Sori jos menee väärälle palstalle, mutta tälle ei ole omaansa.
Voisiko joku valaista, millainen yleensä on epävakaa persoonallisuus. Itse kärsin ahdistuksista, jotka voivat päivän mittaan tulla ja mennä, mutta muita epävakaaseen viittaavia oireita en ole huomannut. En siis ole aggressiivinen, impulsiivinen tai muuta. Minulla on epäilty kaksisuuntaista. mutta varsinaista (hypo)maniaa ei ole koskaan ollut. Luulisin, että minulla on "vain" GAD ja keskivaikea masennus, mutta toivoisin, että joku jaksaisi kirjoittaa epäväkään käyttäytymisestä hieman niin voisin terapiassa ottaa puheeksi..
Voisiko joku valaista, millainen yleensä on epävakaa persoonallisuus. Itse kärsin ahdistuksista, jotka voivat päivän mittaan tulla ja mennä, mutta muita epävakaaseen viittaavia oireita en ole huomannut. En siis ole aggressiivinen, impulsiivinen tai muuta. Minulla on epäilty kaksisuuntaista. mutta varsinaista (hypo)maniaa ei ole koskaan ollut. Luulisin, että minulla on "vain" GAD ja keskivaikea masennus, mutta toivoisin, että joku jaksaisi kirjoittaa epäväkään käyttäytymisestä hieman niin voisin terapiassa ottaa puheeksi..
Vastaukset 18
Vanhimmat
http://keskustelu.suomi24.fi/node/9190430
^keskustelu avasi omia silmiäni sille, mitä epävakaa tarkoittaa.
mielestäni aggressiivisuus ja nuo muut piirteet ovat sen verran yksilöllisiä, ettei niiden perusteella voi määritellä onko ihminen epävakaa vai ei. itse olin "helppohoitoinen" lapsi ja lähes koko elämäni ollut hyvin kiltti, mennyt muiden aikataulujen ja halujen mukaan, mutta on ollut kusipäisiä aikoja ja yhdessä vaiheessa piti haastaa riitaa ja tapella jatkuvasti. koska elämä oli paskaa, ja se oli tietysti kaikkien muiden syytä. olen pitänyt kavereihini yhteyttä vain, jos on ollut tylsää ja olen tahtonut jotain tapahtuvan, ja siitä on seurannut huono omatunto. nykyään kadun lähes kaikkea tekemääni, epävakaus on sisäänpäin kääntynyttä, kun se ennen oli ulospäin suuntautunutta (aggressiot, muiden syyttely yms).
epävakaa ja kaksisuuntainen voidaan helposti sekoittaa toisiinsa, enkä oikein tiedä mistä ne sitten erottaa - vaikka ovatkin kaksi eri asiaa. pirstoutunut minäkuva ei sanonut itselleni mitään, mutta myöhemmin tajusin muiden määrittelevän oman minäni, jos ihminen tykkäsi minusta ja seurastani, olin hyvä ja onnistunut ihminen, jos löysi minusta vikoja tai tylsistyi seurassani, olin paska luuseri, jonka piti muuttua. en siis muuttanut käytöstäni seuran mukaan, vaan käsityksen itsestäni. ahdistus tulee ja menee ja turhan usein jää pitkäksi aikaa, vasta lähiaikoina olen tajunnut lähes kaiken toimintani olevan impulssiivista.
paisutteletko asioita mielessäsi? siis joku inhottava juttu, mikä on tapahtunut aikoja sitten, jää mieleesi ja muuttuu entistä ikävämmäksi?
http://fi.wikipedia.org/wiki/Epävakaa_persoonallisuus < löytyy jonkun verran tietoa, en tiedä onko apua ja onko tästäkään, kirjoitan vain minkä itse liitän käytöksessäni epävakauteen. sitä on jotenkin niin vaikea käsittää. sanana persoonallisuushäiriö inhottaa, kun ihmiset tykkää yhdistää sen milloin mihinkin...
En mä mielestäni mitään paisuttele ja epäonnistumisia ja kritiikkiä kestän ihan hyvin..Tätä ei siis ole kukaan mulla epäilly mutta tuli vaan mieleen kun saan ihmeellisiä ahdistuskohtauksia pitkin päivää miten sattuu..Jollain niistä pitäis päästä eroon. Luultavasti osasto kutsuu kohta jos ei apua löydy, en mä kykene työtä tekeen vaan odottaen että pääsen kotiin itkeen vaikka kaikki elämässä onkin ihan hyvin--
http://www.kaypahoito.fi/web/kh/suositukset/naytaartikkeli/tunnut/khp00074
Minulla tuo on todettu, kaikki ko. artikkelissa mainitut oireet täsmää. Elämä on helvettiä, kun ei koskaan tiedä koska vintillä napsahtaa ja miksi/kenen takia ja mitä siitä seuraa. En halua olla ihmisten kanssa tekemisissä, jotta mulla ei palaisi käämit. Minulle toisten ihmisten seura tuottaa useammin mielipahaa kuin mitään muuta tunnetta. Ihmisten keskellä olen yksin, joten olen mieluummin yksin.
epävakaasta persoonallisuushäiriöstä siis kysyisin seuraavaa. mä oon nyt täyttäny sen lapunki (persoonallisuushäiriötesti) ja jo puoli vuotta sit itsediagnosoin itseni, ku ne kaikki oireet passas ku nyrkki silmään. no eilen kävin psyk. erikoislääkäril ja kun kerroin, et epäilen sitä ni se sano, et ei mua voida diagnosoida, ku mul on sos. tilanteiden phobia ja "masennus". siis ton masennuksenki ne tunkee joka paikkaan, vaikka potilas ei sitä ois.
itse siis olen ollut läheistenikin mukaan aika pienest pitäen todella äkkipikainen ja ottanut kaikesta pienestäkin leikistä/sanomisista nokkiin ja menettänyt malttini. mä myös kategoroin ihmiset niihin hyviin/pahoihin ihmisiin, joista hyviä on murto-osa. päätösten teko on vaikeaa. puol vuot sit mä menetin malttini ja otin puukon, jol mä viilsin kumpaankin käteen 10-15 viiltoa voimalla. tuli vaan se olo, et kukaan ei tajuu sitä pahaa oloo, ellen mä tee mitään radikaalia, mut eipä tuonu sekään ymmärrystä miltään taholta. mieliala yleisesti ottaen on kokoajan paska, ei normaalia oloa, lukuunottamatta hetkiä jollon oon tosi ylipirtee ja tunnen oikeasti hyvinvoivalta, mut noita hetkiä on ehkä muutama tunti viikossa.
nyt mua tosiaan ottaa päähän sen verran tuo eilinen lekurivisiitti "ei voida diagnosoida, ku on masentunu". vaikken sitä masentunutta ees omasta mielestäni oo ja jos oon, ni se on korkeintaan noiden muiden MT-ongelmien seuraus. VOI VITTU ET VITUTTAA. TÄNÄÄN MEEN OSTAA KALJAA, VAIKKA SEKIN KIELLETÄÄN, MUT EIPÄ OO MUUTA TOIMIVAA LÄÄKETTÄ KIRJOTETTU.
niijoo ja se kysymys. onko persoonallisuushäiriö muka diagnosoimattomissa, jos sairastaa jotain muuta perus-mielenterveysongelmaa? siis tyyliin sos. til. phobia?
Minkä ikäine olet? Arvatenkin hyvin nuori, ikäisillesi ei mielellään tehdä diagnoosia. Syystä, että tilanne saattaa muuttua. Kirjoituksestasi aistin kuiten että olet jäänyt vaille kaipaamaasi apua, joka kuulostaa todella surulliselta. Toivon sydämestäni sinulle voimia jaksaa eteenpäin, hakeaksesi apua tilanteeseesi!!
oon 23 vuotias mies. joo must tuntuu et ne nykyään viel luokittelee kaikki masentuneiks.
outo juttu... ikä todellakin vaikuttaa diagnooseihin, monet ailahtelut pistetään nuoruuden piikkiin, mutta on se ihan eri juttu kun persoonallisuus heittelee, kuin pelkät hormonit. jostain muistan lukeneeni, että epävakaa persoonallisuus on yleisempää juuri nuorilla ihmisillä, minkä ainakin itse tulkitsen niin, että jos ihminen saa oikeaa hoitoa, oireet tasaantuvat tai helpottuvat vain sillä, kun iän myötä alkaa tuntea itsensä ja omat reaktionsa ja niiden syyt paremmin, oppii käsittelemään ahdistusta, vitutusta yms, sai lääkehoitoa tai mitään muutakaan hoitoa tai sitten ei. epävakaaseen persoonallisuuteen ei kyllä lääkkeet liiemmin tehoa, vaan sen oireisiin.
masennus "diagnosoidaan" varmaan jokaiselle, joka hoitoon hakeutuu, eikä sos.tilanteiden pelko tai muukaan sulje pois muita ongelmia. samaa mieltä olen kanssasi, että masennus on seuraus muista mielenterveysongelmista, sehän on terveen ihmisen tapa reagoida pettymyksiin ja muihin alamäkiin. sosiaalisten tilanteiden pelko omalla kohdallani on myös seuraus muista ongelmista, eikä todellakaan pois sulje persoonallisuushäiriötä. sairaalassa diagnosoitiin masennus, anoreksia ja epävakaa persoonallisuus, avohoidossa sain vielä sosiaalisten tilanteiden pelon ja ahdistuneisuushäiriön. voi olla, että lääkärini tykkää kirjoitella diagnooseita ja joku toinen olisi kirjoittanut jotain muuta, nämä asiat kun on lääkärikohtaisia. ja epävakaan persoonallisuushäiriön diagnoosin sain, kun olin 21-vuotias, vielä lääkäriltä, joka piti mua ikäistäni lapsekkaampana...
kiitos sulle vastauksesta. ja kirjotin jo tonne taimiinki aikasemmin. sinne tuli myös kommentteja.
helpottanu oloa kummasti, et ei se nyt oo iha oikeen menny mitä tuo lekuri on hommaillu. lääkityksen ku viel sais kohilleen, eikä aina vaan kirjoteltas pelkkiä masareita. oon muita kautta kokeillu rauhottavia (auttavat oikeesti) vaikkei niit epävakaan hoidos muka sais käyttää ja entäs nämä neuroleptit? niit kuulemma käytetää joissai tapauksis esim. vaikka vainoharhasuudes, jota itsellänikin esiintyy jonkun verran.
on mulle beetasalpaajia kirjotettu myös, mut ne on iha hyvii ton ylikorkeen verenpaineen ja pulssin takia, mut ei ne poista sitä jännitystä itsessään, mikä tulee ku kauppaan menee, et vedet valuu silmistä ja naama tärisee.
siis mitä noista kauppaoireista sepustin, ni sairastan myös tosi pahaa sos.til.phobiaa.
neurolepteista sen verran, että voivat saada pään entistä pahemmin sekaisin, oli ihmisellä sitten niillä hoidettavia oireita tai ei. olen syönyt paria neuroleptia, toisen nimeä en muista, mutta pelkkä reseptin saaminen teki mulle olon, ettei ko lääkkeestä hyvää seuraa. no ei näppituntumalta voi tietää sopiiko lääke vai ei, mutta pari päivää söin lääkettä ja tulos oli harvinaisen sekava ja hämärä olo, olin ahdistuneempi ja tunsin ihmisten tunteet ja ajatukset mua kohtaan, vaikken todellakaan usko telepatiaan tai magiavoimiin.
levozinia lääkäri määräsi univaikeuksiin ja ahdistukseen, jotka pahenee aina kun erehdyn ryhtymään serotoniinikuurille. toimin lääkkeen ansiosta vähän kuin kattolamppu, sammuu napista painamalla. mulla oli vähän pakkomielteinen urheilukausi menossa, 3-4 päivää viikossa heräsin kuuden aikaan salille, yksin ollessa oli pakko liikkua tai sitten vaan olla niin poikki, ettei pysty liikkumaan. jos otin levozinia illalla, saatoin aamulla herätä polkemasta kuntopyörää, matkasta salille tai heräämisestä mulla ei muistikuvia ollut. söin lääkettä tarvittaessa parina päivänä viikossa, niinä päivinä nukuin noin 15 tuntia ja lopun päivää torkuin. silmät ei pysyneet auki, naama oli karsean turvoksissa, kroppa oli veltto ja painava. kerran kävellessäni kauppaan ihmettelin, minne oon menossa, ja kaupassakin vähän unohtui mitä siellä teen. ajan- ja todellisuudentaju heikentyi, tunteet vähentyi tai oikeastaan joutui jonkun kumisen läpinäkyvän kuplan sisään, missä ne riehui vankeina, ja itse katselin vierestä vammaantuneena. ei todellakaan toimineet sosiaalisten tilanteiden kammoon, kotona ollessani olin pöhnässä eikä se sinänsä haitannut, mutta kun piti mennä ulos, sitä tajusi kuinka sekava onkaan. päivänvalo särki päätä armottomasti, oma liikkuminen oli töksähtelyä, puhuminen vaikeaa. näin painajaisia enkä ollut varma oonko hereillä vai en. en muista tapahtuiko näin oikeasti, mutta kerran kotini lähistöllä astuin ulos mun entisestä todellisuudesta, olin toivonut elämänmuutosta pitkään ja kyllä mussa jokin muuttui. päähän tuli ajatus itsemurhasta, eikä kuoleman ajatteleminen masentanut tai sattunut muutenkaan, se oli ainoa järkevä ajatus, seuraava askel, en tajunnut miksen ollut aiemmin sitä toteuttanut. mitään konkreettista suunnitelmaa mulla ei ollut, koska "tiesin" olevani polulla, joka johtaa itsemurhaan, tulisi vaan joku merkki, joka näyttäisi miten.
neuroleptit on psykoosiin ja skitsofreniaan, ei todellakaan nukkumiseen, ahdistukseen, vainoharhoihin eikä sosiaalisten tilanteiden pelkoon. joskus vuosia sitten mulla oli harhoja, mutta niistä en ole lääkärilleni puhunut. levozin ei aiheuttanut mitään näkyvää harhaa, mitä nyt pelotti katsoa peiliin kun tuntui, ettei sieltä katso takaisin minä, mun päänsisällä vaan oli joku tyyppi, olento, mikä lie, joka johdatti mua. muutaman viikon siis söin levozin-paskaa, parina iltana viikossa ja vaikka siitä on alle vuosi, en pysty muistamaan kovin hyvin. ihan turhaan sitä ei sanota zombilääkkeeksi.
tulee nyt turhan pitkä viesti, mutta ei ihan turha aihe, väärä lääkitys, hoito ja diagnoosi siis. epävakaata persoonallisuushäiriötä on paha käydä lääkkeillä hoitamaan, oireita kyllä voi lievittää/peittää, mutta sen verran paljon ja vahvoja kemikaaleja saisi ihminen syödä persoonallisuuden muuttamiseksi, ettei siinä enää olisi kyse hoidosta. lääkärit osaa olla omituisia, kun pöydän toisella puolella istuu ahdistuksesta, paniikista, ihmiskontaktikammosta kärsivä ihminen, määrätään kaikkea mahdollista aivomyrkkyä ja kun mikään ei toimi, potilas ei ole avohoitokelpoinen. tappelin lääkärini kanssa melkein pari vuotta, kunnes se vihdoin kirjoitti reseptin opamoxiin, ja on elämä muuttunut. nyt sen huomaa, kun olen muutaman päivän kitkuttanut minimiannoksella, kun en muistanut viedä reseptiä ajoissa uusittavaksi. tulee pakkomielteistä, omistushaluista käytöstä, pakkoajatuksia, itsetuhoa, pelkoa, ahdistusta, vanne kiristää taas päätä. vanhat häiriökäyttäytymismuodot alkaa pyöriä vaihtoehtoina, samalla tietty rupeaa häsläämään ja kusipääpersoona iskee päin naamaa. kuitenkin aika voimaton olo, vaikka ahdistaa, naamassa ja ympäri kroppaa nykii ja kohta vituttaa, jos lääkkeet loppuu. syystäkin bentsot on viimeisiä, mitä lääkärit tahtoo määrätä. mielestäni kuitenkin paljon ihmisystävällisempi, kuin aiemmat pillerit.
joo tuona samana päivänä ku tuon edellisen viestini kirjotin, ni kävin sitten ambulanssilla sairaalassa. otin lääkeöverit, et mut otettas tosissaan (tiesin etten niihi kuole) ja ne ei ollu mitään "huume"-lääkkeitä. silti tuli reportaasia että itsemurhayritys, ku tuli sairaalakertomus kotiin.
soitin ihan ite viel ihtelleni ambulanssin, olin sillo juomas ja toi kalja pistää psyykkeen viel pahemmaks mitä se on selvänä. nyt oon ollu juomatta 7 viikkoa ja eilen alotin viel antabukset, että ei vara venettä kaada, vaik pystyin olee ilmankin juomatta.
en tiiä miks mulla tuli neuroleptitki jossai vaihees lääkitykseks mieleen, ku tuntuu et kaikki keinot on käytetty mitä vaan keksii.
ja vaikka epävakaaseen ei suositeltas bentsoja ni sanonpahan vaan et ne on ollu ainoo apua mikä on lieventäny ahistusoloja ja viel pystyy jotenkuten asettumaan paikoilleen, eikä vaan kelaa ajatuksia kokoajan edestakaisin.
oon epäsäännöllisesti syöny xanoreita 1mg tai joskus jopa 2mg päiväs niit lyhytvaikutteisia. sain lähiomaselta paniikkikohtaukseen ja huomasin, et tää auttaa tuoho ahdistukseenki. no nyt koitan hommata itelle yksityiseltä rivatrillit tai diapamit, ku kestää pitempään se vaikutus. mitää oloja ei tosiaa oo tarkotus hakee, muutaku et sais normaalin ihmisolon, eikä ainasta ahistusta!
mun psykiatri ei suostu kirjottaa bentsoja, ku oon muka niin nuori eikä hän vihtis pilata mun elämää (ku pelastais sen). sanoin että onko se parempi hoitaa ihteään kaljalla ni ei kuulemma oo mut mitää muut ei kirjota ku SSRI-paskaa ja mul on niist jo iha tarpeeks huonoja kokemuksia! makaan vaan paskoil fiiliksil sängyssä ja teki vaa enempi mieli juoda. sanoin et voin kokeilla vielä jotain jos saan bentsoja siihen rinnalle tasottaa oloa. eipä käynyt.
et oon täs kelannu et oiskoha ne sit tyytyväisii jos ne sais tietää et oon sen takia hengen riistäny ihteltä, ku eivät nappuloita kirjottanu. jaa a.
niinjoo ja sit kokoajan kysellään et ootko valmis osallistuu kuntouttavaan työtoimintaan. vaikka ei jumalauta pääse ihmistenilmoille ollenkaa ton pelkän ihmisjännittämisen takia. sanoin isihenki et jos saan niit pitkävaikutteisia rauhottavia. eipä taaskaan kerran käynyt psykiatrille. ja uniongelmat on kans iha hirveet että se rytmi on millon mitenkin. pääasiallisesti nukun päivät ja valvon yöt. ja sekää ei tunnu lekureita tyydyttävän, vaik oon niille sanonu et mul on parempi ja tasasempi olo yöl.
nyt oon saikul ollu sit 1.5 vuotta ja tulee jatkumaan. eläkettä ei silti oo tippunu vaik mul on yks toinenki vamma joka tukis sitä eläkettä.
huomen tosiaan soitan sinne yksityiselle jos sitä kautta sais apua.
hain mä tuossa päivystyksestä joku tovi sit 30kpl 1mg nopeita xanoreita mut se oli ei uusittava resepti ja nyt koitin vasta hakea diapamei esimerkiksi ni oli joku oikein mulkku lääkäri ja viel uhkas että kantelee sen lääkärin joka mulle kirjotti ne xanorit. että näin tääl vaa syletään päin apua kaipaavien naamoja. kiitti vaan sillekki vitun puoskarille.
oon muuten aatellu lopettaa tuon mun "hoitosuhteen" ku ei oo mitää apua. terapiasta vaa aina jauhetaa et siit ois mulle hyötyy. mä en vaan pidä sitä kovin hyödyllisenä et joku idyllinen perheenäiti tulee mulle selittää jotai "ajattele positiivisesti" tai "eihän sulla oo mitää ongelmaa" skenaarioitaan. ja on myöskin vaikea luottaa ihmisiin ni pitäs sit jollekki ventovieraalle jo heti ekakerrasta alkaen selittää koko elämänkerta ja toinen juttu nois on että ne takertuu niihin seikkoihin jotka ei ees vaikuta kenenkään elämään mitenkään. perkeleen tittelihuorat luulevat vaan olevansa muiden yläpuolella ku on niin komee ammattinimike.
ei mul muuta. sekalainen olo ku on taas valvonu illasta asti ja on kiukkunen muutenki. huomiseks kerään rohkeutta soittaa yksityiselle. se on se viimeinen oljenkorsi näillä näkymin. enkä sit kaipaa mitään bentsokoukku valistusta.
Mulla itellä on niinkin mittavat diagnoosit kun bipo 2,traumaperänen stressihäiriö,ahdistuneisuus-ja paniikkihäiriö sekä persoonallisuushäiriöinä vaativa,epäluuloinen ja epävakaa.Toi epävakaus on tunnistettavissa ihan sen sanallisessa merkityksessä että mitä tarkoittaa kun joku on epävakaa.Elikkä ku jotku on luonteeltaan sellasia "viilipyttyjä" niin toi epävakaus on just sellasta älytöntä heilahtelua suuntaan ja toiseen,koko päivä saattaa mennä siihen et on itkuraivarin partalla ku mikään ei mene niin kun pitää eikä ees tiedä miten asioitten pitäs mennä...ei mitenkään miellyttävää.Pelkkä ahdistuksen tunne ei riitä täyttämään sen diagnoosin ns.vaatimuksia et oo huoleti vaan :)
No niin en tiiä vastasiks mulle, et ole huoleti. Mut nyt oon taas niin kyllästyny tähän juttuun, et aattelin maanantaina mennä suljetulle saamaan diagnoosit. Epäilen Epävakaata, Aspergeria ja ADD:tä. Oon ollu juomatta 3kk ja 6kk oikeestaan jos kahta vitutusretkahusta ei lasketa, mut osaisko joku sanoa, ku mul o avohaava jota pitäs hoitaa aamuin-illoin, ni miten tää tapahtuu sulljetulla, Koska sitä en ite kykene hoitamaan vamman sijainnin takia??? MINULLA nimenomaan vaihtelee mieliala miljoona kertaa päivässä, mutta jos se vitutus tulee, ni se ei lähe sit millää pois, muutaku jos o nukkunu tai jotain. On viiltelystäki tullu tapa ja se kyl kertoo, et kaikki ei oo hyvin. Tiedän miten tapan ihteni, mut haluaisin sitä ennen testata kaikki maholliset apukeinot, mut ku tuntuu et ei auteta. Ja miten tuo suljettuki käytännös tulis toimii, ku ns. "terveenä" on psykoottisten seassa. Epävakaiden hoitopaikathan ei nimenomaan tulis olla suljettuja! Mut pakko kai siel on käydä sit olee muutama päivä, mut haluaisin tietää miten tuo haavahoito siel sit onnistus... Tää mun nimimerkki johtuukin osuvasti siitä, ku kaverit on aina kutsunu mua vastarannan kiiskeksi ja käännän kaiken aina päälaelleen, mitä joku on sanonu. Suljetun päivystyksestä ei kuulemma PKV-lääkkeitä määrätä, jotka on ainoita mitkä saa pitää mut juomatta ja olemaan ahdistumatta. Pitää siis sanoa, et tapan sit ihteni ja laittavat suljetulle? Toivosin, et valottasitte miten vammoja hoidetaan hoitohenkilökunnan puolelta suljetuilla jos sinne nyt kerta pakko on mennä, mut en jaksa muuten enää näitä raivokohtauksia ja paskaa oloa. Läheisetkin kärsii ja äitille on kuulemma iha sama tapanko ihteni, ku on kuullu mun valituksia jo ihan tarpeeksi. Mulleha o diagnosoitu väärä diagnoosikin, sekamuotoinen ahdistus- ja masennushäiriö, mut ahdistus on nimenomaan hallitseva oire ja en oo masentunu, masennustesti antaa noin 10 pistettä, joka ei täytä masennuskriteerejä. Ahdistunu oon ja tämä diagnoosi edellyttää sen, että kumpikaan ominaisuus noista kahdesta ei ole VALLITSEVANA. Eli ihan väärä diagnoosi tehty. Tällä verukkeella minulle ei voitu kuulemma tehdä epävakaa diagnosointia, ku oon ahdistunu ja masentunu. Joo joo, eka väärät diagnoosit ja sitten ei suostuta edes tutkii oisko jotai muuta. Uhkasin myös psyk. päivysykseen soittaes tappaa jonkun tai itseni, mut sanottiin, että voit toki tulla kyläilee, mutta rauhoittavia et saa. VOI VITUN VITTU. Ainoo apukeino on evätty ja läiset kärsii, itse kärsin, pitää kuitenkin olla juomattakin, mutta mitään ei silti voi tehä ku on viel tuo sosiaalistentilanteiden pelkokin, mihin rauhottavat auttaa. En jaksanut panostaa tekstiin, koska olin väsynyt, mutta viikonlopun aikana haluaisin saada selville miten haavahoito toimii suljetulla...
ADD ja asperger ovat neurologisia sairauksia, joten älä odota saavasi apua psykiatrilta.
raksalla olen oppinut että jos joku asia menee vinoo ota vittu vatussipassi käteen ja lyö kiiloja esin alle kauan kunnes kupla on keskellä hyvää joulua toivoo vittu joku
Heippa.
Minä olen nyt 28-v nuori nainen,sain vasta nyt diagnoosini, olen sitä odottanut jopa itse jotta saisin OIKEAA hoitoa... Vihdoinkin, vaikka hassulta kuulostaa varmasti muiden mielestä,että ihminen kaipaa(?) diangoosia,mutta kun oma olo on sitä mitä on , monet itsemurhayritykset takana,paljon epäonnistuneita ihmissuhteita,lasten huostaanotto, alkoholin liikakäyttöä,mielialan heittelyä jatkuvasti,ahdistusta,paniikkikohtauksia,impulsiivisuutta,agressiivisuutta jne jne niin ei tarvii ihmetellä MIKSI halusin tiedon. Psykiatrian erikoislääkäri vihdoin suostui antamaan sen... Sama lääkäri kirjoitti minut tasan 10v sitten suljetulta osastolta ulos,ja oloni vaan jatkui samana... Kouluja en ole kyennyt käymään loppuun,eli ammattia ei ole.
Alkoholilla olen yrittänyt itseäni lääkitä,mutta se aiheuttaa minulle vielkäin epävakaamman olotilan jälkikäteen.
Tämä erikoislääkäri kirjoitti minulle nyt lääkitykseksi Deprakin-eli siis epilepsialääkkeen joka tehoaa myös maniaan, ja impulsiivisuuteen. Olen syönyt sitä vasta pari pv joten tehoa ei vielä kait huomaa,mutta helpottanut onneksi jo on oloani. Mietin kuitenkin itse uskallanko aloittaa sen,koska olen epäluuloinen kaikkia ylim.lääkkeitä kohtaan... Viimeksi vuosi sitten söin neuroleptiä,eli Ketipinoria,ja se ei soveltunut,lopetin sen itse omin päin kun seinään.
Tässä jtain omasta kokemuksesta/elämästäni. Tsemppiä!
Deprakine ei kai ole niin voimakas lääke kuin neuroleptit, joista voi aiheutua pitempiaikaisessa käytössä aivovamma joko kognitiivisena heikentymisenä tai jonkinlaisena parkinsonismina tai molempina. Ole siis tyytyväinen jos pärjäät pelkillä epilepsialääkkeillä. Sitten on tietysti vielä Litium mahdollisuus yms.
Minä olen aikoinani saanut diagnoosikseni epävakaan persoonallisuuden (rajatilatyyppi), joskin nyt olen ollut jo vuosia niin hyvässä kunnossa, etten tarvitse terapiaa enkä juuri lääkitystäkään. Häiriön synnyn taustalla vaikuttaa ikävä perhehistoriani, jota vanhempieni ongelmat määrittivät.
Olen aina ollut kiltti tyttö, joka on padonnut kielteiset tunteet sisälleen. Minun on vielä nyt aikuisenkin vaikeaa ilmaista mielipidettäni asioista ja ajaudun helposti viettämään aikaa ihmisten kanssa, joista en todellisuudessa edes pidä. Ystävyyssuhteissa olen vetäytyvä ja liiankin "helppo": en sano kun jokin toisen teko on tuntunut minusta pahalta, koska pelkään hylätyksi tulemista. Minulla on taipumus suunnata aggressiot itseäni kohti (olen aiemmin esimerkiksi kiukun, surun ja ahdistuksen vallassa viillellyt tai napsinut liikaa lääkkeitä).Mielialani on ilman mielialalääkitystä hyvin ailahteleva. Saatan miettiä aamulla kuolemaa ja leijua illalla euforisessa tilassa. En juuri näytä ailahteluja ulospäin ja annan niiden nykyään vain tulla ja mennä.
Häiriö näkyy selkeimmin parisuhteessa. Kumppani on ainoa jolla raivoan, ja hänelle raivoankin sitten paljon ja mitättömistä syistä. Olen ennen nykyistä suhdettani juuttunut aivan vääriin ihmisiin "ettei tarvitisisi olla yksin", sillä vastentahtoinen yksinjääminen on pahinta mitä tiedän (minulla on rajatilainen kuvitelma siitä, että "hajoaisin" yksin). Olen nyt melkein 30 ja 16-vuotiaasta saakka olen ollut ilman parisuhdetta tai jotain seurusteluviritelmää ehkä kaksi päivää, ja välillä seksikäyttäytyminen on ollut holtitontakin.
Häiriöön kuuluu "oheistuotteina" ajoittainen masennus, voimakas sosiaalisten tilanteiden pelko ja syömishäiriökäyttäytymistä. Lääkityksellä mitään näistä ei juuri ole ja rajatilakin on lähes oireeton.
Olen kaiketi sillä avalla poikkeava epävakaa, että elämäni on ulospäin varsin vakaata. Minulla on takanani pitkä, hyvä parisuhde, olen yliopistokoulutuksen loppusuoralla (ja menestynyt opinnoissa hyvin), käyn töissä, en juuri käytä päihteitä, pidän huolta fyysisestä ja psyykkisestä kunnostani parhaani mukaan...Tiivistäen voisi sanoa, että rajatila näkyy lähinnä siinä että pelkään ihmisiä ja yksinoloa tavallista paljon enemmän ja minulla vaikeuksia tunnistaa ja kontrolloida tunteitani.
Toivottavasti tästä oli vähän apua!