Haastattelu

Down beat

Yhdysvaltalaisessa Down beat jazzlehdessä on haastattelu Heikki Sarmannosta. Hän kertoo urastaan pitkälti, mutta artikkelin lopussa kun häneltä kysytään muusikoista ja laulajista joita hän arvostaa, hän kertoo näin:

" Olen ollut yhteistyössä suomalaisen oopperalaulaja Jorma Hynnisen kanssa ja häneltä olen oppinut paljon. Olen myös oppinut arvostamaan taidelaulajia paljon ja ymmärrän sen valtavan lahjakkuuden ja työmäärän mikä taidelaulaja joutuu tekemään päästäkseen huipulle.
Sarmantoa harmittaa, että Jorma Hynnisen kanssa suunniteltu levy Lauri Viidan runoihin tehdyistä lauluista jäi toteutumatta Hynnisen maailmanvalloituksen takia"
Lehden toimittaja mainitsee vielä jutun lopussa Jorma Hynnisen olevan yksi kaikkien aikojen parhaimmista oman äänifakkinsa edustajista ja olevan hyvin tunnettu Yhdysvalloissa. ( Tämä oli oma käännokseni.)

Tässä nyt tuli viimeinkin todiste aikaisemmin kirjoitettuun juttuun, että Sarmanto oli suunnitellut ykkösvaihtoehdoksi Jorma Hynnistä Viitalevyyn.
Se, että hän vielä vuosikymmenien jälkeen harmittelee asiaa, ei ole kovin mairittelevaa Tapani Kansalle.

15

295

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Sepitini

      Ne Lauri Viidan runoista sävelletyt laulut on kuin Tapsalle tehty. Ei niitä kukaan ainakaan paremmin laulaisi. Ei Hynninenkään.

      • hahahahaha

        hahahahahah...


      • ...

        Sepittelehän sinä Sepitini vaan omiasi ja naurata meitä :D


      • Efraimi

        Ilmeisesti Sarmannon mielestä olisi laulanut kun vielä harmittelee, että levytys ei Hynnisen kanssa toteutunut.


    • 1000

      ihan mairittelevaa Tapsalle, jos maailman kaikista laulajista Tapsa tuli toisena mieleen Sarmannolle.

      • Dusterer

        Ensinnäkin Kai Hyttinen tuli toisena laulajana mieleen.


    • none ja kone

      Tuohan ei todista yhtään mitään.

      • Fasuli

        Harmi vaan, että Hynninen oli maailman parhaimmissa oopperataloissa kiinnitettynä, eikä tehnyt tätä Viidan levyä, joka olisi ollut vertaansa vailla.
        Toisaalta joku Viidan levy ja laulaminen maailman suurimmissa oopperataloissa eivät ihan samalle viivalle asetu.


    • MomentInSpace

      Mitä juttua tarkoittanet. Aiemmin on tällä palstalla esitetty, että ensimmäisenä Sarmanto olisi pyytänyt Kai Hyttistä ja toisena Jorma Hynnistä (http://keskustelu.suomi24.fi/node/9040267). Kuinka mairittelevana pidät oopperalaulajan kannalta tilannetta, jossa laulusarjaa tarjotaan ensin iskelmälaulajalle ja vasta sitten oopperalaulajalle.

      Lopulta tuolla asialla ei kuitenkaan ole mitään merkitystä. Pitää olla oikeassa paikassa oikeaan aikaan. Tapani Kansa oli ja purkitti erään kaikkein parhaista levyistään.

      • Oopana

        Tottakai sillä on merkitystä. Tapani Kansa oli Sarmannon mielestä ilmeisesti vasta kolmanneksi paras. Linkittämässäsi ketjussa kylläkin annettiin ymmärtää, että Kansa painosti Sarmantoa, että hän levyttäisi Viidan runoja.
        Ilmeisesti Kansa ei ollut Sarmannon mielestä sopiva edes esittämään Betonimylläriä.

        Kai Hyttinen on loistava tulkitsija. Kaj. Chydenius käyttää häntä vaativimpien laulujen tulkitsijana. Kai Hyttinen hakkaa laulajana ja tulkitsijana Tapani Kansan 6-0.


      • Oopana
        Oopana kirjoitti:

        Tottakai sillä on merkitystä. Tapani Kansa oli Sarmannon mielestä ilmeisesti vasta kolmanneksi paras. Linkittämässäsi ketjussa kylläkin annettiin ymmärtää, että Kansa painosti Sarmantoa, että hän levyttäisi Viidan runoja.
        Ilmeisesti Kansa ei ollut Sarmannon mielestä sopiva edes esittämään Betonimylläriä.

        Kai Hyttinen on loistava tulkitsija. Kaj. Chydenius käyttää häntä vaativimpien laulujen tulkitsijana. Kai Hyttinen hakkaa laulajana ja tulkitsijana Tapani Kansan 6-0.

        http://pomus.net/001567


        Siinä tietoa Kai Hyttisestä.


      • MomentInSpace
        Oopana kirjoitti:

        Tottakai sillä on merkitystä. Tapani Kansa oli Sarmannon mielestä ilmeisesti vasta kolmanneksi paras. Linkittämässäsi ketjussa kylläkin annettiin ymmärtää, että Kansa painosti Sarmantoa, että hän levyttäisi Viidan runoja.
        Ilmeisesti Kansa ei ollut Sarmannon mielestä sopiva edes esittämään Betonimylläriä.

        Kai Hyttinen on loistava tulkitsija. Kaj. Chydenius käyttää häntä vaativimpien laulujen tulkitsijana. Kai Hyttinen hakkaa laulajana ja tulkitsijana Tapani Kansan 6-0.

        Sinä varmaankin kirjoitat aikanaan Kai Hyttisen muistokirjoitukseen: mies, jolle Heikki Sarmanto tarjosi ensimmäisenä levytettäväksi sävellyksiään Lauri Viidan runoihin. No, ehkäpä et sittenkään. Kai Hyttinen päätti asian mainiosti. Tapani Kansan Viita-esitykset ovat niin hienoja, että vain harvat laulajat voivat yltää samaan tai parempaan. Kai Hyttisen esitykset Chydeniuksen Viita-sävellyksiin ovat vaatimattomampia kuin Kansan esitykset Sarmanto-sävellyksiin. Eroa syntyy jälkimmäisen parivaljakon hyväksi sävellyksissä, sovituksissa ja laulussa.


    • Hynninen ei ois ikinä yltänyt Tapsan veroisiin tulkintoihin noista Betonimylläri lauluista. Nuo laulut kun vaativat vahvaa eläytymistä, tyylitajua ja tekstin sisäistämistä, eikä jotain teennäistä oopperamongerrusta.

      • Ei sammakoita

        Se on sinun mielipiteesi. Heikki Sarmannolla on toisenlainen mielipide, koska hän vieläkin harmittelee ettei saanut parasta mahdollista esittää näille lauluille. Asia on selvästikin painanut Sarmantoa.

        Vai onko Sarmannon pää jo pehminnyt, että hän päästelee sammakoita suustaan? Miten luulet?


    • MomentiInSpace

      Sarmannosta löytyi artikkeli Kansan Uutisista vuoden takaa http://www.kansanuutiset.fi/kulttuuri/musiikki/1906918/heikki-sarmanto-on-kotipesalla-improvisoidessaan. Siinä on monia mainioita kohtia. Tässä pari esimerkkiä:

      – On hyvä muistaa, että elämässä, taiteessa, missä tahansa myös pieni voi olla samalla suurta ja kaunista. Aina ei tarvita suuria massoja ja hysteriaa, eloisa Heikki Sarmanto sanoo.

      – Olen pitkälti itseoppinut säveltäjä, joka kirjoittaa musiikkia omalla tavallaan. Musiikillisen persoonan kehittymiseen vaikuttaa suuresti myös omaehtoinen musiikintutkistelu ja omat metodit, joita ei välttämättä löydy oppikirjoista, Sarmanto sanoo.

      Sarmanto on opiskellut Sibelius-Akatemiassa, mutta opinnot jäivät kesken. Noin käy joskus. Se ei välttämättä tarkoita sitä, että olisi lahjaton.

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Haluan sinut, kuuletko minua.

      Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad
      Ikävä
      101
      1825
    2. Hän on tosi

      hyvännäköinen. Ei edes ryppyi oo. :D
      Ikävä
      59
      1180
    3. Alastomat miehet seksikeinussa lasten nähden PRIDEssä!

      https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/adf62289-a0b6-4b4c-9672-9e19c01beb51 Eikö nyt muka mene jo aivan liian pitkälle että
      Maailman menoa
      459
      1168
    4. Kuka sitä naista maalittaa

      Täällä oikeasti?
      Ikävä
      170
      1053
    5. Anteeksipyynnöstä

      Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän
      Ikävä
      132
      837
    6. Rakastan häntä

      Jumala, rakastan häntä. Haluan olla hänen omansa. Hänen vierellä. Halata häntä.
      Ikävä
      58
      831
    7. Naiselle Kuuleppa Tämä

      Tämä ei ole mikään vitsi. Minulla on ikävä sinua nainen! Naiselle mieheltä
      Ikävä
      49
      776
    8. Oletko päässyt minusta

      Eteenpäin?
      Ikävä
      84
      773
    9. Ei kukaan ole katsonut

      Kuten sinä. Niin välittävä ja hellä katse.
      Ikävä
      51
      718
    10. Onko mun toinen

      Puoliskoni täällä, huhuuu 😍❤️ Ihanista ihanin 😚😚
      Ikävä
      57
      691
    Aihe