Iltasatu

Kerran kauan sitten eli viidakoissa jumalatar DoGar, joka johti kansaansa lempeästi ja viisaasti. Valtavat viidakot olivat heidän rauhaisa kotinsa, jossa oli ruokaa ylin kyllin.

Eräänä päivänä idästä saapui DoGarin ja hänen kansansa luokse mies, jonka pää oli kuin lohikäärmeen ja jolla oli suuret siivet ja pitkä häntä¹. Muukalainen vaati metsiä omakseen ja DoGaria jalkavaimokseen. Siihen DoGar ei suostunut, vaan hän haastoi miehen kaksintaisteluun muuttaen itsensä elefantiksi.

DoGar ja muukalainen valmistautuivat taisteluun. Muukalainen imaisi keuhkonsa täyteen ilmaa. DoGar tunsi, että vihollinen valmisteli hänelle kärventävää henkäystä. Niin DoGar sumeilematta tarttui pitkällä kärsillään muukalaista pillistä², eikä tämä voinut syöstäkään suustaan tappavaa tulta.

Muukalainen rimpuili turhaan DoGarin kärsän voimakkaassa puristuksessa ja alkoi jo tukehtua. DoGar kysyi, luovuttaisiko hän, eikä muukalaislohikäärmeen auttanut muu kuin nyökätä tuskaisesti. Sitten DoGar päästi irti ja muukalainen lensi häntä koipiensa välissä matkoihinsa.

Muukalainen oli oikeasti itäisen maan keisari, jonka tappio rehellisessä kamppailussa katkeroitti. Muukalainen julisti sodan DoGarille ja hänen kansalleen. DoGar ja hänen seuraajansa muuttuivat elefanteiksi voidakseen taistella ihmis- ja lohikäärmearmeijaa vastaan.

Ihmisillä ja lohikäärmeillä oli kuitenkin ylivoima ja he olivat kavalia. DoGar seuraajineen joutui kovan kamppailun jälkeen keisarin vangiksi ja heidät vietiin kahleissa kaukaiseen maahan. Vieläkin he kieltäytyivät vannomasta alamaisuutta vieraalle keisarille ja pitivät parempana kuolla kuin alistua. Kavalaan keisariinkin elefanttien ylpeys teki vaikutuksen ja hän käski säästää heidät, mutta panna heidät orjatyöhön, koska elefantit olivat vahvoja. Niin DoGar ja hänen elefanttikansansa raatoi orjatyössä, mutta kaipuu viidakkoon ei kadonnut.

Eräänä päivänä DoGarin luokse saapui pienien hiiriä³, jotka olivat niin pieni, etteivät vartijat niitä huomanneet. DoGar tiesi, että hiirten terävät hampaat purivat kahleisiinkin. Hän anoi hiiriä päästämään heidät vapauteen ja lupasi vastineeksi mitä tahansa.

Hiiret suostuivat ja hakivat tovereitaan paikalle, eivätkä vartijat huomanneet taaskaan mitään, kun hiiret olivat pieniä. Yhdessä suuri hiirten lauma pureskeli DoGarin ja hänen seuraajiensa kahleet rikki. Elefantit ryntäsivät vapauteen murskaten tieltään niin vartijat kuin aidatkin. He pääsivät takaisin viidakkoon jättäen taakseen niin paljon tuhoa ja hävitystä, ettei siitä lähtien enää kukaan uskaltanut käydä heidän kimppuunsa ja he jatkoivat rauhallista elämäänsä viidakoissa.

Mutta elefantit jäivät velkaan hiirille, jotka olivat heidät vapauttaneet. Niinpä yhä tänäkin päivänä muuten voittamattomat elefantit pelkäävät hiiriä ja pakenevat niitä, koska pelkäävät hiirten tulleen perimään vanhaa velkaa.
099
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta

mounlex kirjoitti:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu