Valtuusto antoi rahaa Virkiän osakkeiden ostoon koska haluttiin saada Virkiän talous kuntoon. Tämä koskee myös pesäpallojaostoa. Nyt jyllää lajikateus.
Valtuusto
Lajikateuttako ?
3247
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Kunnallispoliitikot nyreissään
1) Ostakaa Virkiän osakkeet, saadaan talous kuntoon, sanottiin. Mutta ei tarkoitettu pesäpalloa.
2) Rakennetaan harjoitushalli, saa palloilulajit harjoitella. Mutta pesäpalloa ajetaan alas.
Pelisilmää ei ollut, olisi pitänyt julkistaa talousvaikeudet vasta finaalipien jälkeen. Kaksi viikkoa ei mitään haitannut. Muilla vahingoniloa.
Kyllä jokainen erillinen urheilujaosto on velvollinen hoitamaan oman jaostonsa talouden kuntoon.
Sillä pesäpallossa maksetaan liikaa pelaajille ja se näkyy nyt kun jaostolla ei ole enää varainhankintaan erikoistunutta henkilöä sillä sellainen oli vielä muutama vuosi sitten ja tilalle ei ole saatu yhtä hyvää henkilöä.
Ps. Julkinen rahankerjuu josta oli maininta paikallislehdessä oli todella lapsellista, sillä ensin täytyy esittää mihin rahat menee ja sitten vasta pyytää yleisöä apuun. Lamaaikana moinen kerjuu on todella alaarvoinen juttu. Pelaajat ovat kaikki työssäkäyviä ihmisiä, heillä on kyllä varaa ostaa esim. ruokansa pelimatkoilla itse, siinä olisi jo yksi säästökohde, ja lisäksi syksyiset laivareissut pois (lue ryyppyreissut) kyllä säästöjä voidaan tehdä jos halutaan pitää jaoston taloudesta huolta.
hyvä superi jäihin