet ja kauppa jatkuivat kunnes lähi-itään ilmestyi uusi valloittaja Aleksanteri Suuri , mutta Tyyro toipui lopulta Aleksanteristakin vaikka jouduttiin rakentamaan uudelleen .

    Valloittaneen vanhaa ja mentereella sijainnutta Tyyroa, vaan nimenomaan käyttäneen sen rauniota hyväkseen, rakentaessaan stretegisesti tärkeään kannasta, helpottamaan saarelle rakennetun Uuden Tyyron valloitusta, joka onnistuikin seitsemän vuoden piirityksen jälkeen, kun vanhan manner Tyyron rauniota, käytettiin hyväksi: rakentamalla levät tie saarelle, jossa uusi Tyyro sijaitsi. Kerrotaan että 6000 tuhatta ihmistä surmattiin silloin miekalla, 2000 ristiinaulittiin, ja 30 000 naista, ja lasta myytiin orjiksi. n. 287 eKr. uusi Tyyro (ei se meressä hiljaa oleva) joutui uudetaan Egyptin valtaan, kunnes seleukit valloittivat sen198 eKr. Vuonna 126 se vapautui, ja Pompeius vahvisti kaupungin itsenäisen aseman valloitettuaan sen v.64 eKr.

    Äänestä

  • 15+20 kirjoitti:

    tekstiä jos on ongelmia ne ovat käännöksissä, Hesekiel luettelee vihaamansa kansakunnat jo kappaleessa 25 ja seuraavat kappaleet ovat yhtä ja samaa jatkumoa
    "25 Rabban minä panen kamelien laitumeksi ja ammonilaisten maan lammaslaumojen leposijaksi. Ja te tulette tietämään, että minä olen Herra.
    6 Sillä näin sanoo Herra, Herra: Koska sinä käsiä taputit ja jalkaa poljit ja, sielu täynnä ylenkatsetta, pidit iloa Israelin maasta,
    7 sentähden, katso, minä ojennan käteni sinua vastaan ja annan sinut pakanain ryöstettäväksi ja hävitän sinut kansojen joukosta ja hukutan sinut maitten luvusta ja tuhoan sinut. Ja sinä tulet tietämään, että minä olen Herra.

    8 Näin sanoo Herra, Herra: Koska Mooab ja Seir ovat sanoneet: 'Katso, Juudan heimon käy samoin kuin kaikkien muitten kansain',
    9 sentähden, katso, minä teen avonaiseksi Mooabin vuoriselänteen, paljaaksi kaupungeista-kaupungeista sen rajasta toiseen-jotka ovat maan kaunistus: Beet-Jesimot, Baal-Meon ja Kirjataim

    12 Näin sanoo Herra, Herra: Koska Edom menetteli kovin kostonhimoisesti Juudan heimoa kohtaan ja tuli suuresti syynalaiseksi, kostaessansa heille,
    13 sentähden, näin sanoo Herra, Herra: Minä ojennan käteni Edomia vastaan ja hävitän siitä ihmiset ja eläimet. Teemanista lähtien minä panen sen raunioiksi, ja Dedania myöten he kaatuvat miekkaan

    15 Näin sanoo Herra, Herra: Koska filistealaiset menettelivät kostonhimoisesti ja, ylenkatse sielussaan, kostivat kovasti, ikivihassa tuottaaksensa tuhon, 16 sentähden, näin sanoo Herra, Herra: Katso, minä ojennan käteni filistealaisia vastaan, hävitän kreetit, hukutan, mitä on jäljellä meren rannikolla, "

    "Katso, Juudan käy samoin kuin kaikkien muitten kansain"?

    Äänestä

  • Balttis kirjoitti:

    Valloittaneen vanhaa ja mentereella sijainnutta Tyyroa, vaan nimenomaan käyttäneen sen rauniota hyväkseen, rakentaessaan stretegisesti tärkeään kannasta, helpottamaan saarelle rakennetun Uuden Tyyron valloitusta, joka onnistuikin seitsemän vuoden piirityksen jälkeen, kun vanhan manner Tyyron rauniota, käytettiin hyväksi: rakentamalla levät tie saarelle, jossa uusi Tyyro sijaitsi. Kerrotaan että 6000 tuhatta ihmistä surmattiin silloin miekalla, 2000 ristiinaulittiin, ja 30 000 naista, ja lasta myytiin orjiksi. n. 287 eKr. uusi Tyyro (ei se meressä hiljaa oleva) joutui uudetaan Egyptin valtaan, kunnes seleukit valloittivat sen198 eKr. Vuonna 126 se vapautui, ja Pompeius vahvisti kaupungin itsenäisen aseman valloitettuaan sen v.64 eKr.

    lukuihin kannata luottaa, ne ovat aina hurjia . Nebun jäljiltä kaupunki kuitenkin jäi olemaan, mutta kyllä satojen kuluessa paikat muutenkin muuttuvat, Tyyroksessa myös.

    Äänestä

  • Balttis kirjoitti:

    "Katso, Juudan käy samoin kuin kaikkien muitten kansain"?

    ja hävisi itsenäisenä kuningaskuntana ja sen jälkeen kaikiki profeetat alkavat toitottaa sen väestön paluuta Babelista, nimeävät pelastajan (Kyyros), kertovat ajan milloin temppeli jälleen rakennetaan ja lupaavat että uutta maanpakoa ei enää tule.
    Kaikkia listassa mainittuja ei tuhottu, Tyyros niistä merkittävin, mutta koko liittouma sai päälleen profeettojen vihan.Tyhmiä nuo kuninkaat olivatkin, suomettumista selviytymiskeinona ei kukaan ollut vielä keksinyt.

    Äänestä

  • 15+20 kirjoitti:

    taaskaan tullut. Myönnät siis ilmeisesti Hesekielin erehtyneen kaikessa paitsi Jjerusalemin tuhon ennustuksessa, mutta senhän hän näki silmiensä alla. Höpinät Aatamista ja Eevasta eivät tässä auta yhtään.

    Torneineen, ja muureineen lakaistiin, jopa kirjaimellisesti mereen: kuten luvussa 26; ennustettiin, joskin tällä tekstillä, on paljon syvällisempi ja vertauksellinenkin siltönsä, samassa luvussa, jossa vanhan Tyyron upottamista mereen, käytetään paljon vain historiallista Tyyroa suuremman valtakunnan tuhon ja hukuttamisen symbolina, samainoin kuin luvun 28; ilaisemaa Tyyron kuninkaan loppua.

    >> Sillä näin sanoo Herra, Herra: kun Minä teen sinusta austion kaupungin, niinkuin asumattomat kaupungit ovat, niin Minä annan syvyyden käydä sinun ylitsesi ja paljot vedet peittävät sinut. silloin Minä syöksen sinut alas hautaavaipuneiden pariin, ikiaikojen kansan tykö, ja annan sinulle asunnon maan syvyyksissä, niinkuin sillä ovat ikiaikojen rauniot, hautaanvaipuneitten parissa, ettei sinussa asuttaisi; mutta ihanuuden Minä annan elävien maahan. Sinut Minä panen kauhuksi, sinua ei sitten enää ole; ja jos sinua etsitään, ei sinua löydy, hamaan ikiaikoihin asti, sanoo Herra, Herra. >> Hes.26:19-21. Samoin Tyyron kuningas on selvästi otettu valtakuntineen, vertaukseksi siitä kavalasta kaupantekijästä joka petti, jo ensimmäisen ihmisparin - kavaluudellaan eli kyseessä on jo Eedenissä oleen, mutta langeneen enkeliruhtinaan kuvaus, eli saatanan kuvaus kaupankäytiin perustuvine valtakuntineen. Lue huolella luku 28: ja vertaa sitä Jes.16-lukuun.

    Äänestä

  • Markku_Meilo kirjoitti:

    >>

    Ja vanha manner Tyyro on sen tuhoutumisen esikuva, sen lojiessa muureineen ja torneineen meren pohjasssa, - joten kun luet tarkasti luvut 26-28; voit havaita että siinä puhutaankin itse asiassa, tuota historiallsita Tyyron paljon suuremmasta metafoorasta Tyyro kuninkaineen päiväineen kerran tuhottuna.

    >>Ja vanha manner Tyyro on sen tuhoutumisen esikuva

    Tuo ei ole Vt-seuran näkemys asiasta. Jokaisella on toki vapaus rakennella omia pilvilinnojaaan Raamatusta.

    Äänestä

  • yxz kirjoitti:

    Vanha Tyyro on meren syvyydessä, kuten myös Hese antanaa ymmärtään sen päätepisteenä: lue sen itkuvirttä, ja katso mihin se oli päätyvä, keskelle merta - "hijaisuuteen sen, eikä sinua enää ole, hamaan ikiaikoihin asti". Hes.27:32-36. Se että on rakennettu saman niminen kaupunki ei tarkoista siis tätä joka päätyi meren syvyyteen: "torneineen ja muureineen". Ei New Amsderdamkaan ole sama kaupunki kun se vanha, vaikka sijaitsee saman meren rannalla, - vai mitä?

    >>Ei New Amsderdamkaan ole sama kaupunki kun se vanha, vaikka sijaitsee saman meren rannalla, - vai mitä?

    Metka paikkahan se on jos verkkoja kuivataan meren syvyyksissä, mutta raamatunselittelyllä sekin lienee mahdollista. Jeesusksella ja Paavalilla lienee ollut pullot selässä kun ovat vierailleet meren syvyyksissä.

    Äänestä

  • Balttis kirjoitti:

    Ja on kadottanut ainoan pysyvän ylipapin ja kuninkaan: Psalmi 110; joka on yksi ja sama henkilö: Herran huoneen rakentaja ja hallitisijana, ja Hänen valasuuruuttaan kantavana: Sak.6:12.13; Eikä huomaa myöskään: sitä yhtä kiveä, johon päin on seitsemän silmää, - sen kaiverruksia kohti, ja sitä että: "yhtenä päivänä otetaan pois tämän maan pahat teot", - lienee aika turha lähteä realisoimaan mitään muutakaan.

    Olet vaillla ylipappia, kuningasta, temppeliä, kasukkaa eikä papistoa sitä kantamaan, - eli olekohan vähän eksyksissä - eli missä olet Aadam vai Eevako olet? Sama se he ovat echad eli kadotettu ihminen, jota itse Herra etsi: 1 Moos.3:9. Kanattsiko lähteä liikkeelle tämän kohti Herran ääntä, ja lopettaa turha mietiskely? Ei kaiketi ole aivan yksinkertainen jutta koettaa pystyttää, kaikkea JHWH:n maahan hajoittaamaa turhaa uudelleen pystyyn, kun se ei osoittautunut toimivaksi "setiksi"; suhteessa Jumalaan, silloinkaan kun se vielä oli "pelittävinään". Vai onko aikomuksenasi ryhtyä rakentamaan uutta temppeliä, saddaukealaisten pelipaikaksi, Hesekielin antamien piirustusten mittojen mukaisena? Onko uskontosi kadottanut Jumalan vastausten rintakilvenkin, kun se opettaa ihmisoppeja Jumalan lakina?

    Israelin heimo ei tunne Jumalaansa Jeesusta mutta tullee aika jolloin he tuntevat.

    Hes.39:22. Mutta Israelin heimo tulee tietämään, että minä, Herra, olen heidän Jumalansa siitä päivästä lähtien ja aina eteenpäin.

    Äänestä

  • 15+20 kirjoitti:

    ja hävisi itsenäisenä kuningaskuntana ja sen jälkeen kaikiki profeetat alkavat toitottaa sen väestön paluuta Babelista, nimeävät pelastajan (Kyyros), kertovat ajan milloin temppeli jälleen rakennetaan ja lupaavat että uutta maanpakoa ei enää tule.
    Kaikkia listassa mainittuja ei tuhottu, Tyyros niistä merkittävin, mutta koko liittouma sai päälleen profeettojen vihan.Tyhmiä nuo kuninkaat olivatkin, suomettumista selviytymiskeinona ei kukaan ollut vielä keksinyt.

    Lopullisesti itsenäisenä valtakuntana lopullisesti, sen pääkaupunkia ja tempeliä myöten, - rooman valtakunnan välityksellä - ja vain pakanakansojen sekaan siroteltuna, - se Juudan "jäännös palajaa": "Sear-Jaasub" --> Immanuelin maanhan: Jes.8:8; jota ei sieltä ennää koskaan karkoiteta, mutta he palaavat takaisin yhdessä kaikkien Israelin heimojen kanssa "aikojen lopulla": Jer.30:24:31:1. Tätä kansaa ei koskaan enää hävitetä maastansa, kuten kaikki profeetat yksimielisesti asiasta todistavat. Se kansa on sen suuren exodyksen kokeva kansa, jonka todistajia me kaikki olemme: Hes.36,37. Tämän kansan kanssa JHWH Elohim on tekevä uuden liiton Jeesuksen/ eli hepr. Yeshuan sovintoveressä, ja silloin he katsovat: "Minuun jonka ovat lävistäneet": Sak.12:10; Jer.31:31-34: 32:37-44. Nyt on ostettu peltoja rahalla Ihanasta maasta, sinne palenneiden toimesta, jo ennen vuotta 1948, mutta varsinkin sen jälkeen.

    Äänestä

  • 15+20 kirjoitti:

    lukuihin kannata luottaa, ne ovat aina hurjia . Nebun jäljiltä kaupunki kuitenkin jäi olemaan, mutta kyllä satojen kuluessa paikat muutenkin muuttuvat, Tyyroksessa myös.

    Manner Tyyro, jota käytetään myös vertauskuvallisesti: kuvaamaan sitä, saatanan valtakuntaa, joka rikastuttaa itseään kaupankäynnillään, alkaen "Edenistä, Jumalan puutarhasta" - vai mitä? Hes.28:12-19.

    Minun tietojeni mukaan: myös vanha rabbiinen perinne, on ainakin osin tulkinnassaan samoilla linjoilla esittämäni kanssa, - vai kuinka?

    Äänestä

  • Markku_Meilo kirjoitti:

    >>Ei New Amsderdamkaan ole sama kaupunki kun se vanha, vaikka sijaitsee saman meren rannalla, - vai mitä?

    Metka paikkahan se on jos verkkoja kuivataan meren syvyyksissä, mutta raamatunselittelyllä sekin lienee mahdollista. Jeesusksella ja Paavalilla lienee ollut pullot selässä kun ovat vierailleet meren syvyyksissä.

    Hes.26-luvun lopussa ja 27-luku kuvaa sitä poistetuksi, maan päältä ja 28-luku kortoo sen kuninkaan, joka on kauppaakäyvän saatanan vertaus: siis alkanen jo Eedenistä: 1 Ms.3-luku; ja hänen tuomionsa valtakuntineen syvyyteen, pois valtakuntien joukosta: Hes.27:36; 28:19.

    Äänestä

  • uloff kirjoitti:

    Israelin heimo ei tunne Jumalaansa Jeesusta mutta tullee aika jolloin he tuntevat.

    Hes.39:22. Mutta Israelin heimo tulee tietämään, että minä, Herra, olen heidän Jumalansa siitä päivästä lähtien ja aina eteenpäin.

    Ja se että: vasta tulevan suursodan alkaessa/kynnyksellä kun koko kansan olemassaolo on jo konkreettiseeti uhatuna: Jer.30:7-9; Jaakobin ahdistuksessa: he etsivät Jumalaansa 5 Ms.4:30, ja Daavidia kuningastansa eli Daavidin Herraa, joka istuu hänen valtaistuimeltaan: ja on sieltä astuva alas kansansa avuksi, en suurimman hädän keskellä, - sillä muuten ei yksikään liha eli ihminen jäisi henkiin seuraavasta suursodasta. Näin opettavat pahan maailmanajan lopun tapahtumista kaikka profeetat.

    Juutalaiskysymyksen loppuratkaisu on Rauhanruhtinaan: Sar Shalomin - ilmestymien takaisin kansansa avuksi Kunnian kuninkaana ja herrojen Herrana: Sak.14-luku.

    Äänestä

  • uloff kirjoitti:

    Israelin heimo ei tunne Jumalaansa Jeesusta mutta tullee aika jolloin he tuntevat.

    Hes.39:22. Mutta Israelin heimo tulee tietämään, että minä, Herra, olen heidän Jumalansa siitä päivästä lähtien ja aina eteenpäin.

    "Mutta Israelin heimo tulee tietämään, että minä, JHWH, olen heidän Jumalansa siitä päivästä lähtien ja aina eteenpäin" eli JHWH tarkoittaakin Jeesusta, jumala ja jumalan nimi vaihtuvat. Se että edellinen jumala ajoi heidät maanpakoon rikkeistä jotka eivät ole sitä kristinuskossa ja valehteli olevansa ainoa jumala, valinneensa Israelin alusta alkaen ja tehneensä itsensä vain sille tunnetuksi, oli petkutusta?
    Ehkä Baalin palvonta olisi sittenkin kannattunut, koska JHWH, sinun versiosi mukaan ainakin, valehtee ja petkuttaa sen kun kerkiää.

    Immanuel on kaikea sitä mitä Hänen nimensäkin tarkoitaa: Jes.9:5.

    Äänestä

  • Balttis kirjoitti:

    Manner Tyyro, jota käytetään myös vertauskuvallisesti: kuvaamaan sitä, saatanan valtakuntaa, joka rikastuttaa itseään kaupankäynnillään, alkaen "Edenistä, Jumalan puutarhasta" - vai mitä? Hes.28:12-19.

    Minun tietojeni mukaan: myös vanha rabbiinen perinne, on ainakin osin tulkinnassaan samoilla linjoilla esittämäni kanssa, - vai kuinka?

    vaan kristityt ovat sen siihen tulkinneet .
    Rabbeista,jos joku on, on erehtynyt, missään juutalaisuuden muodossa ei ole sellaista saatanaa kuin kristinuskossa, ei ole, eikä ole ollut. Ajatus jostain pahasta voimasta jumalan vastustajana on lähtöisin zarathustralaisuudesta johon tutustuttiin juuri maanpaon aikaan, sieltä ovat kerubit ja alkukertomukset paratiiseineen. Pimeyden olento ei päässyt juutalaisuteen ,JHWH itse on luonut valon ja pimeyden, vakuutti Jesaja juuri maanpaon aikaan.
    Tarina Edenistä on sekin alkujaan Kaksoisvirtain maasta , sanatkin eden ja pardes, ovat lainasanoja .Ilman kohtaamista suurkulttuurien kanssa maanpaon aikaan Israelin uskonto olisi jäänyt uhrikultiksi Kaanaanmaalle ja lopulta muiden vastavien tapaan hävinnyt. Maanpako ei ollutkaan lopulta "rangaistus" vaan pelastus.

    Jonne myös "vihamies kylvi siemenensä" - alkaen Kainista jne. jne.

    Äänestä

  • Markku_Meilo kirjoitti:

    >>Ja vanha manner Tyyro on sen tuhoutumisen esikuva

    Tuo ei ole Vt-seuran näkemys asiasta. Jokaisella on toki vapaus rakennella omia pilvilinnojaaan Raamatusta.

    Mereen upotetun Tyyron kohdalla, vaan jostain varsin päivastaisesta.

    Äänestä

  • Balttis kirjoitti:

    Lopullisesti itsenäisenä valtakuntana lopullisesti, sen pääkaupunkia ja tempeliä myöten, - rooman valtakunnan välityksellä - ja vain pakanakansojen sekaan siroteltuna, - se Juudan "jäännös palajaa": "Sear-Jaasub" --> Immanuelin maanhan: Jes.8:8; jota ei sieltä ennää koskaan karkoiteta, mutta he palaavat takaisin yhdessä kaikkien Israelin heimojen kanssa "aikojen lopulla": Jer.30:24:31:1. Tätä kansaa ei koskaan enää hävitetä maastansa, kuten kaikki profeetat yksimielisesti asiasta todistavat. Se kansa on sen suuren exodyksen kokeva kansa, jonka todistajia me kaikki olemme: Hes.36,37. Tämän kansan kanssa JHWH Elohim on tekevä uuden liiton Jeesuksen/ eli hepr. Yeshuan sovintoveressä, ja silloin he katsovat: "Minuun jonka ovat lävistäneet": Sak.12:10; Jer.31:31-34: 32:37-44. Nyt on ostettu peltoja rahalla Ihanasta maasta, sinne palenneiden toimesta, jo ennen vuotta 1948, mutta varsinkin sen jälkeen.

    nähneet tuota eikä siinä tuhottu itsenäistä valtiota vaan Rooman alusmaan kapina ja kapinalliset.Nyt on taas juutalainen valtio, en tiedä miten kummallisesti näet juutalaisen historian, Babelin vankeus ei sinulle ole tapahtunutta eikä paluu josta profeetat puhuivat ja jossa olivat oikeassa. .En jaksa panna kaikkia kohtia uudelleen ja uudelleen esiin, sinuunhan ei mikään tietoa uppoa .
    Sekä Sakarja, Esra että muut nimittivät Babelista palaajia "jäännökseksi" , vain jäännös palasi . Jeremia ilmoitti että Babelista palannutta kansaa ei koskaan hävitetä . "Ja minulle tuli tämä Herran sana: 4 "Näin sanoo Herra, Israelin Jumala: Niinkuin näitä hyviä viikunoita, niin minä katselen hyvällä suosiolla Juudan pakkosiirtolaisia, jotka minä lähetin tästä paikasta kaldealaisten maahan.
    6 Ja minä käännän katseeni heihin, heidän hyväksensä, ja tuon heidät takaisin tähän maahan. Minä rakennan heidät enkä hajota, minä istutan heidät enkä revi pois. " Jer 26:4-
    Pellot luvattiin ostaa Babelista palattaessa etkö ikinä lue muuta kuin jakeen kerrallaan? Lue kerrankin koko luku.

    Äänestä

  • Balttis kirjoitti:

    Immanuel on kaikea sitä mitä Hänen nimensäkin tarkoitaa: Jes.9:5.

    on Jeesus eikä Imanuel, eikä tuota valtasuuruutta ikinä näkynyt. Olet täällä selittämässä että Vartiotorni ei saa laittaa nimeä Jehova Uuteen Testamenttiin, mutta samalla selität että VT:n JHWH onkin Jeesus . Jeesus taas on oikealta nimeltään Imanuel, mitä nimeä hänen vanhempansa jostain syystä eivät älynneet hänelle antaa. Heidän kristillisteologinen kehittyneisyytensä ei kai ollut vielä kovin korkealla tasolla?

    Äänestä

  • Balttis kirjoitti:

    Mereen upotetun Tyyron kohdalla, vaan jostain varsin päivastaisesta.

    Hommahan on päivänselvä: raamattu ennusti, että Tyyros hajoitetaan, eikä sitä enää ikinä uudestaan rakenneta. Kuitenkin sama kaupunki on edelleen olemassa, JÄLLEENRAKENNETTUNA, ja nimellä Tyros. Ennustus meni päin ***tua, eikä siitä sen enempää.

    Äänestä

  • huh huh sanon mä kirjoitti:

    Hommahan on päivänselvä: raamattu ennusti, että Tyyros hajoitetaan, eikä sitä enää ikinä uudestaan rakenneta. Kuitenkin sama kaupunki on edelleen olemassa, JÄLLEENRAKENNETTUNA, ja nimellä Tyros. Ennustus meni päin ***tua, eikä siitä sen enempää.

    Kapeasti tukiten sitä uutta Tyyroa, joka rakennettiin meren saarelle, siirtämällä vanhan Tyyron "tornit ja muurit" merten syvyyksiin; kuten profeetta itsekin itse asiassa jo tekstissään tietää kertoa - vanhan manner Tyyron lopusta, josta hän kehittää opettavaisen vertauksen, ja Tyyroa itseään suuremman ilmoituksen, sen tulevasta tuhosta ja lopusta kuninkaanasa hallitsemana suurena kaupantekijänä: aina alkakaen Eedenistä, Jumalan puutarhasta, - jossa hän jo osteli sieluja saaliikseen.

    Ennustus ei ole tarkoitettukaan kaikkien ymmärrettäväksi, mikä on aina ominaista apokryfisille kirjotuksille, ja ilmaoitukselle. Ne on osoin "kryptattu", - kuten mm. Danielin kirja ja Ilmestyskijakin sekä Eenokin kirjatkin.

    Äänestä

  • Balttis jaksaa... kirjoitti:

    Balttis:
    Ennustus ei ole tarkoitettukaan kaikkien ymmärrettäväksi, mikä on aina ominaista apokryfisille kirjotuksille, ja ilmaoitukselle. Ne on osoin "kryptattu"

    Vastays:
    Jaaha. Minusta ennustuksessa ainakin sanotaan ihan selvästi, ettei koko Tyyrosta enää koskaan pitänyt uudelleen rakentaa. Sitäpaitsi on ihan turhaan saivarrella, etteikö se olisi samalla paikalla kuin muinainen Tyyros oli... kyse on muutamasta sadasta metristä, ja se koko VANHAKIN ALUE ON RAKENNETTU täyteen asutusta.

    Lisäksi, kuten joku tuolla jo viittasi, tällä logiikalla ei Jerusalemiakaan ole enää olemassa, kun eihän se ole tarkkaan ottaen se sama, joka 1. vuosisadalla laitettiin maan tasalle. Mutta hesekielissä jumala ennusti nimenomaisesti, että Tyyrosta ei enää myöhemmin rakennettaisi eikä löydettäisi. Minusta tämä oli hesen ennustuksen pääsanoma! Ja aivan selvästi kerrotaan Nebusta viimeisenä valloittajana, ei Aleksi suuresta.

    Jos tällä lailla ruvetaan ennustuksia tulkitsemaan, miin myös Nostradamuksen profetioista saadaan toteutuneita kun KAIKKI lopputulokset hyväksytään.

    Äänestä

  • 15+20 kirjoitti:

    nähneet tuota eikä siinä tuhottu itsenäistä valtiota vaan Rooman alusmaan kapina ja kapinalliset.Nyt on taas juutalainen valtio, en tiedä miten kummallisesti näet juutalaisen historian, Babelin vankeus ei sinulle ole tapahtunutta eikä paluu josta profeetat puhuivat ja jossa olivat oikeassa. .En jaksa panna kaikkia kohtia uudelleen ja uudelleen esiin, sinuunhan ei mikään tietoa uppoa .
    Sekä Sakarja, Esra että muut nimittivät Babelista palaajia "jäännökseksi" , vain jäännös palasi . Jeremia ilmoitti että Babelista palannutta kansaa ei koskaan hävitetä . "Ja minulle tuli tämä Herran sana: 4 "Näin sanoo Herra, Israelin Jumala: Niinkuin näitä hyviä viikunoita, niin minä katselen hyvällä suosiolla Juudan pakkosiirtolaisia, jotka minä lähetin tästä paikasta kaldealaisten maahan.
    6 Ja minä käännän katseeni heihin, heidän hyväksensä, ja tuon heidät takaisin tähän maahan. Minä rakennan heidät enkä hajota, minä istutan heidät enkä revi pois. " Jer 26:4-
    Pellot luvattiin ostaa Babelista palattaessa etkö ikinä lue muuta kuin jakeen kerrallaan? Lue kerrankin koko luku.

    Aasilla ratsastaa, mestari ? rabbiko ? nyt, matkallle lähtenyt, noussut on satulaan ratsunsa, KUITENKIN KUNINGAS! Aivan kuten Sakarja ennustaa, ja Hän tuli, aina Daavidin istuimella istuvanana hallistijana: Jes.9:1-6; ja Sakarja 6:12,13; ja katohan: Sak.3:8-10:

    >> Kuule; Joosua, ylimmäinen pappi, sinä ja sinun ystäväsi, jotka edessäsi istuvat, Sillä ennusmerkin miehiä he ovat; sillä katso, Minä annan tulla palvelijanin Vesan. (Verson/Naser) Sillä katso: kivi, jonka minä olen asettanut Joosuan eteen - siihen yhteen kiveen päin on seitsemän silmää! Katso, Minä kaiverran kaiverrukset siihen, sanoo Herra Sebaot, ja otan pois tämän maan pahat teot yhtenä päivänä. Sinä päivänä te kutsutte, kukin ystävänsä, viinipuu ja viikunapuun alle." >>

    Eli kun unohdat sen kiven, jonka kaltaisesi rakentajat aina hylkäävät, et voi päätyä missään laskelmissasi oikeaan tulokseen, kuten eivät edeltäjäsikään, kuten kirjoistettu on Immanuel profetioissa:

    Jes. 8:13,14; >> Herra Sebaot (Jeesus Kristus) pitäkää pyhänä. Häntä peljätkää ja kunnoittakaa. Ja Hän on oleva pyhäkkö (jonka Hän myös kolmanstena päivänä ylösrakentaa), LOUKKAUSKIVI JA KOMPASTUKSEN KALLIO MOLEMMILLE ISRAELIN HUONEKUNNILLE (Israel ja Juuda) paula ja ansa Jerusalemin asukkaille. >>

    Eksyt alati koska et näe että syntyneen valtatyhjiön tuli sittenkin täyttämää, mies joka on aina istuva Daavidin huoneen valtaistuimella:, kaikissa sen vaiheisssa, - vaikka tuonelan virrat tulvisivat sen ylitse, se ei kukistuisi eikä hukkuisi, vaan Herra Sebaot pitää sen vahvana kuin aurinko, ja on perustanut sen pysyvyyden ja armon uskollisuudessaan taivaisiin. Se on kalliolle perustettu ja pysyy, ja se kallio on Kristus/Jahven voideltu kuningas katoamattomuudessa ja kirkaudessa: Psal.110; Sak.6:12,13; Jer.30:9; kaksoislupaus toteutuu: Jer33:14-17.

    Äänestä

  • Aloittaja

    Markku_Meilo kirjoitti:

    >>Minun nähdäkseni keskustelussa on tullut ilmi, että vanha Tyyros hävitettiin/siirrettiin,

    Nokun ei siirretty minnekään. Nebu ei täyttänyt Raamatun ennustusta, sen teki vasta A Suuri, pengertämällä. Jos asiasta on rehellisesti kiinnostunut, niin kannattaa ottaa selvää asioista.

    >>joten uusi ei ole enää vanha.

    Ei ole uutta eikä vanhaa, on vaan jatkettu pengerrystä niin, että nyt kyseessä on lähinnä niemi.

    >>Kumman Tyyron tienoille Jeesus poistui?

    Kerro ihnmeessä mistä kahdesta eri paikasta sinä kirjoittelet?

    Kommentti:

    "Nokun ei siirretty minnekään. Nebu ei täyttänyt Raamatun ennustusta, sen teki vasta A Suuri, pengertämällä. Jos asiasta on rehellisesti kiinnostunut, niin kannattaa ottaa selvää asioista. "

    Vastaus:

    "Tyros (arab. ‏الصور‎, aṣ-Ṣūr, foinikiaksi Ṣur, lat. Tyrus, kreik. Τύρος) oli muinaisen Foinikiassa tärkeimpiä kaupunkeja on nykyään Libanonin valtion hallitsema.

    Se sijaitsi 37 km Akkosta pohjoiseen ja 32 km Sidonista etelään. Nykyisen kaupungin nimi on Sur, ja siellä asuu noin 117000 ihmistä[1] Kaupungin nimi tarkoittaa "vuorta"[2]. Tyros lisättiin UNESCO:n maailmanperintöluetteloon vuonna 1979, Tyroksessa sijaitsevan roomalainen hippodromin vuoksi[3]. Niin sanottu Vanha Tyros sijaitsi mantereella, mutta kaupunki siirrettiin myöhemmin saarelle, joka sijaitsi parin sadan metrin päässä rannasta. Saarella kaupunki oli suojassa vihollisten hyökkäyksiltä."

    Kannattaa tosiaan ottaa selvää asioista.

    Kommentti:

    "Kerro ihnmeessä mistä kahdesta eri paikasta sinä kirjoittelet? "

    Vastaus:

    Sinun lainaukseesi raamatusta
    ”Lähdettyään sieltä Jeesus poistui nyt Tyroksen ja Sidonin tienoille.

    Ei, sinun ei tarvitse vastata tähän.

    Ja lisään:

    Sinun ei kannata puhua rehellisuudestä, sillä itse esität täysin tarkoitushakuisesti vain negatiivista materiaalia, ja et ole todella kiinnostunut näistä asioista, vaan keinolla millä hyvänsä pyrit tuomaan esiin pelkkiä ikäviä vaikutelmia.
    Itse asiassa en suhtautuisi sinun selityksiisi kovinkaan luottavaisesti. Sinä sanot mitä vaan, joka tuottaa sinun katkeraan mieleesi hyvän olon, kun pysyt johtamaan jotakuta harhaan.

    Äänestä

  • Aloittaja

    Markku_Meilo kirjoitti:

    >>Kysessä on saari, jolle uusi Tyyro rakennettiin,

    Ai jaa, kuka tuon uuden rakensi? Ei ainakaan A Suuri, joka tappoi osan T:n asukkaista ja vei osan orjiksi.

    >> ja vanha Tyyro "torneineen ja muureineen ruodattiin meren syvyyksiin" --

    Ja mikä nyt sitten on Raamatun Hesen mukaista asumatonta Tyrosta?

    Sinun sanojasi siteeratakseni: jos haluaa rehellistä tietoa, kannattaa ottaa asioista selvää.

    Ei kuitenkaan sinulta, kuten tästäkin lapsellisesta kommentistasi voidaan havaita.

    Äänestä

  • Aloittaja

    Markku_Meilo kirjoitti:

    >>Kahta eri kaupunkia kohtaloineen yhteen, ja niiden sijaintia sekä historiaa. Uusi Tyyro on eri kaupunki kuin: se vanha Tyyro, joka muureineen ja torneineen päätäyi mereen, ja sen pituinen oli sen kohtalo.

    Miksi sinun on niin vaikea osoittaa missä se Raamatun mukaan autio Tyros on?

    Nykyinen Tyyro kattaa suuren osan vanhaa, muttei kokonaan:

    "The present-day city of Tyre covers a large part of the original island and has expanded onto and covers most of the causeway, which had increased greatly in width over the centuries because of extensive silt depositions on either side. The part of the original island that is not covered by the modern city of Tyre consists mostly of an archaeological site showcasing remains of the city from ancient times."

    PREDICTION

    1. Nebuchadnezzar of Babylon shall destroy the mainland (“field” KJV) portion of Tyre (Ezekiel 26:7-8).

    1. Nebuchadnezzar II laid siege to Tyre for thirteen years beginning in 585-586 B.C. During this time, the inhabitants transferred most of their valuables to the island. The king seized Tyre’s mainland territories but returned to Babylon, finding himself unable to subdue the island fortress militarily (cf. 29:18). Tyre, weakened by the conflict, soon recognized Babylonian authority, which effectively ended the city’s autonomy and any aspirations for a greater Phoenicia.

    2. Other nations are to participate in the fulfillment of the prophecy (vs. 3).

    2. Following the Babylonian period, Tyre remained in subjection to Persia from 538-332 B.C. Alexander the Great besieged and captured the port in 332 B.C., and Ptolemies, Seleucids, Romans, and Muslim Arabs all had their turn at rule. After passing briefly into the hands of the Crusaders, the city was destroyed completely by the Mamluks (former Muslim soldier-slaves) in A.D. 1291.

    3. The city is to be flattened, like the top of a rock (vss. 4,14).

    3. Like Nebuchadnezzar, Alexander was stymied by Tyre’s natural moat. The brilliant Macedonian was not so quick to give up, however. He used the building materials of the mainland city, and any other rocks and soil in the immediate vicinity, to build a causeway to the island. His complete conquest of Tyre took only seven months.

    4. It is to become a place for the spreading of nets (vss. 5,14).

    4. The waters around Tyre were renowned in ancient times for their fishing (Liverani, 1988, 5:932). This was all the fame the city could claim after its complete decimation by Alexander.

    5. Its stones and timbers are to be laid in the sea (vs. 12).

    5. As noted in item 3 above, the building of the causeway came from the remains of the mainland city. Sands carried by currents have built up a spit or tombolo around the causeway, forming a permanent connection between the island and the mainland.

    6. Other cities are to fear greatly at the fall of Tyre (vss. 15-18).

    6. Many fortified cities in the region capitulated to Alexander after they saw the genius and relative ease with which he captured Tyre.

    7. The city will not be inhabited or rebuilt (vss. 20-21).

    7. Alexander sold almost all of Tyre’s inhabitants into slavery, and the city forever lost its importance on the world stage. Any vestiges of strength and power disappeared with the destruction of the Crusader fortress. Soûr, as it is known by Arabs today, is a small town in southern Lebanon with a population of about 14,000 (1990 estimate; refugees have inflated that number significantly in the last several years).

    Nykyään taitaa asujaimiston lukumäärä olla suurempi, niin kuin se oli aikoinaankin.

    Äänestä

  • 15+20 kirjoitti:

    on Jeesus eikä Imanuel, eikä tuota valtasuuruutta ikinä näkynyt. Olet täällä selittämässä että Vartiotorni ei saa laittaa nimeä Jehova Uuteen Testamenttiin, mutta samalla selität että VT:n JHWH onkin Jeesus . Jeesus taas on oikealta nimeltään Imanuel, mitä nimeä hänen vanhempansa jostain syystä eivät älynneet hänelle antaa. Heidän kristillisteologinen kehittyneisyytensä ei kai ollut vielä kovin korkealla tasolla?

    UT:n kreikankielisistä käsikirjoituksista, ennenkuin alat taas mussuttamaan potaskaa:

    Matt. 1:22,23; >> Tuto (ja tämä) de holon (kaikki) gegonen (on tapahtunut), hina (jotta) plerothe (täyttyisi) to rethen (puhuttu) hypo tu kyriu (Herralta) dia (kautta) Esaiu (Jesajan) tu profetu (profeetan), legontos (sanuvan): Idu (katso) he parthenos (neitsyt) en gastri (raskaaksi) heksei (tulee), kai (ja) kaleusin (kutsuvat) to onoma (nimen) autu (hänen) Emmanuel (Immanuel), ho (joka) estin (on) methermeneuomenon (käännettynä) meth (kanssa) hymon (meidän) ho theos (Jumala). >>

    Olisko taas niin että noi sun kuitit ei vaan pelaa, taaskaan?

    Äänestä

  • Aloittaja

    Markku_Meilo kirjoitti:

    >>Ja vanha manner Tyyro on sen tuhoutumisen esikuva

    Tuo ei ole Vt-seuran näkemys asiasta. Jokaisella on toki vapaus rakennella omia pilvilinnojaaan Raamatusta.

    Ja sinulla on VT-seuran näkemys :->

    Äänestä

  • Aloittaja

    Balttis kirjoitti:

    Mereen upotetun Tyyron kohdalla, vaan jostain varsin päivastaisesta.

    Ei tietenkään voi, koska Aleksanteri käytti mantereella olleita kiviä rakennusaineena muodostaessaan yhteyttä saarella olevaan osaan, vai miten se nyt meni.

    Meilo on pihalla kuin lumiukko, eikä viitsiotta selvä asioista.

    Äänestä

  • Aloittaja

    huh huh sanon mä kirjoitti:

    Hommahan on päivänselvä: raamattu ennusti, että Tyyros hajoitetaan, eikä sitä enää ikinä uudestaan rakenneta. Kuitenkin sama kaupunki on edelleen olemassa, JÄLLEENRAKENNETTUNA, ja nimellä Tyros. Ennustus meni päin ***tua, eikä siitä sen enempää.

    Mikä siinä on, että aina jostain putkahtaa joku "viisas" kertomaan suuria totuuksia. Osallistu ihan vapaasti keskusteluun kunnolla.

    Jos Tyyro nykyään onkin olemassa, mitä sitten? Se oli kauan hiljainen paikka siihen verrattuna mitä siitä mainittiin aikoinaan.
    Eivät profetiatkaan nyt sentään ihan mihin tahansa asti riitä. Nykyään ovat uudet profetiat voimassa.

    Äänestä

  • Aloittaja

    huh hah heu kirjoitti:

    Balttis:
    Ennustus ei ole tarkoitettukaan kaikkien ymmärrettäväksi, mikä on aina ominaista apokryfisille kirjotuksille, ja ilmaoitukselle. Ne on osoin "kryptattu"

    Vastays:
    Jaaha. Minusta ennustuksessa ainakin sanotaan ihan selvästi, ettei koko Tyyrosta enää koskaan pitänyt uudelleen rakentaa. Sitäpaitsi on ihan turhaan saivarrella, etteikö se olisi samalla paikalla kuin muinainen Tyyros oli... kyse on muutamasta sadasta metristä, ja se koko VANHAKIN ALUE ON RAKENNETTU täyteen asutusta.

    Lisäksi, kuten joku tuolla jo viittasi, tällä logiikalla ei Jerusalemiakaan ole enää olemassa, kun eihän se ole tarkkaan ottaen se sama, joka 1. vuosisadalla laitettiin maan tasalle. Mutta hesekielissä jumala ennusti nimenomaisesti, että Tyyrosta ei enää myöhemmin rakennettaisi eikä löydettäisi. Minusta tämä oli hesen ennustuksen pääsanoma! Ja aivan selvästi kerrotaan Nebusta viimeisenä valloittajana, ei Aleksi suuresta.

    Jos tällä lailla ruvetaan ennustuksia tulkitsemaan, miin myös Nostradamuksen profetioista saadaan toteutuneita kun KAIKKI lopputulokset hyväksytään.

    Ei ihan kokonaan, osa on jätetty arkeologisista syistä jäljelle.

    Ja Tyyro oli aikoinaan aika hiljainen paikka, viellä 1970 asukkaita oli noin 14000, mikä on aika vähän siihen yli sataantuhanteen, joka kaupungissa sanotaan asukkaita olleen.

    Se että nykyään kaupunki kukoistaa jälleen ei kuulu vanhaan ennustukseen, jonka voi tietyllä tavalla katsoa toteutuneen.
    Ei profeetta taatusti ole nähnyt meidän aikakauteemme saakka.

    :|

    Ei nyt sentään liioitella.

    Äänestä

  • Aloittaja

    Markku_Meilo kirjoitti:

    >>Niin, ja nuo paikat on rakennettu myöhemmin uudelleen tottelemaan nimeä Tyyros, vaikka näin ei missään nimessä pitänyt ennustuksen mukaan käydä:

    Fundiksilla on moniongelma, yritetään ratkaista ongelma mainitsemalla kaksi Tyrosta, joista sen 'aution' sijaintiin ei kosketa pitkällä kepilläkään. Varsinainen rimanalitus on aika ajoin havaittu ratsastus Tyroksen foinikialaisella nimellä.

    Tämä palsta on tarkoitettu keskusteluun jehovantodistajuudesta, sinähän et ole jehovan todistaja ja heidän näkökulmastaan lienet heidän vastustajansa. Miksi sinä tulet tänne haukkumaan toisia ihmisiä?
    Jos et pidä uskovaisista, mene jollekin sellaiselle palstalla, joka miellyttää enemmän.
    Vai onko katkeruus sitonut sinut jehovantodistajuuteen loppuelämäksi? Kun et kelvannut heille, ei heihin saa kuulua kukaan muukaan.

    Äänestä

  • Aloittaja

    Markku_Meilo kirjoitti:

    >>Eli tuhottiin, joten ensimmäinen puoli ennustusta oikein.

    Samaan malliin kai sitten kun Jeesuksen paluulupauksenkin kohdalla, puolet onnistui, siis se lupailupuoli.

    >>Ja jos vanhan tyyron tomut lapioitiin mereen (aika homma muuten), niin toinen puolikin täyttyi.

    Jos jotain lapioitiin, niin lapioitiin pengertä Tyroon.

    >>Vaikka kaupunki onkin nykyään kaunis ja kukoistava, niin ei pidä nyt sentään liikoja vaatia profeetoiltakaan.

    Hese meni retkuun, mitä sitä ihmettelemään sen syvällisemmin. Nyt olemme jehovantodistajuutta käsittelevällä palstalla ja Vt-seura väittää (aika ajoin) Hesen osuneen täysin oikeaan.

    Kappas, nyt jo sinäkin totesit että lapioitiin se vanha Tyyro sittenkin mereen. Sillä niinhän se nerokas nuori mies nimeltä Aleksanteri teki. Et vaan voinut aiemmin myöntää.

    Tällä palstalla on moneen kertaan todettu että kaikki mitä JT:t sanovat ei pidä paikkaansa, monet ovat kiinnostuneita asioista kuitenkin, eli miten se pieleen mennyt voitaisin tulkita. Ateistina sinun ei tarvitse toki ottaa osaa näihin mietelmiin.

    Ilmestykirja muuten on kirjoitettu n 100 AD, eli aika paljon Jeesuksen aikaa myöhemmin, ja siinä mainitaan samoja lopunajan merkkejä, kuin mitä Jeesuksen sanotaan maininneen. Näin ollen Jeesus ei välttämättä puhunut pelkästään omasta ajastaan.
    Toki tiesit tämän, muttet ole vaan vaivautunut tuomaan asiaa esiin, kun haluat antaa yksipuolisen vaikutelman asioista.

    Äänestä

  • Balttis kuittaa... kirjoitti:

    UT:n kreikankielisistä käsikirjoituksista, ennenkuin alat taas mussuttamaan potaskaa:

    Matt. 1:22,23; >> Tuto (ja tämä) de holon (kaikki) gegonen (on tapahtunut), hina (jotta) plerothe (täyttyisi) to rethen (puhuttu) hypo tu kyriu (Herralta) dia (kautta) Esaiu (Jesajan) tu profetu (profeetan), legontos (sanuvan): Idu (katso) he parthenos (neitsyt) en gastri (raskaaksi) heksei (tulee), kai (ja) kaleusin (kutsuvat) to onoma (nimen) autu (hänen) Emmanuel (Immanuel), ho (joka) estin (on) methermeneuomenon (käännettynä) meth (kanssa) hymon (meidän) ho theos (Jumala). >>

    Olisko taas niin että noi sun kuitit ei vaan pelaa, taaskaan?

    etteivätkö kristityt usko jumalansa olleen syntynyt neitseesä ja vetoavat tässä septuagintaan, joka puhuu parthenoksesta.Tällä vain ei ole mitään tekemistä juutalaisuuden tai heprealaisten kirjoitusten kanssa, siellä on nuori nainen ja tapaus oli Aahaan vakuuttamiseksi .JHWH:lla ei ole poikaa ja hän on ainoa Jumala sekin sanotaan uudestaan ja uudestaan VT:ssa.

    Äänestä

  • UPDATE_9157407 kirjoitti:

    Nykyinen Tyyro kattaa suuren osan vanhaa, muttei kokonaan:

    "The present-day city of Tyre covers a large part of the original island and has expanded onto and covers most of the causeway, which had increased greatly in width over the centuries because of extensive silt depositions on either side. The part of the original island that is not covered by the modern city of Tyre consists mostly of an archaeological site showcasing remains of the city from ancient times."

    PREDICTION

    1. Nebuchadnezzar of Babylon shall destroy the mainland (“field” KJV) portion of Tyre (Ezekiel 26:7-8).

    1. Nebuchadnezzar II laid siege to Tyre for thirteen years beginning in 585-586 B.C. During this time, the inhabitants transferred most of their valuables to the island. The king seized Tyre’s mainland territories but returned to Babylon, finding himself unable to subdue the island fortress militarily (cf. 29:18). Tyre, weakened by the conflict, soon recognized Babylonian authority, which effectively ended the city’s autonomy and any aspirations for a greater Phoenicia.

    2. Other nations are to participate in the fulfillment of the prophecy (vs. 3).

    2. Following the Babylonian period, Tyre remained in subjection to Persia from 538-332 B.C. Alexander the Great besieged and captured the port in 332 B.C., and Ptolemies, Seleucids, Romans, and Muslim Arabs all had their turn at rule. After passing briefly into the hands of the Crusaders, the city was destroyed completely by the Mamluks (former Muslim soldier-slaves) in A.D. 1291.

    3. The city is to be flattened, like the top of a rock (vss. 4,14).

    3. Like Nebuchadnezzar, Alexander was stymied by Tyre’s natural moat. The brilliant Macedonian was not so quick to give up, however. He used the building materials of the mainland city, and any other rocks and soil in the immediate vicinity, to build a causeway to the island. His complete conquest of Tyre took only seven months.

    4. It is to become a place for the spreading of nets (vss. 5,14).

    4. The waters around Tyre were renowned in ancient times for their fishing (Liverani, 1988, 5:932). This was all the fame the city could claim after its complete decimation by Alexander.

    5. Its stones and timbers are to be laid in the sea (vs. 12).

    5. As noted in item 3 above, the building of the causeway came from the remains of the mainland city. Sands carried by currents have built up a spit or tombolo around the causeway, forming a permanent connection between the island and the mainland.

    6. Other cities are to fear greatly at the fall of Tyre (vss. 15-18).

    6. Many fortified cities in the region capitulated to Alexander after they saw the genius and relative ease with which he captured Tyre.

    7. The city will not be inhabited or rebuilt (vss. 20-21).

    7. Alexander sold almost all of Tyre’s inhabitants into slavery, and the city forever lost its importance on the world stage. Any vestiges of strength and power disappeared with the destruction of the Crusader fortress. Soûr, as it is known by Arabs today, is a small town in southern Lebanon with a population of about 14,000 (1990 estimate; refugees have inflated that number significantly in the last several years).

    Nykyään taitaa asujaimiston lukumäärä olla suurempi, niin kuin se oli aikoinaankin.

    >>Nykyinen Tyyro kattaa suuren osan vanhaa, muttei kokonaan:

    Tuskin muinaismuistoalue on kalastusverkkojen kuivausalue, joten jullikka mikä jullikka.

    Äänestä

  • Balttis kirjoitti:

    Mereen upotetun Tyyron kohdalla, vaan jostain varsin päivastaisesta.

    >>Mereen upotetun Tyyron...

    Kuivatetaanko siellä penkereen alla verkkoja, vai mitä haluat kertoa?

    Äänestä

  • 15+20 kirjoitti:

    etteivätkö kristityt usko jumalansa olleen syntynyt neitseesä ja vetoavat tässä septuagintaan, joka puhuu parthenoksesta.Tällä vain ei ole mitään tekemistä juutalaisuuden tai heprealaisten kirjoitusten kanssa, siellä on nuori nainen ja tapaus oli Aahaan vakuuttamiseksi .JHWH:lla ei ole poikaa ja hän on ainoa Jumala sekin sanotaan uudestaan ja uudestaan VT:ssa.

    Tarkasti, yksityiskohtia myöten, pyhien kirjoitusten mukaisesti, jotka ovat ennestaneet, sen vanhurskaan tulemsta, jonka katumattomiksi teilaajiksi, farisealaiset talmudistit oppeineen ja laittomuuksineen ovat osoittautuneet. Talmudismi on Babylonialainen uususkonto, joka on vieraantunut kaikesta, ja sai jo ensimmäisen näkyvän tuomoionsa, Juudan ja Jerusalemin hävityksen aikana, jollloin Herra heitti nämä kevottomat pois kasvojensa edestä: 1 Kun.9:6-9.

    Äänestä

  • UPDATE_9157407 kirjoitti:

    Kommentti:

    "Nokun ei siirretty minnekään. Nebu ei täyttänyt Raamatun ennustusta, sen teki vasta A Suuri, pengertämällä. Jos asiasta on rehellisesti kiinnostunut, niin kannattaa ottaa selvää asioista. "

    Vastaus:

    "Tyros (arab. ‏الصور‎, aṣ-Ṣūr, foinikiaksi Ṣur, lat. Tyrus, kreik. Τύρος) oli muinaisen Foinikiassa tärkeimpiä kaupunkeja on nykyään Libanonin valtion hallitsema.

    Se sijaitsi 37 km Akkosta pohjoiseen ja 32 km Sidonista etelään. Nykyisen kaupungin nimi on Sur, ja siellä asuu noin 117000 ihmistä[1] Kaupungin nimi tarkoittaa "vuorta"[2]. Tyros lisättiin UNESCO:n maailmanperintöluetteloon vuonna 1979, Tyroksessa sijaitsevan roomalainen hippodromin vuoksi[3]. Niin sanottu Vanha Tyros sijaitsi mantereella, mutta kaupunki siirrettiin myöhemmin saarelle, joka sijaitsi parin sadan metrin päässä rannasta. Saarella kaupunki oli suojassa vihollisten hyökkäyksiltä."

    Kannattaa tosiaan ottaa selvää asioista.

    Kommentti:

    "Kerro ihnmeessä mistä kahdesta eri paikasta sinä kirjoittelet? "

    Vastaus:

    Sinun lainaukseesi raamatusta
    ”Lähdettyään sieltä Jeesus poistui nyt Tyroksen ja Sidonin tienoille.

    Ei, sinun ei tarvitse vastata tähän.

    Ja lisään:

    Sinun ei kannata puhua rehellisuudestä, sillä itse esität täysin tarkoitushakuisesti vain negatiivista materiaalia, ja et ole todella kiinnostunut näistä asioista, vaan keinolla millä hyvänsä pyrit tuomaan esiin pelkkiä ikäviä vaikutelmia.
    Itse asiassa en suhtautuisi sinun selityksiisi kovinkaan luottavaisesti. Sinä sanot mitä vaan, joka tuottaa sinun katkeraan mieleesi hyvän olon, kun pysyt johtamaan jotakuta harhaan.

    >>mutta kaupunki siirrettiin myöhemmin saarelle, joka sijaitsi parin sadan metrin päässä rannasta. Saarella kaupunki oli suojassa vihollisten hyökkäyksiltä."

    Saari lakkasi olemasta saari A Suuren toimesta ja sen jälkeen penger on laajentunut siten, että vanha saaren osuus on lähinnä niemen kärki.

    >>Kumman Tyyron tienoille Jeesus poistui?

    Oliko Jeesuksen aikana kaksi Tyrosta?

    Äänestä

  • Aloittaja

    Markku_Meilo kirjoitti:

    >>Nykyinen Tyyro kattaa suuren osan vanhaa, muttei kokonaan:

    Tuskin muinaismuistoalue on kalastusverkkojen kuivausalue, joten jullikka mikä jullikka.

    Aikoinaan huonojen aikojen jälkeen kalastus oli tyyrolaisten pääelinkeino, joten voidaan katsoa että se oli kalastusverkkojen kuivausalue.

    Nykyisyys on nykyisyys, joskus oli joskus.

    Äänestä

  • Balttis kirjoitti:

    Tarkasti, yksityiskohtia myöten, pyhien kirjoitusten mukaisesti, jotka ovat ennestaneet, sen vanhurskaan tulemsta, jonka katumattomiksi teilaajiksi, farisealaiset talmudistit oppeineen ja laittomuuksineen ovat osoittautuneet. Talmudismi on Babylonialainen uususkonto, joka on vieraantunut kaikesta, ja sai jo ensimmäisen näkyvän tuomoionsa, Juudan ja Jerusalemin hävityksen aikana, jollloin Herra heitti nämä kevottomat pois kasvojensa edestä: 1 Kun.9:6-9.

    erehtynyt ajasta sadoilla vuosilla, vieraita jumaia palveltiin vain ensimmäisen temppelin aikaan.Ensimmäinen temppeli itsekin oli paikka jossa uhrattiin muillekin jumalille, JHWH kultti ei ollut vielä lyönyt itseään läpi tavallinen kansa ei välttämättä ollut siitä edes kuullut kuninkaat ja papitkaan eivät sitä ylläpitäneet.

    Äänestä

  • Aloittaja

    Markku_Meilo kirjoitti:

    >>mutta kaupunki siirrettiin myöhemmin saarelle, joka sijaitsi parin sadan metrin päässä rannasta. Saarella kaupunki oli suojassa vihollisten hyökkäyksiltä."

    Saari lakkasi olemasta saari A Suuren toimesta ja sen jälkeen penger on laajentunut siten, että vanha saaren osuus on lähinnä niemen kärki.

    >>Kumman Tyyron tienoille Jeesus poistui?

    Oliko Jeesuksen aikana kaksi Tyrosta?

    "Oliko Jeesuksen aikana kaksi Tyrosta? "

    Ei kait, pitikö olla?

    Sanoinhan ettei tuohon tarvitse vastata, tästä tulee taas "eipäs juupas"-vääntö.
    Jos heittäydyt tyhmemmäksi kuin olet (toivottavasti), niin keskustelu tuskin onnistuu.

    Äänestä

  • UPDATE_9157407 kirjoitti:

    Kappas, nyt jo sinäkin totesit että lapioitiin se vanha Tyyro sittenkin mereen. Sillä niinhän se nerokas nuori mies nimeltä Aleksanteri teki. Et vaan voinut aiemmin myöntää.

    Tällä palstalla on moneen kertaan todettu että kaikki mitä JT:t sanovat ei pidä paikkaansa, monet ovat kiinnostuneita asioista kuitenkin, eli miten se pieleen mennyt voitaisin tulkita. Ateistina sinun ei tarvitse toki ottaa osaa näihin mietelmiin.

    Ilmestykirja muuten on kirjoitettu n 100 AD, eli aika paljon Jeesuksen aikaa myöhemmin, ja siinä mainitaan samoja lopunajan merkkejä, kuin mitä Jeesuksen sanotaan maininneen. Näin ollen Jeesus ei välttämättä puhunut pelkästään omasta ajastaan.
    Toki tiesit tämän, muttet ole vaan vaivautunut tuomaan asiaa esiin, kun haluat antaa yksipuolisen vaikutelman asioista.

    >>vanha Tyyro sittenkin mereen

    Jos väki muutti muutamia satoja metrejä saarelle, joka nyt on yhtenäistä mannerta, niin miksi se uusi osuus on nyt muinaismuisto, kuten lainaamasi ote kertoi. Eli haluat kertoa, että uusi Tyros on nykyään vanha Tyros.

    >>Ilmestykirja muuten on kirjoitettu n 100 AD, eli aika paljon Jeesuksen aikaa myöhemmin, ja siinä mainitaan samoja lopunajan merkkejä, kuin mitä Jeesuksen sanotaan maininneen. Näin ollen Jeesus ei välttämättä puhunut pelkästään omasta ajastaan.

    Ilmestyskirja on yritys tekohengittää hiipumassa ollutta luottoa Jeesuksen lupaukseen. Esimerkiksi kirjan toiseksi viimeinen jae on hyvä osoitus asiasta.

    Vastaat taas tapasi mukaan johonkin muuhun asiaan.

    Aleksanteri yhdisti mantereella ja saarella olevan kaupungin käyttämällä lähinnä mantereen osan kiviä ym. rakennustarvikkeena. Eli kirjaimellisesti voidaan katsoa tyyron kivien päätyneen mereen.

    "Ilmestyskirja on yritys tekohengittää hiipumassa ollutta luottoa Jeesuksen lupaukseen. Esimerkiksi kirjan toiseksi viimeinen jae on hyvä osoitus asiasta. "

    Sinun aikakäsityksesi ei ole mikään mittapuu näissä tapahtumissa. Ne joko tapahtuvat tai eivät, riippumatta siitä mitä mieltä sinä niistä olet.
    Vai meinaatko että Jeesus todistaakseen sinulla olemassaolonsa tulee kohta pian, ettei Markku _Meilo vain turhaan kiukuttele.

    Äänestä

  • Markku_Meilo kirjoitti:

    >>mutta kaupunki siirrettiin myöhemmin saarelle, joka sijaitsi parin sadan metrin päässä rannasta. Saarella kaupunki oli suojassa vihollisten hyökkäyksiltä."

    Saari lakkasi olemasta saari A Suuren toimesta ja sen jälkeen penger on laajentunut siten, että vanha saaren osuus on lähinnä niemen kärki.

    >>Kumman Tyyron tienoille Jeesus poistui?

    Oliko Jeesuksen aikana kaksi Tyrosta?

    Oli "torneineen ja muureineen lakaistu mereen", ja motkötti meren pohjassa. Sor, jota sen myös Tyyroksi kutsuttiin, sijaitsi saarella 800m päässä mantereesta, ja joka valllattiin, kun Aleksanteri Suuri kaivautti koko vanhan Tyyron rauniokerrostumat, ja upotti ne mereen täyttäesään rannikon ja uuden Tyyron välisen salmen, rakentaen siten sinne leveän tien, jota myöten pääsi hänen sotapäälikkönsä, Antigenus joukkoineen pääsi parhaiten uuden Tyyron kimppuun.

    Jeesuksen ajan Tyyro oli uusi kaupunki, ei vanha ja rauniona meren pohjaa "muureineen ja torneineen" ruodattu Tyyro. Tyyron kohtaloon liitttyy kerroksellisuutta, ja sitä vastaan hyökkäitiin: "kansoista muodostuvina aaltoina". Lisäksi Tyyro on vielä tässä ajassa, kukistumattaman vallan ja voiman yksi symboli, jonka on vasta tulossa, vaikka sen tuho jo nädääkin esikuvallisena jo "upotetussa Tyyrossa": vrt. luvut Hes. 26-28.

    Äänestä

  • Balttis kirjoitti:

    Aasilla ratsastaa, mestari ? rabbiko ? nyt, matkallle lähtenyt, noussut on satulaan ratsunsa, KUITENKIN KUNINGAS! Aivan kuten Sakarja ennustaa, ja Hän tuli, aina Daavidin istuimella istuvanana hallistijana: Jes.9:1-6; ja Sakarja 6:12,13; ja katohan: Sak.3:8-10:

    >> Kuule; Joosua, ylimmäinen pappi, sinä ja sinun ystäväsi, jotka edessäsi istuvat, Sillä ennusmerkin miehiä he ovat; sillä katso, Minä annan tulla palvelijanin Vesan. (Verson/Naser) Sillä katso: kivi, jonka minä olen asettanut Joosuan eteen - siihen yhteen kiveen päin on seitsemän silmää! Katso, Minä kaiverran kaiverrukset siihen, sanoo Herra Sebaot, ja otan pois tämän maan pahat teot yhtenä päivänä. Sinä päivänä te kutsutte, kukin ystävänsä, viinipuu ja viikunapuun alle." >>

    Eli kun unohdat sen kiven, jonka kaltaisesi rakentajat aina hylkäävät, et voi päätyä missään laskelmissasi oikeaan tulokseen, kuten eivät edeltäjäsikään, kuten kirjoistettu on Immanuel profetioissa:

    Jes. 8:13,14; >> Herra Sebaot (Jeesus Kristus) pitäkää pyhänä. Häntä peljätkää ja kunnoittakaa. Ja Hän on oleva pyhäkkö (jonka Hän myös kolmanstena päivänä ylösrakentaa), LOUKKAUSKIVI JA KOMPASTUKSEN KALLIO MOLEMMILLE ISRAELIN HUONEKUNNILLE (Israel ja Juuda) paula ja ansa Jerusalemin asukkaille. >>

    Eksyt alati koska et näe että syntyneen valtatyhjiön tuli sittenkin täyttämää, mies joka on aina istuva Daavidin huoneen valtaistuimella:, kaikissa sen vaiheisssa, - vaikka tuonelan virrat tulvisivat sen ylitse, se ei kukistuisi eikä hukkuisi, vaan Herra Sebaot pitää sen vahvana kuin aurinko, ja on perustanut sen pysyvyyden ja armon uskollisuudessaan taivaisiin. Se on kalliolle perustettu ja pysyy, ja se kallio on Kristus/Jahven voideltu kuningas katoamattomuudessa ja kirkaudessa: Psal.110; Sak.6:12,13; Jer.30:9; kaksoislupaus toteutuu: Jer33:14-17.

    ja restauraatiotahan yritettiin Babelista paluun jälkeen mutta se epäonnistui.Davidin suku menetti valtansa Jerusalemin sorruttua eikä sen jälkeen kukaan sen suvun jäsen ole hallinnut.
    JHWH ei ole "Jeesus messias" vaan JHWH on luvannut voidella jonkun ihmisen tähän tehtävää , sanahelinäsi on kyllästyttävää, mihinkään et vastaa hoet vain yhtä ja samaa mantraa.

    Äänestä

  • 15+20 kirjoitti:

    erehtynyt ajasta sadoilla vuosilla, vieraita jumaia palveltiin vain ensimmäisen temppelin aikaan.Ensimmäinen temppeli itsekin oli paikka jossa uhrattiin muillekin jumalille, JHWH kultti ei ollut vielä lyönyt itseään läpi tavallinen kansa ei välttämättä ollut siitä edes kuullut kuninkaat ja papitkaan eivät sitä ylläpitäneet.

    Hyvän korin viikunat eivät voi tarkoittaa, vain Baabelista palanneita juutalaisia; koska Jumala olisi valehtelija jos asia tulkitaan näin. Sillä: lupaus 24:6; siitä että heitä ei revitä enää pois, olisi valetta ja Jumalakin siis umpisokea - suhteessa roomalaisten suorittamaan maan lopulliseen autiottamiseen 2 000 vuodeksi, mutta onneksi näin ei ole, vaan aivan yksinkertaisesti tämä profetia vain koskee vasta sitä uutta liittoa ja sydänten uudistusten aikaan, jollloin juudankin jäännös kootaan pitkän vaelluksen jälkeen jäleen omaan maahansa, aikojen lopulla. Silloin kun he myös yhdessä muiden israelin sukukuntien kanssa: "katsovat Minuun jonka ovat lävistäneet". Esran ja Nehemian lyhyen reformin jälkeen maa koki monasti kovia, eikä se lopultakaan juudalaiset saaneet jäädä elämään maassa, Herran kasvojen edessä, sen verivelkojen painaessa, maata ja sen kansaa raskaana. Joten Herra itse heitti sen roomalaisten avulla pois sitä saatuttamasta vaellukselaan, joten älä unta nää. Sakarjan mukaan Herra tulee viemään Juudan kansan jäännöksen kansojen sekaa: Sak.8:11-13. Ja hyvät viikunut on löydettävissä tästä:

    >> Kun Minä sirotan heidät (Juudan jäänöksen) kansojen sekaa, muistavat he minua, MUISTAVAT HE MINUA KAUKAISISSA MAISSA; JA HE LASTENSA KANSSA SAAVAT ELÄÄ JA PALATA TAKAISIN. > Minä olen viheltävä heille ja kokoava heidät, sillä Minä lunastan heidät, ja he lisääntyvät, niinkuin lisääntyivät ennen; ja heidän kuninkaansa tulee heille: >> Ja minä vuodatan Daavidin suvun päälle ja Jerusalemin asukasten päälle armon ja rukouksen Hengen, HE KATSOVAT MINUUN JONKA OVAT LÄVISTÄNEET. Ja he valittavan Häntä, niinkun ainokaista, murehtivat katkerasti, niinkuin murehditaan esikoista.

    Tietysti.

    Äänestä

  • yxz kirjoitti:

    Oli "torneineen ja muureineen lakaistu mereen", ja motkötti meren pohjassa. Sor, jota sen myös Tyyroksi kutsuttiin, sijaitsi saarella 800m päässä mantereesta, ja joka valllattiin, kun Aleksanteri Suuri kaivautti koko vanhan Tyyron rauniokerrostumat, ja upotti ne mereen täyttäesään rannikon ja uuden Tyyron välisen salmen, rakentaen siten sinne leveän tien, jota myöten pääsi hänen sotapäälikkönsä, Antigenus joukkoineen pääsi parhaiten uuden Tyyron kimppuun.

    Jeesuksen ajan Tyyro oli uusi kaupunki, ei vanha ja rauniona meren pohjaa "muureineen ja torneineen" ruodattu Tyyro. Tyyron kohtaloon liitttyy kerroksellisuutta, ja sitä vastaan hyökkäitiin: "kansoista muodostuvina aaltoina". Lisäksi Tyyro on vielä tässä ajassa, kukistumattaman vallan ja voiman yksi symboli, jonka on vasta tulossa, vaikka sen tuho jo nädääkin esikuvallisena jo "upotetussa Tyyrossa": vrt. luvut Hes. 26-28.

    tuhottavina koska "Nebu" ei niitä aikanaan tuhonnut, se hän oli se tapa miten Tyyron piti tuhoutua Hesekielin mukaan. Egypti jäi myös tuhoutumatta ja kansa ajamatta maanpakoon,Nebun piti sekin asia toimittaa.Joku aiemmin huomautti että eihän profetiakaan loputtomiin voi tähdätä tai vaikuttaa, mutta siihen uskovat usein vetoavat, jos ei jotain tapahdu ennustettuun aikaan niin ainakin sitten 2000 vuoden päästä, sillä pääsee mistä hyvänsä pälkähästä, kun odottaa kyllin kauan joka ainoa kaupunki katoaa tavalla tai toisella.

    Äänestä

  • 15+20 kirjoitti:

    ja restauraatiotahan yritettiin Babelista paluun jälkeen mutta se epäonnistui.Davidin suku menetti valtansa Jerusalemin sorruttua eikä sen jälkeen kukaan sen suvun jäsen ole hallinnut.
    JHWH ei ole "Jeesus messias" vaan JHWH on luvannut voidella jonkun ihmisen tähän tehtävää , sanahelinäsi on kyllästyttävää, mihinkään et vastaa hoet vain yhtä ja samaa mantraa.

    Seru baabel; ellei juutalaisuuden keskus ole tosiaankin Baabel jonne tämä Juudan käskynhaltija katosikin. Hänhän ole nimeomaan sössimässä eli hidasatamassa ja estämässä kaiken alueen kansan osallistumisen temppelin rakentamiseen, mikä johti myös sen valmistumisen viivästymiseen. Jos sinä saat hänestä sorvattua vanhurskaan Vesan - ja kuningashallistisjan - joka on "meidän vanhuskautemme", niin sitten olet silmänkääntötemppujen eittämätön maailmanmestari: Jer.23:5,6.

    Jeesuksella Kristuksella, Heran huoneen rakenetajalla, jo kaikki valta jo nyt taivaassa ja maan päällä; ja kaikki tullaan pian nykyvästikin, alistamaan hänen jalkainsa alle: sillä taistelu Suuren kuninkaan kaupungista, (Jeru) Saalemista on pian alkamassa: 1 Moos.14:18-20; Psalmi 110; Sak.6:12,13.

    Sinun esityksesi ovat muuttumassa farsseiksi, jota ei oiken enää jaksaisi edes komentoida, ja sehän onkin vapaaehtoista - onneksi. Seru baabel ko se odotettu mies "Daavidin valtaistuimella" - herää hemmo!

    Äänestä

  • 15+20 kirjoitti:

    tuhottavina koska "Nebu" ei niitä aikanaan tuhonnut, se hän oli se tapa miten Tyyron piti tuhoutua Hesekielin mukaan. Egypti jäi myös tuhoutumatta ja kansa ajamatta maanpakoon,Nebun piti sekin asia toimittaa.Joku aiemmin huomautti että eihän profetiakaan loputtomiin voi tähdätä tai vaikuttaa, mutta siihen uskovat usein vetoavat, jos ei jotain tapahdu ennustettuun aikaan niin ainakin sitten 2000 vuoden päästä, sillä pääsee mistä hyvänsä pälkähästä, kun odottaa kyllin kauan joka ainoa kaupunki katoaa tavalla tai toisella.

    Ja niitä vasttaan nuosevat vallati ja voimat tuhotaan kyllä ajallaan ihan loppullisesti. Se teistelu on todellinen eikä mikää kuviitteellinen Harmageddon - ja tullaan käymään melko pian Lähi-idässä, kaikessa ennennäkemättömän suuressa tuhoisuudessaan. Koko ihmiskunta tuhoutisi "ellei niitä päiviä lyhennettäisi". Paremmin profetiosta pysyy kärryillä kuutalemalla ja katselamalla uutisia, kuin sinun jorinamassaasi arvioiden: pian ja jo nyt:

    Sak.12:2,3; >> Katso, (tekkaristasi) Minä teen Jerusalemin juovuttavaksi maljaks, kaikkille kansoille (näin laajasti siitä ei ole koskaan keskusteltu) yltympäri, ja myös Juudan kohdalle se on tuleva Jerusalemia piiritettäessä (v.70). Sinä päivänä minä teen Jerusalemin VÄKIKIVEKSI KAIKILLE KANSOILLE (ei siis viain roomalaisille); kaikki, jotka sitä nostavat (huom.profetia on Sakarjan ja annettu paluun jälkeen) repivät pahoin itsensä; ja KAIKKI MAAN KANSAKUNNAT KOKOONTUVAT (YK:oon päätöslausemin ja jatkossa Sak:14:1,2; "sotilaallisen koalitin joukoin"?) SITÄ VASTAAN.

    Voideltuansa vastaan, piti kirjoittaa: katso myös Psalmi kaksi, joka kertoo tästä.

    >>Kaikki Jahvea ja Hänen voidentunsa valtaa Ja niitä vasttaan nuosevat vallati ja voimat tuhotaan kyllä ajallaan ihan loppullisesti>>

    Mitä sinä Balttis ajattelet jumalasta, joka ei saa edes yksinkertaista ennustustaan toteutumaan?
    Tai tämän jumalan nk. voidellusta, joka ei saa omaa yksiselitteistä ennustustaan toteutumaan?

    Jeesus nimittäin kävi asutussa Tyroksessa saarnaamassa monta sataa vuotta sen jälkeen, kun tuon kaupungin olisi pitänyt olla jo autio muuan isänsä valtuuttaman Baabelin kuninkaan toimesta. Tämä sama voideltu lupasi myös aikalaisilleen palata heidän omana elinaikana, mikä lupaus jäi niin ikään täyttämättä.

    Kertoisitko minulle, millainen ennustus on sinun mittapuusi mukaan väärä ennustus?

    Johtopäätöksiisi ihan rauhassa, mutta minä olen kuuliannen sille Herralle, joka kävi myös Tyyrossa ja on Ihmeellinen Neuvoinantaja. Jes.9:5. Ei Raamatun ilmoitus kaadu siihen ettei voida osoittaa että Nebu teki lopun vanhasta Tyyrosta, jonka Aleksanteri Suuri lapio profetaalisesti merten syvyyksiin, - kuten profeettakin jo edeltä useaan oteeseen totetaa: "muureinen ja torneineen". En voi mitään jos et ymmärrä Hesekielin profeioden kerroksellisuutta ja niiden sisältämää vertuskuvallisuutta, joka ilmenee vaikkapa:

    >> Valtaistuimiltaan astuvat alas kaikki meren ruhtinaat. Heittävät pois viittansa ja riisuvat kirjaillut vaatteensa, he pukeutuvat kauhuun ja istuvat maahan, värisevät joka hetki. He virittävät itkuvirren ja sanovat sinulle: "Kuinka olet sinä, joka olit asuttu, hävinnyt meriltä, sinä ylistetty kaupunki, väkevä merellä, sinä ja sinun asukkaasi, jotka levittävät kauhuansa kaikkiin siellä asuviin. Nyt värisevät saaret sinun kukistumisesi päivänä, merensaaret kauhistuvat sinun loppuasi." Silllä näin sanoo Herra, Herra; KUN MINÄ TEEN sinusta aution kaupungin, niinkuin asumattomat kaupungit ovat, kun MINÄ ANNAN SYVYYDEN KÄYDÄ SINUN YLITSESI JA PALJOT VEDET PEITTÄVÄT SINUT (siis historiallisesti 250 v. myöhemmin Nebua), silloin Minä syöksen SINUT alas hauttaanvaipuneitten pariin, ikiaikojen kansan tykö, ja annan sinulle asunnon maan syvyyksissä, niinuin siellä ovat ikiaikojen RAUNIOT, hautaanvaipuneitten parissa, ettei sinua asuttaisi; mutta ihanuuden minä annan elävien maahan. Sinut minä panen kauhuksi, sinu ei sitten enää ole; ja jos sinua etsitään, (kuten Atlantistakin) ei sinua enää löydy, hamaa ikiaikoihin asti, sanoo Herra, Herra. >>

    Jos pidät tätä ennustukesna, samoin kuin luvuissa 27,28- ilmaistuja apokryfisiä ilmaisuja, en voi mitenkään puolustaa, profetioden sisältöä, - eikä siihen ole muuten tarvettakaan. Jos haluaa lukea heppotajuista, ja aina omaan järjenjuoksuun sopivaa, lienee paras siityä lukemaan kuva lehtiä, tai vaikka Hesaria.

    Äänestä

  • UPDATE_9157407 kirjoitti:

    Tämä palsta on tarkoitettu keskusteluun jehovantodistajuudesta, sinähän et ole jehovan todistaja ja heidän näkökulmastaan lienet heidän vastustajansa. Miksi sinä tulet tänne haukkumaan toisia ihmisiä?
    Jos et pidä uskovaisista, mene jollekin sellaiselle palstalla, joka miellyttää enemmän.
    Vai onko katkeruus sitonut sinut jehovantodistajuuteen loppuelämäksi? Kun et kelvannut heille, ei heihin saa kuulua kukaan muukaan.

    Jehovan todistaja - vai salaatko häpeillen sen? Miksi ottaisin sinulta vastaan ohjeita, ja miksi niin kiihkeästi puolustat heistä, valehtelemalla ja sokeasti selitellen, muka heidän oppejaan, vaikka et edes niitä tunne. Oletko joku vastakastetu JT ?

    Puolusta oppi Raamatulla jos pystyt, mutta älä turhaan yritä käydä kiinni henkilöön - olen aivan liian kokenut "budoka" sinun talutettavaksesi.

    Äänestä

  • UPDATE_9157407 kirjoitti:

    Vastaat taas tapasi mukaan johonkin muuhun asiaan.

    Aleksanteri yhdisti mantereella ja saarella olevan kaupungin käyttämällä lähinnä mantereen osan kiviä ym. rakennustarvikkeena. Eli kirjaimellisesti voidaan katsoa tyyron kivien päätyneen mereen.

    "Ilmestyskirja on yritys tekohengittää hiipumassa ollutta luottoa Jeesuksen lupaukseen. Esimerkiksi kirjan toiseksi viimeinen jae on hyvä osoitus asiasta. "

    Sinun aikakäsityksesi ei ole mikään mittapuu näissä tapahtumissa. Ne joko tapahtuvat tai eivät, riippumatta siitä mitä mieltä sinä niistä olet.
    Vai meinaatko että Jeesus todistaakseen sinulla olemassaolonsa tulee kohta pian, ettei Markku _Meilo vain turhaan kiukuttele.

    Huojuen voimansa varassa kuin heiluva heinä, huojuva ruoko - mutta Herra sana pysyy ja toteutuu vääjäämättämällä tarkkuudella, Hänen tahtonsa päättämän mukaan. Ihminen voi kuvitelle päättävänsä, mutta Jumala on se, joka säätää, ja tekee mitä tahtoon niin taivaan joukoille kuin maan asukkaillekin: Dan.4:32. Kannatta lukea varmaan vaan niitä kuvalehtiä, missä ei kaikki on jo valmiiksi pureksittua - ja suussa sulavaa, eikä liian vaikeaa - vai mitä? Tosin on aika kornia, että niiden kuvutus tappaa sen lopunkin oman mielikuvituksen jäänteistä, jota ihmisellä luonnollisesti on aina jonkin verran - ennen totaalia persoonallisuusmuutosta - JT klooniksi.

    Äänestä

  • Balttis kirjoitti:

    Johtopäätöksiisi ihan rauhassa, mutta minä olen kuuliannen sille Herralle, joka kävi myös Tyyrossa ja on Ihmeellinen Neuvoinantaja. Jes.9:5. Ei Raamatun ilmoitus kaadu siihen ettei voida osoittaa että Nebu teki lopun vanhasta Tyyrosta, jonka Aleksanteri Suuri lapio profetaalisesti merten syvyyksiin, - kuten profeettakin jo edeltä useaan oteeseen totetaa: "muureinen ja torneineen". En voi mitään jos et ymmärrä Hesekielin profeioden kerroksellisuutta ja niiden sisältämää vertuskuvallisuutta, joka ilmenee vaikkapa:

    >> Valtaistuimiltaan astuvat alas kaikki meren ruhtinaat. Heittävät pois viittansa ja riisuvat kirjaillut vaatteensa, he pukeutuvat kauhuun ja istuvat maahan, värisevät joka hetki. He virittävät itkuvirren ja sanovat sinulle: "Kuinka olet sinä, joka olit asuttu, hävinnyt meriltä, sinä ylistetty kaupunki, väkevä merellä, sinä ja sinun asukkaasi, jotka levittävät kauhuansa kaikkiin siellä asuviin. Nyt värisevät saaret sinun kukistumisesi päivänä, merensaaret kauhistuvat sinun loppuasi." Silllä näin sanoo Herra, Herra; KUN MINÄ TEEN sinusta aution kaupungin, niinkuin asumattomat kaupungit ovat, kun MINÄ ANNAN SYVYYDEN KÄYDÄ SINUN YLITSESI JA PALJOT VEDET PEITTÄVÄT SINUT (siis historiallisesti 250 v. myöhemmin Nebua), silloin Minä syöksen SINUT alas hauttaanvaipuneitten pariin, ikiaikojen kansan tykö, ja annan sinulle asunnon maan syvyyksissä, niinuin siellä ovat ikiaikojen RAUNIOT, hautaanvaipuneitten parissa, ettei sinua asuttaisi; mutta ihanuuden minä annan elävien maahan. Sinut minä panen kauhuksi, sinu ei sitten enää ole; ja jos sinua etsitään, (kuten Atlantistakin) ei sinua enää löydy, hamaa ikiaikoihin asti, sanoo Herra, Herra. >>

    Jos pidät tätä ennustukesna, samoin kuin luvuissa 27,28- ilmaistuja apokryfisiä ilmaisuja, en voi mitenkään puolustaa, profetioden sisältöä, - eikä siihen ole muuten tarvettakaan. Jos haluaa lukea heppotajuista, ja aina omaan järjenjuoksuun sopivaa, lienee paras siityä lukemaan kuva lehtiä, tai vaikka Hesaria.

    >>Ei Raamatun ilmoitus kaadu siihen ettei voida osoittaa että Nebu teki lopun vanhasta Tyyrosta>>

    Eikö? Miten sinä tulkitset tämän:

    "eikä sinua enää rakenneta."

    tai tämän

    "jos sinua etsitään, ei sinua enää löydy, hamaan ikiaikoihin asti"

    Kumpikaan näistä ennustuksen kohdista ei käynyt toteen: Tyyros ON rakennettu uudelleen ja se ON löydettävissä vielä tänäkin päivänä. Tuo kerroksellisuus -väittämäsi ei poista tätä yksiselitteistä ristiriitaa.

    Ja kuten tiedätkin, ei meidän tarvitse plärätä Hesekielin kirjaa kuin muutama luku eteenpäin, tulee vastaamme toinen toteutumaton ennustus liittyen Egyptin totaaliseen autioitukseen.

    Kaikki nuo ovat katteettomia julistuksia; todellisuus eteni aivan toisella tavalla. Onko sinusta näin ollen liioiteltua sanoa, että Raamatun jumalalla ei ole voimaa toteuttaa ennustuksiaan? Että Jahve ei ole osoittautunut luotettavaksi? Onko sinusta liioiteltua sanoa, että todellisuudessa nuo "ennustukset" ovat pelkästään ihmisten kirjoittamia tekstejä, heidän senhetkisten toiveidensa, pelkojensa sekä kulttuurihistoriansa summa?

    Heitänpä tähän vielä kolmannenkin konkreettisen esimerkin Raamatun virheellisyydestä. Se liittyy Raamatun väitteeseen, että koko maa oli veden peitossa alle 5 000 vuotta sitten. Tämän linkin alta todisteita vedenpaisumustarinan mahdottomuudesta:

    http://keskustelu.suomi24.fi/listmessage/8555170/40653914

    Joka lepää meren syvyyksissä. Ja merenpohjasta sitä ei enää löydetä. Lisäsksi tämä hukutettu vanha Tyyro muureinee ja torneineen on jatkossa, selkästi vertauskuvallinen esitys jostakin tätä kyseistä historiallsista Tyyroa paljon suuremmasta - erikoista kuningastaan myösten joka oli "kerubi" ja jo "Eedenissä Jumalan puutarhassa". Tästä voisi kirjoittaa paljonkin ja siitä "ilmestyskirjallisuuden" kielestä, joka käyttää palvon vertauksia - kuvatessaan valtoja ja voimia: Ef.6:12. Tarkastele sinä toki asiota niin kuin sinulle parhaisten sopii, ja järkevältä näyttää. Lopuksi totean että minulle on aivan yksi ja saman miten sinä näitä kertomuksia vedenpaisumuksesta tai sen alle hukutetusta asutuksesta tai maasta ajattelet - sillä minä löydän milestäni sen, mikä näissä on hyvää ja hyödyllistä opetukseksi - Jumalan ihmiselle ja se riittää minulle. Yksi tutkii oliko Nooan arkki honkapuuta ja toinen etsii sitä mihin se mahdollisesti rantautui, ja kolmas sen jäännöksiä; mutta minä näen arkin Kristuksen esikuvana.

    Äänestä

  • UPDATE_9157407 kirjoitti:

    Ja sinulla on VT-seuran näkemys :->

    >>Ja sinulla on VT-seuran näkemys :->

    Useampikin tiedossa, vaikka ei jaossa.

    >>Paha on sellaista rakentaa Joka lepää meren syvyyksissä. Ja merenpohjasta sitä ei enää löydetä>>

    No miltä näyttää todellisuus: http://www.earthspots.com/SpotImages/1211/LebanonTyre.jpg
    Onko rakennettu vai ei?

    >>Lopuksi totean että minulle on aivan yksi ja saman miten sinä näitä kertomuksia vedenpaisumuksesta tai sen alle hukutetusta asutuksesta tai maasta ajattelet>>

    Niinpä, ja esille nostettuihin todisteisiin et halua kajota ensinkään.

    >>minä löydän milestäni sen, mikä näissä on hyvää ja hyödyllistä opetukseksi - Jumalan ihmiselle ja se riittää minulle>>

    Hyvä niin, jokainenhan meistä on vapaa uskomaan mihin haluaa.

    >>Yksi tutkii oliko Nooan arkki honkapuuta ja toinen etsii sitä mihin se mahdollisesti rantautui, ja kolmas sen jäännöksiä>>

    Minäkin etsin aikoinani hukkuvan lailla perusteita uskoa Raamattuun Jumalan Sanana. En niitä lopulta löytänyt, ja siksi ajattelen maailmaa nykyään hieman toisella tavalla.

    >>mutta minä näen arkin Kristuksen esikuvana.>>

    Sinulle se varmaan sitten toimii. Hyvää alkavaa syksyä sinulle!

    Äänestä

  • UPDATE_9157407 kirjoitti:

    Aikoinaan huonojen aikojen jälkeen kalastus oli tyyrolaisten pääelinkeino, joten voidaan katsoa että se oli kalastusverkkojen kuivausalue.

    Nykyisyys on nykyisyys, joskus oli joskus.

    >>Nykyisyys on nykyisyys, joskus oli joskus.

    Niinpä, jehovantodistajuus edellyttää sellaisen ajatuksen levitystä, että Tyros on edelleen asumaton. Tästä lähinnä on kyse jehovantodistajuutta käsittelevässä osiossa.

    Enemmän ihmettelenkin missä Hesen ennustamia kalastusverkkojen kuivatussessioita nykyään hoidetaan.

    Äänestä

  • UPDATE_9157407 kirjoitti:

    Vastaat taas tapasi mukaan johonkin muuhun asiaan.

    Aleksanteri yhdisti mantereella ja saarella olevan kaupungin käyttämällä lähinnä mantereen osan kiviä ym. rakennustarvikkeena. Eli kirjaimellisesti voidaan katsoa tyyron kivien päätyneen mereen.

    "Ilmestyskirja on yritys tekohengittää hiipumassa ollutta luottoa Jeesuksen lupaukseen. Esimerkiksi kirjan toiseksi viimeinen jae on hyvä osoitus asiasta. "

    Sinun aikakäsityksesi ei ole mikään mittapuu näissä tapahtumissa. Ne joko tapahtuvat tai eivät, riippumatta siitä mitä mieltä sinä niistä olet.
    Vai meinaatko että Jeesus todistaakseen sinulla olemassaolonsa tulee kohta pian, ettei Markku _Meilo vain turhaan kiukuttele.

    >>Aleksanteri yhdisti mantereella ja saarella olevan kaupungin käyttämällä lähinnä mantereen osan kiviä ym. rakennustarvikkeena. Eli kirjaimellisesti voidaan katsoa tyyron kivien päätyneen mereen.

    Ja missä Hesen ennustama verkkojenkuivaus tapahtuu? Miksi paikalla on elämää ja rakennuksia? Viittaamasi uusi Tyros on nyt muinaismuisto ja vanhempi Tyros kuin se muutamaa sataa metriä etäällä oleva osuus, joka on tarvittaessa vanhaa vanhempi.

    >>Sinun aikakäsityksesi ei ole mikään mittapuu näissä tapahtumissa.

    Hyvä kun olet tuon huomannut.

    >>Ne joko tapahtuvat tai eivät, riippumatta siitä mitä mieltä sinä niistä olet.

    Ei sulla ole mitään mielipidettä viittaamasi Ilmestyskirjan toiseksi viimeisen jakeen 'pian'-sanan suhteen?

    >>Vai meinaatko että Jeesus todistaakseen sinulla olemassaolonsa tulee kohta pian, ettei Markku _Meilo vain turhaan kiukuttele.

    Raamatun Jeesus menetti luottonsa viimeistään Ilmestyskirjan kirjoitusaikoihin. Minä en Jeesusta odottele, Jeesusta tai Jahvea/Jehovaa (tai vastaavaa) minulle tarjoavan soisin osoittavan ylemmyysssuhteen Hammaskeijuun.

    Äänestä

  • Balttis kirjoitti:

    Ja niitä vasttaan nuosevat vallati ja voimat tuhotaan kyllä ajallaan ihan loppullisesti. Se teistelu on todellinen eikä mikää kuviitteellinen Harmageddon - ja tullaan käymään melko pian Lähi-idässä, kaikessa ennennäkemättömän suuressa tuhoisuudessaan. Koko ihmiskunta tuhoutisi "ellei niitä päiviä lyhennettäisi". Paremmin profetiosta pysyy kärryillä kuutalemalla ja katselamalla uutisia, kuin sinun jorinamassaasi arvioiden: pian ja jo nyt:

    Sak.12:2,3; >> Katso, (tekkaristasi) Minä teen Jerusalemin juovuttavaksi maljaks, kaikkille kansoille (näin laajasti siitä ei ole koskaan keskusteltu) yltympäri, ja myös Juudan kohdalle se on tuleva Jerusalemia piiritettäessä (v.70). Sinä päivänä minä teen Jerusalemin VÄKIKIVEKSI KAIKILLE KANSOILLE (ei siis viain roomalaisille); kaikki, jotka sitä nostavat (huom.profetia on Sakarjan ja annettu paluun jälkeen) repivät pahoin itsensä; ja KAIKKI MAAN KANSAKUNNAT KOKOONTUVAT (YK:oon päätöslausemin ja jatkossa Sak:14:1,2; "sotilaallisen koalitin joukoin"?) SITÄ VASTAAN.

    piiritettiin ja tuhottiin Sakarjan silmien edessä. Kaikki kansat tuohon aikaan olivat ne lähi-idän kansat jotka israelilaisiet tunsivat .Juutalaisilelle jerusalem oli maailman napa ja paikka jossa oli JHWH:n talo, jossa hän asui (myöhemmin tuli epämääräisempi JHWH:n nini asui) eli kaikki fokusoitui kulttikeskukseen.

    Liität Sakarjaan mitä sattuu roomalaiset ja YK:t . ja jos odottamasi sota ei nyt tule ,osapuolet muuttuvat tarpeen mukaan. Profeetat eivät nähneet Babelista paluun jälkeen uutta tuhoa eivätkä toisen temppelin hävitystä, senkin piti olla ikuinen.
    Muuten millä perusteella enää ylipäänsä on Jerusalemia? Täysin uutta vähän eri paikkaan rakennettua samannimistä paikkaa ei pidetä esim Tyyroksena onko Jerusalem poikkeus?
    Profeettoihin voi lisätä mitä halua ja julistaa minkä hyväksi kuuluvaksi mihin hyvänsä aikaan, mutta silloin ei enää puhu siitä mistä profeetta puhui, kyseessä on oma tarina jolle yrittää saada tukea muinaisesta tekstistä, jota ei kunnioita vaan käyttää omiin vaihteleviin tarkoituksiin.

    "Tiellä ken vaeltaa, ken aasilla ratsastaa... mestari rabbi nyt --> on matkakalle lähtenyt, noussut on satulaan ratsunsa --> kuitenkin kuningas!

    Sinulle teksiti on muinainen ja kuollut, koska olet itse sitä - uskoton - etkä saa milllään teksin silätöä sopimaan vain Sakarjan elinaikaan, koska teksti on profetaalinen ja ulottuu meidän aikaamme, ja Sar Shalomin ilmestyessä myös --> tulevaan maailmanaikaan, eli siihen rauhanliittoon: Jer.32:37-44.

    Äänestä

  • Balttis kirjoitti:

    Hyvän korin viikunat eivät voi tarkoittaa, vain Baabelista palanneita juutalaisia; koska Jumala olisi valehtelija jos asia tulkitaan näin. Sillä: lupaus 24:6; siitä että heitä ei revitä enää pois, olisi valetta ja Jumalakin siis umpisokea - suhteessa roomalaisten suorittamaan maan lopulliseen autiottamiseen 2 000 vuodeksi, mutta onneksi näin ei ole, vaan aivan yksinkertaisesti tämä profetia vain koskee vasta sitä uutta liittoa ja sydänten uudistusten aikaan, jollloin juudankin jäännös kootaan pitkän vaelluksen jälkeen jäleen omaan maahansa, aikojen lopulla. Silloin kun he myös yhdessä muiden israelin sukukuntien kanssa: "katsovat Minuun jonka ovat lävistäneet". Esran ja Nehemian lyhyen reformin jälkeen maa koki monasti kovia, eikä se lopultakaan juudalaiset saaneet jäädä elämään maassa, Herran kasvojen edessä, sen verivelkojen painaessa, maata ja sen kansaa raskaana. Joten Herra itse heitti sen roomalaisten avulla pois sitä saatuttamasta vaellukselaan, joten älä unta nää. Sakarjan mukaan Herra tulee viemään Juudan kansan jäännöksen kansojen sekaa: Sak.8:11-13. Ja hyvät viikunut on löydettävissä tästä:

    >> Kun Minä sirotan heidät (Juudan jäänöksen) kansojen sekaa, muistavat he minua, MUISTAVAT HE MINUA KAUKAISISSA MAISSA; JA HE LASTENSA KANSSA SAAVAT ELÄÄ JA PALATA TAKAISIN. > Minä olen viheltävä heille ja kokoava heidät, sillä Minä lunastan heidät, ja he lisääntyvät, niinkuin lisääntyivät ennen; ja heidän kuninkaansa tulee heille: >> Ja minä vuodatan Daavidin suvun päälle ja Jerusalemin asukasten päälle armon ja rukouksen Hengen, HE KATSOVAT MINUUN JONKA OVAT LÄVISTÄNEET. Ja he valittavan Häntä, niinkun ainokaista, murehtivat katkerasti, niinkuin murehditaan esikoista.

    Ja minulle tuli tämä JHWH:n sana:
    5 "Näin sanoo JHWH, Israelin Jumala: Niinkuin näitä hyviä viikunoita, niin minä katselen hyvällä suosiolla Juudan pakkosiirtolaisia, jotka minä lähetin tästä paikasta KALDEALAISTEN maahan. 6 Ja minä käännän katseeni heihin, heidän hyväksensä, ja tuon heidät takaisin tähän maahan. Minä rakennan heidät enkä hajota, minä istutan heidät enkä revi pois. "
    Tämähän on jatkuva tuon aja profettojen teema, nimet hallitsijat, paikat, maat nimetään uudestaan ja uudestaan. Voit olla uskomatta ,mutta älä väännä muuksi.Tämä on koko heprealaisen Raamatun päätarina:Israelin ja Juudan valtioiden tuho, maanpako ja paluu ,jumalkuva ja sen rakentaminen liittyy niihin, samoin valtaosa kirjoituksista. Katastrofi on ollut pikkukansalle henkisesti ja fyysisesti valtava ,mutta se myös muutti sen ja teki mahdolliseksi säilymisen vaikka muut pikkukansat ympäriltä kultteineen katosivat.
    Siihen aikaan kun Rooma hallitsi Palestiinaa juutalaisilla oli jo diaspora joka oli emämaata väkiluvultaan suurempi, vaikka Jerusalem temppeleineen oli kultin keskus, ja "ideaali" paikka. Rooma kukisti miehitetyn kansan kapinan, se ei tuhonnut itsenäistä valtiota vaan yrityksen itsenäisyyteen. itsenäisyys oli menetetty jo 130 vuotta aiemmin.
    Jäännös palasi Esran mukana, sinä höpötät veriveloista joilla selitettiin ensimmäisen temppelin tuho, toisen tuhoa profeetat eivät nähneet, kaukaisista maista tultiin kotiin kun tultin Babylonian diasporasta, älä sekota nykymaailmaa muinaisen kansan ajatusmaailmaan."Kaukaisista maista saapuu minun temppelini rakentajia." Kun näin tapahtuu, te tiedätte, että JHWH Sebaot on lähettänyt minut teidän luoksenne. Kaikki tämä toteutuu, jos te noudatatte JHWH:n, Jumalanne, tahtoa. "
    Jeesuksesta Sakarja tai muut profeetat eivät puhu mitään ja historiallisen Jeesuksen joka eli miehitetyssä maassa tuomitsivat ja ristiinaulitsivat roomalaiset. Ehkä he nyt katuvat? Tuskin. Saivat sentään kirkon johdettavakseen.
    Diaspora on ollut tärkeä tai määräävä tekijä juutalaisessa elämässä jo Babylonian ajoista. Pääosin se on ollut vapaaehtoista kuten on nytkin.Kristityt ovat koko mahdillaan vainonneet juutalaisia niinä aikoina joina kirkoilla on ollut valta niin tehdä, mutta ne ajat ovat nyt ohi. Israelille voi käydä huonosti etenkin jos se harjoittaa sellaista politiikkaa kuin viime vuosikymmet on tehnyt, mutta yli maapallon hajaantunut diaspora säilyy ellei koko ihmislajille jossain katastrofissa käy huonosti.

    Äänestä

  • Balttis kuittaa... kirjoitti:

    Joka lepää meren syvyyksissä. Ja merenpohjasta sitä ei enää löydetä. Lisäsksi tämä hukutettu vanha Tyyro muureinee ja torneineen on jatkossa, selkästi vertauskuvallinen esitys jostakin tätä kyseistä historiallsista Tyyroa paljon suuremmasta - erikoista kuningastaan myösten joka oli "kerubi" ja jo "Eedenissä Jumalan puutarhassa". Tästä voisi kirjoittaa paljonkin ja siitä "ilmestyskirjallisuuden" kielestä, joka käyttää palvon vertauksia - kuvatessaan valtoja ja voimia: Ef.6:12. Tarkastele sinä toki asiota niin kuin sinulle parhaisten sopii, ja järkevältä näyttää. Lopuksi totean että minulle on aivan yksi ja saman miten sinä näitä kertomuksia vedenpaisumuksesta tai sen alle hukutetusta asutuksesta tai maasta ajattelet - sillä minä löydän milestäni sen, mikä näissä on hyvää ja hyödyllistä opetukseksi - Jumalan ihmiselle ja se riittää minulle. Yksi tutkii oliko Nooan arkki honkapuuta ja toinen etsii sitä mihin se mahdollisesti rantautui, ja kolmas sen jäännöksiä; mutta minä näen arkin Kristuksen esikuvana.

    oli siis eläin jolla oli ihmisen pää? Hesekiel vertasi hallitsijaa jota haukkui kerubiin,Ilmestyskirja on 600 vuotta nuorempi kirja tehty täysin eri ajatusmaailman ja uskonnon pohjalta. Hepreassa sanat kerubi, eden ja pardes ovat lainasanoja, niihin liittyvät tarinatkin ovat lainaa eikä Hesekiel vielä tuntenut edes Aikakirjoissa kerran mainittua saatanaa saati kristittyjen kuvitelmia tästä hahmosta.
    Mikä hyödyllinen opetus sisältyy tarinaan jossa tuhotaan eläimet ja ihmiset koska kaikkitietävä luoja yhtäkkiä huomaa että ihmiset ovat pahoja ja kollektiivinen rangaistus tulee koko oman luomakunnan osaksi ? Tarinahan on lainaa, mutta sen moraali ei heprealaisilla alkuperäisestä parantunut,päinvastoin.

    Äänestä

  • 15+20 kirjoitti:

    Ja minulle tuli tämä JHWH:n sana:
    5 "Näin sanoo JHWH, Israelin Jumala: Niinkuin näitä hyviä viikunoita, niin minä katselen hyvällä suosiolla Juudan pakkosiirtolaisia, jotka minä lähetin tästä paikasta KALDEALAISTEN maahan. 6 Ja minä käännän katseeni heihin, heidän hyväksensä, ja tuon heidät takaisin tähän maahan. Minä rakennan heidät enkä hajota, minä istutan heidät enkä revi pois. "
    Tämähän on jatkuva tuon aja profettojen teema, nimet hallitsijat, paikat, maat nimetään uudestaan ja uudestaan. Voit olla uskomatta ,mutta älä väännä muuksi.Tämä on koko heprealaisen Raamatun päätarina:Israelin ja Juudan valtioiden tuho, maanpako ja paluu ,jumalkuva ja sen rakentaminen liittyy niihin, samoin valtaosa kirjoituksista. Katastrofi on ollut pikkukansalle henkisesti ja fyysisesti valtava ,mutta se myös muutti sen ja teki mahdolliseksi säilymisen vaikka muut pikkukansat ympäriltä kultteineen katosivat.
    Siihen aikaan kun Rooma hallitsi Palestiinaa juutalaisilla oli jo diaspora joka oli emämaata väkiluvultaan suurempi, vaikka Jerusalem temppeleineen oli kultin keskus, ja "ideaali" paikka. Rooma kukisti miehitetyn kansan kapinan, se ei tuhonnut itsenäistä valtiota vaan yrityksen itsenäisyyteen. itsenäisyys oli menetetty jo 130 vuotta aiemmin.
    Jäännös palasi Esran mukana, sinä höpötät veriveloista joilla selitettiin ensimmäisen temppelin tuho, toisen tuhoa profeetat eivät nähneet, kaukaisista maista tultiin kotiin kun tultin Babylonian diasporasta, älä sekota nykymaailmaa muinaisen kansan ajatusmaailmaan."Kaukaisista maista saapuu minun temppelini rakentajia." Kun näin tapahtuu, te tiedätte, että JHWH Sebaot on lähettänyt minut teidän luoksenne. Kaikki tämä toteutuu, jos te noudatatte JHWH:n, Jumalanne, tahtoa. "
    Jeesuksesta Sakarja tai muut profeetat eivät puhu mitään ja historiallisen Jeesuksen joka eli miehitetyssä maassa tuomitsivat ja ristiinaulitsivat roomalaiset. Ehkä he nyt katuvat? Tuskin. Saivat sentään kirkon johdettavakseen.
    Diaspora on ollut tärkeä tai määräävä tekijä juutalaisessa elämässä jo Babylonian ajoista. Pääosin se on ollut vapaaehtoista kuten on nytkin.Kristityt ovat koko mahdillaan vainonneet juutalaisia niinä aikoina joina kirkoilla on ollut valta niin tehdä, mutta ne ajat ovat nyt ohi. Israelille voi käydä huonosti etenkin jos se harjoittaa sellaista politiikkaa kuin viime vuosikymmet on tehnyt, mutta yli maapallon hajaantunut diaspora säilyy ellei koko ihmislajille jossain katastrofissa käy huonosti.

    Uskonnollesi kulissit, siitä ei ole epäilystä, mutta kun ne eivät vaan sovi Raamatun profetaaliseen ilmoitukseen, muuten kuin korkeintaan "kirottuun viikunakoriin". Hesekiel kuvaa luvussa 36: Herran sanaa "Israelin vuorille" ja siinä yhtetydessä myös verivelkojen painamalle maalle ja sen kansalle, että se sirotellaan pakanakansojen sekaan eikä vain Baabeliin, - ja se kootaan myös kansojen seasta, koska JHWH Elohimin säälii omaan nimeään, ja siksi hän kääntää kansansa kohtalon: kuten seuraavat luvut myös osoittavat, kuin Hesaria lukis, - niin on selvää tekstiä kuinka holokaustin jälkeen, koko Israelin kansa kootaa yhtenä kansana takaisin omaan maahansa, jota kuvaa myös jopa elokuva nimeltä Exodys.

    et missään seuraa VT:n tekstiä sellaisena kuin se on ja siinä yhteydessä kuin se on.
    Joudut jo vetoamaan Hollywoodkitsiinkin. Kukaan ei kokoa ketään mihinkään, vapaehtoisesti ihmiset muuttavat israeliin tai sieltä pois ja Israelin perusta on täysin maallinen, sen synty on seurausta sosialismin ja eurooppalaisen kansallisvaltiojatuksen synnystä, molemmat 1800 luvun aatteita. Kansa on ollut yksi kansa kuningaskuntien tuhosta lähtien. Kohen, levi, israel, muuta ei ole.

    Samoin kuin jo Mooses prfeettana ennusti: 5 Moos.64-68.

    Äänestä

  • 15+20 kirjoitti:

    oli siis eläin jolla oli ihmisen pää? Hesekiel vertasi hallitsijaa jota haukkui kerubiin,Ilmestyskirja on 600 vuotta nuorempi kirja tehty täysin eri ajatusmaailman ja uskonnon pohjalta. Hepreassa sanat kerubi, eden ja pardes ovat lainasanoja, niihin liittyvät tarinatkin ovat lainaa eikä Hesekiel vielä tuntenut edes Aikakirjoissa kerran mainittua saatanaa saati kristittyjen kuvitelmia tästä hahmosta.
    Mikä hyödyllinen opetus sisältyy tarinaan jossa tuhotaan eläimet ja ihmiset koska kaikkitietävä luoja yhtäkkiä huomaa että ihmiset ovat pahoja ja kollektiivinen rangaistus tulee koko oman luomakunnan osaksi ? Tarinahan on lainaa, mutta sen moraali ei heprealaisilla alkuperäisestä parantunut,päinvastoin.

    Joka oli paratiissa matelijan asemassa? Siis: "Eedenissä, Jumalan puutarhassa?" Tyyron kuningasko? Ei todellakaan, vaan nimeomaan saatana; "kavala valhetta puhuva käärme", jonka sallitiiin koetella myös Jobia.

    Äänestä

  • Balttis kirjoitti:

    Samoin kuin jo Mooses prfeettana ennusti: 5 Moos.64-68.

    hepreasta, Israelin uskontohan oli (ja on) etninen uskonto kuten olivat muutkin tuohon aikaan. Ei siis uskottu oikein tai väärin vaan palvottiin omaa jumalaa jonka pariin ei käännytetty muita (Sillä kaikki kansat vaeltavat jumalansa nimessä kukin, mutta me vaellamme JHWH:n, meidän Jumalamme, nimessä aina ja iankaikkisesti" Miika) lainaamasi kohta on Babelin ajoilta, ei missään ole kahden maanpaon ja kahden temppelin tuhon ennustusta, ei tuossakaan.

    Äänestä

  • Balttis kirjoitti:

    Joka oli paratiissa matelijan asemassa? Siis: "Eedenissä, Jumalan puutarhassa?" Tyyron kuningasko? Ei todellakaan, vaan nimeomaan saatana; "kavala valhetta puhuva käärme", jonka sallitiiin koetella myös Jobia.

    paratiisia, eivät madelleet siellä ja olivat myös kotoisin Kaksoisvirtainmaasta ja niitä oli kuvina siellä joka temppelin seinissä.Kerubi oli saatana ja langennut vain kristinuskossa .

    Äänestä

  • 15+20 kirjoitti:

    hepreasta, Israelin uskontohan oli (ja on) etninen uskonto kuten olivat muutkin tuohon aikaan. Ei siis uskottu oikein tai väärin vaan palvottiin omaa jumalaa jonka pariin ei käännytetty muita (Sillä kaikki kansat vaeltavat jumalansa nimessä kukin, mutta me vaellamme JHWH:n, meidän Jumalamme, nimessä aina ja iankaikkisesti" Miika) lainaamasi kohta on Babelin ajoilta, ei missään ole kahden maanpaon ja kahden temppelin tuhon ennustusta, ei tuossakaan.

    Kykenemättömyyttä säilyttää asemaa Jumalan kasvojen edessä eläen, sitä noudattamalla: on ilmastuna mm:

    1 Kun.9:6-9; >> Mutta JOS te käännytte pois Minusta, TE JA TEIDÄN LAPSENNE, ettekä noudata Minun käskyjäni ja säädöksiäni, joita Minä olen teille antanut, vaan menette ja palvelette muita jumalia ja kumarratte niitä, MINÄ HÄVITÄN ISRAELIN (koskee kaikkia sukukuntia) SIITÄ MAASTA, JONKA OLEN ANTANUT HEILLE, JA TEMPPELIN, JONKA OLEN PYHITTÄNYT NIMELLENI (Ei Jumala kuintenkaan asu käsintehdyssä temppelissä) MINÄ HEITÄN POIS KASVOJENI EDESTÄ. (Ja tämä toteutui nimenomaan - historisallisena 2 000- vuoden tuomiona, alkaen v.70:ntä.); ja Israel tulee sananparreksi ja pistopuheeksi KAIKILLE KANSOILLE. JA TÄMÄ TEMPPELI (historiallisena jakumona, aina vuoteen 70:ntä) ON TOSIN KORKEIN, MUTTA JOKAINEN, JOKA KULKEE SIITÄ OHI (sen hävittämisen jälkeen), ON TYRMISTYVÄ JA VIHETÄVÄ; JA KUN KYSYTÄÄN: "MIKSI HERRA ON TEHNUT NÄIN TÄLLE TEMPPELILLE?" niin vastataan: "SIKSI ETTÄ HE HYLKÄSIVÄT (Ristiinaulitsivat Herranas; Juutalaisten kuninkaan: Sak.9:9) HERRANSA, JUMALANSA, joka oli vienyt heidän isänsä pois Egyptin maasta, ja liityivät muihin ja kumarsivat niitä ja palvelivat niitä; sentähden Herra on kaiken tämän pahan (Vuonna 70 - ja sen jälkeen aina maan autiotumiseen asti) kohdata heitä."

    Äänestä

  • 15+20 kirjoitti:

    paratiisia, eivät madelleet siellä ja olivat myös kotoisin Kaksoisvirtainmaasta ja niitä oli kuvina siellä joka temppelin seinissä.Kerubi oli saatana ja langennut vain kristinuskossa .

    Jota seurasi kapina, ja tuomioina tämän enkelin syökeminen maa päälle - linjaarisella tasolla liikkumaan --> mateleminen pitkin maanpintaa, sinunkin levittämäsi hölynpölyn keskellä. Kyllä tämä saatana on varsi helppo havaita myös VT:sta, eikä sille mikää vieras kuten väität. Varmin merkki siitä että ihminen on saatanan vallassa, pettämä myös ymmärryksensä puolesta, on se että tämä "uhri" väittää ettei mitään saatanaa ole olemassakaan. Mistä sitten ovat riitaisuuden, murhat, joukkostuhot, ja valheet jopa niiden kiistämiseksi? Jumalastako? Olisi hän joka oli "pahasta", heti alusta asti, kuten Kain --> murhaaja alkuisin Jumalasta?

    Äänestä

  • Balttis kirjoitti:

    Kykenemättömyyttä säilyttää asemaa Jumalan kasvojen edessä eläen, sitä noudattamalla: on ilmastuna mm:

    1 Kun.9:6-9; >> Mutta JOS te käännytte pois Minusta, TE JA TEIDÄN LAPSENNE, ettekä noudata Minun käskyjäni ja säädöksiäni, joita Minä olen teille antanut, vaan menette ja palvelette muita jumalia ja kumarratte niitä, MINÄ HÄVITÄN ISRAELIN (koskee kaikkia sukukuntia) SIITÄ MAASTA, JONKA OLEN ANTANUT HEILLE, JA TEMPPELIN, JONKA OLEN PYHITTÄNYT NIMELLENI (Ei Jumala kuintenkaan asu käsintehdyssä temppelissä) MINÄ HEITÄN POIS KASVOJENI EDESTÄ. (Ja tämä toteutui nimenomaan - historisallisena 2 000- vuoden tuomiona, alkaen v.70:ntä.); ja Israel tulee sananparreksi ja pistopuheeksi KAIKILLE KANSOILLE. JA TÄMÄ TEMPPELI (historiallisena jakumona, aina vuoteen 70:ntä) ON TOSIN KORKEIN, MUTTA JOKAINEN, JOKA KULKEE SIITÄ OHI (sen hävittämisen jälkeen), ON TYRMISTYVÄ JA VIHETÄVÄ; JA KUN KYSYTÄÄN: "MIKSI HERRA ON TEHNUT NÄIN TÄLLE TEMPPELILLE?" niin vastataan: "SIKSI ETTÄ HE HYLKÄSIVÄT (Ristiinaulitsivat Herranas; Juutalaisten kuninkaan: Sak.9:9) HERRANSA, JUMALANSA, joka oli vienyt heidän isänsä pois Egyptin maasta, ja liityivät muihin ja kumarsivat niitä ja palvelivat niitä; sentähden Herra on kaiken tämän pahan (Vuonna 70 - ja sen jälkeen aina maan autiotumiseen asti) kohdata heitä."

    tekstit: Kuningasten kirja päättyy maapaon alkamiseen ja Nebukadnessarin suorittamaan Jerusalemin valtaukseen, ei siis kuvata miehitetyn Juudean provinssin kapinaa 600 vuotta myöhemmin .Muinoin lähi-idässä liittojen lakien noudattamiseen liittyi uhkaus, ellette noudata teidän käy niin ja näin, tämä oli oleellinen osa Israelinkin lakia ja liittosuhdetta JHWH:n kanssa, kumpikin osapuoli lupasi, mutta vahvempi myös uhkasi.
    "Israel oli pistopuheena" kaikki voitetut kansat olivat ivailun kohteena lähi-idässä , niiden jumalat oli myös häväisty.Mene Karnakin ja lue seinäkirjoitukset tai lue Parpolan käännöksiä Assyyrian teksteistä. Kuka ihmetteli temppelin tuhoa uudemmalla ajalla, ei kukaan, sen sijaan temppelien häpäisy ja tuho muinoin edusti sen jumalan häpäisyä jolle temppeli oli pystytetty .Liität kristilliset tulkinnat teksteihin joihin ne eivät kuulu .
    Jeremia ei tarjoa uutta parempaa liittoa tai lakiai vaan ilmoittaa että entinen pidetään paremmin, muutat tuonkin kohdan täydellisesti.Sinuun verrattuna Vartiotornin muutokset ovat minimaalisia.Jeremiahan korostaa temppeliä ja lakeja , ja kansa on ollut yhtenäinen maanpaosta alkaen. Sekin näkyy Raamatussa mutta luet sitä varsin valikoivasti.
    " Vaan tämä on se liitto, jonka minä teen Israelin heimon kanssa niiden päivien tultua, sanoo JHWH: Minä panen torani heidän sisimpäänsä ja kirjoitan sen heidän sydämiinsä; ja niin minä olen heidän Jumalansa, ja he ovat minun kansani.
    34 Silloin ei enää toinen opeta toistansa eikä veli veljeänsä sanoen: 'Tuntekaa JHWH. Sillä he kaikki tuntevat minut, pienimmästä suurimpaan, sanoo JHWH; sillä minä annan anteeksi heidän rikoksensa enkä enää muista heidän syntejänsä. " missä on uusi laki?
    "Näin sanoo Herra: Kun Babylonian seitsemänkymmentä vuotta ovat kuluneet, minä otan teidät jälleen huomaani. Minä täytän lupaukseni ja tuon teidät takaisin omaan maahanne" Jer 29:10

    >> Minuun jonka ovat lävistäneet >> Sak.12:10; eivätkä tutki enää vain Parpolan testejä? ? ?

    Äänestä

  • Pyhä yksinkertaisuus kirjoitti:

    Jota seurasi kapina, ja tuomioina tämän enkelin syökeminen maa päälle - linjaarisella tasolla liikkumaan --> mateleminen pitkin maanpintaa, sinunkin levittämäsi hölynpölyn keskellä. Kyllä tämä saatana on varsi helppo havaita myös VT:sta, eikä sille mikää vieras kuten väität. Varmin merkki siitä että ihminen on saatanan vallassa, pettämä myös ymmärryksensä puolesta, on se että tämä "uhri" väittää ettei mitään saatanaa ole olemassakaan. Mistä sitten ovat riitaisuuden, murhat, joukkostuhot, ja valheet jopa niiden kiistämiseksi? Jumalastako? Olisi hän joka oli "pahasta", heti alusta asti, kuten Kain --> murhaaja alkuisin Jumalasta?

    Pilkkalaulu Babylonin(=Assyyrian) kuninkaan kukistumisesta

    "3 Sinä päivänä, jona Herra päästää sinut rauhaan vaivoistasi ja ahdingostasi ja pakkotyön orjuudesta, 4 sinä virität Babylonin kuninkaasta pilkkalaulun: -- Jo tuli loppu valtiaasta, loppu sorrosta ja vainosta! ..."

    Tarina kapinasta taivaassa ei ole VT:stä, vaan on kristillinen.JHWH on yksin kaiken herra ei ole kilpailijaa "Minä, joka luon valon ja luon pimeyden ja tuotan yhtä lailla onnen ja onnettomuuden. Minä olen JHWH. Kaiken tämän minä teen." Jes.45.7
    Käärme paratiisitarinassa ei ole saatana ei liioin Hesekielin Tyron kuningas tai Jesajan Assyyrian hallitsija ole kristinuskon paholainen vaan maallinen vastustaja joka on tuonut pahaa koko lähi-idälle, Assyyriahan valloitti koko alueen. Sen hallitsija 6 "raivon vallassa löi kansoja, löi ja löi, joka vallitsi kansoja vihansa voimalla ja ahdisti niitä säästelemättä" sen hallitsija kuoli "15 Mutta tuonelaan sinut on syösty, sen pohjimmaiseen kuiluun.
    16 Jokainen, joka sinut näkee, jää katsomaan, tuijottaa sinua ihmetellen: "Tämäkö on se maailman järkyttäjä, valtakuntien vapisuttaja,
    17 joka hävitti maanpiirin autioksi ja murskasi sen kaupungit eikä päästänyt vankeja koskaan kotiin"
    kuningasta verrataan pilkaten kaananilaismyytin "Aamuruskon poikaan" ja kaikki ilkkuvat häntä nyt kun vaara on ohi .

    Äänestä

  • Balttis Fråågar kirjoitti:

    >> Minuun jonka ovat lävistäneet >> Sak.12:10; eivätkä tutki enää vain Parpolan testejä? ? ?

    ovat lävistäneet? Heimojen päämiehet ovat aikaa sitten mennyttä historiaa, profetia lakannut yli 2000 vuotta sitten ,epäjumalien palvelu toisen temppelin aikaan ja "JHWH on meidän jumalamme "ja temppeliä ei enää ole, vai arveletko että se rakennetaan ja uhrit uusiutuvat ja toimivat "iäti" ja ihmiset taas puhdistautuvat punaisen lehmän tuhkavedellä voidakseen uhrata? Temppeliä jälleenrakennettiin juuri Sakarjan aikaan eikä hänellä ollut mitään käsitystä että se tuhottaisiin, joten hän voi kirjoittaa kaikesta tästä.

    Ja Jerusalemin asukasten päälle, armon ja rukouksen hengen, ja HE KATOVATA MINUUN JONKA OVAT LÄVISTÄNEET;

    Äänestä

  • 15+20 kirjoitti:

    Pilkkalaulu Babylonin(=Assyyrian) kuninkaan kukistumisesta

    "3 Sinä päivänä, jona Herra päästää sinut rauhaan vaivoistasi ja ahdingostasi ja pakkotyön orjuudesta, 4 sinä virität Babylonin kuninkaasta pilkkalaulun: -- Jo tuli loppu valtiaasta, loppu sorrosta ja vainosta! ..."

    Tarina kapinasta taivaassa ei ole VT:stä, vaan on kristillinen.JHWH on yksin kaiken herra ei ole kilpailijaa "Minä, joka luon valon ja luon pimeyden ja tuotan yhtä lailla onnen ja onnettomuuden. Minä olen JHWH. Kaiken tämän minä teen." Jes.45.7
    Käärme paratiisitarinassa ei ole saatana ei liioin Hesekielin Tyron kuningas tai Jesajan Assyyrian hallitsija ole kristinuskon paholainen vaan maallinen vastustaja joka on tuonut pahaa koko lähi-idälle, Assyyriahan valloitti koko alueen. Sen hallitsija 6 "raivon vallassa löi kansoja, löi ja löi, joka vallitsi kansoja vihansa voimalla ja ahdisti niitä säästelemättä" sen hallitsija kuoli "15 Mutta tuonelaan sinut on syösty, sen pohjimmaiseen kuiluun.
    16 Jokainen, joka sinut näkee, jää katsomaan, tuijottaa sinua ihmetellen: "Tämäkö on se maailman järkyttäjä, valtakuntien vapisuttaja,
    17 joka hävitti maanpiirin autioksi ja murskasi sen kaupungit eikä päästänyt vankeja koskaan kotiin"
    kuningasta verrataan pilkaten kaananilaismyytin "Aamuruskon poikaan" ja kaikki ilkkuvat häntä nyt kun vaara on ohi .

    Tulee mieleen että varmaan, hänkin joka murskasi käärmeen pään, 1 Moos.3:15; oli joku mies paratiisissa, jolle tuli pipi kun käärme häntä siellä pisti, kun hän vahingaossa astui käärmen päälle, joka olikin itseasiassa aivan harmiton vaskitsa, joka ei ole edes käärme.

    Äänestä

  • Balttis kirjoitti:

    Ja Jerusalemin asukasten päälle, armon ja rukouksen hengen, ja HE KATOVATA MINUUN JONKA OVAT LÄVISTÄNEET;

    ei Jumalalle kukaan voi mitään tehdä.Ei enää ole sukuntia eikä JHWH:lla ole koskaan ollut poikaa.Surraanko muka JHWH :ea kuolleena itsensä esikoispoikana ja kuka niin hulluja suree?

    Jätit vastaamatta temppelikysymykseen "Silloin on hevosten kulkusissa kirjoitus: "Herralle pyhitetty." Ja Herran temppelin padat ovat yhtä pyhät kuin alttarin edessä olevat vihmontamaljat. [21 Jokainen pata Jerusalemissa ja Juudassa on oleva pyhitetty Herralle. Ihmiset, jotka tulevat uhraamaan, voivat keittää niissä uhrilihaa. Silloin ei kukaan enää käy kauppaa Herran Sebaotin temppelissä "Sak.14
    Uhrit siis alkavat uudestaan ja punaisen lehmän tuhkavesi pudistaa. Aiemmin olet väittänyt että "turhaksi käynyt " uhrijärjestelmä loppui lopullisesti v 70.

    Äänestä

  • Aloittaja

    Markku_Meilo kirjoitti:

    >>Ja sinulla on VT-seuran näkemys :->

    Useampikin tiedossa, vaikka ei jaossa.

    ">>Ja sinulla on VT-seuran näkemys :->

    Useampikin tiedossa, vaikka ei jaossa."

    VT-seuran selkeällä vastustajalla tuskin on liikaa seuran näkemyksiä tiedossa.
    Toki väität sinulla sellaisia olevan tarkoitushakuisesti.

    Äänestä

  • Aloittaja

    Markku_Meilo kirjoitti:

    >>Nykyisyys on nykyisyys, joskus oli joskus.

    Niinpä, jehovantodistajuus edellyttää sellaisen ajatuksen levitystä, että Tyros on edelleen asumaton. Tästä lähinnä on kyse jehovantodistajuutta käsittelevässä osiossa.

    Enemmän ihmettelenkin missä Hesen ennustamia kalastusverkkojen kuivatussessioita nykyään hoidetaan.

    Riippuu siitä, miten he ovat ennustuksen käsittäneet.

    Äänestä

  • Aloittaja

    Pyhä yksinkertaisuus kirjoitti:

    Jota seurasi kapina, ja tuomioina tämän enkelin syökeminen maa päälle - linjaarisella tasolla liikkumaan --> mateleminen pitkin maanpintaa, sinunkin levittämäsi hölynpölyn keskellä. Kyllä tämä saatana on varsi helppo havaita myös VT:sta, eikä sille mikää vieras kuten väität. Varmin merkki siitä että ihminen on saatanan vallassa, pettämä myös ymmärryksensä puolesta, on se että tämä "uhri" väittää ettei mitään saatanaa ole olemassakaan. Mistä sitten ovat riitaisuuden, murhat, joukkostuhot, ja valheet jopa niiden kiistämiseksi? Jumalastako? Olisi hän joka oli "pahasta", heti alusta asti, kuten Kain --> murhaaja alkuisin Jumalasta?

    Krhm... hyvät ihmiset, muistkaa ihmisen oma vastuu asioista, elkääkä aina syyttäkö jotain saatanaa, omista teoistanne. Kyllä ihminen osaa olla sekä hyvä että paha, ja tunnetusti joukossa tyhmyys tiivistyy. Pelkureita kun olemme useimmat... eikö?
    Ihminen on myös auktoriteettiuskovainen, joten kun kuningas käskee tekemään jotain, niin ihmiset tekevät.
    Jos ihminen pitäisi itsellään oikeuden päättää uskostaan ja asioistaaan ja kunnioittaisi tätä oikeutta myös toisilla, monet pahat asiat jäisivät tekemättä.

    Kuten Jobin kirjasta luemme, saatana saattoi tehdä Jobille vain sen mitä jumala salli hänen tehdä.

    Tämä on kiintoisa aihe, ja vaatisi oikeastaan oman aloituksen.

    Äänestä

  • Aloittaja

    Balttis kirjoitti:

    Jehovan todistaja - vai salaatko häpeillen sen? Miksi ottaisin sinulta vastaan ohjeita, ja miksi niin kiihkeästi puolustat heistä, valehtelemalla ja sokeasti selitellen, muka heidän oppejaan, vaikka et edes niitä tunne. Oletko joku vastakastetu JT ?

    Puolusta oppi Raamatulla jos pystyt, mutta älä turhaan yritä käydä kiinni henkilöön - olen aivan liian kokenut "budoka" sinun talutettavaksesi.

    Luule mitä luulet, varsinkin kun viestini oli Meilolle.

    Ja voin todeta että kuvitelmasi suuresta raamatuntuntemuksestasi on puuta heinää.
    Jopa minä tunnen sen paremmin.

    Äänestä

  • Aloittaja

    Baltttis kirjoitti:

    Huojuen voimansa varassa kuin heiluva heinä, huojuva ruoko - mutta Herra sana pysyy ja toteutuu vääjäämättämällä tarkkuudella, Hänen tahtonsa päättämän mukaan. Ihminen voi kuvitelle päättävänsä, mutta Jumala on se, joka säätää, ja tekee mitä tahtoon niin taivaan joukoille kuin maan asukkaillekin: Dan.4:32. Kannatta lukea varmaan vaan niitä kuvalehtiä, missä ei kaikki on jo valmiiksi pureksittua - ja suussa sulavaa, eikä liian vaikeaa - vai mitä? Tosin on aika kornia, että niiden kuvutus tappaa sen lopunkin oman mielikuvituksen jäänteistä, jota ihmisellä luonnollisesti on aina jonkin verran - ennen totaalia persoonallisuusmuutosta - JT klooniksi.

    Minä en lue JT-lehtiä, olen joskus lukenut ja homman huonoksi havainnut.
    En myöskään usko siihen että joku uskonto olisi yksin oikeassa, siksi minulla ei ole mitään sitä vastaan, jos joku tahtoo JT:ksi ruveta. En toki suosittele uskontoa kenellekään, jos sitä kysyttäisiin.

    Ennemminkin mielestäni kannattaa tarttua niihin selkeisiin asioihin, jotka kaipaisivat parannusta, ja tuoda niitä ASIALLISESTI esiin. Väärän tai yksipuolisen tiedon levittäminen nimittäin saa helposti aikaan juuri päinvaistaisen reaktion.

    Missään nimessä ei kuitenkaan kannata ottaa balttislaisuutta vakavasti myöskään :|
    Voisi sanoa että balttislaisuus lepää totaalisesti tyhjän päällä.
    heh hee

    Äänestä

  • Aloittaja

    Markku_Meilo kirjoitti:

    >>Aleksanteri yhdisti mantereella ja saarella olevan kaupungin käyttämällä lähinnä mantereen osan kiviä ym. rakennustarvikkeena. Eli kirjaimellisesti voidaan katsoa tyyron kivien päätyneen mereen.

    Ja missä Hesen ennustama verkkojenkuivaus tapahtuu? Miksi paikalla on elämää ja rakennuksia? Viittaamasi uusi Tyros on nyt muinaismuisto ja vanhempi Tyros kuin se muutamaa sataa metriä etäällä oleva osuus, joka on tarvittaessa vanhaa vanhempi.

    >>Sinun aikakäsityksesi ei ole mikään mittapuu näissä tapahtumissa.

    Hyvä kun olet tuon huomannut.

    >>Ne joko tapahtuvat tai eivät, riippumatta siitä mitä mieltä sinä niistä olet.

    Ei sulla ole mitään mielipidettä viittaamasi Ilmestyskirjan toiseksi viimeisen jakeen 'pian'-sanan suhteen?

    >>Vai meinaatko että Jeesus todistaakseen sinulla olemassaolonsa tulee kohta pian, ettei Markku _Meilo vain turhaan kiukuttele.

    Raamatun Jeesus menetti luottonsa viimeistään Ilmestyskirjan kirjoitusaikoihin. Minä en Jeesusta odottele, Jeesusta tai Jahvea/Jehovaa (tai vastaavaa) minulle tarjoavan soisin osoittavan ylemmyysssuhteen Hammaskeijuun.

    "Ja missä Hesen ennustama verkkojenkuivaus tapahtuu? Miksi paikalla on elämää ja rakennuksia? Viittaamasi uusi Tyros on nyt muinaismuisto ja vanhempi Tyros kuin se muutamaa sataa metriä etäällä oleva osuus, joka on tarvittaessa vanhaa vanhempi. "

    Vastasin tuohon jo aiemmin, jossain toisessa kommentissa: jossain vaiheessa pääelinkeinona tai ilmeisesti jopa lähes ainoana oli kalastus, jolloin voidaan katsoa paikan olleen verkkojen kuvivaupaikkana.
    En myöskään puhu nykyisestä Tyyrosta, vaan siitä että se on näemmä jossain vaiheessa tavallaan joutunut ennustusten toteutumisen kohteeksi.
    Ei pidä ottaa liian vakavasti sanoja jotka antavat ymmärtää että asiat jatkuvat ikuisuuksiin. Se oli joskus ja nyt on nyt.

    "Ei sulla ole mitään mielipidettä viittaamasi Ilmestyskirjan toiseksi viimeisen jakeen 'pian'-sanan suhteen?

    Raamatun Jeesus menetti luottonsa viimeistään Ilmestyskirjan kirjoitusaikoihin. Minä en Jeesusta odottele, Jeesusta tai Jahvea/Jehovaa (tai vastaavaa) minulle tarjoavan soisin osoittavan ylemmyysssuhteen Hammaskeijuun."

    Ei minulla ole mitään käsitystä Johanneksen ilmoittamasta ajasta "pian".
    Miksi minulla olisi? Kovasti näyttää että piti olla pian, mutta aikajana venyy kuin gramma kultaa, josta saadaan kilometri kultalankaa.
    ilmestyskirja on mielenkiintoisuudessaan tavattoman monimutkainen kapistus.
    Voidaan myös nähdä asia niin, että Johannes oli huomannut ajan kuluvan, eikä Jeesusta takaisin kuulunut, joten hänen oli tuo pikaisuus ilmestykseensä laitettava. Ja sinetöitävä asia sillä ettei kirjasta saa ottaa mitään pois eikä laittaa siihen lisää. Niinhän suomessakin tehdään kun laitetaan polkupyörän päälle lappu, että " se joka tämän pyörän varastaa, sitä piru rakastaa".

    Mutta kyllä hän vielä tulee, heillä on vain tullut ongelmia ulottuvuuksien välisen aluksen tekniikan kanssa.
    Vartoillaan rauhassa.

    Äänestä

  • 15+20 kirjoitti:

    ei Jumalalle kukaan voi mitään tehdä.Ei enää ole sukuntia eikä JHWH:lla ole koskaan ollut poikaa.Surraanko muka JHWH :ea kuolleena itsensä esikoispoikana ja kuka niin hulluja suree?

    Jätit vastaamatta temppelikysymykseen "Silloin on hevosten kulkusissa kirjoitus: "Herralle pyhitetty." Ja Herran temppelin padat ovat yhtä pyhät kuin alttarin edessä olevat vihmontamaljat. [21 Jokainen pata Jerusalemissa ja Juudassa on oleva pyhitetty Herralle. Ihmiset, jotka tulevat uhraamaan, voivat keittää niissä uhrilihaa. Silloin ei kukaan enää käy kauppaa Herran Sebaotin temppelissä "Sak.14
    Uhrit siis alkavat uudestaan ja punaisen lehmän tuhkavesi pudistaa. Aiemmin olet väittänyt että "turhaksi käynyt " uhrijärjestelmä loppui lopullisesti v 70.

    >eikä JHWH:lla ole koskaan ollut poikaa.>

    Kuinkas luet?

    Sananl. 30:4. Kuka on noussut taivaaseen ja astunut sieltä alas? Kuka on koonnut kouriinsa tuulen? Kuka on sitonut vedet vaipan sisään? Kuka on kohdalleen asettanut maan ääret kaikki? Mikä on hänen nimensä ja mikä hänen poikansa nimi, jos sen tiedät?

    Ps. 2:7. Minä ilmoitan, mitä Herra on säätänyt. Hän lausui minulle: "Sinä olet minun poikani, tänä päivänä minä sinut synnytin.
    8. Ano minulta, niin minä annan pakanakansat sinun perinnöksesi ja maan ääret sinun omiksesi.
    9. Rautaisella valtikalla sinä heidät muserrat, niinkuin saviastian sinä särjet heidät."

    Dan. 3:25. Hän vastasi ja sanoi: "Katso, minä näen neljä miestä kävelevän vapaina tulessa, eivätkä he ole vahingoittuneet, ja neljäs on näöltänsä niinkuin jumalan poika."

    Dan. 7:13. Minä näin yöllisessä näyssä, ja katso, taivaan pilvissä tuli Ihmisen Pojan kaltainen; ja hän saapui Vanhaikäisen tykö, ja hänet saatettiin tämän eteen.
    14. Ja hänelle annettiin valta, kunnia ja valtakunta, ja kaikki kansat, kansakunnat ja kielet palvelivat häntä. Hänen valtansa on iankaikkinen valta, joka ei lakkaa, ja hänen valtakuntansa on valtakunta, joka ei häviä.

    Syntisen veriruskean väriseksi, kuten uhtämäkin turha uhrinne edellyttää, ja sodan melskeessäkö on se tarkoitus uhrata temppelivuorella, kuten 2 000 vuotta sitten? Se on mieletöntä, ja turhaa ja tuhoisaa...

    Etkö osaa lukea mitä Sakrja kirjoittaa --> JHWH:n sanovat: >> He katsovat minuut, jonka ovat lävistäneet olette lävistäneet JHWH:n kuten kirjoitukset asian vahvistavat: te ette ottaneet vastaan Immanuel Poikaa, vaan hänet te ristiinnaulitsitte, ja häntä --> te tulette vielä valittamaan --> niinkuin ainokaista esikoispoikaa kuuluukin valitaaa, ja silloin ei aika voi olla mikääm muu, kuin se joka on pian tulossa; kun israelilaiset kaikkialta maaimasta, ovat jälleen kokoontuneet takasin omaan maahansa, koostuen kaikista Israelin sukukunnista, aivan kuten Jeremiakin sekä Heskiel asiasta edeltäilmoittivat tapahtuvaksi, kansan uskoontuloa myöten:

    Jer.30:24:31:1; >> Aikojen lopulla te tulette sen ymmärtämään. "Siihen aikaan, sanoo Herra, Minä olen kaikkien Israelin sukukuntien Jumala, ja he ovat minun kansani. >> Jer.30:9; >> he saavat palvella Herraa, Jumalaansa, ja Daavidia kuningastansa, jonka Minä heille herätän. >> Ja myös Hesekiel kuvaa aikaa jolloin yhdentynut Israel on jälleen kokoontuva yhteen ja omaan maahansa ja he tulevat saamaan Daavidin kuninkaakseen, ja siitähän itseasiassa Sakrian kirja nimenomaisesti puhuu myös; Herran kuninkuudesta maan päälläkin: näkyvänä hallintavatana ja lopulta rauhanvaltakuntana. Hes.37-luku.

    Mutta sinun uskontosi, on tämän tarinan sivujuonne, joka aiheuttaa toimillaan ... niin olen jo kirjoittanut siitäkin - kuten muistat - pankaa te se sota toiminenne käytiin, niin me tulemme sen lopettamaan.

    Onpa käsittämätöntä ettei käsitä!

    Jes. 53:11. Sielunsa vaivan tähden hän saa nähdä sen ja tulee ravituksi. Tuntemuksensa kautta hän, minun vanhurskas palvelijani, vanhurskauttaa monet, sälyttäen päällensä heidän pahat tekonsa.
    12. Sentähden minä jaan hänelle osan suurten joukossa, ja väkevien kanssa hän saalista jakaa; sillä hän antoi sielunsa alttiiksi kuolemaan, ja hänet luettiin pahantekijäin joukkoon, hän kantoi monien synnit, ja hän rukoili pahantekijäin puolesta.

    Miika 5:1. Mutta sinä, Beetlehem Efrata, joka olet vähäinen olemaan Juudan sukujen joukossa, sinusta minulle tulee se, joka on oleva hallitsija Israelissa, jonka alkuperä on muinaisuudesta, iankaikkisista ajoista.

    Äänestä

  • UPDATE_9157407 kirjoitti:

    Minä en lue JT-lehtiä, olen joskus lukenut ja homman huonoksi havainnut.
    En myöskään usko siihen että joku uskonto olisi yksin oikeassa, siksi minulla ei ole mitään sitä vastaan, jos joku tahtoo JT:ksi ruveta. En toki suosittele uskontoa kenellekään, jos sitä kysyttäisiin.

    Ennemminkin mielestäni kannattaa tarttua niihin selkeisiin asioihin, jotka kaipaisivat parannusta, ja tuoda niitä ASIALLISESTI esiin. Väärän tai yksipuolisen tiedon levittäminen nimittäin saa helposti aikaan juuri päinvaistaisen reaktion.

    Missään nimessä ei kuitenkaan kannata ottaa balttislaisuutta vakavasti myöskään :|
    Voisi sanoa että balttislaisuus lepää totaalisesti tyhjän päällä.
    heh hee

    Kirjoituksista.

    Äänestä

  • UPDATE_9157407 kirjoitti:

    Krhm... hyvät ihmiset, muistkaa ihmisen oma vastuu asioista, elkääkä aina syyttäkö jotain saatanaa, omista teoistanne. Kyllä ihminen osaa olla sekä hyvä että paha, ja tunnetusti joukossa tyhmyys tiivistyy. Pelkureita kun olemme useimmat... eikö?
    Ihminen on myös auktoriteettiuskovainen, joten kun kuningas käskee tekemään jotain, niin ihmiset tekevät.
    Jos ihminen pitäisi itsellään oikeuden päättää uskostaan ja asioistaaan ja kunnioittaisi tätä oikeutta myös toisilla, monet pahat asiat jäisivät tekemättä.

    Kuten Jobin kirjasta luemme, saatana saattoi tehdä Jobille vain sen mitä jumala salli hänen tehdä.

    Tämä on kiintoisa aihe, ja vaatisi oikeastaan oman aloituksen.

    Ja tekee niintä uusia avauksia, mutta ole tarkkana - ettei petetä taas.

    Äänestä

  • Aloittaja

    Balttis kirjoitti:

    Kirjoituksista.

    Voitko näyttää minulle mistä pyhistä kirjoituksista löytyy litteroituna että balttislaisuus on se ainoa oikea usko/uskonto.

    Äänestä

  • ulof kirjoitti:

    >eikä JHWH:lla ole koskaan ollut poikaa.>

    Kuinkas luet?

    Sananl. 30:4. Kuka on noussut taivaaseen ja astunut sieltä alas? Kuka on koonnut kouriinsa tuulen? Kuka on sitonut vedet vaipan sisään? Kuka on kohdalleen asettanut maan ääret kaikki? Mikä on hänen nimensä ja mikä hänen poikansa nimi, jos sen tiedät?

    Ps. 2:7. Minä ilmoitan, mitä Herra on säätänyt. Hän lausui minulle: "Sinä olet minun poikani, tänä päivänä minä sinut synnytin.
    8. Ano minulta, niin minä annan pakanakansat sinun perinnöksesi ja maan ääret sinun omiksesi.
    9. Rautaisella valtikalla sinä heidät muserrat, niinkuin saviastian sinä särjet heidät."

    Dan. 3:25. Hän vastasi ja sanoi: "Katso, minä näen neljä miestä kävelevän vapaina tulessa, eivätkä he ole vahingoittuneet, ja neljäs on näöltänsä niinkuin jumalan poika."

    Dan. 7:13. Minä näin yöllisessä näyssä, ja katso, taivaan pilvissä tuli Ihmisen Pojan kaltainen; ja hän saapui Vanhaikäisen tykö, ja hänet saatettiin tämän eteen.
    14. Ja hänelle annettiin valta, kunnia ja valtakunta, ja kaikki kansat, kansakunnat ja kielet palvelivat häntä. Hänen valtansa on iankaikkinen valta, joka ei lakkaa, ja hänen valtakuntansa on valtakunta, joka ei häviä.

    juutalaisuutta ja sen tekstejä se ei olekaan monoteistinen uskonto kuten on itse luullut, vaan siinä on kaksi jumalaa, isä ja poikajumalat eli jumaluus jatkuuu jo toisessa polvessa.

    Mitä tästä sanot:Kuule "Kuule, Israel! Herra on meidän Jumalamme, Herra yksi "

    "Minun todistajani, sanoo JHWH, olette te -- Israel, sinä jonka olen valinnut palvelijakseni -- ja teidän tulee tuntea minut ja uskoa minuun, ymmärtää, kuka minä olen. Ennen minua ei ole jumalaa syntynyt eikä ollut eikä minun jälkeeni tullut eikä tule"

    "Näin sanoo JHWH, Israelin kuningas ja sen lunastaja, JHWH Sebaot: -- Minä olen ensimmäinen ja minä olen viimeinen, ei ole muuta Jumalaa kuin minä. "
    "Näin sanoo JHWH Jumala, joka loi taivaan ja muovasi ja valmisti maan, joka asetti sen perustuksilleen, ei luonut sitä tyhjäksi vaan teki sen asumista varten, näin hän sanoo: -- Minä olen JHWH, eikä muuta jumalaa ole."

    Voiko asian tulkita niin, että jumalia kuitenkin on useampia, JHWH vain laskettelee palturia? Mitä arveleta ?
    Kuninkaat lähi-idässä olivat jumalten poikia, Israelissa tosin vain JHWH:n voitelemia mutta heitä kutsutaan silti toisinaan Jumalan pojiksi, Salomoa Samuelin kirjassa ja muita psalmeissa.JHWH sanoo olevansa heidän isänsä kuten on muidenkin ihmisten. Nimitystä benei JHWH, ei ole missään missään mutta benei elohimin /el jumalan /jumalten pojiksi kutsutaan sen sijaan monia ,myös Danielin kirjassa¨
    JHWH myös ilmoittaa ettei ole ihminen ja on elävä Jumala toisin kuin kaananilaisten jumalat jotka välillä kuolivat ja sitten taas nousivat ylös, yleensä keväällä yhdessä luonnon heräämisen kanssa. Aprillia ehkä sekin?

    Äänestä

  • Balttis kirjoitti:

    Syntisen veriruskean väriseksi, kuten uhtämäkin turha uhrinne edellyttää, ja sodan melskeessäkö on se tarkoitus uhrata temppelivuorella, kuten 2 000 vuotta sitten? Se on mieletöntä, ja turhaa ja tuhoisaa...

    Etkö osaa lukea mitä Sakrja kirjoittaa --> JHWH:n sanovat: >> He katsovat minuut, jonka ovat lävistäneet olette lävistäneet JHWH:n kuten kirjoitukset asian vahvistavat: te ette ottaneet vastaan Immanuel Poikaa, vaan hänet te ristiinnaulitsitte, ja häntä --> te tulette vielä valittamaan --> niinkuin ainokaista esikoispoikaa kuuluukin valitaaa, ja silloin ei aika voi olla mikääm muu, kuin se joka on pian tulossa; kun israelilaiset kaikkialta maaimasta, ovat jälleen kokoontuneet takasin omaan maahansa, koostuen kaikista Israelin sukukunnista, aivan kuten Jeremiakin sekä Heskiel asiasta edeltäilmoittivat tapahtuvaksi, kansan uskoontuloa myöten:

    Jer.30:24:31:1; >> Aikojen lopulla te tulette sen ymmärtämään. "Siihen aikaan, sanoo Herra, Minä olen kaikkien Israelin sukukuntien Jumala, ja he ovat minun kansani. >> Jer.30:9; >> he saavat palvella Herraa, Jumalaansa, ja Daavidia kuningastansa, jonka Minä heille herätän. >> Ja myös Hesekiel kuvaa aikaa jolloin yhdentynut Israel on jälleen kokoontuva yhteen ja omaan maahansa ja he tulevat saamaan Daavidin kuninkaakseen, ja siitähän itseasiassa Sakrian kirja nimenomaisesti puhuu myös; Herran kuninkuudesta maan päälläkin: näkyvänä hallintavatana ja lopulta rauhanvaltakuntana. Hes.37-luku.

    Mutta sinun uskontosi, on tämän tarinan sivujuonne, joka aiheuttaa toimillaan ... niin olen jo kirjoittanut siitäkin - kuten muistat - pankaa te se sota toiminenne käytiin, niin me tulemme sen lopettamaan.

    lukea temppeli on silloin toiminnassa? JHWH ei ole kuollut eikä voi kuolla joten ei häntä tarvitse valittaa eikä sukukuntiakaan enää ole, Sakarjan aikaan on ollut. Jos tarkoitat Jeesusta, hänet surmasivat Rooman legioonalaiset ja jos teillä kristityillä on kollektiivisen syyllisyyden käsitys joka ulottuu jopa tuhansien vuosien taakse syyttäkää italialaisia -vai tuntuuko jo tyhmältä? Niin pitääkin.

    Johan se on ymmärretty että JHWH on kaikkien sukukuntien Jumala, pohjoisin kuningaskunnan erityiskultti ja kulttipaikat katosivat maanpaon mukana eikä niitä Babelista paluun jälkeen enää ollut. Nyt on meneillään jo TOINEN yhtenäisvaltio. Mitä aikaa sinä elät?

    Pyhälle vuorelletin... Jahve sanoi minulle: "Sinä olet poikani, tänä päivänä olen sinut synnyttänyt... Palvelkaa Jahvea pelolla ja riemuitkaa vavistuksella. Antakaa suuta pojalle, jottei vihastuisi ja tienne veisi perikatoon Silloin puhuit näyssä hurskaallesi ja sanoit: "Olen löytänyt Daavidin, palvelijani, voidellut hänet pyhällä öljylläni... Uskollisuuteni ja armoni on kanssaan, ja sarvensa kohaa nimessäni. Asetan hänen kätensä meren ylle ja oikean kätensä virtain ylle. Kutsuu minua: "Sinä Isäni, Jumalani ja autuuteni kallio. Ja asetan hänet esikoiseksi (vrt.Sak.12:11), maan kuninkaita korkeammaksi.

    Äänestä

  • uloff kirjoitti:

    Onpa käsittämätöntä ettei käsitä!

    Jes. 53:11. Sielunsa vaivan tähden hän saa nähdä sen ja tulee ravituksi. Tuntemuksensa kautta hän, minun vanhurskas palvelijani, vanhurskauttaa monet, sälyttäen päällensä heidän pahat tekonsa.
    12. Sentähden minä jaan hänelle osan suurten joukossa, ja väkevien kanssa hän saalista jakaa; sillä hän antoi sielunsa alttiiksi kuolemaan, ja hänet luettiin pahantekijäin joukkoon, hän kantoi monien synnit, ja hän rukoili pahantekijäin puolesta.

    Miika 5:1. Mutta sinä, Beetlehem Efrata, joka olet vähäinen olemaan Juudan sukujen joukossa, sinusta minulle tulee se, joka on oleva hallitsija Israelissa, jonka alkuperä on muinaisuudesta, iankaikkisista ajoista.

    napsia jakeita irti yhteydestään ja tulkita niitä miten sattuu ja samaan aikaan olla ottamatta ollenkaan huomioon kymmeniä kohtia joissa selkokielellä sanotaan, että ei ole muuta Jumalaa kuin JHWH eikä ole ketään hänen rinnallaan ja että JHWH itse ja yksin antaa anteeksi synnit, auttaa ja pelastaa. kerro miksi ne eivät kelpaa? Ovatko ne valhetta?
    Jes.53 joku on ottanut kantaakseen jonkun rangaistuksen entä sitten.Tämä henkilö palkitaan-arveletko että on joku jumalainen olento joka kaipaa palkintoja?
    Mika: Beitlehem oli Daavidin suvun kotipaikka sitä mistä messias tulee ei kukaan tiedä.

    Tai jättäää lukematta, kuten eräiden on tapana.

    Äänestä

  • Balttis muistuttaa kirjoitti:

    Pyhälle vuorelletin... Jahve sanoi minulle: "Sinä olet poikani, tänä päivänä olen sinut synnyttänyt... Palvelkaa Jahvea pelolla ja riemuitkaa vavistuksella. Antakaa suuta pojalle, jottei vihastuisi ja tienne veisi perikatoon Silloin puhuit näyssä hurskaallesi ja sanoit: "Olen löytänyt Daavidin, palvelijani, voidellut hänet pyhällä öljylläni... Uskollisuuteni ja armoni on kanssaan, ja sarvensa kohaa nimessäni. Asetan hänen kätensä meren ylle ja oikean kätensä virtain ylle. Kutsuu minua: "Sinä Isäni, Jumalani ja autuuteni kallio. Ja asetan hänet esikoiseksi (vrt.Sak.12:11), maan kuninkaita korkeammaksi.

    Minun todistajani, sanoo JHWH, olette te -- Israel, sinä jonka olen valinnut palvelijakseni -- ja teidän tulee tuntea minut ja uskoa minuun, ymmärtää, kuka minä olen. Ennen minua ei ole jumalaa syntynyt eikä ollut eikä minun jälkeeni tullut eikä tule" on se kumma ettei mene perille .
    Toisaalla väitit että JHWH on sama kuin Jeesus, JHWH siis synnytti itsensä Sionissa pojakseen ja on nyt oma esikoisensa. Mitähän seuraavaksi keksit?

    Äänestä

  • 15+20 kirjoitti:

    juutalaisuutta ja sen tekstejä se ei olekaan monoteistinen uskonto kuten on itse luullut, vaan siinä on kaksi jumalaa, isä ja poikajumalat eli jumaluus jatkuuu jo toisessa polvessa.

    Mitä tästä sanot:Kuule "Kuule, Israel! Herra on meidän Jumalamme, Herra yksi "

    "Minun todistajani, sanoo JHWH, olette te -- Israel, sinä jonka olen valinnut palvelijakseni -- ja teidän tulee tuntea minut ja uskoa minuun, ymmärtää, kuka minä olen. Ennen minua ei ole jumalaa syntynyt eikä ollut eikä minun jälkeeni tullut eikä tule"

    "Näin sanoo JHWH, Israelin kuningas ja sen lunastaja, JHWH Sebaot: -- Minä olen ensimmäinen ja minä olen viimeinen, ei ole muuta Jumalaa kuin minä. "
    "Näin sanoo JHWH Jumala, joka loi taivaan ja muovasi ja valmisti maan, joka asetti sen perustuksilleen, ei luonut sitä tyhjäksi vaan teki sen asumista varten, näin hän sanoo: -- Minä olen JHWH, eikä muuta jumalaa ole."

    Voiko asian tulkita niin, että jumalia kuitenkin on useampia, JHWH vain laskettelee palturia? Mitä arveleta ?
    Kuninkaat lähi-idässä olivat jumalten poikia, Israelissa tosin vain JHWH:n voitelemia mutta heitä kutsutaan silti toisinaan Jumalan pojiksi, Salomoa Samuelin kirjassa ja muita psalmeissa.JHWH sanoo olevansa heidän isänsä kuten on muidenkin ihmisten. Nimitystä benei JHWH, ei ole missään missään mutta benei elohimin /el jumalan /jumalten pojiksi kutsutaan sen sijaan monia ,myös Danielin kirjassa¨
    JHWH myös ilmoittaa ettei ole ihminen ja on elävä Jumala toisin kuin kaananilaisten jumalat jotka välillä kuolivat ja sitten taas nousivat ylös, yleensä keväällä yhdessä luonnon heräämisen kanssa. Aprillia ehkä sekin?

    Mennään asia kerrallaan. Tuliko ymmärretyksi että Jumalalla on Poika?

    Äänestä

  • 15+20 kirjoitti:

    napsia jakeita irti yhteydestään ja tulkita niitä miten sattuu ja samaan aikaan olla ottamatta ollenkaan huomioon kymmeniä kohtia joissa selkokielellä sanotaan, että ei ole muuta Jumalaa kuin JHWH eikä ole ketään hänen rinnallaan ja että JHWH itse ja yksin antaa anteeksi synnit, auttaa ja pelastaa. kerro miksi ne eivät kelpaa? Ovatko ne valhetta?
    Jes.53 joku on ottanut kantaakseen jonkun rangaistuksen entä sitten.Tämä henkilö palkitaan-arveletko että on joku jumalainen olento joka kaipaa palkintoja?
    Mika: Beitlehem oli Daavidin suvun kotipaikka sitä mistä messias tulee ei kukaan tiedä.

    Kenen tykönä jota kumartaen rukoillaan on Jumala joka on salattu Jumala, sinä Israelin Jumala, sinä Vapahtaja?

    Jes. 45:14. Näin sanoo Herra: Egyptin työansio ja Etiopian kauppavoitto ja sebalaiset, suurikasvuiset miehet, tulevat sinun tykösi, tulevat sinun omiksesi. Sinun perässäsi he käyvät, kulkevat kahleissa, sinua kumartavat, sinua rukoilevat: "Ainoastaan sinun tykönäsi on Jumala, ei ole toista, ei yhtään muuta jumalaa."
    15. Totisesti, sinä olet salattu Jumala, sinä Israelin Jumala, sinä Vapahtaja.

    Äänestä

  • 15+20 kirjoitti:

    Minun todistajani, sanoo JHWH, olette te -- Israel, sinä jonka olen valinnut palvelijakseni -- ja teidän tulee tuntea minut ja uskoa minuun, ymmärtää, kuka minä olen. Ennen minua ei ole jumalaa syntynyt eikä ollut eikä minun jälkeeni tullut eikä tule" on se kumma ettei mene perille .
    Toisaalla väitit että JHWH on sama kuin Jeesus, JHWH siis synnytti itsensä Sionissa pojakseen ja on nyt oma esikoisensa. Mitähän seuraavaksi keksit?

    Ensin oli vain Elohim monikossa 1 Ms.1-2:3; ja vasta kuh JHWH Elohim teki ihmistä, alkaen maan tomusta --> kohti kuvuutensa kalaisuutta --> käytetään kaksoisnimeä - Herra Jumala. Tämä Elohimin persoonien yhteistyön erottaminen vaati kaksoisnimen käyttöä: >> JA TÄMÄN PÄÄTÖKSEN: JAHVE SANOI MINULLE: "SINÄ OLET POIKANI, TÄNÄ PÄIVÄNÄ OLEN SINUT SYNNYTTÄNYT, >> JOTEN JUMALA ON MYÖS ISÄ. VASTA KUN JHWH/Herra on näkyvästi koko maan kuningas, silloin HÄN on EKCHD/YKSI ja Hänen nimensä on ECHAD/YKSI, - ja tämä nimi on tuleva kaikille ilmseiseksi, eikä asiaa tarvitsen laissa erikeen enää painottaa ja siitä muistuttaa:

    Sakarjan toteutumaton ennustus: >> JHWH/Herra on oleva koko maan kuningas. SINÄ PÄIVÄNÄ JHWH ON OLEVA YKSI JA HÄNEN NIMENSÄ ON YKSI

    Äänestä

  • uloff kirjoitti:

    Mennään asia kerrallaan. Tuliko ymmärretyksi että Jumalalla on Poika?

    teidän uskontonne jumaluus on sellainen jossa on kaksi polvea joku isäjumala ja sitten poikajumala meidän on tällainen "Minun todistajani, sanoo JHWH, olette te -- Israel, sinä jonka olen valinnut palvelijakseni -- ja teidän tulee tuntea minut ja uskoa minuun, ymmärtää, kuka minä olen. Ennen minua ei ole jumalaa syntynyt eikä ollut eikä minun jälkeeni tullut eikä tule"

    "Minä olen JHWH. Ei ole ketään toista, ei ole muuta jumalaa kuin minä" Mitä osaa tätä sinä et ymmärtänyt?

    Pitää kiistää sen Pojan olemassaolo, jonka Isä lähetti hiedän luokeen, ajatellen heidän edes kavahtavan ainokaista Poikaansa, mutta häntekin he tappoivat - vaikka eivät asiaa myönnä sen tehtyään.

    Portto peitään jälkensä, ja kiistää sitten mitään tehneensäkään.

    Äänestä

  • uloff kirjoitti:

    Kenen tykönä jota kumartaen rukoillaan on Jumala joka on salattu Jumala, sinä Israelin Jumala, sinä Vapahtaja?

    Jes. 45:14. Näin sanoo Herra: Egyptin työansio ja Etiopian kauppavoitto ja sebalaiset, suurikasvuiset miehet, tulevat sinun tykösi, tulevat sinun omiksesi. Sinun perässäsi he käyvät, kulkevat kahleissa, sinua kumartavat, sinua rukoilevat: "Ainoastaan sinun tykönäsi on Jumala, ei ole toista, ei yhtään muuta jumalaa."
    15. Totisesti, sinä olet salattu Jumala, sinä Israelin Jumala, sinä Vapahtaja.

    "Näin sanoo JHWH, Israelin kuningas ja sen lunastaja, JHWHSebaot: -- Minä olen ensimmäinen ja minä olen viimeinen, ei ole muuta Jumalaa kuin minä.
    Minä, minä olen JHWH, eikä ole muuta pelastajaa, kuin minä"

    Jes. 45:14. Näin sanoo JHWH: -- Egyptin vaivalla hankkimat varat ja Nubian kauppavoitot tulevat sinun omaksesi. Sebalaiset, nuo kookkaat miehet, saapuvat luoksesi ja jäävät alamaisiksesi. Sinun perässäsi he kulkevat, kahleissa astuvat, sinun eteesi kumartuvat, sinua rukoilevat: "Vain sinun keskuudessasi on Jumala, muuta jumalaa ei ole. אַ֣ךְ בָּ֥ךְ אֵ֛ל וְאֵ֥ין עֹ֖וד אֶ֥פֶס אֱלֹהִֽים׃
    Eli Israelin keskuudessa on Jumala. Löytyisikö vielä joku kohta VT:stä jolla saisit väännettyä JHWH:sta velehtelijan ?

    Äänestä

  • Balttis vertailee... kirjoitti:

    Pitää kiistää sen Pojan olemassaolo, jonka Isä lähetti hiedän luokeen, ajatellen heidän edes kavahtavan ainokaista Poikaansa, mutta häntekin he tappoivat - vaikka eivät asiaa myönnä sen tehtyään.

    Portto peitään jälkensä, ja kiistää sitten mitään tehneensäkään.

    JHWH itse sanoo niin. Piste.
    Sinä sen sijaan alat olla sekaisin omissa puheissasi: hiljattain väitit että JHWH on Jeesus, eli versiosi mukaan JHWH lähetti itsensä ainoana poikanaan ajatellen heidän edes kavahtavan itseään poikanaan mutta hänetkin he tappoivat (eikö jumalan sentään pitäisi tietää eikä tulla yllätetyksi ?) eli roomalaiset tappoivat paitsi JHWH:n joka esiintyi ainokaisena poikanaan ja myös jonkun muun, eivätkä nyt myönnä tekoaan.
    Muistamani mukaan kristillisen teologian mukaan teidän jumalanne piti kuolla koska hän ei pysty muuten antamaan anteeksi syntejä eikä voittamaan jatkuvasti kiusaa tekevää paholaista, se oli oikein "pelastussuunitelma" joten mistä olette niin vihaisia?

    Äänestä

  • Pyhä yksinkertaisuus kirjoitti:

    Jota seurasi kapina, ja tuomioina tämän enkelin syökeminen maa päälle - linjaarisella tasolla liikkumaan --> mateleminen pitkin maanpintaa, sinunkin levittämäsi hölynpölyn keskellä. Kyllä tämä saatana on varsi helppo havaita myös VT:sta, eikä sille mikää vieras kuten väität. Varmin merkki siitä että ihminen on saatanan vallassa, pettämä myös ymmärryksensä puolesta, on se että tämä "uhri" väittää ettei mitään saatanaa ole olemassakaan. Mistä sitten ovat riitaisuuden, murhat, joukkostuhot, ja valheet jopa niiden kiistämiseksi? Jumalastako? Olisi hän joka oli "pahasta", heti alusta asti, kuten Kain --> murhaaja alkuisin Jumalasta?

    >>Varmin merkki siitä että ihminen on saatanan vallassa, pettämä myös ymmärryksensä puolesta, on se että tämä "uhri" väittää ettei mitään saatanaa ole olemassakaan.>>

    Tämä on puhdasta kehäpäättelyä, jolla ei ole todistusarvoa. Aivan yhtä hyvinhän voitaisiin sanoa, että varmin merkki siitä, että Shiva on todellinen paholainen, on se, ettei miljoonat länsimaiset ihmiset edes usko Shivan olevan oikeasti olemassa ja toimivan maailmassa.

    Shivan paikalle voi vaihtaa mieleisensä jumalan tai jumaluuden nimen oman valinnan mukaan, vaikkapa Jahven. Jahvella ja Shivalla on nimittäin huomattavia yhtäläisyyksiä: Shivasta kerrotaan, että hän on hindulaisuudessa "luova ja tuhoava jumala". Täsmälleen samaa kerrotaan myös Jahvesta:

    "minä, joka teen valkeuden ja luon pimeyden, joka tuotan onnen ja luon onnettomuuden; minä, Herra, teen kaiken tämän." - Jesaja 45:7

    >>Mistä sitten ovat riitaisuuden, murhat, joukkostuhot, ja valheet jopa niiden kiistämiseksi?>>

    Voisivatko nämä kertoa kehittymättömistä ihmisluonteen piirteistä, ei mistään sen kummemmasta?
    Toki 'aukkojen jumala' tarvitsee myös vastaparin, 'aukkojen saatanan'. Mustavalko -ajattelussa on sitten helppo lokeroida kaikki tapahtumat joko jumalan tai saatanan vaikutuspiiriin, erityisesti kaikki vieraampi, jota ei tunneta.

    Mutta tiedossa avartuminen kannattaa aina:
    http://www.eso.org/sci/activities/garching/images/Universum.jpg

    Tai ainakin se on hieman rehellisempi lähestymistapa asioihin kuin yksiselitteinen satuihin uskomien.

    Äänestä

  • 15+20 kirjoitti:

    JHWH itse sanoo niin. Piste.
    Sinä sen sijaan alat olla sekaisin omissa puheissasi: hiljattain väitit että JHWH on Jeesus, eli versiosi mukaan JHWH lähetti itsensä ainoana poikanaan ajatellen heidän edes kavahtavan itseään poikanaan mutta hänetkin he tappoivat (eikö jumalan sentään pitäisi tietää eikä tulla yllätetyksi ?) eli roomalaiset tappoivat paitsi JHWH:n joka esiintyi ainokaisena poikanaan ja myös jonkun muun, eivätkä nyt myönnä tekoaan.
    Muistamani mukaan kristillisen teologian mukaan teidän jumalanne piti kuolla koska hän ei pysty muuten antamaan anteeksi syntejä eikä voittamaan jatkuvasti kiusaa tekevää paholaista, se oli oikein "pelastussuunitelma" joten mistä olette niin vihaisia?

    Kainin kaltainen, Kain oli murhamies, mutta Juudas viattoman veren kavaltaja - ja molemma olivat pahasta. Se että sinä et myönnä edes minkään persoonallisen pahan olemassaoloa, vaan sinun maalismankuvasi mukaan meidän oikesastaan pitäisi vielä ollakin tavallaan paratiisissa, ja elää aikaa ennen petetyksi tulemista, - toki käärmeen vaikutusesta tietäen itse hyvän ja pahan - sekä noudattaen ja totetuttaen vain sitä hyvää. Syntiinlankeemuksen jälkeinen syntinen maailma ei kuintenkaan realitodellisuudessa ole tällainen mikä sen mielestäsi pitäisi olla, senkin jälkeen kun Jumala antoi sytisille lakinsakain noudatettavaksi, - joka ei kuitenkaa historiallisesti osoita että siihen koskaan yksikään: jo Eedenissä synnin alle myyty kykenisi, vaan päinvastoin - mitä selkeämin laki puhuu, sitä varmemmin se vaatii kirottujen synnin alle myytyjen kuolemaan, - kuten mm. näistä kyseisistä rikoksista: 27:24-26. Sinun syntiinlankeematon mailmasi meni jo ensimmäisen ihmisparin tottelemattomuuden myös seuranneen tuomion seurauksena - ja olisikin suotavaa että kykenisit myöntämään - edes Jumalan ensimmäisen käskyn Toorassa, olevan rangaistus tottelemattomuudesta, ja siitä että - Jumalan tahtoa vastustava - personoistu paha, kavala puhuva käärme petti Eevan --> 1 Moos.3:13:sta ja siksi tarvitaan hänet, joka murskaa tuon petoksen seurauksena syntyneen käärmeen vallan: jae 15:sta, suhteessa ihmiskuntaan, eli lunastaa ihmiskunnan lankeemuksen jälkeisestä, synnin ja kuoleman alaisesta tilasta, verellään itselleen --> ja sitähän ennakoi jo ensimmäinen ihmiskunnan ensimmäinen uhri --> jonka puoleen Jumalan sanotaan katsoneen: Aabelin verta eli elämää sisältävä uhrikarista, hänen laumansa esikoinen, ja sen puoleen jo Jumalakin siis jo alusta asti katsoi. 1 Moos.4:4. --> 1 Moos.22:8; --->> Jes.53-luku.

    Monet hämmentävät kysymykset mielessäsi johtuvat siitä että et elä lainkaan uskontosi petettyä sinut: realimailmassa, jossa sinä olet syntinen, joka tarvitsee kipeästi Jumalaan Vapahtajaa ---> Jes.45:15. Et sinä kykene noudattamaan lakia, vaikka kuinka yrittäisit --> eikä, ilman todellista sydämen ympärileikkausta Hengessä, sinun uskosta osaton elämäsi saavuta vanhurskautta, - vaikka sitä kuinka, vedellä ja tuhkalla yritettäisiin puhtaaksi, ja eläväksi suhteeksi Jumalaan vihmoa, sillä ihmisen pitää syntyä uudesti ylhäätä, päästäkseen synnin lain orjuudesta, Jumalan lapsen asemaan, ja sen myötä sen mukaiseen, Vapahdetun ihmisen kirkkauden vapauteen, - rakastavan Isän kasvojen edessä Kristuksessa Jeesuksessa rakastettuna ja hyväksyttynä Hänessä, jo nyt uskon kautta: Ef:1:luku.

    Äänestä

  • Voimantorni kirjoitti:

    >>Varmin merkki siitä että ihminen on saatanan vallassa, pettämä myös ymmärryksensä puolesta, on se että tämä "uhri" väittää ettei mitään saatanaa ole olemassakaan.>>

    Tämä on puhdasta kehäpäättelyä, jolla ei ole todistusarvoa. Aivan yhtä hyvinhän voitaisiin sanoa, että varmin merkki siitä, että Shiva on todellinen paholainen, on se, ettei miljoonat länsimaiset ihmiset edes usko Shivan olevan oikeasti olemassa ja toimivan maailmassa.

    Shivan paikalle voi vaihtaa mieleisensä jumalan tai jumaluuden nimen oman valinnan mukaan, vaikkapa Jahven. Jahvella ja Shivalla on nimittäin huomattavia yhtäläisyyksiä: Shivasta kerrotaan, että hän on hindulaisuudessa "luova ja tuhoava jumala". Täsmälleen samaa kerrotaan myös Jahvesta:

    "minä, joka teen valkeuden ja luon pimeyden, joka tuotan onnen ja luon onnettomuuden; minä, Herra, teen kaiken tämän." - Jesaja 45:7

    >>Mistä sitten ovat riitaisuuden, murhat, joukkostuhot, ja valheet jopa niiden kiistämiseksi?>>

    Voisivatko nämä kertoa kehittymättömistä ihmisluonteen piirteistä, ei mistään sen kummemmasta?
    Toki 'aukkojen jumala' tarvitsee myös vastaparin, 'aukkojen saatanan'. Mustavalko -ajattelussa on sitten helppo lokeroida kaikki tapahtumat joko jumalan tai saatanan vaikutuspiiriin, erityisesti kaikki vieraampi, jota ei tunneta.

    Mutta tiedossa avartuminen kannattaa aina:
    http://www.eso.org/sci/activities/garching/images/Universum.jpg

    Tai ainakin se on hieman rehellisempi lähestymistapa asioihin kuin yksiselitteinen satuihin uskomien.

    Monoteistisessäkään maaimankuvassa, johon sisätyy persoonallisen pahan, langeneen enkein toimen salliminen,- että: sille on myös varattuna tuomio seuraajineen, pahan astioina: eli se tuli joka on valmistettu nimenomaan - huom. ei ihmisille, vaan: "perkeleelle ja hänen enkeleilleen." Jumalan siis tuomitsee sen pahan, jonka hän sallii, - muuten ajatutuismme teologiaan - tehkäämme mitä vain niin siitä niin se on Jumalasta. Hitlerin kaltaiset ihmiset, voivat olla tässä maaiman pellossa, vielä jonkinaikaa: Jumalan sallimaa, mutta ei Jumalasta, vaan paholaisesta - jonka nimenomaan Jumala on lopulta tuomitseva, kutan jo alkaen Kainista, viimekädessä opetetaan tapahtuvaksi. Keskuudessamme on ja elää siis myös peltoon kylvetty "luste", joka tulaan kyllä poistamaan vielä poistamaan, asianmukaisella tavalla. Eivät kaikki, siis peri Jumalan valtakuntaa - ja lista on aika pitkä - kun osoitetaan minkätyyppiset henkilöt eivät sitä peri.

    Äänestä

  • Voimantorni kirjoitti:

    >>Varmin merkki siitä että ihminen on saatanan vallassa, pettämä myös ymmärryksensä puolesta, on se että tämä "uhri" väittää ettei mitään saatanaa ole olemassakaan.>>

    Tämä on puhdasta kehäpäättelyä, jolla ei ole todistusarvoa. Aivan yhtä hyvinhän voitaisiin sanoa, että varmin merkki siitä, että Shiva on todellinen paholainen, on se, ettei miljoonat länsimaiset ihmiset edes usko Shivan olevan oikeasti olemassa ja toimivan maailmassa.

    Shivan paikalle voi vaihtaa mieleisensä jumalan tai jumaluuden nimen oman valinnan mukaan, vaikkapa Jahven. Jahvella ja Shivalla on nimittäin huomattavia yhtäläisyyksiä: Shivasta kerrotaan, että hän on hindulaisuudessa "luova ja tuhoava jumala". Täsmälleen samaa kerrotaan myös Jahvesta:

    "minä, joka teen valkeuden ja luon pimeyden, joka tuotan onnen ja luon onnettomuuden; minä, Herra, teen kaiken tämän." - Jesaja 45:7

    >>Mistä sitten ovat riitaisuuden, murhat, joukkostuhot, ja valheet jopa niiden kiistämiseksi?>>

    Voisivatko nämä kertoa kehittymättömistä ihmisluonteen piirteistä, ei mistään sen kummemmasta?
    Toki 'aukkojen jumala' tarvitsee myös vastaparin, 'aukkojen saatanan'. Mustavalko -ajattelussa on sitten helppo lokeroida kaikki tapahtumat joko jumalan tai saatanan vaikutuspiiriin, erityisesti kaikki vieraampi, jota ei tunneta.

    Mutta tiedossa avartuminen kannattaa aina:
    http://www.eso.org/sci/activities/garching/images/Universum.jpg

    Tai ainakin se on hieman rehellisempi lähestymistapa asioihin kuin yksiselitteinen satuihin uskomien.

    Toinen on Aabelin suku, sen mukaisena siemenen, lajinsa mukaan hedelmää kastaen, ja Kainin suku, sen mukaista hedelmää kantaen, eli hedelmistään todellakin puu tunnetaan:

    1 Joh.3:12:sta sanoo: >> Kain oli pahasta ja tappoi veljensä. >> Ja Saarisalo kääntää tekstissä olevan sanan "poneru", vielä ilmaisevammin: >> Kain oli paholaisesta ja tappoi veljensä.

    Äänestä

  • Balttis kirjoitti:

    Kainin kaltainen, Kain oli murhamies, mutta Juudas viattoman veren kavaltaja - ja molemma olivat pahasta. Se että sinä et myönnä edes minkään persoonallisen pahan olemassaoloa, vaan sinun maalismankuvasi mukaan meidän oikesastaan pitäisi vielä ollakin tavallaan paratiisissa, ja elää aikaa ennen petetyksi tulemista, - toki käärmeen vaikutusesta tietäen itse hyvän ja pahan - sekä noudattaen ja totetuttaen vain sitä hyvää. Syntiinlankeemuksen jälkeinen syntinen maailma ei kuintenkaan realitodellisuudessa ole tällainen mikä sen mielestäsi pitäisi olla, senkin jälkeen kun Jumala antoi sytisille lakinsakain noudatettavaksi, - joka ei kuitenkaa historiallisesti osoita että siihen koskaan yksikään: jo Eedenissä synnin alle myyty kykenisi, vaan päinvastoin - mitä selkeämin laki puhuu, sitä varmemmin se vaatii kirottujen synnin alle myytyjen kuolemaan, - kuten mm. näistä kyseisistä rikoksista: 27:24-26. Sinun syntiinlankeematon mailmasi meni jo ensimmäisen ihmisparin tottelemattomuuden myös seuranneen tuomion seurauksena - ja olisikin suotavaa että kykenisit myöntämään - edes Jumalan ensimmäisen käskyn Toorassa, olevan rangaistus tottelemattomuudesta, ja siitä että - Jumalan tahtoa vastustava - personoistu paha, kavala puhuva käärme petti Eevan --> 1 Moos.3:13:sta ja siksi tarvitaan hänet, joka murskaa tuon petoksen seurauksena syntyneen käärmeen vallan: jae 15:sta, suhteessa ihmiskuntaan, eli lunastaa ihmiskunnan lankeemuksen jälkeisestä, synnin ja kuoleman alaisesta tilasta, verellään itselleen --> ja sitähän ennakoi jo ensimmäinen ihmiskunnan ensimmäinen uhri --> jonka puoleen Jumalan sanotaan katsoneen: Aabelin verta eli elämää sisältävä uhrikarista, hänen laumansa esikoinen, ja sen puoleen jo Jumalakin siis jo alusta asti katsoi. 1 Moos.4:4. --> 1 Moos.22:8; --->> Jes.53-luku.

    Monet hämmentävät kysymykset mielessäsi johtuvat siitä että et elä lainkaan uskontosi petettyä sinut: realimailmassa, jossa sinä olet syntinen, joka tarvitsee kipeästi Jumalaan Vapahtajaa ---> Jes.45:15. Et sinä kykene noudattamaan lakia, vaikka kuinka yrittäisit --> eikä, ilman todellista sydämen ympärileikkausta Hengessä, sinun uskosta osaton elämäsi saavuta vanhurskautta, - vaikka sitä kuinka, vedellä ja tuhkalla yritettäisiin puhtaaksi, ja eläväksi suhteeksi Jumalaan vihmoa, sillä ihmisen pitää syntyä uudesti ylhäätä, päästäkseen synnin lain orjuudesta, Jumalan lapsen asemaan, ja sen myötä sen mukaiseen, Vapahdetun ihmisen kirkkauden vapauteen, - rakastavan Isän kasvojen edessä Kristuksessa Jeesuksessa rakastettuna ja hyväksyttynä Hänessä, jo nyt uskon kautta: Ef:1:luku.

    kehität nuo tulkintasi? Sinulla on ikiomat Raamatun tulkinnat ja nyt olet kehittänyt sellaisen minustakin .
    Olimme viimeksi Sakarjassa joka kirjoitti Babelista paluun aikana tuosta paluusta ja mm yritetystä davidilaisesta restauraatiosta. Otit sieltä erilleen muinaisen surumenokuvauksen jollaisia järjestettiin kuolleille,siis oikeasti kuolleille, yritit laittaa kuolleen paikalle Israelin Jumalan JHWH:n mikä on täysin absurdia, sen lisäksi kielsit että yhteyteen kuuluu kuvaus siitä että temppeli toimii.Sakarja kuitenkin päättää profetiansa juuri siihen.Tällä tavoin jakeita yhteydestään noukkimalla ei ole järkevää keskustella mistään.
    Israelin uskonto ei tunne syntiinlankeemusta, joka on kristinuskon oma oppi , ei kapinaa taivaassa tai sieltä alasheitettyä enkeliä joka olisi "saatana". On vain yksi Jumala joka on kaiken luoja ja kaiken tekijä valon ja pimeyden.Ei poikaa, ei saatanaa . Ainoa vapahtaja tai auttaja on JHWH, ei ole mitään muuta eikä muuta tarvita.Sinä et ilmeisesti käsitä mitä monoteismi tarkoittaa?

    Äänestä

  • Balttis kirjoitti:

    Seru baabel; ellei juutalaisuuden keskus ole tosiaankin Baabel jonne tämä Juudan käskynhaltija katosikin. Hänhän ole nimeomaan sössimässä eli hidasatamassa ja estämässä kaiken alueen kansan osallistumisen temppelin rakentamiseen, mikä johti myös sen valmistumisen viivästymiseen. Jos sinä saat hänestä sorvattua vanhurskaan Vesan - ja kuningashallistisjan - joka on "meidän vanhuskautemme", niin sitten olet silmänkääntötemppujen eittämätön maailmanmestari: Jer.23:5,6.

    Jeesuksella Kristuksella, Heran huoneen rakenetajalla, jo kaikki valta jo nyt taivaassa ja maan päällä; ja kaikki tullaan pian nykyvästikin, alistamaan hänen jalkainsa alle: sillä taistelu Suuren kuninkaan kaupungista, (Jeru) Saalemista on pian alkamassa: 1 Moos.14:18-20; Psalmi 110; Sak.6:12,13.

    Sinun esityksesi ovat muuttumassa farsseiksi, jota ei oiken enää jaksaisi edes komentoida, ja sehän onkin vapaaehtoista - onneksi. Seru baabel ko se odotettu mies "Daavidin valtaistuimella" - herää hemmo!

    Zerubavel on tämä "verso" Zerubavel (babelin siemen)hän on Daavidin sukua ja Sakarja odottaa daavidilaisen kuningashuoneen restoraatiota temppelin ja ylippapeuden rinnalle.Sanaa tsemach (rungosta versoava) käytettiin muuallakin lähi-idässä mm foinikialaiset käyttivät samaa ilmausta niistä halitsijoistaan joita pitävät legitiiminä, heprealaisessa Raamatussa legitiimi hallitsija on sellainen joka kuuluu daavidin sukuun. Kuninkaalta odotetaan ennen kaikkea oikeudenmukaisuuttaa "Tulee aika, sanoo Herra, jolloin Daavidin suvusta nousee oikeamielinen Verso. Hän on kuningas, joka hallitsee viisaasti ja saattaa maassa voimaan oikeudenmukaisuuden" .
    Seuraavassa puhutaan menorasta ja JHWH:n silmistä, jälleen viittaus tuolloisiin olosuhteisiin Persian kuninkailla oli hallintosyteemi jossa ympäri valtakuntaa tehtäviin asetetut virkamiehet seurasivat tapahtumia ja raportoivat niistä hallitsijalle.Kaksi öljyllä voideltua olivat ylippapi ja Zerubavel "Silloin enkeli selitti: "Nämä tarkoittavat niitä kahta öljyllä voideltua, jotka ovat koko maailman valtiaan palveluksessa".(hesekielin versio samasta Hes. 40-48)
    Tuolloin alkoi dyarkia eli kaksoishallinto ylipappi/maallinen hallitsija, tämä näkyy jatkossa juutalaisessa ajattelussa mm Kuolleen meren kääröissä puhutaan jopa kahdesta voidellusta, papilliseen sukuun kuuluvasta ja Daavidin sukuun kuuluvasta. Zerubavel (luvut 4-9) on hallitseva JHWH:n avulla "Näin kuuluu Herran sana Serubbabelille: -- Ei väellä eikä voimalla, vaan minun hengelläni, sanoo JHWH "ja 12 Sano hänelle: Näin sanoo JHWH Sebaot: -- Mies, jonka nimi on Uusi Verso, nousee tästä maasta ja rakentaa JHWH:n temppelin. 13 Hän on rakentava JHWH:n temppelin, hän saa osakseen kunniaa, ja hän istuu ja hallitsee valtaistuimellaan. Pappi on seisova hänen valtaistuimensa vieressä, yksimielisinä he toimivat toinen toisensa rinnalla"
    Sakarjan 9 luku on ennustus silloisia naapurikansoja vastaan Damaskosta, Tyroa ja Siidonia. Davidilainen hallitsija tuhoaa ne JHWH:n avustuksella mutta temppeliä ei hävitetä vaan " Hän on rakentava Herran temppelin, hän saa osakseen kunniaa, ja hän istuu ja hallitsee valtaistuimellaan. Pappi on seisova hänen valtaistuimensa vieressä, yksimielisinä he toimivat toinen toisensa rinnalla" edelleen on kyse Zerubavelista ja ylipapista hänen rinnallaan.
    Temppelin ei käynyt kuten profeetta uskoi ja josta juuri toisaalla puhuimme "16 Kaikki jäljellä olevat niistä kansoista, jotka ovat hyökänneet Jerusalemia vastaan, tulevat nyt sinne vuosi vuodelta kumartaen rukoilemaan Kuningasta, Herraa Sebaotia, ja viettämään lehtimajanjuhlaa. 17 Mutta jos jokin kansa ei tule Jerusalemiin rukoilemaan Kuningasta, Herraa Sebaotia, niin se saa turhaan odottaa maahansa sadetta.
    18 Jos egyptiläiset eivät lähde matkaan ja tule Jerusalemiin, niin hekään eivät saa sadetta. Sen sijaan Herra lyö heitä vitsauksella, niin kuin hän lyö muitakin kansoja, jos ne eivät tule lehtimajanjuhlaan.
    19 Tämä olkoon rangaistuksena egyptiläisille ja kaikille kansoille, jotka eivät saavu viettämään lehtimajanjuhlaa
    20 Silloin on hevosten kulkusissa kirjoitus: "Herralle pyhitetty." Ja Herran temppelin padat ovat yhtä pyhät kuin alttarin edessä olevat vihmontamaljat. 21 Jokainen pata Jerusalemissa ja Juudassa on oleva pyhitetty Herralle. Ihmiset, jotka tulevat uhraamaan, voivat keittää niissä uhrilihaa. Silloin ei kukaan enää käy kauppaa Herran Sebaotin temppelissä".
    Sakarja erehtyi hyvin monissa asioissa ei pelkästään siinä, että restoraatio ei onnistunut tai että temppelin kohtalo ei ollut se miksi hän sen kuvasi. Jerusalem sai pian muurit vaikka Sakarja näki sen persialaistapaan muurittomana (Sak 2) eivätkä naapuritkaan tulleet juhlille Jerusalemiin.

    Aasilla ratasastavana kuninkaana, - vaikka se mitä kirjoitit, muuten versoamisesta esiin: "oli varsin mielenkiintoista ja opettavaistakin, ja tämä Vesa/verso meritsee siis: "esiin nousemista", tai suoranaista: "esiin ponnahtamsta" nimenomaan kuningassuvusta: Jes.11:1, mutta tämä ei siis vättämättä edellytä suoraa ja geneettistä periytymistä ja Serubaabelin suku on todellakin kuningasukuun. Zeru-Babili ( Babyloniin siirtämisen jälkeen Jekonjalle syntyi Sealtiel, Sealtielille syntyi ZEROBAABEL; ZEROBAABELILLA syntyi Abiud, Abiudille syntyi Eljakim, Eljakimille syntyi Asor: Asorille syntyi Saadok, Saadokille syntyi Akim, Akimille syntyi Elihud; Eliudille syntyi Eleasar, Elasarille syntyi Mattan, Mattanille syntyi Jaadob; Jaakobille syntyi Joosef, Marian mies, hänen, josta syntyi JEESUS, JOTA KUTSUTAAN KRISTUKSEKSI

    Äänestä

  • 15+20 kirjoitti:

    Zerubavel on tämä "verso" Zerubavel (babelin siemen)hän on Daavidin sukua ja Sakarja odottaa daavidilaisen kuningashuoneen restoraatiota temppelin ja ylippapeuden rinnalle.Sanaa tsemach (rungosta versoava) käytettiin muuallakin lähi-idässä mm foinikialaiset käyttivät samaa ilmausta niistä halitsijoistaan joita pitävät legitiiminä, heprealaisessa Raamatussa legitiimi hallitsija on sellainen joka kuuluu daavidin sukuun. Kuninkaalta odotetaan ennen kaikkea oikeudenmukaisuuttaa "Tulee aika, sanoo Herra, jolloin Daavidin suvusta nousee oikeamielinen Verso. Hän on kuningas, joka hallitsee viisaasti ja saattaa maassa voimaan oikeudenmukaisuuden" .
    Seuraavassa puhutaan menorasta ja JHWH:n silmistä, jälleen viittaus tuolloisiin olosuhteisiin Persian kuninkailla oli hallintosyteemi jossa ympäri valtakuntaa tehtäviin asetetut virkamiehet seurasivat tapahtumia ja raportoivat niistä hallitsijalle.Kaksi öljyllä voideltua olivat ylippapi ja Zerubavel "Silloin enkeli selitti: "Nämä tarkoittavat niitä kahta öljyllä voideltua, jotka ovat koko maailman valtiaan palveluksessa".(hesekielin versio samasta Hes. 40-48)
    Tuolloin alkoi dyarkia eli kaksoishallinto ylipappi/maallinen hallitsija, tämä näkyy jatkossa juutalaisessa ajattelussa mm Kuolleen meren kääröissä puhutaan jopa kahdesta voidellusta, papilliseen sukuun kuuluvasta ja Daavidin sukuun kuuluvasta. Zerubavel (luvut 4-9) on hallitseva JHWH:n avulla "Näin kuuluu Herran sana Serubbabelille: -- Ei väellä eikä voimalla, vaan minun hengelläni, sanoo JHWH "ja 12 Sano hänelle: Näin sanoo JHWH Sebaot: -- Mies, jonka nimi on Uusi Verso, nousee tästä maasta ja rakentaa JHWH:n temppelin. 13 Hän on rakentava JHWH:n temppelin, hän saa osakseen kunniaa, ja hän istuu ja hallitsee valtaistuimellaan. Pappi on seisova hänen valtaistuimensa vieressä, yksimielisinä he toimivat toinen toisensa rinnalla"
    Sakarjan 9 luku on ennustus silloisia naapurikansoja vastaan Damaskosta, Tyroa ja Siidonia. Davidilainen hallitsija tuhoaa ne JHWH:n avustuksella mutta temppeliä ei hävitetä vaan " Hän on rakentava Herran temppelin, hän saa osakseen kunniaa, ja hän istuu ja hallitsee valtaistuimellaan. Pappi on seisova hänen valtaistuimensa vieressä, yksimielisinä he toimivat toinen toisensa rinnalla" edelleen on kyse Zerubavelista ja ylipapista hänen rinnallaan.
    Temppelin ei käynyt kuten profeetta uskoi ja josta juuri toisaalla puhuimme "16 Kaikki jäljellä olevat niistä kansoista, jotka ovat hyökänneet Jerusalemia vastaan, tulevat nyt sinne vuosi vuodelta kumartaen rukoilemaan Kuningasta, Herraa Sebaotia, ja viettämään lehtimajanjuhlaa. 17 Mutta jos jokin kansa ei tule Jerusalemiin rukoilemaan Kuningasta, Herraa Sebaotia, niin se saa turhaan odottaa maahansa sadetta.
    18 Jos egyptiläiset eivät lähde matkaan ja tule Jerusalemiin, niin hekään eivät saa sadetta. Sen sijaan Herra lyö heitä vitsauksella, niin kuin hän lyö muitakin kansoja, jos ne eivät tule lehtimajanjuhlaan.
    19 Tämä olkoon rangaistuksena egyptiläisille ja kaikille kansoille, jotka eivät saavu viettämään lehtimajanjuhlaa
    20 Silloin on hevosten kulkusissa kirjoitus: "Herralle pyhitetty." Ja Herran temppelin padat ovat yhtä pyhät kuin alttarin edessä olevat vihmontamaljat. 21 Jokainen pata Jerusalemissa ja Juudassa on oleva pyhitetty Herralle. Ihmiset, jotka tulevat uhraamaan, voivat keittää niissä uhrilihaa. Silloin ei kukaan enää käy kauppaa Herran Sebaotin temppelissä".
    Sakarja erehtyi hyvin monissa asioissa ei pelkästään siinä, että restoraatio ei onnistunut tai että temppelin kohtalo ei ollut se miksi hän sen kuvasi. Jerusalem sai pian muurit vaikka Sakarja näki sen persialaistapaan muurittomana (Sak 2) eivätkä naapuritkaan tulleet juhlille Jerusalemiin.

    Ja restoraation eli ennallistamisen epäonnistuneen: kuningaspappi Messiaanisena valtakuntana, ja sen kuninkaan asettumisena valtaistuimelleen, on syytä siitä että: yritätä, vastoin selviä profetaalisia sanoja istuttaa valtaistuimelle jopa kahta ehdokasta, joista toinen juutalaisen perimätiedon mukaan palasi nimestä mukaisesti takaisin Baabeliin. Ylimäinen pappa Joosua ja Serubaabal olivat vain ennusmerkin miehiä: Tulevasa Vesasta (Neseristä: Matt:2:23) miehstä joka tulisi olemaan se odotettu Heran palvelija: Jes.53; ja Hänen pysyvän huoneensa rakentaja. Sen sijaan Serubaabel jopa esti määräyksineen, jo aloitetun temppelin rakentamisen Esra:4:3; mikä pysäyttti ja viivästytti temppelin valmistumista. Tekeillo oleva temppeli ei suinkaan ollut se pysyvä Huone Herralle, jonka yksi ainoa mies, nousten esiin OMALTA POHJALTAAN RAKENSI PYSYVÄKSI ASUMUKSEKSI HERRALLE; VAAN SEN TEKI JEESUS KRISTUS RUUMINSA YLÖNOUSEMUKSEN KAUTTA.

    Näiden prfetioden valossa voimme huomata että: Serubaabelin temppeli, oli jo lähes purkuvalmista tavaraa, ilman "arkkia", - ja tulossa oli jo hän, joka aasilla ratsastaa, ja noussut on satulaan ratsunsa: kuitenkin kuningas! -Sak.9:9.

    Älä enää emempää häpäise itsäsi rv. - asettuen jopa profeettei tuomariksi, väittäen heitä valehtelijoiksi, - kuten sinä - ainakin vielä olet, ellet sitten synny kokonaan uudesti ylhäätä - Jumalasta Hänen lapsekseen?

    koska Jerusalemissa on ollut se temppeli jota Sakarja kuvaa, jolloin jokainen pata Jerusalemissa on rituaalisesti puhdas ja kelpaava uhrilihan valmistamiseen jolloin vihollismaiden asukkaatkin ovat tulleet Jerusalemiin lehtimajanjuhlille ? Entä Sak. 2, palaajat alkoivat jälleenrakentaa Jerusalemia jonka Sakarja ennustaa jäävän muurittomaksi, mutta jo Nehemjan kirjassa näemme että muurit rakennettiin. Sen asemesta että haukut minua vastaa kerrankin asiaan . En ole "istuttanut" itse mitään vaan kertonut mitä Sakarja sanoo.

    Purkuvalmis? >"Näiden prfetioden valossa voimme huomata että: Serubaabelin temppeli, oli jo lähes purkuvalmista tavaraa, ilman "arkkia", - ja tulossa oli jo hän, joka aasilla ratsastaa, ja noussut on satulaan ratsunsa: kuitenkin kuningas! -Sak.9:9. "< Kuninkaan piti olla oikeudenmukainen hallitsija, se oli davidilaisen hallitsijan tunnus, ei aasilla köröttely joka ehkä sinusta oli Jeesuksen uran huippukohta.

    Sakarja päättää ennustuksensa tähän 14:20 "Silloin on hevosten kulkusissa kirjoitus: " JHWH:lle pyhitetty." Ja JHWH:n temppelin padat ovat yhtä pyhät kuin alttarin edessä olevat vihmontamaljat.
    21 Jokainen pata Jerusalemissa ja Juudassa on oleva pyhitetty JHWH:lle. Ihmiset, jotka tulevat uhraamaan, voivat keittää niissä uhrilihaa. Silloin ei kukaan enää käy kauppaa JHWH:N Sebaotin temppelissä. " Oletan että Jeesus yritti toteuttaa tuota viimeistä jaetta aloitaessaan hässäkän myyntipaikoila, huonolla menestyksellä .

    Miksi JHWH määräsi temppelin jälleenrakennuksen oliko häneltä jäänyt huomaamatta "puuttuva liitonarkki", ja tajuamatta että rakennus kohta oli "purkuvalmis" onneksi sinä olet fiksumpi : Jes.44.28 " Minä sanon Kyyrokselle: "Paimeneni." Mitä minä tahdon, sen hän toteuttaa, hän sanoo Jerusalemille: "Sinut rakennettakoon", ja temppelille: "Sinut perustettakoon jälleen".Turha rakennus sinun mielestäsi, mutta ei JHWH:n.

    Äänestä

  • 15+20 kirjoitti:

    teidän uskontonne jumaluus on sellainen jossa on kaksi polvea joku isäjumala ja sitten poikajumala meidän on tällainen "Minun todistajani, sanoo JHWH, olette te -- Israel, sinä jonka olen valinnut palvelijakseni -- ja teidän tulee tuntea minut ja uskoa minuun, ymmärtää, kuka minä olen. Ennen minua ei ole jumalaa syntynyt eikä ollut eikä minun jälkeeni tullut eikä tule"

    "Minä olen JHWH. Ei ole ketään toista, ei ole muuta jumalaa kuin minä" Mitä osaa tätä sinä et ymmärtänyt?

    >"Minä olen JHWH. Ei ole ketään toista, ei ole muuta jumalaa kuin minä" Mitä osaa tätä sinä et ymmärtänyt?>

    Ymmärrän kaikki osat mutta sinun raamatustasi pitäisi poistaa kohdat joissa sanotaan että Jumalalla on Poika Sananl. 30:5. Näköjään ymmärrät jos Jumalalla Poika niin Hän on automaatisesti Jumala. Hoidat asian siten ettei Jumalalla ole Poikaa vaikka Raamattu asian selväsanaisesti todistaa! Jeesuksen aikaan olisit ollut hänen surmaajien joukossa huutamassa ristiinnaulitse.

    Joh.10:36. niin kuinka te sanotte sille, jonka Isä on pyhittänyt ja lähettänyt maailmaan: 'Sinä pilkkaat Jumalaa', sentähden että minä sanoin: 'Minä olen Jumalan Poika'?....

    Lue Heprealaisesta raamatusta Jeesus on viisaus joka on aina ollut olemassa. Siinä ei puhuta sellaisen hankkimisesta jota ei ole olemassa.Valitettavasti suomalainen raamattu on käännetty JT opin mukaan. Näin minulle on selitetty?

    Sananl. 8:12. Minä, viisaus, olen perehtynyt mielevyyteen, olen löytänyt tiedon ja taidollisuuden…..
    22. Herra loi minut töittensä esikoiseksi, ensimmäiseksi teoistaan, ennen aikojen alkua.
    23. Iankaikkisuudesta minä olen asetettu olemaan, alusta asti, hamasta maan ikiajoista.
    24. Ennenkuin syvyyksiä oli, synnyin minä, ennenkuin oli lähteitä, vedestä rikkaita.
    25. Ennenkuin vuoret upotettiin paikoilleen, ennen kukkuloita, synnyin minä,

    Äänestä

  • Balttis kirjoitti:

    Ja restoraation eli ennallistamisen epäonnistuneen: kuningaspappi Messiaanisena valtakuntana, ja sen kuninkaan asettumisena valtaistuimelleen, on syytä siitä että: yritätä, vastoin selviä profetaalisia sanoja istuttaa valtaistuimelle jopa kahta ehdokasta, joista toinen juutalaisen perimätiedon mukaan palasi nimestä mukaisesti takaisin Baabeliin. Ylimäinen pappa Joosua ja Serubaabal olivat vain ennusmerkin miehiä: Tulevasa Vesasta (Neseristä: Matt:2:23) miehstä joka tulisi olemaan se odotettu Heran palvelija: Jes.53; ja Hänen pysyvän huoneensa rakentaja. Sen sijaan Serubaabel jopa esti määräyksineen, jo aloitetun temppelin rakentamisen Esra:4:3; mikä pysäyttti ja viivästytti temppelin valmistumista. Tekeillo oleva temppeli ei suinkaan ollut se pysyvä Huone Herralle, jonka yksi ainoa mies, nousten esiin OMALTA POHJALTAAN RAKENSI PYSYVÄKSI ASUMUKSEKSI HERRALLE; VAAN SEN TEKI JEESUS KRISTUS RUUMINSA YLÖNOUSEMUKSEN KAUTTA.

    Näiden prfetioden valossa voimme huomata että: Serubaabelin temppeli, oli jo lähes purkuvalmista tavaraa, ilman "arkkia", - ja tulossa oli jo hän, joka aasilla ratsastaa, ja noussut on satulaan ratsunsa: kuitenkin kuningas! -Sak.9:9.

    Älä enää emempää häpäise itsäsi rv. - asettuen jopa profeettei tuomariksi, väittäen heitä valehtelijoiksi, - kuten sinä - ainakin vielä olet, ellet sitten synny kokonaan uudesti ylhäätä - Jumalasta Hänen lapsekseen?

    Sinä julkeat väittää profeetan erehtyvän, ja "restoraation" eli ennallistamisen epäonnistuneen, mikä tosin tapahtuikin, mutta ei siten kuin sinä selität: että profeetta olisi erehtynyt. Sakarja ennusti Messiaan kuningaspapillisen valtakunnan perustamisen, ja Hänen asesttumisensa valtaistuimelleen, ja hänen tulemuksensa Siionin kuninkaaksi: ratsastaen aasilla, Jerusalemiin, kuten pääsiäisjuhlien aikaan tapahtuikin. Sinä yrität istuttaa valtaistuimelle kahta ennusmerikin miestä, jotka edeltävät nimenomaan, tässä yhteydessä vanhurkskaan Vesan tulemusta; - joista toinen: Serubaabel, palasi juutalaisen perimätiedon mukaan: takaisin Baabeliin, - nimensä mukaisesti. Serubaabel ja Joosua olivat vain ennusmerkin miehiä --> eivät suinkaan prfeetan ilmoituksen täyttymys eli toteutuminen. Vasta tulevasta Vesasta/Neser verso, tulisi tuon ennustuksen täyttymys ja se Herran palvelija, joka rakentaisi Hänelle pysyvän huoneen. Sen sijaan Serubaabel, jopa esti määräyksineen jo alaitettujen temppelin rakennustöiden jatkamisen: Esra 4:3; - mikä pysäytti rakennustyöt ja viivastytti temppelin valmistumista. Tämä Serubaabelin temppeli, ei todellakaan ollut se temppeli, jonka rakentamisen Sakarja ennusti 6:12,13:sta, vaan tämä tultaisiin taas hajoittamaan "väliaikaisena"; Herran nimen asuinsijana maahan. Pysyvän huoneen Herralle rakaensi mies OMALTA POHJALTAAN, PYSYVÄKSI ASUMUKSEKSI HERRALLE, - ELI JEESUS KRISTUS RUUMIINSA TEMPPELIN YLÖNOUSEMUKSESSA KUOLLEISTA: Sak.6:12,13; Ps 110.

    Näiden profetioden valossa voimme huomata että: Serubaabelin temppeli oli jo valmistuessaankin lähes purkuvalmaista tavaraa, ja rakennettu väliaikaisia tarpaita varten, kuten sen historakin osoitaa, ilman että sillä edes ASUISI edes liitonarkki, joka on Jumalan läsnäoloa symboloiva, tärkein esine temppelissä. Serubaabelin temppelisssä oli vain noin 5 cm korkea kivi, arkin paikalla.

    Valitan kirjoitusteni ulkoasua.

    Äänestä

  • 15+20 kirjoitti:

    koska Jerusalemissa on ollut se temppeli jota Sakarja kuvaa, jolloin jokainen pata Jerusalemissa on rituaalisesti puhdas ja kelpaava uhrilihan valmistamiseen jolloin vihollismaiden asukkaatkin ovat tulleet Jerusalemiin lehtimajanjuhlille ? Entä Sak. 2, palaajat alkoivat jälleenrakentaa Jerusalemia jonka Sakarja ennustaa jäävän muurittomaksi, mutta jo Nehemjan kirjassa näemme että muurit rakennettiin. Sen asemesta että haukut minua vastaa kerrankin asiaan . En ole "istuttanut" itse mitään vaan kertonut mitä Sakarja sanoo.

    Purkuvalmis? >"Näiden prfetioden valossa voimme huomata että: Serubaabelin temppeli, oli jo lähes purkuvalmista tavaraa, ilman "arkkia", - ja tulossa oli jo hän, joka aasilla ratsastaa, ja noussut on satulaan ratsunsa: kuitenkin kuningas! -Sak.9:9. "< Kuninkaan piti olla oikeudenmukainen hallitsija, se oli davidilaisen hallitsijan tunnus, ei aasilla köröttely joka ehkä sinusta oli Jeesuksen uran huippukohta.

    Sakarja päättää ennustuksensa tähän 14:20 "Silloin on hevosten kulkusissa kirjoitus: " JHWH:lle pyhitetty." Ja JHWH:n temppelin padat ovat yhtä pyhät kuin alttarin edessä olevat vihmontamaljat.
    21 Jokainen pata Jerusalemissa ja Juudassa on oleva pyhitetty JHWH:lle. Ihmiset, jotka tulevat uhraamaan, voivat keittää niissä uhrilihaa. Silloin ei kukaan enää käy kauppaa JHWH:N Sebaotin temppelissä. " Oletan että Jeesus yritti toteuttaa tuota viimeistä jaetta aloitaessaan hässäkän myyntipaikoila, huonolla menestyksellä .

    Miksi JHWH määräsi temppelin jälleenrakennuksen oliko häneltä jäänyt huomaamatta "puuttuva liitonarkki", ja tajuamatta että rakennus kohta oli "purkuvalmis" onneksi sinä olet fiksumpi : Jes.44.28 " Minä sanon Kyyrokselle: "Paimeneni." Mitä minä tahdon, sen hän toteuttaa, hän sanoo Jerusalemille: "Sinut rakennettakoon", ja temppelille: "Sinut perustettakoon jälleen".Turha rakennus sinun mielestäsi, mutta ei JHWH:n.

    Sallittiin, tälle temppelille, ja se pyyhkäistiin pois SIJOILTAAN lopullisesti, vuonna 70:ntä, samaoin kuin kaikki siihen liittyvä muukin uskonnollinen rekvisiitta, pappeineen ja uhreineen. Se oli vain jo iälliseksi tulllutta; koska ilmetyi toinen pappisjärjestelmä taivaasta: joka on Melkisedekin järjestys: 1 Moos.14:18-20; Psalmi 110, - ja sen järjestyksen mukainen kuningaspappi antoi uhrin temppelisssä jo siinä teppelissä, joka ei ole käsin tehty ja enää vain tätä luomakuntaa - jossa kaikki on katoavaista. Kannattaa lukea Hebrealaiskirje, niin asia tulee täysin ilmeiseksi --> eikä turhille vastaväittelle jää sijaa.

    Jumalan ainokaisen Pojan uhri on voimallinen yhteenliittämään: sen mikä on maan päällä, yhteen sen kanssa mikä on taivaassa - ja katoamattomuudessa. Hänessä, Jumalan Pojassa yhteenliityy- ja yhdistyy yhdeksi (echad) kaikki pysyvä - mikä on Jumalan kasvojen edessä; ja Isän iankaikkisessa rakkaudessa: Jer.31:3; Lue Efesolaiskirjeen ensimmäinen luku huolella jae jakeelta.

    Äänestä

  • uloff kirjoitti:

    >"Minä olen JHWH. Ei ole ketään toista, ei ole muuta jumalaa kuin minä" Mitä osaa tätä sinä et ymmärtänyt?>

    Ymmärrän kaikki osat mutta sinun raamatustasi pitäisi poistaa kohdat joissa sanotaan että Jumalalla on Poika Sananl. 30:5. Näköjään ymmärrät jos Jumalalla Poika niin Hän on automaatisesti Jumala. Hoidat asian siten ettei Jumalalla ole Poikaa vaikka Raamattu asian selväsanaisesti todistaa! Jeesuksen aikaan olisit ollut hänen surmaajien joukossa huutamassa ristiinnaulitse.

    Joh.10:36. niin kuinka te sanotte sille, jonka Isä on pyhittänyt ja lähettänyt maailmaan: 'Sinä pilkkaat Jumalaa', sentähden että minä sanoin: 'Minä olen Jumalan Poika'?....

    Lue Heprealaisesta raamatusta Jeesus on viisaus joka on aina ollut olemassa. Siinä ei puhuta sellaisen hankkimisesta jota ei ole olemassa.Valitettavasti suomalainen raamattu on käännetty JT opin mukaan. Näin minulle on selitetty?

    Sananl. 8:12. Minä, viisaus, olen perehtynyt mielevyyteen, olen löytänyt tiedon ja taidollisuuden…..
    22. Herra loi minut töittensä esikoiseksi, ensimmäiseksi teoistaan, ennen aikojen alkua.
    23. Iankaikkisuudesta minä olen asetettu olemaan, alusta asti, hamasta maan ikiajoista.
    24. Ennenkuin syvyyksiä oli, synnyin minä, ennenkuin oli lähteitä, vedestä rikkaita.
    25. Ennenkuin vuoret upotettiin paikoilleen, ennen kukkuloita, synnyin minä,

    Alkutestille uskollisemmin näin:

    22. Minä olen ollut Herran oma Hänen teittensä alusta, ennenkuin mitää oli tehty, olin minä.

    23, Jo iankaikkisuudesta minä ole asetettu, alussa, ennenkuin maa oli.

    24. Kun ei syvyyttä wielä ollut, silloin minä olin ja syntynyt (esikoinen ennen luomakuntaa, Kol.1:15), kun eivät lähtee wielä wettä kuohuneet.

    25, Ennenkuin wuoret olivat perustetut ja kukkulat valmistetut, elon minä syntynyt.

    Sortavalan painoksesta: 1911.sta.

    Äänestä

  • UPDATE_9157407 kirjoitti:

    Luule mitä luulet, varsinkin kun viestini oli Meilolle.

    Ja voin todeta että kuvitelmasi suuresta raamatuntuntemuksestasi on puuta heinää.
    Jopa minä tunnen sen paremmin.

    Kun JT: veli jolta UM:N käännöstä sellaista pyysin lainaksi, sanoi etten ole arvollinen sellaista saamaan käsiini, koska sanoin vain että: seura on lisännyt UT:hen 237 kertaa nimen Jehova, vastoin alkuperäisiä käsikirjoitukisa. Siksi minun pitääkin tyytyä vain niihen aitoihin kijoituksiin, joita ei ole väärennetty, jälkikäteen systymaattisesti.

    Äänestä

  • Balttis kirjoitti:

    Sallittiin, tälle temppelille, ja se pyyhkäistiin pois SIJOILTAAN lopullisesti, vuonna 70:ntä, samaoin kuin kaikki siihen liittyvä muukin uskonnollinen rekvisiitta, pappeineen ja uhreineen. Se oli vain jo iälliseksi tulllutta; koska ilmetyi toinen pappisjärjestelmä taivaasta: joka on Melkisedekin järjestys: 1 Moos.14:18-20; Psalmi 110, - ja sen järjestyksen mukainen kuningaspappi antoi uhrin temppelisssä jo siinä teppelissä, joka ei ole käsin tehty ja enää vain tätä luomakuntaa - jossa kaikki on katoavaista. Kannattaa lukea Hebrealaiskirje, niin asia tulee täysin ilmeiseksi --> eikä turhille vastaväittelle jää sijaa.

    Jumalan ainokaisen Pojan uhri on voimallinen yhteenliittämään: sen mikä on maan päällä, yhteen sen kanssa mikä on taivaassa - ja katoamattomuudessa. Hänessä, Jumalan Pojassa yhteenliityy- ja yhdistyy yhdeksi (echad) kaikki pysyvä - mikä on Jumalan kasvojen edessä; ja Isän iankaikkisessa rakkaudessa: Jer.31:3; Lue Efesolaiskirjeen ensimmäinen luku huolella jae jakeelta.

    Toinen temppeli oli paikallaan 500 vuotta ensemmäinenkään ei ole voinut olla kauempaa ja Sakarjan ennustuksista ei lopulta toteutunut monikaan, eivät pienet, ei muuria kaupungin ympärille, eikä suuret, ei tullut temppeliä johon tavalliset padat olisivat kelvanneet eikä temppeliä ilman kaupustelijoita eikä vihollismaiden asukkaita lehtimajanjuhlille, jota alettiin viettää Babelista palattaessa.
    'Sakarja ei puhu Jumalan pojasta, jollaista ei VT:ssä edes ole, eikä taivaasta vaan Juudasta ja Jerusalemista ja sinne rakennettavasta temppelistä.Ihmiset mainitaan nimiltä. Ei ole kyse mistään "yliluonnollisesta".
    Selkeisiin Sakarjan kirjoituksiin perustuviin kysymyksiin et vastaa,, vaan esität julistuksia Jeesuksesta "taivaassa".

    Daavidin huoneesta, ja Israelin sukununnista, että: >> He katsovat MINUUN JONKA OVAT LÄVSITÄNEET

    Äänestä

  • uloff kirjoitti:

    >"Minä olen JHWH. Ei ole ketään toista, ei ole muuta jumalaa kuin minä" Mitä osaa tätä sinä et ymmärtänyt?>

    Ymmärrän kaikki osat mutta sinun raamatustasi pitäisi poistaa kohdat joissa sanotaan että Jumalalla on Poika Sananl. 30:5. Näköjään ymmärrät jos Jumalalla Poika niin Hän on automaatisesti Jumala. Hoidat asian siten ettei Jumalalla ole Poikaa vaikka Raamattu asian selväsanaisesti todistaa! Jeesuksen aikaan olisit ollut hänen surmaajien joukossa huutamassa ristiinnaulitse.

    Joh.10:36. niin kuinka te sanotte sille, jonka Isä on pyhittänyt ja lähettänyt maailmaan: 'Sinä pilkkaat Jumalaa', sentähden että minä sanoin: 'Minä olen Jumalan Poika'?....

    Lue Heprealaisesta raamatusta Jeesus on viisaus joka on aina ollut olemassa. Siinä ei puhuta sellaisen hankkimisesta jota ei ole olemassa.Valitettavasti suomalainen raamattu on käännetty JT opin mukaan. Näin minulle on selitetty?

    Sananl. 8:12. Minä, viisaus, olen perehtynyt mielevyyteen, olen löytänyt tiedon ja taidollisuuden…..
    22. Herra loi minut töittensä esikoiseksi, ensimmäiseksi teoistaan, ennen aikojen alkua.
    23. Iankaikkisuudesta minä olen asetettu olemaan, alusta asti, hamasta maan ikiajoista.
    24. Ennenkuin syvyyksiä oli, synnyin minä, ennenkuin oli lähteitä, vedestä rikkaita.
    25. Ennenkuin vuoret upotettiin paikoilleen, ennen kukkuloita, synnyin minä,

    ylistää viisautta joka muuten on feminiini :"Sano viisaudelle: "Sinä olet sisareni"
    JHWH on ainoa Jumala ei hän ole luonut lisää jumalia "Minun todistajani, sanoo JHWH, olette te -- Israel, sinä jonka olen valinnut palvelijakseni -- ja teidän tulee tuntea minut ja uskoa minuun, ymmärtää, kuka minä olen. Ennen minua ei ole jumalaa syntynyt eikä ollut eikä minun jälkeeni tullut eikä tule"
    Sinusta siis kuitenkin on luotu lisää jumalia ja JHWH valehtelee? Te kristityt olette monijumalaisia mutta huom.jos päättelet Sananlaskujen viisauden perusteella että on luotu toinen jumala, niin luotu on tyttö, verbikin taipuu feminiisissä kun puhutaan viisaudesta teidän jumalallanne on siis tytär, ehkä Jeesuksen sisko.
    Israelin Jumalalla ei ole poikaa, mutta jos olisi, hän tietysti olisi "automaattisesti jumala " mutta : "Näin sanoo JHWH Israelin kuningas ja sen lunastaja, JHWH Sebaot: -- Minä olen ensimmäinen ja minä olen viimeinen, ei ole muuta Jumalaa kuin minä." Mikä siinä on että ette ymmärrä selvää tekstiä ?

    Minä joka esittäytyy, eikä siinä sinun väätämisesi ja viisastalusi mitään auta. Viisaius on persoona, iankaikkisuudesta asti, ja ennen aikojen alkua, ennen yhtään luotua oleva Minä.

    Kyseessä on selvästi jumalan tytär, JHVH:n tytär. Loistavaa, tämä ratkaisee asian, vain nainen voi olla niin fiksu kuin mitä Jeesuksesta sanotaan :D

    Hienoa, hienoa, kyllä miehiä nyt sapettaa...

    Äänestä

  • Aloittaja

    Aatami kylkiluu kirjoitti:

    Ja tekee niintä uusia avauksia, mutta ole tarkkana - ettei petetä taas.

    Tässä sitä taas luetaan miehen asenteesta naista kohtaan. USKOVAISEN miehen.

    Äänestä

  • Aloittaja

    BalttisBamlaa JT:stä kirjoitti:

    Kun JT: veli jolta UM:N käännöstä sellaista pyysin lainaksi, sanoi etten ole arvollinen sellaista saamaan käsiini, koska sanoin vain että: seura on lisännyt UT:hen 237 kertaa nimen Jehova, vastoin alkuperäisiä käsikirjoitukisa. Siksi minun pitääkin tyytyä vain niihen aitoihin kijoituksiin, joita ei ole väärennetty, jälkikäteen systymaattisesti.

    Haa, haa, haa
    Balttiksen toisto alkaa kärsiä inflaatiota. Ei sitä ole väärennetty, ja se mikä vaatii tarkastelua sitä pitää tarkastella.
    Siitä vaan lukemaan, se on englanniksi netissä, vasso guud.

    Minäpä laitan sinulle linkin, niin ei tarvitse hakea:

    http://watchtower.org/bible/index.htm

    Äänestä

  • uloff

    15+20 kirjoitti:

    ylistää viisautta joka muuten on feminiini :"Sano viisaudelle: "Sinä olet sisareni"
    JHWH on ainoa Jumala ei hän ole luonut lisää jumalia "Minun todistajani, sanoo JHWH, olette te -- Israel, sinä jonka olen valinnut palvelijakseni -- ja teidän tulee tuntea minut ja uskoa minuun, ymmärtää, kuka minä olen. Ennen minua ei ole jumalaa syntynyt eikä ollut eikä minun jälkeeni tullut eikä tule"
    Sinusta siis kuitenkin on luotu lisää jumalia ja JHWH valehtelee? Te kristityt olette monijumalaisia mutta huom.jos päättelet Sananlaskujen viisauden perusteella että on luotu toinen jumala, niin luotu on tyttö, verbikin taipuu feminiisissä kun puhutaan viisaudesta teidän jumalallanne on siis tytär, ehkä Jeesuksen sisko.
    Israelin Jumalalla ei ole poikaa, mutta jos olisi, hän tietysti olisi "automaattisesti jumala " mutta : "Näin sanoo JHWH Israelin kuningas ja sen lunastaja, JHWH Sebaot: -- Minä olen ensimmäinen ja minä olen viimeinen, ei ole muuta Jumalaa kuin minä." Mikä siinä on että ette ymmärrä selvää tekstiä ?

    Äänestä

  • UPDATE_9157407 kirjoitti:

    Haa, haa, haa
    Balttiksen toisto alkaa kärsiä inflaatiota. Ei sitä ole väärennetty, ja se mikä vaatii tarkastelua sitä pitää tarkastella.
    Siitä vaan lukemaan, se on englanniksi netissä, vasso guud.

    Minäpä laitan sinulle linkin, niin ei tarvitse hakea:

    http://watchtower.org/bible/index.htm

    Koska min mammassprog är finsa.

    Äänestä

  • Balltis kirjoitti:

    Daavidin huoneesta, ja Israelin sukununnista, että: >> He katsovat MINUUN JONKA OVAT LÄVSITÄNEET

    vaan kaikki mitä esitän ja kysyn on Sakarajalta itseltään. Eli sinä nyt tunnustat Sakarjan erehtyneen monissa kohdin, myös pääasioissa, jos sinulla olisi muuta esittää, varmaan sen esittäisit .

    Äänestä

  • Aloittaja

    Balttis kirjoitti:

    Koska min mammassprog är finsa.

    Löytyy kirjastoista. Tarvitsetko hakuapua?

    Äänestä

  • Balttis kirjoitti:

    Minä joka esittäytyy, eikä siinä sinun väätämisesi ja viisastalusi mitään auta. Viisaius on persoona, iankaikkisuudesta asti, ja ennen aikojen alkua, ennen yhtään luotua oleva Minä.

    ehkä Jeesuksen serkkutyttö? "Tyhmyys, se häpeämätön nainen, pieksee suutaan muttei ymmärrä mitään".

    Äänestä

  • 15+20 kirjoitti:

    ehkä Jeesuksen serkkutyttö? "Tyhmyys, se häpeämätön nainen, pieksee suutaan muttei ymmärrä mitään".

    Pohjimmiltaan.

    Äänestä

  • 15+20 kirjoitti:

    vaan kaikki mitä esitän ja kysyn on Sakarajalta itseltään. Eli sinä nyt tunnustat Sakarjan erehtyneen monissa kohdin, myös pääasioissa, jos sinulla olisi muuta esittää, varmaan sen esittäisit .

    Sielunveljiensi, farisealaiten ja saddukeusten tapaan.

    Äänestä

  • Aloittaja

    15+20 kirjoitti:

    ehkä Jeesuksen serkkutyttö? "Tyhmyys, se häpeämätön nainen, pieksee suutaan muttei ymmärrä mitään".

    A foolish woman is clamorous: she is simple, and knoweth nothing.

    Kaupungin korkeimmalla paikalla hän valtiaan tavoin istuu ovellaan a kutsuu talon ohi kulkevia, jotka vakaasti vaeltavat omaa tietään: "Oletko kokematon? Tule silloin tänne!" Ja ymmärtämättömille hän sanoo:"Varastettu vesi makealta maistuu, herkuista parhain on salaa syöty leipä." Eikä toinen aavista, että se on varjojen talo, tuonelan kuilu tuota kutsua kuulevalle.

    Tämä on kyllä täysin toisenlainen kuin tuo 8. luku. Eikä tässä puhuta mitään siitä että jumala olisi luonut tämän kuvatun naisen, joka selvästi on muutakin kuin todellinen henkilö.

    Ettei 15 20 vaan olisikin mies...

    Äänestä

  • UPDATE_9157407 kirjoitti:

    Löytyy kirjastoista. Tarvitsetko hakuapua?

    Vaikka kuinka koitin tihruta. Oliko mielestäsi se rattijuoppo tienraivaaja oikeassa, kun ei katsonut minua arvolliseksi saamaan lainaksi UM:n käännöstä? Se kyllä on lainannut minulta - aina palauttamatta sitä sun tätä, - ja tietysti mieluiten rahaa, ilman mitään tuskallisia takaisinmaksuvaivoja.

    Äänestä

  • Aloittaja

    Balttis kirjoitti:

    Vaikka kuinka koitin tihruta. Oliko mielestäsi se rattijuoppo tienraivaaja oikeassa, kun ei katsonut minua arvolliseksi saamaan lainaksi UM:n käännöstä? Se kyllä on lainannut minulta - aina palauttamatta sitä sun tätä, - ja tietysti mieluiten rahaa, ilman mitään tuskallisia takaisinmaksuvaivoja.

    Helsingin kirjastossa näkyi olevan. Samoin Porissa, ja Turussa on, Tampereella oli ainakin yhtäkkiä katsoen kreikkalaisten kirjoitusten UM...

    Kaukolainana saa, jos ei muu auta. Siis jos oikeasti haluat sitä tarkastella.

    En todellakaan ymmärrä miksei tuo henkilö antanut/myynyt sinulle haluamaasi raamattua, hänen rattijuoppouteensa en ota kantaa.

    Äänestä

  • Balttis kirjoitti:

    Sielunveljiensi, farisealaiten ja saddukeusten tapaan.

    missä erehdyn :sinun mukaasi Jerusalemin ympärille ei siis rakennettu muureja ja joskus Jerusalemissa oli temppeli jonne voitiin viedä uhriastiat kodeista, jossa ei ollut kauppamiehiä sekä egyptiläiset ja muut viholliskansat kävivät lehtimajanjuhlilla Jerusalemissa.

    Äänestä

  • Serkkutyttösi kirjoitti:

    Pohjimmiltaan.

    siis ei ole persoona viisauskirjallisuudessa ja toisin kuin viisauspersoonalla, tyhmyyspersoonalla ei olekaan mitään yhteyttä Jeesukseen. Millä perustella tämä ero, mistä "sisar viisaus" keksittiin Jeesukseksi?

    Äänestä

  • Aloittaja

    15+20 kirjoitti:

    siis ei ole persoona viisauskirjallisuudessa ja toisin kuin viisauspersoonalla, tyhmyyspersoonalla ei olekaan mitään yhteyttä Jeesukseen. Millä perustella tämä ero, mistä "sisar viisaus" keksittiin Jeesukseksi?

    Kyllä noissa on vissi ero, oli sitten kyse mistä hyvänsä:

    luku 8
    22 "Minut Herra loi ennen kaikkea muuta, luomisensa esikoisena, ennen taivasta ja maata

    Luku 9 ei sano mitään tuon kaltaista.

    Äänestä

  • 15+20 kirjoitti:

    missä erehdyn :sinun mukaasi Jerusalemin ympärille ei siis rakennettu muureja ja joskus Jerusalemissa oli temppeli jonne voitiin viedä uhriastiat kodeista, jossa ei ollut kauppamiehiä sekä egyptiläiset ja muut viholliskansat kävivät lehtimajanjuhlilla Jerusalemissa.

    Jesuksen seuraamiseen minä olen kehoittanut sinua siirtymään, enkä suinkaan ajattelemaan jo pulestanikin. - olet kohta kuin vaimoni - joka teitää mitä ajattelen, ennenkuin olen edes ehtinyt mitään ajatellakaan. Missä minä esitän ettei Serubaabelin temppeliä ja Jerusalemia muka muureineen kojattaisi, ja otetaisi jopa, valmistuttuaan käyttöön? En missään, mutta että esitän Sakarjan puhuvan myös tämän, kovia kokemaan joutuvan temppelin LISÄKSI: ENNAKOIVAN ILMOITUKSEN MUKAISESTI MIEHEN NIMELTÄ VESA (Neser) rakentavan yksin myös temppelin, ja kantavan JHWH:n valtasuuruutta - läpi myrskyjen ja mylväystenkin - kunnes se jo ylörakennettu katoamattomana asumuksen Herralle, ja tämän suorittanut kuningapappi Melkisedekin jäjestyksen mukaan istuu, Jahven asettamana Hänen vierelleen kunnian kuninkaana, ja herrain herrana tälle Daavidin katoamattomalle valtaistuimelle: kuten Daavid Hengessä häneen: Herraansa katsoen puhui: Psalmi 110. Meillä on siksi nyt suuri ylimmäinen pappi, läpi taivasten kulkenut, Jeesus, Jumalan Poika, ja hän on kuningaspappi katoamattomuudessa, Jahven oikealla puolella, aivan kuten sekä Sakarja jo ennusmerkein ja profetioin ilmoitti HÄNSTÄ, JOKA TULEVA OLI. Nyt kun Hän on jo tullut, Hän on miedän Ylipappimme ja kuninkaamme - katomattomuudessa.

    Äänestä

  • UPDATE_9157407 kirjoitti:

    Kyllä noissa on vissi ero, oli sitten kyse mistä hyvänsä:

    luku 8
    22 "Minut Herra loi ennen kaikkea muuta, luomisensa esikoisena, ennen taivasta ja maata

    Luku 9 ei sano mitään tuon kaltaista.

    väitti että viisaus on Jeesus koska viisaus esitetään persoonana viisauskirallisuudessa, mutta niin esitetään tyhmyyskin. Tietysti viiisautta ylistetään ja tyhmyyttä mollataan, olisi outoa viisauskirjalliiuutta sellainen jossa sankari olisi tyhmyys.
    Molemmat sanat ivelet ja chochmah ovat hepreassa feminiinejä ja sanojen sukuun perustuu koko tarina, miehiä ei kummastakaan saa. Hepreassa jopa verbitkin taipuvat eri tavoin riippuen siitä onko tekijä maskuliini tai feminiini, joten tarinaan tarvittaisiin melko suuria muutoksia ennen kuin Jeesus saataisiin viisaudeksi. Viisauden tunnistaa feminiiniksi siis jo verbin taivutuksesta, kun poikalapsi leikkii hän mesachek mutta tyttö mesacheket ja snl viisaushan leikkii ja verbi on mesacheket..

    Äänestä

  • UPDATE_9157407 kirjoitti:

    Helsingin kirjastossa näkyi olevan. Samoin Porissa, ja Turussa on, Tampereella oli ainakin yhtäkkiä katsoen kreikkalaisten kirjoitusten UM...

    Kaukolainana saa, jos ei muu auta. Siis jos oikeasti haluat sitä tarkastella.

    En todellakaan ymmärrä miksei tuo henkilö antanut/myynyt sinulle haluamaasi raamattua, hänen rattijuoppouteensa en ota kantaa.

    Joten en saa sitä täältä kaukolainana. Se miksi tämä erikoistienraivaaja ei halunnut minulle antaa UM:n käänöstä lienee siinä että hän tietää minut henkilöksi, joka johonkin ryhtyessään on aika perinpohjainen, eli hän nähtävästi pelkäsi sitä että kävisin koko UM:n käännöksen kohta kohdalta läpi netillaä, osoittaen niiden siltämän väännökset- ja väärennöksen, kohta kohdalta oikaisujen kera kavalaksi petokseksi. Hän joutui jo kriittisestikin ajattelevan tyttärensä kuullen tunnustamaan todeksi, ettei UT:n kreikkalaisisssa kirjoituksissa suinkaan lue nimeä "Jehova", kuten hänen tyttärensä harhaan johdettuna oletti, ja yritti levittäen esiin UM:n väärenöksen todistaa. Jouduin kertoman tytölle totuuden, että hänen isänsä ei vain kaatuile pelottavasti humalapäissään kotona, vaan että: hän on kytkenyt koko perheensä lahkoon joka väärentää kreikankielisiä kirjoituksia. Ja että vaikka isällä on täydellinen ja erehtymätön täysin oikea oppi, siitä saatta löytyä etsittäessä sittekin "virhe" poikineen, kuten entisestä Tyyron kuninkaastakin - lopulta löytyi. Hausinta ja hupaisinta on että kun tämä 40-vuotta tutkinut todistaja kuvasi minulle oppinsa täydellisyyttä, ja vieheettömyyttä, hän kuvasi sen kuin taidollisesti valmistetuksi astiaksi, jossa jokainen timatti ja jalokivi on oikealla paikalleen virhettämästi, ja että koko eheä ja vieheetön koriste suorastaan sädetii täydellisyyttään. Lue pliis: Hes.28:13,14. Hän itsekin ikäänkuin sädehti, kalliiden kivien näkemisestä, jotka sokaisivat hänet kauneudellaan.

    Äänestä

  • Aloittaja

    15+20 kirjoitti:

    väitti että viisaus on Jeesus koska viisaus esitetään persoonana viisauskirallisuudessa, mutta niin esitetään tyhmyyskin. Tietysti viiisautta ylistetään ja tyhmyyttä mollataan, olisi outoa viisauskirjalliiuutta sellainen jossa sankari olisi tyhmyys.
    Molemmat sanat ivelet ja chochmah ovat hepreassa feminiinejä ja sanojen sukuun perustuu koko tarina, miehiä ei kummastakaan saa. Hepreassa jopa verbitkin taipuvat eri tavoin riippuen siitä onko tekijä maskuliini tai feminiini, joten tarinaan tarvittaisiin melko suuria muutoksia ennen kuin Jeesus saataisiin viisaudeksi. Viisauden tunnistaa feminiiniksi siis jo verbin taivutuksesta, kun poikalapsi leikkii hän mesachek mutta tyttö mesacheket ja snl viisaushan leikkii ja verbi on mesacheket..

    Kyllä, mutta viisaus mainitaan jumalan luomaksi tai hankkimaksi, tyhmyyttä ei. Kuvaukset ovat aivan erilaiset.

    Ja oletettavasti tässä on kyse siitä, että kuvataan Jeesuksen olemassaolo ennen kaikkea muuta luomista, eikös tällaiset persoonat yleensä kuvata hengiksi ja näin ollen sukupuolettomiksi. Ei sukupuolella ole siis merkitystä.

    Ja toisekseen, raamatussa kaikki silmäätekevät, samoin enkelit kuvataan miehiksi, koska lähi-idän naiskäsitys ei ole kovin korkea. Olisi ollut mahdottomuus Jeesuksen tulla maan päälle naisena. Hän kuitenkin kohteli naisia poikkeavasti muihin juutalaisiin nähden, eikä pitänyt pahana olla hyljeksittyjen kanssa tekemisissä.
    Paavali taisi olla perusjuutalainen, joka tahtoi laittaa naiset ruotuun josta Jeesus oli heitä vapauttanut.

    Onneksi nykyaikana on toisin, voinemme siis odotella jumalan tyttären saapumista, ja ehkä se juutalaisten tuleva messiaskin on nainen :D

    Äänestä

  • Balttis kirjoitti:

    Joten en saa sitä täältä kaukolainana. Se miksi tämä erikoistienraivaaja ei halunnut minulle antaa UM:n käänöstä lienee siinä että hän tietää minut henkilöksi, joka johonkin ryhtyessään on aika perinpohjainen, eli hän nähtävästi pelkäsi sitä että kävisin koko UM:n käännöksen kohta kohdalta läpi netillaä, osoittaen niiden siltämän väännökset- ja väärennöksen, kohta kohdalta oikaisujen kera kavalaksi petokseksi. Hän joutui jo kriittisestikin ajattelevan tyttärensä kuullen tunnustamaan todeksi, ettei UT:n kreikkalaisisssa kirjoituksissa suinkaan lue nimeä "Jehova", kuten hänen tyttärensä harhaan johdettuna oletti, ja yritti levittäen esiin UM:n väärenöksen todistaa. Jouduin kertoman tytölle totuuden, että hänen isänsä ei vain kaatuile pelottavasti humalapäissään kotona, vaan että: hän on kytkenyt koko perheensä lahkoon joka väärentää kreikankielisiä kirjoituksia. Ja että vaikka isällä on täydellinen ja erehtymätön täysin oikea oppi, siitä saatta löytyä etsittäessä sittekin "virhe" poikineen, kuten entisestä Tyyron kuninkaastakin - lopulta löytyi. Hausinta ja hupaisinta on että kun tämä 40-vuotta tutkinut todistaja kuvasi minulle oppinsa täydellisyyttä, ja vieheettömyyttä, hän kuvasi sen kuin taidollisesti valmistetuksi astiaksi, jossa jokainen timatti ja jalokivi on oikealla paikalleen virhettämästi, ja että koko eheä ja vieheetön koriste suorastaan sädetii täydellisyyttään. Lue pliis: Hes.28:13,14. Hän itsekin ikäänkuin sädehti, kalliiden kivien näkemisestä, jotka sokaisivat hänet kauneudellaan.

    Ja kaukolainat ei onnistu.

    Äänestä

  • Balttis oikaisee kirjoitti:

    Jesuksen seuraamiseen minä olen kehoittanut sinua siirtymään, enkä suinkaan ajattelemaan jo pulestanikin. - olet kohta kuin vaimoni - joka teitää mitä ajattelen, ennenkuin olen edes ehtinyt mitään ajatellakaan. Missä minä esitän ettei Serubaabelin temppeliä ja Jerusalemia muka muureineen kojattaisi, ja otetaisi jopa, valmistuttuaan käyttöön? En missään, mutta että esitän Sakarjan puhuvan myös tämän, kovia kokemaan joutuvan temppelin LISÄKSI: ENNAKOIVAN ILMOITUKSEN MUKAISESTI MIEHEN NIMELTÄ VESA (Neser) rakentavan yksin myös temppelin, ja kantavan JHWH:n valtasuuruutta - läpi myrskyjen ja mylväystenkin - kunnes se jo ylörakennettu katoamattomana asumuksen Herralle, ja tämän suorittanut kuningapappi Melkisedekin jäjestyksen mukaan istuu, Jahven asettamana Hänen vierelleen kunnian kuninkaana, ja herrain herrana tälle Daavidin katoamattomalle valtaistuimelle: kuten Daavid Hengessä häneen: Herraansa katsoen puhui: Psalmi 110. Meillä on siksi nyt suuri ylimmäinen pappi, läpi taivasten kulkenut, Jeesus, Jumalan Poika, ja hän on kuningaspappi katoamattomuudessa, Jahven oikealla puolella, aivan kuten sekä Sakarja jo ennusmerkein ja profetioin ilmoitti HÄNSTÄ, JOKA TULEVA OLI. Nyt kun Hän on jo tullut, Hän on miedän Ylipappimme ja kuninkaamme - katomattomuudessa.

    liittyvät ajatuksiisi kovia kokeneesta temppelistä,Jerusalem ei jäänyt ilman muureja vaan ne rakennettiin hyvin pian sen jälkeen kun Sakarja oli väittänyt että niitä ei rakenneta.

    Vesa, Zerubavel käytiin jo läpi, mahdoitko edes lukea? Vähättelit Zerubavelia mutta minä kirjoitin vain minkä Sakarja kirjoitti "Serubbabelin kädet ovat laskeneet tämän temppelin perustukset, hänen kätensä saattavat myös päätökseen temppelin rakentamisen. Ja te tulette tietämään, että JHWH Sebaot on lähettänyt minut teidän luoksenne Se, joka epäillen katseli vaatimatonta alkua, on iloitseva nähdessään viimeisen kiven Serubbabelin kädessä. "
    Nyt hyppäsit taas omiin psalmitulkintoihisi,ei auta, vielä kerran, milloin toimi se temppeli jonne voi viedä tavalliset padat uhrilihoineen, jossa ei ollut kauppiata ja jonka aikaan viholliset tulivat Jerusalemiin lehtimajanjuhlille? Oli kyse maallisesta tapahtumasta ja temppelistä,siis milloin?

    Äänestä

  • Aloittaja

    Balttis kirjoitti:

    Ja kaukolainat ei onnistu.

    Kaukolainat ovat nimensä mukaisesti sellaisia, jossa teos tulee "kaukaa". Eli sinä menet omaan kirjastoosi ja sanot että haluat raamatusta uuden maailman käännöksen lainaan. Jos heillä ei ole sitä, niin sitten sanot että haluat heidän ottavan sen toisesta kirjastosta. Se maksaa hiukan enemmän kuin tavallinen varaus, mutta kyllä se tilataan, jollei henkilöä epäillä sellaiseksi, joka ei palauta lainojaan.
    Itse asiassa kaukolainoja voi ymmärtääkseni tehdä ulkomailta asti.

    Mitäs sanot tällaisesta käännöksestä:

    14 I had provided you with a guardian cherub;
    you were in the set-apart mountain of Elohim,
    and you walked proudly among the stones that flashed with fire.

    16 Your busy trading has filled you with lawlessness and sin,
    so I thrust you down from the mountain of Elohim,
    and the guardian cherub banished [or destroyed] you from
    among the stones that flashed like fire.

    Sivuston selitys:

    the Hebrew word ath may be either the pronoun you or indicate the object of the verb. Since ath as a pronoun, without the pointing, is the feminine form, and the words king and cherub are masculine, the rendering as a pronoun must be ruled out, and so we are not required to supply the substantive verb "art." This gives us ath krub, which must be accusative rather than nominative. We find confirmation of this when we understand that the Authorized Version rendering "and I have set thee" is without an object as indicated by the supplied "so." So we render; I had provided you with a guardian cherub.

    http://assemblyoftrueisrael.com/Documents/Kingoftyre.html

    Äänestä

  • UPDATE_9157407 kirjoitti:

    Kyllä, mutta viisaus mainitaan jumalan luomaksi tai hankkimaksi, tyhmyyttä ei. Kuvaukset ovat aivan erilaiset.

    Ja oletettavasti tässä on kyse siitä, että kuvataan Jeesuksen olemassaolo ennen kaikkea muuta luomista, eikös tällaiset persoonat yleensä kuvata hengiksi ja näin ollen sukupuolettomiksi. Ei sukupuolella ole siis merkitystä.

    Ja toisekseen, raamatussa kaikki silmäätekevät, samoin enkelit kuvataan miehiksi, koska lähi-idän naiskäsitys ei ole kovin korkea. Olisi ollut mahdottomuus Jeesuksen tulla maan päälle naisena. Hän kuitenkin kohteli naisia poikkeavasti muihin juutalaisiin nähden, eikä pitänyt pahana olla hyljeksittyjen kanssa tekemisissä.
    Paavali taisi olla perusjuutalainen, joka tahtoi laittaa naiset ruotuun josta Jeesus oli heitä vapauttanut.

    Onneksi nykyaikana on toisin, voinemme siis odotella jumalan tyttären saapumista, ja ehkä se juutalaisten tuleva messiaskin on nainen :D

    mikä olisi sukupuoletonta, se mahdollisuus puuttuu hepreassa, eli jo kieli pakotti jomman kumman valinnan, ja kuten sanot, Raamattu on syntynyt patriarkaalisessa kulttuurissa, mutta monilla lähi-idän kansoilla oli silti naispuolisiakin jumalia.
    VT:ssä viisaus ei ole tietty henkilö, kuten ei tyhmyyskään, vaikka tarina leikkii juuri sukupuolella. Sitä en tiedä miksi kristityt alkoivat selittää että viisaus ei tarkoitakaan viisautta vaan tämän heidän uskontonsa Jeesusta.
    Me olemme suvullisesti lisääntyvä laji, joten meitä on kahta sorttia, ajatus että henkiolennolla olisi sukupuoli on tietysti jo sinänsä kummallinen, kun sen määrittely vielä edellyttää asioita joita ei luulisi henkiolennoilla olevan, mutta ehkä jumalia pidettiin ruumiillisina aikoina joina heitä alettiin kutsua äideiksi ja isiksi, kuninkaiksi ja taivaan kuningattariksi.
    Mesichah olisi virkistävä poikkeus ja muuttuneisiin aikoihin ja arvostuksiin sopiva, mutta valitettavasta sanaa ei ole feminiinimuodossa missään VT:ssä ja puhutaan muutenkin miehestä ja tämän suvusta.

    Huoh, ai ei se passaa että messias olisi nainen. Noh, minkäs tuolle sitten tekee. :D

    Naispuolisia jumalia tosiaan oli, mutta JHVH lienee sitten miespuolinen, koska sanakirja väittää että jumalatar on אלילה ja jos sukupuolineutraali sana kerran puuttuu kielestä.
    Ja tämä uskonto siirsi vallan miehille, aikoinaanhan naisilla väitetään olleen toisenlainen asema kyseisellä alueella. Millainen asema kokonaisuudessaan on ollut on toinen asia, Egyptin naisten sanotaan olleen harvinaisen tasa-arvoisia miesten kanssa, kuitenkin naiskuninkaita ei kovin montaa ollut.
    Välimeren alueella naisten asema ei ole ollut kovin korkea.
    Väistämättä tämä heijastuu vanhoissa kirjoituksissa, muut jumalathan olivat kiellettyjä, joten ei niiden naispuolisten jumalien niin väliä.
    Joukossa on toki naisprofeettoja, ja kokonaisia kirjoja, jotka ovat naisen nimellä, mutta niissäkin heijastuu naisen asema, ja nainen joka on sopeutunut omaan asemaansa, ja toimii näistä lähtökohdista.

    Selkeästi raamatun kirjoitukset ovat miesten kirjoituksia, ja miesten näkemyksiä. Naisella on oma arvonsa ja paikkansa, miehen määrittelemänä. Jos se ei naiselle kelpaa, niin huono perii. Niinhän se itse asiassa on tänä päivänäkin alueen islaminuskoisissa paikoissa, ja mahdollisesti myös äärijuutalaisuudessa.

    Mutta jos ohitetaan tämä kirjaimellisuus, niin silloin tulkinnanvaraa on enemmän, ja on mahdollista nähdä myös Jeesus tuossa mainitussa raamatunkohdassa, ja vastustaja tyyron kuninkaasta kertovassa kohdassa.
    Mikäli sitä ei sitten kuulu kääntää niin kuin netistä kopioimassani kohdassa ehdotetaan, eli Tyyron kuninkaalle olisi annettu kerubi, sen sijaan että hän on se.

    Äänestä

>>5 Sillä monta tulee minun nimessäni sanoen: 'Minä olen Kristus', ja he eksyttävät monta.

UT:n kirjoittajien mukaan antikristuksia oli ilmaantunut jo useampiakin ja elettiin lopun aikaa pari vuosituhatta sitten:

”Lapsukaiset, on viimeinen hetki, ja niin kuin olette kuulleet, että antikristus on tulossa, niin onkin nyt tullut monia antikristuksia; siitä me tiedämme, että on viimeinen hetki.” (1. Joh. 2:18 UMK)

>>14 Ja tämä valtakunnan evankeliumi pitää saarnattaman kaikessa maailmassa, todistukseksi kaikille kansoille; ja sitten tulee loppu.

UT:n kirjoittajien mukaan ko. homma oli myös hoidettu pari vuosituhatta sitten:

”...edellyttäen tietysti, että pysytte uskossa, perustukselle laskettuina ja vakaina, horjahtamatta pois sen hyvän uutisen toivosta, jonka olette kuulleet ja jota on saarnattu kaikessa luomakunnassa, joka taivaan alla on. Tämän hyvän uutisen palvelijaksi minä, Paavali, olen tullut.” (Kol. 1:23 UMK)

>>36 Mutta siitä päivästä ja hetkestä ei tiedä kukaan, eivät taivasten enkelit, eikä myöskään Poika, vaan Isä yksin.

Kas tällaista läppää Jeesus Raamatun mukaan heitti pari vuosituhatta sitten:

”Kun teitä vainotaan yhdessä kaupungissa, paetkaa toiseen, sillä totisesti minä sanon teille: te ette missään tapauksessa käy loppuun Israelin kaupunkeja, ennen kuin Ihmisen Poika saapuu.” (Matt. 10:23 UMK)

"Sillä Ihmisen Pojan on määrä tulla Isänsä kirkkaudessa enkeliensä kanssa, ja silloin hän maksaa kullekin hänen käyttäytymisensä mukaan. Totisesti minä sanon teille, että tässä seisovien joukossa on muutamia, jotka eivät lainkaan maista kuolemaa, ennen kuin he ensin näkevät Ihmisen Pojan tulevan valtakunnassaan." (Matt. 16:27, 28 UMK)

"Oppikaa nyt viikunapuusta kuvauksena tämä: Niin pian kuin sen nuori oksa mehevöityy ja työntää esiin lehtiä, te tiedätte, että kesä on lähellä. Samoin myös te, kun näette kaikki nämä, tietäkää, että hän on lähellä, ovilla. Totisesti minä sanon teille, että tämä sukupolvi ei missään tapauksessa katoa, ennen kuin kaikki nämä tapahtuvat. Taivas ja maa katoavat, mutta minun sanani eivät missään tapauksessa katoa.” (Matt. 24:34 UMK)

”Hän sanoi heille lisäksi: ’Totisesti minä sanon teille: tässä seisovien joukossa on muutamia, jotka eivät lainkaan maista kuolemaa, ennen kuin he ensin näkevät Jumalan valtakunnan jo tulleen voimassaan.’” (Mark. 9:1 UMK)

"Totisesti minä sanon teille, että tämä sukupolvi ei missään tapauksessa katoa, ennen kuin kaikki nämä tapahtuvat." (Mark. 13:30 UMK)

"Mutta minä sanon teille totuudenmukaisesti: tässä seisovien joukossa on muutamia, jotka eivät lainkaan maista kuolemaa, ennen kuin he ensin näkevät Jumalan valtakunnan." (Luuk. 9:27 UMK)

"Totisesti minä sanon teille: tämä sukupolvi ei missään tapauksessa katoa, ennen kuin kaikki tapahtuu." (Luuk. 21:32 UMK)

Noiden sukupolvimainintojen kohdalla tietty vuodenpäivä sekä sen vuodenpäivän tietty vuorokaudenaika ovat täysin epäoleellisia asioita.

>>Miten selittäisitte tätä sukupolviristiriitaa, vai onko siinä sellaista?

Raamatun ristiriitoja selittelevät lähinnä ne, jotka haluavat kiistää Raamatun ristiriitojen olemassaolon. Jullikka mikä jullikka.

Äänestä
  • Aloittaja

    En viitsinyt itse laittaa noita Markuksen ja Luukkaan kohtia, koska ne oletettavasti kertovat samasta asiasta/samoista tapahtumista, eikä niiden toistaminen lisää asian uskottavuutta tai epäuskottavuutta.

    "Raamatun ristiriitoja selittelevät lähinnä ne, jotka haluavat kiistää Raamatun ristiriitojen olemassaolon. Jullikka mikä jullikka. "

    Tuo on sinun mielipiteesi.
    Jotkut etsivät myös kunnollista selitystä, jonka ei tarvitse olla uskonnollinen. Tilaa voi silti jättää mystiikalle, jos siltä tuntuu.

    Äänestä

meidän päivinämme näemme juuri paraikaa
-sotia ja maanjäristyksiä monin paikoin ja lisääntyvässä määrässä
- Meri ja aallot (hirmumyrskyt) pauhaavat (eikö näinä päivinä nähdä juuri tätä entistä enenevässä määrässä?)
- taivaitten voimat järkkyvät (aurinko pimenee ja kuu ei anna valoansa). Tämä on tulossa, maapallon magneettisuus on vaihtumassa!
-tuhkaa ja tulivuorten purkauksia enenevässä määrin
- evankeliumi on julistettu melkein kaikille kansoille meidän päivinämme
- juutalaiset ovat palanneet omaan maahansa ja vielä loput palaavat
- ihmiset menehtyvät peljätessään ja odottaessaan mitä tuleman pitää. Avustusrahastot loppuvat!

Me uskovat emme peljästy, vaan tiedämme näistä merkeistä, että Herramme paluu on lähellä.

Jos olet nuori ihminen, et ehkä näe tätä. Ja kaikki tämä voi olla sinulle "normaalia", koska havaintosi ja kokemuksesi kattaa lyhyen aikaperiodin.

Äänestä
  • liikkeessä, mehän asumme sulan mönjän päällä. Maanjäristykset ovat syklisiä, nyt mittaamme niitä ja kuulemme pienistäkin järistyksistä koska tiedonvälitys ja tutkimus ovat globaaleja.Sotia on ollut aina, mutta itse asiassa niiden määrä on vähentynyt, erilaiset sopimujsärjestelmät kattavat koko maapallon ja sodat ovat nykyään poikkeus säännöstä, ei enää sääntö kuten tätä ennen kaikkina aikoina joilta on tietoja.

    Kuu ei valaise vaan heijastaa auringon valoa ja auringon valo kyllä loppuu kun aurinko palaa loppuun, mutta se ei tapahdu ihan pian.Kun Raamattua kirjoitettiin ei tiedetty juuri mitään yllä olevista asioista , niiden syistä tai toistuvuudesta , joten niitä pelättiin ja kuviteltiin maailmanlopun enteiksi, etenkin maanjäristykset auringon -ja kuunpimennykset pelottivat ja niitä pidettiin jumalien vihan osoituksina , koska luultiin että jonkun persoonallisen voiman piti ne aiheuttaa ja että niillä rangaistiin ihmisiä jostain.

    Äänestä

  • Aloittaja

    No minä olen tällä hetkellä 48v, eli ei voi verrata ainakaan satavuotiaan aikaperiodiin.

    Hyvähän se on jos ei turhia peljästy.

    Tekniikka mahdollistaa nykyään sanomien leviämisen aivan eri tavalla kuin ennen, joten helposti syntyy mielikuva esim. sotien lisääntymisestä. Lienee kuitenkin niin, että ennen vanhaan kun kansat valloittivat toisiaan, uhreja oli paljon enemmän kuin nykyään.
    Myös taudit ovat vieneet melkoisen määrän ihmisiä aiemmin verrattuna nykyaikaan.

    Juutalaiset ovat todellakin palanneet omaan maahansa, siitä huolimatta että heitä on siellä ollut koko ajan. Israelin valtio kuitenkin näet perustettiin 1948, ja äärijuutalaiset koettavat kovasti saada kolmannen temppelin rakentamisen aikaiseksi. Minusta olisi mielenkiintoista antaa tämän tapahtua. Ehkä se moskeija voitaisiin siirtää toiseen paikkaan :D

    Ilmasto on muuttunut, mutta sitähän se on tehnyt ennenkin. Huolestuttavaa on jos omalla ajallamme tapahtuu muutos, joka aiheuttaa katastrofin. Minulla ei ole mitään sitä vastaan jos saamme siinä vaiheessa apua maan ulkopuolelta.

    Äänestä

  • 15+20 kirjoitti:

    liikkeessä, mehän asumme sulan mönjän päällä. Maanjäristykset ovat syklisiä, nyt mittaamme niitä ja kuulemme pienistäkin järistyksistä koska tiedonvälitys ja tutkimus ovat globaaleja.Sotia on ollut aina, mutta itse asiassa niiden määrä on vähentynyt, erilaiset sopimujsärjestelmät kattavat koko maapallon ja sodat ovat nykyään poikkeus säännöstä, ei enää sääntö kuten tätä ennen kaikkina aikoina joilta on tietoja.

    Kuu ei valaise vaan heijastaa auringon valoa ja auringon valo kyllä loppuu kun aurinko palaa loppuun, mutta se ei tapahdu ihan pian.Kun Raamattua kirjoitettiin ei tiedetty juuri mitään yllä olevista asioista , niiden syistä tai toistuvuudesta , joten niitä pelättiin ja kuviteltiin maailmanlopun enteiksi, etenkin maanjäristykset auringon -ja kuunpimennykset pelottivat ja niitä pidettiin jumalien vihan osoituksina , koska luultiin että jonkun persoonallisen voiman piti ne aiheuttaa ja että niillä rangaistiin ihmisiä jostain.

    Jeesushan sanoi, että saatte kuulla sanomia näistä katastrofeista. Tämän voi ihan hyvin perustella parantuneella tiedonvälitystekniikalla. Ennen ei kuultu, mutta ennen Hänen takaisintuloaan, kuullaan.

    Kuitenkin 100 vuoden aikana on voitu rekisteröidä isoja maanjäristyksiä tehokkaasti ja ohessa mielenkiintoinen linkki 1900 luvun alusta alkaen rekisteröityihin isoihin 6-8 Mangnitudia) järistyksiin. http://www.nowpublic.com/world/massive-increase-earthquakes-2008-0

    Mielenkiintoista on se, että isot maanjäristykset ovat moninkertaistuneet v. 2000-2010 verrattuna "tasaiseen" 1900 -lukuun.

    "Mutta kohta noiden päivien ahdingon jälkeen aurinko pimenee eikä kuu anna valoaan"
    - ei tässä varmaan ole kyse siitä, että auringon energiavarastot olisivat lopussa vaan ihmisen näkökulmasta täällä maapallolla.....mietitään vaikka Islannin tulivuoren kaltaisia purkauksia, (joka oli pieni itseasiassa) , lisääntyvässä määrin, niin voi olla, että auringon valoa ei eikä kuun antamaa heijastusta näy joihinkin aikoihin.

    Väestönkasvu
    Kun aloitin kansakoulun 50-luvulla, puhuttiin kahdesta miljardista ihmisestä. Tänä päivänä maapallolla on noin 7 miljardia...mihin tämä kehitys johtaa..

    Äänestä

  • >>>>>>>- evankeliumi on julistettu melkein kaikille kansoille meidän päivinämme

    Äänestä

  • salaisuus? kirjoitti:

    >>>>>>>- evankeliumi on julistettu melkein kaikille kansoille meidän päivinämme

    Ei kai tämä mikään uskon kysymys ole, että monet lähetysjärjestöt, kielenkääntäjät, lähetyssaarnaajat puhuvat ja kertovat ja tilastoivat ns. "saavuttamattomat kansat"

    Niitä on edelleen.

    Viime aikoina on yhä enemmän alettu puhua kansoista (engl. peoples) tai kansanryhmistä (people groups), joita ei vielä ole saavutettu (unreached) evankeliumilla. Tämän suuren haasteen konkretisoimiseksi on myös tehty valtavasti tutkimustyötä. Lähetystyön strategisen suunnittelun avuksi on alettu valmistaa ja tiheään tahtiin päivittää meille jo tutuksi tulleita tilastollisia suurteoksia. Näitä ovat mm. kielitieteellinen Ethnologue, World Christian Encyclopedia, Operation World ja myös suomeksi julkaistu rukousopas Saavuttamattomat kansat.

    Äänestä

Ilmestyskirja kertoo myös samoista ennusmerkeistä, ja on kirjoitettu Jerusalemin tuhon jälkeen, joten puhe sukupolvesta, joka koskee vain Jeesuksen aikaan eläneitä, ei olekaan aivan selvä.

Ilm. 6

12 Minä näin, kuinka Karitsa avasi kuudennen sinetin. Maa järkkyi ja vavahteli, aurinko pimeni mustaksi kuin suruvaate, ja kuu muuttui kauttaaltaan verenpunaiseksi.

13 Taivaan tähdet putosivat maahan, niin kuin viikunat varisevat puusta myrskyn sitä ravistellessa.

14 Taivas hävisi näkyvistä kuin kirja, joka kääritään kokoon, ja kaikki vuoret ja saaret siirtyivät paikaltaan.

Äänestä
  • Kuivuta sienet ja kääräise purutupakan sekoitus ja polttele tutkien Ilmestyskirjaa, niin pääset samalla tasolle kuin (Ilmestyskirjan) kirjoittaja. Pääset aukaisemaan salaperäisyyden verhon, mutta toivon, että paljastat meille kaikille Ilmestyskirjan salaisuudet. Kukaan selväpäinen ei yritäkkään kirjaa oikeasti ymmärtää.

    Äänestä

  • salaisuus? kirjoitti:

    Kuivuta sienet ja kääräise purutupakan sekoitus ja polttele tutkien Ilmestyskirjaa, niin pääset samalla tasolle kuin (Ilmestyskirjan) kirjoittaja. Pääset aukaisemaan salaperäisyyden verhon, mutta toivon, että paljastat meille kaikille Ilmestyskirjan salaisuudet. Kukaan selväpäinen ei yritäkkään kirjaa oikeasti ymmärtää.

    Mitäs jos koettaisit pysyä itse asiassa?

    Äänestä

  • helel. kirjoitti:

    Mitäs jos koettaisit pysyä itse asiassa?

    Otin kantaa Ilmestyskirjaan. Ilmestyskirjaa vatvottiin minun jt aikana vuosikymmenet ja olen sitä mieltä, että kirja on tehty huumehöyryissä ja jotta sitä vois "ymärtää", niin jonkinlinen trippi pitää ottaa.
    >Kuvaavaa miten kirjaa voidaan käyttää on 144 000 jt taivasjoukkona. Ennen se oli kirjaimellinen luku ja jt jäännösluokka. No kas kummaa....nyt sen on pakko kai olla kuvaannollinen luku kun jt jäännöluokka on viimevuodet kasvanut.

    Äänestä

Aloittaja

Kuinka pitkä se sukupolvi nyt sitten oikein on??

Äänestä
  • Vartiotorni-seuralla on nyt menossa jo kuudes sukupolvi. Merkillistä nykyisessä opissa on se, että siinä on KAKSI ERI sukupolvea limittäin. Tästä kuvasta voi selvitä jotain:

    http://img695.imageshack.us/f/generationjw.jpg/

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

UPDATE_9157407 kirjoitti:

Kun lukee Jeesuksen kommentteja, ei voi välttyä huomaamasta kuinka hän muutamaan kertaan toteaa ettei tämä mainittu sukupolvi saa mitään merkkiä, mutta silti hän sanoo ettei tämä sukupolvi katoa ennen kuin kaikenlaista tapahtuu.

Hän myös kertoo ettei pyhäkköön ole jäävä kiveä kiven päälle, sanoo seuraajiensa joutuvan kansojen vihattaviksi, kertoo muista kristusehdokkaista, sekä kertoo kasan huomattavasti mystisempiä tapahtumia, joissa löytyy tulkinnanvaraa.

Osahan noista tapahtui, muttta takaisin hän ei ole tullut. Ei ainakaan näkyvästi ja pilven reunalla.

Miten selittäisitte tätä sukupolviristiriitaa, vai onko siinä sellaista?
Onko mahdollista ettei Jeesus tiennyt mitä puhui, vai onko joku lisännyt kommentin kirjoituksiin, jotta seuraajat saisivat odotettavaa? Onhan tänäkin päivänä lukematon määrä toteutumattomia tuomiopäivän ennusteita, muidenkin kuin Jehovan todistajien.

Matt. 12:39
Mutta hän vastasi heille ja sanoi: "Tämä paha ja avionrikkoja sukupolvi tavoittelee merkkiä, mutta sille ei anneta muuta merkkiä kuin profeetta Joonaan merkki.

Matt. 16:4
Tämä paha ja avionrikkoja sukupolvi tavoittelee merkkiä, mutta sille ei anneta muuta merkkiä kuin Joonaan merkki." Ja hän jätti heidät ja meni pois.

Matt. 17:17
Niin Jeesus vastasi ja sanoi: "Voi sinä epäuskoinen ja nurja sukupolvi, kuinka kauan minun täytyy olla teidän kanssanne? Kuinka kauan kärsiä teitä? Tuokaa hänet tänne minun tyköni."

Matt. 24

1 Ja Jeesus lähti ulos pyhäköstä ja meni pois; ja hänen opetuslapsensa tulivat hänen tykönsä näyttämään hänelle pyhäkön rakennuksia.
2 Niin hän vastasi ja sanoi heille: "Ettekö näe näitä kaikkia? Totisesti minä sanon teille: tähän ei ole jäävä kiveä kiven päälle, maahan jaottamatta."

5 Sillä monta tulee minun nimessäni sanoen: 'Minä olen Kristus', ja he eksyttävät monta.
6 Ja te saatte kuulla sotien melskettä ja sanomia sodista; ..

7 Sillä kansa nousee kansaa vastaan ja valtakunta valtakuntaa vastaan, ja nälänhätää ja maanjäristyksiä tulee monin paikoin.

9 Silloin teidät annetaan vaivaan, ja teitä tapetaan, ja te joudutte kaikkien kansojen vihattaviksi minun nimeni tähden.

14 Ja tämä valtakunnan evankeliumi pitää saarnattaman kaikessa maailmassa, todistukseksi kaikille kansoille; ja sitten tulee loppu.

29 Mutta kohta niiden päivien ahdistuksen jälkeen aurinko pimenee, eikä kuu anna valoansa, ja tähdet putoavat taivaalta, ja taivaitten voimat järkkyvät.
30 Ja silloin Ihmisen Pojan merkki näkyy taivaalla, ja silloin kaikki maan sukukunnat parkuvat; ja he näkevät Ihmisen Pojan tulevan taivaan pilvien päällä suurella voimalla ja kirkkaudella.

34 Totisesti minä sanon teille: tämä sukupolvi ei katoa, ennenkuin kaikki nämä tapahtuvat.

36 Mutta siitä päivästä ja hetkestä ei tiedä kukaan, eivät taivasten enkelit, eikä myöskään Poika, vaan Isä yksin.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu