Epävakaasta

Tunteeni ailahtelevat laidasta toiseen. Kun joudun hylätyksi lamaannut tunnen itseni täysin arvottomaksi, koska rajani on ylitetty ja rikottu jolloin tuntuu etten enää tiedä kuka olen ja mikä tarkoitukseni on. Koska yhdessä olon aikana raja ylittyy ja tuntuu että olisin vastuussa tästä ihmisestä ja arvokas koska hän arvostaa minua, vaikka olisin ennen sitä tuntenutkin itseni arvokkaaksi itsenäni. Tuntuu että olen kopioinut joitan kavereitani ja välillä tuntuu kuin puhuisin juuri kuin he koska heidän tapansa oli sellainen joka kiinnittäisi muissa ihmisissä huomioita. Rakastan positiivista huomioita,. Jos tiedän että saan negetiisvista huomioita en mene paikalle. En kestä epä onnistumisia, minun pitää olla aina edustava, en osaa nauraa itselleni. Nykyään yritän mielistellä ihmisiä että saisin kavereita koska arvottomuuden tunteeni takia en voi mennä ulos. Pelkään että nuoret nauravat minulle. Ja vihaan miehiä koska minusta tuntuu etten saisi itselleni sellaista miestä jonka haluaisin. Vihaa miehiä myös siksi että he ovat loukanneet minua esinellistämällä naisi ja kertomalla typeriä vitsejä. Haluaisin ehkä mennä uimaan ja haluaisin saada kavereita mutta en vain tiedä missä minut hyväksyttäisiin ja missä ihmiset eivät olisi niin ilkeitä täällä suomessa ja espoo helsinki alueella. VÄltän helsinkiä vaikka tiedän että siellä olisi aina välillä kiva käydä mutta ihmiset ovat niin pinnallisia ja kylmiä etten uskalla mennä sinne ja todella ilkeitä myös. En oikein tiedä mitä haluaisin elämältä mutta tiedän että haluaisin yhteisön jossa minut hyväksyttäisiin ja tuntisin että kuulun jonnekkin ja että minua arvostettaisiin ihmisenä että minulla olisi ihmis arvo niinkuin kaikkilla. On käsittämätöntä kuin täällä suomessa tekeminen määrittää minkä arvoinen olet. Esim jos et käy töissä olet arvoton. Julmaa.

fuckup kirjoitti:

Tunteeni ailahtelevat laidasta toiseen. Kun joudun hylätyksi lamaannut tunnen itseni täysin arvottomaksi, koska rajani on ylitetty ja rikottu jolloin tuntuu etten enää tiedä kuka olen ja mikä tarkoitukseni on. Koska yhdessä olon aikana raja ylittyy ja tuntuu että olisin vastuussa tästä ihmisestä ja arvokas koska hän arvostaa minua, vaikka olisin ennen sitä tuntenutkin itseni arvokkaaksi itsenäni. Tuntuu että olen kopioinut joitan kavereitani ja välillä tuntuu kuin puhuisin juuri kuin he koska heidän tapansa oli sellainen joka kiinnittäisi muissa ihmisissä huomioita. Rakastan positiivista huomioita,. Jos tiedän että saan negetiisvista huomioita en mene paikalle. En kestä epä onnistumisia, minun pitää olla aina edustava, en osaa nauraa itselleni. Nykyään yritän mielistellä ihmisiä että saisin kavereita koska arvottomuuden tunteeni takia en voi mennä ulos. Pelkään että nuoret nauravat minulle. Ja vihaan miehiä koska minusta tuntuu etten saisi itselleni sellaista miestä jonka haluaisin. Vihaa miehiä myös siksi että he ovat loukanneet minua esinellistämällä naisi ja kertomalla typeriä vitsejä. Haluaisin ehkä mennä uimaan ja haluaisin saada kavereita mutta en vain tiedä missä minut hyväksyttäisiin ja missä ihmiset eivät olisi niin ilkeitä täällä suomessa ja espoo helsinki alueella. VÄltän helsinkiä vaikka tiedän että siellä olisi aina välillä kiva käydä mutta ihmiset ovat niin pinnallisia ja kylmiä etten uskalla mennä sinne ja todella ilkeitä myös. En oikein tiedä mitä haluaisin elämältä mutta tiedän että haluaisin yhteisön jossa minut hyväksyttäisiin ja tuntisin että kuulun jonnekkin ja että minua arvostettaisiin ihmisenä että minulla olisi ihmis arvo niinkuin kaikkilla. On käsittämätöntä kuin täällä suomessa tekeminen määrittää minkä arvoinen olet. Esim jos et käy töissä olet arvoton. Julmaa.

Lue lisää

Hei!

Tekstistäsi saa sen kuvan kuin muut ihmset olisivat pysähtyneet sinua tarkkailemaan. Ja koet, että mm. miehet olisivat sinua tarkkailleet, tai tarkkailisivat, jos olisit miesten lähellä. Ja mistähän tämä sitten kertoo?

Me ollaan epävakaita läheisriippuvaisia
Me pelätään sitä että joku hylkään
Me tunnetaan toisten tunteita
Otetaan niiden tunteet omiksi
EI ei sen näin pitäisi olla

Kuvitelkaa ei ole mahdollsista tuntea toisien tunteita
Koska me ei voida olla ne toiset ihmiset

Meidän tarkoitus ei ole miellyttä toisia

Tunnemme itsemme arvotoomiksi
Emme osaa sanoa vastaan koska petymme
itseemme
Koska emme osaa hallita vihamme
koska emme ole saaneet tuntea vihaa lapsuudessa ja sitä on vaikea tuntea

tunteet ovat voimakkaampia koska emme ole saaneet tuntea niitä
ne voivat pelottaa toisia ihmisiä koska ne voimakkaita

Mutta loppujen lopuksi ne ovat vain tunteita

Mutta koska meidät on hylätty niiden takia lapsuudessa ja
meidät on hyväksytty vain kiltteinä ja ymmärtäväsinä
ja torjuttu kun olemme olleet vihaisia
olemme kätkeneet vihan

Miestä on tullut miellyttäviä kilttejä lapsia

Mutta meillä on oikeus olla vihaisi
ja sanoa mielipiteemme

meitä vain pelottaa torjunta ja menetys
mutta jos aina sanoisimme mitä mieltä olemme
tulisi meitä vastaan ihminen joka pitäisi samoista asioista ja arvostaisi samoja aisioita

löytäisimme turvallisen ihmisen joka antaisi meidän tuntea vihaa
ilman että hän jättäisi meidät

hoppisimme hyväksymään vihamme
emmä ole pahoja ihmisiä jos sanomme mitä mieltä olemme
olemme van ihmisiä niinkuin muutkin

miksi joillain muilla sitten olisi vain olla oikeus tuntea
Eikö meilläkin pitäisi olla oikeus tuntea
ja olla hyväksyttä niin vihassa ja surussa kuin tyytyväisyydessä ja ymmärräksessä

Olen itse mennyt lapi kaikenlaisia vastoinkaymisia, mutta myos tietysti ihaniakin hetkia. Pitkaan sairastetut pahat panikkikohtaukset pistivat elaman aikoinaan aivan sekaisin. Sen jalkeen iskenyt syva masennus yrittaa aina silloin talloin saada otetta ja nykyaan annakin sen tulla. Se kestaa aikansa ja menee sitten ohi, vaikka onkin joskus tosi raju. Maniaa mulla ei ole ja nykyaan olen suhteellisen tasopainoinen.

Eiku tasanen kirjoitti "kehoni kulkee, mutta sieluni on unessa". Eihan shoppailuun tarvitsekaan suhtautua tunteella, niin kuin ei moneen muuhunkaan paivittain hoidettavaan asiaan, vaan ne muodostuvat rutiineiski ja helpottavat nain ihmisen elamaa. Mulla on sellanen tunne, etta nyt sitten niitetaan satoa empaattisuuden vaatimuksesta, jota on kailotettu viimeiset kymmenen vuotta, me ihmiset kun ei eleta luostarissa noudattamassa hyveita, vaan ollaan aika raadollisia. Nyky yhteiskunnassa ihmiset eivat voi olla niin kauhean empaattisia. Ihmisilla on oikeus olla vihaisia silloin kun tuntee loukatun ja iloisia silloin kun silta tuntuu. Kukaan toinen ei voi tietaa milta itsesta tuntuu ja kaikilla on oikeus omiin tunteisiinsa. Jokapaikan tietajia (empaattisuusguruja)on maailma vaarallaan ja itse olen alkanut suodattaa kaikkien sanomiset ja uskon sitten kun asia on mennyt mulle perille.

Epavakaa on ulkoaohjautuva, eika tunne omia vahvuuksiaan, koska ne hukkuvat ulkoapain tulevaan arsykkeiden sekamelskaan. Itse olen tunnistanut aikaisemmin joitakin edellisen kirjoittajan tuntemuksia. Olen kuitenkin paassyt nyt asteelle, etta kun oikein joku asia alkaa vaivaamaan, pystyn nyt ajattelemaan lakoonisesti - mita sitten, ei toi maailmoja kaada ja jalkeenpain huomaan, etta ei se kaatanutkaan. Tulee muuten todella upea tunne, ma saan olla sellainen kun olen.Piste.

Ajatelkaa sita omaa pienta sisaista lastanne, joka on jokaisella ja kohdelkaa sita kuin elavaa lasta, hyvin. Usein se yrittaa kertoa milta siita tuntuu, mutta jos sita ei kuunnella eika ohjata, se heittaytyy tosi ilkeaksi kakaraksi niin kaukasi aikaa, kun tulee kuulluksi. Itseani auttoi paljon sisaiseen lapseeni tutustuminen ja huomasin, etta se oli kiltii ja alykas lapsi ja silloin ensimmaisen kerran annoin itselleni tunnustusta, jota alemmuudentuntoisena en ollut aikaisemmin antanut.

Ei voi olla hyva muille ennen kuin oppii olemaan hyva itselleen.
Osaan kylla aaaaakkoset, mutta kone on amerikkalainen
Tsemppia.