Nyt on pakko tehdä Wahlroos -aloitus

Tuossa alemmassa aloituksessa siteerataan Iltalehden Wahlroos -juttua, jossa hän sanoo kehitysapurahaa Kankkulan kaivoon heitetyksi.

Siinä sitten joku kohdistaa kommenttinsa minulle roolittaen minut - Wahlroosista poiketen - kehitysapurahaintoilijaksi, ellei -lobbariksi.

En tiedä kuinka suuri osa tähän "ojaan ajoon" kulminoituu koko rasismipalstan asiattomuuksista, jossa yhtä asiaa perustellaan vallan toisella.

Ne, jotka ylimalkaan resunoivat kehitysmaapolitiikan linjoja, kirjoitatvat mielipiteitä ja linkkaavat lehtijuttuja, ovat jo alunperin ajaneet harhaan: TÄLLÄ PALSTALLA EMME MIETI, PITÄISIKÖ TÄNNE OTTAA PAKOLAISIA JA KUINKA PALJON JA PITÄISIKÖ MAHDOLLISESTI KOKO KEHITYSAPURAHA INVESTOIDA SINNE ETELÄÄN, PAIKAN PÄÄLLE. En käytä aikaani sen pohtimiseen kuinka yleistä maahanmuuttopolitiikan käyttäminen puhtaasti rasistisiin tarkoituksiin on - mutta sitä tapahtuu tälläkin palstalla liian rutkasti, tahtomattaan tai tarkoituksella.

Edellä mainittujen asioiden pohtimiseen on ihan niin täällä kuin muuaallakin ihan julkiset palstat olemassa. Yksi niistä oli taannoinen maahanmuutto-palsta, jossa itsekin pääasiassa muutama vuosi sitten, rivikirjoittajana, kirjoittelin. Sen teemaa siis sivusi - maahanmuuttajien lisäksi - myös maahanmuuttopolitiikka. Palsta kuitenkin valitettavasti suljettiin asiattomuuksien vuoksi, joita varmaan monet tiedon- ja keskustelunjanoiset maahanmuuttajat joutuivat lukemaan.

Ko. palstalla ei ollut valvojaa ja sen valvonta olikin pelkästään laajan asiatiedon hallitsemisen merkityksen vuoksi hyvin vaativaa. Jos vertaan tässä suhteessa sitä rasismipalstaan, on täällä valvonta varmaan sata kertaa vähemmän vaativaa - enkä mamupalstalle sefuksi olisi suostunut menemäänkään.

Yhtä kaikki. Tällä palstalla meidän valokiilassamme ei ole maahanmuutto- tai kehitysyhteistyöpolitiikkojen kritisointi tai hyväksyminen, vaan - vain ja ainoastaan - ihmisoikeusloukkaus nimeltä rasismi:

Miten se ilmenee?

Mitä se on?

Miten sen tunnistaa?

Kuinka siitä päästään eroon?

Minua tekisi aika hurjasti mieleni lukita tämä aloitukseni - asia kun on yleensäkin ja erityisesti tällä palstalla niin ajankohtainen ja tärkeä: Puhutaan asiasta ja vain siitä - niin ei jouduta asiattomuuksien suohon.
30257
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 30

Vanhimmat

nyt tajusin miksi se maahanmuuttopalsta suljettiin: "asiattomuuksien vuoksi, joita varmaan monet tiedon- ja keskustelunjanoiset maahanmuuttajat joutuivat lukemaan". Sehän oli hyvä syy. Tänne ne ei varmaan eksy, koska saattavat ymmärtää palstan tarkoituksen niin kuin jotkut tänne kirjoittavatkin: tänne on tarkoitus suoltaa rasistista roskaa.

Äänestä
  • täällä tuomassa valoasi.

    Äänestä

  • old_profile_34081 kirjoitti:

    täällä tuomassa valoasi.

    Pimeää valoa!!!!!!

    Äänestä

Mover ! Jotain linjaa. Aloituksesi kuuluu ilmiselvästi Kehitysmaat ja kehitysapu -palstalle.

Äänestä

Yksi unohtui:
Keskustele rasismin syistä

Syy voi olla vaikka khattisätkä huulessaan asemalla uhoava siirtolainen, vai mitä?

Äänestä
  • Väitteestä sen sijaan olen eri mieltä

    Ja hyvin, hyvin perusteellinen vastaus löytyy palstan lukitusta aloituksesta "Miten tässä kylässä eletään..."

    Äänestä

  • old_profile_34081 kirjoitti:

    Väitteestä sen sijaan olen eri mieltä

    Ja hyvin, hyvin perusteellinen vastaus löytyy palstan lukitusta aloituksesta "Miten tässä kylässä eletään..."

    Laskeudu kansan tasolle. Katsele kuuntele.. Palaa tähän maailmaan. Älä syyllistä kaikkea Suomalaisten puolesta ja hoe rasismi sitä ja tätä. Kontilleen! Ulkolainen tulee!

    Mieti ovatko tietyt "ryhmät" kutoneet omalla käytöksellään itse itselleen "vihaa-meitä"-viitan jonka moni Suomalainen näkee?

    Niinkuin täältä poistetussa viestissäni luki.. Suomessa ON VÄHÄN rasistisuutta ja 99%:ssa tapauksia sekin vähä on ed. kappaleen mukaisesti ansaittu. Vaikka sitten valittamalla (anteeksi toisto, mutta kun täällä delete nappi toimii sitä tahtia ettei uskoisi vapaaehtois sakista) sianlihalla saastutetuista pihagrilleistä LEHDISSÄ tai elvistelemällä LEHTIJUTUISSA syyrialaisilla sohvilla.. Unohtamatta huomiota herättävää kahvila-aktiivisuutta ja vaikkapa asema-partiointia.

    Äänestä

  • sama se kirjoitti:

    niin kaukana siitä olet sinä, joka et edes selvää sanaa ymmärrä:

    Kontilleen on tismalleen muut määränneet ja tismalleen eri porukkaa - ja sen voi nähdä täällä jokainen lukemistaitoinen.

    Sinä nyt viimeksi puhut "ryhmistä" - joka on tyystin ison erilaisia ihmisiä yhteen niputtava ilmaisu, joka kertoo vain sinun typeryydestäsi rasismin kuteissa.

    Minä. Olen puhunut ihmisoikeuksista - yhtäläisestä asemasta jok´íkiselle Suomen niemen tallaajalle.

    Ja sitten tulee sinunlaisesi viisastelija, joka laittaa törkyjuttunsa minun suuhuni.

    jos ryhmät käsittävät ainoastaan somali-kusipäitä silloin he ovat itse niputtaneet itsensä.
    kattoo ny peiliin ennenkuin rupee niputtamaan jotain henkilöä yhden kommentin perusteella.
    jospa se typerys tuijottaa sinua sieltä peilistä.
    lähetäpä vaikka viki-pedian määrittely realismista tälle palstalle, niin me typeryksetkin vähän viisastuttaisiin.
    kuka käski poistaa betre volkkia koskevat maininnat palstalta. minulla on oikeus tietää , olen valmis vastaamaan omalla nimelläni kirjoituksistani. en minä piilossa ole.

    Äänestä

  • suomi suomalaisille kirjoitti:

    "Ryhmät" tuossa "sama se´n" kommentissa eivät käsitä somalilaisia k-päitä vaan KAIKKIA somaleita.

    Ja se on rasismia.

    Äänestä

  • old_profile_34081 kirjoitti:

    "Ryhmät" tuossa "sama se´n" kommentissa eivät käsitä somalilaisia k-päitä vaan KAIKKIA somaleita.

    Ja se on rasismia.

    jos ryhmissä on ainoastaan somalejaa he.....

    Äänestä

  • old_profile_34081 kirjoitti:

    "Ryhmät" tuossa "sama se´n" kommentissa eivät käsitä somalilaisia k-päitä vaan KAIKKIA somaleita.

    Ja se on rasismia.

    Miksi tietty osa pakolaisista, usein juurikin se tietystä maasta saapunut, paistattelee vaatimuksineen lehdissä melko tiheään? Toisekseen nimitätkö syyrialaisesta sohvastaan kertonutta naista k-pääksi?

    Äänestä

  • sama se kirjoitti:

    Miksi tietty osa pakolaisista, usein juurikin se tietystä maasta saapunut, paistattelee vaatimuksineen lehdissä melko tiheään? Toisekseen nimitätkö syyrialaisesta sohvastaan kertonutta naista k-pääksi?

    - aika iso
    - kiistelty
    - tulee kulttuurisesti enemmän meistä enemmän poikkeavasta taustasta kuin muut isot ryhmät

    ?

    Mitä heidän vaatimuksiaan muuten tarkoitat?

    Äänestä

  • old_profile_34081 kirjoitti:

    - aika iso
    - kiistelty
    - tulee kulttuurisesti enemmän meistä enemmän poikkeavasta taustasta kuin muut isot ryhmät

    ?

    Mitä heidän vaatimuksiaan muuten tarkoitat?

    äläkä kieroile vastakysymyksillä vaan vastaa kysymykseen.
    miksi israelin rasismia ja suomen ruotsalaisten piilorasismia ei saa kommentoida tällä palstalla.???
    ei tarvitse kuin parin rivin vastaus .

    Jos nyt puhutaan afrikan sarvesta tulleista, niin vataa sitten tähän: http://keskustelu.suomi24.fi/node/9249048

    Äänestä

  • suomi suomalaisille kirjoitti:

    äläkä kieroile vastakysymyksillä vaan vastaa kysymykseen.
    miksi israelin rasismia ja suomen ruotsalaisten piilorasismia ei saa kommentoida tällä palstalla.???
    ei tarvitse kuin parin rivin vastaus .

    kysymykseesi vastauksen, että toimita viesti sellaisena kun se poistetiin, minulle, niin otan kantaa.

    Äänestä

  • old_profile_34081 kirjoitti:

    @@@@

    Sitä en voi sinulle selittää, ja tuskin kukaan muukaan.

    Mutta voisitko kerrankin vastata kysymykseen ilman poliitikkomaisia venkoiluja?

    Äänestä

  • sama se kirjoitti:

    Sitä en voi sinulle selittää, ja tuskin kukaan muukaan.

    Mutta voisitko kerrankin vastata kysymykseen ilman poliitikkomaisia venkoiluja?

    - omasta näkökulmastani.

    Postauksessa näkyy kaksi ainakin näennäisesti ristiriitaista viranomaistahon kommenttia - jos sitä tarkoitat?

    Kommenteista puuttuu esim. niiden laatimisajankohdat, jotka tietysti ovat yksi oleellinen tekijä em. seikkaa arvioitaessa - tilanteethan siellä vaihtelevat ajallisesti ja paikallisesi - eikö niin?

    Viranomaistahoon ja lehdistöön meidän tulee tietysti tukeutua näissä jutuissa.

    Ja. Jos ja kun asioissa, myös varmaan tuossa on "klappia", niin on mielestäni ihan ok, että otat asian esiin.

    Mutta hyvä "sama se" - kerro minulle, miten kuvittelet, että asia täältä rasismipalstalla menisi eteenpäin?

    Löydät ihan varmaan montakin sopivampaa forumia ko. asian esittelyyn.

    Äänestä

  • old_profile_34081 kirjoitti:

    kysymykseesi vastauksen, että toimita viesti sellaisena kun se poistetiin, minulle, niin otan kantaa.

    olen kirjoittanut palestiinassa sijaitsevasta apartheid aidasta , samaten ohjuksia olohuoneeseen ohjelmasta n.parikertaa viikossa. ne häipyvät sitä mukaa kuin kerkiän kirjoittaa.
    ja ny pitäis lähettää todisteita, kyllä niitä töllössä on ollut.
    samaten , tosin sodanjälkeisestä betre volkin suhtautumisessa karjalan evakkoihin. suhtautuminen suomalaisiin tulokkaisiin pätee vieläkin esim.närpeksessä. nykypäivän toiminta on paremmin piilotettu, löytyy jos haetaan.

    Äänestä

  • old_profile_34081 kirjoitti:

    @@@@

    nyt näille parasiiteille jaetaan rahoja jotka kuuluisivat meitin omille vähä'varaisille,jopa arskalle.
    jankutat jatkuvalla syötöllä rasismin syistä, tässon yksi mikä takuulla aiheuttaa katkeruutta.

    enkä malta olla sanomatta, että syytöksesi kohdistuu toimintaan, johion itse syyllistyt täällä koko ajan.

    Mutta jos tosiaan pari kertaa viikossa täällä noita postaat, niin voit samalla napata joistakin noista postauksistasi kopion Word -tiedostoon ja sitä kautta talteen - ja lähettää sähköpostiini.

    Riittäisiköhän tämä nyt keskusteluksi tästä aiheesta?

    Niiden resurssien kohtalo, jotka Suomessa jaetaan päätetään tasan parlamentaarisesti - eikö niin?!

    Ne siis demokratiassamme "kuuluvat" tasan sinne, jonne ne on laillisesti ohjattu - eikö niin?

    Jos olet sitä mieltä, että jako menee jollain tavalla väärin, sinulla on, omalla äänelläsi, vaikutusvallasi jne. vaikuttaa siihen, että käytäntöä säädettäisiin - eikö niin?

    Siis syyttömään yksilöön ei tuota turhautumista saa missään nimessä kaataa - vaikka kuin oltaisiin katkeria.

    Eikö niin?

    Mover on rasistinen kansanryhmää - suomalaisia kohtaan.
    Hän suosii tuontirikollisia afrikan sarvesta(somaliasta).
    Miksi valvoja yleistää, että suomalaiset ovat sitä ja tätä..tunteeko hän kaikki suomalaiset ja heidän ajatuksensa?
    Hän suoltaa populismia afrikkalaisen rikollisuuden puolesta.
    voiko olla tyhmempää??

    Äänestä

  • old_profile_34081 kirjoitti:

    - omasta näkökulmastani.

    Postauksessa näkyy kaksi ainakin näennäisesti ristiriitaista viranomaistahon kommenttia - jos sitä tarkoitat?

    Kommenteista puuttuu esim. niiden laatimisajankohdat, jotka tietysti ovat yksi oleellinen tekijä em. seikkaa arvioitaessa - tilanteethan siellä vaihtelevat ajallisesti ja paikallisesi - eikö niin?

    Viranomaistahoon ja lehdistöön meidän tulee tietysti tukeutua näissä jutuissa.

    Ja. Jos ja kun asioissa, myös varmaan tuossa on "klappia", niin on mielestäni ihan ok, että otat asian esiin.

    Mutta hyvä "sama se" - kerro minulle, miten kuvittelet, että asia täältä rasismipalstalla menisi eteenpäin?

    Löydät ihan varmaan montakin sopivampaa forumia ko. asian esittelyyn.

    Aikajana pitkä molemmissa esimerkeissä. Esimerkiksi lomilla on käyty ja lapsia lähetetty nyt ja silloin takaisin oppimaan mitälie ja samaan aikaan täällä on puhuttu siitä kuinka sinne EI VOI kukaan palata kaupan päälle muun lomassa leimattu lomista puhujat rasistisiksi foliohattupäiksi. Samalla hengenvedolla sitten vielä kerrottu kuinka tänne pitää tuoda "turvaan" koko maa. Varmaan joku viranomainen sekoittanut tuliaispullon ja tuliaisklaanin käsitteet.

    Siinä sinulle syy, jos sellaista voi ylipäätään olla, rasismiin, eli kovin epäselvin perustein maahansaapuvat kaikkea vaativat ihmiset joiden sopeutumishalu lehtitietojen valossa on lähes nolla. Ja mitä tulee asian esilletuontiin, niin sen saa tehdä joku ammattilainen joka ei pelkää noppa-jutun tutkijan kaltaista urakehitystä.

    Äänestä

  • old_profile_34081 kirjoitti:

    enkä malta olla sanomatta, että syytöksesi kohdistuu toimintaan, johion itse syyllistyt täällä koko ajan.

    Mutta jos tosiaan pari kertaa viikossa täällä noita postaat, niin voit samalla napata joistakin noista postauksistasi kopion Word -tiedostoon ja sitä kautta talteen - ja lähettää sähköpostiini.

    Riittäisiköhän tämä nyt keskusteluksi tästä aiheesta?

    lähettänyt kenenkään olohuoneeseen, mitä ny pari käsikranaattia.
    enkä ole lähettänyt karjalaisia egyptin korpeen "seon jossain kainuussa" niinkuin
    rannikon betre volk teki sodan jälkeen. niin että mihinkä minä olen syyllistynyt.???

    mitä ihmeen keskustelua??? sinä et oo muuta tehnyt kuin kieroillut ja toisten sanoja vääristellyt, sittenkun tulee asian paikka pitäis postailla sunsitä kautta.

    Äänestä

  • old_profile_34081 kirjoitti:

    Niiden resurssien kohtalo, jotka Suomessa jaetaan päätetään tasan parlamentaarisesti - eikö niin?!

    Ne siis demokratiassamme "kuuluvat" tasan sinne, jonne ne on laillisesti ohjattu - eikö niin?

    Jos olet sitä mieltä, että jako menee jollain tavalla väärin, sinulla on, omalla äänelläsi, vaikutusvallasi jne. vaikuttaa siihen, että käytäntöä säädettäisiin - eikö niin?

    Siis syyttömään yksilöön ei tuota turhautumista saa missään nimessä kaataa - vaikka kuin oltaisiin katkeria.

    Eikö niin?

    somaleita hyysätään.
    henkilö kohtaisesti minä pärjäään , eikä turhauta yhtään , arskaa kay sääli hän on joskus ollut veronmaksaja.

    Äänestä

  • siniblondi kirjoitti:

    Mover on rasistinen kansanryhmää - suomalaisia kohtaan.
    Hän suosii tuontirikollisia afrikan sarvesta(somaliasta).
    Miksi valvoja yleistää, että suomalaiset ovat sitä ja tätä..tunteeko hän kaikki suomalaiset ja heidän ajatuksensa?
    Hän suoltaa populismia afrikkalaisen rikollisuuden puolesta.
    voiko olla tyhmempää??

    nimittäin sinä

    "Mover on rasistinen kansanryhmää - suomalaisia kohtaan."

    Voi kun luin kommenttini 79 kertaa, enkä löytänyt sieltä rasistisuutta? Sinä varmaan kerrot missä se piileksii.

    "Miksi valvoja yleistää, että suomalaiset ovat sitä ja tätä..tunteeko hän kaikki suomalaiset ja heidän ajatuksensa?"

    VOI YHDEN KERRAN. Enhän minä puhu suomalaista sanan puolikasta. Sen minä kerroin, että suomalaiset ovat äänestäneet luottamusmiehensä edustuselimiin, joka on sitten nimittänyt virkamieskoneiston.

    Siis SUOMALAISET. Tuon koneistonko sinä ohittaisit?

    Äänestä

  • suomi suomalaisille kirjoitti:

    somaleita hyysätään.
    henkilö kohtaisesti minä pärjäään , eikä turhauta yhtään , arskaa kay sääli hän on joskus ollut veronmaksaja.

    - välttämättä...(!)

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 7 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

Mover kirjoitti:

Tuossa alemmassa aloituksessa siteerataan Iltalehden Wahlroos -juttua, jossa hän sanoo kehitysapurahaa Kankkulan kaivoon heitetyksi.

Siinä sitten joku kohdistaa kommenttinsa minulle roolittaen minut - Wahlroosista poiketen - kehitysapurahaintoilijaksi, ellei -lobbariksi.

En tiedä kuinka suuri osa tähän "ojaan ajoon" kulminoituu koko rasismipalstan asiattomuuksista, jossa yhtä asiaa perustellaan vallan toisella.

Ne, jotka ylimalkaan resunoivat kehitysmaapolitiikan linjoja, kirjoitatvat mielipiteitä ja linkkaavat lehtijuttuja, ovat jo alunperin ajaneet harhaan: TÄLLÄ PALSTALLA EMME MIETI, PITÄISIKÖ TÄNNE OTTAA PAKOLAISIA JA KUINKA PALJON JA PITÄISIKÖ MAHDOLLISESTI KOKO KEHITYSAPURAHA INVESTOIDA SINNE ETELÄÄN, PAIKAN PÄÄLLE. En käytä aikaani sen pohtimiseen kuinka yleistä maahanmuuttopolitiikan käyttäminen puhtaasti rasistisiin tarkoituksiin on - mutta sitä tapahtuu tälläkin palstalla liian rutkasti, tahtomattaan tai tarkoituksella.

Edellä mainittujen asioiden pohtimiseen on ihan niin täällä kuin muuaallakin ihan julkiset palstat olemassa. Yksi niistä oli taannoinen maahanmuutto-palsta, jossa itsekin pääasiassa muutama vuosi sitten, rivikirjoittajana, kirjoittelin. Sen teemaa siis sivusi - maahanmuuttajien lisäksi - myös maahanmuuttopolitiikka. Palsta kuitenkin valitettavasti suljettiin asiattomuuksien vuoksi, joita varmaan monet tiedon- ja keskustelunjanoiset maahanmuuttajat joutuivat lukemaan.

Ko. palstalla ei ollut valvojaa ja sen valvonta olikin pelkästään laajan asiatiedon hallitsemisen merkityksen vuoksi hyvin vaativaa. Jos vertaan tässä suhteessa sitä rasismipalstaan, on täällä valvonta varmaan sata kertaa vähemmän vaativaa - enkä mamupalstalle sefuksi olisi suostunut menemäänkään.

Yhtä kaikki. Tällä palstalla meidän valokiilassamme ei ole maahanmuutto- tai kehitysyhteistyöpolitiikkojen kritisointi tai hyväksyminen, vaan - vain ja ainoastaan - ihmisoikeusloukkaus nimeltä rasismi:

Miten se ilmenee?

Mitä se on?

Miten sen tunnistaa?

Kuinka siitä päästään eroon?

Minua tekisi aika hurjasti mieleni lukita tämä aloitukseni - asia kun on yleensäkin ja erityisesti tällä palstalla niin ajankohtainen ja tärkeä: Puhutaan asiasta ja vain siitä - niin ei jouduta asiattomuuksien suohon.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu